Entinen terapeuttini kannusti minua jatkamaan mieheni kanssa, koska "hän hyväksyy mut sellaisena kuin olen"

Vierailija kirjoitti:

Et ole pystynyt hyötymään terapiasta, koska edelleen syytät muita: ex-miestä, terapeuttia... Ratkaiset ihmissuhdeongelmat laittamalla välit poikki, jolloin sinun ei itse tarvitse kasvaa. Voit projisoida vihasi muihin.

Enkä ole ratkaissut ihmissuhdeongelmaa laittamalla välit poikki, vaan mua alkoi oikeasti vaan raivostuttaa miehen käytös joka asiassa. Mä vihasin sitä ihmistä, oisko pitänyt vain jäädä siihen sen hoodeille huutamaan, koska mies kyllä kesti? Lapset ei kestäneet, siksi oli pakko sanoa morjens.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole pystynyt hyötymään terapiasta, koska edelleen syytät muita: ex-miestä, terapeuttia... Ratkaiset ihmissuhdeongelmat laittamalla välit poikki, jolloin sinun ei itse tarvitse kasvaa. Voit projisoida vihasi muihin.

Enkä ole ratkaissut ihmissuhdeongelmaa laittamalla välit poikki, vaan mua alkoi oikeasti vaan raivostuttaa miehen käytös joka asiassa. Mä vihasin sitä ihmistä, oisko pitänyt vain jäädä siihen sen hoodeille huutamaan, koska mies kyllä kesti? Lapset ei kestäneet, siksi oli pakko sanoa morjens.

ap

Tai siis äääh, en vihannut, mutta sen käytöstä vihasin. Ollaan ihan hyvissä väleissä, kun mun ei tartte sietää sitä vaikuttamassa arkeeni.

ap

Vierailija kirjoitti:

Et ole pystynyt hyötymään terapiasta, koska edelleen syytät muita: ex-miestä, terapeuttia... Ratkaiset ihmissuhdeongelmat laittamalla välit poikki, jolloin sinun ei itse tarvitse kasvaa. Voit projisoida vihasi muihin.

Ja sitäpaitsi, mistä sä luulet sen vihan tulevan? Se tulee muista, ei oikeastaan kenestäkään muusta kuin äidistäni. Mutta se toki ilmenee muissakin ihmissuhteissa, täähän on just se ongelma, joka sen terapeutin ois pitänyt kyetä näkemään. Ei tajunnut.

ap

Alunperinkin olin koko miehen kanssa huonosta itsetunnostani johtuen. Muussa tapauksessa en ois vilkaissut koko mieheen päin muuta kuin ystävänä. Ei tajunnut se terapeutti sitäkään, vaikka sanoin, etten rakasta miestä. Sen mielestä en ilmeisesti ansaitse parempaa, tai sitten se ajatteli, etten saisi parempaa. Vaikka voin saada, jos saan ongelmiini apua.

ap

Sä olet paha ja itsekäs.

Vierailija kirjoitti:

Sä olet paha ja itsekäs.

Whohohhoou kerro jotain uutta! Ja sä oot joku surkea yksinäsi kökkivä vanhapiika, joka ois suhteesta ihan onnessaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Te kaikki elätte niin laalaa-maassa ettei teidän kanssa viitsi edes keskustella. Täysin todellisesta elämästä vieraantuneita olette. Ei ap.

Ja hyv, että elämmekin. Tämä "laalaa-maa" on meille sitä todellista elämää. Emme edes haluaisi elää sellaista elämää, jota ilmeisesti sinä pidät todellisena elämänä. Onneksi meidän ei tarvitsekaan. 

Vierailija kirjoitti:

miemiemiemie kirjoitti:

Mun vaimoni oli vähän samanlainen ennen. 

Sitten se pääsi siitä yli, kymmenen vuotta sitä sen touhua katselin ja oottelin. Ja kyllä välitin, vaikka siedinkin törkeää käytöstä.

