Vaimo on raskaana ja täysin eri ihminen kuin enne raskautta
Otsikossa tuo oleellisin tulikin. Eli vaimo on toivotusti raskaana. En vaan olisi kuvitellut tämän olevan tällaista, enkä edes tiedä onko tämä normaalia.
Ennen raskautta vaimo oli sosiaalinen, energinen, iloinen, urheili monta kertaa viikossa ja seksikin maittoi. Nyt tuntuu kuin tuo nainen olisi muisto vain. Ymmärrän että alkuun ei energiaa riittänyt ja mielikin oli maassa, kun hän oksensi lähes kokoajan ekat kolme kuukautta.Ei oksenna enää, mutta on vaan väsynyt ja itkuinen kokoajan. Mieli heittelee vuoristorataa ja minä saan kaiken paskan niskaani. Ei ihminen voi olla noin jumalattoman väsynyt ja saamaton kokoajan: Nuokkuu sohvalla, eikä jaksa kotitöiden lisäksi tehdä yhtään mitään. Ei tule mukaan sosiaalisiin tapahtumiin, ei käy tapaamassa ystäviään. Kun tulee töistä kotiin, rösähtää sohvalle. Ikää vaimolla 36 vuotta, voiko tämä vaikuttaa? Syyt siihen ettei lähde urheilemaan tuntuvat jotenkin tekosyiltä: tietysti väsymys ykkössyynä aina, mutta milloin ei väsytä on kipuja nivusissa, tai hermosärkyä jalassa nesteenkertymisen takia. Aina jotain.
Ja sitten tämä itkuisuus. Tuntuu että vaimo suuttuu ja pahoittaa mielensä aivan mitättömistä asioista nykyään. Ennen niin itsevarma ja iloinen nainen tuntuu olevan epävarma hermoraunio nykyään.
Onko tämä normaalia ja sanokaa joku että saan vielä joskus vaimoni takaisin tämän kiukuttelevan sohvalla nuokkujan sijaan.
M- 34
Kommentit (1190)
Onko hän käynyt kilpirauhaskokeissa? Mieheni siskolla arvot menivät ihan sekaisin raskauden takia. Ennen ei ollut mitään ongelmia tai oireita.
Eikö teillä ole muuta tekemistä kun täällä valittaa?
Mitähän mieltä esimiehet ovat kun työntekijät lorvivat aaveella?
Eikä ole maailman ihme kun kotityöt kasaantuvat kun täällä vetelehditään pitkin päivää 😂
Ei ole miesten vika eikä esimiesten vika kun itse ette saa aikaan mitään muuta kuin lapsellisia kommentteja kirjoitella tänne.
Tulevaisuuden vitsaus tulee olemaan tämän sukupolven itsekkäät äidit, jotka ovat tasa-arvoisemmassa asemassa kuin koskaan, mutta edelleen tietyn äitimyytin vahvassa suojassa. Voitte olla varmoja, että lapset kärsivät tästä. Nykyäänhän ajatellaan, et kaikkein tärkeintä koko perheen kannalta on nimenomaan äidit ja äitien hyvinvointi. Mistään muusta ei puhuta niin paljon.
Ja mitä neuvolaan tulee, niin siellä pitäis jakaa lukujärjestyspohjia eikä mitään pölysiä, vanhanaikaisia paapomisvinkkejä kuinka isän täytyy palvoa äitiä. Ohjeena olisi: älkää tulko takaisin puhumaan parisuhteestanne ja perheestänne ennen kuin lukujärjestys on täytetty tasapuolisesti vapaa-ajalla ja levolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yh. Käyn töissä ja teen kotityöt, hoidan lapset. Yksin.
Kenelle saan tehdä valituksen?
Töissä käynyt raskaanakin ja kodin hoitanut. Olisi jäänyt paljon tekemättä jos olisin vaan valittanut asiasta 24/7
Kenelle tämä itsensä ylistysviesti on tarkoitettu? Ei kai tässä ap:n vaimo valitakaan missään vaiheessa että tekee kaiken kotona ja käy raskaanaollessa töissä, aivan kuten sinäkin olet käynyt. Yksin hänkin kodin hoitaa ja sen työn, kuten sinäkin.
Onko hän joku jumalatar kun niin käy moni muukin raskaana oleva töissä ja tekee kotitöitä? Jotkut tekevät töitä vielä kotonakin.
