Näin pitkäaikas- masentuneena on kamalaa ajatella, että 50-luvulla mulle olisi varmaan tehty lobotomia

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan palstalla kirjoittava/lukeva saanut sähköhoitoa? Vai annetaanko sitä vain todella vaikeissa masennustiloissa? Eräs venäläinen työterveyslääkäri paukautti minulle, ettei minulla ole koskaan ollutkaan masennusta, kun en ole saanut sähköhoitoa.  Oudointa oli, että edellisellä kerralla tämä nainen oli ollut erittäin empaattinen ja soitti jopa Kelaan minun asiassani. Sanoi vielä, että hänellä on tästä sairaudesta paljon tietoa, voin soittaa hänelle koska vaan. En sitten enää koskaan halunnut mennä hänen vastaanotolleen.  Masennus on ollut minun "vieraani" ihan teinistä lähtien, tosin silloin sitä ei tunnistettu. Onneksi kirjoitin päiväkirjaan  tästä jatkuvata surullisuudesta ja miten se ilmeni. Välillä on helpompia aikoja, mutta ilman lääkkeitä en pärjäisi.  Ajattelin, että kun pääsen eläkkeelle, saan olla ihan se "yliherkkä" itseni, eikä vaadita paksua nahkaa.

Minulle on tuputettu sähköhoitoa mutta (onneksi) se ei ole ollut mahdollista taloudellisen tilanteeni ja saattajapulan vuoksi. Olen ollut vaikeasti masentunut mutta pärjännyt kuitenkin omillani, kaupassakäynti ja siivous onnistunut mutta sosiaalisten suhteiden ylläpito ei, kaikki mielenkiinto ja ilo kadonnut elämästä. Olettaisin ettei tilanteeni kuitenkaan ollut ihan pahimmasta päästä mutta en saanut mitään apua lääkkeistä joten sähköhoito otettiin melko nopeasti esille.

Miksi isättömien lapsien tuottajien päitä hierotaan? Jos 50-luvulla käytti alkoholia ja teki lapsia niin lapsista tuli alkoholin takia vammaisia ja useiden miesten takia lapsista tuli muuten ongelmaisia. Yhden naisen elämän laadun heikentäminen pahempi asia kuin usean lapsen elämän pilaaminen?

Monella nuorella miehellä siis varsinkin miehellä. Näyttää masennus sun muut mielenterveysongelmat katoavan heti kun saa työkyvyttömyyseläke paperit kouraan.

Tiedän tosin vain 7 seitsemän tällaista tapausta seitsemästä. Voi olla yleisempää ns. "huonoissa" piireissä missä liikun.

Ennen tehtiin monta muutakin sellaista asiaa, mitä nykyään kauhistellaan tai vähintään naureskellaan.  Jos olisin ollut homoseksuaali entisinä aikoina, minut olisi voitu luokitella sairaaksi ja sulkea mielisairaalaan tai joissakin maissa ja joissakin aikakausina jopa tappaa. 

Jos minulla olisi ollut epilepsia, en olisi saanut mennä naimisiin.

Jos olisin käyttänyt yrttejä ja lukenut loitsuja tai suutuspäissäni kironnut naapureitani, olisi minut voitu polttaa noitana.

Jos olisimme mieheni kanssa olleet entisaikoina, kuten nyt olimme 23 vuotta avoparina ennen vihkimistä, olisi pappi käynyt nuhtelemassa meitä kotona ja meitä olisi haukuttu susipariksi ja minua erikseen leipäsudeksi ja huoraksi.  Minut olisi voitu jopa tuomita sakkoihin tai vapausrangaistukseen huoruudesta.  Ainakin olisin joutunut istumaan jalkapuussa kirkonmenojen aikaan.  Tosin en olisi istunut siellä yksin.  Lähes kaikki nykyihmiset siellä olisivat istuneet, olisikohan varsinaista kirkkokansaa ollut ollenkaan, papit ja suntiotkin luultavasti häpeäpuussa.

Jos olisin elänyt aikaa ennen penisilliinin ja muiden tehokkaitten antibioottien keksimistä, olisin ollut vainaja jo kauan.  Ja suuri osa kaikista ihmisistä.

