Lue keskustelun säännöt.
Koen lapsiperhe- ja työelämän niin raskaana, etten jaksa yrittää panostaa parisuhteen parantamiseen lainkaan
06.05.2018 |
Seksiä ei ole, läheisyyttä hyvin vähän, mitään romantiikkaa ei lainkaan, ei sinne päinkään. Nytkin lapset kulkutaudeista sairaana. Miten tällaista elämää voisi vielä vuosia jaksaa, etenkin kun nyt koen jotenkin ajautuneeni tähän vastoin omaa tahtoani, vaikkei se ihan totta olekaan.
Kommentit (62)
Tuo on varmaan aika tyypillistä hyvissäkin suhteissa. Meillä on kyllä seksiä ja yhteistä tekemistäkin, ja molemmat pääsee harrastamaan ja omiin menoihin, mutta suoraan sanottuna en tällä hetkellä jaksaisi iltaisin kuunnella miehen juttuja kulttuurista, yhteiskunnasta ja tieteestä, kun olen työpäivän jälkeen ollut koko illan lasten käytettävissä. Haluaisin vain tulla jätetyksi rauhaan vähäksi aikaa. Kuitenkin pyrin kuuntelemaan miestä ja juttelemaan, mikä johtaa sitten siihen, että valvon yöllä kaikkien muiden nukkuessa saadakseni olla yksin. Onneksi on kahdenkeskiset lounaat ja lomat aina välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teille ns rakastuneille naisille ja miehille pitäisi järjestää ennen panin aamenta tentti,joka pakottaisi lukemaan vauva.fi ja suomi 24 avioeroa,parisuhdetta ja uskottomuuta käsitteleviä sivustoja parin viikon verran. Ellei vaativaa tenttiä läpäisisi ei voi mennä naimisiin puhumattakaan tehdä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä lapsenne ovat? Onko teillä tukiverkkoja?
Koulu- ja tarhaikäinen. Eipä ole ainakaan tarpeeksi. Eikä todellakaan aleta anella ja järjestää. Joskus johonkin päästään mikä toki tyhjää parempi. Ap
Olisiko teillä varaa ottaa 1-2 krt kuussa lastenhoitaja muutamaksi tunniksi, jotta voisitte käydä vaikka leffassa ja syömässä?
En ihmettele, että olette väsyneitä juuri tässä vaiheessa, kun ns. rankimmat pikkulapsivuodet ovat takana. Olisiko kyse siitä, että ette ole vielä "oppineet", että nyt teillä on enemmän mahdollista ottaa omaa aikaa? Arjen ei tarvitse olla helvettiä, mutta väsynyt ihminen on vain tottunut siihen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimerkki: nytkin kerrankin olisi hyvä ilma ja haluaisin mennä lenkille mutten voi koska kipeää lasta ei voi viedä ulos ja mieskin kipeä niin joudun itsekin homehtumaan sisällä. Ap
Kuinka kipeä miehesi on? Eikö hän jaksaisi tuntia yksin lapsen kanssa?
Kyllä varmaan tämän päivän aikana. Mutta juuri tämä tilanne ettei saatana mitään voi tehdä ikinä vapaasti kun itse haluaa neuvottelematta ja mahdollisesti riitelemättä on niin paskaa että. Ap
Neuvottelematta ei perhe-elämää eletä. Lopeta täydellisestä vapaudesta fantasioiminen, se vain pahentaa tilannetta. Miten paljon ns. omaa aikaa kaipaat viikoittain? Puhukaa ja neuvotelkaa.
Niin varmaan, tosin koen nyt kaipavaavani juurikin täydellistä vapautta ja omaa aikaa niin paljon, ettei kannata alkaa yrittää neuvotella siitä. Ap
Voisivatko ajatuksesi liittyä esim loppuunpalamiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä lapsenne ovat? Onko teillä tukiverkkoja?
Koulu- ja tarhaikäinen. Eipä ole ainakaan tarpeeksi. Eikä todellakaan aleta anella ja järjestää. Joskus johonkin päästään mikä toki tyhjää parempi. Ap
Olisiko teillä varaa ottaa 1-2 krt kuussa lastenhoitaja muutamaksi tunniksi, jotta voisitte käydä vaikka leffassa ja syömässä?
En ihmettele, että olette väsyneitä juuri tässä vaiheessa, kun ns. rankimmat pikkulapsivuodet ovat takana. Olisiko kyse siitä, että ette ole vielä "oppineet", että nyt teillä on enemmän mahdollista ottaa omaa aikaa? Arjen ei tarvitse olla helvettiä, mutta väsynyt ihminen on vain tottunut siihen...
