En halua isääni lapseni elämään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäsi on tajunnut elämästä sellaista, mitä ei ole ymmärtänyt ennen. Hän on tajunnut, miten lapsesta kasvaa tasapainoinen ja onnellinen, ja hän haluaisi varmistaa, että lapsenlapsensa saisi kaiken hyvän ja onnen. Hän ehkä ajattelee olleensa nuorena jotenkin sokea kaikelle tälle, ei ole ymmärtänyt oman toimintansa vaikutuksia. 

Voisitko kysyä häneltä suoraan, miksi hän kohtelee lapsenlastaan eri tavoin kun kohteli omia lapsiaan? Toivottavasti hän osaisi pukea ajatuksensa sanoiksi.

En valitettavasti usko mihinkään näin ylevään, eikä siitä ole näyttöjä. Uskon hänen heränneen, kun tosiaan makasi tovin sairaalassa eikä äitini lisäksi kukaan käynyt katsomassa. Sen edestään löytää. Elämänsä kunnossa ei nähnyt tarpeelliseksi huolehtia lapsistaan tai edes vaimostaan, ja nyt vanhana & sairaana näkee, ettei ympärillä ole siksi ihmisiä, joka välittäisivät.

Kuten kerroin, minulla ei ole keskusteluyhteyttä isääni ollut kymmeniin vuosiin(tai no, koskaan), enkä voita mitään sillä että avaisin sen nyt. Kuten eräs kommentoija hoksasi, perimmiltäni en edelleenkään luota mieheen, varsinkin kun avioliiton ulkopuoliset suhteet jatkuvat yhä (käsittääkseni enemmän hyväksikäyttönä ja rahan saamiseen). Haluan suojella lastani samalta välinpitämättömyydeltä, minkä itse lapsena koin. Koskaanhan ei tiedä, jos isäni taas kyllästyy. Käsittääkseni meidänkin kanssamme hän ihan pienenä jaksoi touhuta (tosin emme muista siskoni kanssa tästä mitään).

Onhan tuo aika erikoinen ukki, jos edelleen pitää sivusuhteita. Isäsi on melkonen pukki, kuka käyttää hyväkseen ketä?

Miksi äitisi sietää tuota, vai ovatko peräti sopineet, että se sopii äidillesi? Vaikea minunkin olisi tuota sulattaa, pelkästään jo myötätunnosta äitiä kohtaan.

Ottaisin suoraan puheeksi, et siinä mitään häviäkään.

Mä jätin isäni  täysin veks isovanhemmuuskuvioista enkä  ole katunut.

Miun vanhemmat on luojan kiitos eronnu jo aikaa sitten ja voin tehdä (ja teinkin) päätöksem, ettei isälläni ole mitään asiaa lapseni elämään. Lapseni ei tarvitse epäluotettavaa ja tunnekylmää ukkia mihinkään. Äitini nykyinen mies on maailman ihanin pappa ja lapselleni valtavan rakas. Biologia ei tee kenestäkään hyvää vanhempaa tai isovanhempaa vaan rakkaus.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli sama tilanne. Minusta ja veljestäni ei ollut kiinnostunut, mutta lapsenlapsista on. Annoin pitkin hampain tilaisuuden ja nyt meidänkin välit on paremmat, mutta ei missään nimessä "normaalit" . Uskalsin jopa kysyä isältä miksi me emme ikinä kiinnostaneet häntä. Vastaus oli, että kun olim lapsi meillä meni tosi huonosti rahallisesti ja hänellä vaan ei meinannut kasetti kestää, kun oli häätöuhka ja rahat lopussa ja meille piti esittää just toisin ettei me huolestuta lapsina, että riittääkö ruoka. Isä ajatteli, että ilman meitä lapsia olis paremmin ja tekiskö itsemurhan jos työt lähtee alta, niin perhe sais jotain tukia. Nyt lapsenlapsille riittää aika ja jaksaminen ihan eri tavalla kuin silloin 25 vuotta sitten, kun joutui miettimään, että jos lapselle ostaa sopivat kengät niin syökö aikuiset tällä viikolla muuta kuin näkkäriä. Kuulemma sellaisiakin aikoja oli, että meille sanottiin, että nyt on vähän huono olo, ei tee mieli ruokaa ihan siksi, että riitti meille lapsille ja äidilleni pidemmäksi aikaa yksi ruoka.

