Uskon että mulla on ADD mutta en jaksaisi lähteä hakemaan diagnoosia...

Mä sain just ADD diagnoosin. Olen 23-vuotias nainen ja opiskelen yliopistossa. Nyt mulla on sellanen lääke kun Strattera, se ei ole stimulantti vaan sitä syödään joka päivä ja vaikutukset näkyy muutaman viikon päästä. Ajattelin aluksi että ihan huuhaa lääke enkä huomannut että aloittaisin kouluhommia tai siivoamista helpommin, mutta huomasin että sitten kun aloitan niin pystyn keskittymään ja tekemän hommia usean tunnin, ennen en lähes laisinkaan. Aloittaminen on edelleen vaikeaa mutta helpottaa se että tiedän keskittymisen onnistuvan.

Kannustan kaikkia joita tarkkaavuuden ongelmat häiritsee, hakemaan apua. Lääkkeillä on huono maine mutta ne on oikeesti todella tehokkaita hoitovasteeltaan eikä niitä tarvitsevilla esiinny juurikaan väärinkäyttöä. Diagnoosi ei myöskään ole mikään tuomio vaan sitten kun on sellaisessa elämäntilanteessa ettei vaikka tarvitse lääkkeitä niin niitä ei tarvitse syödä. Esim yliopisto ei onnistuisi minulla ilman, koska se vaatii runsaasti oman toiminnan suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä, mutta voi olla että joskus kun olen töissä ja opin rutiinit niin en enää tarvitse lääkkeitä ainakaan kaiken aikaa.

Kevättä rinnassa? Vaikuttaako hormonit eri tavalla kuin sairaus? Luulisi laukeamisen auttavan useinkin sekoiluun.

Täälläkin yksi eripari sukissa kulkeva diagnosoimaton adhd :D ketjussa monella ongelmia kun add oireistoon on sotkeutunut myös masennusta/ahdistusta, tiedättehän että jälkimmäiset on lähes poikkeuksetta seurausta alkuperäisestä ongelmasta,eli tarkkaavaisuuden häiriöstä. Olen lukenut tästä paljon että add/adhd:n aiheuttama elämän jatkuva takkuaminen johtaa usein lopulta masennukseen ja ahdistukseen, niin on käynyt nyt lopulta itsellenikin (kummallista kyllä, masentuneena ajatus pysyy paremmin kasassa kun tunnekuolleena ei pysty ylivirittymään samoin kun ennen :D ) mutta itse olen päättänyt yrittää jatkaa rämpimistä ilman lääkkeitä, koska tiedostan taipuvaisuuteni kaikkiin mahdollisiin riippuvuuksiin. yritän vain ammatinvalinnalla ym keinoilla muokata elämäni sopivaksi näille ominaisuuksilleni ja rajotteilleni (pahimmat ”oireet” lienee oravan keskittymiskyky, joka tekee erityisesti autoilusta tuskaista, uuvuttavaa sekä vaarallista, uni/valverytmin puuttuminen vaikeuttaa koko yhteiskunnan rytmissä pysymistä ja jatkuvan informaatiotulvan aiheuttama ylikuormitus/stressitila, tätäkin olen oppinut hallitsemaan vetäytymällä omiin oloihini niin paljon kuin vaan on tarvis välttääkseni käsittelemästä näitä päivän ärsykkeitä yöllisillä ajatuskeloilla) tsemppiä kaikille kenen pään sisällä on sama sekasorto! :)

Vierailija kirjoitti:

Mä sain just ADD diagnoosin. Olen 23-vuotias nainen ja opiskelen yliopistossa. Nyt mulla on sellanen lääke kun Strattera, se ei ole stimulantti vaan sitä syödään joka päivä ja vaikutukset näkyy muutaman viikon päästä. Ajattelin aluksi että ihan huuhaa lääke enkä huomannut että aloittaisin kouluhommia tai siivoamista helpommin, mutta huomasin että sitten kun aloitan niin pystyn keskittymään ja tekemän hommia usean tunnin, ennen en lähes laisinkaan. Aloittaminen on edelleen vaikeaa mutta helpottaa se että tiedän keskittymisen onnistuvan.

