Parisuhteeni ajautuvat riitoihin aina samasta syystä. Miten ratkaisen tämän? Miten voisin itse toimia toisin?

Vierailija kirjoitti:

On ihan hyvä olla itsenäinen, ei siinä ole mitään pahaa. Mutta parisuhteessa luultavasti jokainen kaipaa tunnetta siitä, että on tarpeellinen puolisolleen, että toinen tarvitsee häntä johonkin ja on joltain osin korvaamaton (mikä on tietenkin aina illuusio) tai vähintäänkin erittäin tärkeä. 

Joskus on ihan hyvä uskotella puolisolle, ettei olisi pystynyt johonkin ilman tätä toista. Vaikka mies uskottelee kaipaavansa itsenäistä naista, ei hän halua olla kokonaan tarpeeton.  Parisuhde on siinä mielessä kauppaa, että annat jotain itsestäsi (omaa osaamista/tarpeellisuutta) ja saat vastapainoksi jotain itsekin. Toki seksi on tällaista, mutta itse koen sen niin, että täytyy olla jotain muutakin pitkässä parisuhteessa, missä täydennetään toisiamme. 

Ap, teethän selväksi miehille, missä arvostat ja kunnioitat ja pidät heitä tärkeinä omassa elämässäsi. Ei sen tarvitse liittyä huonekaluihin tai muuhun, vaan se voi olla ihan vain älyllistä osaamista, sinun kuuntelemista, hyvänä pitämistä, toisenlaisten näkökulmien tarjoamista, arjen apua joissakin asioissa ja vaikka parempaa ruokaa. 

Teen minä selväksi ne asiat, joita arvostan ja joissa kunnioitan ja joissa pidän tärkeänä. Ehkä ongelma on, että ne ei taas ole heille niin merkityksellisiä asioita. Koska ne on juuri tuollaisia minun kuuntelemisia tai näkökulmien tarjoamisia tms. ja ainakaan nämä minun miehet eivät ole pitäneet sellaisia asioita minään tai siis pari on jopa luullut, että ilkeilen kun sanon arvostavani sellaista. Ap.

Mieti ap miksi tosta sun itsenäisyydestä on tullut ongelmia. Ylikävely, toisen ihmisen huomioimattomuus voivat liittyä siihen, ihan vain vinkkinä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna nyt lisää konkreettisia esimerkkejä, miksi miehet kokee sut liian itsenäisinä. Siis ton yksin matkalle lähtemisen lisäksi.

En tarvitse miehiä tai miesten neuvoja raha-asioihin, remonttiasioihin, huonekaluiden kasaamiseen, autoasioihin tms vaan hoidan nuo kaikki itse. Noista olen siis saanut kommenttia liiasta itsenäisyydestäni. Muita esimerkkejä en nyt keksi, koska ne olisi minun itse keksimiä, nuo on asioita joita minulle on suoraan sanottu.

Eli siis meneekö tilanne jotenkin niin, että olet kokoamassa huonekalua, mies tarjoaa apua, sanot ettet tarvitse ja mies yrittää pakottaa sinut ottamaan avun vastaan? Alkavatko siinä tilanteessa väittää että et osaa koota huonekalua/he osaavat paremmin vai että olet liian itsenäinen? Tämä alkoi kiinnostaa.

Tilanteet menee niin, että menemme vaikka yhdessä Ikeaan ostamaan uuden lipaston. Kannamme sen sisään, ja miehen pitää lähteä johonkin ennalta sovittuun työjuttuun tai harrastukseen tms. Kun hän palaa kotiin, niin olen koonnut sen lipaston valmiiksi. Sitten mies (ilmeisesti) pahastuu(?) ja pari kuukautta myöhemmin sanoo, että en tarvitse häntä näköjään mihinkään. Tai ostamme uuden pyykkikoneen, josta on sovittu, että minä maksan (vuorostani) sen ja kassalla tilaan siihen oston yhteydessä asennuspalvelun asiaa mieheltä mitenkään kyselemättä (koska niin olen tehnyt aina, en edes ajattele että en tilaisi samalla asennusta), mies siis seisoo vieressä ja suuttuu sitten autossa kotimatkalla että kulutan rahaa (huom. minun rahaa) turhaan ja minä hermostun että miksi alat määräillä sitä että mihin käytän oman palkkani, ei se ole sinulta pois. Ap.

