Vaimo on raskaana ja täysin eri ihminen kuin enne raskautta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yh. Käyn töissä ja teen kotityöt, hoidan lapset. Yksin.

Kenelle saan tehdä valituksen?

Töissä käynyt raskaanakin ja kodin hoitanut. Olisi jäänyt paljon tekemättä jos olisin vaan valittanut asiasta 24/7

Sulta puuttui se isoin rasite eli sotkevat ja valittava mies. Eiköhän ihan jokainen mamma täälläkin saa itsensä hoidettua. Se kiukku tulee epäreilusta ja rakkaudettomasta kohtelusta tulevan isän taholta (kuten ap malliesimerkkinä).

Niinpä. Mäkin olen tässä raskauden aikana oppinut käyttämään kaiken maailman ruoan keräys- ja kuljetuspalveluita. Mikäs siinä, mutta ihmetyttää miksi joudun niin tekemään kun lapsella on ihan isäkin. Tämä ikävä kyllä keskittyy itseensä, kaikista ennakkopuheista huolimatta ja hommaa jotakin roskaruokaa itselleen. Aivan kuten Ap. Lisäksi olen huomannut, että hänelle esim itkeminen on kiukuttelua. En näe asiaa aivan niin, raskaana tai muutenkaan itkemistä ei vain voi valita. Mies ei hahmota mitä tarkoittaa sairaalan käsky levätä. Ehdottelee ostosreissuja vaikken pysty kunnolla kävelemään ja verenpaine taivaissa jos lähden ovesta ulos. Lääkäri käskikin olla lähtemättä. Kyllä se kummasti hankaloittaa asioiden hoitamista kun ei voi poistua sohvalta. Ja luo katkeruutta kun se jolla mitään rajoitteita ei ole touhuaa mitä lystää.

Etkö osaa kävellä sinne kauppaan tai käyttää linja-autoa? Soittaa taksia?

Uusavuttomuutta tuo on eikä ole miehesi vika jos et älyä persettäsi sohvalta nostaa

Onko sulla vikaa lukutaidossa vai ymmärryksessä? Edellinen kirjoittaja on määrätty lepoon, silloin ei rehata sinne kauppaan edes taksilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yh. Käyn töissä ja teen kotityöt, hoidan lapset. Yksin.

Kenelle saan tehdä valituksen?

Töissä käynyt raskaanakin ja kodin hoitanut. Olisi jäänyt paljon tekemättä jos olisin vaan valittanut asiasta 24/7

Sulta puuttui se isoin rasite eli sotkevat ja valittava mies. Eiköhän ihan jokainen mamma täälläkin saa itsensä hoidettua. Se kiukku tulee epäreilusta ja rakkaudettomasta kohtelusta tulevan isän taholta (kuten ap malliesimerkkinä).

Niinpä. Mäkin olen tässä raskauden aikana oppinut käyttämään kaiken maailman ruoan keräys- ja kuljetuspalveluita. Mikäs siinä, mutta ihmetyttää miksi joudun niin tekemään kun lapsella on ihan isäkin. Tämä ikävä kyllä keskittyy itseensä, kaikista ennakkopuheista huolimatta ja hommaa jotakin roskaruokaa itselleen. Aivan kuten Ap. Lisäksi olen huomannut, että hänelle esim itkeminen on kiukuttelua. En näe asiaa aivan niin, raskaana tai muutenkaan itkemistä ei vain voi valita. Mies ei hahmota mitä tarkoittaa sairaalan käsky levätä. Ehdottelee ostosreissuja vaikken pysty kunnolla kävelemään ja verenpaine taivaissa jos lähden ovesta ulos. Lääkäri käskikin olla lähtemättä. Kyllä se kummasti hankaloittaa asioiden hoitamista kun ei voi poistua sohvalta. Ja luo katkeruutta kun se jolla mitään rajoitteita ei ole touhuaa mitä lystää.

Noutoruokahan ja rasvamätöt auttavatkin verenpaineeseen. Ruokavalio kuntoon emakko!!

