Lue keskustelun säännöt.
Rehellinen kysymys naiselta teille varatut naiset
30.04.2018 |
Kun on näitä yksityisiä ja julkkiksia, pariskuntia, joiden mies lähtee nuoren naisen matkaan. Luin just äsken Iltapäivälehden jutun Riitta Havukaisesta, jonka mies Eppu vaihtoi 20 vuotta nuorempaan naiseen ja pamautti raskaaksikin ja on se Sami Saikkonen joka teki jotenkin samoin jne. Minun tuttavapiirissä tällaisia tapauksia on kaksi vaikkei ole isot piirit.
Ettekö koskaan pelkää että miehenne jättää teidät kun olette keski-iässä ja perustaa vielä uuden perheen nuoremman naisen kanssa? Kysyn tätä ihan asiallisesti ja toivon asiallisia vastauksia.
Kommentit (52)
En pelkää. Jos se joskus jättää niin sitten jättää, turha sitä on etukäteen pelätä kun tällä hetkellä ei ole mitään merkkejä että se olisi mua jättämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset saisi sisaruksia, eikä mun tarvii kestää raskautta ja valvomisia! Wuhuu!
En, pelkään koska elämääni mahtuu muutakin kuin mieheni.
On käynyt mielessä, mutta turha sitä on etukäteen murehtia. En usko, että siihen romahtaisin. Minulla on paljon ystäviä ja mielekäs työ. Elämäni olisi varmasti aivan rikasta ja mielekästä ilman (nykyistä) miestänikin. Meillä on hyvä yhdessä, mutta mielestäni on tärkeää, että jokainen myös rakentaa oman elämän niin ettei onni ja elämän merkityksellisyys ole kenestäkään toisesta kiinni.
En pelkää, jos haluaa lapsia niin toivottavasti jättää aikaisemmin että on paremmat mahdollisuudet saada se nainen jonka kanssa ne lapset haluaa ettei tarvii eläkkeellä taistella teinien kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää. Sitäpaitsi tunnen mieheni niin hyvin että tiedän ettei jätä toisen naisen vuoksi vaan jos jättää niin siihen on kyllä ihan muut syyt. Eikä se kyllä minnekään oo menossa kun noi lapset on sille niin tärkeet ettei varmasti heistä luovu edes puoliks. Pakko siis sietää muakin siinä sivussa. No ei vaan, ihan hyvin meillä menee enkä usko että kummallakaan todellisuudessa eroaminen olis edes käyny mielessä.
En pelkää. En jaksa edes vaivata päätäni sellaisella jossittelulle. Ei ketään voi pakottaa jäämään, joten menköön jos on mennäkseen. Lapsille se olisi kyllä kova pala. Enemmän ärsyttäisi mua, jos jäisi meidän suhteeseen kiukuttelemaan mulle, kun ei uskaltanut hypätä ponnistusvaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää. Kohta 30-v yhdessä ja se "nuorempi ja nätimpi" ei vaan oo syy eroon. Ja TAATUSTI ei halua lisää lapsia kun nää nykyiset on jo teinejä, olis se vielä ( varmaan) mahdollista meillekin. Eikä miehenikään pelkää että jättäisin hänet jonkun nuoremman ja kuumemman vuoksi, vaikka seksissä se aktiivisempi olenkin. Tää palsta jotenkin lietsoo ihan hullua kuvaa parisuhteesta ja ihmisen "arvosta"..
En pelkää. Ollaan jo tanakassa keski-iässä molemmat. Mies on sairastellut, joten en usko, että uusi kumppani olisi nyt mielessä. Mutta ihmeellisempiäkin asioita tapahtuu, mistäs sitä lopulta tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää. Toki onhan se mahdollista siinä missä sekin, että itse löydän toisen. Toivon kuitenkin, että perheemme pysyy kasassa.
No en tosiaan pelkää. Jos alkaisi viiskymppisenä väsäämään lapsia nuoremman naisen kanssa, lähinnä kait olisin vahingoniloinen :D
Meidän lapset on saatu kasvatettua ja kunnialla lähtökuopissaan maailmalle. Jos mies haluaisi tuosta vain lähteä nuoremman matkaan, niin ihan vapaasti. Oma lasten kasvatusurakka on saatu tehtyä kiitettävästi ja nyt on aikaa enemmän muuhun. Ei todellakaan kävisi kateeksi, jos mies alkaisi siihen uudestaan toisen naisen kanssa.
