Omituisimpia itse kokemiasi nettikirppistapauksia?
Minulla fb-kirppiksellä:
1. Olin myymässä 4 eurolla lasten takkia. Ostaja sanoi ensin, ettei pysty tarkalleen sanomaan, mihin kellonaikaan käy hakemassa seuraavana päivänä. Odotettiin koko päivä kotona. Klo 20 ilmoitin, että mennään nyt nukkumaan, oletan, että ostaja ei ole tulossa. Hän vastasi olevansa meillä 10 min. päästä. Osti 4 euron ostoksensa, ja tuhlasi kaikkien aikaa siihen koko päivän.
2. Myyjä oli myymässä muumimukeja. Vastasin sähköpostilla, että voin ostaa, ja maksan pyyntihinnan 15€. Myyjä vastasi viikon päästä, että on ollut matkoilla, mutta ei myy sillä hinnalla. Vastasin vihaisena, että jos hän itse määrittelee hinnaksi 15€, niin miksi kenenkään pitäisi maksaa enemmän. Hän vastasi, että on tutustunut huutonetin hintoihin, ja sama muki on siellä puolet kalliimpi. En vastannut enää mitään. Hän laittoi vielä yhden viestin, että jos kiinnostaa, voin tulla mukia katsomaan, on priimakuntoinen.
Kertokaa omia kokemuksianne!
Kommentit (2608)
Ostin huuto.netistä Arabian kulhon ja tilasin Matkahuollon pakettina välttääkseni hankaluudet työajan sovittamisessa myyjälle sopiviin noutoaikoihin. Myyjä oli pakannut sen sellaiseen pehmeään pahviseen vihanneslaatikkoon, missä oli reikiä kyljissä. Silmänlumeeksi pehmusteena oli vähän revittyä sanomalehtipaperia. Halkihan se oli mennyt matkalla. Koska laatikko helisi sitä vastaanottaessani, avasin sen jo noutopisteessä ja otin kuvan palasista. Myyjän mielestä se ei voinut mennä matkalla rikki, koska hän oli pakannut sen niin huolellisesti, ja joka tapauksessa se on oma syyni, kun en tullut kulhoa noutamaan. Matkahuolto ei suostunut kulhoa korvaamaan, koska pakkaus oli kerta kaikkiaan tarkoitukseen sopimaton. Rahoja en saanut koskaan takaisin, enkä edes kulhon palasia, kun Matkahuolto ei palauttanut niitä tutkittuaan reklamaationi.
Olen tehnyt aika paljon kauppaa niin Torissa kuin fb-kirppareillakin, eikä mitään kovin kummallista ole tullut ikinä vastaan. Paitsi nyt.
Myin Torissa collegepaitaa. Kyseessä on jonkinlainen harvinaisuus (fanituote) ja ekan vuorokauden aikana ottikin yhteyttä useampi kiinnostunut. Heistä tietysti ensin ehtineelle lupasin myydä paidan.
Kaikki vaikutti ihan asialliselta, annoin tilitietoni ja ostaja puhelinnumeronsa ja osoitteensa, mihin paidan voi lähettää. Tsekkailin tiliäni muutaman päivän, mutta kun maksua ei neljässä päivässä tilillä näkynyt, laitoin viestiä ja kyselin perään. Oli kuulemma unohtanut.
Sen jälkeen alkoi viestittely. Pyysi uudestaan kuvaa nähtäväksi. Sanoi maksavansa tänään iltapäivällä kolmen aikaan. Kyseli taas uudelleen nimeäni ja tilitietojani. Lupasi laittaa kuitin maksusta nähtäväksi. Vastailin kärsivällisesti. Joka välissä kyseli, että voinko nyt heti viedä paidan sitten postiin, saanko sen varmasti tänään jo pakettina lähtemään. Maksua ei näkynyt. Lopulta eilen joskus kymmenen jälkeen illalla oli tullut viesti, että on maksanut paidan. Kuittia ei näkynyt vieläkään, eikä rahaa tilillä.
Totesin, että olen myynyt paidan toiselle ja lupasin palauttaa rahat hänelle, mikäli ne joskus tililleni ilmestyvät. Tätä epäilen kyllä kovasti. Taisin joutua huijausyrityksen kohteeksi.
Myin Arabian vanhoja muumi-mukeja mitä mutsi on minulle keräillyt 90-luvulta saakka. Nämä olivat käyttämättömiä ja virheettömiä.