Ei ole sikiöllekään hyväksi noutoruoka, suola ja rasva. Taidat painaa 200 kiloa, ei ihme että miehesi on muualla kun kuuntelemassa syöttöporsaan vinkumista

Miten se sikiöön vaikuttaa, jos isä mättää roskaruokaa? Äitihän käyttää kauppakassipalveluita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö teillä ole muuta tekemistä kun täällä valittaa?

Mitähän mieltä esimiehet ovat kun työntekijät lorvivat aaveella?

Eikä ole maailman ihme kun kotityöt kasaantuvat kun täällä vetelehditään pitkin päivää 😂

Ei ole miesten vika eikä esimiesten vika kun itse ette saa aikaan mitään muuta kuin lapsellisia kommentteja kirjoitella tänne.

Mitä itse teet? Valitat AV:lla. Paraskin sanomaan! Ota malka pois omasta silmästäsi jne.

Huomautin naiset että eikö teillä ole niin perkeleesti töitä tehtävänä mutta hyvin on aikaa täällä narista niistä töistä 😂

Ja sinulla narista naisista sen sijaan, että tulisit tekemään niitä kotitöitä. Varsinainen järjen jättiläinen olet.

Minä olisin hyvin voinut lisääntyä jo parikymppisenä, mutta olimme miehen kanssa silloin molemmat opiskelijoita, joten meillä ei olisi ollut varaa pk-seudun vuokriin ja lapsen elättämiseen. Minä opiskelijana olisin saanut jonkun olemattoman minimiäitiyspäivärahan ja mies opiskelijana ei olisi millään kyennyt elättämään perhettään. Lisäksi mies sanoi, että hän ei halua lapsia ennen kuin on valmistunut yliopistosta. Oli pakko lykätä lastentekoa siihen, että molemmilla oli jo ura ja tuloja ja ammatti eli lisääntyä vasta yli 30-vuotiaana. Ja tämä siis miehen vaatimuksesta.

Mulle ei ollut ongelmallista käydä töissä, tehdä kotihommiakin ja lenkkeillä raskausaikana. Pukkas päälle issiaksen, raskausajan diabeteksen, pahoinvoinnin.

Enpä jäänyt sänkyyn surkuttelemaan, liikunta helpotti issiasta ja pahoinvointia, raitis ilma tekee hyvän olon, ja sokeriarvot pysyivät kurissa.

Kai ne kaikki paheneekin, kun lakataan liikkumasta ja ollaan kuin mitään ei voisi tehdä, koska sitä ollaan niin raskaana jo plussapäivänä. Ja syödään epäterveellisesti.

Tunnistan jotenkin itseni ap:n kuvailusta. Olin toista lastani odottaessa (ensimmäisen lapsen sain 24-vuotiaana, toisen 34-vuotiaana) todella väsynyt, mutta perfetionistinen luonteeni ei antanut periksi tinkiä mistään tai höllätä mitään. Töissä painoin vähintään sen täyden työpäivän, + ylityöt kotona vielä. Siivosin kotia kuin hullu, enkä antanut miehen tehdä mitään koska "KYLLÄ MINÄ PÄRJÄÄN, EI TARTTE AUTTAA". En tiedä miksi piti olla tuollainen vammainen jäärä, mutta jotenkin en pystynyt hellittämään tahtia tai myöntämään että tarvitsen apua. Olin aika lailla finaalissa ja huonolla tuulella sitten iltaisin kun suoritin hikihatussa elämää. Loppuraskaudesta sitten jouduinkin vuodelepoon jolloin oli pakko antaa miehen auttaa.

Kotityöt lisääntyy mitä enemmän lapsia tekee ja ehkä sitten loman jälkeen palataan työelämään ja yhä on ne kotityötkin tehtävänä sekä lapset hoidettavana

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei ollut ongelmallista käydä töissä, tehdä kotihommiakin ja lenkkeillä raskausaikana. Pukkas päälle issiaksen, raskausajan diabeteksen, pahoinvoinnin.

