Lue keskustelun säännöt.
Kuka olet ihan oikeasti, sinä joka palstailet juuri nyt?
Kuka sinä olet, joka olet nyt täällä? Mies vai nainen vai joku muu, nuori vai vanha? Työtön vai työssäkäyvä vai eläkkeellä vai jotain muuta?
Minä olen 34-vuotias, nainen, eläkkeellä. Täytän päiviäni netissä pyörimisellä. Syön lounasta tässä samalla, pestopastaa ja vuohenjuustoa ja salaattia.
Kommentit (591)
Nainen, 22-vuotias opiskelija. Käyn myös opiskelun ohella töissä, viikonloppuisin. Harrastuksiini kuuluu videopelit ja pitkät kävelylenkit. Juuri tällä hetkellä istun bussissa matkalla kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiroileva yläasteen kieltenope. Vanhakin olen jo.
47-v mies. Insinööri. Vapaa-aika menee vapaaehtoistyössä ja lisäksi soittelen kitaraa ja välillä käyn harrastajateatterissa. Lapseton sinkkumies.
Siinäpä syvällinen kysymys.
Kuka olen?
Olen ihminen,
olento, tomua ja tuhkaa.
Muutaman vuosikymmenen
jalkani koskettavat tämän maan multaa,
kunnes itse taas mullaksi hajoan.
Kuka olen?
Olenko enemmän?
Olenko myös ikuinen sielu?
Tunnen syvimmän olemukseni, minut,
mutten saa siitä otetta.
Benito Mussolini. Ihan oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnellinen, kohta keski-ikäinen vela
Nainen 30v. tavallista "paskaduunia" teen mutta esimiesasemassa. Asun omakotitalossa ja olen naimisissa. Meillä on 2 lasta,toinen koulussa ja toinen päiväkodissa. Selailen palstaa usein hetken huvikseni kun työpäivän jälkeen istahdan kotona juomaan kahvikupin sohvan nurkassa. Yleensä luen huvikseni näitä älyttömiä juttuja/kommentteja ja joskus harvoin saatan jotain kommentoidakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
35-v. Työssä käyvä nainen joka lenkkeilee koiran kanssa tällä hetkellä.
Heippa ja kevyet yläviitoset! AH täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
44v nainen, neljän lapsen äiti. Isommat muuttaneet kotoa pois, noiden esiteinien kanssa natkutellaan ihanasti. Mieskin tuossa, ja ihan rakas mies onkin. Kainuussa asutaan, mutta savolainen sydän sannoo, että Kuopioon päin heti kun vaan mahollista, äitit ja isät, anopit ja apet vanhentuneita ja tarviivat apuja.
Palstaillu vuodesta -99, eli vanha pieru oon.
Jakautunut persoona Holopainen&Moilanen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No niin, nyt on jo 527 AV-hahmoa paljastanut demografisen profiilinsa ja avannut mahdollisuuden yhdistää heidät aikaisempiin kirjoituksiinsa.
No just, eri maiden tedustelupalvelut ovatkin kiinnostuneita tän palstan kirjoittajista......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nainen 30v. tavallista "paskaduunia" teen mutta esimiesasemassa. Asun omakotitalossa ja olen naimisissa. Meillä on 2 lasta,toinen koulussa ja toinen päiväkodissa. Selailen palstaa usein hetken huvikseni kun työpäivän jälkeen istahdan kotona juomaan kahvikupin sohvan nurkassa. Yleensä luen huvikseni näitä älyttömiä juttuja/kommentteja ja joskus harvoin saatan jotain kommentoidakin.
Ai yhden kupin,minä juon viisi.
45-vuotias, ulkomailla asuva yrittäjä, naimisissa, kahden teinin äiti. Juon tässä teetä pitkän päivän päätteeksi ja tulin pitkästä aikaa katsomaan mistä täällä puhutaan. Edellisestä kerrasta on ainakin vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Mitä välliä silllä on kenellekään?
Minä olen se, jota et huomaa, kun kävelen kadulla sinua vastaan. Olen se, jonka yhteiskunta hylkäsi ja alhon kuoppaan ajoi. Takanani on vain muutama hetki kirkkautta ja edessäni melankoliaa sekä murtuneita sydämiä. Olen se joka heräsi tänään kello kaksi iltapäivällä, koska en halunnut kohdata uutta päivää minun todellisuudessani. Kun iltalenkilläni näen auringon laskevan, on se usein liikaa. Nyt nousin jo istumaan ja juon kupin teetä.
Olen pahoillani puolestasi:(
Toivottavasti asiat vielä kääntyvä parhain päin.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta 35-vuotias vela. Asun aviomieheni ja 2 kissan kans. Oon tällä hetkellä kuntoutustuella ja mietin mitä työkuvioissa teen. Eläkkeestä haaveilen..
Mikset unelmoi työurasta?
Työelämässä paineet hurjat. Eikä mulla ole paineensietokykyä. Pelkään ihmisiä :(
Eli laiska. Menet johonkin pimeään varastoon missä voit tehdä yksin työsi ja leimaat sitten ulos, ei tarvitse ihmisiä katsella...
