Mitäs tästä sanotte? En pidä lapsestani. Haluaisin, että hän muuttaisi pois

Tulee ihan oma isä mieleen. Vihasi esikoistaan koska olin liian heikko ja "nössö" muihin poikiin verrattuna. Ja asiasta sai tietää kun tyranni joi humalan päälle ja tuli nyrkistä tai lensi sukkasilleen pakkaseen. Sisarukset pitkälti säästyivät samalta kuritukselta koska olivat tyttöjä. Kyllä se jälkensä jättää kun pienestä pitäen saa päivittäin kuulla että on nössö, hintti ja surkimus ja voi kun olisit niin kuin muut pojat ja katso nyt kavereitasi ja serkkujasi, ovat paljon kovempia kuin sinä ja jos näen että pidättelet itkua niin tähän taloon ei asiaa ole.

Karmeinta asiassa että olen suvun mustalammas kun juuri ennen armeijaa pistin viimeinkin hanttiin ja löin kerrankin takaisin niin että loppuillasta olimme sitten molemmat nenä veressä. Siskotkin jotka tuota touhua olivat pienestä pitäen nähneet menivätkin isän puolelle, kuinka en voi tajuta kuinka rankkaa se on kun hän tekee kovasti töitä ja pitäisi vaan ymmärtää että joskus humalassa tapahtuu ylilyöntejä. Se tuossa ehkä sattuu eniten. Hyvin vaikea nykyään avautua naisystäville mistään henkilökohtaisesta kun koko elämän on oma perhe rikkonut luottamuksen kerta toisensa jälkeen.

Meillä on sama tilanne. Teini iskee tahallaan arkoihin kohtiin ja sen takia en vain anna itsestäni mitään. En kysele kuulumisia, en vietä aikaa sen kanssa. Oppii toivottavasti joskus, ettei lähimmäisiä kohdella noin! Odotan todellakin et se muuttaa pois, nii saan elää rauhassa ilman v-ittuilua.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sama tilanne. Teini iskee tahallaan arkoihin kohtiin ja sen takia en vain anna itsestäni mitään. En kysele kuulumisia, en vietä aikaa sen kanssa. Oppii toivottavasti joskus, ettei lähimmäisiä kohdella noin! Odotan todellakin et se muuttaa pois, nii saan elää rauhassa ilman v-ittuilua.

Tässä tarinassa kenties sinä olet se, joka opit ettei lastasi kiinnosta ja itse toivot että hän pitäisi yhteyttä.

Poika nyt tarvitsee tuossa iässä isää voimakkaasti, ja syyttää äitiä oli isä millainen tahansa, jos tulee ero ja/tai ei pääse isän luo asumaan. Eikö olisi sen vuoksi hyvä antaa hänen päästä isän luokse edes katsomaan, millaista se sitten olisi. Voi tietysti olla huono vaikutus elämään, vielä huonompi kuin kaukaa alkoholistia katsottuna, mutta ilmeisesti huonot ratkaisut vaikuttavat etänäkin. :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minkähänlaisia ongelmia sulla on tämän lapsesi kanssa?

Kuvaile vähän muutenkin lastasi?

Mitä et hänessä ymmärä?

Mikä hänessä ärsyttää sinua?

Käyttöytyykö siis huonosti? Miten?

Ja miten olet koittanut näitä ongelmia ratkaista?

Hän ei kunnioita mitään, mitä sanon, toivon, kehotan. Vertaa minua isäänsä, joka on alkoholisti. Ei hoida koulua. Ei anna auttaa. Puhuu epäkunnioittavasti jne.

Ap

No ihan on sitten äitiinsä tullut. Sinäkään et osaa ketään kunnioittaa tai muutenkaan kasvattaa.

Kaksi hienoa, vahvaa, kilttiä ja menestyvää lasta olen osannut kasvattaa. Yhtä en. Valitettavasti hekin alkavat etääntyä sisaruksestaan. Tämä on niin surullinen tilanne.