Itse taidat hakea vahvistusta täältä itsellesi. On se jännä, kun mies ei ikinä kelpaa sellaisena kuin on. Mullakin vaimo varmaan muutti käytöstään, kun minä itse hyväksyin sen sellaisena kuin se oli, enkä yrittänyt enää muuttaa sitä keskustelemalla. Tosin kyllä minä sen verran sanoi, etten tykännyt solvaamisesta ja turhasta riitelystä...

Terapeuttisi neuvo kuulostaa ihan hyvältä, ongelmahan on sinussa, eikä miehessäsi. Olet onnekas, jos olet löytänyt miehen, joka sietää lapsellista käytöstäsi ja antaa mahdollisuuden kasvaa siitä pikku hiljaa ulos. Sitä varmana terapeuttikin tarkoitti. Alat nyt vaan itse muuttumaan, niin löytyy se onni ja arvostus miestäkin kohtaan.

Monesti naiset eivät tajua sitä, että mieheltä vaatii paljon enemmän munaa olla sellainen roolimalliodotusten vastainen nössö kuin "isällisen" miehekäs patriarkaalisen mallin mukainen mieshahmo. Mitä olen seurannut toisia pariskuntia, niin jotenkin sairaita sellaisetkin suhteet ovat, jossa mies omaksuu täysin "perheenpään" roolin. Vaikka olisit jo jättänytkin sen miehesi, niin varmaan kannattaa miettiä omaa käytöstäsi, ettet pilaa seuraaviakin suhteitasi kieroutuneilla vaatimuksilla siitä, mitä miehen tulee olla...Sinustahan ne tulevat.

Pilaa seuraaviakin suhteita, jos olen itse lähtenyt? Joo, en ole miehen kanssa enää, ei tuntunut sille, että mies välittää minusta. Näin varsinkin sen jälkeen, kun saimme lapsia. Tuntuu, että saatuaan lapset mies siirsi sen välittämisen heihin, mitä aiemmin minä sain, eli ei oikeasti ollut tärkeä se minä siinä, vaan se, että on joku, joista välittää?

Lapsia kohtaan tietenkin ihan oikein, minua kohtaan ei, siis mies saa tietenkin valita kenestä se välittää, mutta mies, joka ei kaipaa vaimonsa välittävän itsestään, vaan kuuntelee solvauksia ei ole mun mieheni enää. Niin kauan oli, kun luulin, että se tekee sen, koska välittää minust. Mutta koska ei enää tee sitä, niin mitä minäkään siihen hänelle puolisoksi vierelle auttelemaan häntä lasten kanssa jään? Olkoot yksin sitten.

ap

Käytöksestäsi päätellen mies on ollutkin sinulle vanhempi, sinä uhmaikäinen taapero joka haastaa riitaa ja kaipaa turvallisia rajoja. Sitten tuli lapsia ja tulit mustasukkaiseksi, rikoit perheen etkä suostunut vieläkään ottamaan vanhemman roolia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

miemiemiemie kirjoitti:

Mun vaimoni oli vähän samanlainen ennen. 

Sitten se pääsi siitä yli, kymmenen vuotta sitä sen touhua katselin ja oottelin. Ja kyllä välitin, vaikka siedinkin törkeää käytöstä.

Itse taidat hakea vahvistusta täältä itsellesi. On se jännä, kun mies ei ikinä kelpaa sellaisena kuin on. Mullakin vaimo varmaan muutti käytöstään, kun minä itse hyväksyin sen sellaisena kuin se oli, enkä yrittänyt enää muuttaa sitä keskustelemalla. Tosin kyllä minä sen verran sanoi, etten tykännyt solvaamisesta ja turhasta riitelystä...

Terapeuttisi neuvo kuulostaa ihan hyvältä, ongelmahan on sinussa, eikä miehessäsi. Olet onnekas, jos olet löytänyt miehen, joka sietää lapsellista käytöstäsi ja antaa mahdollisuuden kasvaa siitä pikku hiljaa ulos. Sitä varmana terapeuttikin tarkoitti. Alat nyt vaan itse muuttumaan, niin löytyy se onni ja arvostus miestäkin kohtaan.