Jos olisin elänyt yhtä köyhänä tyttönä Karjalassa tai Baltian maissa ennen vanhaan,  hääyöni olisin joutunut viettämään moision isännän kanssa, ja vasta seuraavaksi yöksi olisin päässyt vihityn sulhaseni viereen.

On niin paljon asioita, jotka ovat ennen olleet aivan kauhistuttavalla tavalla.  Mielisairaanhoitohan oli 1800-luvulla aivan järkyttävää.  Huippulahjakas Aleksis Kivi joutui Lapinlahteen, jotta hän parantuisi alkoholismista ja deliriumkohtauksista, ja siellä hän tuli lopullisesti mielisairaaksi.  "Hoitomenetelmät"  oli niin älyttömiä ja julmia.  On oltava kiitollinen siitä, että elämme nykyaikaa.  Ei ole asiat aina hienosti nykyäänkään, mutta entisaikoihin verrattuna sentään aivan loistavasti.  Ja aina parempaan pyritään.

Vierailija kirjoitti:

Ennen tehtiin monta muutakin sellaista asiaa, mitä nykyään kauhistellaan tai vähintään naureskellaan.  Jos olisin ollut homoseksuaali entisinä aikoina, minut olisi voitu luokitella sairaaksi ja sulkea mielisairaalaan tai joissakin maissa ja joissakin aikakausina jopa tappaa. 

Jos minulla olisi ollut epilepsia, en olisi saanut mennä naimisiin.

Jos olisin käyttänyt yrttejä ja lukenut loitsuja tai suutuspäissäni kironnut naapureitani, olisi minut voitu polttaa noitana.

Jos olisimme mieheni kanssa olleet entisaikoina, kuten nyt olimme 23 vuotta avoparina ennen vihkimistä, olisi pappi käynyt nuhtelemassa meitä kotona ja meitä olisi haukuttu susipariksi ja minua erikseen leipäsudeksi ja huoraksi.  Minut olisi voitu jopa tuomita sakkoihin tai vapausrangaistukseen huoruudesta.  Ainakin olisin joutunut istumaan jalkapuussa kirkonmenojen aikaan.  Tosin en olisi istunut siellä yksin.  Lähes kaikki nykyihmiset siellä olisivat istuneet, olisikohan varsinaista kirkkokansaa ollut ollenkaan, papit ja suntiotkin luultavasti häpeäpuussa.

Jos olisin elänyt aikaa ennen penisilliinin ja muiden tehokkaitten antibioottien keksimistä, olisin ollut vainaja jo kauan.  Ja suuri osa kaikista ihmisistä.

Jos olisin elänyt yhtä köyhänä tyttönä Karjalassa tai Baltian maissa ennen vanhaan,  hääyöni olisin joutunut viettämään moision isännän kanssa, ja vasta seuraavaksi yöksi olisin päässyt vihityn sulhaseni viereen.

On niin paljon asioita, jotka ovat ennen olleet aivan kauhistuttavalla tavalla.  Mielisairaanhoitohan oli 1800-luvulla aivan järkyttävää.  Huippulahjakas Aleksis Kivi joutui Lapinlahteen, jotta hän parantuisi alkoholismista ja deliriumkohtauksista, ja siellä hän tuli lopullisesti mielisairaaksi.  "Hoitomenetelmät"  oli niin älyttömiä ja julmia.  On oltava kiitollinen siitä, että elämme nykyaikaa.  Ei ole asiat aina hienosti nykyäänkään, mutta entisaikoihin verrattuna sentään aivan loistavasti.  Ja aina parempaan pyritään.

Ei Karjalassa ollut tuollaista suomalaisten keskuudessa, koska tuo on ortodoksinen juttu.

Vierailija kirjoitti:

Mitä olen seurannut joitakin sähköhoidettuja tuttuja, he muuttuvat jotenkin zombiemaisiksi; unohtelevat jatkuvasti asioita, ovat jotenkin poissaolevia ja tunteettoman oloisia. Sähköhoito on todella raju toimenpide koko kropalle, siksi potilas nukutetaan sen ajaksi. Lähimuisti voi olla mennyttä jo parin hoitokerran jälkeen.