Ap

Vaikuttaa siltä, että tuo yksi lapsi on joutunut syntipukiksi, johon ulkoistetaan kaikki paha.

Mikä paha? Meillä on kiva pieni perhe, jossa yksi on muille ilkeä, piittaamaton, epäempaattinen, kiinnostumaton. Häntä ei saa mukaan yhteisiin juttuihin, hänen oikkunsa ja kohtaulsensa pyörittävät päivää. Sisarukset yrittävät mutta vetäytyvät kun saavat paskaa niskaan. Minä en voi vetäytyä, koska olen äiti. Pitää yrittää vaan, vaikka juuri on satutettu ja loukattu. En vaan enää jaksaisi. Psykologi ihmettelee, miksi lapsi suhtautuu niin, kuraattori on puhunut järkeä. Ei auta. Kamala ajatus, mutta voiko olla, että kaikki ihmiset eivät vain ole luonteeltaan mukavia ja minun lapseni on yksi heistä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minkähänlaisia ongelmia sulla on tämän lapsesi kanssa?

Kuvaile vähän muutenkin lastasi?

Mitä et hänessä ymmärä?

Mikä hänessä ärsyttää sinua?

Käyttöytyykö siis huonosti? Miten?

Ja miten olet koittanut näitä ongelmia ratkaista?

Hän ei kunnioita mitään, mitä sanon, toivon, kehotan. Vertaa minua isäänsä, joka on alkoholisti. Ei hoida koulua. Ei anna auttaa. Puhuu epäkunnioittavasti jne.

Ap

Tee siitä lapsesta lasu  ja avohuollon tukitoimena laitokseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minkähänlaisia ongelmia sulla on tämän lapsesi kanssa?

Kuvaile vähän muutenkin lastasi?

Mitä et hänessä ymmärä?

Mikä hänessä ärsyttää sinua?

Käyttöytyykö siis huonosti? Miten?

Ja miten olet koittanut näitä ongelmia ratkaista?

Hän ei kunnioita mitään, mitä sanon, toivon, kehotan. Vertaa minua isäänsä, joka on alkoholisti. Ei hoida koulua. Ei anna auttaa. Puhuu epäkunnioittavasti jne.

Ap

Tee siitä lapsesta lasu  ja avohuollon tukitoimena laitokseen?

Ei taida syntyä lastensuojelutapausta lapsen luonteenpiirteiden perusteella, kun koti on hyvä ja huolehtiva. Vähän lomaa voisin kyllä ottaa tästä tilanteesta, mutta lapsi kärsisi siitä, että joutuisi pois kotoa.

Ap

Kylläpä täällä taas ap:ta syyllistetään. Tässä vertaistukea: vihasin esikoistani aika lailla kiihkeästi kun hän oli jotain 3-4 v. Täysin erilainen luonne kuin minä, hankala ja levoton. Aina sai hävetä. En jaksanut häntä, en jaksanut kasvattaa, hermot meni, kiusasin lasta, huusin, käytin väkivaltaa, lukitsin tuntikausiksi huoneeseensa. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että se on nyt vaan minun duunini välittää tuosta lapsesta. Hän myös vei sitten loppupelissä kaiken energiani, eikä juuri mitään riittänyt kilteille nuoremmille sisaruksille. En ole koskaan rakastanut häntä kiihkeästi, niin kuin esim. hänestä seuraavaa (jonka kanssa en käytännössä juuri ehtinyt olemaan). Silti olen sitä mieltä, että tie vei loppujen lopuksi oikeaan suuntaan, vaikka mutkien kautta. Varmaan hänellä on lapsuuden ja nuoruuden traumoja, mutta silti hän on useaan kertaan ilmaissut, että minä olin se ainoa, joka kuitenkin hyväksyi hänet. Nyt hän on jo aikuinen ja työelämässä. Vitosen peruskoululainen kirjoitti loppujen lopuksi amiksen kaksoistutkinnosta ylioppilaaksi eximian papereilla ja on nyt insinööri. Onnellisuudestansa en tiedä, on aika erakko. Mutta parempaa lopputulosta en pysty kuvittelemaan näillä korteilla.