Monesti naiset eivät tajua sitä, että mieheltä vaatii paljon enemmän munaa olla sellainen roolimalliodotusten vastainen nössö kuin "isällisen" miehekäs patriarkaalisen mallin mukainen mieshahmo. Mitä olen seurannut toisia pariskuntia, niin jotenkin sairaita sellaisetkin suhteet ovat, jossa mies omaksuu täysin "perheenpään" roolin. Vaikka olisit jo jättänytkin sen miehesi, niin varmaan kannattaa miettiä omaa käytöstäsi, ettet pilaa seuraaviakin suhteitasi kieroutuneilla vaatimuksilla siitä, mitä miehen tulee olla...Sinustahan ne tulevat.

Pilaa seuraaviakin suhteita, jos olen itse lähtenyt? Joo, en ole miehen kanssa enää, ei tuntunut sille, että mies välittää minusta. Näin varsinkin sen jälkeen, kun saimme lapsia. Tuntuu, että saatuaan lapset mies siirsi sen välittämisen heihin, mitä aiemmin minä sain, eli ei oikeasti ollut tärkeä se minä siinä, vaan se, että on joku, joista välittää?

Lapsia kohtaan tietenkin ihan oikein, minua kohtaan ei, siis mies saa tietenkin valita kenestä se välittää, mutta mies, joka ei kaipaa vaimonsa välittävän itsestään, vaan kuuntelee solvauksia ei ole mun mieheni enää. Niin kauan oli, kun luulin, että se tekee sen, koska välittää minust. Mutta koska ei enää tee sitä, niin mitä minäkään siihen hänelle puolisoksi vierelle auttelemaan häntä lasten kanssa jään? Olkoot yksin sitten.

ap

Käytöksestäsi päätellen mies on ollutkin sinulle vanhempi, sinä uhmaikäinen taapero joka haastaa riitaa ja kaipaa turvallisia rajoja. Sitten tuli lapsia ja tulit mustasukkaiseksi, rikoit perheen etkä suostunut vieläkään ottamaan vanhemman roolia.

Ai suostunut? En ole siihen kuule eväitä enkä LUPAA koskaan saanut. Enkä tukea, enkä MITÄÄN.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

miemiemiemie kirjoitti:

Mun vaimoni oli vähän samanlainen ennen. 

Sitten se pääsi siitä yli, kymmenen vuotta sitä sen touhua katselin ja oottelin. Ja kyllä välitin, vaikka siedinkin törkeää käytöstä.

Itse taidat hakea vahvistusta täältä itsellesi. On se jännä, kun mies ei ikinä kelpaa sellaisena kuin on. Mullakin vaimo varmaan muutti käytöstään, kun minä itse hyväksyin sen sellaisena kuin se oli, enkä yrittänyt enää muuttaa sitä keskustelemalla. Tosin kyllä minä sen verran sanoi, etten tykännyt solvaamisesta ja turhasta riitelystä...

Terapeuttisi neuvo kuulostaa ihan hyvältä, ongelmahan on sinussa, eikä miehessäsi. Olet onnekas, jos olet löytänyt miehen, joka sietää lapsellista käytöstäsi ja antaa mahdollisuuden kasvaa siitä pikku hiljaa ulos. Sitä varmana terapeuttikin tarkoitti. Alat nyt vaan itse muuttumaan, niin löytyy se onni ja arvostus miestäkin kohtaan.

Monesti naiset eivät tajua sitä, että mieheltä vaatii paljon enemmän munaa olla sellainen roolimalliodotusten vastainen nössö kuin "isällisen" miehekäs patriarkaalisen mallin mukainen mieshahmo. Mitä olen seurannut toisia pariskuntia, niin jotenkin sairaita sellaisetkin suhteet ovat, jossa mies omaksuu täysin "perheenpään" roolin. Vaikka olisit jo jättänytkin sen miehesi, niin varmaan kannattaa miettiä omaa käytöstäsi, ettet pilaa seuraaviakin suhteitasi kieroutuneilla vaatimuksilla siitä, mitä miehen tulee olla...Sinustahan ne tulevat.

