Lue keskustelun säännöt.
Taas umpiväsyneenä kotiin - miten tähän vielä lapset?
17.04.2018 |
Olen työpäivien ja työviikkojen jälkeen ihan puhki.
Tein tänään kotiin tullessani ajatusleikin, jossa kuvittelin, että pitäisi ruveta hoitamaan lapsia. Ajatus tuntui täysin mahdottomalta siitä huolimatta, että tunteiden perusteella lapsia tahtoisin. Järki vain pistää vastaan.
Saako lapsista jotenkin voimaa vai kuinka ihmeessä jaksatte? Kyllä minä sen ymmärrän, että hyvinä päivinä lapset ovat suuri onnen lähde, mutta entä päivät, kun ei jaksa elää kunnolla edes omaa elämäänsä?
Kommentit (68)
Mitä työtä teet, että olet noin puhki? Sun tilanteessa ei varmastikaan ole mitenkään hyvä ajatus tehdä lapsia tuohon väsymykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun keksit ratkaisun,niin kerro minullekin..
Olen ihan poikki kaikki illat, onni on se, että saan olla sohvalla halutessani. Toki täytyy myöntää että töitä on tällä hetkellä aivan liikaa, kauaa en tällaista kestä.
Haluaisin lapsia jos niitä tulee, mutta en tiedä miten jaksan hoitaa niitä. Pitääkö työpaikka vaihtaa johonkin aivot narikkaan -työhön?
Kertokaa te vaativaa työtä tekevät miten jaksatte
Samaa olen miettinyt sillä erotuksella, että en ole edes työelämässä. Silti olen aina ihan väsynyt ja puhkikulunut.
Mä kyselin tuota samaa monissa tilanteissa aikoinaan mieheltä, joka haikaili lapsia. Itsekin ajattelin, että haluan, mutta ihmettelin, miten niitä jaksaa? Mies aina vaan lässytti jotain tyhmää, että sitten sitä ja sitten tätä. No, lapsia hankittiin ja kymmenen vuotta jaksoin. Ei se herkkua ole. Jos parisuhde ois pysynyt hyvänä eli ennallaan, olisin varmaan siinä edelleen, mutta siis aloin kokea vastenmielisyyttä miestä kohtaan ja itseni täysin epäonnistuneeksi äitinä. Lapset eivät saaneet mielestäni kärsiä kasvatuksessa siitä, että äitinon taas vähähn väsynyt, eli annoin lasten kasvaa käskemättä heitä elämään sen ehdoilla, että mä en jaksa. He saivat meluta ja riekkua ja mölytä ja - olla lapsia. Ja aina piti saaaatana laittaa sitä ruokaa, vaikka itse ois selvinnyt voileivillä. Uuvuin siihen niin, että ajattelin, että hemmetti, kun mies kerran aina uskoi selviämiseen, niin lunastaa sen nyt sitten, mä en niinkään uskonut, mutta luotin mieheen!
Muutin pois ja mies jäi lasten kanssa selviytymään. Nyt mulla on omaa rauhaa ja ei tarvitse miettiä muiden tarpeita, jos ei kiinnosta.
Älä tee lapsia, pääset paljon helpommalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vittuakos sitten käyt töissä. Mikään pakko ei ole.
Kyllä tämä raskasta on. Aamulla lapset päivähoitoon ja kiireellä töihin. Pois töistä ja kiireellä hakemaan lapset. Ilta menee täysin lasten ehdoilla, omaa aikaa ei koskaan ole ja jos joskus on, niin se aika menee nukkuessa. Toisella lapsella on uniongelmia ja tämä kuormittaa arkea entisestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että se on persoonallisuuteen liittyvä kysymys. Joillakin piisaa energiaa loputtomiin, toiset tarvitsevat paljon enemmän lepoa.
Kuuntelin radiohaastattelun, jossa psykologi totesi, että eniten lapsia haluavat ulospäinsuuntautuneet ihmiset. Siis sellaiset, jotka nauttivat muiden ihmisten seurasta ja energisoituvat siitä.
Ehkä lapsia ei ole tarkoitettu helposti väsyville.
Koita hommata tukiverkosto, joku aikuinen edes jolle voit soittaa ja pyytää vaikka viemään lapset ulos leikkimään, jotta voisit levätä hetken töiden jälkeen. Eikö lapsien isä osallistu mihinkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kärsin tuosta samasta ongelmasta ennen, samoin äitini ja jokunen muu tuttu. Asiaan auttoi aterioiden lisääminen ja syömisvälin lyhentäminen. Käytännössä siis söin tuhdin aamupalan, aikaistin lounasta ja lisäsin välipalat työpäivään. Sitten iltaruoka ja iltapala. Aiemmin kaava oli aina sama: liian myöhälle venynyt lounas ja seuraava safka vasta kuoleman nälkäisenä kotona töiden jälkeen.
