Mikä tekee yliopisto-ajasta masentavan/ahdistavan, jos tekee?

Mun tiedekunnassa tehtiin tutkinnonuudistus kesken kaiken. Aloitusvuoden vaatimuksilla ei saanut mennä loppuun asti ja uusi tutkinto oli 100 % vaikeampi kun siihen mihin olin hakenut. Kyllä, tuli hirvittäviä ongelmia ja kaikki oli pilalla.

Vierailija kirjoitti:

Ei mikään! Aivan ihanaa aikaa kaikin puolin.

Näin on. Yliopistolla saa olla tekemissä nuorien ja fiksujen ihmisten kanssa, jotka ovat usein kiinnostuneita samoista asioista kuten itsekin. Historian opiskelijan ei tarvitse selittää sen kummin toiselle historian opiskelijalle miksi on kiinnostunut historiasta. Se akateeminen vapaus tarkoittaa myös sitä että huolehtii omista opinnoistaan eikä anna asioiden mennä liikaa viihteen puolelle. Toisaalta yliopisto ei ole koulu kuten lukio vaan siellä voi päättää asioistaan ja ajankäytöstään itsenäisemmin. Samanhenkiset ihmiset myös kannustavat toisiaan opiskelemaan kuten käymään luennoilla ja istumaan seminaareissa.

Olen ollut aina raitis eikä minulla ollut silti mitään ongelmia saada hyviä kavereita yliopistolta, jotka olivat pääosin "kuivahenkisiä"  olematta silti mitenkään erityisen uskonnollisia tai tiukkapipoisia. Aikoinaan yliopiston kuppila oli erinomainen sosiaalinen tapaamispaikka, jonne oli helppo kokoontua sen sijaan että olisi pitänyt tavata eri puolilla kaupunkia asuvien kavereitten luona.  Miesnäkökulmasta tarkasteltuna yliopistolla pyörii myös paljon naisia etenkin jos kyseessä on kasvatustieteet ja humanistiset alat.

Itsellä jäi yliopisto kesken mm. seuraavista syistä:

1) olen laiska ja huonosti itseohjautuva, joten hommat jäivät usein tekemättä sen takia, että kursseihin olisi aina ollut jokin vaihtoehtoinen suoritustapa,

2) en sopinut joukkoon. Ei ne ihmiset siellä yliopistolla yhtään sen aikuisempia ole kuin muuallakaan. Etenkin Helsingissä ihan hämmentävän paljon rikkaiden vanhempiensa rahoilla eläviä hipstereitä ja toisaalta myös sellaisia äärimmäisen militantteja kettutyttöjä, eli "avara maailmankatsomus" ei ole mikään yliopistolaisten universaali ominaisuus,

3) aloin hiffata, että tutkinnolla työllistyy todennäköisimmin ainoastaan opettajan ammattiin, johon en halunnut. Opetushommatkin lähinnä sijaisuutta ja pätkää. Päätin vaihtaa alaa johonkin sellaiseen, jonka parissa ei joudu elämään jatkuvassa epävarmuudessa elantonsa suhteen. Yllättävän monella akateemisella alalla sama juttu, vaikkei olisi edes humanisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Aidan toiselta puolelta" eli yo-opettajana sanoisin että ainakin liialliset vaatimukset itseään kohtaan. Monella on jo jotain mt-ongelmaa tai diagnoosia tullessaan ja itsenäinen pohdiskelu ei ainakaan masennusoireita helpota.. Sekin voi olla ongelma että vaikka ala tuntuisi omalta ei kaikilla synkkaa muiden opiskelijoiden kans. Eli jos on kaukana kotoa voi olla vähän yksinäistä

 

OT: Onko yliopistolla nykyään opettajia? Vuonna miekka ja kivi kun itse aloitin opintoni, ei vielä ollut. Laitoksemme professori, joka toivotti uudet opiskelijat tervetulleiksi, terotti tervetuliaspuheessaan kolmea asiaa:

1) yliopisto ei ole koulu

2) yliopistolla ei ole opettajia (vain proffia, assareita, tutkijoita jne. , joilla osalla opetusvelvollisuus)

3) yliopistolla ei teititellä

Jooh, virallisesti tittelini on toki toinen, mutta en nyt jaksanut sitä tähän tunkea. Btw, yo-opettaja on myös ihan oikea titteli nykyään. Ajattelin että avautuisi näkökulma näinkin riittävästi eli että en ole opiskelija mutta säännöllisesti tekemisissä

Ok. Tuon juuri halusin tietää, että onko nykyään sellainen titteli olemassa. Kiitos vastauksesta!