Kannustan kaikkia joita tarkkaavuuden ongelmat häiritsee, hakemaan apua. Lääkkeillä on huono maine mutta ne on oikeesti todella tehokkaita hoitovasteeltaan eikä niitä tarvitsevilla esiinny juurikaan väärinkäyttöä. Diagnoosi ei myöskään ole mikään tuomio vaan sitten kun on sellaisessa elämäntilanteessa ettei vaikka tarvitse lääkkeitä niin niitä ei tarvitse syödä. Esim yliopisto ei onnistuisi minulla ilman, koska se vaatii runsaasti oman toiminnan suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä, mutta voi olla että joskus kun olen töissä ja opin rutiinit niin en enää tarvitse lääkkeitä ainakaan kaiken aikaa.

Tuo oli hyvä huomio, että vaikka aloitekyky ei lisääntyisi, eivät tehtävät enää ole niin vastenmielisiä jos keskittyminen onnistuu. Se on se pettymysten ja epäonnistumisten kierre, mikä saa lykkäämään monia asioita ja vie luottamuksen onnistumiseen ja lopulta yrittämiseen. Siksi varmaankin monilla myös ilmenee masennusta, luonnollinen seuraus pettymysten sarjasta.

Vierailija kirjoitti:

Tosi vaikeaa tuntuu olevan päästä hoitoon - tai edes tutkimuksiin. Kärsittyäni oireista yli 20 vuotta (olen nyt nelikymppinen), tajusin viimein pari vuotta sitten, että ADD selittäisi oireistoni täydellisesti. ADD-potilaiden kertomukset olivat aivan kuin omasta elämästäni.

Mutta kuten ADD:ta sairastavat ehkä ymmärtävät, ei lääkäriin meneminen ole ihan pikkujuttu. Esim. joskus illalla oli motivaatiota lukea tuntikausia aiheesta, mutta lääkäriajan varaaminen unohtui seuraavaan päivään mennessä, kun tuli muita tärkeitä tehtäviä.

Sain kuitenkin viimein aikaiseksi varata lääkärin yksityiseltä puolelta. Kyseessä oli esittelyn mukaan aiheeseen perehtynyt henkilö. Jännitti tosi paljon mennä vastaanotolle, mutta aivan turhaan. Lääkäri nimittäin kertoi heti asiani esitettyäni, ettei ota uusia ADD/ADHD-potilaita. Hän antoi minulle parin kollegansa nimen ja kehotti varaamaan ajan heille. 

Selvittelyn jälkeen totesin, että toinen ei ota myöskään uusia potilaita ja että toisella oli seuraava vapaa aika lähes puolen vuoden päästä. Onneksi kuitenkin varasin sen, koska äkkiä tämä aika on mennyt ja aika on vihdoin ensi kuussa. Katsotaan sitten, mitä siitä seuraa.

Minuakin pelottaa, että lääkäri kuvittelee, että olisin vain lääkkeiden eli "huumeiden" perään. On sääli, että tuota sairautta hoidetaan juuri tuollaisilla lääkkeillä. Moni potilas voi jäädä hoitamatta kokonaan, koska fanaattisesti varotaan väärinkäytöksiä oikeasti sairaiden kustannuksella.

Olen itse niin loppu tähän pään sisäiseen kaaokseen, että tuntuisi ihan ihmeeltä ja lottovoitolta, jos tähän saisi apua. Pidän peukut pystyssä paitsi itselleni, myös teille muille, jotka olette samassa tilanteessa!

Ei ne lääkkeet huumaa vaan normalisoi. Ne toimivat käytössäsi eri tavalla kuin ns. tavallisissa aivoissa.

Minulla ei ole mitään syndroomaa mutta lähiomaisilla on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä sain just ADD diagnoosin. Olen 23-vuotias nainen ja opiskelen yliopistossa. Nyt mulla on sellanen lääke kun Strattera, se ei ole stimulantti vaan sitä syödään joka päivä ja vaikutukset näkyy muutaman viikon päästä. Ajattelin aluksi että ihan huuhaa lääke enkä huomannut että aloittaisin kouluhommia tai siivoamista helpommin, mutta huomasin että sitten kun aloitan niin pystyn keskittymään ja tekemän hommia usean tunnin, ennen en lähes laisinkaan. Aloittaminen on edelleen vaikeaa mutta helpottaa se että tiedän keskittymisen onnistuvan.

