Psykologeiksi hakeutuu ongelmaisia ihmisiä?

Mielenkiintoinen teoria

On joitakin noitakin. Enimmäkseen kyllä kympin tyttöjä 😑

Taitaa kyllä olla niin, että psykologiksi ei ole mitään asiaa, jos ei ole mitään kokemusta vaivoista, joissa pitäisi toista auttaa. Että mieluummin minä menen luimistelevalle psykologille kuin sellaiselle pirteälle palkannauttijalle, jolla ei ole aavistustakaan sisäisestä todellisuudestani.

Oikeasti psykologit välttelee katsekontaktia sinuun ja tervehtimistä siksi, että he pelkäävät sinun alkavan heti tilittämään omista ongelmistasi heille, jos he ottavat sinuun jonkun kontaktin.

Huonoa tuuria vaan! Tunnen työni kautta (lastenpsyk.sh) monia psykologeja ja kaikki ovat ihan terveitä ja normaaleja päästään. Vain yksi hieman omalaatuisempi tapaus tullut vastaan urani aikana, ei hänkään kuitenkaan mitenkään ongelmaiselta vaikuttanut. Olipa vaan omanlaisensa persoonallisuus.

Mulla on kaveripiirissä peräti kuusi psykologia ja kyllä ne on kaikki ihan samalla lailla ongelmaisia tai ongelmattomia kuin muutkin ihmiset. Yksi niistä on tutkija ja se on vähän introvertti (saattaisi just kävellä käytävällä ohi tervehtimättä), mutta muut on ihan normaaleja, sosiaalisia, empaattisia ihmisiä (ja niin on tämä introverttikin kun hänet tuntee). 

Myös minulla on kokemusta sellaisesta psykologista (ja on muuten just myös osa-aikaisesti koulupsykologi!), joka ei katso kohti kun hän puhuu. Se on tosi häiritsevää. Hän kysyi kerran minultakin (sosiaalisia ongelmia), että "onks sulla lapsesta asti ollu vaikeuksia ottaa katsekontaktia", ja sitten kuitenkin on itsekin sellainen, joka katsoo seinille tai alaviistoon puhuessaan. Muuten hän on kyllä aika pirtsakka ja iloinen. Muut kohtaamani psykologit ja psykiatri ovat kyllä pystyneet pitämään normaalilta tuntuneen katsekontaktin.

Vierailija kirjoitti:

Myös minulla on kokemusta sellaisesta psykologista (ja on muuten just myös osa-aikaisesti koulupsykologi!), joka ei katso kohti kun hän puhuu. Se on tosi häiritsevää. Hän kysyi kerran minultakin (sosiaalisia ongelmia), että "onks sulla lapsesta asti ollu vaikeuksia ottaa katsekontaktia", ja sitten kuitenkin on itsekin sellainen, joka katsoo seinille tai alaviistoon puhuessaan. Muuten hän on kyllä aika pirtsakka ja iloinen. Muut kohtaamani psykologit ja psykiatri ovat kyllä pystyneet pitämään normaalilta tuntuneen katsekontaktin.

Itsekin olen sellainen, etten puhuessa enkä kuunnellessa juuri katsekontaktia pidä. Jos tuijottelen toista silmiin, niin keskittymiskykyni herpaantuu aivan epäolennaisiin asioihin aivan huomaamattani. Jotenkin sitä informaatiota tulee silloin kerralla liikaa ja näin keskustelu kärsii. Syitä ihmisten outouksiin on monenlaisia, eikä se tarkoita, että jotenkin erilainen olisi ongelmainen.

Psykologien ja psykiatrien mielenterveydestä tulisi pitää huolta psykiatrian keinoin.

Muutoin he jäävät yksin ongelmiensa kanssa, ja se ei ole hyvä asia

Ap jatkaa vielä: kun lähetän helposti sosiaalisissa tilanteissa ahdistuvan oppilaan tukikeskusteluihin psykologille, joka vaikuttaa oppilastani ahdistuneemmalta sosiaalisissa tilanteissa, en luota, että asia menee parempaan suuntaan. Jos psykologi ei itse pärjää muiden ihmisten kanssa, miten hän auttaa muita. Kannattaisko aloittaa vaikka itsestä se sosiaalistuminen? Harmittaa vaan, että on käytössä tällainen palvelu, joka ei näytä kuitenkaan toimivan.

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa vielä: kun lähetän helposti sosiaalisissa tilanteissa ahdistuvan oppilaan tukikeskusteluihin psykologille, joka vaikuttaa oppilastani ahdistuneemmalta sosiaalisissa tilanteissa, en luota, että asia menee parempaan suuntaan. Jos psykologi ei itse pärjää muiden ihmisten kanssa, miten hän auttaa muita. Kannattaisko aloittaa vaikka itsestä se sosiaalistuminen? Harmittaa vaan, että on käytössä tällainen palvelu, joka ei näytä kuitenkaan toimivan.

