Lapsen tarve olla aina paras kaikessa ja vähätellä muita

Vierailija kirjoitti:

Johtuu heikosta itsetunnosta tai siitä, että itsetunto perustuu suorituksille.

Jos kotona on kehuttu siitä, miten teki jotakin (tai vertailtu, miten joku muu teki), lapsi oppii, että on tärkeää olla aina paras kaikessa tai ei ole ihmisenä muuten hyvä.

Tämä! Nykyään kehutaan lapsia muka hyvän itsetunnon tukemisen vuoksi vähän kaikesta - turhastakin.  Valitettavan yleinen piirre. Luullaan kai, että näin kasvatetaan tulevaisuuden Voittaja ja menestyjä.

Jos osaa viedä lautasen tiskikoneeseen, on loistava, jos osaa hypätä, kiivetä, ajaa pyörällä, pelata lätkää tai juosta, on mahtis-mahtava, jos tuhertaa jotakin piirustuksentapaista on huipputaiteellinen, tavalliset matematiikan tehtävät tehtyään huippumatemaatikko jne. Jotkut vanhemmat antavat lapsen voittaa kaikissa peleissäkin, ettei tule paha mieli ja luulot omasta mahtavuudesta säilyvät. Lisänä sitten kaikki sukulaiset ja kummitädit, jotka kuorossa ylistävät lapsen (luulottelemaa) täydellisyyttä.

Näiden ylikehujen vuoksi lapsen itsetunto perustuu pelkälle hötölle. Kun totuus omassa vertaisryhmässä sitten paljastuu, ei tällaiset siedä omaa huonommuuttaan yhtään, vaan alkaa muiden vähättely, peli/leikkisääntöjen kiertäminen uusiksi, totuuden kieltäminen, raivo, kadehdinta ja muu vertaileva kommentointi tai asian muuttaminen itselle edulliseksi. Jopa masentuminen. Toisaalta vertailu omaan ikäryhmään on ihan normaali piirre, mutta itsetunnon pitäisi perustua muuhunkin kuin suorittamiseen.

Oikeasti hyväitsetuntoinen osaa ja kykenee olemaan reilu kaveri ja kehuu muitakin. Toisten pärjääminen ei ole itseltä pois eikä oma itsetunto romahda kaverin menestykseen jossakin asiassa.

Tällaiseksi tulemisessa auttaa se, että kehutaan asiasta eikä hoeta jatkuvasti hyvä-hyvää. Kyllä lapsikin huomaa feikin kehun. Eikä sidota lapsen suorituksia lapsen persoonaan. Sen voi aloittaa vaikka heti.

Pahinta on, että tällaisten oikeasti huonoitsetuntoisten "Voittaja-lasten" kasvattajat eivät pysty muuttamaan koko lapsen loppuelämää sellaiseksi, etteikö tämä kohtaisi pettymyksiä tai olisi huonompi joissakin asioissa. Jotkut vanhemmat ihan oikeasti vaativat, että koulussakin näitä pitäisi suojella pettymyksiltä (eivät mm. saisi tietää muiden paremmista numeroista tai liikuntasuorituksista, kilpailuvoitoista, valinnasta kirjoituskilpailuun tms., kun sille tulee niin paha mieli...) Ja nämä vanhemmat ovat itse usein "menestyjiä".

Vierailija kirjoitti:

Näin toimimme kyllä kaikkien kolmen lapsemme kanssa. En ihan oikeasti tunnista sitä, mitä olemme kasvatuksessa tehneet väärin.

t.ap

No onhan selvää että lapset on erilaisia. Ei samalla kasvatuksella kaikista tule automaattisesti samanlaisia. Tämä nyt sattuu olemaan luonteeltaan epäempaattinen ja kilpailuhenkinen, ja silloin siihen piirteeseen ja käytökseen tulee kiinnittää enemmän huomiota. Opeta sille ettei kukaan tykkää leuhkijasta ja toisten mollaajasta, ja vaikka olisi kuinka hyvä omasta mielestään, täytyy oppia antamaan muillekin tilaa ja huomiota. 

