Lue keskustelun säännöt.
Äiti vauvan kanssa kotona, esikoinen päiväkotiin
05.05.2018 |
Tästä on paljon keskusteltu ja nyt se on itselle ajankohtaista. Meillä on 2-vuotias esikoinen ja 2kk-ikäinen kuopus. Nyt esikoinen on aloittanut osa-viikkoisena päiväkodissa. Saa ikäistensä seuraa, kun meillä ei ole tuttavapiirissä samanikäisiä lapsia. Alku ei vaan ole ollut kaikista helpoin, lapsi odottaa vaan koko päivän että pääsee kotiin. Välillä unohtaa ikävöinnin, mutta päivittäin sitä on. Pitäisikö keskeyttää päivähoito myöhemmin jatkuvaksi esim puolen vuoden päähän vai vain sitkeästi jatkaa ja toivoa, että hän tottuu? Kokemuksia?
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Itse pidin 2-vuotiasta esikoista kahtena-kolmena päivänä vkossa (4 h/päivä) kun olin vauvan kanssa kotona. Lapsi tykkäsi ja on tätä nykyä fiksu ja sosiaalinen koululainen mutta itseäni hoitoonvienti ja sieltä haku kuormitti. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut ihana vain olla kotona. Jotenkin tuntuu, että olen menettänyt arvokkaita hetkiä lasteni elämästä.
Todennäköisesti hyvin moni vanhempi miettii jälkikäteen olisiko jotain voinut tehdä toisin. Se taitaa olla todella tavallista, vaikka kaikki olisi mennyt hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on paljon keskusteltu ja nyt se on itselle ajankohtaista. Meillä on 2-vuotias esikoinen ja 2kk-ikäinen kuopus. Nyt esikoinen on aloittanut osa-viikkoisena päiväkodissa. Saa ikäistensä seuraa, kun meillä ei ole tuttavapiirissä samanikäisiä lapsia. Alku ei vaan ole ollut kaikista helpoin, lapsi odottaa vaan koko päivän että pääsee kotiin. Välillä unohtaa ikävöinnin, mutta päivittäin sitä on. Pitäisikö keskeyttää päivähoito myöhemmin jatkuvaksi esim puolen vuoden päähän vai vain sitkeästi jatkaa ja toivoa, että hän tottuu? Kokemuksia?
Jatkaisin. Itsekin jaksat olla paremmin läsnä vanhempana, kun voit välillä keskittyä vain lepoon tai pienen vauvasi hoitamiseen.
Itse olin uupunut mieheni kuoleman jälkeen ja taaperolle suositeltiin päivähoitoa. Ehkä kuitenkin parempi olisi ollut saada vinkkejä kotiin arjesta selviytymiseen. Kun lapsi oli pois päivät, vaati hän vielä ( esim.viikonloppuja) enemmän iltaisin.
Mutta tämä nyt vaan on yksi näkökulma.
Eli kun oma isä kuolee, lasta rangaistaan pistämällä päiväkotiin? Eiköhän tuollaisen jälkeen lapsi nimenomaan tarvitse paljon hoivaa kuin meluista ryhmää?
no onneksi ( jos niin voi sanoa) lapsi ei ollut tavannut isäänsä. Hän kuoli raskausaikana. Mutta se aika oli pakko tsempata, pelkäsin menettäväni vielä lapsenkin jos ahdistun liikaa. Romahdus tuli vasta lapsen ollessa n.vuoden.
Joo ei ollut tarkoitus arvostella, kun en tilannetta tunne. Mutta mielestäni tällaisessa tilanteessa olisi parempi esim tukiperhe tai kunnan kotipalvelu, jossa tuttu työntekijä tulisi vaikka ulkoiluttamaan lasta säännöllisesti.
