Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka monta kolmekymppistä teini-iässä tavannutta pariskuntaa tunnet?
28.04.2018 |
Olen 33v. ja mieheni 36v. Olemme olleet yhdessä siitä lähtien kun olin 16-vuotias.
Menimme naimisiin ja saimme lapsia ollessani 20v.-25v.
Molemmilla "normaalit" perheet, ei mitään uskonnollista taustaa. Olemme ehkä jotenkin vanhanaikaisia, vaikka toisaalta olemme hyvin nuorekkaita mielestäni. Käymme ulkona ja urheillaan paljon. Ihan normaalia eloa. Viihdyn älyttömän hyvin mieheni kanssa edelleen. Monia miehiä olen tavannut ja vain pari heistä on saanut jotain pientä ihastusta aikaan, mutta ei sen kummempaa. Eli mieheni on minulle edelleen se yksi ja ainoa, jonka kanssa voin kuvitella olevani koko loppuelämäni. Uskon, että tunne on molemminpuolinen.
Mutta tämä meidän elämäntarina herättää hämmennystä uudessa työpaikassani, jossa olen nyt jonkun aikaa ollut. Siellä on paljon naisia 25v.-35v., joista harvalla on ensinnäkään miestä saati lapsia. Olen joku kummajainen heidän joukossaan. Muutama suunnittelee kesäksi häitä ja yksi odottaa vauvaa. Yksi palasi juuri vanhempainvapaalta. Mutta kaikki muut elävät TÄYSIN erilaista elämää.
Eniten heitä hämmentää se, että olen näin "nuori" ja minulla on jo 13-vuotias esikoinen. Meillä siis kinataan murrosikäisen kanssa.
Tunnen hyvin monia vanhempia pariskuntia, jotka ovat olleet nuoresta yhdessä ja on eletty se "perinteinen kuvio". Toki töitä on ollut enemmän ja on uskallettu mennä eteenpäin jne., mutta kai meitä kolmekymppisiä samalla tavalla eläneitä on muitakin??
Kommentit (101)
Ollaan miehen kanssa tavattu lukiossa, mutta meillä ei ole lapsia. Olemme 32-vuotiaita. Olemme porukastamme ainoita, jotka ovat olleet noin kauan yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tunne ihan noin nuorena lapsia hankkineita. Minä ja mies alettiin seurustella, kun olin 19-vuotias. Naimisiin mentiin, kun olin 24. Lapsia hankimme, kun olin päälle 30. Nyt olemme viisissäkymmenissä, lapset teini-ikäisiä ja parisuhdetta takana jo yli 30 vuotta.
Olemme mieheni kanssa 29-vuotiaita. Tapasimme lukiossa kun olimme 17-vuotiaita. Siitä asti ollaan yhdessä oltu. Yhdessä muutettiin pois lapsuudenkodeista ja aloitettiin korkeakouluopinnot (eri aloilla siis), valmistuttiin ja ostettiin ensiasunto. Lapsia meillä ei vielä ole, mutta toiveissa lähivuosina. Viihdymme hyvin vielä toistemme kanssa.
Tunnen kaksi pariskuntaa jotka tapasivat teini-iässä. Toinen pariskunta on nyt neljänkympin tienoilla, toinen vähän yli 50.
Ollaan mieheni kanssa molemmat 29v., 15-vuotiaista ollaan oltu yhdessä. Meillä esikoinen menossa eskariin, ollaan melko friikkejä aina vanhempainillossa meidän asuinalueella :D Ei mitään halua vaihtaa, paras hän on edelleen minulle ❤ Kaveripiirissämme ollaan ainoat näin pitkään yhdessä olleet, mutta kummankin suvuista löytyy samaa perinnettä. Uskonnolla ei ole mitään tekemistä meidän yhdessäolon kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ja mieheni on tavattu 18-v ja pari työkaveria on kanssa teini-iän seurustelukumppanin kanssa naimisissa. Lapset tosin tehtiin vähän myöhemmin, me 29 ja 31 - v. Ja poikkeuksena sekin että kaikki me kolme pariskuntaa ollaan jo hyvää matkaa kohti viittäkymppiä. Mulla ja miehelläni ei uskonnollista taustaa, hyvin liberaalit arvot, ollaan isossa kaupungissa asuvia korkeasti koulutettuja ihmisiä. Tää on meidän valinta.. :)
Tunnen useammankin, mutta ei-lestadiolaisia heistä vain yksi pariskunta. Kai heillä hyvin menee, mistäpä tietäisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 18 ja rouva 16 kun tavattiin. Yhdessä siitä asti. Olen nyt 46.
