Sinä vapaaehtoisesti anopiton! Miten ympäristössä suhtauduttiin päätökseesi?

Minä olen anopiton omasta valinnasta.

Johtuen siitä, että anoppi rikkoi yksityisyyttäni jatkuvasti (Minut on kasvatettu siten, että toisen puhelinta ei koskaan katsota, toisen kaappeja ei tongita, (eli kylässä aina kysyt "missä lasit ovat?" ettet avaa väärää kaappia.) papereita ei tutkita, vihkoja ei tutkita, toisen makuuhuoneeseen ei kävellä yms.).

Anoppi vaati ensimmäiseen asuntoomme oman avaimen ja sai sen. Alkoi käydä siivoamassa siellä, oli tonkinut lääkäripaperit läpi, avannut kirjeitä jotka olivat tulleet minun nimellä, järjestänyt vaatekaappini uuteen uskoon, penkonut laatikoita ja selannut vihkojani, yrittänyt jopa tietokoneelleni.

Kun sanoin tästä kohteliaasti, etten pidä siitä niin anoppi vain jatkoi.

Muutimme ja emme antaneetkaan anopille uutta avainta ja tämä saattoi aamulla kun lähdin töihin niin tunkeutua oven avauksella asuntoon, eikä suostunut lähtemään. Mieheni siis lähti aikaisemmin töihin ja minulla ei ollut aikaa aamulla häädellä anoppia asunnosta.

Kun tulin töistä, oli talo jälleen siivottu ja tavarat pengottu.

Kerran kun anoppi oli kylässä ja siivoili vaikka pyysin lopettamaan, hän laittoi pussiin tavaroitani ja vei ne roskakatokseen.

Astui siis jatkuvasti varpailleni.

Kun ämpäri oli täysi ja tulvi yli niin sanoin hänelle suorat sanat, anoppi loukkaantui, oli nakannut lavuaarin reunalta silmälasinikin lattialle.

Sen jälkeen en ole anopin kanssa tekemisissä ollut.

Miehellenikin siis kerroin kuinka anopin "siivoaminen", tonkiminen, asuntoon luvatta tuleminen ja tunkeutuminen ärsyttää. Mies oli keskustellut äitinsä kanssa, mutta ei ottanut kuuleviin korviin.

Joskus jos meillä on lapsia yhdessä, en aio siltikään olla anopin kanssa tekemisissä.

Positiivisin asia on, että mielenterveyteni voi paljon paremmin. Pidin nimittäin loppu ajan kaikkia yksityisiä papereita autossa tallessa, koska se oli ainut paikka minne anoppi ei päässyt.

Minulla jotakuinkin samanlaisia kokemuksia kuin ensimmäisellä kommentoijalla. Jatkuvaa ylikävelyä, ei minkäänlaista kunnioitusta toisen yksityisyyttä kohtaan. Ihan täysin poikki en ole saanut välejä (koska se stana asuu melkein naapurissa), mutta yli 90% kuitenkin.

Osa tuttavista kannusti päätöksessäni, toiset taas olivat järkyttyneitä.  Muutamia kommentteja alla:

"Ainahan se on ollut tuollainen. Eikä se mitään pahaa tarkoita" -Mun mies äidistään

"Mutta sehän on miehesi äiti! Kyllä laiha sopu on parempi kuin lihava riita." -Mun vanhemmat

(jatkokysymys heille: hyväksyisitkö itse, että oma anoppi olisi käynyt teillä vaihtamassa verhot ja nuuskimassa läpi lääkäri-ja pankkipaperit sillä aikaa kun itse olet töissä? No ei... Jostain syystä mun silti pitäisi näin tehdä)

"Ajattele nyt, kuinka paljon apua siitä anopista olisi, jos tulisitte toimeen" -Mun äiti, kun esikoiseni oli syntynyt

"Jumalauta nainen, mahtavaa!" -kaverini, kun kerroin pistäneeni anopille luun kurkkuun

Meillä kävi niin, että mies valitsi lopulta anopin! Eli vuosia oltiin yhtä mieltä siitä, että me ei anoppia kaivata, hyvä olla näin. Sitten meille syntyi lapsi ja kaikki jotenkin muuttui, yhtäkkiä anopista tuli miehelle melkein pakkomielle. Lasta piti käydä näyttämässä mummolassa ja pari kertaa tullessani kotiin huomasin, että mies oli kutsunut äitinsä meille, vaikka yhdessä päätettiin, että niin ei tapahdu.