Minä näkisin tuollaisen toiminnan tosi välittämisenä, mikäli oikein ymmärsin. Isäsi siis Suunnitteli omasta,elämästään luopumista teidän hyvinvoinnin eteen ja vanhempasi olivat syömättä, että teillä riittäisi,ruoka. Voiko oman epäonnistumisen tunteiden kanssa painivilta vanhemmalta enempää vaatia.

Up

Isäsi on aikanaan toiminut väärin. Sinun ei tarvitse ottaa isääsi elämääsi enempää kuin mitä itse tahdot. Kuitenkin ajattelisin asiaa enemmänkin lapsesi kannalta. Jos isäsi on kelvollinen isoisä, niin onhan se lapselle rikkaus, että hänen elämässään on myös isovanhemmat. Myös tapa miten omiin vanhempiisi suhtaudut vaikuttaa lapseen. Äidillesi myös lapsenlapsi lienee tärkeä.

Itse ajattelen, että olisi hyvä jättää vanhat painolastit menneisyyteen miten hyvin se sitten onnistuukin. Vaikka ikäviä kokemuksia on, on kuitenkin hyvä ettei esim pahoinpitelyä tms ole ollut. Sitä olisi vielä vaikeampi käsitellä tässä asiassa.

:)

Mielestäni olet itsekäs. Se näkyy tekstistäsikin: "Ongelma on, että mulle tekee tosi pahaa nähdä lapseni sellaisen ihmisen kanssa, joka on käytännössä koko ikäni kohdellut mua (ja siskoani) kuin ilmaa ja nyt sitten herännyt yhtäkkiä isoisyyteensä. Tuli oikein ahdistunut olo käydä vanhemmilla lapsen kanssa, ja toki harmittaa äitini puolesta, joka on lapsesta myös innoissaan & hyvä hänen kanssaan, jos emme kävisi siellä". 

Eli Ap on katkera siitä ettei isä ole lapsuudessa häntä huomioinut, ja siksi hakee vahvistusta siihen, että voisi riistää lapseltaan oikeuden isoisään. Ja äidiltään isoäitiyteen.

Oma isoisäni on tullut lapsena omien vanhempiensa taholta pahoinpidellyksi ja lopulta hylätyksi. Se aiheutti sen, että hän ei oikein osannut olla isä lapselleen (oli liian etäinen, ankara, ja lisäksi oli päihdeongelmia). Onneksi vanhempani antoivat siitä huolimatta minun rakentaa suhteen isoisääni, koska hän oli todella erilainen isoisänä kuin oli ollut isänä. Sain kaiken huomion ja rakkauden häneltä lapsena, luultavasti kaiken senkin, jota ei osannut omalle lapselleen antaa. Olisin menettänyt yhdenntärkeimmistä ihmissuhteistani, jos vanhempani olisi omaa katkeruuttaan estänyt tapaamisemme.

Suosittelen, että jos sinulla on isäsi kanssa selvittämättömiä asioita, ota ne esille hänen kanssaan kahden kesken. Ihmiset muuttuvat, ja ehkä isäsikin katuu sitä millainen isä on teille ollut aikanaan. Miksi hänelle ei voi antaa edes mahdollisuutta?

Siinä tapauksessa ymmärtäisin, jos olisit tullut hyväksikäytetyksi tai pahoinpidellyksi.

Isäni oli myös pahoinpidellyt äitiäni kun olimme pieniä.

AP

Mun isäni  ei osallistunut lapseni elämään juuri tuosta syystä etten voinut luottaa siihen kauanko  ukko  jaksaa isoisää leikkiaä. Onneksi varapappoja oli  ja on edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli myös pahoinpidellyt äitiäni kun olimme pieniä.

AP

Toi ois jo syy pyytää äitiä eroamaan ja laittaa välit totaalipoikki isän kanssa.

Kostat samalla lapsellesi kieltämällä häneltä isovanhemmat. Mitä vastaat, kun lapsi myöhemmin kyselee heistä? Että et antanut heidän olla lapselle isovanhempia, koska isäsi ei ollut mielestäsi tarpeeksi hyvä ihminen? 

Rankaiset isääsi lapsesi kustannuksella. Eväät lapseltasi mahdollisen hyvän ihmissuhteen, ja mahdollisuuden tuntea yhteyttä suvun vanhempiin jäseniin ja kokemusta omista juurista.