En nyt sano että olisi kaikilla mikään autuaaksi tekevä ratkaisu, syitä väsymykselle voi olla monia, mutta omalla kohdalla toimi ihan käsittämättömän hyvin. Illalla olin energinen ja jaksoin ulkoilla, sen myötä parani yöunet jne..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kai käytännössä moni joutuu/ saa höllentää työtahtia tai sitten palkkaa hoitoapua/siivousapua mitä tahansa (vaativaa työtä tekevillä on usein taloudellisesti mahdollista ostaa rahalla sitä apua).
Kun lapset syntyi ja oli ihan tattaraisia, olin 5 vuotta putkeen kotona. En todellakaan edes ajatellut mitään töitä. Tai kävin kai pari keikkaa tekemässä ja totesin että ikävöin lapsia liikaa. Nyt lapset on 3v ja 5v ja teen osa-aikaista hommaa, klo. 8-13. Jää hyvin aikaa kotielämälle. Toki se ruuanlaitto joskus tympii, mutta enemmän se tympi kotiäitinä kun piti tehdä kaikki 5 päivän ateriaa itse. Nyt riittää yleensä päivällinen ja iltapala.
Nyt alkaa myös jo tuntumaan siltä että parin vuoden päästä jaksaisin siirtyä takaisin kokoaikatyöhön.
Eli riippuu ja roikkuu aika monesta tekijästä miten sitä rumbaa jaksaa tai ei jaksa pyörittää. Mutta sanoisin että vika on työssä eikä lapsissa, jos jo lapsettomana tuntuu siltä että kuolema korjaa työpäivän jälkeen. Kuulostaa uupumuksen ensimerkeiltä.
Työelämän ja perheen yhdistäminen on joskus tosi hankalaa. Olen niin onnellinen, että lapseni on jo kymmenen, nyt on paljon helpompaa. Jos mahdollisista, niin suosittelen tekemään esim. 80% työaikaa, se helpottaa kovasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun keksit ratkaisun,niin kerro minullekin..
Olen ihan poikki kaikki illat, onni on se, että saan olla sohvalla halutessani. Toki täytyy myöntää että töitä on tällä hetkellä aivan liikaa, kauaa en tällaista kestä.
Haluaisin lapsia jos niitä tulee, mutta en tiedä miten jaksan hoitaa niitä. Pitääkö työpaikka vaihtaa johonkin aivot narikkaan -työhön?
Kertokaa te vaativaa työtä tekevät miten jaksatte
Teen vaativaa asiantuntijatyötä 45+ tuntia viikossa. Olen eka vastaaja jota on näköjään alapeukutettu.. mun selviytymiskeinot:
- Työ on mukavaa, vaikka raskasta. Tää on ehdottomasti tärkeä.
- Töissä aikatauluttaa lyhyitä taukoja. Suurimman osan ihmisistä työ ei kärsi siitä että käyt vessassa, käyt juomassa vettä ja pidät itsestäsi huolta - jaksaa paremmin.
- Väh. 2-3 kertaa viikossa kevyttä liikuntaa (hölkkää, pidempiä kävelyjä) ja arjessa portaiden kävelyä ja työmatkoilla ei mene julkisilla koko matkoja (esim. aiemmalla pysäkillä pois). Happi tekee paljon, pitää saada myös ulkoilmaa eikä istua toimistolla. Liikunta on ehdoton, muuten jämähtää sohvalle ja ei jaksa tehdä mitään. Liikkumaan pitää lähteä heti kotiin tullessa, vaihtaa vaatteet ja lähtee ulos ennen kuin istahtaa alas.
- Nukun riittävästi.
- Harrastan asioita, joissa saa täysin työasiat pois mielestä.
- Syö välipaloja jos työpäivät on pitkiä. Muuten ei jaksa ja illalla on ihan rikki.
- Jos töissä on hankalia osa-alueita, puheeksi esimiehen kanssa reippaasti omat toiveet ja mitä mielummin haluaisi tehdä/mikä huolettaa. Jos esimies ei tiedä, ei voida yhdessä hakea ratkaisuja ja muutosta. Jos ei sano mitään, oletetaan että kaikki on hyvin.
- Jos töitä on liikaa, esimiehen pitää myös tietää ylitöistä ja olla realistinen kuva työkuormasta. Jos vain teet töitä mukisematta ja kärsit, tilanne ei muutu. Ehdota priorisointia ja sano että mikäli tilanne pitkittyy liian raskaana, on tiedossa sairauspoissaoloja pidemmän päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun keksit ratkaisun,niin kerro minullekin..
Olen ihan poikki kaikki illat, onni on se, että saan olla sohvalla halutessani. Toki täytyy myöntää että töitä on tällä hetkellä aivan liikaa, kauaa en tällaista kestä.
