Miksi 'asenneongelma' on aina opiskelijan oma ongelma, mihin ei saa mitään tukea, mutta kaikenkarvaiset muut oppimishäiriöt oikeuttaa psykologeihin ja erityisopetukseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää.  Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.

Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.

Miksi muuten aina sanotaan, että pitää "aikuistua", kun halutaan ihmisen tekevän jotain tarpeetonta ja ilmeisesti monen ihmisen turhauttavaksi ja ikäväksi kokemaa simputusta tai ajanhaaskausta. Olen kyllä aikuinen, ja kasvattanut useamman lapsenkin. Joskus on ollut vaikea heillekin perustella, miksi koulussa tehdään asioita niin kuin tehdään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin meillä on opintopsykologi, jonka vastaanotolle saa mennä myös asenneongelmien vuoksi.

Yliopistonlehtori

Joka vuosi kymmenet tuhannet opiskelijat keskeyttävät opintonsa. Kyllä heille voisi näkyvämminkin tarjota jotain apua, kun kuitenkin muihin ongelmiin apua tarjotaan jatkuvasti.

Suomessa jo aika avokätisesti opiskelijoita tuetaan. Jostain asioista pitää kantaa myös itse vastuu.

Vierailija kirjoitti:

Asenneongelma lähtee itsestä ja sille on helpompi tehdä jotain, kuin oikeille oppimisvaikeuksille, jotka johtuvat ihan aivoista. Asenneongelma on psyykkinen ongelma, johon on itse etsittävä apua.

Miksi arvelet, että asenneongelma ei johdu aivoista? Olen melko varma, että se johtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää.  Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.

Mitä oikein opiskelit? Mulla myös on ollut haasteita motivaation säilyttämisessä kun opittavien alkeellisten asioiden volyymi on aluksi niin suuri, mutta missään vaiheessa ei ole ollut sellaista ongelmaa ettei joukossa olisi ollut aivan riittävästi itsessään kiehtovia, avartavia asioita, jopa enemmän kuin mihin ehdin niiden tylsempien juttujen takia kunnolla paneutua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää.  Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.

Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.

Miksi muuten aina sanotaan, että pitää "aikuistua", kun halutaan ihmisen tekevän jotain tarpeetonta ja ilmeisesti monen ihmisen turhauttavaksi ja ikäväksi kokemaa simputusta tai ajanhaaskausta. Olen kyllä aikuinen, ja kasvattanut useamman lapsenkin. Joskus on ollut vaikea heillekin perustella, miksi koulussa tehdään asioita niin kuin tehdään.

Siksi että auktoriteetille valittaminen jotta tämä korjaisi ongelman/jotta tältä saisi oikeutuksen luovuttamiselle on lähtökohtaisesti vähän lapsellista toimintaa. Aikuisella on omat päämäärät joiden pitäisi vähintään välineellisesti motivoida opiskeluun vaikka se olisi tylsää.

Asennevamma voi olla väärä alavalinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää.  Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.

Mitä oikein opiskelit? Mulla myös on ollut haasteita motivaation säilyttämisessä kun opittavien alkeellisten asioiden volyymi on aluksi niin suuri, mutta missään vaiheessa ei ole ollut sellaista ongelmaa ettei joukossa olisi ollut aivan riittävästi itsessään kiehtovia, avartavia asioita, jopa enemmän kuin mihin ehdin niiden tylsempien juttujen takia kunnolla paneutua.

Minä opiskelin aikanaan monta eri ainetta aika pitkälle. Pääaine oli humanistinen, mutta tein pitkät sivuaineet taloustieteestä ja valtio-opista. Toki välillä tuli jotain uuttakin asiaa vastaan, mutta ei mitään, mikä ei olisi ollut melko ilmiselvää kaiken aikaa. Ehkä vika oli noissa aineissakin, jotka enemmän selittävät todellisuutta kuin luovat sitä. Silti tuntui oudolta, että ilmapiiri oli aina hyvin koulumainen eikä kyseenalaistamista tapahtunut ikinä. Mieluumminkin tuntui, että kaikkiin ilmiöihin oli olemassa muka vakiintuneet selitystavat, joita oli turha kyseenalaistaa. Sillä nyt ei enää ole mitään väliä sinänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää.  Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.

Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.