No, kysy oppilailta onko auttanut vai ei.

"Ongelmaiset" ihmiset yleensä kiinnostuvat psykologiasta, haluavat tietää mikä heissä on vialla. Tai ainakin tämä päteen mun (ja useamman frendin) kohdalla, sillä menin lukioon opiskelemaan vain psykologian takia :D

T. Masentunut nuori, joka on kiinnostunut ihmismielen vinksahtaneista puolista

Meneehän moni lääkikseenkin koska läheisellä on joku sairaus. Psykologit voi tehdä muutakin kuin olla terapeuttina.

Kai tuokin pitää paikkansa. Ja toistaalta, ongelmattomia ihmisiä ei olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa vielä: kun lähetän helposti sosiaalisissa tilanteissa ahdistuvan oppilaan tukikeskusteluihin psykologille, joka vaikuttaa oppilastani ahdistuneemmalta sosiaalisissa tilanteissa, en luota, että asia menee parempaan suuntaan. Jos psykologi ei itse pärjää muiden ihmisten kanssa, miten hän auttaa muita. Kannattaisko aloittaa vaikka itsestä se sosiaalistuminen? Harmittaa vaan, että on käytössä tällainen palvelu, joka ei näytä kuitenkaan toimivan.

No, kysy oppilailta onko auttanut vai ei.

Siksihän tänne kirjoitankin, kun näytöt on tähän mennessä huonoja.

psykologiksi hakeutuvat harvoin on empaattisia ihmisiä. tiedän erään joka opiskelee sitä ja on ollut aikoinaan koulukiusaaja

Vierailija kirjoitti:

Olen alakoulussa opena ja oppilaitani käy kunnan koulupsykologilla tutkimuksissa ja terapiakeskusteluissa. Pääsääntöisesti nämä koulupsykologit eivät osaa tervehtiä muita ihmisiä koulun käytävillä, ottaa katsekontaktia tai hallitse muitakaan ihan peruskäytöstapoja. Olen alkanut miettiä, että alalle hakeutuu ongelmaisia ihmisiä auttamaan toisia esim sosiaalisissa ongelmissa. Hyvä lopputulos?

Olen ollut koulupsykologina muutamia vuosia sitten. Oppilasmäärä oli noin 1800, joka oli vastuullani. Lapsia opettavia opeja reilusti yli 100. Sen lisäksi yhteistyötahoja (lastensuojelu, terveydenhuolto jne) lukemattomia. Päivät olivat todella kiireisiä ja täysiä ja aika moni koulupsykologi lähtee parin vuoden kuluttua muualle. En siis yhtään ihmettele, että koulupsykologi mahdollisesti palaveriin tms mennessään ei etsi kontakti muihin. Tietysti se on outoa, ettei tuttuja tervehdi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alakoulussa opena ja oppilaitani käy kunnan koulupsykologilla tutkimuksissa ja terapiakeskusteluissa. Pääsääntöisesti nämä koulupsykologit eivät osaa tervehtiä muita ihmisiä koulun käytävillä, ottaa katsekontaktia tai hallitse muitakaan ihan peruskäytöstapoja. Olen alkanut miettiä, että alalle hakeutuu ongelmaisia ihmisiä auttamaan toisia esim sosiaalisissa ongelmissa. Hyvä lopputulos?

Olen ollut koulupsykologina muutamia vuosia sitten. Oppilasmäärä oli noin 1800, joka oli vastuullani. Lapsia opettavia opeja reilusti yli 100. Sen lisäksi yhteistyötahoja (lastensuojelu, terveydenhuolto jne) lukemattomia. Päivät olivat todella kiireisiä ja täysiä ja aika moni koulupsykologi lähtee parin vuoden kuluttua muualle. En siis yhtään ihmettele, että koulupsykologi mahdollisesti palaveriin tms mennessään ei etsi kontakti muihin. Tietysti se on outoa, ettei tuttuja tervehdi.

Lisään vielä, että kouluja oli kahdeksan, osa pieniä kouluja. Joka päivä eri paikassa.

Vierailija kirjoitti:

Psykologien ja psykiatrien mielenterveydestä tulisi pitää huolta psykiatrian keinoin.

Muutoin he jäävät yksin ongelmiensa kanssa, ja se ei ole hyvä asia

Kyllä he saavat apua siinä missä muutkin jos tarvetta on. Työnohjaus auttaa jaksamaan työssä.

Voit ottaa yhteyttä psykologin esimieheen, jos olet huolissasi ammattitaidosta.