Lue keskustelun säännöt.
Pitääkö välittäminen ansaita?
29.04.2018 |
Ja jos pitää, niin onko se sitten enää välittämistä? Aitoa välittämistä henkilöstä sellaisena, kuin hän on? Minun mielestäni ei pidä ansaita, eikä välittäminen, joka annetaan jollekin, joka muuntuu antajan toiveiden mukaisesksi saadakseen välittämistä ei ole "välittäjältä" aitoa välittämistä siitä toisesta. Jos siis käskee sen toisen muuttua, ja toinen ei voi hyvin, mutta muuttuu, että hänestä välitettäisiin.
Muuttuja ei siis itsekääntajua, ettei muuttumalla saa aitoa välittämistä, jos muuttuminen ei muuten palvele häntä itseään. Ja nyt en kaipaa kysymyksiä siitä, muuttua miten. Jokainen varmaan tietää tilanteen, jossa muuttuu toisen mieliksi itseään rasittavaan suuntaan ja ellei tiedä, tämä keskustelu ei ole sinulle.
Kommentit (98)
Tämäkin ketju poistuu varmaan kohta, mutta myös mun äidilleni oli tärkeää, mitä muut ihmiset hänestä ja meistä lapsista ajattelivat. Sen vuoksi lasten piti olla kilttejä ja tottelevaisia. Pääsin eroon tästä nk kiltin tytön syndroomasta vasta kolmekymppisenä, kun tajusin, että MINÄ en kaipaa hyväksyntää koko maailmalta ja sen vuoksi mun ei tarvitse tehdä sellaisia asioita, joita en itse halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
vierailija kirjoitti:
vierailija kirjoitti:
Niin, minä en tajunnut, ettei äitini neuvoilla tule koskaan kokemaan aitoa välittämistä, vaikka niillä neuvoilla ihmiset mukamas välittäisivätkin minusta. Äitini halusi minun olevan joku, joka en ollut, hajuton ja mauton ja väritön muille vaikeille ihmisille helppo tuttu, jonka kanssa kokea, että heillä on sosiaalista elämää.
apSinua ei koskaan kiinnosta se välitätkö sinä. Sinä haluat kaiken itseklesi etkä anna mitään.
Tämä koskee myös omia lapsiasi.
Sinä et väli ja sinusta pitäisi välittää. ItsekäsNiin, ei kiinnostakaan, ellen välitä ihmisestä. Totta kai toivoin, että äitini neuvoilla minusta olisi välitetty, mutta en todellakaan voi kehua tunteneeni niin. Ja siis se ei mitään, väärä, virheellinen neuvohan se olikin. Käytännössä kannusti mieleistelemään sellaisia, joistaet välitä ja olettaa sitten, että heidän ollessa armollisesti ystävällisiä (eikä kateellisia tai mitätöiviä) he välittävät.
ap
Sinun ykkösprioriteetti pitäisi olla omat lapset. Ja niten osaisit välittää heistä. Ja tehdä välittämisen tekoja
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin ketju poistuu varmaan kohta, mutta myös mun äidilleni oli tärkeää, mitä muut ihmiset hänestä ja meistä lapsista ajattelivat. Sen vuoksi lasten piti olla kilttejä ja tottelevaisia. Pääsin eroon tästä nk kiltin tytön syndroomasta vasta kolmekymppisenä, kun tajusin, että MINÄ en kaipaa hyväksyntää koko maailmalta ja sen vuoksi mun ei tarvitse tehdä sellaisia asioita, joita en itse halua.
Mäkään en kaipaa hyväksyntää todellakaan monilta ihmisiltä, itseasiassa jos jonkun mielestä olen vittumainen niin nauttisin vain siitä, koska siitä tulee mieleen se, miten vitutin äitiäni.
Äiti vain murskasi uskon itseeni.
ap
Vierailija kirjoitti:
vierailija kirjoitti:
vierailija kirjoitti:
Niin, minä en tajunnut, ettei äitini neuvoilla tule koskaan kokemaan aitoa välittämistä, vaikka niillä neuvoilla ihmiset mukamas välittäisivätkin minusta. Äitini halusi minun olevan joku, joka en ollut, hajuton ja mauton ja väritön muille vaikeille ihmisille helppo tuttu, jonka kanssa kokea, että heillä on sosiaalista elämää.
apSinua ei koskaan kiinnosta se välitätkö sinä. Sinä haluat kaiken itseklesi etkä anna mitään.