Kyllä me saamme muutamaksi tunniksi lastenvahdin hankittua ja mentyä syömään tai leffaan tai jonnekin ja ollaan silloin tällöin käytykin mutta ei se oikein mitään auta ja lähteminen jonnekin on aina myös rasitus JA sen jälkeen kotihommat ovat kasautuneempia kuin ilman menoa, eivätkä nuo lyhyet menot ole suhdetta parantaneet. Tässä on ollut muutakin suurempaa rasitusta, ihmissuhdeongelmia ja terveyshuolia viime vuosina kuin ruuhkavuodet. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimerkki: nytkin kerrankin olisi hyvä ilma ja haluaisin mennä lenkille mutten voi koska kipeää lasta ei voi viedä ulos ja mieskin kipeä niin joudun itsekin homehtumaan sisällä. Ap
Kuinka kipeä miehesi on? Eikö hän jaksaisi tuntia yksin lapsen kanssa?
Kyllä varmaan tämän päivän aikana. Mutta juuri tämä tilanne ettei saatana mitään voi tehdä ikinä vapaasti kun itse haluaa neuvottelematta ja mahdollisesti riitelemättä on niin paskaa että. Ap
Neuvottelematta ei perhe-elämää eletä. Lopeta täydellisestä vapaudesta fantasioiminen, se vain pahentaa tilannetta. Miten paljon ns. omaa aikaa kaipaat viikoittain? Puhukaa ja neuvotelkaa.
Niin varmaan, tosin koen nyt kaipavaavani juurikin täydellistä vapautta ja omaa aikaa niin paljon, ettei kannata alkaa yrittää neuvotella siitä. Ap
Voisivatko ajatuksesi liittyä esim loppuunpalamiseen?
Ehkä jotain sellaista varmaan joo, henkisesti. Fyysisesti voisin hyvin jos vain saisin olla vapaasti. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä lapsenne ovat? Onko teillä tukiverkkoja?
Koulu- ja tarhaikäinen. Eipä ole ainakaan tarpeeksi. Eikä todellakaan aleta anella ja järjestää. Joskus johonkin päästään mikä toki tyhjää parempi. Ap
Olisiko teillä varaa ottaa 1-2 krt kuussa lastenhoitaja muutamaksi tunniksi, jotta voisitte käydä vaikka leffassa ja syömässä?
En ihmettele, että olette väsyneitä juuri tässä vaiheessa, kun ns. rankimmat pikkulapsivuodet ovat takana. Olisiko kyse siitä, että ette ole vielä "oppineet", että nyt teillä on enemmän mahdollista ottaa omaa aikaa? Arjen ei tarvitse olla helvettiä, mutta väsynyt ihminen on vain tottunut siihen...
Kyllä me saamme muutamaksi tunniksi lastenvahdin hankittua ja mentyä syömään tai leffaan tai jonnekin ja ollaan silloin tällöin käytykin mutta ei se oikein mitään auta ja lähteminen jonnekin on aina myös rasitus JA sen jälkeen kotihommat ovat kasautuneempia kuin ilman menoa, eivätkä nuo lyhyet menot ole suhdetta parantaneet. Tässä on ollut muutakin suurempaa rasitusta, ihmissuhdeongelmia ja terveyshuolia viime vuosina kuin ruuhkavuodet. Ap
Alkoholismia?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä terapia voisi auttaa.
En usko. Tajuan itsekin että pitäisi nyt vain oppia iloitsemaan pienistä toiveideni mukaisista asioista ja onnistumisista vaikka isot kuviot ovat pielessä. En pysty, vaan kiukuttelen, olen ehkä liian epäkypsä vanhemmaksi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä lapsenne ovat? Onko teillä tukiverkkoja?
Koulu- ja tarhaikäinen. Eipä ole ainakaan tarpeeksi. Eikä todellakaan aleta anella ja järjestää. Joskus johonkin päästään mikä toki tyhjää parempi. Ap
Olisiko teillä varaa ottaa 1-2 krt kuussa lastenhoitaja muutamaksi tunniksi, jotta voisitte käydä vaikka leffassa ja syömässä?
En ihmettele, että olette väsyneitä juuri tässä vaiheessa, kun ns. rankimmat pikkulapsivuodet ovat takana. Olisiko kyse siitä, että ette ole vielä "oppineet", että nyt teillä on enemmän mahdollista ottaa omaa aikaa? Arjen ei tarvitse olla helvettiä, mutta väsynyt ihminen on vain tottunut siihen...