Mua masensi perheenjäsenen sairaus, opintojen hitaus ja se että olin alkuun alalla jolla en nähnyt tulevaisuutta itselleni, mutta en osannut tehdä päätöksiä. Myös olin odottanut opiskelijaelämää, mutta en osannut mennä mukaan juttuihin enkä saanutkaan unelmoimaani laajaa, jännittävää ystäväpiiriä.

Yksinäisyys. Ongelmat mielenterveyden kanssa. Epävarmuus tulevaisuudesta. Rahattomuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Aidan toiselta puolelta" eli yo-opettajana sanoisin että ainakin liialliset vaatimukset itseään kohtaan. Monella on jo jotain mt-ongelmaa tai diagnoosia tullessaan ja itsenäinen pohdiskelu ei ainakaan masennusoireita helpota.. Sekin voi olla ongelma että vaikka ala tuntuisi omalta ei kaikilla synkkaa muiden opiskelijoiden kans. Eli jos on kaukana kotoa voi olla vähän yksinäistä

 

OT: Onko yliopistolla nykyään opettajia? Vuonna miekka ja kivi kun itse aloitin opintoni, ei vielä ollut. Laitoksemme professori, joka toivotti uudet opiskelijat tervetulleiksi, terotti tervetuliaspuheessaan kolmea asiaa:

1) yliopisto ei ole koulu

2) yliopistolla ei ole opettajia (vain proffia, assareita, tutkijoita jne. , joilla osalla opetusvelvollisuus)

3) yliopistolla ei teititellä

En ole lainaamasi, mutta erään assaroimani kurssin vastuuopettaja (tämä nimitys on ihan virallisessa käytössä) on titteliltään yliopisto-opettaja. Opettavat assarit ovat sivutoimisia tuntiopettajia, mikä lukee ihan palkkakuitissakin

Puhekielessä käytän ilmaisua "menen kouluun" silloin kun menen yliopistolle opiskelemaan ja "menen töihin" silloin kun menen yliopistolle opettamaan. Kyseinen proffa kuulostaa vähän nihkeältä paitsi viimeinen kohta on hyvä

Minä en kokenut nihkeäksi, oli lemppariproffani kautta aikojen. Yksi niistä harvoista myös, joka aivan aidosti asettui dialogiin opiskelijoiden kanssa ja piti siitä, jos hänen näkemyksiään kritisoitiin.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä jäi yliopisto kesken mm. seuraavista syistä:

1) olen laiska ja huonosti itseohjautuva, joten hommat jäivät usein tekemättä sen takia, että kursseihin olisi aina ollut jokin vaihtoehtoinen suoritustapa,

2) en sopinut joukkoon. Ei ne ihmiset siellä yliopistolla yhtään sen aikuisempia ole kuin muuallakaan. Etenkin Helsingissä ihan hämmentävän paljon rikkaiden vanhempiensa rahoilla eläviä hipstereitä ja toisaalta myös sellaisia äärimmäisen militantteja kettutyttöjä, eli "avara maailmankatsomus" ei ole mikään yliopistolaisten universaali ominaisuus,

3) aloin hiffata, että tutkinnolla työllistyy todennäköisimmin ainoastaan opettajan ammattiin, johon en halunnut. Opetushommatkin lähinnä sijaisuutta ja pätkää. Päätin vaihtaa alaa johonkin sellaiseen, jonka parissa ei joudu elämään jatkuvassa epävarmuudessa elantonsa suhteen. Yllättävän monella akateemisella alalla sama juttu, vaikkei olisi edes humanisti.

Vastaavan tyylisiä kokemuksia yliopistolta. Humanistinen tiedekunta ei ollut oma juttu. Ammattikorkeakoulussa nimenomaan se koulumaisuus teki opiskelusta itselle paljon mielekkäämpää. Ja sekin motivoi opiskeluun, että oli selkeämpi mielikuva siitä, mitä opintojen jälkeen voisi työkseen tehdä.

Vierailija kirjoitti:

"Aidan toiselta puolelta" eli yo-opettajana sanoisin että ainakin liialliset vaatimukset itseään kohtaan. Monella on jo jotain mt-ongelmaa tai diagnoosia tullessaan ja itsenäinen pohdiskelu ei ainakaan masennusoireita helpota.. Sekin voi olla ongelma että vaikka ala tuntuisi omalta ei kaikilla synkkaa muiden opiskelijoiden kans. Eli jos on kaukana kotoa voi olla vähän yksinäistä

Pohditaanko siellä "aidan toisella puolen" koskaan sitä, mikä rooli kehnolla opinto-ohjauksella tai huonoilla työllisyysnäkymillä on opiskelijoiden mielenterveydelle?