Tämä koskee myös omia lapsiasi.
Sinä et väli ja sinusta pitäisi välittää. ItsekäsNiin, ei kiinnostakaan, ellen välitä ihmisestä. Totta kai toivoin, että äitini neuvoilla minusta olisi välitetty, mutta en todellakaan voi kehua tunteneeni niin. Ja siis se ei mitään, väärä, virheellinen neuvohan se olikin. Käytännössä kannusti mieleistelemään sellaisia, joistaet välitä ja olettaa sitten, että heidän ollessa armollisesti ystävällisiä (eikä kateellisia tai mitätöiviä) he välittävät.
ap
Taas ainoa asia on mitä sinä saat. Miten sinulle annetaan
Olet ruma
Mun ykkösprioriteetti olen mä itse. Kun mä voin hyvin ja äiti kärsii, lapseni saavat parhaan äidin minusta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vierailija kirjoitti:
vierailija kirjoitti:
Niin, minä en tajunnut, ettei äitini neuvoilla tule koskaan kokemaan aitoa välittämistä, vaikka niillä neuvoilla ihmiset mukamas välittäisivätkin minusta. Äitini halusi minun olevan joku, joka en ollut, hajuton ja mauton ja väritön muille vaikeille ihmisille helppo tuttu, jonka kanssa kokea, että heillä on sosiaalista elämää.
apSinua ei koskaan kiinnosta se välitätkö sinä. Sinä haluat kaiken itseklesi etkä anna mitään.
Tämä koskee myös omia lapsiasi.
Sinä et väli ja sinusta pitäisi välittää. ItsekäsNiin, ei kiinnostakaan, ellen välitä ihmisestä. Totta kai toivoin, että äitini neuvoilla minusta olisi välitetty, mutta en todellakaan voi kehua tunteneeni niin. Ja siis se ei mitään, väärä, virheellinen neuvohan se olikin. Käytännössä kannusti mieleistelemään sellaisia, joistaet välitä ja olettaa sitten, että heidän ollessa armollisesti ystävällisiä (eikä kateellisia tai mitätöiviä) he välittävät.
apTaas ainoa asia on mitä sinä saat. Miten sinulle annetaan
Olet ruma
En minä muista olekaan vastuussa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mun ykkösprioriteetti olen mä itse. Kun mä voin hyvin ja äiti kärsii, lapseni saavat parhaan äidin minusta.
ap
Jöpö höpö. Lapsillasi ei ole äitiä. Eikä tule koskaan olemaan. Sinä kuolet yksin ja katkerana. Kuten elätkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin ketju poistuu varmaan kohta, mutta myös mun äidilleni oli tärkeää, mitä muut ihmiset hänestä ja meistä lapsista ajattelivat. Sen vuoksi lasten piti olla kilttejä ja tottelevaisia. Pääsin eroon tästä nk kiltin tytön syndroomasta vasta kolmekymppisenä, kun tajusin, että MINÄ en kaipaa hyväksyntää koko maailmalta ja sen vuoksi mun ei tarvitse tehdä sellaisia asioita, joita en itse halua.
Mäkään en kaipaa hyväksyntää todellakaan monilta ihmisiltä, itseasiassa jos jonkun mielestä olen vittumainen niin nauttisin vain siitä, koska siitä tulee mieleen se, miten vitutin äitiäni.
Äiti vain murskasi uskon itseeni.
ap
Mä olen syntynyt 60-luvun alussa ja siihen aikaan oli ihan tavallista, että erityisesti tyttöjen piti olla kilttejä. Kasvatuksessa kiltteyden korostaminen näkyi. Kun tähän vielä yhdisti äitini voimakkaan tarpeen saada hyväksyntää ja arvostusta perheen ulkopuolisilta - ihan tuntemattomiltakin - ihmisiltä, niin bingo! Ei ollut ihan helppoa riuhtaista itseään irti kolmekymppisenä, kun tajusin, miten suuri osa aikuiselämäni ihmisistä (erityisesti miehistä) oli yksinkertaisesti vain käyttänyt hyväkseen kiltteyttäni.