Yksi ostaja tarjosi kaikista alle puolta pyyntihinnastani joten jätin vastaamatta hänen tarjouksiinsa. Sain kaikki mukit myytyä pyyntiä korkeammalla. Tämä ostaja oli kuitenkin jotenkin selvittänyt missä asumme ja ilmeistyi joku 2 viikkoa myöhemmin noutamaan näitä mukeja joista olimme kuulemma tehneet kaupat.
Kun sanoin että mukit on myyty niin tämä uhkasi postailla tietoni ja sen millainen ku- settaja jokaiselle somen myynti-palstalle. Ja niin hän tekikin. Ja sai kenkää kun postasin kuvankaappaukset hänen viesteistään.
Näitä mitä täälläkin kirjoitettu, eli hupihuutajia, ensin ollaan tulossa sitten ei kuulu enää mitään, kun yrittää ottaa yhteyttä huomaakin olevansa estolistalla
- Annoin Facebookin roskalavalla vanhempieni puolesta sohvan, kerroin että osoitteen saa yv:llä ja omat kantajat mukaan. Sohva odotteli siis vanhempien tyhjillään olevan talon kuistilla. Eräs nainen kiinnostui ja annoin osoitteen, myöhemmin kun pääsin töistä oli meseeni pukannut tulikivekatkuista viestiä kun heille ei avata ovea (!) Miehellään kuulemma heikko selkä on ja on vain kuski, ei hän jaksa yksin sohvaa kantaa. Ja ilmoituksessa oli tosiaan selkeästi maininta "Omat kantajat mukaan"
- Ostin Facebokin paikallisen viidakkokirppiksen kautta olohuoneen pöydän ja lähdimme veljeni kanssa sitä hakemaan, pöytä oli myyjän kesämökillä. Meitä vastaan kuistille tuli pelkkään pyyhkeeseen pukeutunut mies jonka pasmat meni selvästi sekaisin kun näki velipojan, solkotti jotain suihkussa käymisestä ja piiloutui suljetun oven taa huudellen että "pöytä on olohuoneessa, ottakaa sieltä ja jättäkää rahat eteisen piirongin päälle".. tuolloin lähinnä nauratti mutta jälkeenpäin alkoi karmia kun tajusin, että mieshän oli valmistautunut vastaanottamaan yksinäisen naisen! Ties vaikka olisin päätynyt jonnekin maakellariin tai vintille kahleet ranteissa! :O
- Möin mattoa Tori.fi:n kautta ja eräs nainen tarjosi 20e, pidin kiinni kuitenkin pyytämästäni summasta 30e. Nainen alkoi pommittaa tämän jälkeen todella häiriintyneillä, uhkaavilla viesteillä eikä lopettanut vaikka uhkasin poliisilla.. miten voi yksi Ikean matto mennä noin tunteisiin!
Vierailija kirjoitti:
Mua sekä myyjänä että ostajana ihmetyttää ne myyjät, jotka eivät kerro tuotteesta ilmoituksessa mitään. Esimerkiksi huonekalua myytäessä kannattaisi AINA ilmoittaa huonekalun mitat. Myös vaatteissa koko kannattaa ilmoittaa myös sentteinä (esin. vyötärön- ja rinnanympärys), sillä 2000-luvun henkkamaukan ja 60-luvun hameen koko 36 ovat aika kaukana toisistaan. Jos tuotteesta kertoo kaiken olennaisen ilmoituksessa, ei turhia kysymyksiäkään pitäisi pahemmin tulla. Lisäksi kaikki ne "ihana mekko/tuoli" -otsikot kannattaisi unohtaa, ne ovat vähän hölmöjä.
Olen tehnyt paljon kauppoja sekä Torissa että Huuto.netissä, ja mitään kummallista ei ole koskaan sattunut. Suurin osa myyjistä ja ostajista on ollut asiallisia ja noudot ja postitukset ovat sujuneet hyvin. Yksi huijari kerran tuli vastaan Huuto.netissä (kyse oli onneksi vain alle 3 euron tuotteesta, maksoin sen eikä tuotetta koskaan näkynyt) ja yksi myyjä vahingossa lähetti maksamani tuotteen väärään osoitteeseen. Onneksi se kuitenkin tuli lopulta perille, ja myyjä oli asiasta hirveän pahoillaan koska virhe oli täysin hänen.