Vierailija kirjoitti:

Vertailu ja nokittelu voi olla yksi tapa hakea paikkaa laumassa ja sen hierarkiassa. Voi olla että lapsen nykyinen kaveripiiri on enemmän kilpailullinen kuin tasa-arvoinen? Jokatapauksessa tätä ominaisuutta kannattaisi suitsia tarpeeksi ajoissa, koska on riskinä ajautua jopa koulukiusaajaksi. Jos siis lapsi näkee sosiaalisen vuorovaikutuksen pelkästään ranking-listojen ja suosittu/ei-suosittu jaottelun kautta. Tyyliin Oskari on huonompi kuin Lassi joka on parempi kuin Matias.

Hmm, niin. Tuo vertailu ja nokittelu kuulostaa toki tutulta sisarusten kesken. Olen kuitenkin ajatellut että sellainen on melko normaalia, että sisarukset kilpailevat keskenään. Selkeästi kuitenkin tämä lapsi (on sisaruksista vanhin) on "päässyt" sisarushierarkiassa ylimmäksi. Hänellä on myös paha tapa, jota olemme yrittäneet kitkeä pois. Hän tahallaan ärsyttää ja kiusaa, mutta ei sillä tavalla näkyvästi ja ilmiselvästi. Kiusaaminen on ikään kuin piilotettu niin, että nuorempi sisarus ei sitä välttämättä edes tajua. Toisaalta, olen pitänyt tätäkin "normaalina" sisarusten kesken. Vaikka tottakai olemme tähän puuttuneet.

t.ap

No, yksi kasvatuksellinen syy, mikä voi joskus lisätä tuota on liian tiukka ja suorittava kasvatus. Vanhemmalla on ikään kuin mielessään ihannelapsi, jollaisen yrittää lapsestaan muovata.

Antakaa tilaa lapselle olla oma itsensä ja ihailkaa hänen yksilöllisyyttään, hän on ainut juuri sellainen ihminen maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Voi vitsi tämä on vaikeaa. En tunnista mitään tiettyä käyttäytymis/kasvatusmallia itsestäni tai miehestäni, joka voisi ehdottomasti johtaa tuollaiseen käytökseen lapsessa. Voiko tällaisia edes tiedostaa?

Lastan on kyllä kehuttu, jos on näyttänyt jotain hienoa. Mielestäni olemme kehuneet tai kannustaneet muutenkin, ihan ilman lapsen aloitusta. Näin toimimme kyllä kaikkien kolmen lapsemme kanssa. En ihan oikeasti tunnista sitä, mitä olemme kasvatuksessa tehneet väärin.

t.ap

Vaikka osa yrittää niin väittää niin ette ole välttämättä tehnyt mitään väärää. Tuollainen persoona on kovin haastava ja vaatii lisäoppia vanhemmille siinä miten asiaa lähdetään purkamaan. Älä turhaan märehdi menneitä. Puhu lapsesi kanssa tästä käytöksestä kuten moni on jo neuvonut. Lapsesi voisi myös nauttia jostain aidosta kilpailulajista, jolloin kunnianhimo ja kilpailuhalu kohdistuisivat siihen.

Hienoa, että huomasit tuon piirteen lapsessasi, ap!

Tosi hienoa, nyt voitte tosiaan miettiä miten sitä voisi helpottaa. Osa vanhemmista kun ei näe moista lainkaan pahana, menee jopa mukaan lapsen kilpailuhenkisyyteen ja lietsoo sitä oikein. Hyvä kun et kuulu sellaiseen sakkiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vertailu ja nokittelu voi olla yksi tapa hakea paikkaa laumassa ja sen hierarkiassa. Voi olla että lapsen nykyinen kaveripiiri on enemmän kilpailullinen kuin tasa-arvoinen? Jokatapauksessa tätä ominaisuutta kannattaisi suitsia tarpeeksi ajoissa, koska on riskinä ajautua jopa koulukiusaajaksi. Jos siis lapsi näkee sosiaalisen vuorovaikutuksen pelkästään ranking-listojen ja suosittu/ei-suosittu jaottelun kautta. Tyyliin Oskari on huonompi kuin Lassi joka on parempi kuin Matias.

