Lue keskustelun säännöt.
Miksi 'asenneongelma' on aina opiskelijan oma ongelma, mihin ei saa mitään tukea, mutta kaikenkarvaiset muut oppimishäiriöt oikeuttaa psykologeihin ja erityisopetukseen?
08.04.2018 |
Siksi vaan ihmettelen, kun tunnen useita akateemisesti hyvin lahjakkaita ihmisiä, joilta on jäänyt jatkotutkinnot suorittamatta vain siksi, että eivät ole päässeet yli asenneongelmistaan. Yhtä lailla se ihmisen syrjäyttää, että ei pysty tekemään järjettömiä asioita ilman syytä tai selitystä. Miksi lukihäiriöinen saa erityishuomiota koulussa, vaikka olisi hyvin keskinkertainen oppilas? Moni omaperäinen, älykäs ja lahjakas ihminen on jäänyt yhteiskunnan ulkopuolelle, koska koulussa ei puututtu haluttomuuteen hyväksyä typeryydet. Ei mulla muuta.
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.
Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.
Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää. Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.
Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.
Miksi muuten aina sanotaan, että pitää "aikuistua", kun halutaan ihmisen tekevän jotain tarpeetonta ja ilmeisesti monen ihmisen turhauttavaksi ja ikäväksi kokemaa simputusta tai ajanhaaskausta. Olen kyllä aikuinen, ja kasvattanut useamman lapsenkin. Joskus on ollut vaikea heillekin perustella, miksi koulussa tehdään asioita niin kuin tehdään.
Niin, sitäkin voi opetella yrittämään ymmärtämään. Koulussa ja opiskelussa opetellaan ajattelemaan. Luodaan aivoihin rakenteita, joita sitten voidaan käyttää johonkin työelämässä. On mahdotonta opettaa kaikkea, mitä kaikki oikeasti tarvitsevat. Siksi olennaista on opetella jotain, jotta aivoihin syntyy tarvittavat palikat. Esimerkkinä vaikka peruskoulussa trigonometria. 90% ei varmasti sitä työssään tarvitse. Silti jokainen tarvitsee loogista ajattelua, jota matematiikka täysin varmasti kehittää. Joten olennaista ei täsmälleen ole se, mitä opitaan, vaan se, että opitaan.
Samoin moni ihan käytännön asia. Ryhmässä opitaan kärsivällisyyttä, toisten huomioimista, välillä myös oman itsensä puolesta asioista kiinni pitämistä. Nämäkin ovat elämässä tärkeitä taitoja.
Ja näitä taitojako ei voi missään muualla harjoittaa kuin valtion akkreditoimassa oppilaitoksessa auktoriteettien valvovan silmän alla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mitä niistä keskeytyneistä opinnoista, jos te olette kuitenkin työllistyneet tai ruvenneet yrittäjäksi?!
Onko se niin, että jos itse luo oman hyvinvointinsa ilman yhteiskunnan vaatimia agility-ratojen hyppimisiä, on kuitenkin maistereiden ja tohtoreiden mielestä jotenkin huonompi ihminen, kun ei ole sitä tutkintoa? Kun eihän tutkinnoton ihminen ole edes aikuinen, tai tajunnut opintojen tarkoitusta ja hienoutta.
Valitettavasti näin se vielä toistaiseksi on.
Numero 34 kirjoitti hyvin siitä, miten näiden ketjussa käsiteltyjen ongelmien kanssa voi elää siinäkin tapauksessa, ettei itseä huvita vain lammasmaisesti seurata yhteiskunnan järjettömiltä tuntuvia vaatimuksia. Olen samaa mieltä numero 38:n kanssa siitä, että harmillisen moni lahjakas ihminen jättäytyy koko järjestelmän ulkopuolelle, kun juuri heidän panoksensa olisi kriittinen asioiden parantamiseksi. On helppoa asettua jonkin ilmiön ulkopuolelle ja sieltä käsin kritisoida sitä tekemättä kuitenkaan itse ongelmalle mitään. Vaikeampaa, mutta hedelmällisempää, olisi hyväksyä nämä reunaehdot (kuten 34 ehdotti), ja lähteä sitä kautta luomaan muutosta asioihin.
Itse olen kävelevä esimerkki tällaisesta asenneongelmaisesta, joka oman sisäisen motivaation löydettyään on kyennyt suoriutumaan myös näistä mainituista huonosti perustelluista vaatimuksista osana pitkäaikaista elämänsuunnitelmaa. Jätin ensimmäiset korkeakouluopintoni kesken juuri siitä syystä, että koin mielettömänä sen ajan haaskaamisen epäolennaisiin asioihin ja pidin koko koulutusalani rakennetta asioiden oppimisen kannalta typeränä ja epäjohdonmukaisena. Muutaman vuoden asioita pohdittuani päädyin ajattelemaan seuraavaa:
1) Ammatilla, koulutuksella, pätevyydellä tai auktoriteetilla ei ole omalla kohdallani mitään muuta merkitystä kuin se, että noiden asioiden avulla saa hankittua itselleen "oikeutetun" aseman kritisoida ongelmakohtia. Esimerkki: Jos jonkin sairauden länsimaisen terveydenhuollon mukainen hoitomenetelmä on vanhentunut, niin kyllähän lääkärin (joka on sisällä järjestelmässä ja perehtynyt siihen) voi olettaa jo koulutuksensa pohjalta olevan pätevämpi sitä kritisoimaan, kuin vaikkapa asioita ulkopuolelta katsova kansanparantaja. Eihän se tietenkään näin aina käytännössä mene, mutta ymmärrätte varmaan perusajatuksen tässä. Ideaalissa tapauksessahan nämä ja kaikki muutkin tahot toimisivat yhteistyössä, mutta tämänhetkinen todellisuus on se, että tutkittu tieto voittaa mututuntuman.
