Masentunut! Mitä vastaat, kun kysytään kuinka voit tai mitä kuuluu?

Sanon että ihan hyvin ja ihan hyvää kuuluu.

"ei kait tässä mitään erikoisempaa. Mitäs sulle?"

Yleensä vastaan "ihan hyvää" mutta kuoleman valkoisesta ihosta, meikittömästä naamasta ja takkuisista hiuksista pitäisi kyllä idiootinkin tajuta miten huonosti voin. Oma äitini ei edes tajua miten väsynyt ja masentunut olen vaikka ennen olin laitettu ja huoliteltu. Nykyään näytän sairaalta.

Eipä ole ketään joka tuota kysyisi, ei ole ollut 10 vuoteen.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä vastaan "ihan hyvää" mutta kuoleman valkoisesta ihosta, meikittömästä naamasta ja takkuisista hiuksista pitäisi kyllä idiootinkin tajuta miten huonosti voin. Oma äitini ei edes tajua miten väsynyt ja masentunut olen vaikka ennen olin laitettu ja huoliteltu. Nykyään näytän sairaalta.

Minusta tuntuu siltä, että suurin osa ihmisistä ei joko tajua tai halua tajuta toisen voivan huonosti, vaikka merkit olisivat aivan ilmeiset.

Vierailija kirjoitti:

Eipä ole ketään joka tuota kysyisi, ei ole ollut 10 vuoteen.

Eikö edes kukaan tuttava kysy? Terveydenhuollon henkilökunta?

Riippuu kuka kysyy ja missä tilanteessa.

Not your business.

Vierailija kirjoitti:

Not your business.

Tähän ei oma pokka riitä. Sanon yleensä: "Mitäs tässä. Entä itse?"

Vastaan "kaikenlaista" ihmisille joille puhuminen ei haluta.

Sitten jatkan matkaa.

Ei kukaan halua kuulla.

En kysy vastakysymystä, koska se ei hyödytä mua mitenkään, enkä välitä tietää yhdentekevien ihmisten asioita enää.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kuka kysyy ja missä tilanteessa.

Tietysti, mutta lähdetään siitä ajatuksesta, että nämä ihmiset ovat vähän vieraampia eivätkä tiedä tilannettasi kovin hyvin. Entä siinä tapauksessa?

"Ei tässä kurjuutta kummempaa"

Väsyttää, mutta ainahan sitä. Mites itse jakselet?

Vierailija kirjoitti:

Yleensä vastaan "ihan hyvää" mutta kuoleman valkoisesta ihosta, meikittömästä naamasta ja takkuisista hiuksista pitäisi kyllä idiootinkin tajuta miten huonosti voin. Oma äitini ei edes tajua miten väsynyt ja masentunut olen vaikka ennen olin laitettu ja huoliteltu. Nykyään näytän sairaalta.

Joo ja tähän perään mulle on vielä kehuttu kuinka äitiys sopii mulle, kun ei ole jäänyt yhtään raskauskilojakaan... Tai voisko olla, että olen niin huonossa kunnossa, etten edes saa syötyä kunnolla. Siis miten joku on niin todellisuudesta vieraantunut, että ennen urheilullisen normaalipainoisen ihmisen riutuminen on hyvä asia

Vierailija kirjoitti:

Vastaan "kaikenlaista" ihmisille joille puhuminen ei haluta.

Sitten jatkan matkaa.

Ei kukaan halua kuulla.

En kysy vastakysymystä, koska se ei hyödytä mua mitenkään, enkä välitä tietää yhdentekevien ihmisten asioita enää.

En haluaisi itse polttaa siltoja, vaan säilyttää ystävälliset välit. Oma masennus ei ole tuttavien syytä, joten yritän olla purkamatta muihin pahaa oloani.

Jotain mahdollisimman neutraalia ja siirrän keskustelun kysyjään. Esim. Ei ihmeempiä, kauppaan menossa. Mutta mitäs sulle kuuluu? 

"Tätä tavallista, mitä itsellesi?" Paitsi jos kysyjä on niitä harvoja, joille haluan kertoa ja joita oikeasti (toivottavasti) kiinnostaa, mitä minulle kuuluu. Silloin vastaan yksityiskohtaisemmin.

Mitäpä tässä, ei mitään erityistä, päivä kerrallaan eteenpäin vaan.

Olen opetellut vastaamaan neutraalisti, kuin ulkopuolisena, mutta valehtelematta. Luetteloimalla asioita jotka elämässä meneillään. Esimerkiksi: kiirettä pitää (lisää x tapahtuma), lapset lähdössä luokkaretkelle ja onpas siinäkin hommaa järjestellä tai muuta. Tunteet koteloituna. Jos on ystävä, hän myötäelää ja saan hirveän hyvää näkökulmaa. Jos on ihminen joka ei aidosti jaksa kuunnella, vaihtuu puheenaihe ja menen seuraavan puheenaiheen mukana, ulkopuolisena yhä "joo nää on näitä".

Kun on tosi masentunut niin eihän sitä jaksa sanoa mitään. Mutta niissä välivaiheissa pyrin rehellisyyteen. Olen huomannut että auttaa tosi paljon voimissa jo se, kun miettii sen neutraalin näkökulman asiaan. Saa etäisyyttä negatiiviseen ja parhaimmillaan ystävä vie todella hyvin mukanaan positiivisen näkemyksen puolelle.

Tulee ilmaa ajatusten väliin, se on se paras mitä vuorovaikutuksesta voi saada. Yksin ei kannata koteloitua, se on aina viimeinen virhe kun masis iskee :/

Samalla tavalla kuin suuri osa edellä, "Ihan hyvää" ja "Ei kummempaa". Ja sitten vastakysymys "Mitä sinulle?". 

Joskus joku (ei läheinen) on muuten alkanut avautua masennuksestaan, kun olen kysynyt tuon "Mitä sinulle". Olen silloin ajatellut, että vi*ttuako siinä avaudut, tuohan on small talk-kysymys, johon ei kuulukaan vastata rehellisesti. Mutta jotkut ottaa sen oikeana kysymyksenä.