Miksi 'asenneongelma' on aina opiskelijan oma ongelma, mihin ei saa mitään tukea, mutta kaikenkarvaiset muut oppimishäiriöt oikeuttaa psykologeihin ja erityisopetukseen?

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Tuskin saa ellei sitä maksa itse. Ei masentuneet, itsetuhoiset tai rankan kriisin elämässä kokeneetkaan meinaa saada apua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Tuskin saa ellei sitä maksa itse. Ei masentuneet, itsetuhoiset tai rankan kriisin elämässä kokeneetkaan meinaa saada apua

Kyllä saa. Ei mitään pitkäkestoista terapiaa, mutta pääsee keskustelemaan ja kartoitukseen.

Lapsen koulussa saa. Sille on jopa oma valinnainen tuntinsa.

Niin, en ole nähnyt enkä kuullut tarjottavan itselleni enkä muillekaan opiskelijoille, jotka jossain vaiheessa opintietään turhautuivat turhiin, huonosti perusteltuihin ja vielä huonommin toteutettuihin opintoihin, joihin olisi pitänyt kuitenkin käyttää vuosikausia parasta nuoruuttaan. Tunnen useita yliopistolta eri vaiheissa häipyneitä opiskelijoita, jotka eivät vaan pystyneet motivoimaan itseään opintoihin.

Itsekin jaksoin ylioppilaskirjoituksiin asti autopilotilla ja kuusi ällää tuli hyvin helposti. Sen jälkeen en vaan keksinyt yhtäkään alaa, jossa ei olisi tarvinnut mukautua jäykkiin, luovuuden tappaviin robottihommiin. Opiskelin kyllä joitakin vuosia, mutta kukaan ei tarjonnut apua kipuiluihini. Niinpä ne jäivät hoitamatta.

Muodollinen koulutus onkin pitkälti täysin turhaa riittävän älykkyyden omaavalle. 

Kyllä asenneonelmaisia ytitetään puolipakolla vääntää psykologille ja kuraattorille, mutta eivät he yleensä halua tulla tai ainakaan puhua koska asenne.

T. Koulupsykologi

Kukaan ei tarjonnut apua? Pyysitkö itsellesi apua? Sitä pitää pyytää ja yleensä jopa vaatia. Sulla voi ihan hyvin olla jokin diagnosoitava häiriö tms. jonka olet itse nimennyt asenneongelmaksi. Diagnoosilla ainakin pitäisi saada apua.

Vierailija kirjoitti:

Muodollinen koulutus onkin pitkälti täysin turhaa riittävän älykkyyden omaavalle. 

Yrittäjänä minäkin olen ikäni toiminut ja ihan hyvän elannonkin sillä tienannut. Harmittaa vaan, että ei tullut silloin nuorempana mietittyä asioita siltä kannalta, että minulla oli ongelma. Voisin nyt olla vaikkapa psykiatri tai ministeri, jos olisin viitsinyt hankkia muodollisen koulutuksen. Yrittäjänä on joutunut tekemään paljon enemmän töitä. Keski-iässä sitä arvostaisi helppoa ja riskitöntä virkaa.

Minusta kouluissa pitäisi enemmän mainostaa psykologista apua juuri näihin motivaatio-ongelmiin. Paljon oli YTHS:n seinillä julisteita syömis- ja paino-ongelmaisille, mutta jos olisi ollut "Eikö opinnoissa ole mielestäni mitään järkeä? / Tuntuvatko opinnot turhilta ja epäkäytännöllisiltä? - tule keskustelemaan, apua on saatavilla!" -kampanjoita, en olisi ehkä häipynyt muihin hommiin.

kai niihin apua saa, mutta eihän se apu voi olla sitä, että "ei tietenkään sinun tarvitse gradua tehdä". Joutuvat ne muutkin apua saavat tekemään ne samat jutut, mutta heille vain annetaan erilaisia välineitä siihen. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä asenneonelmaisia ytitetään puolipakolla vääntää psykologille ja kuraattorille, mutta eivät he yleensä halua tulla tai ainakaan puhua koska asenne.