Lopulta mies ilmoitti, että hän on tullut toisiin ajatuksiin, hän ei aio olla loppuikäänsä minun anopittoman päätökseni takana. Tiemme erosivat. Nyt miehellä on uusi puoliso, joka näyttää jopa nauttivan siitä, että hänellä on anoppi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi niin, että mies valitsi lopulta anopin! Eli vuosia oltiin yhtä mieltä siitä, että me ei anoppia kaivata, hyvä olla näin. Sitten meille syntyi lapsi ja kaikki jotenkin muuttui, yhtäkkiä anopista tuli miehelle melkein pakkomielle. Lasta piti käydä näyttämässä mummolassa ja pari kertaa tullessani kotiin huomasin, että mies oli kutsunut äitinsä meille, vaikka yhdessä päätettiin, että niin ei tapahdu.

Lopulta mies ilmoitti, että hän on tullut toisiin ajatuksiin, hän ei aio olla loppuikäänsä minun anopittoman päätökseni takana. Tiemme erosivat. Nyt miehellä on uusi puoliso, joka näyttää jopa nauttivan siitä, että hänellä on anoppi.

Oho! Näin se päätös anopittomuudesta näyttää voivan kaataa hyvänkin parisuhteen, jos toisen näkemykset asiasta muuttuvat. :0

Ihan uskomattomia kauhuanoppeja! Välien katkaiseminen kuulostaa olleen ainoa järkevä ratkaisu noissa tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kävi niin, että mies valitsi lopulta anopin! Eli vuosia oltiin yhtä mieltä siitä, että me ei anoppia kaivata, hyvä olla näin. Sitten meille syntyi lapsi ja kaikki jotenkin muuttui, yhtäkkiä anopista tuli miehelle melkein pakkomielle. Lasta piti käydä näyttämässä mummolassa ja pari kertaa tullessani kotiin huomasin, että mies oli kutsunut äitinsä meille, vaikka yhdessä päätettiin, että niin ei tapahdu.

Lopulta mies ilmoitti, että hän on tullut toisiin ajatuksiin, hän ei aio olla loppuikäänsä minun anopittoman päätökseni takana. Tiemme erosivat. Nyt miehellä on uusi puoliso, joka näyttää jopa nauttivan siitä, että hänellä on anoppi.

Mun mies saa vapaasti käydä äitinsä luona, kunhan mun ei tarvitse käydä. Harvoin käy, ja silloinkin yleensä siksi, että äitillänsä on joku fiksaushomma, johon "ei itse pysty". näitä lamppu ei toimi, koska töpseli ei ole seinässä ja muita "tikusta asiaa, että saa vähän juoksutettua poikaansa" -tapauksia. Mies valitettavasti kovin kiltti, ja kokee velvollisuudekseen auttaa äitiään joka asiassa. Tässä kyllä ajan kuluessa tapahtunut parannusta.

Tätä kannattavien kannattaisi varmaan suosia miehiä, joiden äiti on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Ihan uskomattomia kauhuanoppeja! Välien katkaiseminen kuulostaa olleen ainoa järkevä ratkaisu noissa tilanteissa.

Mulla ainakin elämänlaatu parantunut huomattavasti, kun pistin välit poikki. Jos saisin valita, niin mieluusti ottaisin elämääni mukavan anopin, jonka luona voisi vaikka joskus käväistä rupattelemassa kivoja kahvikupposen ääressä, mutta näin ei käynyt. Toiset käy anoppinsa ja perheensä kanssa ulkomailla reissaamassa. Mä yritän piiloutua hyllyn väliin, ettei anoppi huomaisi mua lähikaupassa.

