Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka monta kolmekymppistä teini-iässä tavannutta pariskuntaa tunnet?
28.04.2018 |
Olen 33v. ja mieheni 36v. Olemme olleet yhdessä siitä lähtien kun olin 16-vuotias.
Menimme naimisiin ja saimme lapsia ollessani 20v.-25v.
Molemmilla "normaalit" perheet, ei mitään uskonnollista taustaa. Olemme ehkä jotenkin vanhanaikaisia, vaikka toisaalta olemme hyvin nuorekkaita mielestäni. Käymme ulkona ja urheillaan paljon. Ihan normaalia eloa. Viihdyn älyttömän hyvin mieheni kanssa edelleen. Monia miehiä olen tavannut ja vain pari heistä on saanut jotain pientä ihastusta aikaan, mutta ei sen kummempaa. Eli mieheni on minulle edelleen se yksi ja ainoa, jonka kanssa voin kuvitella olevani koko loppuelämäni. Uskon, että tunne on molemminpuolinen.
Mutta tämä meidän elämäntarina herättää hämmennystä uudessa työpaikassani, jossa olen nyt jonkun aikaa ollut. Siellä on paljon naisia 25v.-35v., joista harvalla on ensinnäkään miestä saati lapsia. Olen joku kummajainen heidän joukossaan. Muutama suunnittelee kesäksi häitä ja yksi odottaa vauvaa. Yksi palasi juuri vanhempainvapaalta. Mutta kaikki muut elävät TÄYSIN erilaista elämää.
Eniten heitä hämmentää se, että olen näin "nuori" ja minulla on jo 13-vuotias esikoinen. Meillä siis kinataan murrosikäisen kanssa.
Tunnen hyvin monia vanhempia pariskuntia, jotka ovat olleet nuoresta yhdessä ja on eletty se "perinteinen kuvio". Toki töitä on ollut enemmän ja on uskallettu mennä eteenpäin jne., mutta kai meitä kolmekymppisiä samalla tavalla eläneitä on muitakin??
Kommentit (101)
Ei se pitkä liitto tee ihmisestä hyvää tai erityistä.
Emme voi tietää jättääkö puoliso.tai rakastuuko itse toiseen ihmiseen.
Nää disney satu ihanteet vois onohtaa.
Tosin jos lapsia teet elät niiden ehdoilla, muut pankoot vaikka pastoria p..seen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 60-luvulla.
Olen hoikka kaunis, rypytön
Tyyli rock...käännän katseita
Lisäksi opiskellut, matkustellut ja lukenut paljonOlen ollut mieheni kanssa 30v.
En ole kokenut sotaa, suvun painostusta,ym ym pysyäkseni säädyllisesti naimisissa
Mitä ihmettä oon teidän mielestä joku mummo?
Mee mummo muualle selittämään..et tajua nykymenosta mitään
mee ostaa vaikka vagisan emätinvoidetta
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 60-luvulla.
Olen hoikka kaunis, rypytön
Tyyli rock...käännän katseita
Lisäksi opiskellut, matkustellut ja lukenut paljonOlen ollut mieheni kanssa 30v.
En ole kokenut sotaa, suvun painostusta,ym ym pysyäkseni säädyllisesti naimisissa
Mitä ihmettä oon teidän mielestä joku mummo?
Vaihdevuodetko siellä pinnaa kiristää?
Muista ostaa tenaladyja..miehet ei tykkää pissalta haisevista luuskoista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä sillä on, onko teinistä saakka yhdessä ollut pari kolmekymppinen vai nelikymppinen? Yhtä lailla 70-luvulla syntyneet ovat eronneet ja vaihtaneet paria kuin 80-luvulla syntyneetkin. Ehkä jotkut 40-luvulla syntyneet olisivat tässä huonoja vertailukohtia.
Itse olin teiniajan poikaystäväni kanssa yhdessä kolmekymppiseksi asti mutta erosin 32-vuotiaana. Nyt olen ollut uudessa parisuhteessa 10 vuotta.
Tunnen kaksi teinistä saakka yhdessä ollutta pariskuntaa, he ovat nyt nelikymppisiä, lapset ovat molemmilla yläkouluiässä.
No sen takia kommentoin kun kolmikymppisenä vielä kaikki parit oli onnellisesti teiniliitoissaan mutta nykyään siis eronneita.
Että oma kokemus on se ettei vielä kolmikymppisenä kannata tuudittautua siihen että teinisuhde kestää.
Ei tietenkään mukavaa kuultavaa jos kalikka kalahtaa..