Tämä vaimo saa jäädä sairauslomalle ja aikaistaa äitiyslomalle lähtöään. Jos vaan osaa järjen käyttöön. Ei kukaan ole korvaamaton missään
Kuulostaa aika mun tokalta raskaudelta. Siis ihan perus. Olin ihan hermoraunio-sekopää mun miestä kohtaan, se vaan purkautui iltaisin häneen kun päivän pidättelin tuntojani kun touhusin väsyneenä lapsen kanssa kotona. Väsytti niin julmetusti koko ajan. Sosiaalinen elämä kärsi paljon kun oma muuttuva ulkomuoto jotenkin ällötti ja ärsytti. Loput 2-3 kuukautta oli taas mielialan kannalta helpompaa, sitten tulikin rytinällä muuta kremppaa. Taaksepäin kun ollaan muisteltu niin mies sanoo että vauvan ollessa puolivuotias hän sai saman vanhan kumppaninsa takaisin, kai mulla sitten ne legendaariset hormonit vaikutti sinne asti. Tai väsymys, tai ylipäätään suuret muutokset tai kaikki ne yhdessä. Että loppu hyvin, kaikki hyvin. Ihana mies kun jaksoi!
Vuosikymmeniä sitten lapset hankittiin nuorempina ja perheessä saattoi olla kymmenen lasta eikä ollut mitään ongelmaa jaksamisessa. Nykyaikana on totuttu helppoon ja ja kaikki pitäisi saada valmiina eli itse ei olla valmiita ponnistelemaan missään asiassa. Moni vaatii synnytyksenkin sektiolla vaikka siihen ei olisi mitään lääketieteellistä syytä.
Naisten kannattaisi hankkia lapset nuorena eli alle 30-vuotiaana jolloin raskaus ja äitiys on helpompi kestää ja jaksaa. Nykyään moni äitiydestä haaveileva on nelikymppinen ylipainoinen ja huonokuntoinen nössö joka ei pysty edes huolehtimaan itsestään. Kannattaako lasta hankkia tilanteessa jos ei pysty edes kilometriä kävelemään uupumatta.
Ap tuhoaa suhteensa, koska kärjistää asioita voimakkaasti ja näkee asiat hyvin mustavalkoisina. Ap:n mielestä vaimo on nyt raskaana ollessa muuttunut 24/7 nuokkuvaksi väsyneeksi kiukkukasaksi, vaikka todellisuudessa vaimo kuitenkin tekee aivan kaikki kotityöt yksin ja käy kokopäivätyössä. Oikeastihan on aika harvinaista, että raskaana oleva jaksaisi tehdä kokopäivätyön ohella yksin kaikki kotityötkin. Sitten ap:n mielestä hänen itsensä pitäisi muka lopettaa kaikki harrastukset ja luopua täysin liikunnasta ja nyhjätä vain kotona, koska vaimo on raskaana. Vaikka todellisuudessa ap ehtisi hyvin alkaa hoitamaan puolet kotitöistä ja käydä parina päivänä viikossa salilla ja vaikka puoli tuntia illassa käyttää vaimonsa paijaamiseen tai kuulumisten vaihtoon tms. läheisyyteen.
Minä olin raskaana ollessani todella huonossa kunnossa ja määrättynä vuodelepoon monta kertaa eli työt ja kotityöt oli kielletty. Silti yhteisestä sopimuksestamme mieheni kävi useamman kerran yksin matkustelemassa (koska en saanut lääkäriltä lupaa matkustaa) jne, asia vain hoidettiin niin, että ennen reissua mies siivosi kodin kuntoon ja kävi kaupasta jääkaapin täyteen ruokia ja soitteli minulle monta kertaa joka päivä että olenko kunnossa. Molemmat olimme tyytyväisiä.
Mustavalkoinen ajattelu, kärijstäminen ja ap:n harjoittama vaimon syyllistäminen (vaimon näkeminen syyllisenä ongelmiin) tuhoaa suhteen. Kompromissien etsiminen ja hyväntahtoinen toisen huomioiminen taas tekee jotain päinvastaista.
Joku ylijumalatar kyseessä kun on raskaana, töissä ja tekee kotitöitä.
Niin tekee moni muukin. Minäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vuosikymmeniä sitten lapset hankittiin nuorempina ja perheessä saattoi olla kymmenen lasta eikä ollut mitään ongelmaa jaksamisessa. Nykyaikana on totuttu helppoon ja ja kaikki pitäisi saada valmiina eli itse ei olla valmiita ponnistelemaan missään asiassa. Moni vaatii synnytyksenkin sektiolla vaikka siihen ei olisi mitään lääketieteellistä syytä.