Enpä jäänyt sänkyyn surkuttelemaan, liikunta helpotti issiasta ja pahoinvointia, raitis ilma tekee hyvän olon, ja sokeriarvot pysyivät kurissa.

Kai ne kaikki paheneekin, kun lakataan liikkumasta ja ollaan kuin mitään ei voisi tehdä, koska sitä ollaan niin raskaana jo plussapäivänä. Ja syödään epäterveellisesti.

Ai että nämä itsensä ylistäjät ovat kyllä tämän ketjun parasta antia. Tullaan pätemään  kuinka mainiosti suoriudutaan kaikesta ja muistetaan lisätä alentuvasti kuinka ei voida mitenkään ymmärtää niitä jotka eivät suorita raskausaikaa ja elämää samanlailla kuin itse. 

Miten se on sinulta pois jos joku on "niin raskaana jo plussapäivänä"? 

T: Äiti vm. 78

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö teillä ole muuta tekemistä kun täällä valittaa?

Mitähän mieltä esimiehet ovat kun työntekijät lorvivat aaveella?

Eikä ole maailman ihme kun kotityöt kasaantuvat kun täällä vetelehditään pitkin päivää 😂

Ei ole miesten vika eikä esimiesten vika kun itse ette saa aikaan mitään muuta kuin lapsellisia kommentteja kirjoitella tänne.

Mitä itse teet? Valitat AV:lla. Paraskin sanomaan! Ota malka pois omasta silmästäsi jne.

Huomautin naiset että eikö teillä ole niin perkeleesti töitä tehtävänä mutta hyvin on aikaa täällä narista niistä töistä 😂

Ja sinulla narista naisista sen sijaan, että tulisit tekemään niitä kotitöitä. Varsinainen järjen jättiläinen olet.

Asun yksin. Minulla ei ole lapsia eikä naislasta sotkemassa koko ajan asuntoani. Siivosin viikonloppuna.

Minä määritän itse milloin teen kotitöitä ja milloin en. Mies ei valita eikä nipota. Vaunuilen mieluummin ulkona kuin raadan kotona koko ajan. Tai sitten me osataan elää siivosti eikä sotkuja kerry nurkkiin, keittiöön eikä pyykkikasa ole tähtitieteellinen. Mies osallistuu kotitöihin ja viettää vauvan kanssa aikaa.

Miten teillä on tuo perhe-elämä noin helvetillistä?

Perhe-elämä on juuri sellaista joksi sen itse tekee.

Normaalissa, kahden aikuisen suhteessa ei valittaa, huutaa, nipottaa ja kiukutella tarvitse kun yhteiset pelisäännöt on tehty jo ennen lapsia ja hommat alun alkaenkin jakautuneet puoliksi.

Itseänne saatte syyttää kun aivan itse olette ottaneet vetovastuun kaikesta kotiin ja lapsiin liittyvistä.

Toinen on kommunikaation puute.

Ole mies ja näytä vaimollesi tämä aloituksesi.

Veikkaan että hän voimaantuu tuesta mitä ei sinulta ole saanut.

Pystyy jossain vaiheessa ajattelemaan omaa, ja ennen kaikkea lapsen parasta. Mitä sinä et kyllä ole.

Sitten saat kaipaamasi vapauden ;)

Erotkaa ja lopettakaa valitus

Jätä se syöttösika

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei ollut ongelmallista käydä töissä, tehdä kotihommiakin ja lenkkeillä raskausaikana. Pukkas päälle issiaksen, raskausajan diabeteksen, pahoinvoinnin.

Enpä jäänyt sänkyyn surkuttelemaan, liikunta helpotti issiasta ja pahoinvointia, raitis ilma tekee hyvän olon, ja sokeriarvot pysyivät kurissa.

Kai ne kaikki paheneekin, kun lakataan liikkumasta ja ollaan kuin mitään ei voisi tehdä, koska sitä ollaan niin raskaana jo plussapäivänä. Ja syödään epäterveellisesti.

