Lue keskustelun säännöt.
Jään AINA varjoon, sivustaseuraajaksi, ihan sama missä olen, olen outo
15.02.2026 |
Sama toistuu harrastuksessa, työelämässä, jopa somessa.
Ensin tuntuu, että minun täytyy rikkoa jokin jää. Jos sen onnistun tekemään (aina en), niin juttu ehkä luistaa ihan hyvin ja asiat tulee tehtyä. Mutta työelämässä kiitos ja kehut menee aina ohi, ja harrastuksessa ja vapaaehtoishommassa sama juttu. En ole suuna päänä selittämässä koskaan, en valita koko ajan, en juorua ihmisistä. Omasta mielestäni olen tavallisen järkevää ja huumorintajuistakin seuraa, mutta olen alkanut epäillä, että elän jossain omassa harhassa. En vain ymmärrä, mikä minussa on niin vastenmielistä? Olen siis nainen, yli 40 jo.
Mistään ei jää kavereita vapaa-ajalle, tosin työstä en sitä odotakaan. Ei enää edes some-kavereita! Kukaan ei pyydä saada seurata, joten minäkään en uskalla.
Somessa tai Whatsapp-ryhmissä jään varjoon, eikä kommenttejani noteraata. Yksi kun sanoo, että ei pääse paikalle kun on kipeänä, hänelle tulee sydämiä ja paranemisia - kommentteja. Kun minä joskus sanon samaa, sirat vaan sirittää. En vain ymmärrä tätä enää :(
Eilen ystävänpäivänä en uskaltanut tykätä kenenkään "Hyvää ystävänpäivää" - jutuista kun ajattelin, että tällä ei varmaan kyllä tarkoiteta minua.
Jos asia on sinulle vieras tai tekee mieli kysyä, että miksi välität edes tällaisesta, niin ole kiltti ja älä kommentoi. Koen olevani ihmisenä jotenkin todella outo, ja haluaisin kuulla mikä ihme minusta sellaisen tekee.
Kommentit (28)
Itsellä sama juttu. Totesin sen kohdallani johtuvan siitä ettei kiinnosta mitä ihmiset tekevät. Itseasiassa ei voisi vähempää kiinnostaa kuunnella tarkkaa selitystä siitä, mitä joku on tehnyt päivän aikana. Lisäksi tulen itsekseni toimeen, enkä koe yksinäisyyttä, enkä katkeruutta tilanteesta. Ollaan omanlaisia, eri tavalla täydellisiä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua hyvin koska mulla on ihan sama kokemus. Liityin muutamaan ryhmäänkin niin tuntui kuin joku jäätynyt tunnelma olisi tullut sinne ryhmään jos jotakin kommentoin. Joudun usein myös pilkatuksi ja haukutuksi eli silmätikuksi. Mulla ei ole sulle vastausta antaa ap, koska en tiedä itsekään mistä kohdallani on kyse. Eikä ole tarkoitus olla itsekeskeinen.
Kurja juttu, että tunnet samoin! Ymmärrän hyvin tuon jäätyneen tunnelman, mistä sanot. Se ei ole käynyt ihan joka kerta, mutta kun on, olen mennyt ihan puihin. Joskus mietin, että yritänkö sitten liikaa? Vai jos olen lamautunut tilanteesta, vaikutanko sulkeutumiseni kanssa ylimieliseltä? Pystyn tähän hetkeen muistamaan vain yhden "yhteisön/vapaaehtoisporukan", jonka kanssa näin ei ole käynyt ja kun nähdään, tunnelma on ihan kiva. Mutta nämä ihmiset ovat toisaalta sitten aika itsevarmoja, meneviä ja ulospäinsuuntautuneita. Ehkä he eivät saa minusta mitään tuntemuksia.
Minäkään en halua kuulostaa itsekeskeiseltä, vaikka omaa elämäähän tässä pohdin.
