Mikä on pahin moka, minkä olet tehnyt töissä?
Itse mokasin pahemman kerran tänään (tai no parina viime päivänä). Tein yhtä isoa projektia kolme kokonaista työpäivää ja tänään pomoni tuli katsomaan miten minulla menee. Olen kuulemman tehnyt kaiken ihan väärin ja kolmen päivän urakka on ollut periaatteessa turha. Pomo vihainen ja minua itkettää.
Heittäkää vähän vertaistukea kertomalla omia mokianne!
Kommentit (222)
Aikoinaan IT-töissä testiohjelmassa oli 1000 kierrosta kun piti olla yksi. Ohjelmani vei kaiken koneen tehon, ja niin me parikymmentä työntekijää odotimme vartin verran, että ohjelma menisi loppuun.
Toisen kerran innostin perjantaina siivoamaan tiedostoja tarkistamatta, että onko varmuuskopioita. Sain sitten seuraavalla viikolla kolme päivää rakentaa puuttuvia osia.
Mä sekoitin firman parhaalla katteella myytävän tuotteen sekaan sekundaa. 130 000 € voittoa vaihtui 100 000 € tappioksi. Tietty vielä päälle ne kulut mitä koitui kun yritettiin pelastaa tilannetta, tuote piti valmistaa uudelleen ja myydä asiakkaalle hyvitykseksi edullisemmin jne.
Oonko vähän ollu sen jälkeen tarkkana.
Voin kyllä lohduttautua sillä, että toi ei ole ollut lähimainkaan pahin moka mitä meillä töissä on tapahtunut.
Laitoin keksitaikinaan sokerin sijasta suolaa. Leipomossa aika monta kiloa sitä siis sinne lapioin. Kukaan ei tietenkään ollut maistanut taikinaa, joten päätyivät paistoon asti. Aikamoinen työmäärä, koska käsin muotilla otettuja keksejä. Onneksi ennen myyntiin menoa huomattiin...
Olin katsonut työvuorolistaa väärin ja kuvittelin meneväni iltavuoroon huoltoasemalle. Olisikin ollut aamu ja puljun avaus. Heräsin puhelunsoittoon, jossa pomo vihaisena tivaa miksi en tullut töihin...olin nuori ja ensimmisessä kesätyöpaikassa ja otin homman aika raskaasti.
Piti kopioida menneen kuukauden kirjaukset ja liittää toiseen asiakirjaan, mutta poistin kaikki. Siuh vaan, sinne meni koko kuun tiedot, ties kuinka monta tuhatta riviä. No, it-nero kaivoi ne jostain koneen syöveristä, mutta jonkin aikaa joutui työtä tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Ei itselle sattunut mutta työkaveri jakoi postit väärään kerrostaloon, joka asuntoon toisen rapun postit. Voi vaan kuvitella vuoropäällikön mietteet sinä päivänä :D. Tosin en tiedä tarkemmin asian selvittelystä.
Ja tulevana kesänä ajaa varmasti nurmikon väärästä pihasta...
Unohdin antaa asiakkaalle 400€ lahjakortin mukaan, eli annoin vain tyhjän kuoren. Meni häälahjaksi, kyllä hävetti.
Aiheutin lapselle aivotärähdyksen ja komeat tikit päähän. Hitto että säikähdin muuten pahasti, vaikka vahinkohan se oli. :/
Vierailija kirjoitti:
Pudotin työkännyn wc-pönttöön
Mulla hiukan kans samansuuntainen juttu. Se känny vaan putosi povarista asiakkaan vaippahousuihin niitä ylöskiskoessa. En sitä heti tilanteessa huomannut, vaan havahduin kännyn puuttumiseen jonkin ajan päästä asiakkaalta lähdettyä ja eikun takaisin, tutkimaan roskikset ja kaikki. Kännyyn soitettaessa pirinä paikallistui sitten siihen dementoituneeseen mummoon, joka onnellisena istui vain ja löytyi lopulta sieltä pöksyistä. Onneksi vaippaan ei ollut ehtinyt mitään tuotoksia tulla, joten desillä pyyhintä kännylle ja menoksi😂
Tekevälle sattuu ja vaan heille jotka ei tee mitään, ei koskaan myös satu mitään.
- Annoin lapselle liikaa lääkettä, piti olla tyyliin 30ml, ja annoin joka päivä 300ml, ei onneksi ollut mitään vaarallista, mutta ei olisi pitänyt tapahtua.
- Lähetin väärät tiedostot eteenpäin, joka oli kilpailija tai joku muu taho joka ehdottomasti EI olisi saanut saada näitä tietoja, ja tätä tapahtui useammassa kun yhdessä paikassa.
Nämä suurimmat mokat jotka muistan ja jotka on jääneet mieleen ja hävetti ja nolotti ja vitutti oma moka.