Minkäs ikäisenä sinun kokemuksen mukaan uskaltaa tuudittautua siihen, että teiniliitto kestää? Terv. N32 ja kohta 18 vuotta yhdessä mieheni kanssa.
Ystävä pariskunnan miehen vietteli työkaveri.
Meni 20v liitto ...mies ja uusi vaimo ovat tosi onnellisia.
Ex:ssä ei ollut mitän vikaa..mieskin myöntää senMinkkisen sanoin: rakkautta ei voi estää:)
No mies sentään oli vielä 30senä teinirakkautensa kanssa
ja ongelmaoli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä sillä on, onko teinistä saakka yhdessä ollut pari kolmekymppinen vai nelikymppinen? Yhtä lailla 70-luvulla syntyneet ovat eronneet ja vaihtaneet paria kuin 80-luvulla syntyneetkin. Ehkä jotkut 40-luvulla syntyneet olisivat tässä huonoja vertailukohtia.
Itse olin teiniajan poikaystäväni kanssa yhdessä kolmekymppiseksi asti mutta erosin 32-vuotiaana. Nyt olen ollut uudessa parisuhteessa 10 vuotta.
Tunnen kaksi teinistä saakka yhdessä ollutta pariskuntaa, he ovat nyt nelikymppisiä, lapset ovat molemmilla yläkouluiässä.
No sen takia kommentoin kun kolmikymppisenä vielä kaikki parit oli onnellisesti teiniliitoissaan mutta nykyään siis eronneita.
Että oma kokemus on se ettei vielä kolmikymppisenä kannata tuudittautua siihen että teinisuhde kestää.
Ei tietenkään mukavaa kuultavaa jos kalikka kalahtaa..
Minkäs ikäisenä sinun kokemuksen mukaan uskaltaa tuudittautua siihen, että teiniliitto kestää? Terv. N32 ja kohta 18 vuotta yhdessä mieheni kanssa.
Ei missään vaiheessa. Pahin virhe mitä parisuhteessa voi tehdä on se että alkaa pitää toista itsestään selvyytenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun sisko nyt 40 vee on ollut miehensä kanssa yhdessä 25 vuotta. Lapsia ei ole. Miksi uskonto tähän liittyisi?
Tunnen yhden yli 40v parin. Tiedän tosin tämän miehen pettäneen vaimoaan joitakin kertoja nuoremman naisen kanssa. Vaimo ei taida tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnellisimmat parit ovat yleensä juuri näitä - jos on osunut hyvä kumppanivalinta kohdalle.
Monet tällaiset parit rakastuvat parisuhteensa aikana uudelleen omaan kumppaniinsa, vielä jopa vanhuksina saattavat sitten näyttää ns. vastarakastuneilta :)
On suorastaan ihanne perhettä ja yksiavioista parisuhdetta arvostaville.
En yhtäkään, koska luokkakaverini oli vasta 12 alkaessaan seurustella nykyisen aviomiehensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleensä todellinen kumppani löytyy jo nuorena. Vanhempana on vaikea löytää kumppania, kun kaikilla on jo. Muutenkin nuorena ollaan eniten partnerin haussa ja ollaan sosiaalisesti paljon tapahtumissa yms.
Nuorena persoonat hioutuvat yhteen ja syntyy yhteinen elämäntapa - vanhempana tämä on vaikeaa, koska ihmisestä on tullut itsekkäämpi ja joustamattomampi - on myös koettu kuormittavia pettymyksiä jo enemmän.
Eli kyse ei ole siitä, että parhaat on viety päältä, vaan että ihmisen ihanteellinen pariutumisikä on nuorempana kuin mitä moni haluaa myöntää!
Nuoruuden viaton rakkaus on jotenkin epäitsekkäämpää, siis jos kumppanit oikeasti ja aidosti rakastavat toisiaan. Riitojakin voi olla, mutta tahto olla yhdessäkin on usein kovempi.
Kaikki nuorena solmitut suhteet eivät ole ihanteellisia, mutta varsin monet ovat - etenkin jos niitä suhteutetaan ns. monisuhteilijoiden parisuhteisiin. Suku ja ystävätkin sitoutuvat usein paremmin ikisuhteiden ympärille.
Ei silti kyllä jotkut saattavat löytää hyvän parisuhteen vanhempanakin, mutta vaikeampaa se usein on.
Sekin on hienoa näissä ikisuhteissa, että ovat nähneet toisensa nuorena ja kauniina, joten vaikka molemmat rupsahtavatkin, niin toinen voi muistaa yhä sen nuoruuden kauneuden ja raikkauden. Sekä nuoruuden kiihkon.