Pilaa seuraaviakin suhteita, jos olen itse lähtenyt? Joo, en ole miehen kanssa enää, ei tuntunut sille, että mies välittää minusta. Näin varsinkin sen jälkeen, kun saimme lapsia. Tuntuu, että saatuaan lapset mies siirsi sen välittämisen heihin, mitä aiemmin minä sain, eli ei oikeasti ollut tärkeä se minä siinä, vaan se, että on joku, joista välittää?

Lapsia kohtaan tietenkin ihan oikein, minua kohtaan ei, siis mies saa tietenkin valita kenestä se välittää, mutta mies, joka ei kaipaa vaimonsa välittävän itsestään, vaan kuuntelee solvauksia ei ole mun mieheni enää. Niin kauan oli, kun luulin, että se tekee sen, koska välittää minust. Mutta koska ei enää tee sitä, niin mitä minäkään siihen hänelle puolisoksi vierelle auttelemaan häntä lasten kanssa jään? Olkoot yksin sitten.

ap

Käytöksestäsi päätellen mies on ollutkin sinulle vanhempi, sinä uhmaikäinen taapero joka haastaa riitaa ja kaipaa turvallisia rajoja. Sitten tuli lapsia ja tulit mustasukkaiseksi, rikoit perheen etkä suostunut vieläkään ottamaan vanhemman roolia.

Miehellehän tällainen kumppani oli vanhemmaksi erittäin kätevä; ei tarvitse opetella tekemään kompromisseja missään, sen kun huseeraa lasten kanssa minusta välittämättä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

miemiemiemie kirjoitti:

Mun vaimoni oli vähän samanlainen ennen. 

Sitten se pääsi siitä yli, kymmenen vuotta sitä sen touhua katselin ja oottelin. Ja kyllä välitin, vaikka siedinkin törkeää käytöstä.

Itse taidat hakea vahvistusta täältä itsellesi. On se jännä, kun mies ei ikinä kelpaa sellaisena kuin on. Mullakin vaimo varmaan muutti käytöstään, kun minä itse hyväksyin sen sellaisena kuin se oli, enkä yrittänyt enää muuttaa sitä keskustelemalla. Tosin kyllä minä sen verran sanoi, etten tykännyt solvaamisesta ja turhasta riitelystä...

Terapeuttisi neuvo kuulostaa ihan hyvältä, ongelmahan on sinussa, eikä miehessäsi. Olet onnekas, jos olet löytänyt miehen, joka sietää lapsellista käytöstäsi ja antaa mahdollisuuden kasvaa siitä pikku hiljaa ulos. Sitä varmana terapeuttikin tarkoitti. Alat nyt vaan itse muuttumaan, niin löytyy se onni ja arvostus miestäkin kohtaan.

Monesti naiset eivät tajua sitä, että mieheltä vaatii paljon enemmän munaa olla sellainen roolimalliodotusten vastainen nössö kuin "isällisen" miehekäs patriarkaalisen mallin mukainen mieshahmo. Mitä olen seurannut toisia pariskuntia, niin jotenkin sairaita sellaisetkin suhteet ovat, jossa mies omaksuu täysin "perheenpään" roolin. Vaikka olisit jo jättänytkin sen miehesi, niin varmaan kannattaa miettiä omaa käytöstäsi, ettet pilaa seuraaviakin suhteitasi kieroutuneilla vaatimuksilla siitä, mitä miehen tulee olla...Sinustahan ne tulevat.

Pilaa seuraaviakin suhteita, jos olen itse lähtenyt? Joo, en ole miehen kanssa enää, ei tuntunut sille, että mies välittää minusta. Näin varsinkin sen jälkeen, kun saimme lapsia. Tuntuu, että saatuaan lapset mies siirsi sen välittämisen heihin, mitä aiemmin minä sain, eli ei oikeasti ollut tärkeä se minä siinä, vaan se, että on joku, joista välittää?