2) Oikeasti innovatiivinen ja ihmiskuntaa laajasti hyödyttävä tieteen ja taiteen tekeminen edellyttää juuri näiden asioita kyseenalaistavien, kriittisten ja omilla aivoillaan ajattelevien yksilöiden panosta. Kaikkia tarvitaan, jotta järjestelmä voi pyöriä, mutta harmillisesti juuri tällä alueella monet lahjakkaat ihmiset lyövät mieluummin hanskat tiskiin ja päätyvät vain katkerina valittamaan siitä, kuinka epäreilu koko yhteiskunta on. Ymmärränkö heitä? Kyllä. Pidänkö tällaista toimintaa hyödyllisenä? En.
3) Oman sisäisen motivaation löytäminen aiheuttaa sellaisen ihmeen, että näillä mainituilla epäkohdilla ei oikeastaan ole edes mitään merkitystä. "Where there's a will there's a way." Itse olen pitänyt tätä ajatusta ohjenuorana oman intohimoni löytämisessä: Kun sisäinen palo on tarpeeksi suuri, ei ulkoisilla häiriötekijöillä ole juurikaan vaikutusta asioiden saavuttamiseen. Sisäisen motivaation avulla olen nykyisissä opinnoissani selviytynyt mm. kohtuuttomista läsnäolovaatimuksista ja oppimisen kannalta täysin hyödyttömistä tenteistä. Olen kyllä antanut noista asioista rakentavaa palautetta, mutta en ole kieltäytynyt niistä tai antanut niiden lannistaa minua. Sitä paitsi näistäkin asioista voi tehdä itselleen hauskoja, kun vain mielikuvitus on tarpeeksi vilkas. ;)
Anteeksi kilometrin mittainen viesti, mutta tämä aihe herättää minussa mielenkiintoa. Ymmärrän "asenneongelmaisia", mutta en pidä siihen usein liittyvää ylimielisyyttä ja eristäytymistä kovinkaan hyödyllisenä mistään näkökulmasta katsottuna. Oman elämänsä sillä katkeruudella vain pilaa, ja jos koskaan haluaa päästä eteenpäin, kannattaa alkaa rajoitteiden sijaan kiinnittämään huomiota mahdollisuuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Minunkin ex-mieheni on tällainen älykäs ja lahjakas kyseenalaistaja, joka sai koulussa vitosia, kun häntä ei ymmärretty. Parisuhteessa kyseenalaisti kovasti se, että pienet lapset piti ruokkia tiettyyn aikaan. Töissä sai monta varoitusta, kun esimiehet olivat niin ääliöitä. Tekee samaa työtä kuin 30 vuotta sitten, mutta tuotannollisista ja taloudellisista syistä hänet osa-aikaistettiin.
Itse sain kymppejä. Sain yliopistossakin aina hyviä tai erinomaisia arvosanoja - opiskelu ei ollut vaikeata. Ongelma oli ihan muualla. En ole varma, onko peruskoulun vitosen oppilas välttämättä akateemisesti kovin lahjakas. Tietenkin sekin on mahdollista, jos ei vaan viitsi kokeissa vastata mitään. Itse pidin aina kokeista, mitä vaikeampia ne olivat, sen parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.
Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.
Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää. Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.
Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.
Miksi muuten aina sanotaan, että pitää "aikuistua", kun halutaan ihmisen tekevän jotain tarpeetonta ja ilmeisesti monen ihmisen turhauttavaksi ja ikäväksi kokemaa simputusta tai ajanhaaskausta. Olen kyllä aikuinen, ja kasvattanut useamman lapsenkin. Joskus on ollut vaikea heillekin perustella, miksi koulussa tehdään asioita niin kuin tehdään.
Siksi että auktoriteetille valittaminen jotta tämä korjaisi ongelman/jotta tältä saisi oikeutuksen luovuttamiselle on lähtökohtaisesti vähän lapsellista toimintaa. Aikuisella on omat päämäärät joiden pitäisi vähintään välineellisesti motivoida opiskeluun vaikka se olisi tylsää.
Mihin päämääriin viittaat? Suojatyöpaikan saamiseen julkisella, perheen perustamiseen ja asuntolainan ottamiseen?
En ole tuo lainaamasi kirjoittaja, mutta kommentoin kuitenkin. Jos joku kokee suojatyöpaikan, perheen ja lainarahalla ostetun asunnon itselleen merkityksellisenä, niin onko se jotenkin huono päämäärä? Minun mielestäni nuo kelpaavat toiminnan motivaatioksi siinä kuin ylevämmätkin tavoitteet, vaikka itse en tuollaiseen vankilaan tieten tahtoen haluaisikaan. Muita aikuisen päämääriä voisivat olla esimerkiksi:
1) Itselle merkityksellisten asioiden syvällinen tunteminen ja tiedon soveltaminen käytäntöön (ei edellytä koulutusta, mutta koulutuksen kautta saa pätevyyden, joka mahdollistaa jälkimmäisen kohdan paremmin kuin ilman pätevyyttä).
2) Itselle merkityksellisten asioiden kehittäminen esim. tieteen tekemisen tai tiedeviestinnän keinoin (sama kuin edellä: ei varsinaisesti vaadi koulutusta, mutta se kyllä helpottaa asioita, kaikki kun eivät välttämättä osaa olla oman elämänsä Jani Kaaroja).
3) Itsensä kehittäminen ja omien mahdollisuuksien avartaminen jne.
Kuten ehkä huomaat, toiminnan ja kouluttautumisen motivaatio voi olla myös sisäinen. En minä öitä valvo tutkimuksen parissa mitään asuntolainaa ajatellen vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että tunnen sisäistä paloa tätä aihetta kohtaan ja haluan tehdä oman osuuteni sen tuntemisessa syvällisesti.