Ei se tosiaan ole aina kasvatuksesta kiinni millainen lapsesta tulee, persoona merkkaa todella paljon. Kaikki ei tätä tajua. Kuvittelevat vain että jos lapset käyttäytyy hyvin, niin ne on hyvin kasvatettu ja jos huonosti, niin ne on huonosti kasvatettu. Minäkin luulin nuorempana niin. Kehuin jopa yhtä sukulaisperhettä kun niiden kaksi lasta käyttäytyi niin hyvin jo pienenä, että onpa ne hyvin kasvatettu. Sitten niille tuli kolmas lapsi, joka oli ja on aivan kauhukakara eikä sille saa mitään rajoja. Tismalleen sama kasvatus kuin vanhemmilla sisaruksilla.

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä täällä taas ap:ta syyllistetään. Tässä vertaistukea: vihasin esikoistani aika lailla kiihkeästi kun hän oli jotain 3-4 v. Täysin erilainen luonne kuin minä, hankala ja levoton. Aina sai hävetä. En jaksanut häntä, en jaksanut kasvattaa, hermot meni, kiusasin lasta, huusin, käytin väkivaltaa, lukitsin tuntikausiksi huoneeseensa. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että se on nyt vaan minun duunini välittää tuosta lapsesta. Hän myös vei sitten loppupelissä kaiken energiani, eikä juuri mitään riittänyt kilteille nuoremmille sisaruksille. En ole koskaan rakastanut häntä kiihkeästi, niin kuin esim. hänestä seuraavaa (jonka kanssa en käytännössä juuri ehtinyt olemaan). Silti olen sitä mieltä, että tie vei loppujen lopuksi oikeaan suuntaan, vaikka mutkien kautta. Varmaan hänellä on lapsuuden ja nuoruuden traumoja, mutta silti hän on useaan kertaan ilmaissut, että minä olin se ainoa, joka kuitenkin hyväksyi hänet. Nyt hän on jo aikuinen ja työelämässä. Vitosen peruskoululainen kirjoitti loppujen lopuksi amiksen kaksoistutkinnosta ylioppilaaksi eximian papereilla ja on nyt insinööri. Onnellisuudestansa en tiedä, on aika erakko. Mutta parempaa lopputulosta en pysty kuvittelemaan näillä korteilla.

Minä en vihaa enkä kohtele kaltoin. Välitän ja rakastan. En vain tykkää hänestä, koska hän on valtavan itsekeskeinen ja loukkaa sumeilematta muita.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä täällä taas ap:ta syyllistetään. Tässä vertaistukea: vihasin esikoistani aika lailla kiihkeästi kun hän oli jotain 3-4 v. Täysin erilainen luonne kuin minä, hankala ja levoton. Aina sai hävetä. En jaksanut häntä, en jaksanut kasvattaa, hermot meni, kiusasin lasta, huusin, käytin väkivaltaa, lukitsin tuntikausiksi huoneeseensa. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että se on nyt vaan minun duunini välittää tuosta lapsesta. Hän myös vei sitten loppupelissä kaiken energiani, eikä juuri mitään riittänyt kilteille nuoremmille sisaruksille. En ole koskaan rakastanut häntä kiihkeästi, niin kuin esim. hänestä seuraavaa (jonka kanssa en käytännössä juuri ehtinyt olemaan). Silti olen sitä mieltä, että tie vei loppujen lopuksi oikeaan suuntaan, vaikka mutkien kautta. Varmaan hänellä on lapsuuden ja nuoruuden traumoja, mutta silti hän on useaan kertaan ilmaissut, että minä olin se ainoa, joka kuitenkin hyväksyi hänet. Nyt hän on jo aikuinen ja työelämässä. Vitosen peruskoululainen kirjoitti loppujen lopuksi amiksen kaksoistutkinnosta ylioppilaaksi eximian papereilla ja on nyt insinööri. Onnellisuudestansa en tiedä, on aika erakko. Mutta parempaa lopputulosta en pysty kuvittelemaan näillä korteilla.