Lapsia kohtaan tietenkin ihan oikein, minua kohtaan ei, siis mies saa tietenkin valita kenestä se välittää, mutta mies, joka ei kaipaa vaimonsa välittävän itsestään, vaan kuuntelee solvauksia ei ole mun mieheni enää. Niin kauan oli, kun luulin, että se tekee sen, koska välittää minust. Mutta koska ei enää tee sitä, niin mitä minäkään siihen hänelle puolisoksi vierelle auttelemaan häntä lasten kanssa jään? Olkoot yksin sitten.

ap

Käytöksestäsi päätellen mies on ollutkin sinulle vanhempi, sinä uhmaikäinen taapero joka haastaa riitaa ja kaipaa turvallisia rajoja. Sitten tuli lapsia ja tulit mustasukkaiseksi, rikoit perheen etkä suostunut vieläkään ottamaan vanhemman roolia.

Miehellehän se ois ollut paljon hankalampaa, jos mullakin ois ollut vanhemman rooli. Eihän sillä silloin ois edes lapsia lähivanhampanakaan. Ja sais olla mulle vain juoksupoika ja tehtäis niinkuin mä haluan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

miemiemiemie kirjoitti:

Mun vaimoni oli vähän samanlainen ennen. 

Sitten se pääsi siitä yli, kymmenen vuotta sitä sen touhua katselin ja oottelin. Ja kyllä välitin, vaikka siedinkin törkeää käytöstä.

Itse taidat hakea vahvistusta täältä itsellesi. On se jännä, kun mies ei ikinä kelpaa sellaisena kuin on. Mullakin vaimo varmaan muutti käytöstään, kun minä itse hyväksyin sen sellaisena kuin se oli, enkä yrittänyt enää muuttaa sitä keskustelemalla. Tosin kyllä minä sen verran sanoi, etten tykännyt solvaamisesta ja turhasta riitelystä...

Terapeuttisi neuvo kuulostaa ihan hyvältä, ongelmahan on sinussa, eikä miehessäsi. Olet onnekas, jos olet löytänyt miehen, joka sietää lapsellista käytöstäsi ja antaa mahdollisuuden kasvaa siitä pikku hiljaa ulos. Sitä varmana terapeuttikin tarkoitti. Alat nyt vaan itse muuttumaan, niin löytyy se onni ja arvostus miestäkin kohtaan.

Monesti naiset eivät tajua sitä, että mieheltä vaatii paljon enemmän munaa olla sellainen roolimalliodotusten vastainen nössö kuin "isällisen" miehekäs patriarkaalisen mallin mukainen mieshahmo. Mitä olen seurannut toisia pariskuntia, niin jotenkin sairaita sellaisetkin suhteet ovat, jossa mies omaksuu täysin "perheenpään" roolin. Vaikka olisit jo jättänytkin sen miehesi, niin varmaan kannattaa miettiä omaa käytöstäsi, ettet pilaa seuraaviakin suhteitasi kieroutuneilla vaatimuksilla siitä, mitä miehen tulee olla...Sinustahan ne tulevat.

Pilaa seuraaviakin suhteita, jos olen itse lähtenyt? Joo, en ole miehen kanssa enää, ei tuntunut sille, että mies välittää minusta. Näin varsinkin sen jälkeen, kun saimme lapsia. Tuntuu, että saatuaan lapset mies siirsi sen välittämisen heihin, mitä aiemmin minä sain, eli ei oikeasti ollut tärkeä se minä siinä, vaan se, että on joku, joista välittää?

Lapsia kohtaan tietenkin ihan oikein, minua kohtaan ei, siis mies saa tietenkin valita kenestä se välittää, mutta mies, joka ei kaipaa vaimonsa välittävän itsestään, vaan kuuntelee solvauksia ei ole mun mieheni enää. Niin kauan oli, kun luulin, että se tekee sen, koska välittää minust. Mutta koska ei enää tee sitä, niin mitä minäkään siihen hänelle puolisoksi vierelle auttelemaan häntä lasten kanssa jään? Olkoot yksin sitten.

ap

Käytöksestäsi päätellen mies on ollutkin sinulle vanhempi, sinä uhmaikäinen taapero joka haastaa riitaa ja kaipaa turvallisia rajoja. Sitten tuli lapsia ja tulit mustasukkaiseksi, rikoit perheen etkä suostunut vieläkään ottamaan vanhemman roolia.