- 44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.
Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.
Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää. Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.
Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.
Miksi muuten aina sanotaan, että pitää "aikuistua", kun halutaan ihmisen tekevän jotain tarpeetonta ja ilmeisesti monen ihmisen turhauttavaksi ja ikäväksi kokemaa simputusta tai ajanhaaskausta. Olen kyllä aikuinen, ja kasvattanut useamman lapsenkin. Joskus on ollut vaikea heillekin perustella, miksi koulussa tehdään asioita niin kuin tehdään.
Siksi että auktoriteetille valittaminen jotta tämä korjaisi ongelman/jotta tältä saisi oikeutuksen luovuttamiselle on lähtökohtaisesti vähän lapsellista toimintaa. Aikuisella on omat päämäärät joiden pitäisi vähintään välineellisesti motivoida opiskeluun vaikka se olisi tylsää.
Mihin päämääriin viittaat? Suojatyöpaikan saamiseen julkisella, perheen perustamiseen ja asuntolainan ottamiseen?
En ole tuo lainaamasi kirjoittaja, mutta kommentoin kuitenkin. Jos joku kokee suojatyöpaikan, perheen ja lainarahalla ostetun asunnon itselleen merkityksellisenä, niin onko se jotenkin huono päämäärä? Minun mielestäni nuo kelpaavat toiminnan motivaatioksi siinä kuin ylevämmätkin tavoitteet, vaikka itse en tuollaiseen vankilaan tieten tahtoen haluaisikaan. Muita aikuisen päämääriä voisivat olla esimerkiksi:
1) Itselle merkityksellisten asioiden syvällinen tunteminen ja tiedon soveltaminen käytäntöön (ei edellytä koulutusta, mutta koulutuksen kautta saa pätevyyden, joka mahdollistaa jälkimmäisen kohdan paremmin kuin ilman pätevyyttä).
2) Itselle merkityksellisten asioiden kehittäminen esim. tieteen tekemisen tai tiedeviestinnän keinoin (sama kuin edellä: ei varsinaisesti vaadi koulutusta, mutta se kyllä helpottaa asioita, kaikki kun eivät välttämättä osaa olla oman elämänsä Jani Kaaroja).
3) Itsensä kehittäminen ja omien mahdollisuuksien avartaminen jne.
Kuten ehkä huomaat, toiminnan ja kouluttautumisen motivaatio voi olla myös sisäinen. En minä öitä valvo tutkimuksen parissa mitään asuntolainaa ajatellen vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että tunnen sisäistä paloa tätä aihetta kohtaan ja haluan tehdä oman osuuteni sen tuntemisessa syvällisesti.
- 44
Taisit kommentoida aiheen sivusta. Itse käsitin tuon "aikuisuuden vastuun" juuri sellaisena latteana perusoravanpyörään asettumisena. Se että kaikkien aikuisten pitäisi olla samasta puusta veistettyjä.
Ei muodollisessa oppilaitosopiskelussa mitään vikaakaan ole, mutta jos se ei ole itselle luontaisin keino opiskella, niin miksi sitä ei hyväksytä? Miksi ylipäänsä itseoppineisuuteen ja asioiden omaehtoiseen tutkimiseen ei suhtauduta edelleenkään järkevästi, päinvastoin tuntuu että jokainen kynnelle kykenevä tutkintokoulutettu kokee sellaisen miltei henkilökohtaisena loukkauksena?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.
Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.
Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää. Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.
Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.
Miksi muuten aina sanotaan, että pitää "aikuistua", kun halutaan ihmisen tekevän jotain tarpeetonta ja ilmeisesti monen ihmisen turhauttavaksi ja ikäväksi kokemaa simputusta tai ajanhaaskausta. Olen kyllä aikuinen, ja kasvattanut useamman lapsenkin. Joskus on ollut vaikea heillekin perustella, miksi koulussa tehdään asioita niin kuin tehdään.
Siksi että auktoriteetille valittaminen jotta tämä korjaisi ongelman/jotta tältä saisi oikeutuksen luovuttamiselle on lähtökohtaisesti vähän lapsellista toimintaa. Aikuisella on omat päämäärät joiden pitäisi vähintään välineellisesti motivoida opiskeluun vaikka se olisi tylsää.
Mihin päämääriin viittaat? Suojatyöpaikan saamiseen julkisella, perheen perustamiseen ja asuntolainan ottamiseen?
En ole tuo lainaamasi kirjoittaja, mutta kommentoin kuitenkin. Jos joku kokee suojatyöpaikan, perheen ja lainarahalla ostetun asunnon itselleen merkityksellisenä, niin onko se jotenkin huono päämäärä? Minun mielestäni nuo kelpaavat toiminnan motivaatioksi siinä kuin ylevämmätkin tavoitteet, vaikka itse en tuollaiseen vankilaan tieten tahtoen haluaisikaan. Muita aikuisen päämääriä voisivat olla esimerkiksi:
1) Itselle merkityksellisten asioiden syvällinen tunteminen ja tiedon soveltaminen käytäntöön (ei edellytä koulutusta, mutta koulutuksen kautta saa pätevyyden, joka mahdollistaa jälkimmäisen kohdan paremmin kuin ilman pätevyyttä).
2) Itselle merkityksellisten asioiden kehittäminen esim. tieteen tekemisen tai tiedeviestinnän keinoin (sama kuin edellä: ei varsinaisesti vaadi koulutusta, mutta se kyllä helpottaa asioita, kaikki kun eivät välttämättä osaa olla oman elämänsä Jani Kaaroja).