No kyllä tässä on hyvin paljon ongelmaa valitsemiesi miesten kyvyssä ilmaista itseään heille tärkeissä asioissa. Ei kukaan ole ajatusten lukija. Jos mies olisi halunnut koota lipaston olisi hän sen voinut sanoa tai kysyä aiotko koota sen tai vastaavasti kysyä pesukoneen asennustarpeesta. He pitivät niin itsestäänselvinä asioina, että he kokoavat ja asentavat, että eivät vaivautuneet. Sinulle taas oli itsestäänselvää, että hoidat asian tavallasi, jos et kysy asiasta mieheltä. Minulla ja miehelläni on ollut samanlaisia ongelmia, mutta lisänä on vielä mieheni hankala luonne ja saattaa pitää kysymistäkin loukkauksena (ts. kokoaako lipaston tms.). Ammattiloukaantujia. 

Tämä varmaan osuu oikeaan. Olen valinnut miehiä, joilla on omassa päässään joku valmis malli naisesta ja parisuhteesta, ja he eivät millään tavalla ilmaise ääneen olettamuksiaan ja odotuksiaan. Vaan loukkaantuvat, kun en olekaan niiden mukainen. Minulla myös on päässäni joku valmis malli parisuhteesta varmasti. Itse yritän sitä koko ajan ilmaista ääneen, mutta en saa miehiä tarttumaan siihen keskusteluun, he eivät vastaa yleensä siihen mitään ihan kuin eivät ymmärtäisi mistä edes puhun. Olen saanut kritiikkiä siitä, että puhun liikaa ajatuksistani. Ap.

Kirjoitat ylempänä, että haluaisit naispuolisia ystäviä ja voi luoja, kuullostat todella ihmiseltä jonka kanssa viihtyisin. :D Älä nyt lähde itseäsi muuttamaan. Minusta olet ihan loistopakkaus. Kerrot ajatuksistasi, toimit itsenäisesti etkä anna kenenkään määräillä itseäsi. Osa näistä kommenteista on väkisinkin vanhemman polven kirjoittamia ja osa taas rääpii naamaansa vain koska tämä on vauvapalsta. 

Tapailin joskus miehiä, jotka halusivat minut tossunsa alle. En olisi saanut tehdä omia viikonloppusuunnitelmia, ja he yrittivät puuttua jopa uraani, töiden tekooni, rahankäyttööni ja laittautumiseeni. Joitain piirteitä he inhosivat minussa, joitain he yrittivät nostaa väen väkisin pintaan. Jokin ihmeellinen pakkomielle muutamilla oli myös tehdä minusta epävakaa ja selittää kaikille miten olen hieman sekaisin ja tuo oli sairasta jos mikä tehdä toisesta väkisin mielisairas. Jossain vaiheessa kypsyin ja lopetin seinään kaikki miehet ja heidän katselunsa. Selkeästi tapailin eri miehiä, mutta dynamiikka oli kaikissa sama: minun olisi pitänyt sopeutua ja alistua, kunhan he saavat määrätä ja minun olisi pitänyt osata lukea ajatuksia. Mistään asioista ei olisi saanut keskustella, vaan kaikki asiat vaiettiin hiljaiseksi ja kerrankin kesken parisuhteeni ongelmia nostaessani esiin kuulin, että tarvitsen ihmisen joka jaksaa kuunnella minua. 

Yksi mies meni niin pitkälle, että teki minulle vaatimuslistan tapailuvaiheessa ja painosti parisuhteeseen ja seksiin kanssaan. Tervehenkinen mies olisi huomannut, etten ole ihan messissä, mutta huomattuaan etten ole muotoiltavissa hän kovensi vain otteitaan. Siinä vaiheessa ryhdyin tavallaan epärehelliseksi, ja kaverini haukkuivat minua kun kehtasin toimia niin kuin toimin, mutta en muuttaisi käytöksessäni mitään jos jälkeen päin ajatellaan. Mies yritti sanella, että viettäisin joka ikisen viikonlopun hänen luonaan, oli mitä tahansa ja kieltävän vastauksen kuultuaan hänellä meni koko viikonloppu kännissä kiukutteluun netissä ja puhelimitse. Itse taas halusin viettää aikaa välillä ypösen yksin kavereiden kanssa ilman että siinä perseessä on koko ajan kiinni joku ja en pystynyt olemaan täysin oma itseni jos olin "kumppanini" kanssa. Mitkään kaveriristeilyt eivät olisi onnistuneet ilman, että perskärpänen on mukana, joten tein suunnitelmia ja jätin ilmoittamatta niistä tälle hyypiölle. Muuten olisin huomannut, että hän on samassa laivassa tai tulisi väkivalloin repimään minut pois terminaalista etten lähde hänen kieltämälleen reissulleen. Hän vahti minua nimittäin äärimmäisen tarkasti mustasukkaisena, etten vahingossakaan mene pettämään häntä kenenkään kanssa. Jos hän olisi lähtenyt mukaan, hän olisi pakottanut minut istumaan koko illan hytissä ja vahtinut juomisiani, mutta vetänyt itse kauheat örvelöt. 