Miehellehän tällainen kumppani oli vanhemmaksi erittäin kätevä; ei tarvitse opetella tekemään kompromisseja missään, sen kun huseeraa lasten kanssa minusta välittämättä.

ap

Ei kenelläkään ole mitään velvollisuutta sinua tai vaatimuksiasi kohtaan. Voit ehdottaa, korkeintaan pyytää, mutta tuollaisella asenteella et varmasti saa aikaan kuin vastareaktioita. Terapeuttisi oli todellakin oikeassa, se että joku jaksaa tuollaista katsella on todella harvinaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

miemiemiemie kirjoitti:

Mun vaimoni oli vähän samanlainen ennen. 

Sitten se pääsi siitä yli, kymmenen vuotta sitä sen touhua katselin ja oottelin. Ja kyllä välitin, vaikka siedinkin törkeää käytöstä.

Itse taidat hakea vahvistusta täältä itsellesi. On se jännä, kun mies ei ikinä kelpaa sellaisena kuin on. Mullakin vaimo varmaan muutti käytöstään, kun minä itse hyväksyin sen sellaisena kuin se oli, enkä yrittänyt enää muuttaa sitä keskustelemalla. Tosin kyllä minä sen verran sanoi, etten tykännyt solvaamisesta ja turhasta riitelystä...

Terapeuttisi neuvo kuulostaa ihan hyvältä, ongelmahan on sinussa, eikä miehessäsi. Olet onnekas, jos olet löytänyt miehen, joka sietää lapsellista käytöstäsi ja antaa mahdollisuuden kasvaa siitä pikku hiljaa ulos. Sitä varmana terapeuttikin tarkoitti. Alat nyt vaan itse muuttumaan, niin löytyy se onni ja arvostus miestäkin kohtaan.

Monesti naiset eivät tajua sitä, että mieheltä vaatii paljon enemmän munaa olla sellainen roolimalliodotusten vastainen nössö kuin "isällisen" miehekäs patriarkaalisen mallin mukainen mieshahmo. Mitä olen seurannut toisia pariskuntia, niin jotenkin sairaita sellaisetkin suhteet ovat, jossa mies omaksuu täysin "perheenpään" roolin. Vaikka olisit jo jättänytkin sen miehesi, niin varmaan kannattaa miettiä omaa käytöstäsi, ettet pilaa seuraaviakin suhteitasi kieroutuneilla vaatimuksilla siitä, mitä miehen tulee olla...Sinustahan ne tulevat.

Pilaa seuraaviakin suhteita, jos olen itse lähtenyt? Joo, en ole miehen kanssa enää, ei tuntunut sille, että mies välittää minusta. Näin varsinkin sen jälkeen, kun saimme lapsia. Tuntuu, että saatuaan lapset mies siirsi sen välittämisen heihin, mitä aiemmin minä sain, eli ei oikeasti ollut tärkeä se minä siinä, vaan se, että on joku, joista välittää?

Lapsia kohtaan tietenkin ihan oikein, minua kohtaan ei, siis mies saa tietenkin valita kenestä se välittää, mutta mies, joka ei kaipaa vaimonsa välittävän itsestään, vaan kuuntelee solvauksia ei ole mun mieheni enää. Niin kauan oli, kun luulin, että se tekee sen, koska välittää minust. Mutta koska ei enää tee sitä, niin mitä minäkään siihen hänelle puolisoksi vierelle auttelemaan häntä lasten kanssa jään? Olkoot yksin sitten.

ap

Käytöksestäsi päätellen mies on ollutkin sinulle vanhempi, sinä uhmaikäinen taapero joka haastaa riitaa ja kaipaa turvallisia rajoja. Sitten tuli lapsia ja tulit mustasukkaiseksi, rikoit perheen etkä suostunut vieläkään ottamaan vanhemman roolia.

Miehellehän tällainen kumppani oli vanhemmaksi erittäin kätevä; ei tarvitse opetella tekemään kompromisseja missään, sen kun huseeraa lasten kanssa minusta välittämättä.

ap

Ei kenelläkään ole mitään velvollisuutta sinua tai vaatimuksiasi kohtaan. Voit ehdottaa, korkeintaan pyytää, mutta tuollaisella asenteella et varmasti saa aikaan kuin vastareaktioita. Terapeuttisi oli todellakin oikeassa, se että joku jaksaa tuollaista katsella on todella harvinaista.