Juuri tuo kotiim tullut työntekijä tuntuisi paljon järkevämmältä ratkaisulta näin jälkikäteen ja siksi kirjoitin. Ja kiitos vastauksestasi🤗
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on paljon keskusteltu ja nyt se on itselle ajankohtaista. Meillä on 2-vuotias esikoinen ja 2kk-ikäinen kuopus. Nyt esikoinen on aloittanut osa-viikkoisena päiväkodissa. Saa ikäistensä seuraa, kun meillä ei ole tuttavapiirissä samanikäisiä lapsia. Alku ei vaan ole ollut kaikista helpoin, lapsi odottaa vaan koko päivän että pääsee kotiin. Välillä unohtaa ikävöinnin, mutta päivittäin sitä on. Pitäisikö keskeyttää päivähoito myöhemmin jatkuvaksi esim puolen vuoden päähän vai vain sitkeästi jatkaa ja toivoa, että hän tottuu? Kokemuksia?
Jatkaisin. Itsekin jaksat olla paremmin läsnä vanhempana, kun voit välillä keskittyä vain lepoon tai pienen vauvasi hoitamiseen.
Itse olin uupunut mieheni kuoleman jälkeen ja taaperolle suositeltiin päivähoitoa. Ehkä kuitenkin parempi olisi ollut saada vinkkejä kotiin arjesta selviytymiseen. Kun lapsi oli pois päivät, vaati hän vielä ( esim.viikonloppuja) enemmän iltaisin.
Mutta tämä nyt vaan on yksi näkökulma.
Eli kun oma isä kuolee, lasta rangaistaan pistämällä päiväkotiin? Eiköhän tuollaisen jälkeen lapsi nimenomaan tarvitse paljon hoivaa kuin meluista ryhmää?
no onneksi ( jos niin voi sanoa) lapsi ei ollut tavannut isäänsä. Hän kuoli raskausaikana. Mutta se aika oli pakko tsempata, pelkäsin menettäväni vielä lapsenkin jos ahdistun liikaa. Romahdus tuli vasta lapsen ollessa n.vuoden.
Hei, sun ei tarvitse vastata tuollaisiin.
Ja syvä osanottoni.
kiitos kaunis.
Vierailija kirjoitti:
Minä vasta odotan toista, lapsi tulee olemaan 2 v 8 kk kun saa sisaruksen. Tarkoitus olisi että lapsi jatkaa tutussa päiväkodissa, mutta tunteja vähennetään nykyisestä. En ole vielä päättänyt, mutta mahdollisesti 3-4 päivää viikossa noin 6 tuntia/päivä. Pitää vielä miettiä.
Syy tähän on että esikoinen on hyvin paljon seuraa, virikkeitä ja ulkoilua vaativa lapsi, joka lisäksi on alusta asti viihtynyt hyvin päiväkodissa. Raukka tulisi hulluksi, jos joutuisi kököttämään sisällä pitkien imetyssessioiden ajan. Tämä siis jos uusi tulokas on samanlainen maratonimijä kuin esikoinen itse oli. Meillä oli myös hyvin rankka vauva-aika esikoisen kanssa, koliikkia ja muuta vaivaa, ja uniongelmatkin olivat sen verran mittavia, että jouduimme sairaalaan, esim. minä lepäämään, ja myöhemmin lapsi opettelemaan nukkumista.
Varaudumme siis samanlaiseen, ja lapsen oman hyvinvoinnin takia hän jatkaa päiväkodissa. Toki jos kaikki menee yllättäen helpommin kuin ensimmäisellä kerralla, katsomme voisiko hoitotunteja vähentää. Onneksi paikkakunnalla ei ole pulaa hoitopaikoista.
Älä viitsi uskotella, että on lapsesi hyvinvoinnin mukaista, että hän jatkaa päiväkodissa. Itsesi takia sinä sitä haluat. Mistä sitä paitsi tiedät jo nyt, millainen toinen lapsesi tulee olemaan?
Älkää nyt ihmiset hyvät viekö niitä lapsia päiväkotiin ellei ole ehdoton pakko!