3) Itsensä kehittäminen ja omien mahdollisuuksien avartaminen jne.
Kuten ehkä huomaat, toiminnan ja kouluttautumisen motivaatio voi olla myös sisäinen. En minä öitä valvo tutkimuksen parissa mitään asuntolainaa ajatellen vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että tunnen sisäistä paloa tätä aihetta kohtaan ja haluan tehdä oman osuuteni sen tuntemisessa syvällisesti.
- 44
Taisit kommentoida aiheen sivusta. Itse käsitin tuon "aikuisuuden vastuun" juuri sellaisena latteana perusoravanpyörään asettumisena. Se että kaikkien aikuisten pitäisi olla samasta puusta veistettyjä.
Ei muodollisessa oppilaitosopiskelussa mitään vikaakaan ole, mutta jos se ei ole itselle luontaisin keino opiskella, niin miksi sitä ei hyväksytä? Miksi ylipäänsä itseoppineisuuteen ja asioiden omaehtoiseen tutkimiseen ei suhtauduta edelleenkään järkevästi, päinvastoin tuntuu että jokainen kynnelle kykenevä tutkintokoulutettu kokee sellaisen miltei henkilökohtaisena loukkauksena?
Minä taas käsitin aikuisuuden vastuun sinä tämänhetkisten reunaehtojen hyväksymisenä, kuin millaisena kommentoija nro 34 asian esitti. En pidä itsekään noita ehtoja mielekkäinä, mutta ne ovat tämänhetkinen todellisuus ja sen saa muutettua vain tekemällä asioille jotakin. Ja, kuten Jani Kaaro -viittauksestani ehkä saattoi päätellä, itse tutkintokoulutettuna en pidä omaehtoista opiskelua sen huonompana kuin tutkinto-opiskeluakaan. Mutta tiedostan olevani poikkeus tässä asiassa ja ihan lähiaikoina en näe tämän asian muuttuvan. Keskustelua siitä pitäisi kyllä ehdottomasti käydä, jotta muutos voisi edes tulevaisuudessa olla mahdollinen.
-44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyaikana tosiaan voisi kuvitella, että tiedon ollessa kaikkien saatavilla hyvin helposti, tutkintokoulutus julkisen koulutusmonopolin valvonnassa olisi käynyt vanhanaikaiseksi. On helposti ymmärrettävää, että 100 vuotta sitten on tarvittu yliopistoja korkeampaan opiskeluun, koska oppimateriaalia ei ollut saatavilla kuin paperisena. Nykyisin tämä sama koulutussektorin rakenne tuntuu koomiselta. Samoin tutkintouskovaisuus tuntuu muinaisjäänteeltä. Toki moni tutkinnon takia periaatteensa myynyt ja järjestelmän aikuistama maisteri varmaankin haluaa liittää omaan tutkintoonsa monia siihen todellisuudessa liittymättömiä määreitä, ja haluaisi muiden pitävän juuri tutkinto-opiskelua olennaisena hyvän työntekijän tai pomon merkkinä.
Ainakin sen mantran hokemisen voisi lopullisesti lopettaa, että opiskelemme elämää, emme koulua varten. Nimenomaan koulua varten opiskellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kai niihin apua saa, mutta eihän se apu voi olla sitä, että "ei tietenkään sinun tarvitse gradua tehdä". Joutuvat ne muutkin apua saavat tekemään ne samat jutut, mutta heille vain annetaan erilaisia välineitä siihen.
Minua ei olisi haitannut yhtään tehdä gradua, jos olisin löytänyt jonkun merkityksellisen tutkimusaiheen. Tuntui vaan aivan älyttömältä käyttää melkein vuosi johonkin keksimällä keksittyyn höpöhöpötutkimukseen. Siinä kai se asenneongelma juuri näkyi. Ei olisi ikinä pitänyt ajatella, että asioiden tekemiseen pitäisi olla joku syy, vaan olisi vaan pitänyt uskoa, että pitää tehdä kun käsketään.
No jopas nyt. Minulla on aina ollut jonkinlainen asenneongelma juuri turhien asioiden opiskelemista kohtaan, mutta koska tajusin, että tietyt asiat on tehtävä, että saavuttaa haluamansa päämäärän, niin totta ihmeessa vaan pakotin itseni tekemään ne. Eikä niitä nyt niin paljoa ole sellaisessa yliopistokoulutuksessa, joka itseä kiinnostaa.
Graduasian ratkaisin siten, että tein itse tutkimussuunnitelman itseäni kiinnostavasta aiheesta, hain luvat ja keräsin aineiston ihan itse. Sain tehdä juuri mitä halusin. Kumma kun kaiken pitäisi tulla valmiina...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kai niihin apua saa, mutta eihän se apu voi olla sitä, että "ei tietenkään sinun tarvitse gradua tehdä". Joutuvat ne muutkin apua saavat tekemään ne samat jutut, mutta heille vain annetaan erilaisia välineitä siihen.
Minua ei olisi haitannut yhtään tehdä gradua, jos olisin löytänyt jonkun merkityksellisen tutkimusaiheen. Tuntui vaan aivan älyttömältä käyttää melkein vuosi johonkin keksimällä keksittyyn höpöhöpötutkimukseen. Siinä kai se asenneongelma juuri näkyi. Ei olisi ikinä pitänyt ajatella, että asioiden tekemiseen pitäisi olla joku syy, vaan olisi vaan pitänyt uskoa, että pitää tehdä kun käsketään.
No jopas nyt. Minulla on aina ollut jonkinlainen asenneongelma juuri turhien asioiden opiskelemista kohtaan, mutta koska tajusin, että tietyt asiat on tehtävä, että saavuttaa haluamansa päämäärän, niin totta ihmeessa vaan pakotin itseni tekemään ne. Eikä niitä nyt niin paljoa ole sellaisessa yliopistokoulutuksessa, joka itseä kiinnostaa.
