Anoppi kälättää koko ajan. Mitä tehdä?

Onnekseni minulla on hyvä anoppi. Mutta olen kyllä tavannut tuollaisia kälättäjiä, niin miehiä kuin naisia. Ihan kamalia! Usein vielä,tarraavat kädestäsi kiinni kun alkaa se puhetulva, ettei uhri pääsisi pakoon. Siinä sitten vilkuilet sivuille ja mietit kuumeisesti tekosyytä lähteä mutta suunvuoroa et saa, eikä sinulta edes mitään kysytä. Pakotetaan kuuntelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikenlaisten paskojen kasvattaminen miesten kanssa te menettekin yhteen. Mahtaa olla inhottavat ukot teillä.

Kun minä valitsin puolisoa, tutustuin myös hänen perheeseensä ja hyvän anopin ja miehen löysinkin. Tukea sain aina ja lapsillani oli ihana rakastava mummu, jonka kuolema oli suuri suru.

Sitäkin olen miettinyt, että katsotteko te ikinä peiliin, mieti omaa osuuttanne ihmissuhteessa?

Nyt on ilmeisesti kasvamassa täydellisten anoppien sukupolvi, ei tarvitse meidän kauaa odottaa, kun nämä ongelmat poistuvat, kunhan teistä itsestänne tulee anoppi.😏 Terveisin tytär, vaimo, äiti, miniä ja nyt jo anoppi.

Tämä provo pitäisi periaatteessa jättää täysin huomiotta. Tämän verran silti tähän kommentoin: Ei voi etukäteen tietää kenestäkään ihmisestä suurella varmuudella ennustettavasti tämän hetkisen käytöksen perusteella sitä, että millaista saman ihmisen käytös tulee vuosia myöhemmin olemaan. Ihmiset muuttuvat ajan saatossa ja erilaiset tilanteet tuovat monesti esiin erilaisia käytösmalleja.

Niin ja pitää nähdä myös oma osuus. Sinäkin muutut vuosien mittaan. Saatoit olla kiva ja ystävällinen miniäehdokas, kun niin kovasti halusit naimisiin, lopulta sinusta tuli suvaitsematon, kaikissa muissa ihmisissä vikoja näkevä kiukkuinen akka.

Mutta kun se peiliin iatsominen vaan on niin vaikeaa.

Mutta jatkakaa.

Ohis

Yritys mollata aloittajaa ja siirtää puheenaihe toisaalle alkuperäisestä aiheesta. Tämä on palstakeskusteluiden klassikkosiirto. En ole nähnyt täällä sellaista pidempää keskustelua, missä tätä ei vähintään yritettäisi.

Vierailija kirjoitti:

Laita korvatulpat valmiiksi korviisi ja sano, että sinun on käytettävä niitä migreenin vuoksi ja siksi et kuule. Pyydä anoppia kirjoittamaan lehtiöön niin hän miettii mitä sanoisi.

Migreenikohtaus päällä ja kahvitellaan vieraiden luona? Uskottavaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein jatkuva kälätys johtuu hermostuneisuudesta. Hermostuneisuutta pahentaa ympäristöstä huokuvat negatiiviset viestit, esim. miniän nyrpeä ilme, huokailu ja silmien pyörittely. Samoin ihmiset, jotka ajautuvat hermostuksissaan täyttämään hiljaisia hetkiä pälätyksellä, joutuvat ikävään noidankehään jos muut läsnäolijat ovat korostetun tuppisuisia. 

Yritä joskus eläytyä anopin juttuihin iloisesti ja pulputa mukana. Saattaa rauhoittaa tilannetta. 

Tästä tuli elävästi mieleen eksän vanhemmat. Eksän isä oli sitä mieltä, että vaimo puhui ihan liikaa ja aina jaksoi tästä ivallisesti herjata, etenkin vieraiden kuullen. 

Kun vaimo jotain jutteli, oli mies ihan hiljaa. Tuijotti vain haastavasti, ja jos oli vieraita paikalla, pyöritteli silmiä merkitsevästi. Todella outoja tilanteita, miehen takia, ei niinkään vaimon.

