Mies muuttuu vihamieliseksi, kun minuun koskee

Hän varmaan kokee menettäneensä miehisen hallinnan asioista ->pelko joka näkyy ulospäin vihana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on nyt täysin epäsuosittu mielipide, mutta mun mielestä fyysisestä kivusta itkeminen on lasten hommaa enkä osaisi itsekään suhtautua aikuiseen joka reagoi niin. Enkä tarkoita ettei kipua saisi ilmaista, huudahtaminen, valittaminen, jopa kiroaminen on mun mielestä ihan ok. Ja itkeminen syvästä mielipahasta on tietysti minkä hyvänsä ikäisellä ymmärrettävää. Mutta itkeminen kyynelten kanssa pelkästä fyysisestä ohimenevästä kivusta on aikuiselle erikoinen reaktio.

Eihän ap varsinaisesti itkenyt, vaan kyyneleet tulvahtivat silmiin reaktiona kipuun. Se on ei-tahdonalainen, yleinen reaktio äkilliseen kipuun eikä kerro mitään ihmisestä (pitkän linjan joukkue-urheilijana voin todistaa että niin voi käydä niille kovimmille tyypeille, kun taas herkkikset eivät välttämättä kyynelehdi).

Minulle jäi kyllä aloituksesta vähän erilainen kuva. Ja ap itsekin puhui itkemisestä.

aloituksesta: "kyyneleet ovat nousseet silmiini kivusta. En ole tehnyt siitä numeroa..." <- tuo on kyllä täsmälleen sen ei-tahdonalaisen reaktion kuvaus.

Mutta vaikka ap olisi itkenyt niin miehen reaktio on silti outo...

Asperger

Tämä ei ole mikään sukupuolikysymys. Lähes poikkeuksetta ihmiset joiden lapsuudessa ei ole ollut sallittua osoittaa heikkoutta/kipua/sairautta, ahdistuvat ja hermostuvat jos kumppani tai muu läheinen näin tekee aikuisena. En sano että se on oikein, mutta käytökselle on looginen selitys. Kun on ankarasti paukutettu mieleen, että kaikki heikkouden osoitukset ovat absoluuttisen kiellettyjä, henkilö hämmentyy ja ahdistuu kun näkee jonkun kuitenkin käyttäytyvän niin. Se taas näkyy ulospäin vihaisuutena ja hermostuneisuutena tai totaalisena ignooraamisena. Tällä ei ole myöskään mitään tekemistä henkilön empatiakyvyn kanssa. Tavasta on kuitenkin mahdollista oppia pois kunhan sen tiedostaa itse.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli vähän samantapainen ex. Jos minä sairastuin tai minuun sattui niin hän muuttui jotenkin vihamieliseksi, ei tosin yhtä pahalla tavalla kuin ap:n mies. Hän ei suostunut keskustelemaan asiasta kun otin sitä puheeksi. Lopetin liittomme lopulta muista syistä, mutta eroamisen yhteydessä kysyin vielä kerran että miksi aina meni vihamieliseksi kun olin sairas. Hän kertoi silloin suoraan, että oli aina ihan vilpittömästi ajatellut, että minä esitän kerjätäkseni huomiota ja häntä ärsytti valheellinen huomionkerjäys. Kauhistuin tästä selityksestä ja sanoin, että olin kyllä joka kerta ollut ihan aidosti sairas, näytin hänelle vielä kerran myös sairauksia koskevat lääkärinpaperit (joita hän ei ollut suhteen aikana suostunut pyynnöistäni huolimatta koskaan lukemaan). No hän vihdoin ne luki ja myönsi että oli ollut väärässä ja että olin ollut oikeasti sairas ja pyysi anteeksi että oli epäillyt minun valehtelevan ja kerjäävän huomiota. Hän ei osannut selittää miksi oli ajatellut minusta sellaista, koska sanoi kyllä että en ollut hänelle missään mitenkään noin muuten valehdellut tms. 

Meilläkin mies aina epäilee, että lapsemme esittävät sairasta tai sairaampaa kuin ovatkaan. Olen siitä ihan hänelle suuttunutkin, koska tunnen lapseni enkä ikinä epäilisi, että tarha- ja alakouluikäiset sellaista tekisivät. Ovat olleet ihan aidosti kuumeessa jne.