Yliopistokulttuuri jos ei perusta ryypiskelystä ja biletyksestä ja ainejärjestön tapahtumissa alituisesti ravaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

yliopistolaiset

Miten niin? Eikö yliopistolaisia ole moneen lähtöön?

On toki :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Aidan toiselta puolelta" eli yo-opettajana sanoisin että ainakin liialliset vaatimukset itseään kohtaan. Monella on jo jotain mt-ongelmaa tai diagnoosia tullessaan ja itsenäinen pohdiskelu ei ainakaan masennusoireita helpota.. Sekin voi olla ongelma että vaikka ala tuntuisi omalta ei kaikilla synkkaa muiden opiskelijoiden kans. Eli jos on kaukana kotoa voi olla vähän yksinäistä

 

OT: Onko yliopistolla nykyään opettajia? Vuonna miekka ja kivi kun itse aloitin opintoni, ei vielä ollut. Laitoksemme professori, joka toivotti uudet opiskelijat tervetulleiksi, terotti tervetuliaspuheessaan kolmea asiaa:

1) yliopisto ei ole koulu

2) yliopistolla ei ole opettajia (vain proffia, assareita, tutkijoita jne. , joilla osalla opetusvelvollisuus)

3) yliopistolla ei teititellä

En ole lainaamasi, mutta erään assaroimani kurssin vastuuopettaja (tämä nimitys on ihan virallisessa käytössä) on titteliltään yliopisto-opettaja. Opettavat assarit ovat sivutoimisia tuntiopettajia, mikä lukee ihan palkkakuitissakin

Puhekielessä käytän ilmaisua "menen kouluun" silloin kun menen yliopistolle opiskelemaan ja "menen töihin" silloin kun menen yliopistolle opettamaan. Kyseinen proffa kuulostaa vähän nihkeältä paitsi viimeinen kohta on hyvä

 

Minä en kokenut nihkeäksi, oli lemppariproffani kautta aikojen. Yksi niistä harvoista myös, joka aivan aidosti asettui dialogiin opiskelijoiden kanssa ja piti siitä, jos hänen näkemyksiään kritisoitiin.

Meilläkin sanottiin tuo yliopisto ei ole koulu. Kuopion yliopisto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Aidan toiselta puolelta" eli yo-opettajana sanoisin että ainakin liialliset vaatimukset itseään kohtaan. Monella on jo jotain mt-ongelmaa tai diagnoosia tullessaan ja itsenäinen pohdiskelu ei ainakaan masennusoireita helpota.. Sekin voi olla ongelma että vaikka ala tuntuisi omalta ei kaikilla synkkaa muiden opiskelijoiden kans. Eli jos on kaukana kotoa voi olla vähän yksinäistä

Pohditaanko siellä "aidan toisella puolen" koskaan sitä, mikä rooli kehnolla opinto-ohjauksella tai huonoilla työllisyysnäkymillä on opiskelijoiden mielenterveydelle?

Opiskelin 90 -luvulla ensimmäisen tutkintoni ja toista teen nyt. Ero on kuin yö ja päivä. 90 -luvulla ei ollut minkäänlaista opinto-ohjausta. Joko suoriuduit ulos tutkintopaperi kourassa tai et. Kaikki ei suoriutuneet. Kaikki valmistuivat vielä keskelle lamaa eli työllistyminen oli kurjaa. Nyt ohjausta saa henkilökohtaisesti, kaikessa näkee, että opiskelijat todella halutaan saada myös valmistumaan. Myös ala vetaa niin, että 100% on töissä jo opiskeluaikana kuten itsekin olen. Nythän on nousukausi, kyllä se työllistymisessä näkyy. Osalla sitten ei mielenterveys pysy perässä, niin käy osalle joka tapauksessa ohjattiin tai työllistyi. Ei todellakaan kannata valittaa siitä kun vertaa entiseen. 