Huonekalut ja kalliit vintage-vaatteet ymmärrän, mutta en todellakaan ala mittailemaan ympäriämpäri jotain henkkamaukan kahden euron hameita. Lapussa oleva kokomerkintä saa riittää ja jos ei riitä niin mielummin laitan vaatteet roskiin ja teen vähällä vapaa-ajallani jotain muuta.
Viime viikon saldoa 3 oharit samalta tyypiltä 10e tuotteen takia, sitten ilmoitaa seuraavana päivänä ettei päässyt syystä että mies jäi ylitöihin...No kolmannen oharin jälkeen myin sellaiselle joka nouti samana iltana kellontarkasti ja ilmoitti vielä varttia ennen että on tulossa...
Parissa tapauksessa ollut näitä ihmisiä, jotka raivostunut hirveästi, kun eivät saa jotain tuotetta vaan joku toinen ehtii ostaa sen ensin. Ja sitten tulee törkeitä viestejä. Sori vaan, jos ilmoituksessa lukee "nopeat kaupat ja nopea nouto etusijalla, ei varauksia, av - yv, MMM", niin silloin se tosiaan tarkoittaa noita. Enkä ryhdy odottelemaan päiväkausia viestejä ja varailemaan viikkokausiksi. Siitä on ihan turhaa sitten laittaa epäasiallisia kiukutteluviestejä, varsinkin kun jonossa on 30 muuta ihmistä jotka ovat valmiita seuraamaan sääntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Mieleen on jäänyt niin huonoja osto, kun myyntitapauksiakin. Lopetin kokonaan ja siirryin kirppispöydälle, ongelmat loppuivat siihen.
Eräs nainen teki kauppaa siitä ja tästä. Taisi tulla hintaa yhteensä peräti 8€, muutto oli päällä ja tiesi hyvin, että tavarat on noudettava päivään x mennessä. Syitä jatkuvaan tulonsa perumiseen löytyi monia, oli väsynyt, kissa karkasi, siskon mies kuoli ja viimeisin oli huippu, hänen miehensä eksyi metsään. Oli seuraavanakin päivänä siellä teillä tietämättömillä ja vielä kolmannenkin. Luulen, että olisi kuppien sijaan isompi tarve navigaattorille...
Yksi ostotilanne koitui 200€ tappioksi minulle, koska en vain kehdannut sanoa ja perua kauppaa, kun huomasin käyväni sitä heikosti näkevien vanhusten kanssa ja olivat tuotteen toimittaneet jo kotiovelle saakka.. tästä päätin, että en enää koskaan osta ovelle tuotuna, koska en voi kieltäytyä enää siinä vaiheessa.
Yhden kerran ostin samaiselta myyjältä paidan sekä elokuvan. Postia kovasti odotin ja kylläpä suututti avata kirje. Paidassa oli keskellä selkää iso reikä ja dvd:ssä oli suusta sylkäistyt puoliksi sulanut lakupala...
Tinkiminen hämmästyttää aina. Mikäli myyt tuotetta vaikka 10€, aina tingitään -50%, röyhkeimmät jopa enemmän. Esimerkkinä myin lapsen käyttämätöntä merkkihaalaria, ovh 119€. Laput kiinni, pyysin 35€ ja minkälaisen viestin sain. Jotakuinkin näin: ”moikka, mä oon yksinhuoltaja äiti ja siksi mulla on ihan kauheen tiukkaa ja mun lapsella ei oo talvivaatteita. Voisitko lahjottaa tän mulle ja jos sulla olis vielä jotkut talvikengät ni tarviin sellaisetkin. Koko 26 tai 27” siis MITÄ!?!
Tuo viimeinen menee jo vähän tälle osastolle...
https://www.feissarimokat.com/2015/02/siina-raha-missa-mainitaan/
Vierailija kirjoitti:
Mua sekä myyjänä että ostajana ihmetyttää ne myyjät, jotka eivät kerro tuotteesta ilmoituksessa mitään. Esimerkiksi huonekalua myytäessä kannattaisi AINA ilmoittaa huonekalun mitat. Myös vaatteissa koko kannattaa ilmoittaa myös sentteinä (esin. vyötärön- ja rinnanympärys), sillä 2000-luvun henkkamaukan ja 60-luvun hameen koko 36 ovat aika kaukana toisistaan. Jos tuotteesta kertoo kaiken olennaisen ilmoituksessa, ei turhia kysymyksiäkään pitäisi pahemmin tulla. Lisäksi kaikki ne "ihana mekko/tuoli" -otsikot kannattaisi unohtaa, ne ovat vähän hölmöjä.