Varhaiskeski-ikäisenä sinkkuna häiritsee, että kumppani näkisi vain ja ainoastaan rupsahtaneena. Esimerkiksi nainen tietää, ettei mies voi oikeasti enää aidosti ihailla sitä ulkonäköä, vaikka toki on tärkeää, että juttu toimii henkisellä puolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En varsinaisesti tunne, mutta tiedän kaksi teini-iästä asti yhdessä ollutta noin 45-vuotiasta pariskuntaa, jotka olivat kaikki samalta luokalta.
Mä ihailen suuresti näitä pareja. Nykyajan meininki on niin naurettavaa. Jossain Tinderissä haetaan uusia panoja. Halutaan vaan "uusia kokemuksia" eikä ole mitään perusarvoja jäljellä. Reissataan veloina ulkomailla "nauttimassa" elämästä. Itse olen tavallaan tahtomattani ulkona pelistä, eli ei ole katkeruutta tässä äänensävyssä. Lähinnä pettymystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikisuhteiden monet hyödyt kirjoitti:
Sekin on hienoa näissä ikisuhteissa, että ovat nähneet toisensa nuorena ja kauniina, joten vaikka molemmat rupsahtavatkin, niin toinen voi muistaa yhä sen nuoruuden kauneuden ja raikkauden. Sekä nuoruuden kiihkon.
Varhaiskeski-ikäisenä sinkkuna häiritsee, että kumppani näkisi vain ja ainoastaan rupsahtaneena. Esimerkiksi nainen tietää, ettei mies voi oikeasti enää aidosti ihailla sitä ulkonäköä, vaikka toki on tärkeää, että juttu toimii henkisellä puolella.
No jaa, ei se nyt sen parempi ole että toinen ajattelee "olihan se 20 vuotta sitten kauneimmillaan mutta minkäs teet". Olisihan se hyvä jos toinen ei seksuaalisesti kiinnostuisi vain alle 20- vuotiaista, vaikka sen ikäiseen rakastuikin aikoinaan.
Tiedän vain yhden teinistä päälle 30 vuotiaiksi yhdessä olleen parin jotka sitten erosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä sillä on, onko teinistä saakka yhdessä ollut pari kolmekymppinen vai nelikymppinen? Yhtä lailla 70-luvulla syntyneet ovat eronneet ja vaihtaneet paria kuin 80-luvulla syntyneetkin. Ehkä jotkut 40-luvulla syntyneet olisivat tässä huonoja vertailukohtia.
Itse olin teiniajan poikaystäväni kanssa yhdessä kolmekymppiseksi asti mutta erosin 32-vuotiaana. Nyt olen ollut uudessa parisuhteessa 10 vuotta.
Tunnen kaksi teinistä saakka yhdessä ollutta pariskuntaa, he ovat nyt nelikymppisiä, lapset ovat molemmilla yläkouluiässä.
No sen takia kommentoin kun kolmikymppisenä vielä kaikki parit oli onnellisesti teiniliitoissaan mutta nykyään siis eronneita.
Että oma kokemus on se ettei vielä kolmikymppisenä kannata tuudittautua siihen että teinisuhde kestää.
Ei tietenkään mukavaa kuultavaa jos kalikka kalahtaa..
Minkäs ikäisenä sinun kokemuksen mukaan uskaltaa tuudittautua siihen, että teiniliitto kestää? Terv. N32 ja kohta 18 vuotta yhdessä mieheni kanssa.
Ei missään vaiheessa. Pahin virhe mitä parisuhteessa voi tehdä on se että alkaa pitää toista itsestään selvyytenä.
Olemme oivaltaneet jo tämän. Emme pidä toisiamme itsestään selvyyksinä. Onko meidän tulevaisuus se, että voimme sanoa "kasvaneemme yhteen" ja olla kuolemaan asti yhdessä tai sitten erota ja sanoa "kasvoimme erillemme". Vai onko kolmas vaihtoehto? Näin kärjistetysti?
Vierailija kirjoitti:
Ikisuhteiden monet hyödyt kirjoitti:
Sekin on hienoa näissä ikisuhteissa, että ovat nähneet toisensa nuorena ja kauniina, joten vaikka molemmat rupsahtavatkin, niin toinen voi muistaa yhä sen nuoruuden kauneuden ja raikkauden. Sekä nuoruuden kiihkon.