Naisten kannattaisi hankkia lapset nuorena eli alle 30-vuotiaana jolloin raskaus ja äitiys on helpompi kestää ja jaksaa. Nykyään moni äitiydestä haaveileva on nelikymppinen ylipainoinen ja huonokuntoinen nössö joka ei pysty edes huolehtimaan itsestään. Kannattaako lasta hankkia tilanteessa jos ei pysty edes kilometriä kävelemään uupumatta.
Mitä järkeä verrata nykyaikaa aikaan vuosikymmeniä sitten? Silloin vuosikymmeniä sitten oli omat äidit, anopit ja siskontytöt ym auttelemassa, ei silloin naisen tarvinnut tehdä kaikkea yksin ja selvitä kaikesta yksin. Ja silloin naiset eivät tehneet pitkiä työpäiviä vaativassa kokopäivätyössä kodin ulkopuolella. Ja silloin vastasyntyneiden kuolleisuus oli korkea ja raskaanaolevien/synnyttävien kuolleisuus oli korkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yh. Käyn töissä ja teen kotityöt, hoidan lapset. Yksin.
Kenelle saan tehdä valituksen?
Töissä käynyt raskaanakin ja kodin hoitanut. Olisi jäänyt paljon tekemättä jos olisin vaan valittanut asiasta 24/7
Sulta puuttui se isoin rasite eli sotkevat ja valittava mies. Eiköhän ihan jokainen mamma täälläkin saa itsensä hoidettua. Se kiukku tulee epäreilusta ja rakkaudettomasta kohtelusta tulevan isän taholta (kuten ap malliesimerkkinä).
Niinpä. Mäkin olen tässä raskauden aikana oppinut käyttämään kaiken maailman ruoan keräys- ja kuljetuspalveluita. Mikäs siinä, mutta ihmetyttää miksi joudun niin tekemään kun lapsella on ihan isäkin. Tämä ikävä kyllä keskittyy itseensä, kaikista ennakkopuheista huolimatta ja hommaa jotakin roskaruokaa itselleen. Aivan kuten Ap. Lisäksi olen huomannut, että hänelle esim itkeminen on kiukuttelua. En näe asiaa aivan niin, raskaana tai muutenkaan itkemistä ei vain voi valita. Mies ei hahmota mitä tarkoittaa sairaalan käsky levätä. Ehdottelee ostosreissuja vaikken pysty kunnolla kävelemään ja verenpaine taivaissa jos lähden ovesta ulos. Lääkäri käskikin olla lähtemättä. Kyllä se kummasti hankaloittaa asioiden hoitamista kun ei voi poistua sohvalta. Ja luo katkeruutta kun se jolla mitään rajoitteita ei ole touhuaa mitä lystää.
Monissa kommenteissa paistaa se että
ON VAKKA KANTENSA VALINNUT.
Itse te olette ukkonne valinneet siitoshommiin ja lisääntyneet. Ei se miehen vika ole. Katsokaa peiliin.
Niin makaa kuin petaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yh. Käyn töissä ja teen kotityöt, hoidan lapset. Yksin.
Kenelle saan tehdä valituksen?
Töissä käynyt raskaanakin ja kodin hoitanut. Olisi jäänyt paljon tekemättä jos olisin vaan valittanut asiasta 24/7
Sulta puuttui se isoin rasite eli sotkevat ja valittava mies. Eiköhän ihan jokainen mamma täälläkin saa itsensä hoidettua. Se kiukku tulee epäreilusta ja rakkaudettomasta kohtelusta tulevan isän taholta (kuten ap malliesimerkkinä).
Niinpä. Mäkin olen tässä raskauden aikana oppinut käyttämään kaiken maailman ruoan keräys- ja kuljetuspalveluita. Mikäs siinä, mutta ihmetyttää miksi joudun niin tekemään kun lapsella on ihan isäkin. Tämä ikävä kyllä keskittyy itseensä, kaikista ennakkopuheista huolimatta ja hommaa jotakin roskaruokaa itselleen. Aivan kuten Ap. Lisäksi olen huomannut, että hänelle esim itkeminen on kiukuttelua. En näe asiaa aivan niin, raskaana tai muutenkaan itkemistä ei vain voi valita. Mies ei hahmota mitä tarkoittaa sairaalan käsky levätä. Ehdottelee ostosreissuja vaikken pysty kunnolla kävelemään ja verenpaine taivaissa jos lähden ovesta ulos. Lääkäri käskikin olla lähtemättä. Kyllä se kummasti hankaloittaa asioiden hoitamista kun ei voi poistua sohvalta. Ja luo katkeruutta kun se jolla mitään rajoitteita ei ole touhuaa mitä lystää.