Kaveri sai sähköhoitoa ja oli ihan pihalla, muisti meni pariksi päiväksi ym.   Auttoi se kuulemma, mutta  hurjat olivat nuo sivuvaikutukset !

Vierailija kirjoitti:

Keskiajalla meidät olisi poltettu noitina roviolla.

Isonvihan aikana, kun nainen siepattiin (venäläisen) seksiorjaksi ja jos jäi henkiin ja pääsi kotiin, hänen (raiskatun) piti pyytää anteeksi mieheltään ja koko kylältä.

Ehkä paha maailma tarvii meitä, altavastaajia.

Tarvitsee, uhreilla ja uhriutujilla on ihan vissi paikka yhteiskunnassa. Ei oo ollut olemassa sivilisaatiota, jossa jonkunnäköstä syntipukin uhraamista ei oltais harjotettu. Mutta kun masentuneiden ja muiden mielenterveysongelmaisten määrä nousee ja nousee vaan, lopulta kupla poksahtaa ja sitten on jonkun toisen vuoro.

Vierailija kirjoitti:

On se hyvä, että nykyään osataan hoitaa poraamatta reikiä päähän !

Sinulle ei olisi tehty lobotomiaa vaan olisit saanut sähkösokkihoitoa. 

Ei sinulla olisi 50-luvulla ollut mahdollisuutta masentua vaan olisit ollut pakotettu keräämään kaiken tarmosi hengissäsäilymiseen. Silloin jokainen työikäinen elätti itse itsensä.

Ole siis kiitollinen siitä että saat masentua ja uhriutua aivan kuten haluat ja Kela sekä yhteiskunta hoivaavat sinua ja pitävät sinusta huolen.

Vierailija kirjoitti:

Ei olisi tehty. Lobotomia tehtiin aggressiivisten potilaiden rauhoittamiseksi. Toki sama hoidetaan nykyään lääkkeillä.

Masennus (diagnosoitu sellainen) puolestaan oli tuohon aikaan harvinaista.

Lobotomialeikkauksia tosiaankin tehtiin aggressiivisille tai muuten "holtittomille" ihmisille. Siinä olet ihan oikeassa. Sen sijaan tuo, mitä sanot masennuksesta, ei pidä paikkansa. Kyllä masennusta oli 50-luvulla, sitä on ollut aikaisemminkin. Sitä vaan hoidettiin 50-luvulla sähkösokkihoidolla. Vielä nykyäänkin käytetään sähkösokkeja, mutta potilas ymmärretään kuitenkin nukuttaa hoidon ajaksi. Aikaisemmin näin ei tehty.

Eräälle sukulaiselle , nyt jo edesmennelle tehtiin lobotomia. Tämä on jonkinlainen synkkä sukusalaisuus ja häpeä, sillä kys. nainen ei koskaan enää "tullut ihmiseksi" vaan  seistä toljotti mykkänä milloin missäkin nurkassa sekä tarvitsi apua pukeutumisessa ja peseytymisessä. Ilmeisesti naisella oli kaksisuuntainen mielialahäiriö , ja tarkoitus oli hillitä maniavaiheen riekkumista.

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut psykiatrian historiaa ja lähinnä skitsofrenian hoitoon sitä käytettiin. Ei masennukseen todellakaan. Toimivia psykoosilääkkeitä ei juuri ollut ja kroonisesti mielisairaat, jotka eivät kotioloissa pärjänneet sijoitettiin mielisairaaloihin loppuiäkseen. Masentuneiden kohdalla näin radikaaleihin hoitohin ei ollut tarvetta. Vaikeasti masentunut saattoi tosin itse päätyä lopulliseen ratkaisuun.

Kaikki viela nykyisinkin kaytossa olevat psykoosilaakkeet oli jo tuolloin otettu kayttoon. Ala suotta valehtele.

Voisi toki lisata, etta sekin mika on psykoosi on subjektiivinen kasite. Psykiatria onkin epatiede, tai pseudotiede muuhun laaketieteeseen verrattuna. Siksi voidaan sanoa, etta sellaisia ihmisia, jotka psykiatria voisi maaritella psykoottisiksi loytyy maailmasta menestyvissa johtotehtavissa ja pain vastoin.

