Kerro jokin elämääsi tai ajatteluasi mullistanut oivallus!

Se ajatus, ettei kenenkään tarvitse tuhlata useita satoja euroja omiin tai lastenvaatteisiin. Säästin tämän ajatuksen jälkeen vähintään 4000 e vuodessa.

Edelleen ostan vaatteemme kirpparilta ja hyvistä alennuksista. Ticketin 199 euron seuraavan vuoden toppahaalarin ostin 35 eurolla alennuksesta. Kaikki, tai melkein kaikki sisävaatteet kirpparilta 0,10 sentillä - 4 eurolla / kappale. Löytyy Tommy Hilfigeriä, Championsia, Pumaa, Marc Jacobsia ja vaikka mitä. Ja kaikki uudenveroista. Kirpputorilta ostettuja vaatteita tulen käyttämään todennäköisesti enemmän kuin kaupasta tekemiäni heräteostoksia. Nyt ostin erään kivan kauluspaidan 8 eurolla kaupasta enkä ole käyttänyt kertaakaan, kun taas kirpparilta mukaan tarttunut kauluspaita, josta maksoin 20 senttiä on tyylikäs ja käytän sitä vähintään 2 krt viikossa.

Se etten ole yhtään huonompi ihminen vaikken käy uskonnollisissa tilaisuuksissa. Itseasiassa voin henkisesti paremmin ja itsetuntoni on nykyään kohdillaan. Luulin pitkään että uskolla tullaan autuaaksi. Kun oivalsin että määrättyjen sääntöjen ja muiden silmäin alla palvonta ei tee minusta parempaa, aloin kukoistaa!

Vierailija kirjoitti:

Tajusin, ettei sillä ole oikeasti väliä, olenko minä/lihavat naiset yleensä jonkun random äijän mielestä ruma. Jos en halua parisuhteeseen, ei tarvitse miellyttää miehiä ulkonäöllä. Mies joka kohtelee minua sen takia paskasti on paska, vika ei ole minussa.

Lisäksi olen tajunnut, että lihavia eniten haukkuvat/vihaavat miehet ovat usein muutenkin naisten vihaajia, se ei siihen yhteen asiaan lopu. 

En enää jaksa edes lukea miesten vuodatuksia siitä, miten läskejä kaikki suomalaiset naiset ovat ja päläpälä. Siinäpähän valittavat.

Toki tässä auttoi paljon, että on poikaystävä joka rakastaa minua tällaisena kuin olen.

Itse olen aina ollut liikkuvainen ja sen myötä kroppa kunnossa. Olen aina saanut miehiltä huomiota. En ole mitenkään kaunis, mutta hyvä kroppa, itsetunto ja ok ulkonäkö.

Tapasin mieheni, menimme naimisiin jne.

Eräs parhaimmista ystävistäni on tällä hetkellä n 50 kg ylipainoinen. Ei muista milloin joku mies olisi hänelle sanonut mitään baarissa. Nettitreffit eivät tuo tulosta, kuva kertoo ulkonäön.

Ystävälläni on kihti ja 2.iän diabetes. Ja kulumaa polvissa. Kaikkiin vaikuttaa ylipaino.

Ehkä se, että suuri osa ihmisistä on ihan oikeasti todella vähä-älyisiä, eivätkä siitä muutu, vaikka tekisin mitä. Olen vähentänyt sosiaalista kanssakäymistä huomattavasti, sillä on niin rasittavaa kun keskustelukumppani ei tajua mitään.

1. Ajatukset eivät sinällään ole oikein tai väärin, hyviä tai pahoja. Teot, myös laajasti ymmärrettynä (esim. miten puhut, millaista sanatonta kommunikaatiota käytät jne.) sen sijaan voivat olla. 

2. Tunteet ja teot ovat kaksi hyvin eri asiaa. Yhdenkään tunteen ei automaattisesti tarvitse johtaa tiettyyn tekoon. Mitään tunnetta ei voi käyttää selityksenä loukkaavalle, väkivaltaiselle tai muulle vastaavalle toiminnalle. 