Kannustan kaikkia joita tarkkaavuuden ongelmat häiritsee, hakemaan apua. Lääkkeillä on huono maine mutta ne on oikeesti todella tehokkaita hoitovasteeltaan eikä niitä tarvitsevilla esiinny juurikaan väärinkäyttöä. Diagnoosi ei myöskään ole mikään tuomio vaan sitten kun on sellaisessa elämäntilanteessa ettei vaikka tarvitse lääkkeitä niin niitä ei tarvitse syödä. Esim yliopisto ei onnistuisi minulla ilman, koska se vaatii runsaasti oman toiminnan suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä, mutta voi olla että joskus kun olen töissä ja opin rutiinit niin en enää tarvitse lääkkeitä ainakaan kaiken aikaa.

Tuo oli hyvä huomio, että vaikka aloitekyky ei lisääntyisi, eivät tehtävät enää ole niin vastenmielisiä jos keskittyminen onnistuu. Se on se pettymysten ja epäonnistumisten kierre, mikä saa lykkäämään monia asioita ja vie luottamuksen onnistumiseen ja lopulta yrittämiseen. Siksi varmaankin monilla myös ilmenee masennusta, luonnollinen seuraus pettymysten sarjasta.

Masennus johtuu lähtökohtaisesti välittäjäaineiden puutteesta, jota esiintyy joka tapauksessa näissä syndroomissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä sain just ADD diagnoosin. Olen 23-vuotias nainen ja opiskelen yliopistossa. Nyt mulla on sellanen lääke kun Strattera, se ei ole stimulantti vaan sitä syödään joka päivä ja vaikutukset näkyy muutaman viikon päästä. Ajattelin aluksi että ihan huuhaa lääke enkä huomannut että aloittaisin kouluhommia tai siivoamista helpommin, mutta huomasin että sitten kun aloitan niin pystyn keskittymään ja tekemän hommia usean tunnin, ennen en lähes laisinkaan. Aloittaminen on edelleen vaikeaa mutta helpottaa se että tiedän keskittymisen onnistuvan.

Kannustan kaikkia joita tarkkaavuuden ongelmat häiritsee, hakemaan apua. Lääkkeillä on huono maine mutta ne on oikeesti todella tehokkaita hoitovasteeltaan eikä niitä tarvitsevilla esiinny juurikaan väärinkäyttöä. Diagnoosi ei myöskään ole mikään tuomio vaan sitten kun on sellaisessa elämäntilanteessa ettei vaikka tarvitse lääkkeitä niin niitä ei tarvitse syödä. Esim yliopisto ei onnistuisi minulla ilman, koska se vaatii runsaasti oman toiminnan suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä, mutta voi olla että joskus kun olen töissä ja opin rutiinit niin en enää tarvitse lääkkeitä ainakaan kaiken aikaa.

Tuo oli hyvä huomio, että vaikka aloitekyky ei lisääntyisi, eivät tehtävät enää ole niin vastenmielisiä jos keskittyminen onnistuu. Se on se pettymysten ja epäonnistumisten kierre, mikä saa lykkäämään monia asioita ja vie luottamuksen onnistumiseen ja lopulta yrittämiseen. Siksi varmaankin monilla myös ilmenee masennusta, luonnollinen seuraus pettymysten sarjasta.

Masennus johtuu lähtökohtaisesti välittäjäaineiden puutteesta, jota esiintyy joka tapauksessa näissä syndroomissa.

