Kerro jokin elämääsi tai ajatteluasi mullistanut oivallus!

Vierailija kirjoitti:

Kun tajusin täydellisen kiltteyden ja narsistisen persoonallisuushäiriön olevan sama asia.

Kyseessä on häiriintynyt suhde normaaliin terveeseen itsetuntoon, terveeseen narsismiin.

Mikä tahansa häiriintynyt suhde johonkin tunne-elämän osa-alueeseen voi näyttäytyä täysin vastakkaisina käyttäytymisinä, mutta kyseessä on sama ongelma.

Ymmärrän mitä tarkoitat. Kun raja itsen ja muiden välillä on hämärtynyt. Kun luulee, että mitä MINÄ haluan ja olen ja mitä muut haluavat ja ovat on sama asia.

Pomonarsisti on sitä mieltä, että muut eivät saa haluta muuta kuin hän. Että he ovat hänen jatkeitaan, hänen omaisuuttaan. Hän projisoi heihin oman ylpeytensä ja egonsa, heidän häpeä on hänen häpeä.

Marttyyrinarsisti ajattelee, että hän tietää mitä muut tarvitsevat ja haluavat paremmin kuin he itse, koska hän projisoi heihin itsensä ja omat halunsa ja pelkonsa. Hän voi ajatella olevansa hyvä ja huolehtiva ihminen, mutta yhtä lailla ei kunnioita rajoja eikä hyväksy kuin oman näkemyksensä, ja tekee kaikkensa että perhe toimii niin kuin hänestä on ainoa hyvä.

Perheelle molemmat on ihan yhtä kauheita ja vahingoittavia. Marttyyrinarsistia vain ei ulkopuolinen tajua, kun hän ei lukitse ja hakkaa ketään kotiin, vaan manipuloi ja syyllistää. Henkinen väkivalta on myös väkivaltaa.

Jos jatkat niinkuin ennenkin, kaikki jatkuu niinkuin ennenkin. 

Olen kärpäsen kakkaakin pienempi tässä maailmankaikkeudessa. Niin paljon minulla tai tekemisilläni on väliä.

Vapauttava ajatus.

Että näin on ihan hyvä. Ei tarvitse olla koko ajan parempi ja yrittää lisää.

Kun tajusin, että onnellisuuden pakonomainen tavoittelu oikeastaan estää sen saavuttamisen. On ajatusharha, että "sitten kun tämä asia (esim. uusi työ, parempi kroppa, enemmän rahaa tms.) on saavutettu, olen onnellinen". Elämässä tulee aina vaikeita ja hankalia ajanjaksoja, kukaan ei voi olla jatkuvasti onnellinen.

Lisään vielä: tajusin myös, että lähimmäs onnellisuutta pitkällä tähtäimellä pääsee, kun elää arvojensa mukaista elämää. Arvojen mukainen elämä ei ole helppoa (niinkuin ei ole kenenkään elämä) ja vastoinkäymisiä tulee. Pitää päättää, minkä asioiden vuoksi on valmis taistelemaan - kohtaamaan haasteita, vaikeita tunteita ja epävarmuutta.

Kun tajusin, että ne vaikeat tunteet ja ajatukset kuuluvat elämään ja niiden välttely itse asiassa vain voimistaa niitä. En ole yhtä kuin ajatukseni ja tunteeni. Niitä ei kannata vältellä vaan voi vaan todeta että jahas, nyt taas tuntuu tältä tai nyt tuli tällainen ajatus.

Jumala on kuollut, Saatana hallitsee

Hengitys.

Miten paljon voi säädellä kivun ja ahdistuksen kokemusta hallitsemalla hengitystään. Miten siitä voi jopa nauttia kipukohtauksen ollessa päällä. Miten voi jopa hengittää itsensä orgasmiin ilman kosketusta.

Parikin asiaa:

1. Kaikki ovat kiinnostuneita vain itsestään joten on turhaa pohtia, mitä muut minusta ajattelevat. Jopa se, jos töissä saa huutia, johtuu ennen kaikkea siitä, että sinulle riehuva ihminen on pääasiassa huolissaan siitä, miltä tekemiseni tai tekemättä jättämiseni saa hänet näyttämään.

2. Minun ei tarvitse hävetä muiden puolesta. Olen mestari häpeämään läheisteni käytöstä minulle tärkeiden ihmisten seurassa. Stressasin hurjasti esim. omien ja appivanhempieni kohtaamisia. Mutta en minä ole vastuussa siitä eikä minun tarvitse hävetä, jos äitini sanoo anoppiin kuullen jotain typerää.

Minun ei tarvitse jatkuvasti suorittaa. Minulla on oikeus nauttia elämästäni.

Kun ymmärsin 10 vuotta sitten ryhtyä sijoittamaan kaiken ylijäävän asuntolainan maksun ohella. Nyt on velaton asunto ja mukava osakesalkku. Nostin juuri kk-sijoitusten määrää entisellä asuntolainan lyhennyksellä ja tajusin että 8 vuoden päästä 42-vuotiaana minulla on varaa lopettaa työnteko, myydä nykyinen kämppä ja ostaa asunto aurinkorannikolta ja siirtyä eläkepäiviä viettämään sinne.

Mustasukkaisuus on pohjimmiltaan omaa kelvottomuuden tunnetta ansaita toisen rakkaus. Kun olen aikuisiällä ( +27) oikeasti ollut rehellinen ja panostanut omiin suhteisiini, olen saanut rauhan mustasukkaisuudeltani.

