Miten saada puoliso hyväksymään vauvan tulo?

Jos sulla on nyt jo tunteita ja suojelunhalua vauvaa kohtaan niin en usko että tulisit selviämään abortista henkisesti kovinkaan hyvin. Ennen pitää katkeroituisit kumminkin ja parisuhde päättyisi viimeistään siihen.

Minua vain epäilyttää pärjäisinkö yksin lapsen kanssa. Oma sukuni olisi kyllä täynnä innokkaita hoitajia, vaikka tietenkin haluan itse lapseni hoitaa. Pelottaisi hirveästi että lapsi olisi erityislapsi niinkuin muutamalla lähipiiristäni. Koko elämä oli sitten siinä ja kuitenkin tahtoisin olisi että lapsellani olisi isä ja äiti.

Vierailija kirjoitti:

 Pelottaisi hirveästi että lapsi olisi erityislapsi niinkuin muutamalla lähipiiristäni. Koko elämä oli sitten siinä ja kuitenkin tahtoisin olisi että lapsellani olisi isä ja äiti.

Onko sinulla kuitenkaan mitään erityisiä riskitekijöitä? Ilmeisesti olet aika nuorikin? Voit toki pyytää kaikki mahdolliset seulat mutta en nyt lähtisi tuota miettimään, riskit on kuitenkin tuohon niin pienet.

Entä epäiletkö ettei isä haluaisi olla missään tekemisissä? Moni mies herää isyyteen kun lapsi on syntynyt, ennen sitä asia on heille kovin abstrakti.

Ei kannata tehdä aborttia, ellei itse, ilman kenenkään painostusta katso sitä parhaaksi vaihtoehdoksi.

Mies kuulostaa kyllä aika kypsymättömältä ja hankalalta ihmiseltä ja pelkään, että vanhemmuus hänen kanssaan voisi olla sinulle todella raskasta, raskaampaa kuin yksinhuoltajuus.

Näin ulkopuolelta katsottuna parhaalta vaihtoehdolta tuntuisi, että pitäisit lapsen yksin, harkitsisin jopa isyyden tunnustamatta jättämistä. Tietysti miehelle mahdollisuus tutustua lapseen jos vaikuttaa pystyvän siihen. Opiskelut saa Suomessa hoidettua yksinhuoltajana, minulla on lähipiirissä tästä eläviä esimerkkejä. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinut painostetaan aborttiin niin mies pellolle saman tien. Tuollaisen hirviön kanssa en voisi jatkaa. Yhden lapsen kanssa pärjää yksinkin.

Pisti myös miettimään kun mies kertoi kuinka hänen sukunsa häpeäisi meidän lastamme ja meitä koska emme ole (vielä) korkeakoulutettuja. Tuli mieleen että noinko paljon kanssani oloa häpeää.

Työkaverini synnytti aikoinaan 19 v. lakkiaispäivänään ensimmäisen lapsensa ja noin 20 v. myöhemmin toisen. Siinä välissä ehti tehdä yliopisto-opinnot ja sai hyvän työpaikan ja eteni myös työurallaan. Ensimmäisen puolison kanssa päätyi eroon, mies ei ollut kannustava, vaan lähinnä aliarvioiva... vaimon yliopisto-opinnot olivat jo ihan liikaa.

Tuosta suvun häpeästä tulee lähinnä mieleen kovin kuormittava lapsuuden koti, jossa ei kelpaa kuin hyvillä suorituksilla, jos niilläkään.

Vierailija kirjoitti:

Jos jäisin lapsettomaksi abortin takia, olisin ikuisesti katkera miehelleni. En arvosta tässä elämässä rahan haalimista ja tuntuisi pahalle tehdä abortti ja mahdollisesti pilata oma keho vain rahan takia?

Miten niin rahan takia? Mies on masentunut ja itsellä opinnot kesken. Oletko sitoutunut suorittamaan opinnot loppuun vaikka vauvan pitäisit? Suomessa on tarpeeksi kouluttamattomia äitejä, joiden tulevaisuus kotona vietettyjen vauvavuosien jälkeen on täynnä köyhyyttä ja kituuttamista. Onko mies hankkinut apua? Mikä hänen elämässään tukee masennusta, mikä auttaa näkemään toivoa tulevassa?

Pidä vauvan verotettava tulo pienempänä kuin miehelläsi, niin kyllä hän siihen sopeutuu.

Vierailija kirjoitti:

Minua vain epäilyttää pärjäisinkö yksin lapsen kanssa. Oma sukuni olisi kyllä täynnä innokkaita hoitajia, vaikka tietenkin haluan itse lapseni hoitaa. Pelottaisi hirveästi että lapsi olisi erityislapsi niinkuin muutamalla lähipiiristäni. Koko elämä oli sitten siinä ja kuitenkin tahtoisin olisi että lapsellani olisi isä ja äiti.