Miksi muuten aina sanotaan, että pitää "aikuistua", kun halutaan ihmisen tekevän jotain tarpeetonta ja ilmeisesti monen ihmisen turhauttavaksi ja ikäväksi kokemaa simputusta tai ajanhaaskausta. Olen kyllä aikuinen, ja kasvattanut useamman lapsenkin. Joskus on ollut vaikea heillekin perustella, miksi koulussa tehdään asioita niin kuin tehdään.

Siksi että auktoriteetille valittaminen jotta tämä korjaisi ongelman/jotta tältä saisi oikeutuksen luovuttamiselle on lähtökohtaisesti vähän lapsellista toimintaa. Aikuisella on omat päämäärät joiden pitäisi vähintään välineellisesti motivoida opiskeluun vaikka se olisi tylsää.

Niin, että saa viettää lopunkin elämänsä sattumanvaraisten, usein mielivaltaistenkin vaatimusten täyttäjänä ja mahdollistajana. Ei kaikki ihmiset saa nautintoa sääntöjen ja normien pönkittämisestä, vaikka varmaan pitäisi. Sehän se ongelma onkin. Auktoriteetit ovat usein asemassaan täysin ilman omaa ansiota, sattuvat vaan olemaan henkisiltä ominaisuuksiltaan sopivia koneiston rattaiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää.  Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.

Mitä oikein opiskelit? Mulla myös on ollut haasteita motivaation säilyttämisessä kun opittavien alkeellisten asioiden volyymi on aluksi niin suuri, mutta missään vaiheessa ei ole ollut sellaista ongelmaa ettei joukossa olisi ollut aivan riittävästi itsessään kiehtovia, avartavia asioita, jopa enemmän kuin mihin ehdin niiden tylsempien juttujen takia kunnolla paneutua.

Minä opiskelin aikanaan monta eri ainetta aika pitkälle. Pääaine oli humanistinen, mutta tein pitkät sivuaineet taloustieteestä ja valtio-opista. Toki välillä tuli jotain uuttakin asiaa vastaan, mutta ei mitään, mikä ei olisi ollut melko ilmiselvää kaiken aikaa. Ehkä vika oli noissa aineissakin, jotka enemmän selittävät todellisuutta kuin luovat sitä. Silti tuntui oudolta, että ilmapiiri oli aina hyvin koulumainen eikä kyseenalaistamista tapahtunut ikinä. Mieluumminkin tuntui, että kaikkiin ilmiöihin oli olemassa muka vakiintuneet selitystavat, joita oli turha kyseenalaistaa. Sillä nyt ei enää ole mitään väliä sinänsä.

Okei, no sitten meidän kokemuksia ei kyllä voi edes yrittää vertailla. Olen jotenkin aina kuvitellut että teidän puolella aitaa ruoho olisi tässä asiassa vihreämpää ja että humanististen aineiden ja yhteiskuntatieteiden opinnot olisivat erityisen kevyitä, kivoja ja palkitsevia. Olen itse opiskellut matemaattisia ja teknillisiä aineita kun menin työllistyminen edellä enkä edes miettinyt mitään mielenkiintoa tai kutsumusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää.  Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.

Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.

Miksi muuten aina sanotaan, että pitää "aikuistua", kun halutaan ihmisen tekevän jotain tarpeetonta ja ilmeisesti monen ihmisen turhauttavaksi ja ikäväksi kokemaa simputusta tai ajanhaaskausta. Olen kyllä aikuinen, ja kasvattanut useamman lapsenkin. Joskus on ollut vaikea heillekin perustella, miksi koulussa tehdään asioita niin kuin tehdään.

Niin, sitäkin voi opetella yrittämään ymmärtämään. Koulussa ja opiskelussa opetellaan ajattelemaan. Luodaan aivoihin rakenteita, joita sitten voidaan käyttää johonkin työelämässä. On mahdotonta opettaa kaikkea, mitä kaikki oikeasti tarvitsevat. Siksi olennaista on opetella jotain, jotta aivoihin syntyy tarvittavat palikat. Esimerkkinä vaikka peruskoulussa trigonometria. 90% ei varmasti sitä työssään tarvitse. Silti jokainen tarvitsee loogista ajattelua, jota matematiikka täysin varmasti kehittää. Joten olennaista ei täsmälleen ole se, mitä opitaan, vaan se, että opitaan.

Samoin moni ihan käytännön asia. Ryhmässä opitaan kärsivällisyyttä, toisten huomioimista, välillä myös oman itsensä puolesta asioista kiinni pitämistä. Nämäkin ovat elämässä tärkeitä taitoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää.  Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.