Hmm, niin. Tuo vertailu ja nokittelu kuulostaa toki tutulta sisarusten kesken. Olen kuitenkin ajatellut että sellainen on melko normaalia, että sisarukset kilpailevat keskenään. Selkeästi kuitenkin tämä lapsi (on sisaruksista vanhin) on "päässyt" sisarushierarkiassa ylimmäksi. Hänellä on myös paha tapa, jota olemme yrittäneet kitkeä pois. Hän tahallaan ärsyttää ja kiusaa, mutta ei sillä tavalla näkyvästi ja ilmiselvästi. Kiusaaminen on ikään kuin piilotettu niin, että nuorempi sisarus ei sitä välttämättä edes tajua. Toisaalta, olen pitänyt tätäkin "normaalina" sisarusten kesken. Vaikka tottakai olemme tähän puuttuneet.

t.ap

Valta on noussut päähän? Lapsi on älynnyt miten helppoa itseään nuorempien ja ”heikompien” pomottaminen on, ja saa siitä mielihyvää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vertailu ja nokittelu voi olla yksi tapa hakea paikkaa laumassa ja sen hierarkiassa. Voi olla että lapsen nykyinen kaveripiiri on enemmän kilpailullinen kuin tasa-arvoinen? Jokatapauksessa tätä ominaisuutta kannattaisi suitsia tarpeeksi ajoissa, koska on riskinä ajautua jopa koulukiusaajaksi. Jos siis lapsi näkee sosiaalisen vuorovaikutuksen pelkästään ranking-listojen ja suosittu/ei-suosittu jaottelun kautta. Tyyliin Oskari on huonompi kuin Lassi joka on parempi kuin Matias.

Hmm, niin. Tuo vertailu ja nokittelu kuulostaa toki tutulta sisarusten kesken. Olen kuitenkin ajatellut että sellainen on melko normaalia, että sisarukset kilpailevat keskenään. Selkeästi kuitenkin tämä lapsi (on sisaruksista vanhin) on "päässyt" sisarushierarkiassa ylimmäksi. Hänellä on myös paha tapa, jota olemme yrittäneet kitkeä pois. Hän tahallaan ärsyttää ja kiusaa, mutta ei sillä tavalla näkyvästi ja ilmiselvästi. Kiusaaminen on ikään kuin piilotettu niin, että nuorempi sisarus ei sitä välttämättä edes tajua. Toisaalta, olen pitänyt tätäkin "normaalina" sisarusten kesken. Vaikka tottakai olemme tähän puuttuneet.

t.ap

Entä oletteko vertailleet sisaruksia keskenään?

"X on niin reipas, katsopa Y mallia!" "X osaa hienosti kuperkeikan, osaatko sinä tehdä perässä, Y?"

Näin lapsi X kokee olevansa ainakin kotona Y:hyn verrattuna huippuhyvä, muttei kavereidensa kanssa pärjää samalla tavalla, mikä ärsyttää ja johtaa muita vähättelevään tai omalla osaamisella leuhkivaan käytökseen.

Onko lapsi saanut positiivista huomiota myös epäonnistuessaan? Lasta pitäisi kehua ennen kaikkea yrittämisestä ja sitkeydestä, ei siitä, että on muka niin hyvä piirtäjä tms. Totuushan usein on, että lapsi ei ole sen kummempi piirtäjä kuin muutkaan. Juurikin ap:n lapsen iässä hän alkaa käsittää olevansa äiskän kehuista huolimatta ihan tavis. Tämä on ahdistavaa, jos itsetunto on perustunut suorittamiseen ja jos lapsi elää kuvitelmassa, että "hyvyys" on synnynnäinen ominaisuus.