Kyllä ympäristön painostus anopin hankkimiseksi on kovaa. Sukulaiset kyselevät aina joko anoppi on hankittu ja työkaverit suorastaan kauhistuivat kuultuaan ettei minulla ole vielä anoppia. Mutta en kertakaikkiaan ole vielä valmis ottamaan anoppia, minulla ei varmaankaan olisi tarpeeksi aikaa ja kärsivällisyyttä sen kouluttamiseen. Toisaalta voisin kyllä ottaa hylätyn kesäanopin, mutta niillä saattaa pahoja käytöshäiriöitä ja saattavat vaikka purra. Ja olen kuullut että ovat myös kovaäänisiä ja voivat pistää koko asunnon sekaisin. Eli ehkäpä jatkan elämääni ilman anoppia vaikka monet sanovat että kun sen on kerran hankkinut niin ei enää osasi ilman olla!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ympäristön painostus anopin hankkimiseksi on kovaa. Sukulaiset kyselevät aina joko anoppi on hankittu ja työkaverit suorastaan kauhistuivat kuultuaan ettei minulla ole vielä anoppia. Mutta en kertakaikkiaan ole vielä valmis ottamaan anoppia, minulla ei varmaankaan olisi tarpeeksi aikaa ja kärsivällisyyttä sen kouluttamiseen. Toisaalta voisin kyllä ottaa hylätyn kesäanopin, mutta niillä saattaa pahoja käytöshäiriöitä ja saattavat vaikka purra. Ja olen kuullut että ovat myös kovaäänisiä ja voivat pistää koko asunnon sekaisin. Eli ehkäpä jatkan elämääni ilman anoppia vaikka monet sanovat että kun sen on kerran hankkinut niin ei enää osasi ilman olla!

Repesin! Tässä kohdin sana sinulle: ilman anoppia pärjää oikein mainiosti, mutta eihän se elämä toki aivan samanlaista silloin ole.

Vierailija kirjoitti:

Tätä kannattavien kannattaisi varmaan suosia miehiä, joiden äiti on kuollut.

Nyt menevät puurot ja vellit sekaisin. Tällaiset ressukat ovat niitä pakosta anopittomia. Ei viitsitä tässä syyttä suotta kääntää veistä haavassa. Vastentahtoinen anopittomuus voi olla monelle kipeä ja vaikea asia.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen anopiton omasta valinnasta.

Johtuen siitä, että anoppi rikkoi yksityisyyttäni jatkuvasti (Minut on kasvatettu siten, että toisen puhelinta ei koskaan katsota, toisen kaappeja ei tongita, (eli kylässä aina kysyt "missä lasit ovat?" ettet avaa väärää kaappia.) papereita ei tutkita, vihkoja ei tutkita, toisen makuuhuoneeseen ei kävellä yms.).

Anoppi vaati ensimmäiseen asuntoomme oman avaimen ja sai sen. Alkoi käydä siivoamassa siellä, oli tonkinut lääkäripaperit läpi, avannut kirjeitä jotka olivat tulleet minun nimellä, järjestänyt vaatekaappini uuteen uskoon, penkonut laatikoita ja selannut vihkojani, yrittänyt jopa tietokoneelleni.

Kun sanoin tästä kohteliaasti, etten pidä siitä niin anoppi vain jatkoi.

Muutimme ja emme antaneetkaan anopille uutta avainta ja tämä saattoi aamulla kun lähdin töihin niin tunkeutua oven avauksella asuntoon, eikä suostunut lähtemään. Mieheni siis lähti aikaisemmin töihin ja minulla ei ollut aikaa aamulla häädellä anoppia asunnosta.

Kun tulin töistä, oli talo jälleen siivottu ja tavarat pengottu.

Kerran kun anoppi oli kylässä ja siivoili vaikka pyysin lopettamaan, hän laittoi pussiin tavaroitani ja vei ne roskakatokseen.

Astui siis jatkuvasti varpailleni.

Kun ämpäri oli täysi ja tulvi yli niin sanoin hänelle suorat sanat, anoppi loukkaantui, oli nakannut lavuaarin reunalta silmälasinikin lattialle.

Sen jälkeen en ole anopin kanssa tekemisissä ollut.

Miehellenikin siis kerroin kuinka anopin "siivoaminen", tonkiminen, asuntoon luvatta tuleminen ja tunkeutuminen ärsyttää. Mies oli keskustellut äitinsä kanssa, mutta ei ottanut kuuleviin korviin.

Joskus jos meillä on lapsia yhdessä, en aio siltikään olla anopin kanssa tekemisissä.

Positiivisin asia on, että mielenterveyteni voi paljon paremmin. Pidin nimittäin loppu ajan kaikkia yksityisiä papereita autossa tallessa, koska se oli ainut paikka minne anoppi ei päässyt.