Haukutuksi tai silmätikuksi en ole kouluaikojen jälkeen joutunut, mutta ohitetuksi kyllä. En tiedä, kumpi oikeastaan satuttaa enemmän. Ap
Vierailija kirjoitti:
Itsellä sama juttu. Totesin sen kohdallani johtuvan siitä ettei kiinnosta mitä ihmiset tekevät. Itseasiassa ei voisi vähempää kiinnostaa kuunnella tarkkaa selitystä siitä, mitä joku on tehnyt päivän aikana. Lisäksi tulen itsekseni toimeen, enkä koe yksinäisyyttä, enkä katkeruutta tilanteesta. Ollaan omanlaisia, eri tavalla täydellisiä :)
Saan ehkä kiinni tästä, että ei kiinnosta mitä muut tekevät. En nyt sanoisi, ettei minua voisi vähempää kiinnostaa, sillä joskus kiinnostaa. Mutta en sillä tavalla välitä muiden tekemisistä että paheksuisin niitä tai nostaisin esille, että näitkö tai kuule tiedätkö mitä Marjatta teki. Mutta jos keskustelen ihmisten kanssa, kuuntelen kyllä.
Minäkin tulen itseni kanssa kyllä toimeen, ja osaan olla nahoissani ja teen asioita myös yksin. Mutta koen kuitenkin olevani yksinäinen, ja näkymätön. Ap
Tämä on Suomessa hyvin yleistä. Ihmisillä on niin huonot sosiaaliset taidot - ollaan aina vaan niiden mahdollisimman samanoloisten vanhojen tuttujen kesken, eikä osata ottaa muita huomiooon.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on Suomessa hyvin yleistä. Ihmisillä on niin huonot sosiaaliset taidot - ollaan aina vaan niiden mahdollisimman samanoloisten vanhojen tuttujen kesken, eikä osata ottaa muita huomiooon.
En ole koskaan päässyt asumaan tai edes viettämään aikaa missään muualla niin, että olisin asunut tai opiskellut ulkomailla. Matkustanut olen jonkun verran, ja niin hölmöä kuin se onkin, parhaiten olen "pärjännyt" Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Jälkimmäisessä puolisoni sanoikin, että olen kuin kala vedessä siellä, ja erilainen jo olemukseltani. Ja tämä ei ole USAn ylistystä sinällään, maa on mikä on, ja sielläkin eri alueilla ollaan eri tavalla sosiaalisia. Mutta yleisesti siis.
Voisin Suomessa mennä uuteen paikkaan ihan muina naisina, mutta koska kokemukseni on mikä on, en niin tee. Menen varmaan sitten kuitenkin tosi varautuneena. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on nykyisessä työpaikassani juuri noin, aivan kuin en olisi sanonutkaan mitään. Joku voi ottaa ohikiitävän katsekontaktin ja poistuu tilanteesta. En tiedä, mistä johtuu. Onneksi pääsen pois tuolta kolmen kuukauden päästä. Ihan kuin ihmiset puhuisivat minustakin takanapäin ja osa jopa korostuneesti tekee selväksi ettei puheestani saisi selvää. Olen yli 40 ja tällaiseen en ole ennen törmännyt. Olen tullut ymmärretyksi ja aina tehnyt puhumalla työtäni. Joissain harrastusryhmissä on myös tullut todella ulkopuolinen olo ja ne olen jättänytkin suosiolla pois.
Olen pahoillani puolestasi, varmasti raskasta. Itse yritän aina ottaa ihmiset huomioon ja vastaan vaikka hymyllä mikäli en muuta osaa tai ei ole tilanteeseen sopimatonta. Koska tuo ulkopuolisuuden tunne on niin jäätävä, se joka sen tuntee takuulla tietää mikä se on.
Samanlaista minulla, ja myöskin ikää yli 40.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihmisessä tarvitse olla mitään vikaa, vaikka ei otettaisikaan porukkaan. Monilla ihmisillä on jo ennestään vapaa-ajalla, töissä ja harrastuksissa kaveripiirit ja porukat, joihin ei oteta uusia ihmisiä kovin helposti.
Parempi kehitellä omia kivoja juttuja ja joskus huomaa, että joku toinenkin tahtoo niihin mukaan.