Pohdittuani mieheni omituista käytöstä olen tullut tulokseen, että hänen oma narsisti-isänsä on kenties epäillyt miestäni lapsena hänen ollessaan sairaana, joten hänkin epäilee omia lapsiaan samasta teeskentelystä. Mieheni myös vihaa huomionhakua ja sanoo sitä säälinkerjäämiseksi. Ei siis ole mikään empaattisin tapaus. Silti itki, kun prinsessa Diana kuoli (?!). Mieheni mielestä sääli on sairaus eikä heikkoutta sallita. Yksin pitää ihmisen pärjätä.

Itselle vaikea käsittää miksi joku kaipaa sääliä ja voivottelua. Itse en kaipaa mitään kyselyjä kuinka pärjään ym. Apu ja pikku palvelukset mukavia jos itsellä vaikea liikkua vaikka kun jalka oli paketissa. Voivottelun sijasta ennemmin kaipaan iloisempia puheenaiheita ja esimerkiksi läheisen kuoleman jälkeen ennemmin keskustelin muiden elämässä olevista mukavista asioista kuin kerroin tuntemuksiani muille.

Vierailija kirjoitti:

Itselle vaikea käsittää miksi joku kaipaa sääliä ja voivottelua. Itse en kaipaa mitään kyselyjä kuinka pärjään ym. Apu ja pikku palvelukset mukavia jos itsellä vaikea liikkua vaikka kun jalka oli paketissa. Voivottelun sijasta ennemmin kaipaan iloisempia puheenaiheita ja esimerkiksi läheisen kuoleman jälkeen ennemmin keskustelin muiden elämässä olevista mukavista asioista kuin kerroin tuntemuksiani muille.

Ei kai tässä sääliä tai voivottelua kukaan ole kaivannut, vaan sairauden ja kivun huomioon ottamista arjessa ja ymmärtäväistä asennetta.

Vierailija kirjoitti:

Kokeilepa sellaista, että seuraavan kerran kun jättää sinut itkemään, pysähdyt ja lähdet toiseen suuntaan. Jos ei tule perään, lähde pois ihan tyystin, etkä ota yhteyttä. Voipi havahduttaa. Mieshän taantuu johonkin varhaislapsuuteensa tuossa, silloin ei normaalikyselyt auta yhtään. Sekoittavat vain, ja seuraavaksi saat luovia tekosyiden ja valheiden meressä.

Suhtautuuko hän kylmästi muidenkin tarvitsevuuteen ja heikkouteen, vaiko vain sinun?

Jos joku jättäisi minut ja lähtisi eri suuntaan, en todellakaan lähtisi perään. Sehän on todella selvä merkki, että toinen ei halua olla kanssani vaan haluaa kauas minusta.

Joillekin sellainen voi olla jotain parisuhdevaltapeliä. Itse en ole sellaisesta pelistä tai pelaajista kiinnostunut, joten jätän ne muille.

Alkaahan se ärsyttää, kun pikkuprinsessa on koko ajan kerjäämässä sääliä ja huomiota. Oletko kuullut sadun lapsesta, joka huusi sutta?

Vierailija kirjoitti:

Mun mies saa taas oikein hellyydenpuuskan, kun näkee mut sairaana. Hyysää ja silittää poskea ja kampaa hiuksia. Oikein mietityttää onko sillä joku fetissi. Ei kai pitäs valittaa, kun näköjään toisinkin vois olla.

Sillä on munchausenin syndrooma. Pitää sinut kipeänä, että voisi hoivata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselle vaikea käsittää miksi joku kaipaa sääliä ja voivottelua. Itse en kaipaa mitään kyselyjä kuinka pärjään ym. Apu ja pikku palvelukset mukavia jos itsellä vaikea liikkua vaikka kun jalka oli paketissa. Voivottelun sijasta ennemmin kaipaan iloisempia puheenaiheita ja esimerkiksi läheisen kuoleman jälkeen ennemmin keskustelin muiden elämässä olevista mukavista asioista kuin kerroin tuntemuksiani muille.

Ei kai tässä sääliä tai voivottelua kukaan ole kaivannut, vaan sairauden ja kivun huomioon ottamista arjessa ja ymmärtäväistä asennetta.

En itse näe ap:n kuvauksessa asioista ongelmaa. Esim tuo, että hän kävelee hitaammin parkkipaikalta.

Tai jos itkeskelee kotona. Minkä sille mahtaa. Särkylääkkeitä voisi antaa, siinä se.

