Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ujo ihminen, mitä teet työksesi?
Kiinnostaa, mitä muut ujoksi itsensä mieltävät tekevät työkseen. Itse olen viestintäalalla, koska olen aina ollut lahjakas kirjoittamaan. Nykyisin viestinäihmisiltäkin vaaditaan kuitenkin hirveästi itsensä tuomista esille, Twitter-persoonaa ja ties mitä. En koe tällaista itselleni luontevaksi ja jopa ahdistun siitä, että pitäisi olla jotain mitä en ole.
Miten muut ujot suoriutuvat työelämän vaatimuksista?
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Olen ujo, enkä ikinä pystyisi puhumaan ihmisjoukon edessä, en edes lapsiluokan, joten ihmettelen, miten muka opettajat kokevat olevansa ujoja. Opettajahan joutuu olemaan jatkuvasti framilla ja puhumaan yleisön edessä.
Työskentelen laboratoriossa. Parasta on, kun saa tehdä työt itsenäisesti, eikä tarvitse kommunikoida kenenkään kanssa. En pidä yhtään siitä, kun välillä joudun selvittelemään jotain asioita tutkijoiden kanssa.
Ja luokanopettajilla kaikkia vanhempien iltoja, arviointikeskusteluja jne. Itse joskus mietin varhaiskasvatuksen opettajan toimia, mut ei pystyisi jotain vanhempien kanssa käytyjä keskusteluja... lasten kanssa voisi vielä onnistua (opettaminen luokan edessä ei), mutta sit tuo kaikki oheishomma, ei onnistuisi.Siinäkin kuitenkin tulee uusia vanhempia jatkuvasti ettei edes voi ajatella et siihen tottuu, et samat tyypit käy siellä keskustelussa. Lapset kuitenkin vaihtuu ja niin vaihtuu sit vanhemmatkin. Enkä muutenkaan osais puhua niin, et joku siinä nokan edessä kuuntelee. Sama kaikki palaverit jne. Joku semmonen työ siis pitäis olla, missä ei mitään palavereita työkavereiden/asiakkaiden kanssa eikä esiintymisiä sun muita olis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Museossa arkistonhoitaja voisin olla, jos semmosen työpaikan jostain löytäisi ja sattuisi pääsemään. Siis joku jolla ei asiakaskohtaamisia/palavereita/esiintymisiä eikä tarvisi yhtään missään esillä olla; ei esittelemässä mitään, ei soitella minnekään jne. Sais vaan yksinään (tai joku työkaveri voisi toki olla) siellä arkiston uumenissa tehdä töitä, eikä tarvis välttis puhua juuri kellekkään päivän aikana. Sama kun jaksan tehdä jotain palapeliä vaikka koko päivän yksinäni, niin jaksaisin tommostakin jos on muuten ihan kivaa eikä vaan aivotonta ja tylsää.. siis et pitäis kuitenkin aivojen työskennellä.
Itse olen luonteeltani ujo. Lapsuuden toiveammatteja olivat kampaaja, opettaja ja jopa lääkäri, johon olisi ollut myös mahdollisuus hyvän koulumenestykseni johdosta. Mutta ujouteni oli esteenä Työsarkani tein toimistotöissä pienehkössä firmassa talouspäällikkönä. Tuttujen työtovereiden kesken työt sujuivat.
Vierailija kirjoitti:
Museossa arkistonhoitaja voisin olla, jos semmosen työpaikan jostain löytäisi ja sattuisi pääsemään. Siis joku jolla ei asiakaskohtaamisia/palavereita/esiintymisiä eikä tarvisi yhtään missään esillä olla; ei esittelemässä mitään, ei soitella minnekään jne. Sais vaan yksinään (tai joku työkaveri voisi toki olla) siellä arkiston uumenissa tehdä töitä, eikä tarvis välttis puhua juuri kellekkään päivän aikana.
Sinulla on väärä käsitys arkistotyöstä (monella on). Ei ole mitään sellaista, että työntekijä yksinään pyörittelisi papereita, jos ei ole ihmisiä, joita varten niitä pyöritetään tai säilötään. Juuri niiden muiden ihmisten tarpeiden takia pitää olla myös asiakaspalvelua.