Tätä minäkin olen näitä kommentteja lukiessani miettinyt: eikö mikään todellakaan helpota sitä oloa! Itsestänikin tuntuisi paremmalta saada raitista ilmaa ja liikkua sen verran kuin pystyn ja etsiä netistä ohjeita siitä, miten pahoinvointia voi helpottaa luonnollisin keinoin. Niitäkin keinoja kyllä on, ja niitä voisi ainakin kokeilla. Tuntuu kuitenkin siltä, että täällä kaikki käytännön ratkaisut teilataan, mutta sohvalla itkeskelyä ja kiukuttelua pidetään ihan ok:na, koska on ne hormonit. Miehet ovat kautta aikojen vedonneet siihen, että naiset eivät voi hormoniensa vuoksi tehdä sitä eikä tätä eikä tuota, ja kun näitä kommentteja lukee, alkaa tuntua siltä, että tottahan se onkin:-(.

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuuden vitsaus tulee olemaan tämän sukupolven itsekkäät äidit, jotka ovat tasa-arvoisemmassa asemassa kuin koskaan, mutta edelleen tietyn äitimyytin vahvassa suojassa. Voitte olla varmoja, että lapset kärsivät tästä. Nykyäänhän ajatellaan, et kaikkein tärkeintä koko perheen kannalta on nimenomaan äidit ja äitien hyvinvointi. Mistään muusta ei puhuta niin paljon.

Ja mitä neuvolaan tulee, niin siellä pitäis jakaa lukujärjestyspohjia eikä mitään pölysiä, vanhanaikaisia paapomisvinkkejä kuinka isän täytyy palvoa äitiä. Ohjeena olisi: älkää tulko takaisin puhumaan parisuhteestanne ja perheestänne ennen kuin lukujärjestys on täytetty tasapuolisesti vapaa-ajalla ja levolla.

Nykyään alkaa oikeesti olee jo perheitä, joissa isä hoitaa enemmän lasta kuin äiti, mut tää mamma ottaa kyllä kaiken kunnian. Tiedän tällaisia. Isiä ei uurastuksesta voi enää kehua, koska hehän voivat saada kehun vahingossa ansaitsemattomasti. Tämä nykyajan touhu on kaukana tasa-arvosta. Kunpa tämä pelleily loppuisi ja fokus siirtyisi sinne lapseenkin välillä.

Vierailija kirjoitti:

Ole mies ja näytä vaimollesi tämä aloituksesi.

Veikkaan että hän voimaantuu tuesta mitä ei sinulta ole saanut.

Pystyy jossain vaiheessa ajattelemaan omaa, ja ennen kaikkea lapsen parasta. Mitä sinä et kyllä ole.

Sitten saat kaipaamasi vapauden ;)

Mistä tuesta? Onko joku käynyt heillä tekemässä rouvan kotityöt ja ehkä hoitanut rouvan päivätyönkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika pelottavan moni nainen täällä on sitä mieltä, että raskaana oleva voi käyttäytyä ihan miten vaan, mitta tosi asia on, että raskaana olevaltakin vaaditaan kuitenkin tiettyä peruskäytöstä. Odottavat äiditkin käyvät usein töissä/opiskelemassa/kaupassa ja osaavat käyttäytyä myös ihmissuhteissaan normaalisti.

Auta muuten armias, jos naisten hormoonitoimintaa käytettäisiin töissä perusteena estää raskaana olevan työnteko! Nyt ap:n (ja muiden miesten) on kestettävä ihan mitä tahansa, koska raskaus ja hormonit!

Ja voin lisätä, että itsellä on kaksi raskautta takana ja mua suorastaan iljetti kun joka paikassa tuputettiin jo suurin piirtein alkion kiinnittymisestä lähtien miten isän pitää nyt huomioida sitä sun tätä -jatkuvasti! Synnytyksen jälkeen piti taas huomioida vasta synnyttänyt äiti ja sen jälkeen pienen lapsen äiti... (ihan ku mies itse olis saanut yhtään enemmän lepoa) Miehen elämä on pelkkää toisen huomioimista ja omasta luopumista plussan jälkeen! Jos olisin halunnut/tuntenut oikeaksi, olisin voinut nyhtää tästä kaiken ilon, mutta me elämme tasa-arvoisessa parisuhteessa, niin ei tullut mieleenkään.