Ehkä se koulukiusaaminen tms. jättää jäljen, että aina tuntuu huonolta. Ja mitä sitten haluaisit? Enemmän kommentteja? Vai oletko vaan tyytyväinen tilanteeseen? Mä ainakin olen usein mielelläni "ulkopuolinen". Yksi neuvo on, älä keskity itseesi ja tuntemuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No niin kaikki samanmieliset yksinäiset, vaihtakaa yhteystiedot ja olkaa kavereita.
Olemuksesi on ehkä väritön, hiljainen ja sinusta huokuu :
anteeksi-että-olen-olemassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli kerran yhdessä työpaikassa yksi työkaveri, joka just tolleen ohitti täysin sanomiseni. Tulkitsin että oli vähän narsismiin taipuvainen, halusi kovasti kiivetä hierarkiassa ja koki ettei musta ole hyötyä siinä. Muissakin porukoissa on lievemmin ollut tuollaista ohitetuksi tulemisen kokemusta. Niistä olen sitten lähtenyt lopulta aina pois ja jos on löytynyt porukka, jossa mua ei ohiteta niin sinne olen jäänyt. Nykyisessä harrastusporukassani osa on vähän sellaisia ajattelemattomia ja ylipuheliaita, mutta olen huomannut että kaikki periaatteessa haluavat että porukassa on hyvä henki, ja osa sitten on tosi mukavia kun heidän kanssaan pääsee juttuun. Olen sellaisella alalla, jonne hakeutuu mukavia pehmoihmisiä, ja harrastuksiksikin on nyt valikoitunut sellaisia jotka vaativat oman epätäydellisyyden hyväksymistä (lue kuorolaulu). Mitä jos ap ajattelisit omia sosiaalisia ympyröitä boksin ulkopuolelta, että onko mahdollista että ne mukavat ihmiset vaan on jossain muualla? Tyyliin oletko bisnesalalla ja harrastat bikinifitnessiä?
Minä olen myös nainen jonka ympäriltä viedään tuolit. Olen se, jonka luokse kukaan ei hakeudu juttelemaan uudessa harrastuksessa, jossa kaikki ovat toisilleen tuntemattomia. Minä joudun aina tekemään aloitteet keskusteluun jos haluan jutella vaikkapa tauolla jonkun kanssa. Minun kanssani ei juuri aloiteta keskusteluita. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että olen vaikeasti lähestyttävä. Perusilmeeni on hapan ja hieman ujona saatan katsella hieman ihmisten ohi. Ihmiset hakeutuu niiden luokse joita on helppo lähestyä. Ajan kanssa saan kyllä seuraa, mutta se tosiaan vaatii itseltäni enemmän vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on nykyisessä työpaikassani juuri noin, aivan kuin en olisi sanonutkaan mitään. Joku voi ottaa ohikiitävän katsekontaktin ja poistuu tilanteesta. En tiedä, mistä johtuu. Onneksi pääsen pois tuolta kolmen kuukauden päästä. Ihan kuin ihmiset puhuisivat minustakin takanapäin ja osa jopa korostuneesti tekee selväksi ettei puheestani saisi selvää. Olen yli 40 ja tällaiseen en ole ennen törmännyt. Olen tullut ymmärretyksi ja aina tehnyt puhumalla työtäni. Joissain harrastusryhmissä on myös tullut todella ulkopuolinen olo ja ne olen jättänytkin suosiolla pois.
Olen pahoillani puolestasi, varmasti raskasta. Itse yritän aina ottaa ihmiset huomioon ja vastaan vaikka hymyllä mikäli en muuta osaa tai ei ole tilanteeseen sopimatonta. Koska tuo ulkopuolisuuden tunne on niin jäätävä, se joka sen tuntee takuulla tietää mikä se on.
Jännä tuo, että ihmiset korostuneesti tekevät selväksi, ettei puheesta saa selvää. Saan kiinni tuosta, ja olen ehkä kokenut myös samaa. Onneksi pääsit pois tuosta työpaikasta! Tämä ulkopuolisuuden tunne on kyllä kamala, ja sitä on joskus vaikea alkaa sanoittaa, että miten se tapahtuu ja miltä siinä tilanteessa tuntuu. Onneksi on teitä muitakin, mutta eihän se onni tietysti ole, jäädä ulkopuolelle.
