Lue keskustelun säännöt.
Työelämä on niin kornia sontaa, ei ihme ettei monia kiinnosta
19.04.2018 |
Kaikkien pitää olla ”huippuosaajia”, tyrkyttää itseään somessa ja kissanristiäisissä, vapaa-aikaa pitää olla valmis uhraamaan työn vuoksi, muuten ei ole mitään. Aina pitää olla innostunut ja kiinnostunut ties mistä uudistuksista, mikään ei koskaan riitä.
Olen korkeasti koulutettu ja älykäs. Haluan tehdä töitä, mutta en jaksa sitä, että tasaisen hyvä keskinkertaisuus ei riitä. En ihmettele, että monia ei koko työelämä kiinnosta pätkääkään, kuin kaikki yritetään puristaa samaan muottiin.
Vai olenko vain ajautunut vääriin ympyröihin?
Kommentit (34)
Mä olen tavallinen siivooja, toistaiseksi, ja ihan samaa mieltä. Ei meidänkään alalla saa olla rauhassa tuolta.
Olen vaihtamassa ammattia, ja hirvittää jo nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäpäs teen työt samaan tahtiin kun olen 35vuotta tehnyt, yhtään en ala hosumaan ja kiristämään tahtia.
Jos ei kelpaa, laittakoot pihalle!
Ehkä se tasaisen hyvä keskinkertaisuus riittäisi niissä minimipalkkatöissä ja matalapalkka-aloilla?
Niissä töissä joissa on peruspalkan lisäksi vaativuusluokitus ja henkilökohtainenpisteytys, niin voihan sitä välillä "ottaa rennommin" ja pysyä nykyisessä tasossaan ilman että verenmaku suussa jatkuvasti ponnistelee eteenpäin tai ylöspäin. Asiansa osaava ja tietävä lähiesimies ymmärtää tämän, ei joku "muka-esimies." Monilla työpaikoilla on jonkunlaisia joustomahdollisuuksia, jos haluaa vaikka tiety ajan tehdä lyhempää työpäivää jostain elämäntilanteesta riippuen. Näin ainakin niissä työpaikoissa, joissa edes vähän ymmärretään työntekijän hyvinvoinnin päälle. Omalla työpaikallani on niitä, jotka joutuvat huolehtimaan omista vanhemmistaan. Muutamat ovat lyhentäneen työviikkoaan ja tekevät vähemmän työtunteja jonkun sovitun ajan.
Kilpailu ja itsensä mainostaminen on varmasti pahinta silloin kun yrittää johonkin työhön päästä. Sitten on niitä työpaikkoja, joissa se kilpailu jatkuu kun työhön on päästy.
Onneksi voi aina perustaa yrityksen ja tehdä töitä omassa tahdissaan.
Pitää olla supermotivoitunut, hypersosiaalinen turbotimanttimyyntitykki joka myy hiekkaa saharaan ja "clousaa" diilejä vaikka keskiyöllä takoen tasaista tulosta osana nuorekasta ja huippumodernia osaajatiimiä... vaikka käytännön työnkuvaan kuuluu tuotteiden hyllytys jossain Mäkikurjensuonperän lähikaupassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäpäs teen työt samaan tahtiin kun olen 35vuotta tehnyt, yhtään en ala hosumaan ja kiristämään tahtia.
Jos ei kelpaa, laittakoot pihalle!
Itse olen vasta työurani alussa. Rakastin opiskelua, olin ahkera ja vuosikurssini eliittiä. Siirryin innokkaana työelämään, mutta jo kuukausien jälkeen totesin, että vmp.
Kiirekään ei haittaisi, eniten ällöttää epäaito hypetys, kuinka innokas ”tekijä” pitää koko ajan osoittaa olevansa. Sitten työpaikoilla kuitenkin kiusataan ja voidaan pahoin, uupumussairauslomien määrä paisuu.
En rehellisesti usko, että työelämän kulttuuri sopii monillekaan, mm. niille, joilla on muutakin elämää kuin työ (perhe ym.).
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se tasaisen hyvä keskinkertaisuus riittäisi niissä minimipalkkatöissä ja matalapalkka-aloilla?