Vaimo saattoi kertoa jonkun tapahtuman ihan normaalisti, tyyliin "kävin siellä kaupassa hakemassa sitä lohta, mutta ei sitä ollutkaan jäljellä." Mies tuijottaa eleettömästi. Vaimo odottaa hetken, mutta kun mies ei edes ynähdä ymmärtämisen merkiksi, jatkaa: "Että ei sitten voida tehdä illalla loimulohta, niin kuin sovittiin." Mies toljottaa kuin kuollut kala. "Niin mitähän sitä sitten tekisi ruoaksi? Kun ei ole lohta." Mies huokaa tympääntyneen näköisenä. "Tehtäisiinkö sitten lihakeittoa?" Yhtäkkiä mies herää: "HÄH!?" Vaimo selventää "Niin että tehtäiskö lihakeittoa, kun ei sitä lohta ollut."  Mies kääntyy ivallisen pöyristyneenä toteamaan vieraille: "Neljä kertaa pitänyt jankuttaa sama juttu, ei ole lohta, ei ole lohta! Jumalauta että ei tule loppua!" 

No ihme. Mitä jos olis vastannut ekalla kerralla niin kuin normaalit ihmiset, että "ai ei ollut lohta, no voi harmi, tehdään sitten vaikka lihakeittoa." Niin veikkaanpa että se olis ollut siinä. 

Appiukko on toisinaan hiukan tuollainen, joten ymmärrän kyllä sen, että kuulijaa jutuille välillä kaivattaisiin. Nonstop-hölötys vain on vieraillekin raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kälättäjillä huono itsetunto, riittämätön sivistystaso vai huonot käytöstavat kommunikaatiossa?

On kahdenlaisia ihmisiä, niitä, jotka sietävät hiljaisuutta, ja niitä, jotka eivät siedä hiljaisuutta.

Kolmanteen ryhmään kuuluu enemmistö, eli he jotka kommunikoivat normaalisti.

Eikö normaaliin kommunikointiin kuulu se, että siedetään ainakin ajoittain niitä hiljaisia hetkiä? Vai miten sinä tämän miellät?

Edellinen vain ilmaisi epäsuorasti sen, ettei siedä hiljaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein jatkuva kälätys johtuu hermostuneisuudesta. Hermostuneisuutta pahentaa ympäristöstä huokuvat negatiiviset viestit, esim. miniän nyrpeä ilme, huokailu ja silmien pyörittely. Samoin ihmiset, jotka ajautuvat hermostuksissaan täyttämään hiljaisia hetkiä pälätyksellä, joutuvat ikävään noidankehään jos muut läsnäolijat ovat korostetun tuppisuisia. 

Yritä joskus eläytyä anopin juttuihin iloisesti ja pulputa mukana. Saattaa rauhoittaa tilannetta. 

Tästä tuli elävästi mieleen eksän vanhemmat. Eksän isä oli sitä mieltä, että vaimo puhui ihan liikaa ja aina jaksoi tästä ivallisesti herjata, etenkin vieraiden kuullen. 

Kun vaimo jotain jutteli, oli mies ihan hiljaa. Tuijotti vain haastavasti, ja jos oli vieraita paikalla, pyöritteli silmiä merkitsevästi. Todella outoja tilanteita, miehen takia, ei niinkään vaimon.

Vaimo saattoi kertoa jonkun tapahtuman ihan normaalisti, tyyliin "kävin siellä kaupassa hakemassa sitä lohta, mutta ei sitä ollutkaan jäljellä." Mies tuijottaa eleettömästi. Vaimo odottaa hetken, mutta kun mies ei edes ynähdä ymmärtämisen merkiksi, jatkaa: "Että ei sitten voida tehdä illalla loimulohta, niin kuin sovittiin." Mies toljottaa kuin kuollut kala. "Niin mitähän sitä sitten tekisi ruoaksi? Kun ei ole lohta." Mies huokaa tympääntyneen näköisenä. "Tehtäisiinkö sitten lihakeittoa?" Yhtäkkiä mies herää: "HÄH!?" Vaimo selventää "Niin että tehtäiskö lihakeittoa, kun ei sitä lohta ollut."  Mies kääntyy ivallisen pöyristyneenä toteamaan vieraille: "Neljä kertaa pitänyt jankuttaa sama juttu, ei ole lohta, ei ole lohta! Jumalauta että ei tule loppua!" 