Tupakoitko?

Vierailija kirjoitti:

Nyt kannattaa näyttää miehelle ovea. Jos parisuhteessa pitää hävetä toista, olipa se syy ihan, mikä tahansa, niin silloin ollaan hukassa. 

Enemmän minä häpeäisin sitä masennusta, kuin koulutuksen puutetta, sitä kerkiää hankkia kyllä, missä elämän vaiheessa tahansa. 

Jos miehellä on noin vaikeaa, älä edes yritä ymmärtää, vaan anna hänen mennä ja varaudu huolehtimaan ja kasvattamaan lapsesi yksin. Siihen sinä varmasti pystyt. 

Niinhän sitä sanotaan että opiskella kyllä ehtii milloin vaan, mutta kuinka moni suorittaa korkeakoulututkinnon sitten myöhemmin? Ei se opintotuella eläminen onnistu enää kun pitää perhettä elättää, jos on ensin antanut menojen kasvaa. Ellei sitten ole kohtalaisen hyvin tienaava puoliso. Ei kannata pitää mikään itsestäänselvyytenä että joo joo ehtii ehtii. Pitää olla sitoutunut ja valmis tekemään oikeasti töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Pelottaisi hirveästi että lapsi olisi erityislapsi niinkuin muutamalla lähipiiristäni. Koko elämä oli sitten siinä ja kuitenkin tahtoisin olisi että lapsellani olisi isä ja äiti.

Onko sinulla kuitenkaan mitään erityisiä riskitekijöitä? Ilmeisesti olet aika nuorikin? Voit toki pyytää kaikki mahdolliset seulat mutta en nyt lähtisi tuota miettimään, riskit on kuitenkin tuohon niin pienet.

Entä epäiletkö ettei isä haluaisi olla missään tekemisissä? Moni mies herää isyyteen kun lapsi on syntynyt, ennen sitä asia on heille kovin abstrakti.

Ei ole erityisiä riskitekijöitä ja teettäisin kyllä seulat. 23-vuotias olen. Jos yritän edes keskustella vauvan pitämisestä mies alkaa ahdistuneena hokemaan "älä edes puhu tuollaisia" yksi ilta myös itkien hoki samaa :(

On todella raskasta kun asutaan yhdessä eikä toinen edes suostu puhumaan aiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Minua vain epäilyttää pärjäisinkö yksin lapsen kanssa. Oma sukuni olisi kyllä täynnä innokkaita hoitajia, vaikka tietenkin haluan itse lapseni hoitaa. Pelottaisi hirveästi että lapsi olisi erityislapsi niinkuin muutamalla lähipiiristäni. Koko elämä oli sitten siinä ja kuitenkin tahtoisin olisi että lapsellani olisi isä ja äiti.

Nii-in.

Tämä on sitten se toinen puoli asiasta, joka täytyy miettiä läpi ja ottaa huomioon. Yksinhuoltajuus voi olla helvetin raskasta, ja lapsi voi olla erityislapsi, ei voi tietää. Sitten se olisi tuplaraskasta. Ehkä. En tiedä voimavaroistasi ja persoonallisuudestasi. Mutta se on tietysti hyvä, jos on tukiverkkoja, kuten mainitsit.

Jos haluat lapsellesi sekä äidin että isän, niin sitä et välttämättä tule nyt tämän lapsen kohdalla saamaan, jos hänet pidät. Miestäsi et voi pakottaa muuttamaan mieltään, vaikka sitä taidat eniten halutakin. Et voi luottaa siihen, että mies sopeutuu myöhemmin. Voi olla, että niin iloisesti käykin, mutta voi olla myös että ei. Ei ole helppoja juttuja.

Pystytkö elättämään lapsen yksin? Olethan jo opiskelusi opiskellut? Yksinhuoltajana se voi olla nimittäin jopa mahdotonta, taloudellisesti sekä ajankäytöllisesti. Ainakaan mitään kovin pitkää/vaativaa tutkintoa voi olla hankala opiskella, mutta toki ammattitutkinto esim. onnistuu helpommin. Koulutus vaan on aika tärkeä asia nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua vain epäilyttää pärjäisinkö yksin lapsen kanssa. Oma sukuni olisi kyllä täynnä innokkaita hoitajia, vaikka tietenkin haluan itse lapseni hoitaa. Pelottaisi hirveästi että lapsi olisi erityislapsi niinkuin muutamalla lähipiiristäni. Koko elämä oli sitten siinä ja kuitenkin tahtoisin olisi että lapsellani olisi isä ja äiti.

Tupakoitko?

