Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa mulle, miltä tuntuu elää, kun voi ottaa lainaa ja suunnitella elämäänsä?
16.04.2018 |
Miltä se tuntuu, kun voi suunnitella omaa elämäänsä, voi ottaa lainaa ja ostaa vaikka talon, kesämökin, moottoriveneen, hankkia asuntoonsa vaikka ilmalämpöpumpun, suunnitella ison terassin tekemistä, asunnon remppaa, ulkomaanmatkoja jne? Ostaa päältä ajettavan ruohonleikkurin, aurinkopaneelit, moottoripyörän? Haaveilla matkailuauton ostosta ja säästää rahaa siihen tai ottaa lainaa ja ostaa se?
Kuulostaa varmasti kauhean materialistiselta, mutta tarkoitan sitä, että minkälaista elämä on, kun on mahdollisuudet kaikkeen noihin tai edes osaan noista? Pystyy suunnittelemaan asioita ja mennä niitä kohti?
Mietin paljon näitä, kun itse olen 28vuotias ja kuntoutustuella kuudetta vuotta. Luottotiedot meni nuorena vakavan masennuksen vuoksi. Asun vuokralla ja rahat on tiukalla.
Minulla ei ole enään mahdollista päästä "elämään kiinni". Ihan turha suunnitella elämässä mitään, kaikki on niin turhaa ja elän vain päivän kerrallaan.
Oon monesti miettiny, minkälaista ois ottaa lainaa ja saada vaikka se talo ostettua. Joo tiedän, ei velkakaan kiva juttu ole, mutta parempaa se varmasti on kuin elää näin miten minä.
Kommentit (29)
Suunnitella omaa elämäänsä? Velkaa on, joo. Asunnosta. Aika kiinnisidottu olo. Pankki antaisi kyllä lisää lainaa esim. keittiön remontointiin, tätä asuntoa ei edes saisi kaupaksi ilman remonttia. En mä tätä kauheasti ole suunnitellut. Talous on tiukilla koko ajan, vähän sellainen löysä hirsi. Muuta materiaa en ole ympärilleni haalinut, jossain on pakko asua ja järkevimmältä tuntui omistusasunto. Päivä kerrallaan. Joskus ne velatkin on maksettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Velat ahdistaa ja pelottaa. Niitä ei kannata kadehtia. Ennemmin kannattaa haaveilla levollisesta mielestä, onnellisuudesta ja siitä, että osaa arvostaa elämän pieniä asioita. Mieheni on monta kertaa sanonut, että olisi onnellinen minun kanssani ihan missä tahansa.
Mua ällöttää kaikki sossupunmit jokka itte möhlii asiansa ja sit kuluttavat yhteiskunnan rahoja
Velkaa ei kannata kadehtia. Velkaisena elämän epävarmuus vasta ahdistaa. Säännölliset tulot sitten, kun velat on maksettu, on kadehdittavaa.
Miksi et voisi päästä elämän syrjään kiinni?
Olen ollut laitoksessa, neljä kertaa suljetulla vakavan psykoottisen, vaikean masennuksen takia. Kärsinyt post traumaattisesta stressihäiriöstä tullessani seksirikoksen uhriksi, Ryssinyt luottotietoni yli 70k ulosottoon, käyttänyt huumeita, tehnyt rikoksia, ollut eläkkeellä koska olin toivoton tapaus.
Kaikki tuo tuntuu kovin kaukaiselta. Nyt minulla on ammattikorkeakoulututkinto, velkaa jäljellä n. 1200€, kolme kaunista lasta, olen terve, tasapainoisessa parisuhteessa ja minulla on haaveita ja unelmia. Se vaati vuosien terapiaa ja kuntoutusta, kouluunkin menin vasta 28 vuotiaana.
Ei ole myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minua stressaa velat yhtään. Sieltä se menee tililtä automaattisesti. Maksan asuntolainaa jotain 700 euroa kuussa, mutta vastaavan asunnon vuokra olisi 1100 euroa/kk. Olen vain onnellinen, että uskalsin ostaa asunnon ja ottaa velkaa. Mieluummin velkaa kuin maksaisi kiskurivuokraa. Ja tämän asunnon voi aina myydä ja maksaa velat pois tarvittaessa. Eli minä olen erittäin tyytyväinen tähän velalliseen elämään.
Eipä nuo asiat tunnu miltään ainakaan silloin, kun sairastuu vakavasti ja elinaikaa on jäljellä enää joitakin kuukausia. Vaihtaisin osia ap:n kanssa milloin tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi et voisi päästä elämän syrjään kiinni?
Olen ollut laitoksessa, neljä kertaa suljetulla vakavan psykoottisen, vaikean masennuksen takia. Kärsinyt post traumaattisesta stressihäiriöstä tullessani seksirikoksen uhriksi, Ryssinyt luottotietoni yli 70k ulosottoon, käyttänyt huumeita, tehnyt rikoksia, ollut eläkkeellä koska olin toivoton tapaus.
Kaikki tuo tuntuu kovin kaukaiselta. Nyt minulla on ammattikorkeakoulututkinto, velkaa jäljellä n. 1200€, kolme kaunista lasta, olen terve, tasapainoisessa parisuhteessa ja minulla on haaveita ja unelmia. Se vaati vuosien terapiaa ja kuntoutusta, kouluunkin menin vasta 28 vuotiaana.
Ei ole myöhäistä.
Onnea sinulle ja kiitos, kun jaoit tarinasi. Toivottavasti joku saa siitä toivoa ja voimaa.
Mä oon tottunut siihen, että elintaso on keskivertoikäistäni parempi. Tai olen tavallaan down shiftaaja, eli en elä tuhlaillen, mutta jos haluan jotain, ahdistun, jos se on vain rahasta kiinni, etten saa sitä, poislukien kalliit asunnot ja autot, niiden puutteesta ei ole varaa ahdistua :D . Mutta mietin kyllä tarkkaan, mihin laitan rahaa.
Eli ei se niin ihmeelliseltä tunnu, pikemminkin se ois paha, jos mikään ei ois rahasta johtuen mahdollista. Kun jotain saa, kohta haluaa jo seuraavaa. Niin se vaan menee.