3. Ajatus, että hallitsee elämää on illuusio, josta ei ole mitään hyötyä. Voin ainoastaan vaikuttaa asioiden todennäköisyyksiin, en hallita tapahtumia. Teen kaikkeni, jotta lapseni elämä oli turvallisempaa, mutta todellisuudessa en pysty sataprosenttisesti kontrolloimaan hänen turvallisuuttaan. Kaikesta huolimatta hän voi joutua onnettomuuteen, sairastua vakavasti, joutua väkivallan uhriksi jne. Itselläni meni pitkä aika tämän ajattelutavan omaksumiseen, mutta sen onnistuttua olen kokenut olevani vapaampi, onnellisempi ja myös parempi vanhempi lapselleni. 

Jos on koko talven työttömänä ja alkaa pelottaa, että jos kesäksikään saa hommia, ei ole varaa hypätä huvipuistossa kerran viikossa 😱 Voi hakea sinne huvipuistoon töihin 😃🎢🎡🎠 ongelma ratkaistu, ja työkin on huvia 😄

Se, että olen kiltti mies ja että naiset vihaavat minua eivätkä koskaan halua olla kanssani seksuaalisessa kanssakäymisessä samoin kuin se, että miehetkään eivät halua sitä. Onneksi tajusin tämän vasta pari vuotta sitten enkä esim. 20-vuotiaana jolloin olisin vaipunut täydelliseen epätoivoon seksittömän loppuelämän vuoksi.

Että oikeastaan pystyn ihan mihin vaan haluan.

Mut on kasvatettu aika alistavasti ja lyttäävästi.

Olin hämmästynyt kun sain ajokortin ( olin aivan varma etten pysty siihen), sain ihan hyvät yo-paperit ja olen pärjännyt elämässä ihan kivasti. Kunnianhimo ja kilpailuhenkisyys  tosin puuttuu kokonaan=)

Vierailija kirjoitti:

Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa

Joku laittoi tuon, enkä itse täysin ole eri mieltä, mutta tuota läheltä liippaavaan sanontaan "halvalla ei saa hyvää" liittyy oma oivallukseni.

Oma oivallukseni on siis, että halvalla saa riittävän hyvää. Olipa tavara melkein mitä tahansa, niin en mitenkään voi vaatia itseltäni ostamaan sitä kalleinta (mikä monelle tarkoittaa parasta), vaan otan usein sen keskihintaisen tai sen alapuolelta olevan, ja omiin tarpeisiin se on aina ollut täysin riittävä.

Jotkut maksaa hurjia summia vain siitä, että "on pakko" ostaa kallista, ettei osta sutta.

Se että onneksi kaikkia ei tarvitse aina miellyttää

Jotta voi muuttaa fyysisinä oireina ilmeneviä asioita elämässäni, täytyy ajatustasolla tapahtua ensin niin iso muutos, että se tavallaan muuttaa myös aivojani. Henkiset muutokset kun ilmenevät myös solutasolla eli mikään ei ole oivalluksen/oivallusten jälkeen enää ennallaan. Kun näin tapahtuu, halutun muutoksen aikaansaamisen kanssa ei tarvitse tapella lainkaan, vaan ennen vaikeat tai mahdottomat asiat tapahtuvat yhtä luonnollisesti kuin vesilasillisen juominen. 

Henkinen muutos on kasvua ja se tapahtuu, kun ihminen avautuu maailmalle sellaisena kuin on. Tämähän onkin se vaikein osuus, todellisen itsensä ja todellisten halujensa ja tarpeiden tunnistaminen. Aikuinen ihminen elää lapsuudessa saamansa selviytymispaketin avulla (eli niillä keinoilla, joilla juuri hän on omassa elinympäristössään lapsena välttänyt pahaa mieltä ja maksimoinut hyvää oloa), mutta muutos ja todellisen itsen löytyminen edellyttää näiden keinojen tulemista näkyväksi ja niiden purkamista. 