En. Juhlimassakin käyn muutaman kerran vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kannattaa näyttää miehelle ovea. Jos parisuhteessa pitää hävetä toista, olipa se syy ihan, mikä tahansa, niin silloin ollaan hukassa. 

Enemmän minä häpeäisin sitä masennusta, kuin koulutuksen puutetta, sitä kerkiää hankkia kyllä, missä elämän vaiheessa tahansa. 

Jos miehellä on noin vaikeaa, älä edes yritä ymmärtää, vaan anna hänen mennä ja varaudu huolehtimaan ja kasvattamaan lapsesi yksin. Siihen sinä varmasti pystyt. 

Niinhän sitä sanotaan että opiskella kyllä ehtii milloin vaan, mutta kuinka moni suorittaa korkeakoulututkinnon sitten myöhemmin? Ei se opintotuella eläminen onnistu enää kun pitää perhettä elättää, jos on ensin antanut menojen kasvaa. Ellei sitten ole kohtalaisen hyvin tienaava puoliso. Ei kannata pitää mikään itsestäänselvyytenä että joo joo ehtii ehtii. Pitää olla sitoutunut ja valmis tekemään oikeasti töitä.

Mun sisko on opiskellut 3 tutkintoa yksinhuoltajana (amis, AMK ja yliopisto), tosin lapsen isä tapaa lasta epäsäännöllisesti, ei ole täysin pois kuvioista. Opiskelu on Suomessa ilmaista, tulottoman opiskelijan lapsi on päivähoidossa ilmaiseksi, kaupungin asunnon ja/tai asumistukea saa tuossa tilanteessa varmasti. Ei ole suinkaan mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua vain epäilyttää pärjäisinkö yksin lapsen kanssa. Oma sukuni olisi kyllä täynnä innokkaita hoitajia, vaikka tietenkin haluan itse lapseni hoitaa. Pelottaisi hirveästi että lapsi olisi erityislapsi niinkuin muutamalla lähipiiristäni. Koko elämä oli sitten siinä ja kuitenkin tahtoisin olisi että lapsellani olisi isä ja äiti.

Nii-in.

Tämä on sitten se toinen puoli asiasta, joka täytyy miettiä läpi ja ottaa huomioon. Yksinhuoltajuus voi olla helvetin raskasta, ja lapsi voi olla erityislapsi, ei voi tietää. Sitten se olisi tuplaraskasta. Ehkä. En tiedä voimavaroistasi ja persoonallisuudestasi. Mutta se on tietysti hyvä, jos on tukiverkkoja, kuten mainitsit.

Jos haluat lapsellesi sekä äidin että isän, niin sitä et välttämättä tule nyt tämän lapsen kohdalla saamaan, jos hänet pidät. Miestäsi et voi pakottaa muuttamaan mieltään, vaikka sitä taidat eniten halutakin. Et voi luottaa siihen, että mies sopeutuu myöhemmin. Voi olla, että niin iloisesti käykin, mutta voi olla myös että ei. Ei ole helppoja juttuja.

Pystytkö elättämään lapsen yksin? Olethan jo opiskelusi opiskellut? Yksinhuoltajana se voi olla nimittäin jopa mahdotonta, taloudellisesti sekä ajankäytöllisesti. Ainakaan mitään kovin pitkää/vaativaa tutkintoa voi olla hankala opiskella, mutta toki ammattitutkinto esim. onnistuu helpommin. Koulutus vaan on aika tärkeä asia nykyään.

Minulla on kaupan alan ammattikoulutus, mutta fyysisesti vaativa ja aikaa vievä ammattikorkeakoulutus unelma-alalleni pahasti kesken.

Persoonaltani olen välillä myös herkästi ahdistuva ja stressaava ja joskus se näkyy hetkittäin elämässäni. Mies on kyllä hyvin lapsirakas mutta kokee että haluaisi parantua masennuksesta ja antaa lapselle kunnon elinympäristön. Miehen mukaan tuhoaisin hänen ja lapsen elämän ja tuomitsisin heidät kärsimykseen.

Vierailija kirjoitti:

Olen raskaana ehkäisystä huolimatta. Minulla on opinnot kesken ja puoliso on masentunut. Haluan pitää vauvan ja olen ehdottanut kaikkea asumuserosta alkaen. Puoliso on kuitenkin sitä mieltä että pilaisin kaikkien meidän kolmen elämät.

On hirveää kun hormonit ovat niin sekaisin etten pysty muuta ajattelemaan kuin vauvaa.

Selviääkö parisuhteemme kummastakaan ratkaisusta? Kuinka pahasti katkeroidun jos suostun aborttiin? Tuntuisi kyllä todella pahalta pakottaa mies sopeutumaan vauvan tuloon :(

Olemme puhuneet lapsista ja molemmat haluavat niitä kun tilanne on sopiva. Mies tahtoo viimeistään viiden vuoden kuluttua, itse tahtoisin pitää tämän.