Mä tein jonkun aikaa osa-aikatöitä kiinteistöhuoltofirmassa. Alkuun oli puheluihin ja sähköposteihin vastaamista, oli ihan hirveää se puheluihin vastaaminen. Aina kun tuli töihin, niin "vitkutteli" siinä ja muka valmisteli työkonetta kuntoon ennen kuin avasi linjat (sain siitä noottiakin, et kun kestää liian kauan linjojen avaaminen). Oli vaan aina tietynlainen jännitys, et kun avaa ja sit kohta soi ja mitä sieltä sit tuleekaan. Ja se puhuminen; esim. joillain työkavereilla puhe kävi tuosta vaan selkeästi ja sujuvasti niin itse siinä takeltelin ja välillä naurahtelin heh heh (hermostuksissani siis) eikä todellakaan ollut mitään sujuvaa. Työkaverit tietenkin avotoimistossa kuuli, jos ei heillä sattunut olemaan juuri puhelu käynnissä. Siihen kuitenkin jotenkin tottui, ettei niitä enää niin miettinyt, kun vaan keskittyi puheluun, mut silti ärsyttävää. Varsinkin jos oli kahdestaan jonkun kanssa samassa huoneessa toisinaan; toinen vaan hiljaa kuunteli hommiensa ohessa kun itse puhui puhelua. Ja kun jos joku soitti jostain et hana/wc pönttö vuotaa/tukossa, niin niistä piti aina tehdä kiinteistönhoitajalle kirjallinen huoltopyyntö mutta myös soittaa, koska kyseessä kiireellinen keissi. Jätin välillä vaan soittamatta, koska osa oli mielestäni ei niin kiireellisiä..ja joskus kiinteistönhoitajatkin sanoi ettei näistä ja näistä tarvi soittaa, niin en sit soittanut, vaikka meidän ohjeistus oli et aina vuoto yms keikoista soitetaan. Siis piti vain soittaa et "Maija aspasta moi, Kiulutie 5 A 4 vuotaa vessan pönttö. Tein keikan siitä" niin oli jotenkin silti iso kynnys :D
Sit pääsinkin hoitaa isännöinnin puolelle postitusta ja laskutushommia; aika yksitoikkoista laskujen skannausta ja syöttämistä/maksatusta järjestelmiin ja postin lajittelua ihmisten lokeroihin, mut se oli kivaa. Sai tehdä omaan tahtiin eikä tarvinu yhtään kellekkään puhua (paitsi työkavereille) jos ei halunnut. Sit se homma loppui harmikseni ja piti taas siirtyä asiakaspalveluun; mut pääsin sitten tekee muuttoilmoituksia; eli kirjasin ihmisten muuttoilmoituksia ja tein nimenvaihtokeikkoja huollolle + sähköisesti tulleita huoltopyyntöjä myös, ei tarvinu olla kuulokkeet korvilla vastaamassa puheluihin. Oli kivaa ja helpotus, kun pysty olee rennomminen eikä tarvinu jännittää kuka milloinkin soittaa ja minkälainen tapaus jne. Tosin tuokin alkoi jonkin ajan päästä tökkimään kun teki vaan yhtä ja samaa, oli aika puuduttavaa kirjata keikkoja järjestelmiin; ei ole hiekoitettu pihaa, uuni ei toimi, ilmastointi ääntää oudosti jne jne. Noh, aikansa kutakin.
Ikinä en olisi voinut olla palvelupisteellä eli face to face asiakaspalvelussa. Onneks en sinne joutunut, olisin varmasti ottanut lopputilin. Ihan karmeeta olis. Siinä näpytellä tietokonetta ja asiakas tuijottaa nokan edessä ja muita siellä jonossa taempana kuulemassa ja näkemässä. Olen aina miettinyt miten joku voi olla joku pankkivirkailija tai vakuutusvirkailija, et ihmiset tulee siihen lasin taakse pällistelee sua kun hoidat töitäsi. Mä ainakin itse katson joka pikkuasian siinä henkilössä samalla kun se kirjoittaa koneelle, katson kädet, kasvot jne. Jos itse oisin siinä, niin oisin ihan hermona, jännittäisin jne. En vaan pysty olee ihmisten edessä. Huono itsetuntokin vaikuttaa; miettisin miltä näytän jne. Mulla on purrut kynnet ja kuivat kädet, niin karseeta olis näppäillä jotain konetta siinä muitten pällistelyjen alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Museossa arkistonhoitaja voisin olla, jos semmosen työpaikan jostain löytäisi ja sattuisi pääsemään. Siis joku jolla ei asiakaskohtaamisia/palavereita/esiintymisiä eikä tarvisi yhtään missään esillä olla; ei esittelemässä mitään, ei soitella minnekään jne. Sais vaan yksinään (tai joku työkaveri voisi toki olla) siellä arkiston uumenissa tehdä töitä, eikä tarvis välttis puhua juuri kellekkään päivän aikana.