Olen ihan fyysisellä kirppiksellä nähnyt hintalapussa kuvauksen "vedettävä aasi, oikein mukava, 3 euroa". Vähän nauratti. Mutta ei se aasi ikäväkään ollut.
Ostaja lupasi rahan sijasta antaa minulle ennustuksen, koska on selvänäkijä.
Ilmeisesti ei nähnyt ennalta sitä, että en suostuisi.
Suurimman osan kanssa onneksi onnistuu kaupat ihan hyvin. Myyn paljon tuotteita torissa ja facebookissa sekä myös ostan sieltä.
Näihin kyselijöihin yms. alkuvarauksen tekeviin olen jo tottunut, niin eivät sinänsä enää aiheuta itselleni harmaita hiuksia.
Kun taas eräs kauppa on jäänyt mieleen. Ostin siis käytetyn sadesuojan lapsen rattaisiin, maksoin myyjän tilille pyytämänsä summan (25 euroa muistaakseni) ja lupasi lähettää suojan pikimmiten. Meni kuitenkin viikko, kunnes myyjä laittoi viestiä, että kun sille oli paljon muitakin kyselijöitä niin maksaisinko 5 euroa lisää? En siihen viestiin ikinä vastannut ja kyllä muutaman viikon päästä sadesuoja saapui perille.
Ymmärrän tällaisen lisärahan pyytämisen/ kaupan perumisen, jos on oikeasti erehdyksissään myymässä jotain useamman sadan euron tuotetta parilla eurolla, mutta että sadesuojasta pyytää vielä 5 euroa lisää, niin vaikuttaa oudolta.
Annettiin muuton yhteydessä ilmaiseksi piha-aitoja, sillä ehdolla, että itse ihmiset purkavat sen verran kuin haluavat.
Niin eikö jo tullut selitystä kaiken maailman sydänvaivoista, minkä takia ei voi aitaa itse purkaa, että voidaanko purkaa puolesta jne. Mietin siinä vain, että miten ihmeessä aikoo saada aidat pihalleen asetettua samoilla sydänvaivoilla, kun se asentaminen yleensä on rankempaa kuin purkaminen. Kyseessä oli siis ihan verkkoaidat, jotka sai helposti purettua vetämällä irti tolpistaan.
Vierailija kirjoitti:
Myin viime syksynä Canada Goose -takin. Tuli vaikutelma, että niitä taitaa varastettuina liikkua aika paljon, kun tietyntyyliset ihmiset ottivat yhteyttä ja heti ensimmäisenä vaativat kuittia ja ilmoittivat samalla, että pitää saada alennusta jos kuittia ei ole.
Itselleni jotenkin niin itsestäänselvyys että se tuote on ostettu ja maksettu, ettei edes kuitin vaatiminen tulisi ensimmäisenä mieleen. Tsekkailin sitten vähän noiden takkien tarjontaa Facebookissa, niin tosi monissa ilmoituksissa kyllä heräsi epäilys. Tyyliin että myytiin vaikka kolmea kappaletta täysin samanlaista, samanväristä ja samankokoista Canada Goose -takkia, kaikki käyttämättömänä ja niin, että laput edelleen kiinni.
Noita pyörii feikkinä paljon siksi moni haluaa kuitin. Osa on parinkympin feikkejä mutta osa taas melki 200e feikkejä joista ei välttämättä pysty sanomaan onko tuote aito vai feikki.
Miesostaja teki oharit kaksi kertaa, kun lupasi tulla tavaraa noutamaan. Toisella kerralla ei vastannut enää viesteihin. Myin tavaran toiselle, ja oharimies suuttui kun ilmoitus poistui, sillä hän olisi sittenkin halunnut sen ostaa.
Mistä näitä oikein sikiää? En tiedä miksi minulla on ollut erityisen huonoja kokemuksia miesostajista. Ei toki kaikista, mutta sen verran monta jo, että melkein pelottaa myydä mitään "miesten tavaraa". Naisostajista ei ole toistaiseksi ollut huonoja kokemuksia, no yhdet oharit muttei mitään sen omituisempaa. Miesostajilla sen sijaan on ollut välillä kummallista, töykeää ja vihaistakin käytöstä, aggressiivista tinkaamista, ihmeellistä juupas-eipäs vitkuttelua jostain tavarasta, väkisin tarjotaan vaihdossa jotain mitä en halua, vainoharhaisuutta, jne. (Yksi ostaja pommitti epäilevillä viesteillä ja epäsuorasti vihjaili ottavansa yhteyttä poliisiin, kun hänen maksunsa pankista toiseen ei näkynyt vielä toisen pankkipäivän aamuna. Ei voinut selvemmin vihjata, että luuli minun valehtelevan.)