Etkö osaa kävellä sinne kauppaan tai käyttää linja-autoa? Soittaa taksia?
Uusavuttomuutta tuo on eikä ole miehesi vika jos et älyä persettäsi sohvalta nostaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yh. Käyn töissä ja teen kotityöt, hoidan lapset. Yksin.
Kenelle saan tehdä valituksen?
Töissä käynyt raskaanakin ja kodin hoitanut. Olisi jäänyt paljon tekemättä jos olisin vaan valittanut asiasta 24/7
Sulta puuttui se isoin rasite eli sotkevat ja valittava mies. Eiköhän ihan jokainen mamma täälläkin saa itsensä hoidettua. Se kiukku tulee epäreilusta ja rakkaudettomasta kohtelusta tulevan isän taholta (kuten ap malliesimerkkinä).
Niinpä. Mäkin olen tässä raskauden aikana oppinut käyttämään kaiken maailman ruoan keräys- ja kuljetuspalveluita. Mikäs siinä, mutta ihmetyttää miksi joudun niin tekemään kun lapsella on ihan isäkin. Tämä ikävä kyllä keskittyy itseensä, kaikista ennakkopuheista huolimatta ja hommaa jotakin roskaruokaa itselleen. Aivan kuten Ap. Lisäksi olen huomannut, että hänelle esim itkeminen on kiukuttelua. En näe asiaa aivan niin, raskaana tai muutenkaan itkemistä ei vain voi valita. Mies ei hahmota mitä tarkoittaa sairaalan käsky levätä. Ehdottelee ostosreissuja vaikken pysty kunnolla kävelemään ja verenpaine taivaissa jos lähden ovesta ulos. Lääkäri käskikin olla lähtemättä. Kyllä se kummasti hankaloittaa asioiden hoitamista kun ei voi poistua sohvalta. Ja luo katkeruutta kun se jolla mitään rajoitteita ei ole touhuaa mitä lystää.
Noutoruokahan ja rasvamätöt auttavatkin verenpaineeseen. Ruokavalio kuntoon emakko!!
Ei ole sikiöllekään hyväksi noutoruoka, suola ja rasva. Taidat painaa 200 kiloa, ei ihme että miehesi on muualla kun kuuntelemassa syöttöporsaan vinkumista
Miksi hankkia lapsia jos kroppa ei kestä raskaana oloa tai äitiyttä??? Sitten syytetään miestä tms. kun kaikki ei suju niin kuin pitäisi. Kaksikymppinen nainen on terveyden perikuva ja heidän pitäisi synnyttää lisää kansalaisia tähän maahan maksamaan veroja. Nelikymppinen keski-ikäinen nainen ei oikein ole parhaassa lastentekoiässä kun vaihdevuodet pukkaavat päälle
Vierailija kirjoitti:
Eikö teillä ole muuta tekemistä kun täällä valittaa?
Mitähän mieltä esimiehet ovat kun työntekijät lorvivat aaveella?
Eikä ole maailman ihme kun kotityöt kasaantuvat kun täällä vetelehditään pitkin päivää 😂
Ei ole miesten vika eikä esimiesten vika kun itse ette saa aikaan mitään muuta kuin lapsellisia kommentteja kirjoitella tänne.
Mitä itse teet? Valitat AV:lla. Paraskin sanomaan! Ota malka pois omasta silmästäsi jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yh. Käyn töissä ja teen kotityöt, hoidan lapset. Yksin.
Kenelle saan tehdä valituksen?
Töissä käynyt raskaanakin ja kodin hoitanut. Olisi jäänyt paljon tekemättä jos olisin vaan valittanut asiasta 24/7
Sulta puuttui se isoin rasite eli sotkevat ja valittava mies. Eiköhän ihan jokainen mamma täälläkin saa itsensä hoidettua. Se kiukku tulee epäreilusta ja rakkaudettomasta kohtelusta tulevan isän taholta (kuten ap malliesimerkkinä).