Lopulta tajuttuani, ettei tuosta miehestä ole ihan siihen parisuhteeseen mitä haen, jätin hänet ja seuraavan naisen hän kiusasikin hengiltä. Mietin vain kun näin ilmoituksen lehdessä, että olisinkohan tuo sama nainen jos olisin jäänyt hänen kanssaan. Tämä nyt on äärimmäinen esimerkki, mutta vapaudenriisto olisi aika kuvaava termi näihin parisuhdekiemuroihin. 

Kiitos viestistäsi. Tunnistin siitä asioita, joita olen itsekin kokenut. Minullekin on tehty vuoden seurustelun jälkeen vaatimuslista siitä, että mitä saan tehdä ja mitä en saa tehdä, se sisälsi mm. suoran vaatimuksen, että en saa koskaan olla eri mieltä mieheni kanssa tai jos olen erimieltä niin en koskaan saa sanoa sitä ääneen (!) - voit ehkä arvata millainen riita tuosta tuli ja annoin miehen kuulla kunniansa, se suhde päättyi hyvin pian. Minunkin uraan on puututtu ja useampi mies on yrittänyt määrätä että pitääkö minun vaihtaa työpaikkaa vai pysyä nykyisessä työpaikassa ja mihin koulutuksiin minun pitäisi mennä tai mihin en saisi mennä. Rahankäyttööni on yrittänyt jokainen mieheni puuttua, mielestäni se ei ole ok, jos ei olla naimisissa enkä käytä rahaa mihinkään epäeettiseen. On esitetty vaatimuksia siitä, että koska minun pitää olla tavoitettavissa kännykästä tai suututtu jos en ole heti ehtinyt vastata puheluun. Olen tulkinnut nämä kaikki yritykseksi hallita minua ja koska kaikki nämä miehet ovat tienneet, että en ole mikään hiirulainen niin olen tulkinnut että olen ollut heille joku haaste, joku testi siitä että pystyvätkö he hallitsemaan naista, jota on hyvin vaikea hallita. Syytän itseäni siitä, että olen valinnut jostain syystä epäsopivia miehiä. Ap.

Susta saa joku mies hyvän vaimon, kunhan se oikea vaan sattuu kohdalle. Sellainen joka on sun kanssa ihan samaa mieltä tosta itsenäisyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Mieti ap miksi tosta sun itsenäisyydestä on tullut ongelmia. Ylikävely, toisen ihmisen huomioimattomuus voivat liittyä siihen, ihan vain vinkkinä!

Olen edelleen sitä mieltä, että on olemassa paljon miehiä, joille naisen itsenäisyys ei olisi mikään ongelma, mutta syystä tai toisesta en ole osunut yhteen heidän kanssaan. Vaan että minuun ihastuu miehet, jotka kokee itsenäisyyteni nujerrettavana haasteena, eli lähtökohta parisuhteissani on ollut joku tuollainen kiero kuvio. Ap.

Minäkin olen "itsenäinen" noilla kuvaamillasi tavoilla, eli voin matkustaa yksin, koota kalusteet jne. Koen kuitenkin olevani täysin riippuvainen lapsuudenperheestäni ja miehestäni ja sukulaisistani ja miehen puolenkin sukulaisista. Tämä ei näy mitenkään konkreettisesti, että tarvitsisin jotenkin apua tai kyselisin mielipiteitä. Mutta kuitenkin olen heihin kaikkiin henkisesti sitoutuneempi kuin esim yhteenkään ystävääni.

Minusta kuulostat vähän yhdeltä ystävältäni, jolla on ollut koko elämänsä vaikeuksia löytää parisuhdetta. Hän on joutunut kasvamaan pienestä asti tosi pärjäävänsi ja itsenäiseksi myös. Riippumattomuus ja joku melkein sairaalloinen oikeudenmukaisuus ovat olleet hyveitä hänen perheessään. Hän on hyvin hyvin itsenäinen (noilla ulkoisilla tavoilla kuten minäkin, mutta myös henkisesti jotenkin "tarvitsematon" joka oikeastaan loppujen lopuksi näyttäytyy sekä piittaamattomuutena, että "lain lukemisena"). Itse olen usein ongelmissa hänen kanssaan, koska minä en ymmärrä hänen tapaansa toimia. Ensinnäkin ystäväni kuvittelee olevansa pääasiallisesti oikeassa. Toiseksi, kun hän loukkaa toista, hän ei koe tarpeelliseksi (lue: hän ei oikeasti tunne tunnetta) pyytää anteeksi, vaan pahoittelee mielipahaa tms. Kolmanneksi, jos minä loukkaan häntä (tai joku muu), hän ei "anna anteeksi" vaikka pyytäisi ja pahoittelisi ja olisi kaksinkerroin itsekin mielipahasta. Syynä on se, että asia tapahtui jo ja siihen johti se ja se syy ja nyt se pitää vaan päästä yli ja hyväksyä yhtenä rikkeenä. Eli tämmöinen tietynlainen ankara lain lukeminen "oikeiden tunteiden sijaan" ja oikean aidon lämminhenkisen anteeksiannon ja omien ja toisten virheiden hyväksymisen.