On paljon tärkeämpää kehua siitä, että ei anna periksi ja saa patalapun valmiiksi vaikka peukalo onkin keskellä kämmentä ja tulos on pelkkä syrtty tai että jaksoi harjoitella matikan kokeeseen, vaikka se olikin vaikeaa, eikä kokeesta tullut kuin kutonen.

Mutta ilman muuta tuon ikäisen kanssa voi ihan pitkästi jo keskustella aiheesta ja yrittää saada esiteini ymmärtämään, että hän ei kohta ole enää kovin suosittu kaveri, jos ei homma muutu. Häntä voisi ohjata miettimään, haluaisiko hän itse viettää aikaa tyypin kanssa, jonka lempipuuhaa on itsekorostus.

Luultavasti käytöksen taustalla kuitenkin on jonkinlainen epävarmuus ja heikko itsetunto. Se ei kuitenkaan tule paranemaan turhalla kehulla., koska itsetunnon pitää perustua realiteetteihin. Keskustelun jälkeen voit toivottavasti jossain vaiheessa kehua lasta siitä, että hän on oppinut kehumaan muita.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yksi kolmekymppinen (ex)-kaveri, jolla on edelleen sama vamma kuin lapsellasi. Kitkekää se pois määrätietoisella kasvatustyöllä. Tuollaisen mulkun kanssa ei jaksa olla. Mietin kaverini kanssa, pitäisikö minun ryhtyä kasvatustyöhön, kun sitä ei lapsena hänelle tehty, mutta sitten ajattelin, että olkoon aikuinen ihminen ja kasvatan sitten omat lapseni aikanaan.

Niin mullakin oli. Hänen piti aina olla paras, eniten, suurin ja kaunein kaikessa. Kehuskelee vieläkin pikkuasioilla Facebookissa, eikä ymmärrä, että muut naureksii tälle lapselliselle piirteelle selän takana.

Jopa  pihansa omenapuukin tuotti hänen ansiostaan eniten omenoita koko kulmakunnalla :'-D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi vitsi tämä on vaikeaa. En tunnista mitään tiettyä käyttäytymis/kasvatusmallia itsestäni tai miehestäni, joka voisi ehdottomasti johtaa tuollaiseen käytökseen lapsessa. Voiko tällaisia edes tiedostaa?

Lastan on kyllä kehuttu, jos on näyttänyt jotain hienoa. Mielestäni olemme kehuneet tai kannustaneet muutenkin, ihan ilman lapsen aloitusta. Näin toimimme kyllä kaikkien kolmen lapsemme kanssa. En ihan oikeasti tunnista sitä, mitä olemme kasvatuksessa tehneet väärin.

t.ap

Vaikka osa yrittää niin väittää niin ette ole välttämättä tehnyt mitään väärää. Tuollainen persoona on kovin haastava ja vaatii lisäoppia vanhemmille siinä miten asiaa lähdetään purkamaan. Älä turhaan märehdi menneitä. Puhu lapsesi kanssa tästä käytöksestä kuten moni on jo neuvonut. Lapsesi voisi myös nauttia jostain aidosta kilpailulajista, jolloin kunnianhimo ja kilpailuhalu kohdistuisivat siihen.