Varmasti lisää altiutta, kuten riippuvuuksille. Mutta mikä on syy ja mikä seuraus? Monet päihteiden käyttäjäthän "itsehoitavat" keskittymishäiriötään. Tutkimuksissa on todettu nuorena lääkkeillä hoidetun häiriön ehkäisevän myöhempää päihteiden väärinkäyttöä, vaikka kyseessä huumejohdannaiset lääkkeet. Lääkitys ei siis lisää riskiä päihteiden väärinkäytölle, päinvastoin. Sama masennuksessa. Eivät kaikki keskittymishäiriöiset automaattisesti masennu, vaan alttius on olemassa ja vasta kuormitus (sopeutumattomuus, vaikeudet, pettymykset) elämässä sen laukaisee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä sain just ADD diagnoosin. Olen 23-vuotias nainen ja opiskelen yliopistossa. Nyt mulla on sellanen lääke kun Strattera, se ei ole stimulantti vaan sitä syödään joka päivä ja vaikutukset näkyy muutaman viikon päästä. Ajattelin aluksi että ihan huuhaa lääke enkä huomannut että aloittaisin kouluhommia tai siivoamista helpommin, mutta huomasin että sitten kun aloitan niin pystyn keskittymään ja tekemän hommia usean tunnin, ennen en lähes laisinkaan. Aloittaminen on edelleen vaikeaa mutta helpottaa se että tiedän keskittymisen onnistuvan.

Kannustan kaikkia joita tarkkaavuuden ongelmat häiritsee, hakemaan apua. Lääkkeillä on huono maine mutta ne on oikeesti todella tehokkaita hoitovasteeltaan eikä niitä tarvitsevilla esiinny juurikaan väärinkäyttöä. Diagnoosi ei myöskään ole mikään tuomio vaan sitten kun on sellaisessa elämäntilanteessa ettei vaikka tarvitse lääkkeitä niin niitä ei tarvitse syödä. Esim yliopisto ei onnistuisi minulla ilman, koska se vaatii runsaasti oman toiminnan suunnittelua ja pitkäjänteisyyttä, mutta voi olla että joskus kun olen töissä ja opin rutiinit niin en enää tarvitse lääkkeitä ainakaan kaiken aikaa.

Tuo oli hyvä huomio, että vaikka aloitekyky ei lisääntyisi, eivät tehtävät enää ole niin vastenmielisiä jos keskittyminen onnistuu. Se on se pettymysten ja epäonnistumisten kierre, mikä saa lykkäämään monia asioita ja vie luottamuksen onnistumiseen ja lopulta yrittämiseen. Siksi varmaankin monilla myös ilmenee masennusta, luonnollinen seuraus pettymysten sarjasta.

Masennus johtuu lähtökohtaisesti välittäjäaineiden puutteesta, jota esiintyy joka tapauksessa näissä syndroomissa.

Varmasti lisää altiutta, kuten riippuvuuksille. Mutta mikä on syy ja mikä seuraus? Monet päihteiden käyttäjäthän "itsehoitavat" keskittymishäiriötään. Tutkimuksissa on todettu nuorena lääkkeillä hoidetun häiriön ehkäisevän myöhempää päihteiden väärinkäyttöä, vaikka kyseessä huumejohdannaiset lääkkeet. Lääkitys ei siis lisää riskiä päihteiden väärinkäytölle, päinvastoin. Sama masennuksessa. Eivät kaikki keskittymishäiriöiset automaattisesti masennu, vaan alttius on olemassa ja vasta kuormitus (sopeutumattomuus, vaikeudet, pettymykset) elämässä sen laukaisee.

Tiedän ihmisiä, joilla on oireita muttei sen kummempaa epäonnea. Silti he ovat masentuneet ja/tai ahdistuneet. Tietysti heidän elämänsä on joskus hankalampaa ja raskaampaa, mutta ei aina. Se on voinut olla liiankin helppoa, he eivät ole oppineet yhteiskunnan taitoja. Osa ottaa pienet vastoinkäymiset rankemmin luonnostaan. Sitten on mm. naisia, joille lasten saaminen on ollut ratkaisevaa. He ovat usein jääneet kotiin, mikä on lisännyt oireilua ja elämän säännöttömyyttä. Syitä on monia muitakin, mutta add/adhd on ollut alku ja juuri. Joku on kärsinyt pahoista masennuksista jo lapsina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En hakisi diagnoosia, lääkkeet amfetamiinijohdannaisia. Lisää kasviksia ja liikuntaa, kyllä se siitä.

Kasvikset ja liikunta ei ADD.tä paranna.

