Mieheni lapsen jälkeen jäänyt kehitys
Mieheni ja minä olemme olleet pian kolme vuotta yhdessä. Edellisestä suhteesta hänellä on viisi vuotias lapsi. Meidän luonamme lapsi asuu n.8 päivää kuusta.
Ongelmaksi on joutunut lapsen jälkeen jäänyt kehitys. Ongelmia on usealla osa-alueella. Puheenkehitys käyttäytyminen, vessassa käynti, motoriset taidot, sosiaalinen kanssakäyminen jne. ovat kaikki ikäluokkansa jäljessä. Tähän on jo tietenkin puututtu mm. neuvolan ja päivähoidon taholta.
Suurin ongelma on välinpitämätön äiti. Hän menee lapsen kanssa aina sieltä, mistä aita on matalin. Motivaatiota lapsen kehittämiseen, kasvattamiseen ja opettamiseen ei näytä olevan. Minulle sen sijaan nämä asiat ovat erityisen tärkeitä ja haluankin omien tulevien lasten kanssa niihin sitoutua, jos ja kun minulle ja miehelleni yhteisiä siunaantuu.
Miehen lapsen ollessa luonamme opetan ja kasvatan häntä, vaikka tiedän, ettei äiti tästä pidä. En silti pysty pitämään sormiani erossa tilanteesta, kuitenkin tämä pieni ihminen tulee aina olemaan osa myös minun elämää. Toivon hänelle kaikkea parasta. Lapsi tuntuukin meillä olon aikana saavan tietyistä jutuista kiinni, mutta kun palaa äidille tuntuu työ menevän hukkaan. Kerta toisensa jälkeen aloitamme samat asiat uudelleen, kun lapsi palaa taas meille.
Olen kyllästynyt tilanteeseen, äidin välinpitämättömyyteen sekä kyvyttömyyteen kunnolla tehdä asialle mitään. Olen huolissani lapsesta ja hänen tulevaisuudesta.
Onko teillä antaa järkeviä neuvoja? Kenties saman läpikäyneitä tai samanlaisessa tilanteessa eläviä?
Kommentit (29)
Yllätys, että tämäkin ketju meni äitin puolustamiseksi. Miksi av-palstalaisille on niin vaikeaa myöntää, että jotkut äidit ovat vain yksinkertaisesti huonoja äitejä.
Vierailija kirjoitti:
Yllätys, että tämäkin ketju meni äitin puolustamiseksi. Miksi av-palstalaisille on niin vaikeaa myöntää, että jotkut äidit ovat vain yksinkertaisesti huonoja äitejä.
Niin ja ap:lla se meni äidin haukkumiseksi. Onko se ap. kärpäsenä katossa sen 20 päivää kuussa? Jos haluu auttaa, niin tolla asenteella se tuskin onnistuu. Tukisi isää ottamaan asioista selvää ja juoksemaan kaikissa hoitojutuissa mukana.
Mistä lähtein esim. kehitysviive on johtunut kasvatuksesta tai välinpitämättömyydestä tai jos johtuisi niin olosuhteet pitäisivät olla todella poikkeukselliset (eli lapsi suunnilleen jäänyt kokonaan ilman hoitoa, virikkeitä) ja näkyisi myös aivan samanlaisena kaikissa lapsissa.
Miten viive ilmenee? Esimerkkejä? Eikö osaa puhua, eikö osaa pukeutua, käydä vessassa?
Vai eikö osaa syödä haarukalla ja veitsellä haarukkaa vasemmassa kädessä pitäen? Jälkimmäinen tietenkään ei ole merkki kehitysviiveestä, koetan hahmottaa tiannetta. Millaisia asioita hän oppii ap:n luona mutta unohtaa ne taas omassa kodissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitipuolen osa on epäkiitollinen. Älä ota liikaa vastuita, koska et ole vanhempi. Suojaa itseäsi hiukan koska sinulla ei ole lapseen mitään oikeuksia.
Tämä on kyyninen äitipuolen neuvo. En tarkoita ettei lapsen eteen kannata tehdä kaikkea, mutta älä ota siitä liian sydämen projektia koska haavoitut väistämättä.
Noin muuten, voisiko lapsi asua teillä. Teillä olisi jaksatusta kuntouttaa häntä niin kuin terapeutit neuvovat.
Olet oikeassa, tämä on raskaampi rooli, mitä olisin koskaan osannut kuvitella. Jos olisin etukäteen tiennyt mihin ryhdyn, en varmaan sitä uudelleen tekisi. Asiaa ei helpota suuri lapsirakkauteni sekä omat arvot ja moraalini. Edellä jo kirjoitinkin siitä, ettei äiti ole halukas antamaan lasta meille yhtään enempää, kuin tuon 8 kertaa kuusta..
