Päivittäinen kulutukseni on vain noin 1400kcal. Paino nousee, koska on vaikeaa syödä noin vähän!
Minulla on maailman epäaktiivisin työ. Joudun menemään autolla töihin, koska työpaikalle ei kulje julkiset. Työpaikalla en liiku kuin kopiokoneen ja työpisteen väliä, eli nousen ehkä kerran kolmessa tunnissa ylös. Pomo ei halua purkaa kiinteitä kalusteita, jotta voitaisiin hankkia edes seisomatyöpiste. Lankapuhelimestakaan ei voi luopua, joten minun on istuttava työpisteelläni koko 7,5-tuntinen työpäivä.
Autolla kuljen puoli tuntia suuntaansa, eli istun päivän aikana noin 8,5 tuntia.
Meillä on kolme kouluikäistä lasta. Illat menevät ruokakaupassa, ruokaa laittaessa, siivotessa ja lapsia harrastuksiin kuskatessa. Kun asuu täällä korvessa, niin ei ole niitä julkisia, eikä lapsi voi mennä pyörällä 25 kilometrin päähän pianotunnille..
Käyn kolmesti viikossa juoksulenkillä, tunnin kerrallaan, mutta eihän sekään mitään auta. Istun 4 päivää viikosta ja kolmena päivänä käyn tunnin lenkillä.
Paino on jämähtänyt 80 kiloon (pituutta 168cm). Olen laihduttanut parisenkymmentä kiloa ruokavaliolla, mutta vähempää en enää pysty syömään. Olen pitänyt kuukauden ajan sykemittaria kädessä, joka arvioi päivän aikana kulutetut kalorit. Jatkuvasti noin 1400kcal päivässä! Yritän syödä kevyesti ja pääsen 1500 kaloriin, mutta kovin paljoa vähempää en pysty syömään - pakkohan minun on jotain syödä!
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, vähän ohi aiheen, mutta tuota kulutusta olen itsekin ihmetellyt: Käytän myös Polarin aktiivisuusmittaria. Sinne syöttämieni tietojen perusteella (ikä 41 v, nainen, paino 71 kg, pituus 169 cm) antaa vuorokauden kulutukseksi juuri noin 1500 kcal tms. Ja se siis ottaa huomioon päivän aktiivisuuden! Kun sitten syötin tietoni Sydänliiton laskuriin, antaa samoilla tiedoilla kulutuksekseni noin 2100 kcal. Itse juoksen melko paljon (maratonejakin), joten oletettavasti lihasmassaa on jonkin verran, mutta sitähän mikään laskuri ei ota huomioon. Kehonkoostumusmittaus varmaan huomioisi senkin. Mistähän tuo lukujen ero kertoo, osaisiko joku selittää?
Mulla on myös Polarin aktiivisuusranneke ja se näyttää päivän kalorinkulutuksekseni aina sen saman n. 1400 kaloria, eli aina kun illalla katsoo rannekkeesta, niin näyttää, että olisin kuluttanut tuon saman määrän. Olen ihmetellyt, että johan on perskule, kun ei salilla käynnit, lenkit tms. yhtään nosta kalorinkulutusta, kunnes sitten katsoin synkronoituani koneelta tietojani ja huomasin, että vasta tuolla oli se oikea kalorikulutusmäärä. Eli ranneke itsessään näyttää vain sen peruskulutuksen, joka siis kuluu joka päivä, vaikkei tekisi mitään.

Et pysty millään mittarilla kulutustasi tietämään.

Ainakaan rannekkeella. Lepokulutus selviää tuolla tavalla.
https://www.google.fi/search?q=basal+metabolism+measuring&prmd=ivn&sour…:
Ja kehonkoostumus
https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://m.youtube.c…

Ei pysty, mutta kyllä siitä jotain osviittaa saa.
Tuo kulutus kuulostaa silti tosi pieneltä, mutta en puutu siihen. Enemmänkin mua kiinnostaa se, että miksi et saisi lisättyä kulutusta ihan pienillä muutoksilla arkirutiineihin. Jätä auto parkkipaikan nurkkaan ja kävele ylimääräiset muutama sata metriä aamuin illoin. Lankapuhelimen voi kääntää kännykkään, töissä voit tehdä pientä toimistojumppaa vaikka kerran tunnissa, käy ruokatauolla ulkona jne. Saat pienillä yksittäisillä muutoksilla huomattavan määrä askeleita lisää työpäivään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä uskonut tuohon lepokulutukseen. Meikäläisen kokoinen kun ei laihdu 1800-2200kcal vaan päinvastoin lihoo. T:48v, 170cm ja komeat 160kg
Ei se ole mikään uskon asia. Sun keho kuluttaa energiaa myös levossa. Lepokulutus toki laskee iän myötä, koska solujen uusiutuminen hidastuu, lihasmassa vähenee jne.
Mutta sen mukaan olisin langanlaiha.