Ei paranna pirikään. Elämäntapamuutoksilla pääsee aika pitkälle monien ongelmien kanssa, mutta yleensä lääkäriin hakeutuvavt nimenomaan ne, ketkä eivät halua elämäänsä muuttaa vaan doupata itsensä tehokkaammiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilin ja diagnosoin itselleni aikaisemmin tuon ADD:n mutta kun pääsin neuropsykologin ja psykiatrin haastatteluun ja testeihin, he totesivat että oireiluni johtuu ahdistuksesta. Nyt parin vuoden lääkkeiden syönnin ja psykoterapian jälkeen täytyy todeta että oikeassa olivat. Kokeilin ADD lääkkeitäkin mutta eivät juuri auttaneet.

Olitko ollut siis koko elämäsi ahdistunut? Vai saitko lääkkeet vain aikuisuuden oireiden perusteella? Aika outoa. 

Olen ollut ahdistunut niin kauan kuin muistan, ihan lapsuudesta saakka. Olin monta vuotta ihmetellyt miksi olen niin hajamielinen, väsynyt ja aivoissa tuntui sumuisuutta. En kuitenkaan osannut yhdistää ahdistukseen vaan ajattelin nuorena että "mä nyt vaan oon tällainen". Myöhemmin törmäsin ADD:n kun opiskelut, työnteko ja elämänhallinta olivat aivan tuskaa ja yritin selvittää mistä voisi johtua. Olin aivan 100% varma omasta diagnoosistani koska melkein kaikki oireet viittasivat siihen. Onneksi pääsin myös ammattilaisten analysoitavaksi koska näin sain oikeaa apua itselleni.

Ja varmaan hyvin monella täälläkin Add:ta pohtivalla voi olla oikeasti se, mutta toivon että kukaan ei liikaa ripustaudu omaan diagnoosiinsa koska voi johtua myös muusta. Kannattaa yrittää selvittää olojen syy perusteellisesti eikä hommata vain lääkkeitä :)

Mutta jos välttämättä haluaa koittaa lääkkeitä niin itse sain nuo Add lääkkeet yksityiseltä. Julkisella ovat ainakin mun kokemuksen perusteella tarkempia (mikä on parempi)

Täällä myös yksi saman ajatuksen kanssa painiskeleva. Samaistun moneen täällä kirjoittaneen tekstiin ihan täysillä.

Ajatus omasta mahdollisesta keskittymishäiriöstä lähti lukion lukihäiriötestissä saadun korkean pistemäärän takia. Lukihäiriötä minulla ei kuitenkaan ole, osaan kirjoittaa ja lukemisessakaan ei ongelmia ole keskittymisen helppoa häiriintymistä lukuunottamatta.

Koko peruskoulun ja lukion ajan matematiikan opiskelu on ollut lähes mahdotonta. En oppinut kertotauluja, kuukausia tai kellotaulun lukemista ilveelläkään. "Jatka kuviota" logiikkatehtävissä en nähnyt pienintäkään logiikkaa. Karttaa en ole koskaan oppinut lukemaan tai ymmärtämään vaikka matkustan ja liikun metsässä paljon. Avaruudelllinen hahmotuskyky puuttuu itseltäni lähes täysin.

Olen työssä, jossa on todella paljon vastuuta ja joka vaatii välillä huolellisuutta ja keskittymistä todella häiritsevässä ympäristössä. Olen hyvä työssäni, mutta vapaa-ajalla on koko ajan kadoksissa kännykkä, avaimet, lompakko tai tehosterokote ottamatta tai katsastusaika autolle varaamatta. Koulu on edelleen oparia vaille käymättä.

Katsoin juuri Netflixistä dokumentin "Take your pills" joka kertoi Yhdysvalloissa olevasta ilmiöstä, jossa opiskelijat hakevat adderoll -nimistä ADD -lääkettä opiskelun maksimoimiseksi ja diagnoosien määrän kasvaneen Jenkeissä huomattavasti. Oli mielenkiintoinen, suosittelen.