Lapsia 5 vanhin 17, nuorin 9.
Toinen samanmoinen pari tunnetaan, menivät vielä nuorempina yhteen.
Ei uskonnollista taustaa.
Me alettiin miehen kanssa seurustella kun minä 15v ja mies 17v, nyt ollaan 38v ja 40v. Ei lapsia, oltais haluttu, mutta elämä päätti toisin, kun sairastuin vakavasti ja se vei myös mahdollisuuden biologiseen lapseen. Adoptio ois kiinnostanut, mutta siihen on todella tarkat kriteerit...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen nolla koska kukaan ei ryhdy vapaaehtoisesti tuohon hommaan
Mikä hommassa mielestäsi tökkii?
Kalju Pitkätukka kirjoitti:
Olin 18 ja rouva 16 kun tavattiin. Yhdessä siitä asti. Olen nyt 46.
Lapsia 5 vanhin 17, nuorin 9.
Toinen samanmoinen pari tunnetaan, menivät vielä nuorempina yhteen.
Ei uskonnollista taustaa.
Arvostatko miehenä tällaista pitkää liittoa? Kysyn, koska kiinnostaa erityisesti miehen mielipide.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaveriporukastani kaksi on edelleen yhdessä kumppaneiden kanssa, joiden kanssa alkoivat seurustella 15-vuotiaina. Lapsia tosin hankkivat vasta n. 30-vuotiaina. Olemme 37 v.
Tunnen 5 pariskuntaa. Kaikki on tällä hetkellä 45-50 vuotiaita. Teineistä asti ollut kimpassa ja onnellisilta vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen kymmenkunta yli nelikymppistä pariskuntaa, jotka ovat olleet yhdessä lukiosta saakka. Kuulun itsekin heihin.
Toistakymmentä. Lähes kaikki tuttavapiirini n.nelikymppiset ovat teinipareja. Outo sattuma.
Miksi ihmiset mainitsevat keski-iän ylittäneitä pariskuntia, kun aloituspostauksessa nimenomaan kysyttiin kolmekymppisiä "nykynuoria". Vanhemmissa ihmisissä tällainen toiminta kun kuitenkin on yleisempää.
Me ollaan vielä mieheni kanssa parinkympin puolella, mutta olemme olleet kohta 10 vuotta yhdessä. Lapsia ei ole eikä tule. Luulen että teitä ihmetellään enemmän lasten takia kuin sen vuoksi, että olette olleet pitkään yhdessä. Me olemme saaneet osaksemme vain hyväntahtoista ihastelua.
Ajattelin tosiaan, että onko meitä kolmekymppisiä nuorena tavanneita pareja enemmänkin.
Itsekin tunnen monia 50v.-60v. pareja, omat vanhempani ja sedät, enot ja tädit ovat edelleen naimisissa niissä alkuperäisissä liitoissaan.
Mutta 80-luvulla syntyneitä?
Itselläni on muuten muutama serkku, joilla on samanlainen elämäntarina. Lisäksi tunnen nuoruusvuosilta kaksi paria, jotka ovat edelleen yhdessä. Ap
Yhden ja meidät itsemme (nyt 32v, yhdessä 16-vuotiaista). Se vaan vaatii tietynlaisen mentaliteetin. Ei etsitä täydellistä parisuhdetta itselle, vaan halutaan kumpikin toimia yhdessä tiiminä, oli mikä oli. Oltiin kumpikin ehkä vähän varhaiskypsiä taivaanrannanmaalareita. Nykymittapuulla pitkän suhteemme salaisuus on kumppanuus. Vaikeinakin aikoina yhdessä. Suhde ei perustu himoon tai siihen, että toisen osapuolen tulisi olla omien toiveiden täyttäjä. Rakastetaan toisiamme sellaisina kuin ollaan, ja voimaa löydetään yhteisistä kokemuksista ja seikkailuista. Osataan myös olla erillään kun siltä tuntuu ja elää omaa juttuamme välillä.
Ne suhteet joissa kumppanin tulee olla se täydellisyys joka tekee omasta elämästä ihanaa, kariutuvat aika nopeasti, koska kukaan ei ole täydellinen. Sitten etsitään seuraavaa, kunnes taas tulee pettymys.
Alue: Aihe vapaa
Tunnen nolla koska kukaan ei ryhdy vapaaehtoisesti tuohon hommaan