Niinpä. Mäkin olen tässä raskauden aikana oppinut käyttämään kaiken maailman ruoan keräys- ja kuljetuspalveluita. Mikäs siinä, mutta ihmetyttää miksi joudun niin tekemään kun lapsella on ihan isäkin. Tämä ikävä kyllä keskittyy itseensä, kaikista ennakkopuheista huolimatta ja hommaa jotakin roskaruokaa itselleen. Aivan kuten Ap. Lisäksi olen huomannut, että hänelle esim itkeminen on kiukuttelua. En näe asiaa aivan niin, raskaana tai muutenkaan itkemistä ei vain voi valita. Mies ei hahmota mitä tarkoittaa sairaalan käsky levätä. Ehdottelee ostosreissuja vaikken pysty kunnolla kävelemään ja verenpaine taivaissa jos lähden ovesta ulos. Lääkäri käskikin olla lähtemättä. Kyllä se kummasti hankaloittaa asioiden hoitamista kun ei voi poistua sohvalta. Ja luo katkeruutta kun se jolla mitään rajoitteita ei ole touhuaa mitä lystää.
Monisairaitten ja huonokuntoisten ei kannattaisi hankkia lapsia kun he kuitenkin jäävät toisten hoidettaviksi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi hankkia lapsia jos kroppa ei kestä raskaana oloa tai äitiyttä??? Sitten syytetään miestä tms. kun kaikki ei suju niin kuin pitäisi. Kaksikymppinen nainen on terveyden perikuva ja heidän pitäisi synnyttää lisää kansalaisia tähän maahan maksamaan veroja. Nelikymppinen keski-ikäinen nainen ei oikein ole parhaassa lastentekoiässä kun vaihdevuodet pukkaavat päälle
Koska on kivempaa heittäytyä 3- vuotiaaksi pikkuprinsessaksi jolle mies on vain palvelusväkeä ja kotih*ora.
Mukavampaa valittaa kaikesta. Ja syyttää hormoneita vaikka todellinen luonne taitaa vain esiin tulla monella ja jää vielä päälle synnytyksen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi hankkia lapsia jos kroppa ei kestä raskaana oloa tai äitiyttä??? Sitten syytetään miestä tms. kun kaikki ei suju niin kuin pitäisi. Kaksikymppinen nainen on terveyden perikuva ja heidän pitäisi synnyttää lisää kansalaisia tähän maahan maksamaan veroja. Nelikymppinen keski-ikäinen nainen ei oikein ole parhaassa lastentekoiässä kun vaihdevuodet pukkaavat päälle
Miten sen voi ennustaa etukäteen, että tuleeko kroppa kestämään raskauden?
Itse olin normaalipainoinen, liikunnallinen (hyvä lihaskunto ja hyvä hapenottokyky), perusterve ja hyvällä vastutustuskyvyllä varustettu (ei mitään sairauksia, edes flunssaa en ollut sairastanut viiteen vuoteen).
Silti kroppani ei "kestänyt" raskautta vaan sain hyperemeesin, raskausdiabeteksen, iskiaksen ja karpaalitunnelisyndrooman. Tosin lääkärin mukaan en voinut näihin mitenkään itse vaikuttaa, vaan radi oli perinnöllinen minulla (en herkutellut ollenkaan, se tuli silti) ja muutkin luetellut luultavasti perinnöllisiä, osin huonoa tuuria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö teillä ole muuta tekemistä kun täällä valittaa?
Mitähän mieltä esimiehet ovat kun työntekijät lorvivat aaveella?
Eikä ole maailman ihme kun kotityöt kasaantuvat kun täällä vetelehditään pitkin päivää 😂
Ei ole miesten vika eikä esimiesten vika kun itse ette saa aikaan mitään muuta kuin lapsellisia kommentteja kirjoitella tänne.
Mitä itse teet? Valitat AV:lla. Paraskin sanomaan! Ota malka pois omasta silmästäsi jne.
Huomautin naiset että eikö teillä ole niin perkeleesti töitä tehtävänä mutta hyvin on aikaa täällä narista niistä töistä 😂
Eipä ole ihme että lapsia ei synny kun raskausaikana nainen muuttuu hirviöksi. Pitäisi olla joku seula kuka saa hankkia lapsia kun selvästi aika moni nainen on itsekeskeinen länkyttäjä.