Avoimesta päiväkodista ja perhekerhosta, harrastuksista tmvs löytyy riittävästi toisten lasten kanssa olemista ja toimimista. Helpompi tietysti hylätä lapsi päiväkotiin ja itse ottaa iisisti kotona sen sijaan, että itse järjestäisi tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on paljon keskusteltu ja nyt se on itselle ajankohtaista. Meillä on 2-vuotias esikoinen ja 2kk-ikäinen kuopus. Nyt esikoinen on aloittanut osa-viikkoisena päiväkodissa. Saa ikäistensä seuraa, kun meillä ei ole tuttavapiirissä samanikäisiä lapsia. Alku ei vaan ole ollut kaikista helpoin, lapsi odottaa vaan koko päivän että pääsee kotiin. Välillä unohtaa ikävöinnin, mutta päivittäin sitä on. Pitäisikö keskeyttää päivähoito myöhemmin jatkuvaksi esim puolen vuoden päähän vai vain sitkeästi jatkaa ja toivoa, että hän tottuu? Kokemuksia?
Jatkaisin. Itsekin jaksat olla paremmin läsnä vanhempana, kun voit välillä keskittyä vain lepoon tai pienen vauvasi hoitamiseen.
Itse olin uupunut mieheni kuoleman jälkeen ja taaperolle suositeltiin päivähoitoa. Ehkä kuitenkin parempi olisi ollut saada vinkkejä kotiin arjesta selviytymiseen. Kun lapsi oli pois päivät, vaati hän vielä ( esim.viikonloppuja) enemmän iltaisin.
Mutta tämä nyt vaan on yksi näkökulma.
Minun mielestä tuollaisessa tilanteessa olisi tärkeintä saada ihan sinne arkeen apua ja seuraa. Nykyään helposti suositellaan kaikkeen lääkkeeksi lastenhoitoapua, mutta tosiasiassa alle 3-vuotiaat tarvitsevat ihan kiintymyssuhteen häntä hoitavaan aikuiseen, jotta eivät oireilisi kahta kovemmin muuna aikana vanhemmille. Valitettavasti tällainen ei päivähoidossa toteudu usein, ja nykypäivänähän tilanne on monissa perheissä välimatkojen ym. syiden vuoksi sellainen, että isovanhempikin on suhteellisen "vieras" hoitaja pienelle lapselle, kun puhutaan enemmän kuin parin tunnin hoitokeikasta. Yli 3-vuotiaat sen sijaan varmaan jo keskimäärin hyötyvät päivähoidosta.
Mutta mietinpä vain, että kuinka sinuakin olisi tuossa tilanteessa auttanut, kun joku olisi käynyt kerran viikossa vaikka teille kaupassa, auttanut viikkosiivouksessa, tullut leikittämään/ulkoiluttamaan lasta kun nukut päiväunia/suret hetken yksin, tullut iltarumbaan seuraksi vaikka ihan vain keittelemään teetä ja katsomaan yhdessä lapsen nukahdettua telkkaria.
Sellaista yhteisöllisyyttä ja apua on vaikea saada nykyään. Aika moni mummikaan ei ole valmis tulemaan arkeen mukaan hiljaisella läsnäololla ja empatialla varustettuna, vaikka lastenhoitoapua kovasti tarjoaisikin.
Alle 3-vuotias ei tarvitse kavereita, sen ikäiset eivät esimerkiksi leiki yhdessä. Niiden sosiaaliset taidot harjaantuvat oikein hyvin siellä kotona äidin ja pikkusisaruksen kanssa. Parasta lapselle on ihan normaali arki ja elämä kotona perheen kanssa.
On ihan eri asia, jos äiti kokee, että itse ei jaksa kahden lapsen kanssa. Mutta lapsen etuun ei kyllä tässä kannata vedota. 2-vuotias ei missään nimessä tarvitse mitään varhaiskasvatusta! 3-vuotiaskaan ei tarvitse. Joskus 4-vuotiaana lapset alkavat muodostaa kaverisuhteita enkä ottaisi enää sen ikäistä pois tarhasta, mutta sehän on ihan eri asia.