Olen usein miettinyt, onko omat "oireeni" vain persoonallisuuden piirteitä, vai onko kyseessä muutakin. Lähiperheessä on ADHD-diagnoosi ja olen aika vakuuttunut, että toinen vanhemmistani kärsii vaivasta myös. En tiedä, helpottaisiko diagnoosin saaminen elämääni. Lääkkeitä en halua syödä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi vaikeaa tuntuu olevan päästä hoitoon - tai edes tutkimuksiin. Kärsittyäni oireista yli 20 vuotta (olen nyt nelikymppinen), tajusin viimein pari vuotta sitten, että ADD selittäisi oireistoni täydellisesti. ADD-potilaiden kertomukset olivat aivan kuin omasta elämästäni.

Mutta kuten ADD:ta sairastavat ehkä ymmärtävät, ei lääkäriin meneminen ole ihan pikkujuttu. Esim. joskus illalla oli motivaatiota lukea tuntikausia aiheesta, mutta lääkäriajan varaaminen unohtui seuraavaan päivään mennessä, kun tuli muita tärkeitä tehtäviä.

Sain kuitenkin viimein aikaiseksi varata lääkärin yksityiseltä puolelta. Kyseessä oli esittelyn mukaan aiheeseen perehtynyt henkilö. Jännitti tosi paljon mennä vastaanotolle, mutta aivan turhaan. Lääkäri nimittäin kertoi heti asiani esitettyäni, ettei ota uusia ADD/ADHD-potilaita. Hän antoi minulle parin kollegansa nimen ja kehotti varaamaan ajan heille. 

Selvittelyn jälkeen totesin, että toinen ei ota myöskään uusia potilaita ja että toisella oli seuraava vapaa aika lähes puolen vuoden päästä. Onneksi kuitenkin varasin sen, koska äkkiä tämä aika on mennyt ja aika on vihdoin ensi kuussa. Katsotaan sitten, mitä siitä seuraa.

Minuakin pelottaa, että lääkäri kuvittelee, että olisin vain lääkkeiden eli "huumeiden" perään. On sääli, että tuota sairautta hoidetaan juuri tuollaisilla lääkkeillä. Moni potilas voi jäädä hoitamatta kokonaan, koska fanaattisesti varotaan väärinkäytöksiä oikeasti sairaiden kustannuksella.

Olen itse niin loppu tähän pään sisäiseen kaaokseen, että tuntuisi ihan ihmeeltä ja lottovoitolta, jos tähän saisi apua. Pidän peukut pystyssä paitsi itselleni, myös teille muille, jotka olette samassa tilanteessa!

Tutkimusten mukaan adhd-lääkkeet eivät vaikuta huumaavasti neuro-epätyypillisten, kuten add-ihmisten aivoihin. Samaa ovat sanoneet sellaiset neuroepätyypilliset ihmiset, jotka ovat kokeilleet amfetamiinia, ettei se vaikuta huumaavasti vaan saa heidän ajatuksensa vihdoinkin järjestykseen. Nyt kun vielä muistaisin, mistä päin lähtisin etsimään linkkiä. Netistä tietenkin, mutta mitä kautta? Sitä en muista, add ja hajamielinen kun olen. 

Lääkityksestä sen enempää kuin huumausaineistakaan minulla ei ole kokemuksia. Pyrin hoitamaan elämän kaoottisuutta tällä hetkellä muilla keinoin, sillä yrityksen ja erehdyksen kautta olen oppinut vuosien varrella kompensoimaan omia neuroepätyypillisiä heikkouksiani, kuten unohtelua. Jos kuitenkin lääkäri määräisi minulle add:hen tarkoitettuja lääkkeitä, en epäröisi niitä käyttää, sillä niillä en (tutkimusten mukaan) päädy huumatuksi tai narkomaaniksi. 

Tässä taitaa olla takana väärinkäsitys sen suhteen että miten (dekstro)amfetamiini ja metyylifenidaatti normaalisti vaikuttavat. Kyllä ne muillakin parantavat keskittymistä ja selkeyttävät päätä vaikutuksen alkupuolella. Olen itsekin käyttänyt niitä buustaamaan opiskelua ja työntekoa silloin kun se ei muuten olisi sujunut ja minulla ei ole ADD/ADHD:ta.