Niin joo, kun nainen ei luovu mistään. Mä veikkaan että tällä huomioimisen ja muutoksen tuputtamisella yritetään saada myös ei-raskaana oleva kumppani laskeutumaan vauva-arkeen. Voi olla aika märkä rätti vasten kasvoja, jos viilettää sen 9kk kavereiden kanssa baarissa ja sitten yhtäkkiä pitääkin olla vastuullinen isä.

Mutta tuo kaikki tekeekin sen, että mies ulkoistuu entistä kauemmas kun yhtäkkiä tasa-arvoinen suhde muuttuu pelkäksi paapomissuhteeksi. Ettekö näe tässä mitään ongelmaa? Ette tietenkään, koska tässä on oma etu kyseessä. Kyllä siihen toisen asemaani olisi tervettä joskus asettua.

Ehkä sä näet sen huomion osoittamisen, mitä tässä on ehdotettu, vähän jonain muuna, kuin mitä minä ja moni muu on tarkoittanut.

Mun exän asenteissa oli vähän tuota samaa ajatusta, että hänen elämäänsä ei lapset olisi juurikaan vaikuttaneet. Että se olisin ollut minä, joka herää aina öisin (koska ruokavarasto), että se olisin minä joka huolehtii siivoamisen (hän lähtee lasten kanssa tieltä pois), minä, joka huolehdin lasten koulut, lääkärit, harrastukset jne. Sanotaanko näin, että onni on, että asiasta keskusteltiin, ennen kuin lapsia olisi alettu tehdä. Onhan se nyt selvää, että lasten myötä osasta harrastuksia joutuu luopumaan ja sitä ennen vapaata aikaa pitää käyttää lasten kanssa olemiseen.

Jos raskaus on vaikea ja olo on huono, onkai se nyt normaalijärjellä varustetulle miehelle selviö, että hänen pitää ottaa enemmän vastuuta kodinhoidosta, etenkin jos on jo vanhempia lapsia. Ja ainakin itsellä käy mielessä, että jos toinen voi huonosti, on tukena ja läsnä. Kun jo se, että toinen ymmärtää, että on huono olla, auttaa. Mutta jos jätetään yksin kärsimään ja vielä syyllistetään siitä, ettei ole oma hehkeä entinen itsensä, tekee hieman katkeraksi.

Kertokaa ihmeessä mitä te tarkoitatte huomioimisella sitten? Tuollaiset kukkapuskat tms on juuri sitä typerää hömppää, jolla vahvistetaan äidin kuningatarasema. Tasa-arvoinen vapaa-ajan jaottelu onkin paras. Mut niin kauan ku lasta ei edes vielä ole, ni kai se mies saa muutakin tehdä ku olla kotona hieromassa jalkoja ja kantamassa suklaata eteen?

No sehän on nyt jokaiselle vähän eri juttu, mutta... Mun mies esimerkiksi kaataa mulle monesti aamuisin kahvin mukiin ja tuo sen jopa joskus sänkyyn. Hän myös tekee minulle toisinaan aamupalaa. Jos mulla on kipuja (kärsin kovista menkkakivuista), itkettää, väsyttää tai työt ketuttaa, hän ottaa kainaloon, eikä syyllistä minua, vaikka ajattelisikin, että murehtimani asiat on pieniä (sitä ei tartte sanoa ääneen ja pahoittaa toisen mieltä entisestään). Tuo toisinaan kukkia ja monesti kertoo hyviä juttuja, koska haluaa saada mut nauramaan.

Kotityöt on jaettu alusta asti suurinpiirtein tasan. Se tekee kuka kerkee ja se pyykkää, kummalla loppuu puhtaat vaatteet ensin.