Nauti ap lapsistasi, kyllä sinä ehdit panna ne vielä moneksi vuodeksi tarhaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli muuten mieleeni, että toivottavasti nämä samat ihmiset jotka puhuvat ettei päivähoitoa saa käyttää kun on muutenkin kotona vauvan kanssa, eivät ole niitä jotka samaan henkäisyyn syyllistävät äitejä kun lapsi katsoo välillä lastenohjelmia ja ulkona käydään max kerran päivässä.
Minä siis olen itse kotona vauvan ja taaperon kanssa, ja se on ollut hyvä ratkaisu. Voin suositella lämpimästi ap:lle myös. Mutta kyllä tässä on joutunut äitiyden standardeja alentamaan kovasti kun vauva syntyi, ja parilta ystävältä olen jopa saanut kokea hienoista syyllistämistä mm siksi, että 2,5v:
-katsoo aamupiirrettyjä minun aamukahvin ajan. Vauva vielä nukkuu tuolloin.
-on lopettanut tässä ihan vasta päiväunet, en enää yritä pakottaa vaan otetaan rennosti lueskellen tuo keskipäivän hetki kun vauva nukkuu.
-ulkoilemme vain kerran päivässä n. tunnin ajan. Joskus tämä tapahtuu vasta illemmalla kun mies tulee kotiin
-en enää vahdi silmä kovana mihin lapsi kiipeää, toki kaikki vaarallinen on pois ulottuvilta ja hyllyt ankkuroitu seiniin
-Meillä syödään einestä ehkä kerran viikossa (mielestäni verrattuna päivähoidon ruokiin tämä on hyvin)
-Meillä ei ole kokoajan siistiä, mutta ihan riittävän siistiä mielestäni
-Lapsi ei "harrasta" mitään. Perhekerhoissa käydään välillä. Uimassa, sisäleikkipuistoissa, ulkona retkeilymässä viikonloppuisin kun mieskin on apuna.
Kyllä vauvan ja taaperon kanssa pärjää hyvin, mutta arkea pitää helpottaa, jos haluaa että kotona olo olo on kaikille hyväksi. Minäkään en hoitoapua mistään saa, joten mielestäni silloin pitää tehdä arki sopivaksi kaikille, puuhailla taaperon kanssa niin että itse jaksaa.
Voi voi. Ota nyt ihmeessä pilkuinen kotiin päivähoidosta.
Ei pieni lapsi tarvitse mitään erityisempiä virikkeitä vielä päiväkodista.
Käytte puostoissa ja jos lähellä on, niin jossakin kivassa kerhossa...
Kuhealta tuntuu, et pakotat lapsen pk:n ja sinä ja vauva jäätte kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On täysin eri asia, että päiväkodissa jo pidempään ollut lapsi jatkaa siellä osa-aikaisesti kuin se, että samaan aikaan vauvan syntymän kanssa lapsi aloittaa myös päiväkodin!
Minullakin on 2-vuotias. Olen hänen kanssaan kotona, hän tykkää olla kotona. Ei ole mitään omanikäisiä kavereita, ei tämän ikäinen sellaisia vielä kaipaa. Tykkää kuopsuttaa hiekkaa hiekkalaatikolla ja leikkiä autoilla automatolla. Harjoittelee puhumaan ja säätelemään tunteitaan. Tulee ehkä n. 10 kertaa äidin syliin halimaan isän työpäivän aikana. Haluaa paljon syliä ja läheisyyttä, välillä kokeilee siipiään vähän etäämmällä. 2-vuotias on oikeasti vielä ihan vauva, juuri vasta ihmisyys kehittymässä.
T. Yhden pienemmän ja yhden isomman äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minullakin on 2-vuotias. Olen hänen kanssaan kotona, hän tykkää olla kotona. Ei ole mitään omanikäisiä kavereita, ei tämän ikäinen sellaisia vielä kaipaa. Tykkää kuopsuttaa hiekkaa hiekkalaatikolla ja leikkiä autoilla automatolla. Harjoittelee puhumaan ja säätelemään tunteitaan. Tulee ehkä n. 10 kertaa äidin syliin halimaan isän työpäivän aikana. Haluaa paljon syliä ja läheisyyttä, välillä kokeilee siipiään vähän etäämmällä. 2-vuotias on oikeasti vielä ihan vauva, juuri vasta ihmisyys kehittymässä.