Niissä töissä joissa on peruspalkan lisäksi vaativuusluokitus ja henkilökohtainenpisteytys, niin voihan sitä välillä "ottaa rennommin" ja pysyä nykyisessä tasossaan ilman että verenmaku suussa jatkuvasti ponnistelee eteenpäin tai ylöspäin. Asiansa osaava ja tietävä lähiesimies ymmärtää tämän, ei joku "muka-esimies." Monilla työpaikoilla on jonkunlaisia joustomahdollisuuksia, jos haluaa vaikka tiety ajan tehdä lyhempää työpäivää jostain elämäntilanteesta riippuen. Näin ainakin niissä työpaikoissa, joissa edes vähän ymmärretään työntekijän hyvinvoinnin päälle. Omalla työpaikallani on niitä, jotka joutuvat huolehtimaan omista vanhemmistaan. Muutamat ovat lyhentäneen työviikkoaan ja tekevät vähemmän työtunteja jonkun sovitun ajan.
Kilpailu ja itsensä mainostaminen on varmasti pahinta silloin kun yrittää johonkin työhön päästä. Sitten on niitä työpaikkoja, joissa se kilpailu jatkuu kun työhön on päästy.
Korkeakoulutetuille tarkoitettu työ ja keskittyminen muuhun elämään kuin työhön ei siis ole mahdollinen yhdistelmä?
Kai sitä on vain asennoiduttava siihen, että pitää teeskennellä vuosikymmeniä, kuinka ”inspiroivaa ja mielenkiintoista” on kuluttaa reilusti yli puolet elämästään jossain turhanpäiväisessä duunissa...
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin petyin työelämään. Samoin lahjakas, koulutettu ja älykäs, mutten jaksanut sitä työelämän teeskentelyä ja esittää palaverissa kiinnostunutta.
Tämä ketju on hyvä. Työelämä on yhtä teeskentelyä nykyisin. Varmaankin amerikkalaisia oppeja tungettu Suomeenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työnantaja vaihtaa osaamisesi rahaan. Miksi hän siis ei haluaisi parasta mahdollista vastinetta rahalleen? Jos tilaat kotiisi siivoojan, oletat saavasi siivouksen, et mitään muuta. Ja senkin mieluusti nopeammin ja tehokkaammin, kuin mistä on sovittu.
Ideaalitilanteessa työnteko olisi aina mielekästä ja palkitsevaa, mutta näin on harvemmin.
Asiantuntija-ammateissa jatkuvat tyhjänpäiväiset ja poliittisten voimasuhteiden mukaiset organisaatiouudistukset ja epäpätevät esimiehet nakertavat motivaatiota. Mikä on kulloinkin muotia, 90-luvulla tiimit, nyt keksitään uutta sanallista ja tyhjyyttään kalskahtavaa materiaalia hevon...abingoon. Esimies kohkaa leanista vaikka ei edes tajua mitä se tarkoittaa itse työssä. Koulutettujen osaajien työpaikat vähentyneet ja ikärasismi kukkii, työtä kaikkialla niille jäljellejääville entistä enemmän. Sitten pitäisi innolla tarttua samoihin hommiin kuin mitä teki 20-vuotiaana, koska työn pitäisi olla ihmiselle se kaikkein tärkein vaikka olisi mitä. Koskee muitakin aloja. Työurat rikkonaisia enkä tarkoita positiivisesti. Työelämä suosii lauma-ajattelua, ihmisten osaamista ei oteta käyttöön eikä kehittämistarpeita tunnisteta. Lisätään työntekijöitä, vähennetään työntekijöitä, koulutusta lisätään, koulutusta vähennetään, kaikki menee etäopiskeluksi, valitaan töihin kouluttamaton halvin, korkeakoulutetut osaajat harjanvarteen tai aktivointikurssille jne.
Onneksi olen kuitenkin syntynyt Suomeen. En vaan saa työstä muuta tyydytystä kuin palkan ja satunnaiset juorut. Hyvä näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työelämässä pärjää psykopaatit,narsistit ja tyhmät.Jos työ olisi kivaa herrat tekisivät sen itse.
https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/9531600?searchPhrase=aarteenmets%C3%A…
Tämä mielestäni tiivistää oleellisen nykyisistä työelämän vaatimuksista. :D Pitäkää tunkkinne hei ihan oikeeesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskelkaa itsenne hoitoalalle, hoitajiksi tai lääkäreiksi nii ei tarvi olla somepellenä Twitterissä ja Instassa suuna päänä. Eikä ole pakko olla edes LinkedIN:ssäkään ellei itse halua, koska töitä riittää.