Haluaisin lapsia jos niitä tulee, mutta en tiedä miten jaksan hoitaa niitä. Pitääkö työpaikka vaihtaa johonkin aivot narikkaan -työhön?
Kertokaa te vaativaa työtä tekevät miten jaksatte
Teen vaativaa asiantuntijatyötä 45+ tuntia viikossa. Olen eka vastaaja jota on näköjään alapeukutettu.. mun selviytymiskeinot:
- Työ on mukavaa, vaikka raskasta. Tää on ehdottomasti tärkeä.
- Töissä aikatauluttaa lyhyitä taukoja. Suurimman osan ihmisistä työ ei kärsi siitä että käyt vessassa, käyt juomassa vettä ja pidät itsestäsi huolta - jaksaa paremmin.
- Väh. 2-3 kertaa viikossa kevyttä liikuntaa (hölkkää, pidempiä kävelyjä) ja arjessa portaiden kävelyä ja työmatkoilla ei mene julkisilla koko matkoja (esim. aiemmalla pysäkillä pois). Happi tekee paljon, pitää saada myös ulkoilmaa eikä istua toimistolla. Liikunta on ehdoton, muuten jämähtää sohvalle ja ei jaksa tehdä mitään. Liikkumaan pitää lähteä heti kotiin tullessa, vaihtaa vaatteet ja lähtee ulos ennen kuin istahtaa alas.
- Nukun riittävästi.
- Harrastan asioita, joissa saa täysin työasiat pois mielestä.
- Syö välipaloja jos työpäivät on pitkiä. Muuten ei jaksa ja illalla on ihan rikki.
- Jos töissä on hankalia osa-alueita, puheeksi esimiehen kanssa reippaasti omat toiveet ja mitä mielummin haluaisi tehdä/mikä huolettaa. Jos esimies ei tiedä, ei voida yhdessä hakea ratkaisuja ja muutosta. Jos ei sano mitään, oletetaan että kaikki on hyvin.
- Jos töitä on liikaa, esimiehen pitää myös tietää ylitöistä ja olla realistinen kuva työkuormasta. Jos vain teet töitä mukisematta ja kärsit, tilanne ei muutu. Ehdota priorisointia ja sano että mikäli tilanne pitkittyy liian raskaana, on tiedossa sairauspoissaoloja pidemmän päälle.
Haluisko nää alapeukuttajat kertoa miksi alapeukuttaa? :D Kiinnostaisi tietää.
Minä en ollut edes töissä ja lapsiakin oli vain yksi. Silti tuntui ihan riittävän raskaalta niinkin. Kun lapsi lähti kouluun, minä lähdin opiskelemaan. Ja ihmettelin, miten ihmeessä ihmiset selviävät kaikista touhuistaan. Minulta ei onnistunut kotitöiden ja opiskelun yhteensovittaminen millään. Opiskelu sujui, mutta koti oli kaaoksessa. Nyt lapsi on muuttanut pois ja olen vihdoin päässyt töihin ja kotona tuntuu silti olevan ihan riittävästi hommaa työpäivien lisäksi vaikkei ole enää lastakaan hoidettavana ja mies on kiitettävän ahkera ruuanlaittaja.
Mutta jos perheen haluaa, niin suosittelen niitä lapsia kyllä ajateltavaksi yksikössä eikä monikossa. Yhden lapsen kanssa on paljon helpompaa, siinä jää sisarusten väliset tappelut pois kuvioista eikä lapsi jää vaille vanhempien huomiota. Kyllä se yksikin lapsi vaatii äidin aikaa ja huomiota, mutta ei niin paljon kuin kaksi tai kolme. Vähemmän pyykkiä, siedettävämmän hintainen asunto ja vähemmän suita ruokittavana (ja päivähoitomaksuja ja lukiokirjoja maksettavana).
No en jaksakaan. Ei kannata tehdä lapsia, ei se väsymys siitä ainakaan parane. Pystyisitkö lyhentämään työaikaa?
Turha kuvitella, että lyhyempi työaika muuttaisi asiaa mihinkään. Se on hemmetin kuormittavaa, että on pakko ajatella toisia 24/7. Ja tämä ei tarkoita, ettenkö mielelläni ajattele toisia, mutta vapaaehtoisesti , omien voimieni mukaan ja silloin kun mä jaksan . Ei niin, että se toisen tarve sanelee asian. Kun siltä ei tule yhtään voimia edes takaisinpäin.
5
Vierailija kirjoitti:
Kun keksit ratkaisun,niin kerro minullekin..
Onhan tähän harvinaisen helppo ratkaisu: älä mene töihin.
Koita löytää arkeen jotain palauttavaa, tuo ei kuulosta normaalilta? Arki-iltoihin kevyttä liikuntaa? Nukutko tarpeeksi? Syötkö säännöllisesti ja terveellisesti?