Epäilyttää kyllä koska itse kasvoin köyhässä ja väkivaltaisessa perheessä että osaisinko olla tasapainoinen äiti. Toisaalta minä sentään työskentelen lasten kanssa enkä ikinä voisi käyttää väkivaltaa kehenkään. Muistan omasta lapsuudestani sen että opin jo viisi vuotiaana syömään vähän koska äiti vuodatti kaikki ongelmansa rahattomuudesta lähtien minulle. En tavallaan itse koskaan saanut olla lapsi ilman aikuisten murheita. Oireilisinko lapsuuttani oman lapseni kanssa?

Ajatuksia?

Jos haluat vauvan niin tietenkin pidät. Joko mies tottuu vauvaan tai ei. Todennäköisesti tottuu. Pidä pääsi vaikka suhde kaatuisi.

Kyllä mun mielestä kannattaa pitää lapsi, jos kerta olet varma, että sen haluat. Aborttia ei pidä tehdä koskaan kenenkään toisen painostuksen vuoksi, jos teet sen vasten omaa tahtoasi, niin varmasti tulet suremaan ja katumaan asiaa paljon. Jos mies ei halua lasta, niin ilmoita, että hän voi lähteä elämästänne pois. Ehdit saada opintosi loppuun myöhemminkin ja rakentaa elämää, vaikka sinulla lapsi olisikin.

Hirveästi tsemppiä!

Sinä haluat pitää tämän lapsen. Siinä on mielestäni ainoa asia, mitä sinun nyt kannattaa kuunnella, oma tahtosi. Se on sinun lapsesi. Te molemmat kuitenkin haluatte lapsia +/-5v sisällä.

Ei elämässä useinkaan tule sitä hetkeä kun kaikki on ns. valmista lapsenhankinnalle. Moni äitikin masentuu synnytyksen jälkeen. Mutta masennuksestakin parannutaan. Sitä vaan ei voi tietää kuka sairastuu milloin ja mihin - sitä se elämä on.

Lukemani perusteella sinulla on kaikki edellytykset kasvattaa tämä lapsi ja opiskella voi siinä ohessa. Tämä on loppuviimein sinun ainutkertainen elämäsi ja se mikä sinusta nyt tuntuu oikealta ratkaisulta, todennäköisesti on sinulle se oikea:) Parisuhde voi kariutua, mutta onko tämä mies se suuri elämänrakkautesi?

Tämä kommentti tulee vapaaehtoisesti lapsettomalta henkilöltä, mutta voin kuintenkin ymmärtää, miltä sinusta nyt tuntuu.

Olet rohkea ja muista että asioillahan on tapana järjestyä:)

Tulet luultavasti aina ajattelemaan asiaa , jos teet abortin. Sinä tulet varmasti pärjäämään lapsen kanssa!  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos jäisin lapsettomaksi abortin takia, olisin ikuisesti katkera miehelleni. En arvosta tässä elämässä rahan haalimista ja tuntuisi pahalle tehdä abortti ja mahdollisesti pilata oma keho vain rahan takia?

Miten niin rahan takia? Mies on masentunut ja itsellä opinnot kesken. Oletko sitoutunut suorittamaan opinnot loppuun vaikka vauvan pitäisit? Suomessa on tarpeeksi kouluttamattomia äitejä, joiden tulevaisuus kotona vietettyjen vauvavuosien jälkeen on täynnä köyhyyttä ja kituuttamista. Onko mies hankkinut apua? Mikä hänen elämässään tukee masennusta, mikä auttaa näkemään toivoa tulevassa?

Koska suurin syy siihen etten pitäis lasta, olisi rahattomuus. Opinnot ovat liian vaativat lapsen kanssa ja fyysisyytensä takia ovat olleet jo nyt haastavia pahoinvoinnin takia. Tosin yksi mahdollisuus on opiskella monimuotoisesti ja se ehkä onnistuisi. Tietenkin pyrkisin suorittamaan opintoni loppuun.

Mies on hakenut apua ja päässyt lääkkeillä toimintakykyiseksi. Masennusta kokee lähipiirin painostuksesta laittaa elämä kuntoon. Uskoa tulevaisuuteen hän on saanut vasta yhdessä ollessamme. 4 vuotta on asuttu yhdessä ja arki on ihan toimivaa.

Kiitos kaikille vastanneille! Sain tästä paljon ajattelun aihetta ja uskon kyllä että kaikki järjestyy. Uskon että puolisonkin kanssa pystymme löytämään yhteisymmärryksen.

Ap