Onko muilla ”suvun ainoat lapset?

Hmm yleensä ongelma toisin päin... Yritä nauttia, että lasten elämässä on välittäviä aikuisia omien vanhempien lisäksi.

Meillä myös näin, kolme lasta ja emme tiedä tuleeko esimerkiksi serkkuja missään vaiheessa. Olemme myös kokeneet raskaaksi tilanteen, joten ihan "mukavaa" lukea jonkun muun kokemuksia. Aihehan on sikäli aika arka, että nykypäivänä pitäisi olla kovin kiitollinen siitä että saa apua, ja että lapsilla on välittäviä ihmisiä elämässään. Ja nämähän toki ovat (kohtuuden rajoissa) mahtavia asioita!

Esikoisen raskaus- ja vauva-aika oli rankin, sekä myös se vaihe kun sama lapsi alkoi n. 3-vuotiaana viihtymään enemmän muiden hoidossa. Rajoja oli todella vaikeaa asettaa, kun tädeillä ja mummoilla oli sellainen asenne, että he ovat lapsen elämässä yhtälailla kasvattajia kuin me vanhemmat. En sitten tiedä, onko meidän suvuissa vain keskimääräistä rajattomampia ihmisiä, vai onko kyse siitä kun ei ole välttämättä enempää tulossa sukuihin lapsia, niin näihin kärjistyy helposti yli-innokkuutta.

Meillä on lähestulkoon noin. Minusta se on vapauttavaa, kun ei tarvitse juosta jatkuvasti jossain kissanristiäisissä ja lapsikin saa kutsua synttäreilleen juuri ne (kaverit) jotka haluaa. Ei pakollisia serkkuja. Kivempi järjestää juhliakin kun ei ole lapsia joka nurkka täysi.

Kyllä, ovat suvun ainoat lapset, tosin nyt jo teinejä. En kyllä muista että kukaan olisi koskaan ruikuttanut lapsiani sinne tai tänne... Ihan olen itse hoitanut nämä omat suvun ainoat lapset.

Huh, ahdistavaa. Minä ainakin haluan olla lasteni kanssa, enkä sysätä heitä yökylään joka viikonloppu. Lapset kuitenkin päiväkodissa suurimman osan aikaa, pitäisikö vielä olla viikonloputkin erillään? Ei kiitos.