Mitä oikein opiskelit? Mulla myös on ollut haasteita motivaation säilyttämisessä kun opittavien alkeellisten asioiden volyymi on aluksi niin suuri, mutta missään vaiheessa ei ole ollut sellaista ongelmaa ettei joukossa olisi ollut aivan riittävästi itsessään kiehtovia, avartavia asioita, jopa enemmän kuin mihin ehdin niiden tylsempien juttujen takia kunnolla paneutua.

Minä opiskelin aikanaan monta eri ainetta aika pitkälle. Pääaine oli humanistinen, mutta tein pitkät sivuaineet taloustieteestä ja valtio-opista. Toki välillä tuli jotain uuttakin asiaa vastaan, mutta ei mitään, mikä ei olisi ollut melko ilmiselvää kaiken aikaa. Ehkä vika oli noissa aineissakin, jotka enemmän selittävät todellisuutta kuin luovat sitä. Silti tuntui oudolta, että ilmapiiri oli aina hyvin koulumainen eikä kyseenalaistamista tapahtunut ikinä. Mieluumminkin tuntui, että kaikkiin ilmiöihin oli olemassa muka vakiintuneet selitystavat, joita oli turha kyseenalaistaa. Sillä nyt ei enää ole mitään väliä sinänsä.

Okei, no sitten meidän kokemuksia ei kyllä voi edes yrittää vertailla. Olen jotenkin aina kuvitellut että teidän puolella aitaa ruoho olisi tässä asiassa vihreämpää ja että humanististen aineiden ja yhteiskuntatieteiden opinnot olisivat erityisen kevyitä, kivoja ja palkitsevia. Olen itse opiskellut matemaattisia ja teknillisiä aineita kun menin työllistyminen edellä enkä edes miettinyt mitään mielenkiintoa tai kutsumusta.

Teknisissä aineissa on varmaan se hyvä puoli, että ne eivät yritäkään olla muuta kuin käytännöllisiä. Tuskin kukaan haluaa kyseenalaistaa vaikka materiaalin ominaisuuksia tai muuta konkreettista faktaa, jolloin opinnoista ei odotakaan saavansa mitään älyllisesti haastavaa virikettä. Luin lukiossa pitkän fysiikan ja olihan se mukavan mekaanista laskemista ja yksinkertaista ongelmanratkaisua, mutta en sitäkään ikinä kokenut omaksi jutuksi. Mitä sitten, jos osaan laskea jonkun liikekitkakertoimen tai potentiaalikäyrän, kun ei ne yhtään kiinnostaneet.

No, mitä niistä keskeytyneistä opinnoista, jos te olette kuitenkin työllistyneet tai ruvenneet yrittäjäksi?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää.  Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.

Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.

Miksi muuten aina sanotaan, että pitää "aikuistua", kun halutaan ihmisen tekevän jotain tarpeetonta ja ilmeisesti monen ihmisen turhauttavaksi ja ikäväksi kokemaa simputusta tai ajanhaaskausta. Olen kyllä aikuinen, ja kasvattanut useamman lapsenkin. Joskus on ollut vaikea heillekin perustella, miksi koulussa tehdään asioita niin kuin tehdään.

Niin, sitäkin voi opetella yrittämään ymmärtämään. Koulussa ja opiskelussa opetellaan ajattelemaan. Luodaan aivoihin rakenteita, joita sitten voidaan käyttää johonkin työelämässä. On mahdotonta opettaa kaikkea, mitä kaikki oikeasti tarvitsevat. Siksi olennaista on opetella jotain, jotta aivoihin syntyy tarvittavat palikat. Esimerkkinä vaikka peruskoulussa trigonometria. 90% ei varmasti sitä työssään tarvitse. Silti jokainen tarvitsee loogista ajattelua, jota matematiikka täysin varmasti kehittää. Joten olennaista ei täsmälleen ole se, mitä opitaan, vaan se, että opitaan.

Samoin moni ihan käytännön asia. Ryhmässä opitaan kärsivällisyyttä, toisten huomioimista, välillä myös oman itsensä puolesta asioista kiinni pitämistä. Nämäkin ovat elämässä tärkeitä taitoja.

Toki, ja työelämässä ja ihmissuhteissa näitä toki oppii joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää.  Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.

Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.

Miksi muuten aina sanotaan, että pitää "aikuistua", kun halutaan ihmisen tekevän jotain tarpeetonta ja ilmeisesti monen ihmisen turhauttavaksi ja ikäväksi kokemaa simputusta tai ajanhaaskausta. Olen kyllä aikuinen, ja kasvattanut useamman lapsenkin. Joskus on ollut vaikea heillekin perustella, miksi koulussa tehdään asioita niin kuin tehdään.

Siksi että auktoriteetille valittaminen jotta tämä korjaisi ongelman/jotta tältä saisi oikeutuksen luovuttamiselle on lähtökohtaisesti vähän lapsellista toimintaa. Aikuisella on omat päämäärät joiden pitäisi vähintään välineellisesti motivoida opiskeluun vaikka se olisi tylsää.

Niin, että saa viettää lopunkin elämänsä sattumanvaraisten, usein mielivaltaistenkin vaatimusten täyttäjänä ja mahdollistajana. Ei kaikki ihmiset saa nautintoa sääntöjen ja normien pönkittämisestä, vaikka varmaan pitäisi. Sehän se ongelma onkin. Auktoriteetit ovat usein asemassaan täysin ilman omaa ansiota, sattuvat vaan olemaan henkisiltä ominaisuuksiltaan sopivia koneiston rattaiksi.

Et nyt tainnut ihan ymmärtää pointtiani. Ei tämä maailma minustakaan näin ole hyvä. Ei läheskään optimaalinen, ja sitä paitsi aivan vääriä muuttujia pyritään päätöksenteossa optimoimaan alunalkaenkin.

Olemassaolevien reunaehtojen hyväksyminen ja vastuun ottaminen omasta elämästä omille harteille on tässä se aikuistumisen sisältö. Kun nyt tiedät, että tilanne on tämä, etkä voi muuttaa sitä ainakaan heti välittömästi toiseksi jotta saisit tästä hetkestä eteenpäin elää sen elämän jonka haluat, sinun on kehitettävä näistä lähtökohdista itsellesi paras mahdollinen tapa elää. Siihen voi liittyä aktivismia tai yhteiskunnallisten ongelmien kriittistä analysointia tai paremman maailman kuvittelua ja vaikka kuvaamista taiteen keinoin. Mutta siltä pohjalta niihin ei kannata lähteä että saisit järjestettyä maailman kelvolliseksi ennen kuin rupeat oikeasti elämään ja suunnittelemaan elämääsi.

Ei kaikkien tarvitse aikuistua muuttumalla mielikuvituksettomiksi espoolaisiksi pikkuporvareiksi joiden identiteetti koostuu 98-prosenttisesti omasta asemasta statushierarkiassa. Saat ihan itse päättää mitä siihen sisältyy. Se on silti aikuistumista, kunhan otat lähtökohdaksi todellisuuden hyväksymisen ja vastuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää.  Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.

Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.

Miksi muuten aina sanotaan, että pitää "aikuistua", kun halutaan ihmisen tekevän jotain tarpeetonta ja ilmeisesti monen ihmisen turhauttavaksi ja ikäväksi kokemaa simputusta tai ajanhaaskausta. Olen kyllä aikuinen, ja kasvattanut useamman lapsenkin. Joskus on ollut vaikea heillekin perustella, miksi koulussa tehdään asioita niin kuin tehdään.

Niin, sitäkin voi opetella yrittämään ymmärtämään. Koulussa ja opiskelussa opetellaan ajattelemaan. Luodaan aivoihin rakenteita, joita sitten voidaan käyttää johonkin työelämässä. On mahdotonta opettaa kaikkea, mitä kaikki oikeasti tarvitsevat. Siksi olennaista on opetella jotain, jotta aivoihin syntyy tarvittavat palikat. Esimerkkinä vaikka peruskoulussa trigonometria. 90% ei varmasti sitä työssään tarvitse. Silti jokainen tarvitsee loogista ajattelua, jota matematiikka täysin varmasti kehittää. Joten olennaista ei täsmälleen ole se, mitä opitaan, vaan se, että opitaan.

Samoin moni ihan käytännön asia. Ryhmässä opitaan kärsivällisyyttä, toisten huomioimista, välillä myös oman itsensä puolesta asioista kiinni pitämistä. Nämäkin ovat elämässä tärkeitä taitoja.