Rasvakudos ei juurikaan kuluta kaloreita. Lihas kuluttaa. Ap:n rasvaprosentti 55. Mikähän tähän auttaisi? Ja ei, naisesta ei tule hirveä lihasmasse vahingossa, vaikka kävisi kuntosalilla, sitä ei tarvitse pelätä. Voit myös tehdä lihaskuntoliikkeitä kotona. Tähän lihasasiaan ap ei ole vastannut mitään.

Pilateskin on tehokas jos sen tekee oikein. Olen käynyt muutaman vuoden ja vain oman kehon painolla ilman mitään puntteja mulla näkyy sixpack:) Pitäisikin käydä tarkistuttamassa tuo rasvaprosentti, tähän saakka se on normaalipainoisena ollut huima 33 mitä en voi ymmärtää mutta luulisi että nyt olisi pudonnut. Itse en pysty kuvittelemaan missä mulla olisi vielä yli 20 kg läskiä??
En ymmärrä.
Jos kulutus on 1400kcal, niin eikö silloin keho ilmoita jo pienemmästä ruokamäärästä, että kiitos oli riittävästi? Ei kai voi tulla nälkä, jos syö sen mitä kuluttaa?
1400kcal saa syödä ihan reilusti, kun jättää turhat pastat yms. pois.
Vierailija kirjoitti:
age is just a number kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi kulutus olla noin pieni, jos painaa 80 kg. Se on fysiikan lakien vastainen mahdottomuus.
Päivä ei kuitenkaan ole pelkkää makaamista, vaan enimäkseen istumista siirtymineen. Joku laskelmissa nyt mättää. Alitajuinen itsepetos syömisten suhteen?
On muuten hyvin tavallinen ilmiö, kun tosissaan on tutkimusolosuhteissa seurattu ihmisten energian kulutusta. Aineenvaihdunnallisia eroja on, mutta hyvin pieniä.
Kyllä voi. Ikä on myös ratkaiseva tekijä tässä, sukupuoli myös. Painan itse juurikin sen 80 kg, olen 170 cm pitkä, 43-vuotias toimistotyötä tekevä nainen. Mun peruskulutus on 1476 kcal vuorokaudessa. Se on hämmästyttävän vähän.
Niin?
Tämä on kulutuksesi jos makaat sängyssä kaiket päivät. Jo vähäinenkin aktiviteetti nostaa sitä muutamalla sadalla kalorilla vuorokaudessa.
Aloittajahan hoitaa arkiaskareet ja käy vielä lenkilläkin. Pituus on yhdentekevä, paino on ratkaiseva. Miksi mainitset pituutesi?
Pituudella on sellainen merkitys, että esim.160 cm/80 kg:lla on isompi rasvaprosentti kuin 170 cm/80 kg, vertaa myös 180 cm/80 kg.
itselläni kulutus on nyt noin 1100 kcal/pv. Olen syönyt just sen verran joka päivä, jo viikkoja. Joskus alle, joskus hieman yli. Mutta paino on ja pysyy 63-4 kg. viikon kalorini on noin 8,200. Paino ei tipu grammaakaan Kortisoliarvoni on pahasti koholla, Mulla on Cushingin oireyhtymä, jossa keho ikäänkuin kierrättää rasvan kehossani uudelleen ja uudelleen, kun muilla rasva poistuu. Olen nöin lukenut. Sitten vielä munuaiset lievästi vajatoimiset joten nesteet ei poistu, vaan kertyy kehoon. Tätä se on kun ikää tulee. Kumpaakaan vaivaani ei hoideta mitenkään. En ole työelämässä, joten en ole paljon likkunutkaan.
Mikä ärsyttää että on monia kalorilaskureita, joissa se alin kulutus on: "kevyttä liikuntaa, eli toimistotyö". Tätä alempaa kulutusta eivät edes tunnista olemassa olevaksi, siksi nuo kalorilaskurit menee pahasti pieleen aina. Mailma on pullollaan, eläkeläisiä, työttömiä, sairaita, sitten vielä invalidit, jotka ei voi liikkua, liikuntavammaiset, sairaslomalla olevat, esim. pitkittyneessä kuumeessa, ei saa edes liikkua kuin minimi tai saa sydänlihastulehduksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, vähän ohi aiheen, mutta tuota kulutusta olen itsekin ihmetellyt: Käytän myös Polarin aktiivisuusmittaria. Sinne syöttämieni tietojen perusteella (ikä 41 v, nainen, paino 71 kg, pituus 169 cm) antaa vuorokauden kulutukseksi juuri noin 1500 kcal tms. Ja se siis ottaa huomioon päivän aktiivisuuden! Kun sitten syötin tietoni Sydänliiton laskuriin, antaa samoilla tiedoilla kulutuksekseni noin 2100 kcal. Itse juoksen melko paljon (maratonejakin), joten oletettavasti lihasmassaa on jonkin verran, mutta sitähän mikään laskuri ei ota huomioon. Kehonkoostumusmittaus varmaan huomioisi senkin. Mistähän tuo lukujen ero kertoo, osaisiko joku selittää?