Jos tuntuu siltä, että elämässä asiat ovat jumissa, keskittyminen on vaikeaa, ihmissuhteet ovat takkuisia, kannattaa käyttää hetki sen pohtimiseen, mikä tähän on johtanut. Miten tulit lapsena kuulluksi ja nähdyksi, mille tunteille annettiin tilaa ja millaisin keinoin teit elämästäsi mukavaa. 

Tunteiden hallitsemattomuus johtuu paljolti niiden pakoilusta. Ei osaa esimerkiksi rauhoittaa itseään, jos ei tiedä miten saa itsensä suuttumaan. Jos aggressiivisuuden kieltää itsessään, se saattaa purkautua täysin hallitsemattomasti eikä osaa käsitellä sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajusin, ettei sillä ole oikeasti väliä, olenko minä/lihavat naiset yleensä jonkun random äijän mielestä ruma. Jos en halua parisuhteeseen, ei tarvitse miellyttää miehiä ulkonäöllä. Mies joka kohtelee minua sen takia paskasti on paska, vika ei ole minussa.

Lisäksi olen tajunnut, että lihavia eniten haukkuvat/vihaavat miehet ovat usein muutenkin naisten vihaajia, se ei siihen yhteen asiaan lopu. 

En enää jaksa edes lukea miesten vuodatuksia siitä, miten läskejä kaikki suomalaiset naiset ovat ja päläpälä. Siinäpähän valittavat.

Toki tässä auttoi paljon, että on poikaystävä joka rakastaa minua tällaisena kuin olen.

Itse olen aina ollut liikkuvainen ja sen myötä kroppa kunnossa. Olen aina saanut miehiltä huomiota. En ole mitenkään kaunis, mutta hyvä kroppa, itsetunto ja ok ulkonäkö.

Tapasin mieheni, menimme naimisiin jne.

Eräs parhaimmista ystävistäni on tällä hetkellä n 50 kg ylipainoinen. Ei muista milloin joku mies olisi hänelle sanonut mitään baarissa. Nettitreffit eivät tuo tulosta, kuva kertoo ulkonäön.

Ystävälläni on kihti ja 2.iän diabetes. Ja kulumaa polvissa. Kaikkiin vaikuttaa ylipaino.

Missä tässä on se upea oivallus? Se, että tuntuu kivalta päästä sanomaan ja pätemään edes nimettömänä? Kiitos tästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajusin, ettei sillä ole oikeasti väliä, olenko minä/lihavat naiset yleensä jonkun random äijän mielestä ruma. Jos en halua parisuhteeseen, ei tarvitse miellyttää miehiä ulkonäöllä. Mies joka kohtelee minua sen takia paskasti on paska, vika ei ole minussa.

Lisäksi olen tajunnut, että lihavia eniten haukkuvat/vihaavat miehet ovat usein muutenkin naisten vihaajia, se ei siihen yhteen asiaan lopu. 

En enää jaksa edes lukea miesten vuodatuksia siitä, miten läskejä kaikki suomalaiset naiset ovat ja päläpälä. Siinäpähän valittavat.

Toki tässä auttoi paljon, että on poikaystävä joka rakastaa minua tällaisena kuin olen.

Itse olen aina ollut liikkuvainen ja sen myötä kroppa kunnossa. Olen aina saanut miehiltä huomiota. En ole mitenkään kaunis, mutta hyvä kroppa, itsetunto ja ok ulkonäkö.

Tapasin mieheni, menimme naimisiin jne.

Eräs parhaimmista ystävistäni on tällä hetkellä n 50 kg ylipainoinen. Ei muista milloin joku mies olisi hänelle sanonut mitään baarissa. Nettitreffit eivät tuo tulosta, kuva kertoo ulkonäön.

Ystävälläni on kihti ja 2.iän diabetes. Ja kulumaa polvissa. Kaikkiin vaikuttaa ylipaino.

Missä tässä on se upea oivallus? Se, että tuntuu kivalta päästä sanomaan ja pätemään edes nimettömänä? Kiitos tästä.