Graduasian ratkaisin siten, että tein itse tutkimussuunnitelman itseäni kiinnostavasta aiheesta, hain luvat ja keräsin aineiston ihan itse. Sain tehdä juuri mitä halusin. Kumma kun kaiken pitäisi tulla valmiina...
Itse asiassa minäkin yritin, ja pro seminarin teinkin ihan kiinnostavasta aiheesta. En vaan saanut lupaa tehdä siitä gradua. Ehkä se oli yksi asia, mikä vaikutti päätökseen siirtyä työelämään ennen tutkinnon valmistumista. Olin kyllä aivan kypsä opiskeluihin jo vuosia aiemmin, joten ehkä tuo oli vain se viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kai niihin apua saa, mutta eihän se apu voi olla sitä, että "ei tietenkään sinun tarvitse gradua tehdä". Joutuvat ne muutkin apua saavat tekemään ne samat jutut, mutta heille vain annetaan erilaisia välineitä siihen.
Minua ei olisi haitannut yhtään tehdä gradua, jos olisin löytänyt jonkun merkityksellisen tutkimusaiheen. Tuntui vaan aivan älyttömältä käyttää melkein vuosi johonkin keksimällä keksittyyn höpöhöpötutkimukseen. Siinä kai se asenneongelma juuri näkyi. Ei olisi ikinä pitänyt ajatella, että asioiden tekemiseen pitäisi olla joku syy, vaan olisi vaan pitänyt uskoa, että pitää tehdä kun käsketään.
No jopas nyt. Minulla on aina ollut jonkinlainen asenneongelma juuri turhien asioiden opiskelemista kohtaan, mutta koska tajusin, että tietyt asiat on tehtävä, että saavuttaa haluamansa päämäärän, niin totta ihmeessa vaan pakotin itseni tekemään ne. Eikä niitä nyt niin paljoa ole sellaisessa yliopistokoulutuksessa, joka itseä kiinnostaa.
Graduasian ratkaisin siten, että tein itse tutkimussuunnitelman itseäni kiinnostavasta aiheesta, hain luvat ja keräsin aineiston ihan itse. Sain tehdä juuri mitä halusin. Kumma kun kaiken pitäisi tulla valmiina...Itse asiassa minäkin yritin, ja pro seminarin teinkin ihan kiinnostavasta aiheesta. En vaan saanut lupaa tehdä siitä gradua. Ehkä se oli yksi asia, mikä vaikutti päätökseen siirtyä työelämään ennen tutkinnon valmistumista. Olin kyllä aivan kypsä opiskeluihin jo vuosia aiemmin, joten ehkä tuo oli vain se viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän.
No tällaisessa tilanteessa voi etsiä toisen kiinnostavan aiheen tai toisen professorin, tai kysyä miten voisi muuttaa tutkimusasetelmaa niin, että se kelpaisi. Jos tämä millään ei onnistu niin herää kyllä kysymys, onko ihminen oikeasti kiinnostunut ko. alasta ja/tai niin itsenäinen kuin väittää olevansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.
Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.
Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää. Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.
Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.
Miksi muuten aina sanotaan, että pitää "aikuistua", kun halutaan ihmisen tekevän jotain tarpeetonta ja ilmeisesti monen ihmisen turhauttavaksi ja ikäväksi kokemaa simputusta tai ajanhaaskausta. Olen kyllä aikuinen, ja kasvattanut useamman lapsenkin. Joskus on ollut vaikea heillekin perustella, miksi koulussa tehdään asioita niin kuin tehdään.
Niin, sitäkin voi opetella yrittämään ymmärtämään. Koulussa ja opiskelussa opetellaan ajattelemaan. Luodaan aivoihin rakenteita, joita sitten voidaan käyttää johonkin työelämässä. On mahdotonta opettaa kaikkea, mitä kaikki oikeasti tarvitsevat. Siksi olennaista on opetella jotain, jotta aivoihin syntyy tarvittavat palikat. Esimerkkinä vaikka peruskoulussa trigonometria. 90% ei varmasti sitä työssään tarvitse. Silti jokainen tarvitsee loogista ajattelua, jota matematiikka täysin varmasti kehittää. Joten olennaista ei täsmälleen ole se, mitä opitaan, vaan se, että opitaan.
Samoin moni ihan käytännön asia. Ryhmässä opitaan kärsivällisyyttä, toisten huomioimista, välillä myös oman itsensä puolesta asioista kiinni pitämistä. Nämäkin ovat elämässä tärkeitä taitoja.
Ja näitä taitojako ei voi missään muualla harjoittaa kuin valtion akkreditoimassa oppilaitoksessa auktoriteettien valvovan silmän alla?
Osaa voi, osaa ei. Esim matematiikkaa voit opiskella itsenäusestikin. Mutta moni lapsi tarvitsee tukea siihen, että jaksaa keskittyä työhön silloinkin, kun se on tylsää. Ja sillä hetkellä juuri se tärkein opittu taito on juuri se, että joskus pitää jaksaa myös tehdä muutakin kuin kivoja asioita. On se sitten vaikka vessojen pesu tai turhalta tuntuvan raportin kirjoittaminen.
Koulussa opimme varsinaisen opetussuunnitelman lisäksi piilo-opetussuunnitelman, joka on sitä varsinaista usein tärkeämpi. Näkemään erilaisia ihmisiä. Oppimaan, että välillä on kivaa, välillä ei. Ja että niistä ei-kivoista hetkistäkin selviää.