T. Yhden pienemmän ja yhden isomman äiti
Näin on! Ja 2-vuotias oppii koko ajan kaikenlaisia uusia juttuja. On ihanaa saada itse nähdä ne asiat eikä kuulla päiväkodin tädeiltä.
Ja se vauvakin tulee varmasti rakastamaan isoasisarustaan. Se, että lapset saavat viettää yhdessä aikaa edistää sisarusten välisen suhteen muodostumista. Paljon enemmän se vauva kaipaa isosiskoa/veljeään kuin 2-vuotias isosisko/veli päiväkodin vieraita lapsia.
Lisäisin että meillä tämä 2v käy kahdesti viikossa 2h hoidossa sillä aikaa kun opiskelen, eli yhteensä 4h viikossa. Se 2h on hänellä yleensä kivaa, välillä tulee itku. Aikuisia on kaksi ja lapsia 1-3. Tämä on oikein sopiva setti kaksivuotiaalle ja tuntuu namauttivan tästä pienestä omasta jutustaan. Kuppi keikkaisi kuitenkin varmaan helposti toiseen suuntaan.
1-3-vuotiaat joilla on mahdollisuus olla kotona soisi myös sen mahdollisuuden saavan. Siinä aitiopaikalla vanhempi saa olla opettamassa empatiaa ja ihmisyyttä. Nro 32
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuli muuten mieleeni, että toivottavasti nämä samat ihmiset jotka puhuvat ettei päivähoitoa saa käyttää kun on muutenkin kotona vauvan kanssa, eivät ole niitä jotka samaan henkäisyyn syyllistävät äitejä kun lapsi katsoo välillä lastenohjelmia ja ulkona käydään max kerran päivässä.
Minä siis olen itse kotona vauvan ja taaperon kanssa, ja se on ollut hyvä ratkaisu. Voin suositella lämpimästi ap:lle myös. Mutta kyllä tässä on joutunut äitiyden standardeja alentamaan kovasti kun vauva syntyi, ja parilta ystävältä olen jopa saanut kokea hienoista syyllistämistä mm siksi, että 2,5v:
-katsoo aamupiirrettyjä minun aamukahvin ajan. Vauva vielä nukkuu tuolloin.
-on lopettanut tässä ihan vasta päiväunet, en enää yritä pakottaa vaan otetaan rennosti lueskellen tuo keskipäivän hetki kun vauva nukkuu.
-ulkoilemme vain kerran päivässä n. tunnin ajan. Joskus tämä tapahtuu vasta illemmalla kun mies tulee kotiin
-en enää vahdi silmä kovana mihin lapsi kiipeää, toki kaikki vaarallinen on pois ulottuvilta ja hyllyt ankkuroitu seiniin
-Meillä syödään einestä ehkä kerran viikossa (mielestäni verrattuna päivähoidon ruokiin tämä on hyvin)
-Meillä ei ole kokoajan siistiä, mutta ihan riittävän siistiä mielestäni
-Lapsi ei "harrasta" mitään. Perhekerhoissa käydään välillä. Uimassa, sisäleikkipuistoissa, ulkona retkeilymässä viikonloppuisin kun mieskin on apuna.Kyllä vauvan ja taaperon kanssa pärjää hyvin, mutta arkea pitää helpottaa, jos haluaa että kotona olo olo on kaikille hyväksi. Minäkään en hoitoapua mistään saa, joten mielestäni silloin pitää tehdä arki sopivaksi kaikille, puuhailla taaperon kanssa niin että itse jaksaa.