Kyllä me saamme muutamaksi tunniksi lastenvahdin hankittua ja mentyä syömään tai leffaan tai jonnekin ja ollaan silloin tällöin käytykin mutta ei se oikein mitään auta ja lähteminen jonnekin on aina myös rasitus JA sen jälkeen kotihommat ovat kasautuneempia kuin ilman menoa, eivätkä nuo lyhyet menot ole suhdetta parantaneet. Tässä on ollut muutakin suurempaa rasitusta, ihmissuhdeongelmia ja terveyshuolia viime vuosina kuin ruuhkavuodet. Ap
Alkoholismia?
Ei ole onneksi sitä ollut eikä muitakaan päihdeongelmia. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä terapia voisi auttaa.
En usko. Tajuan itsekin että pitäisi nyt vain oppia iloitsemaan pienistä toiveideni mukaisista asioista ja onnistumisista vaikka isot kuviot ovat pielessä. En pysty, vaan kiukuttelen, olen ehkä liian epäkypsä vanhemmaksi. Ap
Juuri noissa kysymyksissä terapeutti voisi auttaa sinua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua ap oikein hyvin, meillä on ehkä vähän samanlainen tilanne. Lasten vauva-aika on takana, mutta olen välillä tosi ahdistunut siitä miten sidottu olen heihin silti. Omat menot toki järjestyvät, mutta joka ikinen lenkki tai kaupassakäynti on aina säätämisen takana. Treffihimotkin vähän ryytyvät kun neljän tunnin treffejä varten pitää järjestellä puoli päivää asioita.
Minä olen yrittänyt asennemuutosta. Yritän keskittyä lapsien hyviin puoliin ja muistutan itselleni että tätä ei kestä ikuisesti, itse halusin perhe-elämää ja että olen kuitenkin onnekas kun sain mitä toivoin. En oikein keksi muutakaan. Nykyään ei enää onneksi edes ärsytä niin paljon. Meitä on auttanut myös se että 2krt kuussa lapsemme menevät mummolaan yhdeksi tai kahdeksi yöksi. Se on aika paljon ehkä, mutta ne viikonloput kyllä palauttavat. Ennen lapsemme olivat n.kerran kuussa vähän aikaa mummolassa kylässä ja se ei auttanut mitään, isompi stressiboli pakata kaikki vaatteet ja tarvikkeet mukaan. Nyt kun ovat siellä kaksikin yötä ihan säännöllisesti, olen taas päässyt jotenkin tasapainoon ja tuntuu että jaksaisin taas alkaa pohtimaan parisuhteenkin tilaa.
En suosittele eroa, se ei varmasti auta. Tsemppiä, et ole ainoa joka tuntee näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä terapia voisi auttaa.
En usko. Tajuan itsekin että pitäisi nyt vain oppia iloitsemaan pienistä toiveideni mukaisista asioista ja onnistumisista vaikka isot kuviot ovat pielessä. En pysty, vaan kiukuttelen, olen ehkä liian epäkypsä vanhemmaksi. Ap
Juuri noissa kysymyksissä terapeutti voisi auttaa sinua!
Ei voisi, ellei tulisi sitten tänne tekemään kotityöt ja hoitamaan lasten asiat. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on tuleva pettäjä jos ei lopeta suhdetta tai hakeudu terapiaan/pariterapiaan. Läheisyyden kaipuu kasvaa jossain vaiheessa liian suureksi ja kun alkaa ajatella tarpeeksi itseään niin se on siinä.
Moni on sanonut ettei tekisi ikinä niin mutta tiedänpä montakin noin sanonutta samassa tilanteessa ollutta jotka ovat päätyneet vierasta panemaan.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua ap oikein hyvin, meillä on ehkä vähän samanlainen tilanne. Lasten vauva-aika on takana, mutta olen välillä tosi ahdistunut siitä miten sidottu olen heihin silti. Omat menot toki järjestyvät, mutta joka ikinen lenkki tai kaupassakäynti on aina säätämisen takana. Treffihimotkin vähän ryytyvät kun neljän tunnin treffejä varten pitää järjestellä puoli päivää asioita.