Jos joku pärjää ilman muodollista koulutusta, niin hyvä. Mutta itse en pidä henkistä jäykkyyttä älykkyytenä enkä vahvuutena, joten ehdottomasti mieluummin palkkaisin ihmisen, joka on tylsästä gradunaiheesta huolimatta tehnyt parhaansa ja päässyt eteenpäin, kuin ihmisen, joka jumiutuu ajatukseen, että ei ole saanut mieleistään aihetta, eikä siksi voi tehdä mitään. Ei lupaa hyvää työtehtävien kannalta.
Tuollainen sopeutumaton tyyppi voi pärjätä erinomaisesti yrittäjänä, mutta palkkatyössä ei kyllä ole paras mahdollinen asenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.
Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.
Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää. Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.
Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.
Miksi muuten aina sanotaan, että pitää "aikuistua", kun halutaan ihmisen tekevän jotain tarpeetonta ja ilmeisesti monen ihmisen turhauttavaksi ja ikäväksi kokemaa simputusta tai ajanhaaskausta. Olen kyllä aikuinen, ja kasvattanut useamman lapsenkin. Joskus on ollut vaikea heillekin perustella, miksi koulussa tehdään asioita niin kuin tehdään.
Niin, sitäkin voi opetella yrittämään ymmärtämään. Koulussa ja opiskelussa opetellaan ajattelemaan. Luodaan aivoihin rakenteita, joita sitten voidaan käyttää johonkin työelämässä. On mahdotonta opettaa kaikkea, mitä kaikki oikeasti tarvitsevat. Siksi olennaista on opetella jotain, jotta aivoihin syntyy tarvittavat palikat. Esimerkkinä vaikka peruskoulussa trigonometria. 90% ei varmasti sitä työssään tarvitse. Silti jokainen tarvitsee loogista ajattelua, jota matematiikka täysin varmasti kehittää. Joten olennaista ei täsmälleen ole se, mitä opitaan, vaan se, että opitaan.
Samoin moni ihan käytännön asia. Ryhmässä opitaan kärsivällisyyttä, toisten huomioimista, välillä myös oman itsensä puolesta asioista kiinni pitämistä. Nämäkin ovat elämässä tärkeitä taitoja.
Ja näitä taitojako ei voi missään muualla harjoittaa kuin valtion akkreditoimassa oppilaitoksessa auktoriteettien valvovan silmän alla?
Osaa voi, osaa ei. Esim matematiikkaa voit opiskella itsenäusestikin. Mutta moni lapsi tarvitsee tukea siihen, että jaksaa keskittyä työhön silloinkin, kun se on tylsää. Ja sillä hetkellä juuri se tärkein opittu taito on juuri se, että joskus pitää jaksaa myös tehdä muutakin kuin kivoja asioita. On se sitten vaikka vessojen pesu tai turhalta tuntuvan raportin kirjoittaminen.
Koulussa opimme varsinaisen opetussuunnitelman lisäksi piilo-opetussuunnitelman, joka on sitä varsinaista usein tärkeämpi. Näkemään erilaisia ihmisiä. Oppimaan, että välillä on kivaa, välillä ei. Ja että niistä ei-kivoista hetkistäkin selviää.
Jos joku pärjää ilman muodollista koulutusta, niin hyvä. Mutta itse en pidä henkistä jäykkyyttä älykkyytenä enkä vahvuutena, joten ehdottomasti mieluummin palkkaisin ihmisen, joka on tylsästä gradunaiheesta huolimatta tehnyt parhaansa ja päässyt eteenpäin, kuin ihmisen, joka jumiutuu ajatukseen, että ei ole saanut mieleistään aihetta, eikä siksi voi tehdä mitään. Ei lupaa hyvää työtehtävien kannalta.
Tuollainen sopeutumaton tyyppi voi pärjätä erinomaisesti yrittäjänä, mutta palkkatyössä ei kyllä ole paras mahdollinen asenne.
Tätä juuri tarkoitin, kun sanoin joidenkin yhdistävän tutkintoon tai tutkinnottomuuteen muita määreitä, jotka eivät mitenkään niihin liity. Tämäkin kirjoittaa ilmeisesti ajattelee, että tutkinto-opiskelun kesken jättänyt on joustamaton ja jumittaa. Asiahan on juuri toisin päin. Tällainen ihminen on tehnyt poikkeavan ratkaisun, joustanut siinä kohdassa, missä pakko-opinnoissa väkisin eteenpäin jurnuttava aivoton käskytettävä vaan jatkaa, vaikka hommassa ei olisi mitään järkeä. On paljon ihmisiä, jotka eivät edes näe mitään vaihtoehtoja, eivät kykene tai älyä kyseenalaistaa huonoja käytäntöjä. Usein ihminen voi äänestää vain jaloillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.
Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.
Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää. Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.
Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.
Miksi muuten aina sanotaan, että pitää "aikuistua", kun halutaan ihmisen tekevän jotain tarpeetonta ja ilmeisesti monen ihmisen turhauttavaksi ja ikäväksi kokemaa simputusta tai ajanhaaskausta. Olen kyllä aikuinen, ja kasvattanut useamman lapsenkin. Joskus on ollut vaikea heillekin perustella, miksi koulussa tehdään asioita niin kuin tehdään.
Niin, sitäkin voi opetella yrittämään ymmärtämään. Koulussa ja opiskelussa opetellaan ajattelemaan. Luodaan aivoihin rakenteita, joita sitten voidaan käyttää johonkin työelämässä. On mahdotonta opettaa kaikkea, mitä kaikki oikeasti tarvitsevat. Siksi olennaista on opetella jotain, jotta aivoihin syntyy tarvittavat palikat. Esimerkkinä vaikka peruskoulussa trigonometria. 90% ei varmasti sitä työssään tarvitse. Silti jokainen tarvitsee loogista ajattelua, jota matematiikka täysin varmasti kehittää. Joten olennaista ei täsmälleen ole se, mitä opitaan, vaan se, että opitaan.