No ihme. Mitä jos olis vastannut ekalla kerralla niin kuin normaalit ihmiset, että "ai ei ollut lohta, no voi harmi, tehdään sitten vaikka lihakeittoa." Niin veikkaanpa että se olis ollut siinä. 

Appiukko on toisinaan hiukan tuollainen, joten ymmärrän kyllä sen, että kuulijaa jutuille välillä kaivattaisiin. Nonstop-hölötys vain on vieraillekin raskasta.

Tässä oli ehkä pointtina se, että hölötystä ei itseasiassa tulisi nonstop, jos toinen osapuoli vastaisi normaalisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein jatkuva kälätys johtuu hermostuneisuudesta. Hermostuneisuutta pahentaa ympäristöstä huokuvat negatiiviset viestit, esim. miniän nyrpeä ilme, huokailu ja silmien pyörittely. Samoin ihmiset, jotka ajautuvat hermostuksissaan täyttämään hiljaisia hetkiä pälätyksellä, joutuvat ikävään noidankehään jos muut läsnäolijat ovat korostetun tuppisuisia. 

Yritä joskus eläytyä anopin juttuihin iloisesti ja pulputa mukana. Saattaa rauhoittaa tilannetta. 

Tästä tuli elävästi mieleen eksän vanhemmat. Eksän isä oli sitä mieltä, että vaimo puhui ihan liikaa ja aina jaksoi tästä ivallisesti herjata, etenkin vieraiden kuullen. 

Kun vaimo jotain jutteli, oli mies ihan hiljaa. Tuijotti vain haastavasti, ja jos oli vieraita paikalla, pyöritteli silmiä merkitsevästi. Todella outoja tilanteita, miehen takia, ei niinkään vaimon.

Vaimo saattoi kertoa jonkun tapahtuman ihan normaalisti, tyyliin "kävin siellä kaupassa hakemassa sitä lohta, mutta ei sitä ollutkaan jäljellä." Mies tuijottaa eleettömästi. Vaimo odottaa hetken, mutta kun mies ei edes ynähdä ymmärtämisen merkiksi, jatkaa: "Että ei sitten voida tehdä illalla loimulohta, niin kuin sovittiin." Mies toljottaa kuin kuollut kala. "Niin mitähän sitä sitten tekisi ruoaksi? Kun ei ole lohta." Mies huokaa tympääntyneen näköisenä. "Tehtäisiinkö sitten lihakeittoa?" Yhtäkkiä mies herää: "HÄH!?" Vaimo selventää "Niin että tehtäiskö lihakeittoa, kun ei sitä lohta ollut."  Mies kääntyy ivallisen pöyristyneenä toteamaan vieraille: "Neljä kertaa pitänyt jankuttaa sama juttu, ei ole lohta, ei ole lohta! Jumalauta että ei tule loppua!" 

No ihme. Mitä jos olis vastannut ekalla kerralla niin kuin normaalit ihmiset, että "ai ei ollut lohta, no voi harmi, tehdään sitten vaikka lihakeittoa." Niin veikkaanpa että se olis ollut siinä. 

Appiukko on toisinaan hiukan tuollainen, joten ymmärrän kyllä sen, että kuulijaa jutuille välillä kaivattaisiin. Nonstop-hölötys vain on vieraillekin raskasta.

Tässä oli ehkä pointtina se, että hölötystä ei itseasiassa tulisi nonstop, jos toinen osapuoli vastaisi normaalisti.

Ei ehkä joissain tapauksissa tulisi. Appivanhempiensa parisuhdetta vain harva uskaltaa alkaa mestaroida antamalla ohjeita vuorovaikutuksen parantamiseksi. Sekin on yksi tapa päätyä todennäköisesti molempien paheksumaksi.