Herraisä, järkyttävä ihminen! Käy vähän sääliksi puolisoasi, mahtaa olla kovanahkainen tyyppi kun on jaksanut tuollaista koko elämänsä (vai onko vain luovuttanut)...

Tsemppiä, ehkä tajuaa joskus olleensa täys idiootti ja pyytää anteeksi tahdittomuuttaan. Toivottavasti viimeistään siinä vaiheessa kun teillä on niitä lapsia, että saa luotua hyvän suhteen heihin.

Vierailija kirjoitti:

Tätä kannattavien kannattaisi varmaan suosia miehiä, joiden äiti on kuollut.

Minä veikkaan että kukaan ei haluaisi olla anopiton, mutta jos anoppi on ihan täysi pipipää joka ei ymmärrä että on omakin elämä, niin ei sitä auta kuin katkaista välit.

Seurustelun alkuvaiheessa, ajattelin että ei hemmetti, anoppia en kestä. Olin nimittäin ollut pitkään anopiton ja vähän unohtanut koko homman.  Ajattelin, että se tuosta pian kuukahtaa kun on yks aivoveritulppa ollu jo ja ikää mittarissa.  Tyrkytin sille rasvaista juustoa ja viiniä. Mutta ei strategia toiminut koska täti vaan voimistui vuosien kuluessa. Jaksoi touhuta ja vaatia poikansa seuraa, usein ilman minun seuraa. Itkin yksin kotona, soittelin ja tekstailin miehelle mutta ei vastannut. Ei, käyttäytyi ihan kuin olisi ollut toisen naisen luona, tai olihan se.  Anoppilassa pitää myös minun rampata jatkuvasti.  usein tukeudun appiukkoon. Meillä kun on yhteistä mm. se että pidämme anoppia hieman rasittavana.  Kerran näin anopin ratikkapysäkillä ihan dementoituneen näköisenä, niin hiippailin äkkiä toiseen suuntaan.

Kyse on kuitenkin vain asenteesta. Mitä todennäköisimmin anoppi poistuu joukostamme ennen minua. Voi olla että se loppuvaihe on hieman raastava ja vaati miehen läsnäoloa aika paljon.  Mutta itse olen kuitenkin sen anopin valinnut joten ei pidä hirveästi valittaa, ainakaan ääneen. Olin monta vuotta vapaaehtoisesti anopiton, mikä kyllä osittain johtui ex-anopin käytöksestä. Sitä toteaa vanhetessaan, että on kuitenkin parempi että on anoppi, kuin jos olisi kokonaan ilman.  kerran anoppini yritti lahjoittaa minulle jotain koinsyömiä vanhoja vaatteita kun siivosi komeroitaan. Yhden ruman pipon jouduin ottamaan kun en voinut kieltäytyä kaikesta. Heitin roskiin. Hyväähän se vaan tarkoittaa. Ja tuntuuhan se paremmalta että mies ramppaa jatkuvasti anoppilassa kuin jos ramppaisi vieraissa. Siitä on nimittäin aiempaa kokemusta. Niin että siltä kannalta anopin olemassaolo on ihan jees.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä kannattavien kannattaisi varmaan suosia miehiä, joiden äiti on kuollut.

Minä veikkaan että kukaan ei haluaisi olla anopiton, mutta jos anoppi on ihan täysi pipipää joka ei ymmärrä että on omakin elämä, niin ei sitä auta kuin katkaista välit.

Tuttavapiirissä eräs mies iloitsi hankalan anoppinsa poistumisesta taivaan isän hoteisiin. Melko harva ehkä silti uskaltaa tätä iloaan näyttää näin avoimesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä kannattavien kannattaisi varmaan suosia miehiä, joiden äiti on kuollut.

Minä veikkaan että kukaan ei haluaisi olla anopiton, mutta jos anoppi on ihan täysi pipipää joka ei ymmärrä että on omakin elämä, niin ei sitä auta kuin katkaista välit.

Tuttavapiirissä eräs mies iloitsi hankalan anoppinsa poistumisesta taivaan isän hoteisiin. Melko harva ehkä silti uskaltaa tätä iloaan näyttää näin avoimesti.