Olet varmaan lapsellesi kateellinen isäsi häneen kohdistamasta kiintymyksestä. Ikävä äiti olet; luulisi että yrittäisit olla lapsellesi parempi vanhempi.

En ole kiinnoatunut rankaisemaan ketään. On varmasti vaikeaa ymmärtää, miten vieras ihminen oma isä voi olla vaikka on asuttu saman katon alla koko lapsuus. Siihen päälle alkoholismi, totaalinen ignore ja äidin hakkaaminen.

Olo on samanlainen kuin jos joku random vanhus kyselisi saako nähdä lastani. Miksi ihmeessä antaisin?

Todella itsekästä äitiyttä. Lapsellasi olisi oikeus kokea sukunsa jatkuvuutta. Sinulle isäsi ovi olla random tyyppi mutta lapsellesi välttämättä ei.

Sinun päätöksesi. Keksi kuitenkin kunnon tekosyy lapsellesi.

Ap  hyvä, sinun ei tarvitse tehdä yhtään mitään, mitä et tunne oikeaksi ja hyväksi.  Isäsi on aikoinaan kulkenut omaa tietänsä, eikä lasten kuulu surullisen lapsuuden kokeneena aikuisenakaan yrittää ymmärtää isänsä tekemisiä.  Sinulla on oikeus omaan elämään jonka olet onneksi kaikesta kokemastasi huolimatta onnistunut rakentamaan.  Älä ihmeessä jätä lastasi vastentahtoisesti isäsi syliin, luota vaistoosi.  Itse en usko, että kukaan paranee tai perusperseinen luonne oikenee, sorry 🤔.  On isälläsi sitten mikä ongelma tahansa taustalla, se ei ole tietenkään sinun vikasi, tuskin pystyt tai olisit kyennyt sitä myöskään millään tasolla helpottamaan.  

Ota sinä vastuu omasta ja perheesi hyvinvoinnista. Kaikkea hyvää toivoen .

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä sun pitäisi antaa isällesi mahdollisuus ja lapselle suhde isoisäänsä. Ihminen voi muuttua. Eikö ole vain plussaa mitä enemmän lapsella on välittäviä ihmisiä ympärillä.

Eli susta on ok että väkivaltainen, naisia  vähätteleväja pataan läiskivä  äijä antaa miehenmallia lapselle? No voi yök. Eivät nuo muutu. Mielienkiinto menee viimeistään silloin kun lapsenlapsi  lakkaa pitämästä isovanhempaa kaikkitietävänä auktoriteettina.

Vierailija kirjoitti:

Todella itsekästä äitiyttä. Lapsellasi olisi oikeus kokea sukunsa jatkuvuutta. Sinulle isäsi ovi olla random tyyppi mutta lapsellesi välttämättä ei.

Ei vaan ap  on ihan ok ja lapsensa parasta ajatteleva äiti  jos ei altista lasta moisen ihmisen vaikutusvallalle.

Naistaan pettävä ja mätkivä mies ei ansaitse isoisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

En ole kiinnoatunut rankaisemaan ketään. On varmasti vaikeaa ymmärtää, miten vieras ihminen oma isä voi olla vaikka on asuttu saman katon alla koko lapsuus. Siihen päälle alkoholismi, totaalinen ignore ja äidin hakkaaminen.

Olo on samanlainen kuin jos joku random vanhus kyselisi saako nähdä lastani. Miksi ihmeessä antaisin?

Olosi on tuollainen, mutta tosiasia on, että ei ole random vanhus. Mitä haittaa siitä olisi, että lapsesi silloin tällöin tapaisi isoisäänsä? Ei siitä tarvitse mitään läheistä suhdetta muodostua. Jos isäsi ei jaksa "leikkiä isioisää" kovin pitkään, niin ei sekään haittaa. Yleensä lapsista on mukava ajatella, että on sellainen ja sellainenkin sukulainen olemassa. Jos ei ole mitään ikävää kokemusta olemassa. Älä nyt sekoita omia kokemuksiasi lapsen kokemukseen! Ehkä sun olisi syytä suorastaan selvitellä suhdettasi isään ammatti-ihmisen kanssa, nyt kun itselläsi on lapsi.