Onhan kyllä parisuhteessa. Et tajua mitään parisuhteessa olemisesta, jos kuvittelet tuollaista. Vähintään on vaivauduttava sorvaamaan jokin yhdessä päätettävä ratkaisu.

ap

ap, mitä äitisi, terapeuttisi ja miehesi ovat tehneet ollakseen syyllisiä sinun pahaan oloosi? Ja mitä syyttäminen hyödyttää? Kenen olotilaa se helpottaa?

Vierailija kirjoitti:

Minustakin sinun kannattaisi pitää kiinni tuosta pitkämielisestä miehestäsi niin kauan kuin pystyt.

Juu se voi olla että uuden löytäminen tuolla luonteella osoittautuu mahdottomaksi tehtäväksi.

hämmentynyt223 kirjoitti:

ap, mitä äitisi, terapeuttisi ja miehesi ovat tehneet ollakseen syyllisiä sinun pahaan oloosi? Ja mitä syyttäminen hyödyttää? Kenen olotilaa se helpottaa?

No äiti on sanellut, miten mun pitää olla, ajatella ja elää, että HÄN on tyytyväinen. Minä kuvittelin äidin neuvovan asioita MUN parhaaksi, eli että kun äiti neuvoo, hän antaa eväitä, että saan elää sellaista elämää kuin MÄ haluan. Nyt vasta olenkin tajunnut, että eeeei, äiti ei koskaan ajatellut sitä, vaan hänen neuvoillaan opin elämään sellaista elämää, mitä äitini katsoo oikeaksi.

Terapeutti taas ei tajunnut tätä, ja osannut auttaa pois siitä.

Mies taas ei ole pahentanut oloani, mutta ei ole saanut pahaa oloa poiskaan, eikä se hänen velvollisuutensa olekaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Miehellehän tällainen kumppani oli vanhemmaksi erittäin kätevä; ei tarvitse opetella tekemään kompromisseja missään, sen kun huseeraa lasten kanssa minusta välittämättä.

ap

Miehesi varmaan toimii noin, koska hän yrittää huolehtia teidän lapsistanne sillä aikaa kun sinä keskityt sairastamaan. Onneksi edes miehesi on terve ja kykenee heistä huolehtimaan, mutta tilanne on hänelle varmasti erittäin rankka.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minustakin sinun kannattaisi pitää kiinni tuosta pitkämielisestä miehestäsi niin kauan kuin pystyt.

Juu se voi olla että uuden löytäminen tuolla luonteella osoittautuu mahdottomaksi tehtäväksi.

Ei kyllä osoittaudu, jos hakisin samaa, mutta haen sopivampaa. Siihen mulla on aika kovat kriteerit, jotka ovat ihan henkimaailman hommia, mistä niihin sopivan ihmisen voisi löytää. Kuka vain kiva ja normaali ei kelpaa. Ne eivät ole kiinnostavia kriteereitä ihmisessä.

ap

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehellehän tällainen kumppani oli vanhemmaksi erittäin kätevä; ei tarvitse opetella tekemään kompromisseja missään, sen kun huseeraa lasten kanssa minusta välittämättä.

ap

Miehesi varmaan toimii noin, koska hän yrittää huolehtia teidän lapsistanne sillä aikaa kun sinä keskityt sairastamaan. Onneksi edes miehesi on terve ja kykenee heistä huolehtimaan, mutta tilanne on hänelle varmasti erittäin rankka.

Niin, kun ei osannut tukea mua niin, etten sairastaisi.

ap

Mies ei antanut mulle lupaa ottaa vanhemman roolia, esim. Siis ei kieltänyt, mutta koska sen ottaminen on minulta aiemmin kielletty (äiti), niin en saanut mieheltäkään tukea ja lupaa mihinkään, minkä äiti on kieltänyt. Ei ole miehen vastuulla se, mutta en silti saanut.

ap