Helpompihan se on vaan kotona maata.
Minä rakastan sinua, koska ilmeisesti kukaan muu ei sitä ole tehnyt.
Väsynyt nuori nainen, joka pääsi vihdoin takaisin kotiin bussimatkan jälkeen. Tuli käytyä vanhempia tapaamassa ja surullinen olo taas käynnistä. Isän ensimmäiset sanat minulle olivat, että riitaa äidin kanssa (äiti tuolloin vielä muualla käymässä) ja rahat taas loppu. Avioerostakin taas puhui ( puhunut 100 kertaa ja tuskin eroaa, uhkailee mielellään). Sitten sanoi, että vieläkö meinaat sinne yliopiston pääsykokeisiin mennä ( olen 1 kerran aiemmin hakenut viime keväänä) ja minä siihen, että olen koko kevään lukenut ja tietysti menen. Sanoi taas, että turha mennä, mutta tämä ei ole yllätys, koska sanoi niin jo viime keväänä, kun tulin pääsykokeesta ja olin kotona yötä. Kysyi tuolloin miten koe meni ja en voinut valehdella, että meni hyvin joten hänestä siis aivan turha reissu taas. Oli kiva kuunnella, kun olin jo valmiiksi surullinen huonosti menneestä kokeesta. Sitten äitini tulee kotiin ja kertoo, että mummun kanssa riitaa ( hän on aika hankala ja ilkeä ihminen, tämä pakko sanoa) ja kysyy, että jospa minä kävisin tervehtimässä häntä. No, tämä käynti menee täysin pilalle ja mummu käskee minutkin lähtemään pois, vaikka en ole pitkään aikaan käynyt. Tämäkään ei ole mikään yllätys, vaikka itse olenkin "syytön" riitoihin. Tämä on silti todella ikävä asia ja olen surullinen. Sitten, kun pääsen takaisin niin vanhemman aloittavat kyselyn, että mitä mummu sanoi jne. Tilanne "rauhoittuu" vähitellen, kun "pakenen" yläkertaan.
Myöhemmin isäni katsoo jotain ohjelmaa ja toteaa, että on se ihmeellistä, kun ne nuoret masentuu. Itse tekee mieli sanoa, että en minäkään ole enää vuosiin voinut hyvin, mutta tästä on turha puhua, kun vanhemmat eivät auttaneet silloinkaan, kun kotona asuin. Heille on turha soittaa, että on yksinäinen olo tai ahdistaa. Ja tätä sattuu usein. Olen ihan yksin ja väsynyt tähän työkokeilu/ pätkätyö kierteeseen. Haluaisin muuttaa kaupungiin, mutta on vaikeaa lähteä täältä pikkukylästä sinne ( järkevä päätös aikoinaan tänne tulla) ja rahat lopussa, joten en selviäisi korkeasta vuokrasta. En toisaalta tiedä enää miten jaksan taas ensi talven jos se menee samaa rataa. En haluaisi toisaalta lähteä tyhjän päälle. Rahaa tarvitsisin myös, mutta tiedän etteivät vanhemmat pysty auttamaan ja niinpä autokoulu/auto saa jäädä haaveeksi. On hankalaa olla täällä ilman autoa. Mummulla olisi rahaa ja on joskus luvannut auttaa. Nyt tarjous ei enää ole voimassa, vaikka mitään häneltä en ole muuten pyytänyt. Pappani toive oli aikoinaan, että saisin rahan siihen autoon. Nyt hän ei ole täällä enää ja häntäkin kaipaan paljon. En tiedä miten selviän keväästä, kun rahat ei riitä millään. Olen liian kiltti ihminen, jonka isä ja mummu varsinkin aivan "jyräävät". Äitini kanssa menee ehkä vähän paremmin, mutta ei hänkään mistään tiedä. Kai minä jaksan. Psykologille pitäisi mennä menneisyyttä purkamaan ( kiusaaminen, ongelmat vanhempien kanssa), mutta rahaa ei ole ja en tiedä olisiko hyötyä. Pää on ihan sumussa ja en kyllä vähään aikaan kyllä "piristä" itseäni tällaisellä reissulla.Dissosiaatiota ja epätodellista oloa on ollut jo 10 vuotta ja välillä oma peilikuva ja esim kädet näyttävät "vierailta". Todellisuuden taju muuten kyllä normaali. Ahdistus on onneksi nyt pysynyt poissa ja sen en toivo palaavan, kun olin silloin tosi huonossa kunnossa. Ehkä valitan turhasta, mutta välillä kadehdin tuttuja ja sukulaisia joiden elämä on luksusta omaani verrattuna. Nyt yritän taas rentoutua.
18v nuori nainen ikävöi 8 vuotta vanhemman kessu miehen perään joka on ollut viimeisen 4 vuoden aikana suhteessa toisen naisen kanssa ja on kahden vaiheilla jättääkö hänet.