Itse opiskelin ekan kerran yliopistolla 2000-luvun vaihteessa. Ainut shokki oli, että kuvitteli olevansa ihan fiksu ja yhtäkkiä ei ollutkaan. Ihan taas vaan, kun muut oli hurjan paljon fiksumpia. Mulla oli silloin sellainen tutkinto, että sillä oli tiukka lukujärjestys, ei tarvinnut miettiä itse. Nyt toisen kerran opiskellessa aikuisiällä ei juuri yllätyksiä ole tullut, Ainoastaan ahdistaa, kun oon niin vanha. 😂

Omalla kohdallani nämä:

- Rahattomuus ja surkeat asumisolosuhteet

- Osa-aikaduuni perus aspahommia, en osannut ajoissa hakea muuta ja sitten jämähdin

- Henkilökohtaisessa elämässä tapahtui kuormittavia asioita (eroja, kuolemia, sairastumisia) mutta opintoja en laittanut tauolle vaan tein minimimääriä kerrallaan, kaiken aina myöhässä ja sinnitellen, mitään ei jäänyt päähän

- Vuosien varrella kyllästyminen omaan alaan

- Lähes olemattomat työllisyysnäkymät

- Klikkiytynyt meininki, en myöskään pitänyt henkilökunnasta, samoin suurin osa opiskelijoista (kollegat) eri maata kuin minä

Jne. Paljon asioita joihin olisi voinut vaikuttaa, varmaankin kytevät mt-ongelmat aiheuttivat sen etten jaksanut tai osannut ajoissa hakea muutosta.

Minua ahdistaa ja masentaa kun tavoitteita on niin hirveästi ja tuntuu, että olen niin paljon huonompi kuin muut. Oon alkanu epäilee että mulla on add kun keskittyminen on niin vaikeaa. Tosin, huonolle keskittymiskyvylle on ihan hyvä syy: metelöivät naapurit. Seinänaapurin vanhus herättää joskus jopa aamuneljä kun lähtee lenkille (tai tehdessään aamupalaa, se kolistelu!!) Yläkerrassa asuu ilmeisesti parikymppinen jätkä joka örveltää harva se yö ja kylässä usein joitain ämmiä jotka kiljuu ja kävelee korkkarit jalassa, baariin lähdetään vasta klo 1. Ja joku idiootti porailee ja vasaroi useita kertoja viikossa. Olen niin väsynyt, etten jaksa etsiä uutta asuntoa. Myöskään rahaa uuden asunnon takuuvuokraan ei ole (nykyisestä en maksanut takuuvuokraa, joten ei ole saatavilla sitä summaa seuraavaan kämppään).

En myöskään hirveästi koe yhteenkuuluvuutta muiden opiskelijoiden kanssa. Pari hyvää kaveria on, mutta toinen heistä käyttäytyy välillä tavalla, joka väsyttää entisestään. Moikkaustuttuja löytyy, semmoisiakin jotka auttavat jos pikkuisenkin näytän apua kaipaavalta, mutta samat henkilöt isossa seurassa huutavat keskenään ja jään ulkopuoliseksi. Yleisesti ottaen tiedekunnassa on hirveästi niitä pilalle hemmoteltuja akateemisten lapsia: heille on autot ja asunnot maksettu, ja vanhempien kautta tunnetaan sisäpiiriläisiä. Mitä he ikinä haluavatkin, je saavat ja epäonnistumisia ei koeta. Mun on niin vaikeaa välillä kuunnella näitä ihmisiä, joillekin heistä on ennenkuulumatonta että joku ei ole ikinä käynyt ulkomailla tai että jonkun molemmat vanhemmat on pelkkiä ammattikoulun käyneitä! Ja tähän astiset työkokemukset eivät ole olleet mitään parhaita, kun vertaan muiden alojen työkokemukseen (olen opiskellut hoitoalaa ja tuli tutuksi juoruämmät ynnä muu perus, mutta heidän joukossaan tunsin enemmän yhteenkuuluvuutta mitä yliopisto"tovereiden")

Uskon kyllä että suhtautuminen elämään ja opiskeluun olisi myönteisempää, jos kotona ei olisi melusaastetta. Fuksivuonna en noihin bileisiin lähtenyt täsmälleen sen takia, koska niihin osallistuminen olisi tarkoittanut yövalvomista ja en vaan yksinkertaisesti univelkaisena kyennyt valvomaan yhtään sen enempää mitä oli pakko naapureiden takia. Siksi muihin tutustuminen on ollut nihkeää (lisäksi oon hiljanen uudessa seurassa).