Vierailija kirjoitti:
Lääkärit eivät saa tehdä töissä virheitä.
Jaa, viisi sivua täynnä muiden ammattikuntien edustajien tekemiä mokia, meinaatko että lääkärit eivät olisi ihmisiä myös?
Heitin kaksi instrumenttiä epähuomiossa roskikseen. Iski nimittäin jokin mielenhäiriö ja luulin, että ne ovat kertakäyttöisiä. Kuulin myöhemmin, että tuolle mokalle tuli hintaa 1000 euroa. Hupsis.
Pistin väärään lehmään antibioottia. Siitä tulikin sitten vähän isompi show. Piti miettiä, että olinko myös lypsänyt väärän lehmän tankkiin ja toisen erilleen. Piti soittaa maitoautolle, että ei tule hakemaan maitoja ennen kuin ollaan tehty tankista antibioottitesti. Pistämäni lehmä piti sitten merkitä punaisin A kirjaimin, ettei kukaan muu vahingossa tai minä itse myöhemmin, lypsä sitä tankkiin vaan erilleen, kunnes sen maito on todettu puhtaaksi. Onneksi tankista ei löytynyt antibioottia, niin sitä ei pitänyt kaataa pois. Siinä olis mennyt 2500 litraa maitoa haaskuuseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annoin väärälle potilaalle väärää lääkettä. Tai oikeastaan kahden lääkkeet menivät sekaisin. Kummalekaan ei koitunut mitään mutta vointia tuli seurata tarkemmin ja tiiviimmin.
Mietin alan vaihtoa. Nyt kyse oli toki vahvoista lääkkeistä mutta ei noista henki mene. Mutta joskus käsissä on niin vahvoja aineita että pelottaa jopa. Tuntuu välillä kohtuuttomalta kestää painetta "kuoleekohan joku minun tekemisiini". Ja hoitotyössä me emme saa virheitä tehdä. Tuntuu kohtuuttomalta että meidän pitäisi olla yli-ihmisiä, joille inhimillistä virhettä ei saa tapahtua.
Viimeisern lauseeseesi:
Teidän työssä ne inhimilliset mokat voivat maksaa potilaan hengen, joten siinä varmaan "pieni" syy siihen, ettei juuri teidän työssä niitä mokia saisi tapahtua.
Varmasti jokainen hoitoalalla työskentelevä tämän ymmärtää. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että niin kauan kun alalla työskentelee ihmisiä eikä pelkkiä koneita, virheitä voi aina sattua. Virheet ovat inhimillisiä. Siksi niiden tekemisen mahdollisuus tuntuu niin pahalta, kun tietää että parhaansa tekee mutta pahimmassa tapauksessa voi vaarantaa toisen ihmisen hengen. Toisaalta alanvalintakysymys mutta ymmärrän hyvin alkuperäisen viestin kirjoittajaa. Hän tekee todella tärkeää työtä.
Ei mitään järkyttävän suurta ole sattunut. Kerran piti varata tavaroille kuljetus ajoneuvolla X ja olin sitten epähuomiossa varannut kaksi kertaa kalliimman kuljetuksen. SItä ei voitu enää perua joten firman piti se sitten maksaa. Ei muutoin mutta kyseessä oli talousvaikeuksissa oleva pieni yritys, eli tota mokaa ei varsinaisesti olis tarvittu vielä siihen päälle...
Se "perinteinen" puhelintyössä eli linja asiakkaalle on juuri auennut, mykistys pois päältä ja heität vieressä olevalle työkaverille läpällä "senkin homo!" , joka on sitten ensimmäinen asia minkä asiakas kuulee.
Olin Subwaylla töissä, ja tavalliseen tapaan yksin työvuorossa todella kiireiseen aikaan. En ehtinyt syömään saatika juomaan, leipien ollessa paahdossa sen 30sek juoksin siivoamaan salia ja sitten palasin tekemään leipiä. Oli aika paha olo ja olin melko kujalla :D Olin laskuttanut väärin asiakkaalta, en muista miten mutta hän saapui kassalle selvittämään asiaa. Paahtojen aikana menin aina selvittämään asiaa naisen kanssa. Hän oli maksanut käteisellä ja lopulta annoin hänelle oikean summan rahaa ja hän lähti.
Ruuhkan hellittäessä ja saatuani nestehukan taltutettua tajusin, että olin antanut hänelle noin 20 euroa liikaa rahaa. Kassamme sallittu heitto on +-50 senttiä päivässä :D Nainen kuitenkin palasi muutaman tunnin kuluttua takaisin ja sanoi huomanneensa virheen ja palautti rahat! Melkein alkoi itkettää, että joku todella on noin rehellinen.