Mulla on myös Polarin aktiivisuusranneke ja se näyttää päivän kalorinkulutuksekseni aina sen saman n. 1400 kaloria, eli aina kun illalla katsoo rannekkeesta, niin näyttää, että olisin kuluttanut tuon saman määrän. Olen ihmetellyt, että johan on perskule, kun ei salilla käynnit, lenkit tms. yhtään nosta kalorinkulutusta, kunnes sitten katsoin synkronoituani koneelta tietojani ja huomasin, että vasta tuolla oli se oikea kalorikulutusmäärä. Eli ranneke itsessään näyttää vain sen peruskulutuksen, joka siis kuluu joka päivä, vaikkei tekisi mitään.
Et pysty millään mittarilla kulutustasi tietämään.
Ainakaan rannekkeella. Lepokulutus selviää tuolla tavalla.
https://www.google.fi/search?q=basal+metabolism+measuring&prmd=ivn&sour…:
Ja kehonkoostumus
https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://m.youtube.c…
Täällä yksi joka on käynyt hengityskaasumittauksessa rajun painonnousun takia. Pituus 156 cm ja paino oli tuolloin noussut 20 kg, painoin yli 70 kg. Ikää tuolloin 25. Lepokulutukseni oli n.1200 kcal/vrk. Syypääksi lopulta nimettiin lääkitys, joka lopetettiin ja pääsin lähes entisiin mittoihin. Nykyisin olen vähän yli 60 kg ja voi päätellä, että peruskulutus on nyt aikas vähän.
Sanokaapa raati paljonko oli kaloreita eilisessä mielihalujen mukaisessa ruokavaliossani. Syön siis aina ilman rajoitteita ja pituutta 154cm, painoa noin 50 kg, en tiedä, kun en olen vuoteen punninnut itseäni.
Aamupala nro 1, klo 7: lasi vettä , 2 mukillista kahvia rasvattomalla maidolla
Aamupala nro 2, klo 8:30: 2 ruispalaa becelillä, muki kahvia rasvattomalla maidolla
Lounas klo 12: sushia rasiallinen, noin 10 palaa
Kahvia mukillinen rasvattomalla maidolla työpäivän aikana
Lasi skumppaa terassilla töiden jälkeen
Päivällinen klo 18: grillibroilerin-koipi, pasta-fetasalaattia, kukkurainen syvä teema-lautanen (valmisruokaa kaupan tiskiltä), pieni olut
Illalla lasi skumppaa,
Lisäksi napostelin pienen lautasellisen teineiltä yli jääneitä perjantaimättöjä eli rankiksia ja lihapullia.
töihin julkisilla, kevyt toimistotyö, liikuntaa 2-5 kertaa viikossa. Tämän tyyppisellä ruokavaliolla en liho enkä laihdu. Alkoholi ei kuulu päivittäiseen ruokavaliooni, muuten normisetti.
Ap, olet kotona klo. 18 ja syöt sen jälkeen vielä tuon päivällisen ja iltapalan? Se on aika paljon illalle. Kevyempi iltapala riittäisi esim. rahkaa ja marjoja. Tuo välipala ei ole mielestäni liikaa jos päivällinen on vasta kuuden jälkeen, mutta liikaa kaloreita illalle.
Hedelmissä on muuten paljon enemmän kaloreita ja sokereita kuin marjoissa.
Kikka kirjoitti:
Sanokaapa raati paljonko oli kaloreita eilisessä mielihalujen mukaisessa ruokavaliossani. Syön siis aina ilman rajoitteita ja pituutta 154cm, painoa noin 50 kg, en tiedä, kun en olen vuoteen punninnut itseäni.
Aamupala nro 1, klo 7: lasi vettä , 2 mukillista kahvia rasvattomalla maidolla
Aamupala nro 2, klo 8:30: 2 ruispalaa becelillä, muki kahvia rasvattomalla maidollaLounas klo 12: sushia rasiallinen, noin 10 palaa
Kahvia mukillinen rasvattomalla maidolla työpäivän aikana
Lasi skumppaa terassilla töiden jälkeenPäivällinen klo 18: grillibroilerin-koipi, pasta-fetasalaattia, kukkurainen syvä teema-lautanen (valmisruokaa kaupan tiskiltä), pieni olut
Illalla lasi skumppaa,
Lisäksi napostelin pienen lautasellisen teineiltä yli jääneitä perjantaimättöjä eli rankiksia ja lihapullia.töihin julkisilla, kevyt toimistotyö, liikuntaa 2-5 kertaa viikossa. Tämän tyyppisellä ruokavaliolla en liho enkä laihdu. Alkoholi ei kuulu päivittäiseen ruokavaliooni, muuten normisetti.
Tuosta tulee n 2300 kcal, ilmeisesti olet vielä aika nuori kun kulutus on noin hyvä:)
Kaikkea kehtaat ehdottaakin. Rasvatonta ruokaa ja öljyä puuroon :D:D:D