Juuri näin! Ei arki ole mitään suorittamista. Pieni lapsi hyötyy tosi paljon enemmän tuommoisesta rennosta olemisesta ja hyvästä positiivisesta ilmapiiristä tutun vanhemman ja pikkusisaruksen kanssa kuin että 2v:llä (!!!) pitäis olla jotain ohjattua koko ajan. :O Itselläni on kaksi ensimmäistä 2v ikäerolla ja yhteen putkeen olin silloin kotona, en edes harkinnut muuta. Muistan sen kylläkin raskaana aikana, lähinnä siksi, että minulla ei ollut paljoakaan kontaktia muihin äiteihin ja samassa tilanteessa oleviin. Nuorin syntyi sitten yli 4v tästä ja silloin esikoinen oli eskarissa ja nuorempi sen 4v. Hän jatkoi päiväkodissa pienillä tunneilla, mutta nyt kun vuosia oli kulunut niin halusin taas olla kotona pidempään (3v hoitovapaalla, tein kyllä keikkatöitä välillä). VIimeiseksi päiväkotivuodeksi otin 5v:n kokonaan pois hoidosta mitä moni silloin ihmetteli, päiväkotikin epäili miten sopeutuisi eskariin jne, mut hän oli päiväkodin ryhmässä tottunut olemaan ihan liian pienestä niin ajattelin, että rauhoittukoot kotona vuoden ja pieni tylsyyskään ei lapselle pahaa tee. Hyvin meni, varmaan oli hänellä välillä tylsääkin, mut silloin panostin paljon ystävien löytymiseen yms. ja nyt muistelen kuinka ihanan rentoa elämä oli, ei aikatauluja, nautittiin kiireettömyydestä ja tavattiin ystäviä. Jos joku soitti, että tuletteko kahville niin matkalta vaan muksulle joku Saarioisten pitsa ja oltiin vartissa perillä. :D
On se kokemus, että 2-vuotias on ihan vauva eikä ymmärrä miksi viet hänet pitkiksi päiviksi pois, kun hän voisi nauttia kotielämästä kanssasi ja tottua vauvaan.
Tuon ikäisen "sosiaalistaminen" puppua, kun on vielä ihan kiinni äidissä.
Mutta kun mamilla on uusi nukke.
Kun oma 2-vuotiaani sai pikkusisaruksen, ostimme kaksostenrattaat, jossa molemmat lapset sosiaalistuivat keskenään seuraavat vuodet niin hyvin, että ovat läheiset toisilleen edelleenkin aikuisina, ja perheittäin kun ovat löytäneet fiksut kumppanitkin.
Kalliit olivat rattaat, mutta elämäni paras ostos, kun saan nyt seurata tuon sosiaalistumisprosessin tuloksia.
Mulla on kolmevuotias ja vauva kotona, ja aion laittaa molemmat hoitoon vasta kun palaan töihin kuopuksen ollessa 2-3v. Esikoisella virallisena harrastuksena on muskari (isä vie) ja aiomme aloittaa tiedekerhon heti kun hän on tarpeeksi vanha (4v). Lisäksi hän on aamupäivisin kaupungin puistotoiminnassa mukana, vähän ilmojen mukaan vien sinne, yleensä viikossa tulee oltua 2-3 päivänä niin että viikossa tunteja kertyy 6-8. Puistossa on tutut kaverit ja puistotäti, sekä joka päivä joku ohjattu leikki/satu/laulu/askartelu.
Kolmistaan käydään sitten perhekahvilassa / kerhossa pari kertaa viikossa, ja viikonloppuisin uimassa / retkellä / lastentapahtumissa koko perhe.
Koen, että esikoisella on ihan tarpeeksi virikkeitä ja tekemistä, ja itsekin jaksan ihan hyvin.
Kyllä vanhemmalle lapselleen pystyy tarjoamaan ihan tarpeeksi sisältöä elämään kotona ollessaankin, täytyy vain selvittää oman alueen mahdollisuudet. Avoimet päiväkodit, perhekahvilat (mll tai kaupungin), puistotoiminta, muskarit, kerhot jne, tarjoavat kyllä tekemistä päiviin.