Ja tämä ystäväni on siis yleisesti ottaen hyvää seuraa, empaattinen, ystävällinen, kiinnostunut jne. Jotenkin se sitten syvässä ystävyyssuhteessa jää tietyllä lailla pinnalliseksi. En usko, että ystäväni itse ensinnäkään tiedostaa asiaa ja toiseksi voi sille mitään. Koska itsenäisyyshän on hyve, ja toisiin ei voi tukeutua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti ap miksi tosta sun itsenäisyydestä on tullut ongelmia. Ylikävely, toisen ihmisen huomioimattomuus voivat liittyä siihen, ihan vain vinkkinä!

Olen edelleen sitä mieltä, että on olemassa paljon miehiä, joille naisen itsenäisyys ei olisi mikään ongelma, mutta syystä tai toisesta en ole osunut yhteen heidän kanssaan. Vaan että minuun ihastuu miehet, jotka kokee itsenäisyyteni nujerrettavana haasteena, eli lähtökohta parisuhteissani on ollut joku tuollainen kiero kuvio. Ap.

Laita ap jo heti alkuun peli poikki sellaisen kanssa, joka ei kestä tota sun piirrettä jooko, muuten on taas se sama kierre kuin edellistenkin suhteiden ja miesten kanssa. Sanon tän nyt hyvällä.

Milloin itsenäisyys on positiivista, milloin se alkaa olla negatiivista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti ap miksi tosta sun itsenäisyydestä on tullut ongelmia. Ylikävely, toisen ihmisen huomioimattomuus voivat liittyä siihen, ihan vain vinkkinä!

Olen edelleen sitä mieltä, että on olemassa paljon miehiä, joille naisen itsenäisyys ei olisi mikään ongelma, mutta syystä tai toisesta en ole osunut yhteen heidän kanssaan. Vaan että minuun ihastuu miehet, jotka kokee itsenäisyyteni nujerrettavana haasteena, eli lähtökohta parisuhteissani on ollut joku tuollainen kiero kuvio. Ap.

Laita ap jo heti alkuun peli poikki sellaisen kanssa, joka ei kestä tota sun piirrettä jooko, muuten on taas se sama kierre kuin edellistenkin suhteiden ja miesten kanssa. Sanon tän nyt hyvällä.

Olen samaa mieltä, että niin minun pitäisi tehdä. Mutta en jostain syystä osaa tunnistaa sitä kuviota ennen kuin suhdetta on kestänyt vuosi ja tuo nujertaminen konkreettisesti tullut esiin. Yhdessäkään suhteessa kukaan mies ei ole ekan vuoden aikana yrittänyt nujertaa ja määräillä minua, se on alkanut vasta isoimman ihastuksen laannuttua noin vuoden jälkeen. Ap.

Pitäiskö kokeilla joustamista myös sinun puolelta? Ihminen, joka pitää vaan kiinni omista periaatteistaan ja omista asioistaan ei sovi parisuhteeseen. Tai sitten olet yksin.

Vierailija kirjoitti:

Milloin itsenäisyys on positiivista, milloin se alkaa olla negatiivista?

En usko, että tuo on nyt kohdallani olennainen kysymys. Vaan olennaista on se, että miksi tietyt miehet ihastuvat itsenäisyyteeni ja sitten alkavat nujertaa sitä itsenäisyyttäni. Tai ehkä olennaista on se, että miksi minä ihastun tuollaisiin miehiin. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Pitäiskö kokeilla joustamista myös sinun puolelta? Ihminen, joka pitää vaan kiinni omista periaatteistaan ja omista asioistaan ei sovi parisuhteeseen. Tai sitten olet yksin.

Olen moneen otteeseen täällä kertonut että joustan paljon, jopa enemmän kuin naiset keskimäärin, ja sen ovat myös kaikki mieheni minulle todenneet, eli se ei ole vain kuvitelmaani itsestäni. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna nyt lisää konkreettisia esimerkkejä, miksi miehet kokee sut liian itsenäisinä. Siis ton yksin matkalle lähtemisen lisäksi.

En tarvitse miehiä tai miesten neuvoja raha-asioihin, remonttiasioihin, huonekaluiden kasaamiseen, autoasioihin tms vaan hoidan nuo kaikki itse. Noista olen siis saanut kommenttia liiasta itsenäisyydestäni. Muita esimerkkejä en nyt keksi, koska ne olisi minun itse keksimiä, nuo on asioita joita minulle on suoraan sanottu.