T. Koulupsykologi

No sepä se. Minullekin olisi jonkun pitänyt hakata päähän, että ei ole mitään väliä sillä, onko opinnot relevantteja tai uskonko voivani joskus käyttää niittä elämässä. Minut olisi pitänyt saada tajuamaan, että suurin osa työelämästä ja elämästä muutenkin on täynnä aikaahaaskaavaa, rajoittavaa ja usein suorastaan kiusanteoksi tarkoitettua sosiaalisten ja byrokraattisten sääntöjen viidakkoa, mutta ihmisen on vaan pakko kestää kaikki se, että voi tässä yhteiskunnassa saada jonkinlaisen aseman ja kanssaihmisten kunnioituksen.

Ainakin meillä on opintopsykologi, jonka vastaanotolle saa mennä myös asenneongelmien vuoksi.

Yliopistonlehtori

Jaa, minulla on ihan neurologinen häiriö opiskelulle, enkä saanut siihen apua, ennen kuin lähdin ensiksi itse sitä hakemaan... Eikä se sen suurempi apu loppujen lopuksi ollut, kaiken työn saa kuitenkin yhä tehdä itse ja oman asenteen opiskeluun muuttaa. 

Eli pitää itse haluta sitä muutosta.

On muuten jännää, että aina nämä syrjäytyvät miehet ovat niitä "lahjakkaita" ja parempia kouluissa, mutta eivät sitten koskaan kuitenkaan menesty koulussa. 

Vierailija kirjoitti:

Jaa, minulla on ihan neurologinen häiriö opiskelulle, enkä saanut siihen apua, ennen kuin lähdin ensiksi itse sitä hakemaan... Eikä se sen suurempi apu loppujen lopuksi ollut, kaiken työn saa kuitenkin yhä tehdä itse ja oman asenteen opiskeluun muuttaa. 

Eli pitää itse haluta sitä muutosta.

On muuten jännää, että aina nämä syrjäytyvät miehet ovat niitä "lahjakkaita" ja parempia kouluissa, mutta eivät sitten koskaan kuitenkaan menesty koulussa. 

Minä olen kylläkin nainen ja menestynyt aina opinnoissa erinomaisesti. Motivaatio vaan loppui siihen järjettömään ajanhaaskuuseen.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin meillä on opintopsykologi, jonka vastaanotolle saa mennä myös asenneongelmien vuoksi.

Yliopistonlehtori

Joka vuosi kymmenet tuhannet opiskelijat keskeyttävät opintonsa. Kyllä heille voisi näkyvämminkin tarjota jotain apua, kun kuitenkin muihin ongelmiin apua tarjotaan jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

kai niihin apua saa, mutta eihän se apu voi olla sitä, että "ei tietenkään sinun tarvitse gradua tehdä". Joutuvat ne muutkin apua saavat tekemään ne samat jutut, mutta heille vain annetaan erilaisia välineitä siihen. 

Minua ei olisi haitannut yhtään tehdä gradua, jos olisin löytänyt jonkun merkityksellisen tutkimusaiheen. Tuntui vaan aivan älyttömältä käyttää melkein vuosi johonkin keksimällä keksittyyn höpöhöpötutkimukseen. Siinä kai se asenneongelma juuri näkyi. Ei olisi ikinä pitänyt ajatella, että asioiden tekemiseen pitäisi olla joku syy, vaan olisi vaan pitänyt uskoa, että pitää tehdä kun käsketään.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää.  Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.

Asenneongelma lähtee itsestä ja sille on helpompi tehdä jotain, kuin oikeille oppimisvaikeuksille, jotka johtuvat ihan aivoista. Asenneongelma on psyykkinen ongelma, johon on itse etsittävä apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää.  Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.

Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.

Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.

Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää.  Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.

Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.

Ei minua enää kiinnosta opiskelu, koska pelleilyltähän se tuntuu vielä enemmän näin vanhempana. Minulle oli päässyt muodostumaan se väärä kuvitelma, että opiskelusta sinänsä olisi jotain hyötyä. Toki nyt ymmärrän, että opiskelun tarkoitus on vain käyttää ne vuodet jonkun byrokraatin määräämien opintokokonaisuuksien tenttimiseen, jotta saa sen paperin, jolla voi myöhemmin päästä oikeisiin töihin. Vieläkin tuntuu vaikealta tajuta, miksi ihmisen pitää opiskella itsestäänselvyyksiä läsnäolopakolla vuosikausia ennen kuin hänestä tulee pätevä mihinkään julkisella sektorilla. Ja toki yksityiselläkin sektorilla vaaditaan monenlaista pilipalikirjainyhdistelmää nimen perään, ellet satu olemaan firman omistaja.