Minä olen yrittänyt asennemuutosta. Yritän keskittyä lapsien hyviin puoliin ja muistutan itselleni että tätä ei kestä ikuisesti, itse halusin perhe-elämää ja että olen kuitenkin onnekas kun sain mitä toivoin. En oikein keksi muutakaan. Nykyään ei enää onneksi edes ärsytä niin paljon. Meitä on auttanut myös se että 2krt kuussa lapsemme menevät mummolaan yhdeksi tai kahdeksi yöksi. Se on aika paljon ehkä, mutta ne viikonloput kyllä palauttavat. Ennen lapsemme olivat n.kerran kuussa vähän aikaa mummolassa kylässä ja se ei auttanut mitään, isompi stressiboli pakata kaikki vaatteet ja tarvikkeet mukaan. Nyt kun ovat siellä kaksikin yötä ihan säännöllisesti, olen taas päässyt jotenkin tasapainoon ja tuntuu että jaksaisin taas alkaa pohtimaan parisuhteenkin tilaa.
En suosittele eroa, se ei varmasti auta. Tsemppiä, et ole ainoa joka tuntee näin!
Tuo että lapset ovat yön muualla joka kuu ja vielä pari kertaa tekee tilanteestanne aivan helvetinpaljon helpomman. Meillä ei toistaiseksi ole sitä mahdollisuutta ollenkaan, tai no ehkä on jos oikein stressaa ja säätää. Tuollaisiin parisihdemenoihin palaa myös rahaa niin paljon, ettei nyt ole varaakaan järjestää mitään ja mielellään sitä lapsiakin veisi matkoille yms. Minä en edes haaveillut perhe-elämästä, mikä vaikuttaa asenteeseeni jossain taustalla koko ajan nyt. Tietysti ja onneksi hyviäkin hetkiä lastenkin kanssa on, mutta kokonaisuudessaan koen koko elämäni erittäin epätyydyttävänä. Varmaan väsyminen vaikeiden vuosien ja univajeen ja kaiken jälkeen tuntuu nyt näin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap on tuleva pettäjä jos ei lopeta suhdetta tai hakeudu terapiaan/pariterapiaan. Läheisyyden kaipuu kasvaa jossain vaiheessa liian suureksi ja kun alkaa ajatella tarpeeksi itseään niin se on siinä.
Moni on sanonut ettei tekisi ikinä niin mutta tiedänpä montakin noin sanonutta samassa tilanteessa ollutta jotka ovat päätyneet vierasta panemaan.
En ole. Ei minua edes kiinnosta seksi yhtään enää, ei paneta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä terapia voisi auttaa.
En usko. Tajuan itsekin että pitäisi nyt vain oppia iloitsemaan pienistä toiveideni mukaisista asioista ja onnistumisista vaikka isot kuviot ovat pielessä. En pysty, vaan kiukuttelen, olen ehkä liian epäkypsä vanhemmaksi. Ap
Juuri noissa kysymyksissä terapeutti voisi auttaa sinua!
Ei voisi, ellei tulisi sitten tänne tekemään kotityöt ja hoitamaan lasten asiat. Ap
Jos kävisit kerran viikossa tai joka toinen viikko terapiassa, niin miten se voisi vaikuttaa kotitöiden kertymiseen ja lasten asioiden hoitamiseen? Oikeasti, kyse on max 1,5 tunnin menosta. Olisiko se OIKEASTI mahdotonta? En tarkoita syyllistää, vaan muistuttaa että tuon asteisen oman ajan käytön tulisi olla ihan normikäytäntö jopa äideille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä terapia voisi auttaa.
En usko. Tajuan itsekin että pitäisi nyt vain oppia iloitsemaan pienistä toiveideni mukaisista asioista ja onnistumisista vaikka isot kuviot ovat pielessä. En pysty, vaan kiukuttelen, olen ehkä liian epäkypsä vanhemmaksi. Ap
Juuri noissa kysymyksissä terapeutti voisi auttaa sinua!
Ei voisi, ellei tulisi sitten tänne tekemään kotityöt ja hoitamaan lasten asiat. Ap
Jos kävisit kerran viikossa tai joka toinen viikko terapiassa, niin miten se voisi vaikuttaa kotitöiden kertymiseen ja lasten asioiden hoitamiseen? Oikeasti, kyse on max 1,5 tunnin menosta. Olisiko se OIKEASTI mahdotonta? En tarkoita syyllistää, vaan muistuttaa että tuon asteisen oman ajan käytön tulisi olla ihan normikäytäntö jopa äideille.
Mitä se hyödyttäisi että kävisin tilittämässä terapeutille nämä asiat ja terapeutti sanoisi että opettele iloitsemaan siitä mitä sinulla on ja lapset kasvavat ja elämä muuttuu? Ainoa joka hyötyisi olisi terapeutti siitä että saisi viimeiset rahani. Ap
Niin varmaan, tosin koen nyt kaipavaavani juurikin täydellistä vapautta ja omaa aikaa niin paljon, ettei kannata alkaa yrittää neuvotella siitä. Ap