Eli siis meneekö tilanne jotenkin niin, että olet kokoamassa huonekalua, mies tarjoaa apua, sanot ettet tarvitse ja mies yrittää pakottaa sinut ottamaan avun vastaan? Alkavatko siinä tilanteessa väittää että et osaa koota huonekalua/he osaavat paremmin vai että olet liian itsenäinen? Tämä alkoi kiinnostaa.

Tilanteet menee niin, että menemme vaikka yhdessä Ikeaan ostamaan uuden lipaston. Kannamme sen sisään, ja miehen pitää lähteä johonkin ennalta sovittuun työjuttuun tai harrastukseen tms. Kun hän palaa kotiin, niin olen koonnut sen lipaston valmiiksi. Sitten mies (ilmeisesti) pahastuu(?) ja pari kuukautta myöhemmin sanoo, että en tarvitse häntä näköjään mihinkään. Tai ostamme uuden pyykkikoneen, josta on sovittu, että minä maksan (vuorostani) sen ja kassalla tilaan siihen oston yhteydessä asennuspalvelun asiaa mieheltä mitenkään kyselemättä (koska niin olen tehnyt aina, en edes ajattele että en tilaisi samalla asennusta), mies siis seisoo vieressä ja suuttuu sitten autossa kotimatkalla että kulutan rahaa (huom. minun rahaa) turhaan ja minä hermostun että miksi alat määräillä sitä että mihin käytän oman palkkani, ei se ole sinulta pois. Ap.

No kyllä tässä on hyvin paljon ongelmaa valitsemiesi miesten kyvyssä ilmaista itseään heille tärkeissä asioissa. Ei kukaan ole ajatusten lukija. Jos mies olisi halunnut koota lipaston olisi hän sen voinut sanoa tai kysyä aiotko koota sen tai vastaavasti kysyä pesukoneen asennustarpeesta. He pitivät niin itsestäänselvinä asioina, että he kokoavat ja asentavat, että eivät vaivautuneet. Sinulle taas oli itsestäänselvää, että hoidat asian tavallasi, jos et kysy asiasta mieheltä. Minulla ja miehelläni on ollut samanlaisia ongelmia, mutta lisänä on vielä mieheni hankala luonne ja saattaa pitää kysymistäkin loukkauksena (ts. kokoaako lipaston tms.). Ammattiloukaantujia. 

Tämä varmaan osuu oikeaan. Olen valinnut miehiä, joilla on omassa päässään joku valmis malli naisesta ja parisuhteesta, ja he eivät millään tavalla ilmaise ääneen olettamuksiaan ja odotuksiaan. Vaan loukkaantuvat, kun en olekaan niiden mukainen. Minulla myös on päässäni joku valmis malli parisuhteesta varmasti. Itse yritän sitä koko ajan ilmaista ääneen, mutta en saa miehiä tarttumaan siihen keskusteluun, he eivät vastaa yleensä siihen mitään ihan kuin eivät ymmärtäisi mistä edes puhun. Olen saanut kritiikkiä siitä, että puhun liikaa ajatuksistani. Ap.

Kirjoitat ylempänä, että haluaisit naispuolisia ystäviä ja voi luoja, kuullostat todella ihmiseltä jonka kanssa viihtyisin. :D Älä nyt lähde itseäsi muuttamaan. Minusta olet ihan loistopakkaus. Kerrot ajatuksistasi, toimit itsenäisesti etkä anna kenenkään määräillä itseäsi. Osa näistä kommenteista on väkisinkin vanhemman polven kirjoittamia ja osa taas rääpii naamaansa vain koska tämä on vauvapalsta. 

Tapailin joskus miehiä, jotka halusivat minut tossunsa alle. En olisi saanut tehdä omia viikonloppusuunnitelmia, ja he yrittivät puuttua jopa uraani, töiden tekooni, rahankäyttööni ja laittautumiseeni. Joitain piirteitä he inhosivat minussa, joitain he yrittivät nostaa väen väkisin pintaan. Jokin ihmeellinen pakkomielle muutamilla oli myös tehdä minusta epävakaa ja selittää kaikille miten olen hieman sekaisin ja tuo oli sairasta jos mikä tehdä toisesta väkisin mielisairas. Jossain vaiheessa kypsyin ja lopetin seinään kaikki miehet ja heidän katselunsa. Selkeästi tapailin eri miehiä, mutta dynamiikka oli kaikissa sama: minun olisi pitänyt sopeutua ja alistua, kunhan he saavat määrätä ja minun olisi pitänyt osata lukea ajatuksia. Mistään asioista ei olisi saanut keskustella, vaan kaikki asiat vaiettiin hiljaiseksi ja kerrankin kesken parisuhteeni ongelmia nostaessani esiin kuulin, että tarvitsen ihmisen joka jaksaa kuunnella minua. 