Toki, ja työelämässä ja ihmissuhteissa näitä toki oppii joka tapauksessa.

Jos ei aivoilla vaadita riittävästi nuorena, on työelämässä paljon vaikeampi saada noita palikoita kohdilleen. Instrumentin soittaminen ja matematiikka ovat tunnetusti hyviä keinoja treenata aivoja. Mutta se kannattaa aloittaa nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää.  Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.

Mitä oikein opiskelit? Mulla myös on ollut haasteita motivaation säilyttämisessä kun opittavien alkeellisten asioiden volyymi on aluksi niin suuri, mutta missään vaiheessa ei ole ollut sellaista ongelmaa ettei joukossa olisi ollut aivan riittävästi itsessään kiehtovia, avartavia asioita, jopa enemmän kuin mihin ehdin niiden tylsempien juttujen takia kunnolla paneutua.

Minä opiskelin aikanaan monta eri ainetta aika pitkälle. Pääaine oli humanistinen, mutta tein pitkät sivuaineet taloustieteestä ja valtio-opista. Toki välillä tuli jotain uuttakin asiaa vastaan, mutta ei mitään, mikä ei olisi ollut melko ilmiselvää kaiken aikaa. Ehkä vika oli noissa aineissakin, jotka enemmän selittävät todellisuutta kuin luovat sitä. Silti tuntui oudolta, että ilmapiiri oli aina hyvin koulumainen eikä kyseenalaistamista tapahtunut ikinä. Mieluumminkin tuntui, että kaikkiin ilmiöihin oli olemassa muka vakiintuneet selitystavat, joita oli turha kyseenalaistaa. Sillä nyt ei enää ole mitään väliä sinänsä.

Okei, no sitten meidän kokemuksia ei kyllä voi edes yrittää vertailla. Olen jotenkin aina kuvitellut että teidän puolella aitaa ruoho olisi tässä asiassa vihreämpää ja että humanististen aineiden ja yhteiskuntatieteiden opinnot olisivat erityisen kevyitä, kivoja ja palkitsevia. Olen itse opiskellut matemaattisia ja teknillisiä aineita kun menin työllistyminen edellä enkä edes miettinyt mitään mielenkiintoa tai kutsumusta.

Teknisissä aineissa on varmaan se hyvä puoli, että ne eivät yritäkään olla muuta kuin käytännöllisiä. Tuskin kukaan haluaa kyseenalaistaa vaikka materiaalin ominaisuuksia tai muuta konkreettista faktaa, jolloin opinnoista ei odotakaan saavansa mitään älyllisesti haastavaa virikettä. Luin lukiossa pitkän fysiikan ja olihan se mukavan mekaanista laskemista ja yksinkertaista ongelmanratkaisua, mutta en sitäkään ikinä kokenut omaksi jutuksi. Mitä sitten, jos osaan laskea jonkun liikekitkakertoimen tai potentiaalikäyrän, kun ei ne yhtään kiinnostaneet.

Kyllä ne yrittää olla aika paljon muutakin kuin käytännöllisiä. Matematiikka vaikka erkaantuu todella kauas mistään todellisuutta muistuttavastakaan nopeasti ja usein, ja se on iso osa kaiken teknillisen koulutuksen pohjaa. 

Vierailija kirjoitti:

No, mitä niistä keskeytyneistä opinnoista, jos te olette kuitenkin työllistyneet tai ruvenneet yrittäjäksi?!

Onko se niin, että jos itse luo oman hyvinvointinsa ilman yhteiskunnan vaatimia agility-ratojen hyppimisiä, on kuitenkin maistereiden ja tohtoreiden mielestä jotenkin huonompi ihminen, kun ei ole sitä tutkintoa? Kun eihän tutkinnoton ihminen ole edes aikuinen, tai tajunnut opintojen tarkoitusta ja hienoutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää.  Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.

Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.

Miksi muuten aina sanotaan, että pitää "aikuistua", kun halutaan ihmisen tekevän jotain tarpeetonta ja ilmeisesti monen ihmisen turhauttavaksi ja ikäväksi kokemaa simputusta tai ajanhaaskausta. Olen kyllä aikuinen, ja kasvattanut useamman lapsenkin. Joskus on ollut vaikea heillekin perustella, miksi koulussa tehdään asioita niin kuin tehdään.