Tottakai saa mennä harrastamaan. Mutta käykö mielessä koskaan, että tuntuu ikävältä, kun toinen jättää yksin kärsimään sitä väsymystä ja kipuja, varsinkin kun itse ei pääse mihinkään?

"Jätä se"

Tässä maassa arvostetaan miehiä jotka jättää raskaana olevan vaimon. Siitä vaan sulkaa hattuun ;)

Seuraava nainen on takuulla sen arvoinen:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuuden vitsaus tulee olemaan tämän sukupolven itsekkäät äidit, jotka ovat tasa-arvoisemmassa asemassa kuin koskaan, mutta edelleen tietyn äitimyytin vahvassa suojassa. Voitte olla varmoja, että lapset kärsivät tästä. Nykyäänhän ajatellaan, et kaikkein tärkeintä koko perheen kannalta on nimenomaan äidit ja äitien hyvinvointi. Mistään muusta ei puhuta niin paljon.

Ja mitä neuvolaan tulee, niin siellä pitäis jakaa lukujärjestyspohjia eikä mitään pölysiä, vanhanaikaisia paapomisvinkkejä kuinka isän täytyy palvoa äitiä. Ohjeena olisi: älkää tulko takaisin puhumaan parisuhteestanne ja perheestänne ennen kuin lukujärjestys on täytetty tasapuolisesti vapaa-ajalla ja levolla.

Nykyään alkaa oikeesti olee jo perheitä, joissa isä hoitaa enemmän lasta kuin äiti, mut tää mamma ottaa kyllä kaiken kunnian. Tiedän tällaisia. Isiä ei uurastuksesta voi enää kehua, koska hehän voivat saada kehun vahingossa ansaitsemattomasti. Tämä nykyajan touhu on kaukana tasa-arvosta. Kunpa tämä pelleily loppuisi ja fokus siirtyisi sinne lapseenkin välillä.

Niinpä. Tiedän monia hyviä isejä jotka lapset hoitavat ja kodin. Sekä vielä oman työnsä siihen päälle.

Nykyään naiset haaveilevat jostain maisatorppa-elämästä että lomaillaan vuodet ympäri ja mies hoitaa kaiken. Ettei pikkurouva vaan väsy liikaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei ollut ongelmallista käydä töissä, tehdä kotihommiakin ja lenkkeillä raskausaikana. Pukkas päälle issiaksen, raskausajan diabeteksen, pahoinvoinnin.

Enpä jäänyt sänkyyn surkuttelemaan, liikunta helpotti issiasta ja pahoinvointia, raitis ilma tekee hyvän olon, ja sokeriarvot pysyivät kurissa.

Kai ne kaikki paheneekin, kun lakataan liikkumasta ja ollaan kuin mitään ei voisi tehdä, koska sitä ollaan niin raskaana jo plussapäivänä. Ja syödään epäterveellisesti.

Tätä minäkin olen näitä kommentteja lukiessani miettinyt: eikö mikään todellakaan helpota sitä oloa! Itsestänikin tuntuisi paremmalta saada raitista ilmaa ja liikkua sen verran kuin pystyn ja etsiä netistä ohjeita siitä, miten pahoinvointia voi helpottaa luonnollisin keinoin. Niitäkin keinoja kyllä on, ja niitä voisi ainakin kokeilla. Tuntuu kuitenkin siltä, että täällä kaikki käytännön ratkaisut teilataan, mutta sohvalla itkeskelyä ja kiukuttelua pidetään ihan ok:na, koska on ne hormonit. Miehet ovat kautta aikojen vedonneet siihen, että naiset eivät voi hormoniensa vuoksi tehdä sitä eikä tätä eikä tuota, ja kun näitä kommentteja lukee, alkaa tuntua siltä, että tottahan se onkin:-(.

Olen rankan oksentelun jälkeen monesti ollut lähellä pyörtyä. Ei silloin todellakaan tee mieli ainakaan kovin pian lähteä yhtään mihinkään. Kaupungilla liikkuessa ympäriinsä oksenteleva kerää myös runsaasti pahoja katseita.