Minä en vihaa enkä kohtele kaltoin. Välitän ja rakastan. En vain tykkää hänestä, koska hän on valtavan itsekeskeinen ja loukkaa sumeilematta muita.

Ap

Eikös ne teinit oo just tuollaisia itsekkäitä ja rasittavia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä täällä taas ap:ta syyllistetään. Tässä vertaistukea: vihasin esikoistani aika lailla kiihkeästi kun hän oli jotain 3-4 v. Täysin erilainen luonne kuin minä, hankala ja levoton. Aina sai hävetä. En jaksanut häntä, en jaksanut kasvattaa, hermot meni, kiusasin lasta, huusin, käytin väkivaltaa, lukitsin tuntikausiksi huoneeseensa. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että se on nyt vaan minun duunini välittää tuosta lapsesta. Hän myös vei sitten loppupelissä kaiken energiani, eikä juuri mitään riittänyt kilteille nuoremmille sisaruksille. En ole koskaan rakastanut häntä kiihkeästi, niin kuin esim. hänestä seuraavaa (jonka kanssa en käytännössä juuri ehtinyt olemaan). Silti olen sitä mieltä, että tie vei loppujen lopuksi oikeaan suuntaan, vaikka mutkien kautta. Varmaan hänellä on lapsuuden ja nuoruuden traumoja, mutta silti hän on useaan kertaan ilmaissut, että minä olin se ainoa, joka kuitenkin hyväksyi hänet. Nyt hän on jo aikuinen ja työelämässä. Vitosen peruskoululainen kirjoitti loppujen lopuksi amiksen kaksoistutkinnosta ylioppilaaksi eximian papereilla ja on nyt insinööri. Onnellisuudestansa en tiedä, on aika erakko. Mutta parempaa lopputulosta en pysty kuvittelemaan näillä korteilla.

Minä en vihaa enkä kohtele kaltoin. Välitän ja rakastan. En vain tykkää hänestä, koska hän on valtavan itsekeskeinen ja loukkaa sumeilematta muita.

Ap

Eikös ne teinit oo just tuollaisia itsekkäitä ja rasittavia?

Jossain määrin ovat mutta tämä on mahdoton tapaus. Mitään lämpöä tai empatiaa ei näy hänessä. Ei edes sisaruksiaan kohtaan, jotka tekevät paljon hänen vuokseen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tulee ihan oma isä mieleen. Vihasi esikoistaan koska olin liian heikko ja "nössö" muihin poikiin verrattuna. Ja asiasta sai tietää kun tyranni joi humalan päälle ja tuli nyrkistä tai lensi sukkasilleen pakkaseen. Sisarukset pitkälti säästyivät samalta kuritukselta koska olivat tyttöjä. Kyllä se jälkensä jättää kun pienestä pitäen saa päivittäin kuulla että on nössö, hintti ja surkimus ja voi kun olisit niin kuin muut pojat ja katso nyt kavereitasi ja serkkujasi, ovat paljon kovempia kuin sinä ja jos näen että pidättelet itkua niin tähän taloon ei asiaa ole.

Karmeinta asiassa että olen suvun mustalammas kun juuri ennen armeijaa pistin viimeinkin hanttiin ja löin kerrankin takaisin niin että loppuillasta olimme sitten molemmat nenä veressä. Siskotkin jotka tuota touhua olivat pienestä pitäen nähneet menivätkin isän puolelle, kuinka en voi tajuta kuinka rankkaa se on kun hän tekee kovasti töitä ja pitäisi vaan ymmärtää että joskus humalassa tapahtuu ylilyöntejä. Se tuossa ehkä sattuu eniten. Hyvin vaikea nykyään avautua naisystäville mistään henkilökohtaisesta kun koko elämän on oma perhe rikkonut luottamuksen kerta toisensa jälkeen.

Käännäpä roolit toisinpäin niin saat meidän tilanteen.

Ap