Ja mun mielestä on tosi ihanaa päästä muiden äitien kanssa juttelemaan, ihmisten ilmoille.
Lisään vielä että jos esikoiseni olisi tällä hetkellä 2v, niin tehtäisiin paljon vähemmän, eihän sen ikäinen tarvitse kuin ihan normaalin arjen äidin kanssa ollakseen tyytyväinen.
-37
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on paljon keskusteltu ja nyt se on itselle ajankohtaista. Meillä on 2-vuotias esikoinen ja 2kk-ikäinen kuopus. Nyt esikoinen on aloittanut osa-viikkoisena päiväkodissa. Saa ikäistensä seuraa, kun meillä ei ole tuttavapiirissä samanikäisiä lapsia. Alku ei vaan ole ollut kaikista helpoin, lapsi odottaa vaan koko päivän että pääsee kotiin. Välillä unohtaa ikävöinnin, mutta päivittäin sitä on. Pitäisikö keskeyttää päivähoito myöhemmin jatkuvaksi esim puolen vuoden päähän vai vain sitkeästi jatkaa ja toivoa, että hän tottuu? Kokemuksia?
Jatkaisin. Itsekin jaksat olla paremmin läsnä vanhempana, kun voit välillä keskittyä vain lepoon tai pienen vauvasi hoitamiseen.
Itse olin uupunut mieheni kuoleman jälkeen ja taaperolle suositeltiin päivähoitoa. Ehkä kuitenkin parempi olisi ollut saada vinkkejä kotiin arjesta selviytymiseen. Kun lapsi oli pois päivät, vaati hän vielä ( esim.viikonloppuja) enemmän iltaisin.
Mutta tämä nyt vaan on yksi näkökulma.
Olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan suuren menetyksen. Mutta sitä tulin sinulta kysymään, että millaisia muita vinkkejä itse nyt jälkeenpäin antaisit toisille pienten lasten vanhemmille, joiden voimat ovat koetuksella?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kolmevuotias ja vauva kotona, ja aion laittaa molemmat hoitoon vasta kun palaan töihin kuopuksen ollessa 2-3v. Esikoisella virallisena harrastuksena on muskari (isä vie) ja aiomme aloittaa tiedekerhon heti kun hän on tarpeeksi vanha (4v). Lisäksi hän on aamupäivisin kaupungin puistotoiminnassa mukana, vähän ilmojen mukaan vien sinne, yleensä viikossa tulee oltua 2-3 päivänä niin että viikossa tunteja kertyy 6-8. Puistossa on tutut kaverit ja puistotäti, sekä joka päivä joku ohjattu leikki/satu/laulu/askartelu.
Kolmistaan käydään sitten perhekahvilassa / kerhossa pari kertaa viikossa, ja viikonloppuisin uimassa / retkellä / lastentapahtumissa koko perhe.
Koen, että esikoisella on ihan tarpeeksi virikkeitä ja tekemistä, ja itsekin jaksan ihan hyvin.
Kyllä vanhemmalle lapselleen pystyy tarjoamaan ihan tarpeeksi sisältöä elämään kotona ollessaankin, täytyy vain selvittää oman alueen mahdollisuudet. Avoimet päiväkodit, perhekahvilat (mll tai kaupungin), puistotoiminta, muskarit, kerhot jne, tarjoavat kyllä tekemistä päiviin.
Ja mun mielestä on tosi ihanaa päästä muiden äitien kanssa juttelemaan, ihmisten ilmoille.
Nimenomaan se on kerhotoiminta, jonka pitäisi olla etusijassa niille lapsille joilla on toinen vanhempi kotona. Miksi sitä ei käytetä, vaan viedään lapsi pitkiksi päiviksi muutenkin ylisuuriin ryhmiin?
Joo ei ollut tarkoitus arvostella, kun en tilannetta tunne. Mutta mielestäni tällaisessa tilanteessa olisi parempi esim tukiperhe tai kunnan kotipalvelu, jossa tuttu työntekijä tulisi vaikka ulkoiluttamaan lasta säännöllisesti.