Miten teidän tuntemanne autistilapset ääntelivät pienempänä? Entä nyt?

Mun autisminkirjolla oleva lapsi oppi puhmaan myöhään sen verran myöhään, että siihen ehdittiin kiinnittää huomiota, mutta kuitenkin noin 2,5 vuotiaana. Noihin aikoihin kolme vuotta oli jonkinlainen raja - jos oppi puhumaan sitä ennen, mutta myöhemmin oli silti autistisia piirteitä, sai yleensä diagnoosikseen aspergerin, jollei oppinut 3v mennessä puhumaan, sai diagnoosikseen jonkinlaisen autismin riippuen siitä, millainen toimintakyky muuten oli. Mutta kun sittn myöhemmin erilaisissa vertaistukiryhmissä kåvi, olikin tämä erottelu korkeatasoiten autistin ja aspergerien välillä usein aika keinotekoisen tuntuinen. Useimmat korkeatasoisista autisteista oppivat puhumaan 3-4-vuotiaina ja sitten heitä ei aspergereista välttämättä erottanut välttämättä mikään. Toisaalta saattoi erottaakin, jos oli lisäksi jotain oppimisvaikeuksia.

Mutta monista sinun lapsesi ei välttämättä kuulosta autistilta, vaikkei paljon varsinaista kieltä puhukaan. Kyse on siitä, pitääkö hän noita ääniä teille, vai yksikseen. Jos hän kiljahtelee ja laulelee teille, hän ei varmaan ole autisti, koska autismi on sitä, ettei osaa eikä halua kommunikoida muille. Autistit kiljahtelevat itsekseen, itselleen, omaksi huvikseen tai surukseen. Teidän lapsella voi olla jokin muu ongelma, esim äänteiden erottelussa (lukivaikeustyyppinen) tai vaikka dysfasia - tai sitten hän on ehkä ihan normaali. Ei sitä vielä tuossa vaiheessa välttämättä voi sanoa.

Kiitos vastauksestasi. Meillä on diagnoosi saamatta, tutkimukset kesken, mutta kyllä koko ajan puhutaan aurismin kirjosta. Lapsi höpöttelee kyllä toki itsekseenkin (niinkuin muutkin tuon ikäiset), mutta katsoo myös syvälle silmiin ja selittää tomerasti jotain, tai esim. koittaa vitsailla ja laulaa jotain lauluaan hassulla äänellä tai jotain muuta. Kovin hämmentyneen tunteet tässä tietysti on, kun niin monessa ei toimi kuten ”stereotyyppinen” autismin kuvauksen täyttävä lapsi. Mutta mitä nyt vähitellen koko ajan opin lisää, niin sellaista stereotypiaa ei kai olekaan, vaan kaikki voivatkin olla tosi omanlaisiaan. Ja ehkä just tietty se, että kyllä meilläkin lapsen kommunikointi lähtee hänen omista jutuistaan, eikä ole niinkään vastavuoroista.

Siis auTismin :)

Kiiressä kun kirjoittaa. Piti siis tuossa aloituksessa sanoa, että olisi yksi murehtimiseen aihe vähemmän. Kovasti aina mietityttää tosiaan tuo lapsen puhe. Mistään en oikein ole löytänyt tietoja, kuinka suuri osa lapsista lopultakaan ei käytä puhetta kommunikointiinsa, ja jos se puhe ei vain tule, niin kuinka sitten pärjäävät. Tai kuinka paljon esim. pystytään vielä puheterapeutin avulla ja omilla harjoitteilla opettamaan myöhemmin. Tuskastuttaa, kun tutkimuksiin pääsy vie niin hirveän kauan. Eli vaikka on toisaalta ihana tämä julkinen terveydenhuolto, niin toisia asioita ei sitten taas voi kiiruhtaa millään keinolla.

Lapselle saa myös toistaa joitain juttuja vuodenkin, eikä se sana silti tartu, sitten taas toisen sanan voi poimia tuosta vaan. Tämäkin kai kuuluu autismin kirjoon, siis että toiston avulla ei voi opettaa. Mutta miten sitten? Miten puheterapiassa näitä asioita viedään eteenpäin?