Itsehän sinä valitat että omien lastesi pitäisi olla toisenlaisia, että he ovat epäkiinnostavia eivätkä osaa lausua edes virpomaloitsua, etkä sinä siksi viihdy heidän seurassaan. Katso peiliin, olet aivan kuin äitisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vierailija kirjoitti:
vierailija kirjoitti:
Niin, minä en tajunnut, ettei äitini neuvoilla tule koskaan kokemaan aitoa välittämistä, vaikka niillä neuvoilla ihmiset mukamas välittäisivätkin minusta. Äitini halusi minun olevan joku, joka en ollut, hajuton ja mauton ja väritön muille vaikeille ihmisille helppo tuttu, jonka kanssa kokea, että heillä on sosiaalista elämää.
apSinua ei koskaan kiinnosta se välitätkö sinä. Sinä haluat kaiken itseklesi etkä anna mitään.
Tämä koskee myös omia lapsiasi.
Sinä et väli ja sinusta pitäisi välittää. ItsekäsNiin, ei kiinnostakaan, ellen välitä ihmisestä. Totta kai toivoin, että äitini neuvoilla minusta olisi välitetty, mutta en todellakaan voi kehua tunteneeni niin. Ja siis se ei mitään, väärä, virheellinen neuvohan se olikin. Käytännössä kannusti mieleistelemään sellaisia, joistaet välitä ja olettaa sitten, että heidän ollessa armollisesti ystävällisiä (eikä kateellisia tai mitätöiviä) he välittävät.
apTaas ainoa asia on mitä sinä saat. Miten sinulle annetaan
Olet rumaEn minä muista olekaan vastuussa.
ap
Äiti on vastuussa lapsistaan. Sinun lapsilla ei ole äitiä. On vain itsekäs minä minä kiusaamassa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ykkösprioriteetti olen mä itse. Kun mä voin hyvin ja äiti kärsii, lapseni saavat parhaan äidin minusta.
apJöpö höpö. Lapsillasi ei ole äitiä. Eikä tule koskaan olemaan. Sinä kuolet yksin ja katkerana. Kuten elätkin
Nää on niin hauskoja nää kommnen(toija)t
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsehän sinä valitat että omien lastesi pitäisi olla toisenlaisia, että he ovat epäkiinnostavia eivätkä osaa lausua edes virpomaloitsua, etkä sinä siksi viihdy heidän seurassaan. Katso peiliin, olet aivan kuin äitisi.
Aivan. Paitsi äitihullun äiti oli hyvä äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin ketju poistuu varmaan kohta, mutta myös mun äidilleni oli tärkeää, mitä muut ihmiset hänestä ja meistä lapsista ajattelivat. Sen vuoksi lasten piti olla kilttejä ja tottelevaisia. Pääsin eroon tästä nk kiltin tytön syndroomasta vasta kolmekymppisenä, kun tajusin, että MINÄ en kaipaa hyväksyntää koko maailmalta ja sen vuoksi mun ei tarvitse tehdä sellaisia asioita, joita en itse halua.
Mäkään en kaipaa hyväksyntää todellakaan monilta ihmisiltä, itseasiassa jos jonkun mielestä olen vittumainen niin nauttisin vain siitä, koska siitä tulee mieleen se, miten vitutin äitiäni.
Äiti vain murskasi uskon itseeni.
apMä olen syntynyt 60-luvun alussa ja siihen aikaan oli ihan tavallista, että erityisesti tyttöjen piti olla kilttejä. Kasvatuksessa kiltteyden korostaminen näkyi. Kun tähän vielä yhdisti äitini voimakkaan tarpeen saada hyväksyntää ja arvostusta perheen ulkopuolisilta - ihan tuntemattomiltakin - ihmisiltä, niin bingo! Ei ollut ihan helppoa riuhtaista itseään irti kolmekymppisenä, kun tajusin, miten suuri osa aikuiselämäni ihmisistä (erityisesti miehistä) oli yksinkertaisesti vain käyttänyt hyväkseen kiltteyttäni.