Haluaisin media-alalle, olla ehkä toimittaja, mutta tuntuu että heilläkin pitää tänä päivänä olla somessa etulinjassa! Ei enää riitä että pysyt "taustalla", pitää olla dynaaminen ja supliikki esiintyjä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien pitää olla ”huippuosaajia”, tyrkyttää itseään somessa ja kissanristiäisissä, vapaa-aikaa pitää olla valmis uhraamaan työn vuoksi, muuten ei ole mitään. Aina pitää olla innostunut ja kiinnostunut ties mistä uudistuksista, mikään ei koskaan riitä.
Olen korkeasti koulutettu ja älykäs. Haluan tehdä töitä, mutta en jaksa sitä, että tasaisen hyvä keskinkertaisuus ei riitä. En ihmettele, että monia ei koko työelämä kiinnosta pätkääkään, kuin kaikki yritetään puristaa samaan muottiin.
Vai olenko vain ajautunut vääriin ympyröihin?
Tukia vaan reippaasti alemmas niin kummasti alkaa kiinnostamaan.
Minua kun ei kiinnosta elättää työnvieroksujia. Eikä kiinnosta muuten ketään muutakaan.
Missähän vaiheessa joku someprofiili on pakollinen työelämässä? Itsestä ei ainakaan löydy googlettamalla mitään. Voikohan sekin olla miinus?
Olen kanssa korkeakoulutettu, valmistunut huippupapereilla, älykäs ja vapaa-ajankuvioissa pidetty ihminen.
Työura kuitenkin on hyvin katkonainen sairastelun takia. Fyysisten sairastelujen päätteeksi pamahti masennus. Ja niin, hopsistakeikkaa, ollaankin jo nelikymppisiä surkealla työhistorialla.
Suoraan sanottuna pelkään palata työelämään enkä tiedä miten kukaan minua huolii sinne. Olen kiinnostunut työnteosta mutta en voi sietää teeskentelyä, paskanpuhumista, työpaikkaklikkien draamoja. Olen introvertti, en jaksa olla mukana 10 sometilillä ja verkostoitua hulluna. Minua inhottaa ajatus siitä että itsensä pitäisi "myydä" sinne tänne ja tuonne. Luulin että itsensä myyminen kuuluu seksityöhön, mutta nykyään sielunsa pitää olla valmis myymään joka paikkaan. En kestä jatkuvaa muutosta muutoksen takia ja stressi- ja ylityökierteeseen joutuminen sairastuttaisi minut taatusti uudelleen. Haluaisin vain rauhallisen paikan jossa voisin tehdä hyvin sitä mitä osaan, 8h/päivä, vakaassa työsuhteessa. Tämä on täyttä utopiaa josta voi nykyään haaveilla enää jos on +40v 20v työuralla ja sellaisessa organisaatiossa josta iäkkäämpiä ei tehosteta pihalle jollain tekosyyllä.
Luulin että riittää että olen pätevä. Mutta ei se riitä alkuunkaan. Pitää olla suhteita tai sitten brändätä itsensä hyvin. Nyt tässä juoksen terapiassa, syön lääkkeitä ja mietin tällä 140 äo:llani, mitä helvettiä teen kun terapia loppuu ja oravanpyörä kutsuu. Yrittäjyyskään ei ole vaihtoehto sillä ei ole pääomaa ja osaamiseni on alalta jossa yksinyrittäjät eivät pärjää. Aiemmin valtiolla oli hyvin töitä, nyt nekin on ulkoistettu tai teetetään aktivointiorjilla.
Vierailija kirjoitti:
https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/9531600?searchPhrase=aarteenmets%C3%A…
Tämä mielestäni tiivistää oleellisen nykyisistä työelämän vaatimuksista. :D Pitäkää tunkkinne hei ihan oikeeesti.
Lol 😂
Vierailija kirjoitti:
https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/9531600?searchPhrase=aarteenmets%C3%A…
Tämä mielestäni tiivistää oleellisen nykyisistä työelämän vaatimuksista. :D Pitäkää tunkkinne hei ihan oikeeesti.
Kunhan sinäkin jätät tuet hakematta niin sovittu! :)
Olemme kokoomuslaisen ideologian myötä siirtyneet lähemmäksi eläintä. Vain vahvat selviää, heikot keskinkertaisuudet joutavat kuolla pois.