Psykiatria on kulttuurinsa tuote, joka on verrattavissa uskontoon. Se miten hyveellisesti tai menestykselliseti psykiatria tuossa olemuksessaan toimii jaa minulle hivenen kysymysmerkiksi.

Jossain määrin se, että me naiset joudumme aina kärsimään näkyi myös lobotomiabuumissa.   Normeja rikkova nainen  saatettiin julistaa hulluksi, sulkea mielisairaalaan  ja "parantaa" antamalla sähköä sekö sorkkimalla aivoja.

Mä olen ollut hoitajana psyk. sairaalassa ja nähnyt näitä sähkösokkeja. Nukutaan (nopea humautus) koska muuten sattuisi ja kouristaisi. Erittäin nopea toimenpide tuo pelkkä sokki, ei mitään Yksi lensi yli käenpesän -meininkiä. Annetaan vain jos masennus on vaikea (esim. psykoottinen masennus tai itsetuhoisuus) ja muu hoito ei auta. Osalle lääkkeet ei vain toimi. Todella tehokas ja vaikutus alkaa heti. Lääkkehoito alkaa vaikuttaa vasta viikkojen kuluessa ja terapian tulokset myös runsaaati aikaa eikä tietysti potilaalla ole voimavaroja käydä terapiassa vaikean masennuksen aikana. Tuo muistin heikkeneminen on yleensä lyhytkestoista.

Lobotomiassahan tarkoitus oli hyvä ja alkuun nähtiin vain, että potilaat rauhoittuivat. Tarkoitus oli saada raivovat hullut yhteiskuntakelpoisiksi, pois sairaaloista ja jääpiikki silmän läpi tuntui olevan  kaivattu ihmelääke. Meni jonkin aikaa, ennenkuin omaiset alkoivat nurista  siitä että" parannetut" rakkaat olivat  taantuneita ja apaattisia, suurin osa ei kyennyt enää selviämään päivittäisistä askareista.

Rosemary Kennedyhän vajosi 2-vuotiaan tasolle ja joutui hoitokotiin , mikä tuskin oli toivottu lopputulos yrityksessä puuttua  tämän irtosuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oiskohan? Eikö lobotomian tulos ollut kuitenkin samanlainen kuin vakavasti masentuneen?

Minulle varmaan olisi, olen masennuksen lisäksi pakko-oireinen ja joku muukin dg on löydetty kyllä, vaikka itse olen eri mieltä.

Pakko-oireiseen häiriöönhän vieläkin tehdään jotain leikkauksia jotka muuttavat kuulemma persoonallisuutta aika pahasti, tai siis muistelen lukeneeni että potilaat itse eivät valita mutta läheiset kyllä.

Ei pakko-oireetkaan olisi ollut mikään syy lobotomiaan. Ennen erilaiset hyväksyttiin osaksi yhteisöä, saivat kyllä kylähullun leiman. Lobotoitavan täytyi olla toistuvasti hyvin rauhaton, arvaamaton ja aggressivinen (joskus myös toistuvia irtosuhteita ja isättömiä lapsia tehtaileva nainen).

Ehkä silloin jos se pakko-oireinen selviytyi omillaan? Luulen että harvemmin kuitenkaan, ja jos oli vaikkapa puoliso joka ei kestänyt niin tuskin annettiin olla.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut hoitajana psyk. sairaalassa ja nähnyt näitä sähkösokkeja. Nukutaan (nopea humautus) koska muuten sattuisi ja kouristaisi. Erittäin nopea toimenpide tuo pelkkä sokki, ei mitään Yksi lensi yli käenpesän -meininkiä. Annetaan vain jos masennus on vaikea (esim. psykoottinen masennus tai itsetuhoisuus) ja muu hoito ei auta. Osalle lääkkeet ei vain toimi. Todella tehokas ja vaikutus alkaa heti. Lääkkehoito alkaa vaikuttaa vasta viikkojen kuluessa ja terapian tulokset myös runsaaati aikaa eikä tietysti potilaalla ole voimavaroja käydä terapiassa vaikean masennuksen aikana. Tuo muistin heikkeneminen on yleensä lyhytkestoista.