Mä en ollut mikään kiltti jos sillä tarkoitetaan hiljaista ja nöyrää.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin ketju poistuu varmaan kohta, mutta myös mun äidilleni oli tärkeää, mitä muut ihmiset hänestä ja meistä lapsista ajattelivat. Sen vuoksi lasten piti olla kilttejä ja tottelevaisia. Pääsin eroon tästä nk kiltin tytön syndroomasta vasta kolmekymppisenä, kun tajusin, että MINÄ en kaipaa hyväksyntää koko maailmalta ja sen vuoksi mun ei tarvitse tehdä sellaisia asioita, joita en itse halua.
Mäkään en kaipaa hyväksyntää todellakaan monilta ihmisiltä, itseasiassa jos jonkun mielestä olen vittumainen niin nauttisin vain siitä, koska siitä tulee mieleen se, miten vitutin äitiäni.
Äiti vain murskasi uskon itseeni.
apMä olen syntynyt 60-luvun alussa ja siihen aikaan oli ihan tavallista, että erityisesti tyttöjen piti olla kilttejä. Kasvatuksessa kiltteyden korostaminen näkyi. Kun tähän vielä yhdisti äitini voimakkaan tarpeen saada hyväksyntää ja arvostusta perheen ulkopuolisilta - ihan tuntemattomiltakin - ihmisiltä, niin bingo! Ei ollut ihan helppoa riuhtaista itseään irti kolmekymppisenä, kun tajusin, miten suuri osa aikuiselämäni ihmisistä (erityisesti miehistä) oli yksinkertaisesti vain käyttänyt hyväkseen kiltteyttäni.
Mä en ollut mikään kiltti jos sillä tarkoitetaan hiljaista ja nöyrää.
ap
Ja tämä vituttti äitiäni.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin ketju poistuu varmaan kohta, mutta myös mun äidilleni oli tärkeää, mitä muut ihmiset hänestä ja meistä lapsista ajattelivat. Sen vuoksi lasten piti olla kilttejä ja tottelevaisia. Pääsin eroon tästä nk kiltin tytön syndroomasta vasta kolmekymppisenä, kun tajusin, että MINÄ en kaipaa hyväksyntää koko maailmalta ja sen vuoksi mun ei tarvitse tehdä sellaisia asioita, joita en itse halua.
Mäkään en kaipaa hyväksyntää todellakaan monilta ihmisiltä, itseasiassa jos jonkun mielestä olen vittumainen niin nauttisin vain siitä, koska siitä tulee mieleen se, miten vitutin äitiäni.
Äiti vain murskasi uskon itseeni.
apMä olen syntynyt 60-luvun alussa ja siihen aikaan oli ihan tavallista, että erityisesti tyttöjen piti olla kilttejä. Kasvatuksessa kiltteyden korostaminen näkyi. Kun tähän vielä yhdisti äitini voimakkaan tarpeen saada hyväksyntää ja arvostusta perheen ulkopuolisilta - ihan tuntemattomiltakin - ihmisiltä, niin bingo! Ei ollut ihan helppoa riuhtaista itseään irti kolmekymppisenä, kun tajusin, miten suuri osa aikuiselämäni ihmisistä (erityisesti miehistä) oli yksinkertaisesti vain käyttänyt hyväkseen kiltteyttäni.
Mä en ollut mikään kiltti jos sillä tarkoitetaan hiljaista ja nöyrää.
apJa tämä vituttti äitiäni.
ap
Ja SEN takia hän väitti, ettei kukaan välittäisi minusta. Mikä ässhole.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin ketju poistuu varmaan kohta, mutta myös mun äidilleni oli tärkeää, mitä muut ihmiset hänestä ja meistä lapsista ajattelivat. Sen vuoksi lasten piti olla kilttejä ja tottelevaisia. Pääsin eroon tästä nk kiltin tytön syndroomasta vasta kolmekymppisenä, kun tajusin, että MINÄ en kaipaa hyväksyntää koko maailmalta ja sen vuoksi mun ei tarvitse tehdä sellaisia asioita, joita en itse halua.