Myin viime vuonna torissa jotain joululahjaksi tulleita Gantin kylppäri-settejä (pyyhkeitä,kylpytakit ym. ).
No yksi nainen tuli niitä heti noutamaan ja halusi tarkastaa ne ja istahti keittiön pöydän ääreen, kävi ne läpi , sanoi tahtovansa ne ja maksoi pyydetyn hinnan.
Kiva! Helpot ja nopeat kaupat!
No ei.
Tämä nainen jäi istuskelemaan keittiön pöytämme ääreen ja juttelemaan niitä näitä. Sitten tämä huomasi kahvi-masiinamme ja alkoi kysellä millaista kahvia sillä tulee. Yritin vastailla niitä näitä lyhkäisesti mutta nainen ei osoittanut mitään lähdön merkkejä. Sitten hän huomasi keittiön tasolla ison lasipurkin joka oli täynnä mini-pakkauksia karkkeja ym. (lapset saavat valita namun kun ovat tehneet jonkun kotityön) ja alkoi kysellä siitä ja selittää kuinka itse ei pystyisi pitämään sellaista kun söisi ne kaikki. Kun sanoin että karkit ovat lasten niin nainen vaan totesi lakonisesti että sieltä ei sitten varmaan voi maistaa ja katsoi minua kysyvästi. Sitten alkoi valittaa nälkäänsä kun oli tullut suoraan töistä niitä pyyhkeitä hakemaan ja tässä vaiheessa totesin vain että ota vaikka joku hedelmä tuosta vadista mutta minulla on vähän kiire hakemaan lapsia harrastuksesta ( vale mutta halusin eroon hänestä). Hän otti omenan, kaksi banaania ja satsuman ja alkoi sitten kyselemään mihin suuntaan olin menossa. Sanoin etten muista paikan nimeä kun mies oli tulossa hakemaan ja hän lähti. Ja tuo täti siis maksoi minulle 500euroa noista kamoista mitkä myin hänelle mutta päätti rosvota muutaman ylimääräisen hedelmän lähtiessään.
Ööööö, aloittajan tapauksessa en ymmärrä miksi suostuit odottamaan??? Kyllä minä ainakin sovin kellonajan ja jos ei tulla sovittuun aikaan, saatan vaikka häippästä asioilleni. Tosin yleensä minulla ei ole mitään elämää tärkeämpää menoa silloin, kun kaupat on sovittu. Itse olen pelkästään myyjänä, en tykkää ostaa käytettyä kamaa koska en luota ihmisiin XDDDDDDDDD No olen muutenkin niin pikkutarkka, että haluan tavarani virheettömänä.
Vein tavaraa itsepalvelukirppikselle. Myyntiin päätyivät ihan kamalat, ruskeat kapeakärkiset miesten nilkkurit, mieheni nuoruusvuosilta, melkein käyttämättömät (ei ihme). Hintalappuun kirjoitin ”hienot homostelukengät”, miehen kanssa naurettiin kippurassa ettei varmaan mene kaupaksi. Menihän ne.
Möin vitosella vanhaa hiustenkuivaajaa ja joku mies ilmaisi kiinnostuksen ostaa, miehellä oli lyhyet hiukset kuvassa mutta ajattelin että on onhan ne voineet kasvaa tai kuivain on vaimolle.
Olin tupakalla kun näin miten auto ajaa siihen rapun eteen ja kovasti tältä ostajalta näyttävä mies painelee rappuun, menin sisälle odottaen ovikellon soivan mutta se ei soinut, sen sijaan kilahti viesti "Sori en tarviikaan!"
Olen eronnut avoliitosta ja lapsillani on isänsä sukunimi, uskon tämän kuivaajamiehen pelästyneen kahta nimeä rappukäytävässä! En enää ole antanut osoitetta tuntemattomille.
Ei halunnut myydä sinulle. Minäkin kerran laitoin lyhyen viestin yhdelle kyselijälle että varattu toiselle vaikka ei ollut. En halunnut sitä ihmistä kotiini, tunnen ihmisen ja tiedän että on kitupiikki tinkaaja ja muutenkin täysin huijarin maineessa.