Minä olen myös jättäytynyt joistain harrastusporukoista aikanaan pois, ja vain sellaiset olen rämpinyt loppuun missä tehdään omaa juttua. Joukkuejutut tuntuu nykyään aivan utopialta, että sellaiseen yrittäisin mennä mukaan! Tai kuoro, vaikka tykkäänkin laulaa.
Yritän myös itse ottaa muita huomioon, mutta en voi sanoa että olisin siinä mikään taitavin. Hymyilen myös, mutta joskus tuntuu että se tulkitaan sitten siten, että olen ihan tyhjäpää :D Ap
Vierailija kirjoitti:
Samanlaista minulla, ja myöskin ikää yli 40.
Ikävä kuulla! Mutta tästä ketjusta saat ehkä vertaistukea <3 Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmisessä tarvitse olla mitään vikaa, vaikka ei otettaisikaan porukkaan. Monilla ihmisillä on jo ennestään vapaa-ajalla, töissä ja harrastuksissa kaveripiirit ja porukat, joihin ei oteta uusia ihmisiä kovin helposti.
Parempi kehitellä omia kivoja juttuja ja joskus huomaa, että joku toinenkin tahtoo niihin mukaan.
Olen huomannut tämän, ja niinhän se luonnollisesti on.
Teen kyllä omia juttujani, mutta ei se aina poista sitä yksinäisyyttä, enemminkin korostaa. Vaikka suurimman osan ajasta keskityn siihen mitä teen, en muihin, olen kuitenkin vain ihminen ja alan huomata saman, toistuvan kaavan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se koulukiusaaminen tms. jättää jäljen, että aina tuntuu huonolta. Ja mitä sitten haluaisit? Enemmän kommentteja? Vai oletko vaan tyytyväinen tilanteeseen? Mä ainakin olen usein mielelläni "ulkopuolinen". Yksi neuvo on, älä keskity itseesi ja tuntemuksiin.
Voi olla, että koulukiusaaminen on jättänyt jäljen. En silti välttämättä allekirjoita tuota, että sen vuoksi aina tuntuu huonolta. Voin mennä tilaisuuksiin hyvässä ryhdissä ja huomenet ääneen toivottaen, ja olla myös ulospäin suuntautunut.
On porukoita, joista olen mielellään ulkopuolinen, mutta se on eri aihe. Ap
Vierailija kirjoitti:
Olemuksesi on ehkä väritön, hiljainen ja sinusta huokuu :
anteeksi-että-olen-olemassa?
Mun olemus on enemmänkin rauhallinen ja tarkkaileva. Utelias.
Mutta voihan se olla, että olen väärässä. Ap
Itse ymmärsin sen kauan aikaa sitten, että jos et ole valmis olemaan se henkilö, joka pyytää muita kahveille ja ulos tekemään jotain, ja jos et ole se joka kyselee muilta miten heillä menee, niin mitä todennäköisemmin et myöskään kavereita saa.
Todennäköisesti AP olemuksellasi ja vuorovaikutustaidoillasi vaikutat sellaiselta, joka ei ole kiinnostunut, etkä myöskään tee aloitteita ja yhteydenpitoa tarpeeksi, vaan odotat, että joku muu tekee sen sinulle
Ei aikuisena voi enää odottaa penkillä, että joku tulee ja hakee sut mukaan leikkeihin
Ymmärrän sua hyvin koska mulla on ihan sama kokemus. Liityin muutamaan ryhmäänkin niin tuntui kuin joku jäätynyt tunnelma olisi tullut sinne ryhmään jos jotakin kommentoin. Joudun usein myös pilkatuksi ja haukutuksi eli silmätikuksi. Mulla ei ole sulle vastausta antaa ap, koska en tiedä itsekään mistä kohdallani on kyse. Eikä ole tarkoitus olla itsekeskeinen.