Siis tätä juuri yritin tuossa yllä sanoa, että hankalat anopit asia erikseen. Luultavasti tuo mies olisi surrut, jos anoppi olisi ollut todella mukava?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä kannattavien kannattaisi varmaan suosia miehiä, joiden äiti on kuollut.

Minä veikkaan että kukaan ei haluaisi olla anopiton, mutta jos anoppi on ihan täysi pipipää joka ei ymmärrä että on omakin elämä, niin ei sitä auta kuin katkaista välit.

Toki; mä yritin olla vitsikäs - ilmeisesti vain omasta mielestäni :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä kannattavien kannattaisi varmaan suosia miehiä, joiden äiti on kuollut.

Minä veikkaan että kukaan ei haluaisi olla anopiton, mutta jos anoppi on ihan täysi pipipää joka ei ymmärrä että on omakin elämä, niin ei sitä auta kuin katkaista välit.

Tuttavapiirissä eräs mies iloitsi hankalan anoppinsa poistumisesta taivaan isän hoteisiin. Melko harva ehkä silti uskaltaa tätä iloaan näyttää näin avoimesti.

Siis tätä juuri yritin tuossa yllä sanoa, että hankalat anopit asia erikseen. Luultavasti tuo mies olisi surrut, jos anoppi olisi ollut todella mukava?

Näin voisi kuvitella. Onhan sellainen ihmissuhde raskas, jos vuosien ajan on olo kuin kivi hiertäisi kengässä eikä sitä saa millään pois.

.

Minulla samanlainen tapaus kuin 1 ja 2 kommentoijalla.

Anoppi pitää minua kynnysmattona, johon pyyhkiä jalat.

Kun esikoinen syntyi ja meillä oli valmis suunnitelma miten haluamme kasvattaa lapsen ja sovimme karkkipäivät yms.

Niin anoppi ei pidä niistä kiinni.

Lapsi menee arkena 19.00 nukkumaan, koska herätys on 05.30. Jos lapsi on keskellä viikkoa anopin luona, laittaa anoppi lapsen nukkumaan kun lapsella itsellä alkaa väsyttää ja antaa lapsen herätä omia aikojaan (ei käy töissä.) Vie lapsen tarhaan kunhan lapsi itse on siihen valmis.

Tämä todella haastavaa kun lapsen unirytmi on romutettu ja itsellä pitäisi päästä töihin aamulla.

Anoppi myös syöttää lapselle valmis ruokia, vaikka kotona syö kotiruokaa, antaa karkkia koko ajan + pullaa (pulla ei niin paha), vaikka lapsella karkkipäivä.

Ostelee myös lapselle jokaisen lelun jonka lapsi haluaa ja lapsi on sitten hankala kaupassa meidän kanssa kun emme suostukkaan joka kauppa reissu ostamaan lapselle kolmea lelua.

Tonkii kotimme aina siellä ollessa, myös kaikki henkilökohtaiset paperit, puhelimeen olen joutunut laittamaan suojauksen, kun anoppi tykkää siellä lukea viestejä.

Tuli kerran minun puhelin kädessä keittiöön kun olin keittämässä kahvia ja kysyi "Mitä petra tarkoittaa sanoilla "omg olipa hyvä tallinnan reissu, nyt on varasto täynnä winee"".

Saattaa aamulla olla lapsen tarhan pihan läheisyydessä odottelemassa ja alkaa päivittelemään miksei kukaan ole vastannyt puhelimeen ja saattaa jopa haluta lapsen mukaan lähtiessään, että voi tuoda sen myöhemmin tarhaan.

Kaikki minun tekemät reissut ovat höpö höpö reissuja, jos käyn esimerkiksi vanhempia auttamassa toisella paikkakunnalla, kun taas mieheni illanvietto ja haaparannan haku reissut on ihan ok anopille.

Löytää myös minun koriste esineilleni parempia paikkoja olla, kun pistää niitä kaappiin jemmaan.

Kun katkaisin välit (en siis enää kestänyt), miehelleni se oli ok, appiukosta en tiedä, anoppini järkyttyi ja omat vanhempani kannustivat siihen, ystävistänikin se oli loistava ratkaisu.

Ei ole elämää piilotella omassa kodissa patjan väliin kaikki mitä ei halua anopin lukevan ja nekin se löytää kun päättää vaihtaa lakanat!!

Vie myös mieheni likapyykit ja tuo ne pestyinä viikattuina kaappiin.