Yksi mies meni niin pitkälle, että teki minulle vaatimuslistan tapailuvaiheessa ja painosti parisuhteeseen ja seksiin kanssaan. Tervehenkinen mies olisi huomannut, etten ole ihan messissä, mutta huomattuaan etten ole muotoiltavissa hän kovensi vain otteitaan. Siinä vaiheessa ryhdyin tavallaan epärehelliseksi, ja kaverini haukkuivat minua kun kehtasin toimia niin kuin toimin, mutta en muuttaisi käytöksessäni mitään jos jälkeen päin ajatellaan. Mies yritti sanella, että viettäisin joka ikisen viikonlopun hänen luonaan, oli mitä tahansa ja kieltävän vastauksen kuultuaan hänellä meni koko viikonloppu kännissä kiukutteluun netissä ja puhelimitse. Itse taas halusin viettää aikaa välillä ypösen yksin kavereiden kanssa ilman että siinä perseessä on koko ajan kiinni joku ja en pystynyt olemaan täysin oma itseni jos olin "kumppanini" kanssa. Mitkään kaveriristeilyt eivät olisi onnistuneet ilman, että perskärpänen on mukana, joten tein suunnitelmia ja jätin ilmoittamatta niistä tälle hyypiölle. Muuten olisin huomannut, että hän on samassa laivassa tai tulisi väkivalloin repimään minut pois terminaalista etten lähde hänen kieltämälleen reissulleen. Hän vahti minua nimittäin äärimmäisen tarkasti mustasukkaisena, etten vahingossakaan mene pettämään häntä kenenkään kanssa. Jos hän olisi lähtenyt mukaan, hän olisi pakottanut minut istumaan koko illan hytissä ja vahtinut juomisiani, mutta vetänyt itse kauheat örvelöt. 

Lopulta tajuttuani, ettei tuosta miehestä ole ihan siihen parisuhteeseen mitä haen, jätin hänet ja seuraavan naisen hän kiusasikin hengiltä. Mietin vain kun näin ilmoituksen lehdessä, että olisinkohan tuo sama nainen jos olisin jäänyt hänen kanssaan. Tämä nyt on äärimmäinen esimerkki, mutta vapaudenriisto olisi aika kuvaava termi näihin parisuhdekiemuroihin. 

Kiitos viestistäsi. Tunnistin siitä asioita, joita olen itsekin kokenut. Minullekin on tehty vuoden seurustelun jälkeen vaatimuslista siitä, että mitä saan tehdä ja mitä en saa tehdä, se sisälsi mm. suoran vaatimuksen, että en saa koskaan olla eri mieltä mieheni kanssa tai jos olen erimieltä niin en koskaan saa sanoa sitä ääneen (!) - voit ehkä arvata millainen riita tuosta tuli ja annoin miehen kuulla kunniansa, se suhde päättyi hyvin pian. Minunkin uraan on puututtu ja useampi mies on yrittänyt määrätä että pitääkö minun vaihtaa työpaikkaa vai pysyä nykyisessä työpaikassa ja mihin koulutuksiin minun pitäisi mennä tai mihin en saisi mennä. Rahankäyttööni on yrittänyt jokainen mieheni puuttua, mielestäni se ei ole ok, jos ei olla naimisissa enkä käytä rahaa mihinkään epäeettiseen. On esitetty vaatimuksia siitä, että koska minun pitää olla tavoitettavissa kännykästä tai suututtu jos en ole heti ehtinyt vastata puheluun. Olen tulkinnut nämä kaikki yritykseksi hallita minua ja koska kaikki nämä miehet ovat tienneet, että en ole mikään hiirulainen niin olen tulkinnut että olen ollut heille joku haaste, joku testi siitä että pystyvätkö he hallitsemaan naista, jota on hyvin vaikea hallita. Syytän itseäni siitä, että olen valinnut jostain syystä epäsopivia miehiä. Ap.

Kuulostaa aika hirveiltä miehiltä. Ehkä se on niin, että hyvin itsenäiset ja kontrolloimishaluisen miehet myös etsivät vahvoja ja itsenäisiä naisia, koska pitävät niitä ominaisuuksia itsessä hyvinä. Samaan aikaan kuitenkin alitajuisesti toivovat, etteivät nämä naiset ole yhtä vahvoja kuin itse.