Oivallus on siinä, että ulkonäkö edesauttaa parisuhteen saamisessa.

Lisöksi kevyempi kroppa edesauttaa terveenä pysymisessä.

Itse kantaa vastuun omasta ulkonäöstä mutta ei kannata hanskoja laittaa naulaan.

1 elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Istuin yhtenä päivänä lastenvaatekutsuilla ja muut kyselivät mitä tilaan. Kerroin tilaavani mekon (halvimmat, kunhan nyt jotain vain) muut alkoivat yksi toisensa jälkeen isoon ääneen toisiaan kompaten keskustella miten he eivät itse ja ”tämähän on vain minun mielipide, mutta” ei mekkoja tämän ikäiselle.

Sitten seuraamme liittyi talon emäntä, porukan selkeä pomo, joka nosti mekon ja sanoi tilaavansa niitä kaksi eri sävyissä.

Muut rupesivat heti komppaamaan tätä pomoa ja juttelivat miten söpöltä tyttö varmasti näyttää siinä.

Oivalsin, että

Olen kai aika itsevarma kaikesta huolimatta ja seison sanojeni ja mielipiteideni takana. Ehkä tämä juuri ärsyttää näitä lampaita ja saa heidät piilovttuilemaan minulle? Olen kuitenkin kiltti ja hyväntahtoinen myös, enkä lainkaan pomomainen. Siksi olenkin varmaan aina kolmaspyörä.

En ole pomo tai lammas, olen oman tieni kulkija, enkä tarvitse muita pitelemään minua pystyssä.

Taidan pohjimmiltani olla hyvin vahva ihminen, vaikka olen luullut itseäni heikoksi.

Kutsuilla olin, koska sain hetkeksi lapset pois jaloista ja hyvää ruokaa perhekerhon puolitutulla äidillä ;D

Hämmästyttävää, tajusin juuri että taidan olla itse melko samanlainen tyyppi. Vaikka olen kiltti, hyväntahtoinen ja ryhmässä hiljaisempi (koska tykkään valppaana katsella ja kuunnella muita), en mene muiden mukana ja tee kuten muut, vaan just niinkuin itse tahdon ja ajattelen. Ja mielipiteeni ovat perusteltuja eivätkä helposti hetkahda. En ole silti pomotyyppiä ja olen saanut kuulla muilta porukassa usein juuri tällaista piilovittuilua ja muuta hankalaa. Ja tunnistan myös tämän pomotyypin ja mietin usein että porukan pomo ei ole itseäni lainkaan fiksumpi tms. ja silti muut seuraavat perässä. Mikähän meissä ärsyttää noita lampaita niin kovin? :D

Ylimielisyys ärsyttää ja se paistaa tekstistäsi läpi. Ei se sen kummempaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että alkoholistia ei voi parantaa, rakastaa terveeksi tai uhkailla, kiristää tai lahjoa selväksi.

Monta vuotta yritin löytää kaikki mahdolliset keinot ja avut miten voisin auttaa, mutta kun parikymmentä asiantuntijaa sanoo että kukaan ei voi auttaa niin sitä oppii sen.

Sanoin kaverille että kukaan ei voi sua auttaa jollet ite sitä halua, ja poistin elämästäni mutta sanoin että sinä päivänä kun haluat apua niin soita ja minä autan sua ja vien hoitoon.

Kahteen vuoteen ei ole kuulunut mitään, mutta ryyppääminen ei ole vähentynyt. Itselläni on hyvä olo kun tajusin että vedän itseni tästä kuiville ja elän omaa elämääni.

Juuri näin. Jouduin toimimaan samoin äitini kanssa ja se oli parikymppiselle nuorelle raskas päätös. En kerro asiasta koskaan koska harva ymmärtäisi. Hän ei ole kohta kahdeksaan vuoteen apua halunnut. Omat voimani säästyvät oman elämän rakentamiseen ja omille rakkaille lapsille. Jonkunlaista surua varmaankin tulen kokemaan asiasta aina.