Sinulla on väärä käsitys arkistotyöstä (monella on). Ei ole mitään sellaista, että työntekijä yksinään pyörittelisi papereita, jos ei ole ihmisiä, joita varten niitä pyöritetään tai säilötään. Juuri niiden muiden ihmisten tarpeiden takia pitää olla myös asiakaspalvelua.
Joo no ei sitten sinne. Mut joku erityyppinen arkistotyö, jossa ei olisi asiakaspalvelua. Tai joku koodaus, vois vaikka tehdä etätöinä eikä tarvis olla keneenkään yhteydessä paitsi ehkä työkavereihin välillä. Esim siivojaa jossain toimistolla, niin et ne työntekijät on siellä, olisi ihan kauhistus. Tai koulussa, kun on oppilaita. Haluaisin siivota illalla/vklna kun ei ole ketään paikalla. Sais olla rauhassa itsekseen. Katson kateellisena kun meidän viereisessä päiväkodissa palaa illalla valo; et siellä se siivooja siivoilee kivasti yksinään. Toki siinäkin huonot puolet, et jos joutuu kovin kiireellä tekemään. Toki reippaasti, mut jos on koko ajan kauhea kiire vaikka seuraavaan paikkaan, niin ei kiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen Valiolla voinuijana, tätä ennen rypistin OTK:la rusinoita ja kesätöinä porasin makarooniin reikiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole tällä hetkellä töissä, mutta aiemmin tein tutkimustyötä.
Miksi et ole töissä, äitiysloma, sairausloma, hoitovapaa?
Vierailija kirjoitti:
Itsellä alkaa määräaikaisuus aspahommissa. Hirvittää. Olen ujo.
Tekee varmasti hyvää 👍👍 Tsemppiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opetan ammattikoulussa. En ole koskaan ollut kovin puhelias, mutta opettajan roolissa saan puhuttua ihmisille.
Minulla on ollut haasteita auktoriteetin kanssa, mutta olen opetellut sitä. Nykyään sujuu paremmin. En silti tykkää opettaa yläkoululaisia, koska heidän kanssaan tunnit tuppaavat olemaan pelkkää vääntöä. Isompien oppilaiden kanssa on helpompi toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen päivisin "päikyntäti", iltaisin strippaan. Joskus viikonloppuisin autan "mummulassa" eli vanhainkodin keittiöllä.
Vierailija kirjoitti:
Olen ujo, enkä ikinä pystyisi puhumaan ihmisjoukon edessä, en edes lapsiluokan, joten ihmettelen, miten muka opettajat kokevat olevansa ujoja. Opettajahan joutuu olemaan jatkuvasti framilla ja puhumaan yleisön edessä.
Työskentelen laboratoriossa. Parasta on, kun saa tehdä työt itsenäisesti, eikä tarvitse kommunikoida kenenkään kanssa. En pidä yhtään siitä, kun välillä joudun selvittelemään jotain asioita tutkijoiden kanssa.
Ujous ja sosiaalisten tilanteiden pelko eivät (aina) ole sama asia. Sosiaalisten tilanteiden aiheuttama ahdistus on usein hyvin tilannesidonnaista. Itse saatan olla esimerkiksi pöydän ääressä pidetyissä kokouksissa erittäin sosiaalinen ja aktiivinen, mutta lamaannun täysin jos minun pitäisi nousta saman porukan eteen esitelmöimään. Kohtaan helposti ihmisiä, joiden koen olevan hierarkiassa itseni tasolla, mutta ylempien seurassa olen epävarma.
Vierailija kirjoitti:
Lisätkääpä ujouden lisäksi persoonaanne introvertti luonne ja erityisherkkyys.
Näillä piirteillä olen sosiaalialan töissä. Työ on auttanut eteenpäin myös muussa elämässä, vähentänyt suoranaista jännitystä ja ahdistusta. Pystyn puhumaan isommallekin porukalle, vaikka vahvasti epämukavuusalueella olenkin. Kouluttauduin vasta aikuisena kun päätin, etten enää anna piirteideni kaventaa elämääni. Palautumiseen toki tarvitsen paljon yksinoloa, metsäkävelyä yms. Mutta koen elämäni olevan vihdoin tasapainossa.
Joku toinen valitsee sosiaalisemman harrastuksen tai vapaa-ajan. Mutta kokonaan en suosittele ketään vetäytymään ja eristäytymään, vaikka se sinänsä luonteenomaista olisikin. Ihan oman mielenterveyden vuoksi.
Olen koneistajana, kirjaimellisesti sorvin ääressä. En joudu palvelemaan asiakkaita, ja saan vapaasti valita mihin aikaan käyn kahvitauolla.
Alue: Aihe vapaa
Lisätkääpä ujouden lisäksi persoonaanne introvertti luonne ja erityisherkkyys.