Mitä jos "leikkisit" hetken aikaa ei niin itsenäistä naista ja yrittäisit tutustua kiltteihin ja ei-niin-vahvoihin miehiin. Ehkä sieltä löytyy joku helmi, joka arvostaa sinua ja antaa sinun olla omanlaisesi. Samalla kuitenkin pyri itse enemmän sopeutumaan, joustamaan ja kyselemään toiselta tämän mielipiteitä. Parisuhteessa on aina ne ekat viisi vuotta, jolloin sopeudutaan toiseen ja yritetään löytää yhdessä molempia miellyttävä tapa olla ja elää. 

Sinä tarvitset yhtä itsenäisen miehen kuin itsekin olet. Huumorintajua myös tarvitaan siinä suhteessa, veikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko parisuhteessa liian itsekäs siinä itsenöisyydessäsi? Muistatko, että parisuhteessa pitää molempien joustaa ja välillä joutuu tekeen siten, miten ei itse haluaisi?

En usko olevani itsekäs, pikemminkin päinvastoin. Olen aina ollut se, joka hakee enemmän ja useammin kompromissa ja vastaan tulemista, ja koskaan minua ei ole haukuttu itsekkyydestä. Ap.

No en tunnista itseäni sinun kuvailuistasi kuin osin eli olen sinällään myös ensi alkuun itsenäinen, voimakas, vahvat omat mielipiteet omaava, itseriittoinen akateeminen nainen.

Mutta noiden kompromissikeskustelujen ja ylipäänsä keskustelujen myötä olenkin hankala, joka haluaa ongelmia. Aha. Joten siis itse olen ainakin todennut, että tällaiset "väännöt", kuten miehet keskuteluja kutsuisivat, rasittavat heitä. Ilmeisesti heille sopisi se, että tehdään kuten he sanovat, mutta jokin diplomaattinen ja pitkällinen neuvonpito ei käy.

Myöhemmin minusta siis yleensä tuleekin surkea kynnysmatto, joka jumittuu epätoivoiseen tilanteeseen ja jää odottelemaan niitä diplomaattisia neuvonpitoja, joita ei koskaan tule.

236 jatkaa vielä: lyhykäisyydessään vahvat, vastaan sanovat, toisen käytöstä kyseenalaistavat naiset vituttavat aina miehiä. Mutta olen itse todennut, että mitään mieltä ei ole olla joku hiirulainenkaan suhteessa. Mieluummin yksinkin kuin olla joku suhteen joojottelija.

Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia kuin ap:lla. Miesten ja naisten mielestä olen hyvin itsenäinen. Terapeuttini mielestä olen sairastunut itsenäisyyteen.

Itsenäisyyteni on kuitenkin ollut minulle keino selviytyä, olisin joko kuollut tai katuojassa, jos en olisi pärjännyt yksin.

Mun isä heitti mut teininä pois kotoa ja aviomies lähti kun lapset olivat tosi pieniä ja häipyi poikamieselämää viettämään. Kaikki miesystävät ovat olleet hyvin epäluotettavia ja jättäneet minut tai vain kadonneet. Ystävistä suurin osa on puukottanut selkään. Mulla ei siis yksinkertaisesti ole elämässäni ketään johon tukeutua. Pakkohan siinä on ollut tulla itsenäiseksi. Välillä toivoisin, että sellaiset bimboa leikkivät rouvat joutuisivat kokemaan saman kuin minä, jotta ymmärtäisivät, että kaikkien elämä ei ole yhtä helppoa ja kaikilla ei ole hyviä ihmisiä joiden varaan laskea.

Minä toivoisin, että minulla olisi joku, jonka kanssa saisin olla heikko. Tuntuu vaan, että ei sellaista miestä ole, joka kestäisi minun heikkouttani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Milloin itsenäisyys on positiivista, milloin se alkaa olla negatiivista?

En usko, että tuo on nyt kohdallani olennainen kysymys. Vaan olennaista on se, että miksi tietyt miehet ihastuvat itsenäisyyteeni ja sitten alkavat nujertaa sitä itsenäisyyttäni. Tai ehkä olennaista on se, että miksi minä ihastun tuollaisiin miehiin. Ap.

Minä olen ainakin ajatellut itsestäni, että se johtuu siitä, että ensiksi se itsenäisyys tulkitaan hauskaksi särmäksi - etenkin kun olen ihan hauskaa seuraa ensi alkuun esim. baarissa. Kun arki laskeutuu, jäljelle jää keskustelut ja neuvonpidot. Sitten huomataan, että shiiiit, eihän tämä olekaan hauskaa, tuo muijahan onkin ihan takakireä tiukkis.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia kuin ap:lla. Miesten ja naisten mielestä olen hyvin itsenäinen. Terapeuttini mielestä olen sairastunut itsenäisyyteen.

Itsenäisyyteni on kuitenkin ollut minulle keino selviytyä, olisin joko kuollut tai katuojassa, jos en olisi pärjännyt yksin.