Osasin vasta nelikymmpisenä toimia näin puolisolleni ja lapseni isälle. Sekin oli raskas päätös, ja aiheutti pitkään masennusta ja syyllisyyttä. Omat voimani säästyivät pitämään itseni täysipäisenä vanhempana lapselle. Hän on isänsä kanssa joka viikko tekemisissä, mutta näkee tämän aina vain selvin päin.

Olen niin helpottunut ja onnellinen, miten tasapainoinen nuori hänestä on kasvanut, ja että olen voinut tarjota tavallisen tylsän ja turvallisen kodin.

"Miehen pitää päättää, haluaako hän rakastaa naista vai ymmärtää tätä."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitan tähän tekstin, jonka juuri postasin toiseen ketjuun, mutta joka sopii tännekin.

Olen mies, ja noin 25 ikävuoteen asti olin ajatuksiltani liberaali. Olin sitä mieltä, että mitä enemmän ihmiset ylipäätään sekstaavat sen parempi, ja tieto senaikaisen tyttöystäväni (oikeastaan avovaimon, koska olimme monta vuotta yhdessä ja asuimmekin yhdessä) entisistä seksikumppaneista ainoastaan kiihotti minua. Sanoin hänelle, että hän voi panna muita jos haluaa, ja minäkin saatan tehdä niin. Tyttöystävä oli tätä vastaan ja pettynyt asenteestani, enkä ymmärtänyt miksi. Ajattelin, että yhteiskunnassa seksivastaisuus (se vähä mitä sitä on) johtuu uskonnosta jääneistä tottumuksista.

Sitten kerran kun ajatuksissa on fantasioin eräästä naisesta, ja ajatukseni harhailivat siihen, millaista olisi mennä hänen kanssaan naimisiin, ihan puun takaa yllättäen minulle nousi voimakas kieltävä tuntemus, että tuo nainen ei käy, koska hänellä on paljon entisiä seksikumppaneita. Tämä tuntemus on kuin yltyvä kipu, mahdoton kuvitella, että sitä vastaan pidemmän päälle mentäisiin. Leukani loksahti hämmästyksestä auki, ja maailmankuvani nyrjähti ympäri, kun yhtäkkiä oivalsin, miksi suurin osa ihmisistä käyttäytyy seksin ja parisuhteiden osalta niin kuin käyttäytyy nyt ja kautta historian. Tämä tuntemus on kerran ilmaannuttuaan jäänyt minulla toimintaan, ja se ilmaantuu nyt ennustettavasti.

Vaihdoin naista ja menin naimisiin. Yhdessä tämän tuntemuksen-jonka-nimeä-en-tiedä tuli myös halu perustaa perhe (ajatus että aiempi tyttöystäväni pamahtaisi minulle paksuksi oli minulle ennen hikoiluttavan karmea) ja terve mustasukkaisuus vaimoani kohtaan. Olen nyt perhettä koskevissa asioissa konservatiivi.

Miksi tätä on alapeukutettu? Tämähän on aivan järisyttävä ajatusten mullistus. 

Toista ei voi omistaa.

En ole vastuussa vanhempieni onnettomasta avioliitosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa

Joku laittoi tuon, enkä itse täysin ole eri mieltä, mutta tuota läheltä liippaavaan sanontaan "halvalla ei saa hyvää" liittyy oma oivallukseni.

Oma oivallukseni on siis, että halvalla saa riittävän hyvää. Olipa tavara melkein mitä tahansa, niin en mitenkään voi vaatia itseltäni ostamaan sitä kalleinta (mikä monelle tarkoittaa parasta), vaan otan usein sen keskihintaisen tai sen alapuolelta olevan, ja omiin tarpeisiin se on aina ollut täysin riittävä.

Jotkut maksaa hurjia summia vain siitä, että "on pakko" ostaa kallista, ettei osta sutta.

Olen samaa mieltä kummankin kanssa. Esim Lidlistä saa usein hyviä perusvaatteita, mutta tietyiltä tavaroilta, kuten vaikkapa vaelluskengiltä, kannattaa vaatia laatua.