Samoin moni ihan käytännön asia. Ryhmässä opitaan kärsivällisyyttä, toisten huomioimista, välillä myös oman itsensä puolesta asioista kiinni pitämistä. Nämäkin ovat elämässä tärkeitä taitoja.
Ja näitä taitojako ei voi missään muualla harjoittaa kuin valtion akkreditoimassa oppilaitoksessa auktoriteettien valvovan silmän alla?
Osaa voi, osaa ei. Esim matematiikkaa voit opiskella itsenäusestikin. Mutta moni lapsi tarvitsee tukea siihen, että jaksaa keskittyä työhön silloinkin, kun se on tylsää. Ja sillä hetkellä juuri se tärkein opittu taito on juuri se, että joskus pitää jaksaa myös tehdä muutakin kuin kivoja asioita. On se sitten vaikka vessojen pesu tai turhalta tuntuvan raportin kirjoittaminen.
Koulussa opimme varsinaisen opetussuunnitelman lisäksi piilo-opetussuunnitelman, joka on sitä varsinaista usein tärkeämpi. Näkemään erilaisia ihmisiä. Oppimaan, että välillä on kivaa, välillä ei. Ja että niistä ei-kivoista hetkistäkin selviää.
Jos joku pärjää ilman muodollista koulutusta, niin hyvä. Mutta itse en pidä henkistä jäykkyyttä älykkyytenä enkä vahvuutena, joten ehdottomasti mieluummin palkkaisin ihmisen, joka on tylsästä gradunaiheesta huolimatta tehnyt parhaansa ja päässyt eteenpäin, kuin ihmisen, joka jumiutuu ajatukseen, että ei ole saanut mieleistään aihetta, eikä siksi voi tehdä mitään. Ei lupaa hyvää työtehtävien kannalta.
Tuollainen sopeutumaton tyyppi voi pärjätä erinomaisesti yrittäjänä, mutta palkkatyössä ei kyllä ole paras mahdollinen asenne.
Tätä juuri tarkoitin, kun sanoin joidenkin yhdistävän tutkintoon tai tutkinnottomuuteen muita määreitä, jotka eivät mitenkään niihin liity. Tämäkin kirjoittaa ilmeisesti ajattelee, että tutkinto-opiskelun kesken jättänyt on joustamaton ja jumittaa. Asiahan on juuri toisin päin. Tällainen ihminen on tehnyt poikkeavan ratkaisun, joustanut siinä kohdassa, missä pakko-opinnoissa väkisin eteenpäin jurnuttava aivoton käskytettävä vaan jatkaa, vaikka hommassa ei olisi mitään järkeä. On paljon ihmisiä, jotka eivät edes näe mitään vaihtoehtoja, eivät kykene tai älyä kyseenalaistaa huonoja käytäntöjä. Usein ihminen voi äänestää vain jaloillaan.
Kannattaa huomioida, että jotkut ammattinimikkeet ovat lailla suojattuja, joten pakko-opinnoissa väkisin eteenpäin jurnuttamiselle ei tosiaan ole vaihtoehtoja, mikäli haluaa kyseistä ammattia Suomessa harjoittaa. Tältä osin pidän järjestelmää siinä mielessä onnistuneena, että laillistettujen ammattinimikkeiden käyttö ei keneltä tahansa onnistu, vaan osaaminen on varmistettu hyväksytysti suoritetuilla opinnoilla. Vai haluaisitko itse esim. lääkäriksesi tai psykologiksesi mieluummin jonkun kirjekurssin käyneen itseoppineen kuin todistetusti vähintään 5-7 vuoden tutkinto-opinnot läpikäyneen henkilön?
-44
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai sä apua saat, varaat ajan vaan psykologille. Jos sinusta asioiden prosessointi, läksyjen teko ja tutkielmat ovat "typeryyksiä", niin psykologi on sulle oikein hyvä osoite.
Yli-ihmiskuvitelmat ovat merkki suuruudenhulluudesta ja todellisuudentajun hämärtymisestä.
Päinvastoin. Asioiden prosessointi ja uuden oppiminen eivät ole millään tavalla typeriä, mutta yliopistossa niitä ei juuri tapahtunut. Kurssit olivat hyvin alkeellisia, eikä niiltä juuri koskaan saanut mitään uutta tai mielenkiintoista näkemystä mihinkään. Osaan kyllä opiskella, ja sain aina erinomaiset arvosanat, mutta en kokenut saavani hommasta mitään henkilökohtaisella tasolla älyllisesti tyydyttävää. Olisin tarvinnut valmentajan, joka olisi auttanut pääsemään yli näistä epärealistisista odotuksista.
Tai sitten olisit voinut vain aikuistua, ja tajuta, että opiskelu on vain opiskelua. Gradu on opinnäyte, ei oikeaa tutkimusta. Siinä vasta opetellaan tutkimuksen tekoa ja raportoinnin rakennetta. Ja kurssit ovat yleiskatsauksia. Työelämässä sinä sitten opettelet itsenäisesti ne asiat, mitä oikeasti tarvitset. Tärkeintä opiskeluissa on suoritua niistä reippaasti ja kohtuullisin arvosanoin, jotta pääset eteenpäin. Joko jatko-opintoihin, jos tutkimus kiinnostaa, tai työelämään.
Miksi muuten aina sanotaan, että pitää "aikuistua", kun halutaan ihmisen tekevän jotain tarpeetonta ja ilmeisesti monen ihmisen turhauttavaksi ja ikäväksi kokemaa simputusta tai ajanhaaskausta. Olen kyllä aikuinen, ja kasvattanut useamman lapsenkin. Joskus on ollut vaikea heillekin perustella, miksi koulussa tehdään asioita niin kuin tehdään.