Oikeastaan olen ihmissuhteissa huomannut etten ole koskaan pettynyt toiseen ihmiseen, olen aina pettynyt omiin odotuksiini heistä.

Se oli suurin oivallus kun oivalsi ettei ole kuolematon.

Kun tajusin, että jokainen hetki katoaa jonnekin pimeyteen menneisyyteen. Tekemisilläni ei ole niin suurta väliä, onneksi.

Minun ei todellakaan tarvitse, eikä minulla ole oikeutta eikä pätevyyttä kyseenalaistaa kanssaihmiseni valintoja, paitsi silloin, kun kanssaeläjäni valinnat kasvattavat väkivallan, orjuuden, typeryyden, turhan kärsimyksen ja kuoleman summaa Telluksellamme. Onneksi, onnekseni tämän alkeellisesti tajuan.

Eläimet, luonto, heikompilahjaiset... On aivan saatanallisen vaikeaa olla kuristamatta ketään joka päivittäin, päivittäisissä valinnoissaan tekee itsestään luomakunnan kruunua. Repii mielihyvänsä muiden selkänahoista, ihmisten tai eläinten, tai luonnonvaroista, usein asiaa edes ajattelematta.

Olen puolessa vuosisadassa oppinut, että ainoa vaikutuskenttäni on kohdalka, jolla sijaitsee tyyppi nimeltä Minä. Onneksi tämän tajusin kyllin ajoissa.

Kun tajusin, että paitsi että tuloista maksetaan veroa runsaasti, niin sitten niitä vasta maksetaankin, kun jotain ostaa. Suomessa veroprosentti on n. 75% jo keskituloisella.

Lopetin turhan kulutuksen. Ruoan ja asumisen yli mennyt helposti kaikenlaiseen ylimääräiseen 12-15 tuhatta vuodessa. Aloin kitupiikiksi ja viimeisen vuoden aikana n. 4500. Korona vähän jelpannut, mutta löytynyt elämäntapa, että tuskin tuohon turhaan kulutukseen koskaan palaan. Seuraus:

Säästöt riittävät eläkkeeseen asti ja yli koko vanhuuteen tällä elämäntavalla niin hyvin, että pystyin lopettamaan työt 6-7 vuotta ennen eläkeikää. Muutama viikko ulkomailla vuodessa jatkuu, siellä rahalle saa paremmin vastinetta kuin Suomessa.

Kun työssäkäynti on vain keino maksaa muu elämä niin kannattaa lopettaa sitten kun "kassa" on koossa. Turha materia pois niin pienikin kassa ja/tai pienet tulot = vähän työtä, mitä "negatiivinen" progressio vielä tehostaa kun tulot laskee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kun tajusin millaista toimintaa tuen käyttämällä tehotuotettuja eläinperäisiä elintarvikkeita. Mullisti ainakin minun ruokailutottumukseni.

Luomutuotetut eivät ole juuri sen kummempia. Minäkin ajattelin kauan noin kuin sinä. Nykyään olen vegaani ja se on ollut elämäni suurin ahaa-elämys. Eli meillä ei ole mitään oikeuttaa tappaa muita eläviä olentoja syötäväksemme, eikä varsinkaan kasvattaa niitä ruuaksi. Ei eläimet halua kärsiä ja kuoll, ne haluavat nauttia elämästä, ne haluavat elää. Veganismi on muuttanut mua ihmisenä kaikintavoin parempaan suuntaan ja kaupanpäälle olen saanut terveyteni takaisin. Ja toivon kovasti, että muutkin ihmiset heräisivät ja ymmärtäisivät saman minkä itse olen ymmärtänyt. 

Mulla veganius tuhosi elämäni pitkäksi aikaa. Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavalle ei sovi soija yhtään, kaalit, palkokasvit, mansikka, vehnä gluteeni, listaa voisi jatkaa loputtomasti. Söin vegaanisella ruokavaliolla kolme vuotta. Jatkuvasti vatsa sekaisin (vähän yli 3 vuotta jatkuvaa, päivittäistä ripulia tai pahimmassa tapauksessa oksennusta), mikään ravintoaine ei imeytynyt, kuitenkin vain lihosin. Lääkäri loppuviimein sanoi, että minun on vaihdettava ruokailua ja lisättävä ruokailuuni lihaa ja muita luonnon tuotteita, jätettävä kaikki enemmän prosessoidut tuotteet kauppaan. Meni kolme kuukautta ja vatsa rauhoittui. Viisi kuukautta ja sydämen rytmihäiriöt ja aivojen toiminta alkoivat paranemaan. Loppuhuomautuksena sanon, että asun Etelä-Euroopassa.

Mutta toki, jatka sinä vain jos sinulle sopii. Kaikille ei sovi veganius tai edes lihan poisto ruokavaliosta joten ei kannata ketään kiihottaa muutoksiin omissa ruokailutottumuksissa.

Kuinka paljon me oikein tarvitsemme?

Tarvitseeko kaiken olla täydellistä?

Seksiä saa rahallakin -> en tarvitse parisuhdetta -> vapaus!

Bonuksena naista voi vaihtaa vaikka joka kerta, jos siltä tuntuu. Tai sitten käydä hyvällä tutulla.

"Kaikki ovat typeriä mulkkuja kunnes toisin todistetaan"

Frank Zappa.