Ei se ole mikaan korjaava hoito. Sahkoshokki poistaa lahimuistin, niin etta ns hoidettu unohtaa muualla maailmassa koetut vastoinkaymiset ja saattaa tuntea jonkinlaista ystavyytta ns hoitajiaan kohtaan.

Koska kyse ei kuitenkaan ole sellaisesta hoitajien tuomasta rakkaudesta, joka avaisi menestyksen elamaan, totuus tulee eteen viimeistaan siina vaiheessa kun naapuri alkaa osoitella, etta tuossa se popilassa juokseva kaheli taas kuljeskelee. Lausahdus ja ajatus sattuu. Kuten sekin, ettei sahkohoito tuo tyttoystavaa tai lentokapteenin virkaa, vaan pain vastoin blokkaa ne pois.

Sitten voi taas menna hakemaan sahkohoitoa.

Olisiko todellista apua paremminkin jossain muualla? Jos on.

Sähköshokit tulivat ”muotiin” takaisin vain sen takua, että kehityksetään psykiatrian puolella hoidoissa on hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Yhtään en ihmettelisi, jos seuraavaksi tulisi lobotomiat. Sitten joku psyk. sh täällä lässyttäisi, että ”todella nopea ja toimiva hoito, teho näkyy heti!”

Vierailija kirjoitti:

Sähköshokit tulivat ”muotiin” takaisin vain sen takua, että kehityksetään psykiatrian puolella hoidoissa on hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Yhtään en ihmettelisi, jos seuraavaksi tulisi lobotomiat. Sitten joku psyk. sh täällä lässyttäisi, että ”todella nopea ja toimiva hoito, teho näkyy heti!”

Tämä! Oudolta tuntuu, että muut lääketieteen haarat kehittyvät, mutta psykiatria ei. Jossakin mättää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut psykiatrian historiaa ja lähinnä skitsofrenian hoitoon sitä käytettiin. Ei masennukseen todellakaan. Toimivia psykoosilääkkeitä ei juuri ollut ja kroonisesti mielisairaat, jotka eivät kotioloissa pärjänneet sijoitettiin mielisairaaloihin loppuiäkseen. Masentuneiden kohdalla näin radikaaleihin hoitohin ei ollut tarvetta. Vaikeasti masentunut saattoi tosin itse päätyä lopulliseen ratkaisuun.

Kaikki viela nykyisinkin kaytossa olevat psykoosilaakkeet oli jo tuolloin otettu kayttoon. Ala suotta valehtele.

Voisi toki lisata, etta sekin mika on psykoosi on subjektiivinen kasite. Psykiatria onkin epatiede, tai pseudotiede muuhun laaketieteeseen verrattuna. Siksi voidaan sanoa, etta sellaisia ihmisia, jotka psykiatria voisi maaritella psykoottisiksi loytyy maailmasta menestyvissa johtotehtavissa ja pain vastoin.

Psykiatria on kulttuurinsa tuote, joka on verrattavissa uskontoon. Se miten hyveellisesti tai menestykselliseti psykiatria tuossa olemuksessaan toimii jaa minulle hivenen kysymysmerkiksi.

Ensimmäinen toimiva psykoosilääke klooripromatsiini kehitettiin 1950-luvulla. Toisen polven lääkkeitä alkoi tulla 1990-luvulta alkaen. Kuten tästä linkistä käy ilmi http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00…

Suosittelisin lukemaan aiheesta muualtakin kuin magneettimediasta.

Lobotomia sen sijaan kehittiin jo 1930-luvulla ja toimivien lääkkeiden ansiosta niiden leikkausten määrä romahti 1960-luvulla. Joillekin lääkkeet eivät kuitenkaan tehonneet ja siksi kait leikkauksia vielä jatkettiin jopa 1970-luvulle asti. Jotkut lääkärit oli varmaan myös leikkausintoilijoitakin (niin kuin tosi tapahtumiin aikakin osaksi perustuvassa Prinsessa- elokuvan karmea ylilääkäri). En todellakaan ole lobotomiaa puolustelemassa.