Mukavaa on vaikka jos siivoaa kotona enemmän ja laittaa ruokaa ym kun toisen vaikeampi liikkua. Huomioikohan ap:n mies tällä tavalla? Se kuvastaisi välittämistä ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai mies hakannut sinua?

Mitä, ei! Ihan onnettomuus oli kyseessä.

Ap

"Kävelit päin ovea ja putosit portaista?"

Jätä se äijä. Se on tunnevammainen ääliö, joka kohdistaa sinuun vähintään henkistä väkivaltaa ja halveksuntaa, ellei peräti fyysistä. Rakastava puoliso ei jätä kivusta itkevää yksin vaan vie tämän vaikka väkisin lääkäriin. Niin sinäkin tekisit hänelle, etkö vain? Älä tyydy vähempään.

Minä olen varmaan tämän ketjun ainoa, joka uskaltaa tunnustaa saman ominaisuuden itsessään. En pidä itseäni narsistina tai autistina, mutta mies sairastaessaan jotenkin ärsyttää minua. Ja olen muuten nainen.

Miehelläni on ns. herkkä vatsa. Jos on tulossa jokin tiukka tilanne töissä, hän alkaa jo edellispäivänä voivotella, että oivoi kun mulla on vatsa sekaisin, söinköhän jotakin sopimatonta. Mun pitää oikeasti hillitä itseni, etten sanoa töksäytä, että kokoa nyt itsesi.

Samoin jos mieheni saa flunssan, hän tuntuu koko ajan huokailevan ja esittävän kipeämpää kuin onkaan. Varmaan koko juttu on korvieni välissä. Olisi kiva osata olla aidosti empaattinen häntä kohtaan, koska muita ihmisiä kohtaan pystyn sitä olemaan, mutta jostakin selkäytimestä nuo tunteet tulevat.

Ja tiedoksi alapeukuttajille: olen aikuinen ihminen ja tiedän, ettei tunneimpulssien mukaan ole pakko toimia. Hillitsen itseni. Hoivaan miestä niin hyvin kuin osaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen varmaan tämän ketjun ainoa, joka uskaltaa tunnustaa saman ominaisuuden itsessään. En pidä itseäni narsistina tai autistina, mutta mies sairastaessaan jotenkin ärsyttää minua. Ja olen muuten nainen.

Miehelläni on ns. herkkä vatsa. Jos on tulossa jokin tiukka tilanne töissä, hän alkaa jo edellispäivänä voivotella, että oivoi kun mulla on vatsa sekaisin, söinköhän jotakin sopimatonta. Mun pitää oikeasti hillitä itseni, etten sanoa töksäytä, että kokoa nyt itsesi.

Samoin jos mieheni saa flunssan, hän tuntuu koko ajan huokailevan ja esittävän kipeämpää kuin onkaan. Varmaan koko juttu on korvieni välissä. Olisi kiva osata olla aidosti empaattinen häntä kohtaan, koska muita ihmisiä kohtaan pystyn sitä olemaan, mutta jostakin selkäytimestä nuo tunteet tulevat.

Ja tiedoksi alapeukuttajille: olen aikuinen ihminen ja tiedän, ettei tunneimpulssien mukaan ole pakko toimia. Hillitsen itseni. Hoivaan miestä niin hyvin kuin osaan.

Sama juttu täällä. Olen myös nainen ja parisuhteessa miehen kanssa. En näytä ärtymystäni koskaan ulospäin, mutta jostain syystä en kestä ollenkaan muiden heikkoutta. Tiedostan että olen jollain tavalla tunnevammainen eikä sen myöntäminen ole minulle vaikeaa. En kuitenkaan pidä itseäni narsistina. Minulla oli oikeasti erittäin traumaattinen lapsuus, joka sisälsi mm. rajua väkivaltaa, se varmasti vaikuttaa tähän joiltain osin. Mutta juuri kuten sanoit, en toimi tunneimpulssieni varassa enkä koskaan näytä ärtymistäni millään tavalla ulospäin vaan esitän hoivaavaa ja huomioonottavaa. Olisi vaan mukavaa jos se olisi aitoa, tuntuu pahalta etten osaa olla sellainen luonnostaan. Samoin en itse siedä ollenkaan jos joku voivottelee tai haluaa hoivata minua kun olen kipeä, se melkein oksettaa minua. En osaa selittää mitään syytä tälle. Meitä on varmasti muitakin mutta tästä on vaikea puhua, kun leimataan heti mielisairaaksi narsistikusipääksi.

JSS!!!