Lapsen isä voi hakea lähihuoltajuutta perustellen sitä lapsen edulla. Viekää asia käräjille.Äiti etäksi ja maksamaan elatusta ilman huoltajuuusvelvoitetta jotta ei sabotoi mahdollisia terapioita kieltäytymällä allekirjoittamasta lupalappuja.
Vähän tilannepäivitystä..Tai omien tuntojen purkamista kai enemmänkin. Totaalisen kypsä nykytilanteeseen. Lapsen äiti valehtelee, pimittää tietoa ja vääristelee asioita minkä kärkeää. Useiden ammattilaistenkin kanssa ns. riidoissa, ei yhtään yhteistyökykyinen tai edes yhteistyöhaluinen. Nyt onneksi kuitenkin neuvolassa asiaan puututtu kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Miten viive ilmenee? Esimerkkejä? Eikö osaa puhua, eikö osaa pukeutua, käydä vessassa?
Vai eikö osaa syödä haarukalla ja veitsellä haarukkaa vasemmassa kädessä pitäen? Jälkimmäinen tietenkään ei ole merkki kehitysviiveestä, koetan hahmottaa tiannetta. Millaisia asioita hän oppii ap:n luona mutta unohtaa ne taas omassa kodissa?
Puheessa taso on noin 2 vuotta jäljessä verrattuna ikäryhmäänsä, motoriset taidot ovat heikot (ei osaa luistella, pyöräillä, seistä yhdellä jalalla, piirtää, jne..), vessakäyttäytymisessä ongelmia, syömiskäyttäytymisessä ongelmia. Ei leiki ikäisilleen tyypillisiä leikkejä, sosiaalisissa taidoissa ongelmia. Yhdessä pelaaminen ja asioiden "opiskelu" ei onnistu. Tässä nyt pääkohdat..
Meillä oppii mm. istumaan aloillaan pöydässä kun syö, keskittymään ruokaan ja ruokailuun jatkuvat pyödästä hyppimisen ja leluilla säätämisen sijaan. Oppii rauhallisempaa käytöstä, pysähtymistä iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Vessahädän tunnistamista ja sen, ettei aina tarvitse mennä itkukurkussa tekemään tarpeitaan. Opettelee kanssamme uusia leikkejä, valamme lapseen itsevarmuutta ja luottoa siitä, ettei epäonnistuminen ole maailmanloppu. Mm. kaikki edellä mainittu alkaa jokaisella kerralla alusta, kun lapsi meille saapuu..
Mulla on erityislapsi 8v ja kaksi nuorempaa sisarusta. Täytyy sanoa että onneksi meillä toimii yhteys ja yhteistyö lasten isän, hänen uuden puolisonsa ja minun uuden puolisoni välillä. Molemmissa kodeissa tehdään parhaamme lapsen eteen ja ymmärrämme niitäkin tilanteita jolloin toisessa kodissa on vaikeampaa ja eikä yhtä paljoa aikaa ja voimia käytössä.
Ihan lähtökohtaisesti en pitäisi 5v erityislapsen ja kahden pienemmän lapsen äitiä laiskana, silloinkaan kun hänellä ei ole energiaa ja aikaa panostaa erityisen kasvatukseen ja kuntoutukseen yhtä paljoa kuin isän luona jossa on ilmeisesti kaksi aikuista eikä muita lapsia. Myös ex-puolisoiden huonot välit usein värittää tilannetta.
On myös ihan normaalia että erityinen reagoi toiseen kotiin tullessaan, kestää helposti aikansa päästä tämän kodin tavoille ja toimia siellä niin kuin on opetettu. Ei mulla tähän oikein neuvoja ole muuta kuin että olisi hyvä saada vanhempien välit kuntoon ja esim äidille tukea niin että jos hän on vaikka uupunut omassa tilanteessaan. Äitipuolen osa harvemmin on kiitollinen, kannattaa yrittää siinä vähän hengähtää ja miettiä mitkä asiat on niitä mihin oikeasti kannattaa panostaa ja miltä asioilta voi ehkä sulkea silmiä tai hyväksyä että tämä nyt ei toimi.
Ei ole hyviä neuvoja, mutta käy sääliksi lasta. Kotona isäpuoli ja hänen ja äidin yhteisiä lapsia, ja rivien välistä voi lukea että eivät välttämättä osaa suhtautua kehitysongelmaiseen lapseen oikein. Voisitko sinä olla lapselle se ihminen, joka hyväksyy hänet sellaisena kuin hän on (ei poissulje tapojen opettamista, tarkoitan vain että yritä olla lempeä ja positiivinen).