Mäkään en kaipaa hyväksyntää todellakaan monilta ihmisiltä, itseasiassa jos jonkun mielestä olen vittumainen niin nauttisin vain siitä, koska siitä tulee mieleen se, miten vitutin äitiäni.
Äiti vain murskasi uskon itseeni.
apMä olen syntynyt 60-luvun alussa ja siihen aikaan oli ihan tavallista, että erityisesti tyttöjen piti olla kilttejä. Kasvatuksessa kiltteyden korostaminen näkyi. Kun tähän vielä yhdisti äitini voimakkaan tarpeen saada hyväksyntää ja arvostusta perheen ulkopuolisilta - ihan tuntemattomiltakin - ihmisiltä, niin bingo! Ei ollut ihan helppoa riuhtaista itseään irti kolmekymppisenä, kun tajusin, miten suuri osa aikuiselämäni ihmisistä (erityisesti miehistä) oli yksinkertaisesti vain käyttänyt hyväkseen kiltteyttäni.
Mä en ollut mikään kiltti jos sillä tarkoitetaan hiljaista ja nöyrää.
ap
Mä olin. Koska jos ei ollut, sai selkäsaunan. Olen kuitenkin jo aikoja sitten antanut anteeksi äidilleni, vaikkei hän ole multa anteeksi pyytänytkään. Olen ymmärtänyt, että hän ihan tosissaan uskoi tekevänsä oikein ja minun parhaakseni.
Muutenkin hän teki hyväksynnän hakemisen muilta joksikin elämää suuremmaksi asiaksi, muka asiaksi, joka tekee ihmisen ns. autuaaksi. Pitkään mä uskoin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin ketju poistuu varmaan kohta, mutta myös mun äidilleni oli tärkeää, mitä muut ihmiset hänestä ja meistä lapsista ajattelivat. Sen vuoksi lasten piti olla kilttejä ja tottelevaisia. Pääsin eroon tästä nk kiltin tytön syndroomasta vasta kolmekymppisenä, kun tajusin, että MINÄ en kaipaa hyväksyntää koko maailmalta ja sen vuoksi mun ei tarvitse tehdä sellaisia asioita, joita en itse halua.
Mäkään en kaipaa hyväksyntää todellakaan monilta ihmisiltä, itseasiassa jos jonkun mielestä olen vittumainen niin nauttisin vain siitä, koska siitä tulee mieleen se, miten vitutin äitiäni.
Äiti vain murskasi uskon itseeni.
apMä olen syntynyt 60-luvun alussa ja siihen aikaan oli ihan tavallista, että erityisesti tyttöjen piti olla kilttejä. Kasvatuksessa kiltteyden korostaminen näkyi. Kun tähän vielä yhdisti äitini voimakkaan tarpeen saada hyväksyntää ja arvostusta perheen ulkopuolisilta - ihan tuntemattomiltakin - ihmisiltä, niin bingo! Ei ollut ihan helppoa riuhtaista itseään irti kolmekymppisenä, kun tajusin, miten suuri osa aikuiselämäni ihmisistä (erityisesti miehistä) oli yksinkertaisesti vain käyttänyt hyväkseen kiltteyttäni.
Mä en ollut mikään kiltti jos sillä tarkoitetaan hiljaista ja nöyrää.
apJa tämä vituttti äitiäni.
apJa SEN takia hän väitti, ettei kukaan välittäisi minusta. Mikä ässhole.
ap
Hän oli oikeassa. Et tule kenenkään kanssa toimeen
Niin, ei kiinnostakaan, ellen välitä ihmisestä. Totta kai toivoin, että äitini neuvoilla minusta olisi välitetty, mutta en todellakaan voi kehua tunteneeni niin. Ja siis se ei mitään, väärä, virheellinen neuvohan se olikin. Käytännössä kannusti mieleistelemään sellaisia, joistaet välitä ja olettaa sitten, että heidän ollessa armollisesti ystävällisiä (eikä kateellisia tai mitätöiviä) he välittävät.
ap