Siksi että auktoriteetille valittaminen jotta tämä korjaisi ongelman/jotta tältä saisi oikeutuksen luovuttamiselle on lähtökohtaisesti vähän lapsellista toimintaa. Aikuisella on omat päämäärät joiden pitäisi vähintään välineellisesti motivoida opiskeluun vaikka se olisi tylsää.

Niin, että saa viettää lopunkin elämänsä sattumanvaraisten, usein mielivaltaistenkin vaatimusten täyttäjänä ja mahdollistajana. Ei kaikki ihmiset saa nautintoa sääntöjen ja normien pönkittämisestä, vaikka varmaan pitäisi. Sehän se ongelma onkin. Auktoriteetit ovat usein asemassaan täysin ilman omaa ansiota, sattuvat vaan olemaan henkisiltä ominaisuuksiltaan sopivia koneiston rattaiksi.

Et nyt tainnut ihan ymmärtää pointtiani. Ei tämä maailma minustakaan näin ole hyvä. Ei läheskään optimaalinen, ja sitä paitsi aivan vääriä muuttujia pyritään päätöksenteossa optimoimaan alunalkaenkin.

Olemassaolevien reunaehtojen hyväksyminen ja vastuun ottaminen omasta elämästä omille harteille on tässä se aikuistumisen sisältö. Kun nyt tiedät, että tilanne on tämä, etkä voi muuttaa sitä ainakaan heti välittömästi toiseksi jotta saisit tästä hetkestä eteenpäin elää sen elämän jonka haluat, sinun on kehitettävä näistä lähtökohdista itsellesi paras mahdollinen tapa elää. Siihen voi liittyä aktivismia tai yhteiskunnallisten ongelmien kriittistä analysointia tai paremman maailman kuvittelua ja vaikka kuvaamista taiteen keinoin. Mutta siltä pohjalta niihin ei kannata lähteä että saisit järjestettyä maailman kelvolliseksi ennen kuin rupeat oikeasti elämään ja suunnittelemaan elämääsi.

Ei kaikkien tarvitse aikuistua muuttumalla mielikuvituksettomiksi espoolaisiksi pikkuporvareiksi joiden identiteetti koostuu 98-prosenttisesti omasta asemasta statushierarkiassa. Saat ihan itse päättää mitä siihen sisältyy. Se on silti aikuistumista, kunhan otat lähtökohdaksi todellisuuden hyväksymisen ja vastuun.

Tätähän se koulutuksen vieroksuntakin on ollut. Kun itse on kokenut olonsa vääräksi siinä ympäristössä, on vaan tullut livettyä sieltä pois. Itse koen, että on harmi, että moni lahjakas ihminen on jäänyt yhteiskunnan 'ulkopuolelle' siksi, että yliopistokoulutus oli niin elämästävieraantunutta.

Hyvin kirjoitat kyllä asiasta. Itse vaan olen ollut aina sen verran ehdoton luonne, etten ole viitsinyt sietää epämukavuutta. Olen esim. raportoinut seksuaaliset ahdistelut välittömästi ja antanut asiasta joskus myös fyysisen palautteen. Eli luonnevikahan tämä on.

Minä en oikein ymmärrä sitä, että nämä hirvittävän älykkäät ihmiset eivät turhautumisensa vuoksi saisi suoritettua niitä määrättyjä sisältöjä. Mikä siinä siis estää tehdä ne helpot pakolliset jutut alta pois ja sitten perehtyä asiaan siltä osin kuin se oikeasti kiinnostaa. Esim gradu tehdä niiden tyhmien vaatimusten mukaan, mutta tehdä siitä sellainen uusia näkökulmia avaava, että saa käyttää niitä omia taitojaan ja kiinnostuksiaan hyväksi? 

Kyllähän työelämässäkin ne johtajat joutuvat keittelemään kahvia ja viihdyttämään idioottiasiakkaita, vaikkei se heidän ydinosaamistaan olekaan. Sellaista se elämä nyt vain on. 

Minunkin ex-mieheni on tällainen älykäs ja lahjakas kyseenalaistaja, joka sai koulussa vitosia, kun häntä ei ymmärretty. Parisuhteessa kyseenalaisti kovasti se, että pienet lapset piti ruokkia tiettyyn aikaan. Töissä sai monta varoitusta, kun esimiehet olivat niin ääliöitä. Tekee samaa työtä kuin 30 vuotta sitten, mutta tuotannollisista ja taloudellisista syistä hänet osa-aikaistettiin.