Millähän alalla tämä nousukausi näkyy? Jossain raksalla? Omasta näkökulmasta yliopiston käyneiden työllisyystilanne on surkea siihen nähden, että opintoihin on käytetty vuosia. Vaikka töitä olisi niin ne ovat pätkätöitä ympäri Suomea, mitään muuta ei voi elämässä tehdä kuin töitä kunnes toivottavastu joskus saa vakipaikan. Opiskeluissa ahdistaa rahatilanne, pakko ottaa lainaa, tulevaisuudesta ei ole mitään takeita ja jos en saa töitä heti valmistumisen jälkeen tipun joukosta ja olen yhteiskunnan silmissä epäonnistuja. Tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta, mutta silti opettajat (tai mitä ne nyt on) hengittää niskaan, että pitäisi valmistua mahdollisimman nopeasti, hyvillä arvosanoilla, samoin kela kyttää edistymistä. Mitä jos en saakkaan töitä ja olen jo käyttänyt koko opintotuen? Jäänkö ikuisesti työttömäksi tai töihin jotka eivät vastaa ollenkaan koulutusta ja palkinnoksi jää tuhansien eurojen opintolaina. Suoraan sanottuna toivon, etten olisi päässyt opiskelemaan, kun vaihtaminenkin on tehty vaikeaksi ensikertalaiskiintiön ja muuttuvien valintaperusteiden takia. Ala on ihan kiva, mutta ei mikään valtaisa intohimon kohde. Niillä menee paremmin jotka kävi amiksen heti peruskoulun jälkeen ja nyt on jo omistusasunnot jne...

Ne vaikeat harjoitustyöt stressaavat ja ryhmien muodostuminen ja ryhmätöiden esittäminen. (Lisäksi tentit.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Aidan toiselta puolelta" eli yo-opettajana sanoisin että ainakin liialliset vaatimukset itseään kohtaan. Monella on jo jotain mt-ongelmaa tai diagnoosia tullessaan ja itsenäinen pohdiskelu ei ainakaan masennusoireita helpota.. Sekin voi olla ongelma että vaikka ala tuntuisi omalta ei kaikilla synkkaa muiden opiskelijoiden kans. Eli jos on kaukana kotoa voi olla vähän yksinäistä

Pohditaanko siellä "aidan toisella puolen" koskaan sitä, mikä rooli kehnolla opinto-ohjauksella tai huonoilla työllisyysnäkymillä on opiskelijoiden mielenterveydelle?

Opinto-ohjausta pohditaan ja kehitetään kaiken aikaa. Samoin on työelämä-kursseja ym. Työllisyysnäkymillehän me ei voida mitään. Ja huomauttaisin että tutkijataustaisella henkilökunnalla on kovin harvoin koulutusta mt-ongelmiin, edes niiden kohtaamiseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Aidan toiselta puolelta" eli yo-opettajana sanoisin että ainakin liialliset vaatimukset itseään kohtaan. Monella on jo jotain mt-ongelmaa tai diagnoosia tullessaan ja itsenäinen pohdiskelu ei ainakaan masennusoireita helpota.. Sekin voi olla ongelma että vaikka ala tuntuisi omalta ei kaikilla synkkaa muiden opiskelijoiden kans. Eli jos on kaukana kotoa voi olla vähän yksinäistä

 

OT: Onko yliopistolla nykyään opettajia? Vuonna miekka ja kivi kun itse aloitin opintoni, ei vielä ollut. Laitoksemme professori, joka toivotti uudet opiskelijat tervetulleiksi, terotti tervetuliaspuheessaan kolmea asiaa:

1) yliopisto ei ole koulu

2) yliopistolla ei ole opettajia (vain proffia, assareita, tutkijoita jne. , joilla osalla opetusvelvollisuus)

3) yliopistolla ei teititellä

En ole lainaamasi, mutta erään assaroimani kurssin vastuuopettaja (tämä nimitys on ihan virallisessa käytössä) on titteliltään yliopisto-opettaja. Opettavat assarit ovat sivutoimisia tuntiopettajia, mikä lukee ihan palkkakuitissakin

Puhekielessä käytän ilmaisua "menen kouluun" silloin kun menen yliopistolle opiskelemaan ja "menen töihin" silloin kun menen yliopistolle opettamaan. Kyseinen proffa kuulostaa vähän nihkeältä paitsi viimeinen kohta on hyvä

 

Minä en kokenut nihkeäksi, oli lemppariproffani kautta aikojen. Yksi niistä harvoista myös, joka aivan aidosti asettui dialogiin opiskelijoiden kanssa ja piti siitä, jos hänen näkemyksiään kritisoitiin.

Meilläkin sanottiin tuo yliopisto ei ole koulu. Kuopion yliopisto.

Meillä myös Lapissa