Kannatan ideaa kilpalajin harrastamisesta. Lapsi saa purkaa kilpailuviettinsä terveellä tavalla eikä kohdista sitä sisarusten härkkimiseen. Joukkuelajeissa on lisäksi kasvatuksellinen ja yhteisöllinen puoli, valmentaja puuttuu asiaan jos yksi pyrkii korottamaan itsensä väärällä tavalla muiden yläpuolelle. Perheen ulkopuolisen tahon sanoilla voi olla enemmän painoarvoa lapsen mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yksi kolmekymppinen (ex)-kaveri, jolla on edelleen sama vamma kuin lapsellasi. Kitkekää se pois määrätietoisella kasvatustyöllä. Tuollaisen mulkun kanssa ei jaksa olla. Mietin kaverini kanssa, pitäisikö minun ryhtyä kasvatustyöhön, kun sitä ei lapsena hänelle tehty, mutta sitten ajattelin, että olkoon aikuinen ihminen ja kasvatan sitten omat lapseni aikanaan.

Niin mullakin oli. Hänen piti aina olla paras, eniten, suurin ja kaunein kaikessa. Kehuskelee vieläkin pikkuasioilla Facebookissa, eikä ymmärrä, että muut naureksii tälle lapselliselle piirteelle selän takana.

Jopa  pihansa omenapuukin tuotti hänen ansiostaan eniten omenoita koko kulmakunnalla :'-D

Joo, tuo saa aivan naurettavia piirteitä. Hän esimerkiksi etsi tiettyä tuotetta, joka on ehdottomasti paras ja upein. Sitä ei löytynyt, joten hän joutui ottamaan sitä vastaavan tuotteen. Kun hän saapui sen kanssa luokseni, hän vakuutteli, miten se oli paras ja loistavin. Sama kaikkien hänen tekojensa kanssa. Hänelle on tärkeää, että kaikki mitä hän tekee on objektiivisesti arvioiden paras mahdollinen teko ja liike. Hän ei pysty käsittämään sitä, että ihmisillä on eri asioihin erilaiset arvostukset ja hänelle tärkeä asia ei merkitse jollekin toiselle mitään. Hän loukkaantuu verisesti, jos joku puuttuu hänen kehujen keräämiseensä.

Luulen, että taustalla on joko todella heikko itsetunto tai sitten äidin suorittama lelliminen (isä ei koskaan ollut hänen elämässään).

Up

Huono itsetunto. Jos on hyvä itsetunto, ei tarvitse arkipäiväisissä asioissa olla parempi kuin muut ja lytätä muita (paitsi jossain joukkuelajissa toki..).

Mun veli 21v on mulle (varmaan muillekkin) edelleen tollanen.. Ollu pienestä asti ja vanhemmat ei koskaan tehny asialle mitään. Kannattaa keskustella siitä miltä muista tommonen voi tuntua että ei jää elinikäseks tavaks.

N18

Miks ihmeessä pitäis väkisin muuttaa luonnetta?

Kokemuksesta puhun, että erittäin hyvä itsetunto ja välillä itsensä kehuminen kantaa elämässä pitkälle.

Kyllä meille jokaiselle niitä alamäkiä, pahojakin tulee vuosien varrella ja silloin niistä on helpompi selvitä.

Vierailija kirjoitti:

Miks ihmeessä pitäis väkisin muuttaa luonnetta?

Kokemuksesta puhun, että erittäin hyvä itsetunto ja välillä itsensä kehuminen kantaa elämässä pitkälle.

Kyllä meille jokaiselle niitä alamäkiä, pahojakin tulee vuosien varrella ja silloin niistä on helpompi selvitä.

Niin kantaakin, mutta ap:n lapsi ei kuulosta siltä että hänellä on hyvä itsetunto vaan päinvastoin.

Millä perusteella ap:n lapsella huono itsetunto? Näkisin päinvastoin.

En ota kantaa juuri lapseenne, mutta yleisesti: hyvin usein se on kateutta, ja kateus johtuu vaille jäämisen tunteesta.

Ja minä taas väitän että kateutta voi olla vaikka siihen ei olisi syytä esim saanut vanhemmilta huomiota ihan tarpeeksi ja samoin kun esim sisarukset. Joku tulee siis kateelliseksi ja mustasukkaiseksi helpommin kun joku toinen.