Niin, sitäkin voi opetella yrittämään ymmärtämään. Koulussa ja opiskelussa opetellaan ajattelemaan. Luodaan aivoihin rakenteita, joita sitten voidaan käyttää johonkin työelämässä. On mahdotonta opettaa kaikkea, mitä kaikki oikeasti tarvitsevat. Siksi olennaista on opetella jotain, jotta aivoihin syntyy tarvittavat palikat. Esimerkkinä vaikka peruskoulussa trigonometria. 90% ei varmasti sitä työssään tarvitse. Silti jokainen tarvitsee loogista ajattelua, jota matematiikka täysin varmasti kehittää. Joten olennaista ei täsmälleen ole se, mitä opitaan, vaan se, että opitaan.
Samoin moni ihan käytännön asia. Ryhmässä opitaan kärsivällisyyttä, toisten huomioimista, välillä myös oman itsensä puolesta asioista kiinni pitämistä. Nämäkin ovat elämässä tärkeitä taitoja.
Ja näitä taitojako ei voi missään muualla harjoittaa kuin valtion akkreditoimassa oppilaitoksessa auktoriteettien valvovan silmän alla?
Osaa voi, osaa ei. Esim matematiikkaa voit opiskella itsenäusestikin. Mutta moni lapsi tarvitsee tukea siihen, että jaksaa keskittyä työhön silloinkin, kun se on tylsää. Ja sillä hetkellä juuri se tärkein opittu taito on juuri se, että joskus pitää jaksaa myös tehdä muutakin kuin kivoja asioita. On se sitten vaikka vessojen pesu tai turhalta tuntuvan raportin kirjoittaminen.
Koulussa opimme varsinaisen opetussuunnitelman lisäksi piilo-opetussuunnitelman, joka on sitä varsinaista usein tärkeämpi. Näkemään erilaisia ihmisiä. Oppimaan, että välillä on kivaa, välillä ei. Ja että niistä ei-kivoista hetkistäkin selviää.
Jos joku pärjää ilman muodollista koulutusta, niin hyvä. Mutta itse en pidä henkistä jäykkyyttä älykkyytenä enkä vahvuutena, joten ehdottomasti mieluummin palkkaisin ihmisen, joka on tylsästä gradunaiheesta huolimatta tehnyt parhaansa ja päässyt eteenpäin, kuin ihmisen, joka jumiutuu ajatukseen, että ei ole saanut mieleistään aihetta, eikä siksi voi tehdä mitään. Ei lupaa hyvää työtehtävien kannalta.
Tuollainen sopeutumaton tyyppi voi pärjätä erinomaisesti yrittäjänä, mutta palkkatyössä ei kyllä ole paras mahdollinen asenne.
Tätä juuri tarkoitin, kun sanoin joidenkin yhdistävän tutkintoon tai tutkinnottomuuteen muita määreitä, jotka eivät mitenkään niihin liity. Tämäkin kirjoittaa ilmeisesti ajattelee, että tutkinto-opiskelun kesken jättänyt on joustamaton ja jumittaa. Asiahan on juuri toisin päin. Tällainen ihminen on tehnyt poikkeavan ratkaisun, joustanut siinä kohdassa, missä pakko-opinnoissa väkisin eteenpäin jurnuttava aivoton käskytettävä vaan jatkaa, vaikka hommassa ei olisi mitään järkeä. On paljon ihmisiä, jotka eivät edes näe mitään vaihtoehtoja, eivät kykene tai älyä kyseenalaistaa huonoja käytäntöjä. Usein ihminen voi äänestää vain jaloillaan.
Joustavuutta on juuri se, että vaikka sinä et ymmärtäisi jonkun tehtävän merkitystä, tekisit sen silti, koska tiedät, että sillä voit saavuttaa määränpääsi.
Ja tuo gradun aiheesta valittaminen ei kerro luovuudesta vaan täysin sen puutteesta. Oikeasti gradun aiheen voi keksiä itse. Ja kannattaa kuunnella myös se palaute. Usein itse keksitty aihe on alkuun liian epämääräinen. Professori auttaa tarkemmin määrittelemään yksinkertaisemman tutkimusongelman. Gradussa pitäisi olla aiheena yksi tarkkaan rajattu selkeä kysymys, josta voidaan tehdä tutkimus. Selkeä yksinkertainen tutkimus. Väitöskirjassa mennään sitten jo vähän laajemmille vesille.
Joten jos olet oikeasti älykäs, sinun on helppoa tehdä nopeasti hyvä yksinkertainen gradu, jonka jälkeen pääset eteenpäin, vaikka sitä väitöskirjaa paljon vapaammin tekemään.
Minusta selittely gradun aiheista kuulostaa lähinnä hieman yksinkertaisen ihmisen valitukselta. Yliopistolta löytyy paljon noita väärinymmärrettyjä neroja. Jotka eivät muiden silmissä ole kuin kypsymättömiä.
Vähän kuin ajaisit polkupyörällä, ja pyörätien tukkii kivi. Kumpi on älykkäämpi. Ihminen, joka jää hakkaamaan pyöräänsä kiveen, ja kun ei pääse läpi, lopettaa pyöräilyn kokonaan, vai ihminen, joka taluttaa pyörän pientareen kautta kiven ympäri? Toinen vähän joustaa ja pääsee päämääräänsä, toinen on mielestään oikeassa eikä pääse perille. Kumman näistä palkkaisit töihin?
Mihin päämääriin viittaat? Suojatyöpaikan saamiseen julkisella, perheen perustamiseen ja asuntolainan ottamiseen?