Lisäksi vaikka rakastankin miestäni ja viihdyn hänen kanssaan, tulisin kyllä hyvin toimeen ilmankin. Sen verran on omassakin elämässä sisältöä ja lisäksi seksiä varmaan saisin irtolitroina aina tarvittaessa. Mutta uutta miestä en kattoni alle enää asumaan ottaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mieti aktiivisesti asiaa, mutta kieltämättä olen takavasemmalla varautunut tällaiseenkin skenaarioon. On ihan tavallista, että hyvännäköinen mies saattaa ihastuessaan saada myös jonkun muun naisen pauloihinsa. Eritoten tätä alleviivaa se, että omissa 40-50 -vuotiaissa sinkkunaisystävissäni on paljon sellaisia, joita ukkomiehet vikittelevät ja vähintäänkin kinuavat näiltä seksiä. Vaikka luotan mieheeni, mistään ei voi koskaan olla täysin varma. Siten olen varautunut tilanteesen tekemällä aikanaan avioehdon ja sijoittamalla omat perintörahani keskusta-asuntoon, johon voin muuttaa milloin tahansa, jos tilanne niin vaatii. Näin en jää taloudellisesti tyhjän päälle. Mutta toki toivon, että elämme mieheni kanssa yhdessä loppuelämämme.
Kuitenkin sellainen täysityrmäys sanomalla ehdoton "ei" tällaiselle pelolle, on mielestäni vähän naiivia. Elämä voi olla arvaamatontakin. Eikä se silti tarkoita, että koko ajan olisi varuillaan tai paranoidinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pelkää. Pääasia että hän on onnellinen ja tekee sen mukaan ratkaisuja omassa elämässään. Haluan siis hänen olevan onnellinen. Ehkä syynä tälläiseen ajattelutapaan on oma ikä, yli 40 v. En ajattele parisuhdeasioista samalla tavalla kuin nuorempana koska tiedän eläväni onnellista ja tasapainoista elämää joko miehen kanssa tai ilman. Onnellisuus ja elämän perusta rakentuu myös muille asioille, parisuhde siinä rinnalla on pelkkää plussaa, kuin karkkipäivä lauantaina, yksi osa elämää joka rakentuu onnellisista ja vähemmän onnellisista palikoista.
En pelkää. Meillä nelikymppisillä on 13-vuotinen uusperhe (sis. kohta täysikäinen tytär edellisestä liitostani), jonka myötä on tullut hyvin selväksi, ettei mies ole sen enempää kiinnostunut lapsista kuin nuorista naisistakaan. :D Kieltämättä molemmat odotetaan kaksin jäämistä... Jos tuo joskus sekoaisi, enhän minä sille mitään mahtaisi, joten pelko olisi turhaa silloinkin.
En pelkää. Mies on minua parikymmentä vuotta vanhempi. Tuskin se saa minua nuorempaa enää, kun ei ole rikas eikä edes komea!
En pelkää. Miestäni ei läheisyys kiinnosta. Minulla itselläni on suhde vanhempaan mieheen ja se on miehelleni ok. En ole myöskään tämän toisen miehen matkaan lähdössä, joten hänenkään vaimonsa ei tarvitse jättämistä pelätä.
En pelkää. Lapseni isä tekikin niin, en "aivan" keski-ikään ehtinyt vaan alle 30-vuotiaana jo piti vaihtaa nuorempaan. Maailma ei loppunut eikä edes oma elämä joten enää ei pelota. Vituttaahan se jos matto vedetään jalkojen alta ja pitäisi kaikki aloittaa taas alusta, mutta ei nykyinenkään mieheni ole viimeinen maailmassa ja pärjäisin yksinkin tai sitten etsisin uuden.
No en pelkää. En ole mieheni jatke. Ollaan oltu kimpassa 18-vuotiaasta, oikeastaan pidän sitä ihan mahdollisena ettei edes olla koko loppuelämää yhdessä. Sellainen suhde on kuitenkin aika harvinainen nykyään.
n30
En pelkää.