Lapsen tarve olla aina paras kaikessa ja vähätellä muita

Tuo on aika yleistä. Kannattaa kuitenkin jutella siitä lapsen kanssa ja herätellä häntä pohtimaan, miltä tuollainen käytös tuntuu muista.

Toiset vaan on tuollaisia. Voisit ennemmin kysyä, että miten tuohon voisi kasvatuksen keinoin puuttua?

Mitä sitten? Kannattaisiko muiden vähän hankkia itsetunto, jos tuollainen laittaa itkemään?

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten? Kannattaisiko muiden vähän hankkia itsetunto, jos tuollainen laittaa itkemään?

Tai provosoitumaan? Tai mollaamaan? Tai kiusaamaan? Saahan sitä kokea mitä haluaa itsestään. Miten se on muilta pois?

Varmaan jossain mennyt jotain vikaan... mutta no....

Vierailija kirjoitti:

Varmaan jossain mennyt jotain vikaan... mutta no....

Niin, mutta missä? Ja miksi sisaruksensa eivät ole tuollaisia kilpailijaluonteisia? Voiko tuo olla jokin vaihe, lapsi on nyt 11v.

t.ap

Vierailija kirjoitti:

Toiset vaan on tuollaisia. Voisit ennemmin kysyä, että miten tuohon voisi kasvatuksen keinoin puuttua?

Kyllä, tämä on hyvä kommentti. Miten voisin puuttua tuohon lapsen käytökseen?

t.ap

Kannattaa vaan puuttuu tohon tiukasti, vaikka onkin yleistä eikä tarvii itteensä syyttää!

Kannattaa lapsen kanssa vaan keskittyä toisten kehumiseen ja torua toisten lyttäämisestä. Niin pahalta kun se kuulostaa, omia kehuja lasta kohtaan voi myös vähän laimentaa, niin saattaisi palata maan pinnalle.

Miten olette tukeneet lasta? Oletteko kehuneet häntä aina irrationaalisesti? Kasvatuksesta lapsen käytös jokatapauksessa johtuu.

Lapsella pohjimmiltaan huono itsetunto. Onko lasta arvosteltu, onko verrattu aina muihin yms?

11-vuotiaan kanssa voi jutella jo ihan asiallisesti tuollaisesta käytöksestä ja yleensäkin kohteliaisuudesta ja muiden huomioonottamisesta. Sano että sä olet tosi hyvä monessa asiassa, ja kiva että sä itsekin olet tyytyväinen omiin taitoihisi, mutta ei ole kivaa kerskailla taidoillaan tai mollata muiden taitoja. Pitää ottaa huomioon muidenkin tunteet, eikä kenellekään tule hyvä mieli jos niiden taitoja pilkataan, tai halutaan olla aina parempia. Saa olla iloinen omista osaamisistaan, mutta pitää oppia iloitsemaan myös toisten suorituksista.

Lapsi vaikuttaa todella suorituskeskeiseltä ja kilpailuhenkiseltä. Hyvä ominaisuus ammattiurheilijalla tai bisnesalalla, mutta aiheuttaa helposti skismaa ”normaalielämässä”. Koeta herätellä uinuvaa empatian tunnetta lapsessa, hänen on hyvä oppia ymmärtämään muidenkin näkökulmaa kuin omaansa. Kaikilla meillä on oma ihmisarvomme joka ei ole riippuvainen taidoista ja saavutuksista.

Meillä on samankaltainen lapsi. Hän haluaa olla aina kaikessa paras eikä kestä pettymyksiä ja on ankara itselleen jos ei jossain onnistu. Hän on pari vuotta ap. N lasta nuorempi. Hän ei vähättele muiden onnistumisia ja osaa kyllä tsempata muitakin. En tiedä missä on mennyt pieleen. Häntä on kovasti kehuttu ja kannustettu pienestä pitäen. Mikä mennyt vikaan?

Johtuu heikosta itsetunnosta tai siitä, että itsetunto perustuu suorituksille.

Jos kotona on kehuttu siitä, miten teki jotakin (tai vertailtu, miten joku muu teki), lapsi oppii, että on tärkeää olla aina paras kaikessa tai ei ole ihmisenä muuten hyvä.

Voi vitsi tämä on vaikeaa. En tunnista mitään tiettyä käyttäytymis/kasvatusmallia itsestäni tai miehestäni, joka voisi ehdottomasti johtaa tuollaiseen käytökseen lapsessa. Voiko tällaisia edes tiedostaa?

Lastan on kyllä kehuttu, jos on näyttänyt jotain hienoa. Mielestäni olemme kehuneet tai kannustaneet muutenkin, ihan ilman lapsen aloitusta. Näin toimimme kyllä kaikkien kolmen lapsemme kanssa. En ihan oikeasti tunnista sitä, mitä olemme kasvatuksessa tehneet väärin.

t.ap

Jos hän vaan on hyvä?

Vierailija kirjoitti:

Jos hän vaan on hyvä?

Kyllä hyvä voi olla, mutta tuo käytös on mielestäni silti huolestuttavaa. Miksi täytyy vähätellä muita ja yrittää aina kääntää kaikki omaksi voitokseen?

t.ap

Minulla on yksi kolmekymppinen (ex)-kaveri, jolla on edelleen sama vamma kuin lapsellasi. Kitkekää se pois määrätietoisella kasvatustyöllä. Tuollaisen mulkun kanssa ei jaksa olla. Mietin kaverini kanssa, pitäisikö minun ryhtyä kasvatustyöhön, kun sitä ei lapsena hänelle tehty, mutta sitten ajattelin, että olkoon aikuinen ihminen ja kasvatan sitten omat lapseni aikanaan.

Vertailu ja nokittelu voi olla yksi tapa hakea paikkaa laumassa ja sen hierarkiassa. Voi olla että lapsen nykyinen kaveripiiri on enemmän kilpailullinen kuin tasa-arvoinen? Jokatapauksessa tätä ominaisuutta kannattaisi suitsia tarpeeksi ajoissa, koska on riskinä ajautua jopa koulukiusaajaksi. Jos siis lapsi näkee sosiaalisen vuorovaikutuksen pelkästään ranking-listojen ja suosittu/ei-suosittu jaottelun kautta. Tyyliin Oskari on huonompi kuin Lassi joka on parempi kuin Matias.

Eikä tuo ole vain lasten ongelma. Mulla on 5-kymppinen työkaveri joka on ap:n kuvauksen kaltainen. Hienoa, jos tätä piirrettä pystytään lapsuudessa hillitsemään, helpottaa varmasti ryhmässä toimeen tulemista aikuisena.