Varhaiskeski-ikäisenä sinkkuna häiritsee, että kumppani näkisi vain ja ainoastaan rupsahtaneena. Esimerkiksi nainen tietää, ettei mies voi oikeasti enää aidosti ihailla sitä ulkonäköä, vaikka toki on tärkeää, että juttu toimii henkisellä puolella.
No jaa, ei se nyt sen parempi ole että toinen ajattelee "olihan se 20 vuotta sitten kauneimmillaan mutta minkäs teet". Olisihan se hyvä jos toinen ei seksuaalisesti kiinnostuisi vain alle 20- vuotiaista, vaikka sen ikäiseen rakastuikin aikoinaan.
Siis mitä helv...? Olen ollut mieheni kanssa 15 vuotiaasta. Olen rakastunut häneen silloin. En enään rakasta 15 v poikia. Mikä ihme oli pointtisi??? N 30 +
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä sillä on, onko teinistä saakka yhdessä ollut pari kolmekymppinen vai nelikymppinen? Yhtä lailla 70-luvulla syntyneet ovat eronneet ja vaihtaneet paria kuin 80-luvulla syntyneetkin. Ehkä jotkut 40-luvulla syntyneet olisivat tässä huonoja vertailukohtia.
Itse olin teiniajan poikaystäväni kanssa yhdessä kolmekymppiseksi asti mutta erosin 32-vuotiaana. Nyt olen ollut uudessa parisuhteessa 10 vuotta.
Tunnen kaksi teinistä saakka yhdessä ollutta pariskuntaa, he ovat nyt nelikymppisiä, lapset ovat molemmilla yläkouluiässä.
No sen takia kommentoin kun kolmikymppisenä vielä kaikki parit oli onnellisesti teiniliitoissaan mutta nykyään siis eronneita.
Että oma kokemus on se ettei vielä kolmikymppisenä kannata tuudittautua siihen että teinisuhde kestää.
Ei tietenkään mukavaa kuultavaa jos kalikka kalahtaa..
Minkäs ikäisenä sinun kokemuksen mukaan uskaltaa tuudittautua siihen, että teiniliitto kestää? Terv. N32 ja kohta 18 vuotta yhdessä mieheni kanssa.
Ei missään vaiheessa. Pahin virhe mitä parisuhteessa voi tehdä on se että alkaa pitää toista itsestään selvyytenä.
Olemme oivaltaneet jo tämän. Emme pidä toisiamme itsestään selvyyksinä. Onko meidän tulevaisuus se, että voimme sanoa "kasvaneemme yhteen" ja olla kuolemaan asti yhdessä tai sitten erota ja sanoa "kasvoimme erillemme". Vai onko kolmas vaihtoehto? Näin kärjistetysti?
No eihän sitä voi tietää, sehän se pointti juuri on. Vaikka nyt tuntuu että olette yhteen kasvaneita Ei ikinä voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mikä tahansa pari voi erota. Suurin osa ihmisistä onneksi tiedostaa tämän faktan eikä odota että on joku rajapyykki jonka jälkeen eroaminen on mahdotonta (No, toisen kuolema toki mutta ei nyt aleta saivartelemaan) .
Minä ja mieheni tavattiin lukiossa, alettiin seurustella 18-vuotiaina ja ollaan edelleen yhdessä nyt 31-vuotiaina. Naimisiin mentiin 9 vuoden jälkeen, lapsia ei ole eikä varmaankaan tule.
En osaa ollenkaan samaistua ikäisteni nykypäivän tapailukuvioihin, en ole koskaan edes ollut sinkku. Ilmeisesti minulle sopii tällainen "venähtänyt" ensisuhde ja kumppanuus. Alussa en osannut arvata että oltaisiin yhtään pidempään yhdessä ja nyt en osaa kuvitella ketään muuta. Ollaan kumpikin toistemme ensimmäiset, kasvettiin yhdessä ja viihdytään yhdessä, tykätään toisistamme ja ollaan sopivasti samanlaisia. Koen olevani oikeastaan aika onnekas ja toki myös sitkeä.
En tunne muita vastaavia pareja, mutta mulla nyt on pienet piirit.
Alue: Aihe vapaa
Olen syntynyt 60-luvulla.
Olen hoikka kaunis, rypytön
Tyyli rock...käännän katseita
Lisäksi opiskellut, matkustellut ja lukenut paljon
Olen ollut mieheni kanssa 30v.
En ole kokenut sotaa, suvun painostusta,ym ym pysyäkseni säädyllisesti naimisissa
Mitä ihmettä oon teidän mielestä joku mummo?