Mun isä heitti mut teininä pois kotoa ja aviomies lähti kun lapset olivat tosi pieniä ja häipyi poikamieselämää viettämään. Kaikki miesystävät ovat olleet hyvin epäluotettavia ja jättäneet minut tai vain kadonneet. Ystävistä suurin osa on puukottanut selkään. Mulla ei siis yksinkertaisesti ole elämässäni ketään johon tukeutua. Pakkohan siinä on ollut tulla itsenäiseksi. Välillä toivoisin, että sellaiset bimboa leikkivät rouvat joutuisivat kokemaan saman kuin minä, jotta ymmärtäisivät, että kaikkien elämä ei ole yhtä helppoa ja kaikilla ei ole hyviä ihmisiä joiden varaan laskea.

Minä toivoisin, että minulla olisi joku, jonka kanssa saisin olla heikko. Tuntuu vaan, että ei sellaista miestä ole, joka kestäisi minun heikkouttani.

Pakko kommentoida tähän, että eniten minäkin haluaisin jonkun, jonka kanssa saisin olla heikko. Olen yrittänyt tuoda myös heikkouksiani esille parisuhteissani, mutta ne jotenkin torjutaan tai niitä yritetään hyväksikäyttää. Yleensä niille käännetään vain selkä. Olen tulkinnut niin, että heikkouksiani ei kestetä. Että minun pitää olla itsenäinen, mutta itsenäisyyteni ärsyttää, mutta sitten kun olenkin heikko, niin sekin ärsyttää. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Minusta kuulostat vähän yhdeltä ystävältäni, jolla on ollut koko elämänsä vaikeuksia löytää parisuhdetta. Hän on joutunut kasvamaan pienestä asti tosi pärjäävänsi ja itsenäiseksi myös. Riippumattomuus ja joku melkein sairaalloinen oikeudenmukaisuus ovat olleet hyveitä hänen perheessään. Hän on hyvin hyvin itsenäinen (noilla ulkoisilla tavoilla kuten minäkin, mutta myös henkisesti jotenkin "tarvitsematon" joka oikeastaan loppujen lopuksi näyttäytyy sekä piittaamattomuutena, että "lain lukemisena"). Itse olen usein ongelmissa hänen kanssaan, koska minä en ymmärrä hänen tapaansa toimia. Ensinnäkin ystäväni kuvittelee olevansa pääasiallisesti oikeassa. Toiseksi, kun hän loukkaa toista, hän ei koe tarpeelliseksi (lue: hän ei oikeasti tunne tunnetta) pyytää anteeksi, vaan pahoittelee mielipahaa tms. Kolmanneksi, jos minä loukkaan häntä (tai joku muu), hän ei "anna anteeksi" vaikka pyytäisi ja pahoittelisi ja olisi kaksinkerroin itsekin mielipahasta. Syynä on se, että asia tapahtui jo ja siihen johti se ja se syy ja nyt se pitää vaan päästä yli ja hyväksyä yhtenä rikkeenä. Eli tämmöinen tietynlainen ankara lain lukeminen "oikeiden tunteiden sijaan" ja oikean aidon lämminhenkisen anteeksiannon ja omien ja toisten virheiden hyväksymisen.

Ja tämä ystäväni on siis yleisesti ottaen hyvää seuraa, empaattinen, ystävällinen, kiinnostunut jne. Jotenkin se sitten syvässä ystävyyssuhteessa jää tietyllä lailla pinnalliseksi. En usko, että ystäväni itse ensinnäkään tiedostaa asiaa ja toiseksi voi sille mitään. Koska itsenäisyyshän on hyve, ja toisiin ei voi tukeutua.

En ole ap, mutta tämähän on selvästi minä. :D Oikeudenmukaisuus. <3 Mutta näinhän se on, että lähtökohtaisesti anteeksipyynnöt ovat aika turhia, koska what is done is done. Eihän se asia siitä mitenkään muutu, vaikka sanoisi, että okei, saat anteeksi. Asia on siltikin tehty ja painaa toisen mieltä ehkä seuraavat 20 vuottakin. Olennaisempaa on se, miksi joku teki pahasti alkujaankaan, mikä oli motiivina. Suht turhia nuo ovat etenkin silloin, jos anteeksipyynnöt ovat vain tapa tehdä myöhemmin uutta pahaa eli paha teko, jonka jälkeen taas mekaaninen anteeksipyyntö.

Mutta mikä ero on pahoitella mielipahaa ja "tuntea tunne"? Ja toisaalta  mistä tiedät, kumpaa hän tekee? Harvempi meistä kai voikaan toisen tunnetta varsinaisesti tuntea, ellei toinen selkeästi kuvaile, miten hän itki päiväkausia asian takia ja vain makasi sängyssä.