Kälättäjällä on puoliso, joka siirtyy usein takavasemmalla monologin alkaessa. Miksi liiton ulkopuolisen pitäisi kestää kälätys?

Vierailija kirjoitti:

Kälättäjällä on puoliso, joka siirtyy usein takavasemmalla monologin alkaessa. Miksi liiton ulkopuolisen pitäisi kestää kälätys?

Onko vierailun aikana oikeastaan muuta vaihtoehtoa, ellei sitten esitä äkillisesti sairastuneensa ja poistu sen varjolla paikalta? Eivät kälättäjää omat perheenjäsenet kuuntele, joten miniä tai vävy on hänelle oiva kohde, koska yrittää kylässä käyttäytyä omaa perhettä kohteliaammin.

Nauhoita joskus anopin kälätystä ja soita seuraavalla kerralla nauha anopille. Ehkä se saa anopin havahtumaan siihen, millaiselta vuorovaikutus hänen kanssaan todellisuudessa kuulostaa.

Oli pakko kaivaa tämä keskustelu, koska minua vaivaa sama tilanne. Yksi vuorokausi anopin kanssa, ja olen ihan uupunut. Puhuu kovalla äänellä koko ajan. Jos itse puhun jossain välissä, pitää koko ajan pelätä, että milloin tuo keskeyttää puheeni jollain turhalla paskalla.

Oletteko jo valmistautuneet kaivamalla nauhurit ja paperilehtiöt esiin?

Samanlainen anoppi. Tulee vielä mahdollisimman lähelle istumaan ja iskee kyynärpäällä kipeästi sanojensa vahvistukseksi kylkeeni noin minuutin välein hekotuksen kera. Kovasti ovat hauskoja juttuja, ainakin omasta mielestään. Oikeastaan koko suku on samanlainen ja ovat oppineet siksi myös puhumaan kovaa, melkein huutaen ja puhumaan tullaan toisen korvan juureen. Olen ujo ja hiljainen ihminen mutta olen vuosien varrella opetellut päälle puhumisen taidon ja voimistamaan ääntäni. Aloitan kertomaan omia juttujani vaikka anopilla on vielä omat stoorin kiemurat vaiheessa.

Asiaan kuuluu myös puolin ja toisin että juttu "varastetaan" itselle, kun toinen kertoo stooriaan keskeytetään se ja napataan aasinsilta omaan juttuun ja jatketaan siitä. Tämänkin taidon olen opetellut. Esim. tyyliin minä: kävelin viime viikolla puistossa jossa oli... anoppi: ai minäkin olen puistoissa kävellyt, vuonna -69kin kävelin Kuopiossa eräässä puistossa ja siellä tuli vastaan sellainen tosi tosi kummallinen ukko, ei kyllä olisi ikinä uskonut että sellaiseen ukkoon olisi siellä törmännyt, et olisi kuule sinäkään uskonut(isku kyynärvarrella ja hekotus), sillä oli sellainen takki kuin ennen vanhaan työmiehillä oli, ei ollut kuule varmaan vuosikymmeniin pestykään(isku kyynärvarrella) anoppi vetää henkeä ja minä näen tilaisuuteni tulleen: ostin muuten todella hyvän työtakin viime viikolla, kävelin kaupungilla ja siellä oli alennusmyynti sellaisen verholiikkeen yläpuolella, tiedätkö sen verholiikkeen joka on ollut siinä jo 20 vuotta jne.

Toinen strategia puhedominoinnissa on häiriköinti, esim. minä: kävelin Pötkölässä Nappikadulla...anoppi: ai en ole ikinä kuullutkaan tuollaisesta kadusta, miten voi olla mahdollista että on tuollainen katu olemassa, ei siellä ainakaan silloin ollut tuollaista katua kun me siellä asuttiin, se olikin sellaista aikaa kuule että(isku kyynärvarrella)...

Appi on aamusta yöhön ulkona verstaalla ja käy vain nopeasti syömässä sisällä. En ihmettele yhtään.