Miksi äitini pelkää kaikkea ja yrittää suojella minuakin maailmalta?

Kuinka kauan olet asunut omillasi? 

Kun aikoinaan muutin 18-vuotiaana pois lapsuudenkodistani, äitini mielestä maailma muuttui sillä sekunnilla vaaralliseksi paikaksi. Nuoren täysi-ikäisen naisen mielestä äidin huolehtiminen oli toisaalta mukavaa, mutta toisaalta myös äärimmäisen ärsyttävää. Kun oma tyttäreni muutti omilleen, aloin ymmärtää äitiäni. Huomasin nimittäin, että oli tuhat ja yksi pientä asiaa, jota en ollutkaan koskaan opettanut lapselleni. Asioita, joista olin aina huolehtinut itse ja niin "selkäytimellä", että en ollut älynnyt neuvoa lastani. Olin toki neuvonut ja opastanut lastani elämän suurissa asioissa, jotta hänen siipensä kantaisivat, mutta kaikenlaiset pikkuasiat oli jäänyt neuvomatta. Aivan kuten oli jäänyt aikoinaan äidiltänikin. Maailma oli myös muuttunut parissa vuosikymmenessä niin, että asiat, joita itse pidin nuuorena ihan turvallisina, ei tuntunutkaan 20 vuotta myöhemmin turvallisilta. Olin aina huolesta soikeana, kun tiesin tyttäreni olevan viikonloppuna Helsingin yöelämässä. Vaikka itsekin olin siellä samanikäisenä riekkunut ilman pelon häivää, mutta äitini taas oli ollut silloin huolesta suunniltaan. 

Mulla meni noin kolme vuotta ennenkuin lakkasin huolehtimasta. Tai en ole lakannut huolehtimasta vieläkään, vaikka tyttären muutosta on jo 10 vuotta. En vaan enää ajattele aina kaikkea pahinta tapahtuvaksi ja vaikka ajattelisinkin, en sano sitä ääneen. 

Osaako joku sanoa, helpottaako huolehtiminen lapsen kasvaessa? Lapset nyt siis alakoululaisia.

novittu mä e ainakaa päästä irti mun pienipäisestä tytöstä..se tarttee vielä huolenpitoo ja valvontaa,,se o vasta 26 et hei miettikää vähä mitä mokia tommone tekis jollei iskä vahtis sitä 24/7.

Itse olen äitinä aika läheisriippuvainen. Pelkään usein että miehelleni ja varsinkin tytölleni käy jotain. Jos jään yksin, olen tosi surullinen.

Tiedostan asian itse, ja vien lastani kavereille, autan häntä itsenäistymään. Jos huomaan liikaa kontrolloivani lasta, hengitän syvään ja keksin hetkeksi muuta puuhaa.

Kaikki juontaa juurensa siihen, kun tyttöni ja minä jouduimme kolariin tytön ollessa 1-vuotta. Olimme matkustajina, minulla ei ajokorttia. Koin liikaa syyllisyyttä ja epäonnistumisen tunnetta, syytin itseäni ja syytin kaikkia. Vaikka kukaan ei oikeastaan ollut syyllinen, keli oli hyvin huono ja auto lähti liukuun.

Tyttöni on onneksi terve ja tempramenttinen, hän osaa ottaa omaa tilaa ja sanoa ei myös minulle, jos yritän liikaa suojella ja kontrolloida häntä.

Pointti on se, voisit kysellä äitisi historiasta ja jutella hänen kanssaan. Ehkä löydät jonkun tapahtuman, joka on vaikuttanut häneen ja tehnyt hänestä ylisuojelevan.

Tärkeintä on että pistät rajat. Näet häntä milloin itse haluat. Kutsut kahville kun sinulle sopii. Älä vastaa usein puhelimeen. Äitisi näkee että tarvitset nyt omaa aikaa, ja hallitset omaa elämääsi. Silloin hänen huolensa helpottaa. Tsemppiä! :)

Vierailija kirjoitti:

Osaako joku sanoa, helpottaako huolehtiminen lapsen kasvaessa? Lapset nyt siis alakoululaisia.

Riippuu ihan sinusta ja lapsistasi. Oleellista on, uskallatko päästää lapsistasi irti Ja sekin vaikuttaa, saavatko lapsesi itsenäistyä jo lapsuudenkodissa asuessaan vai "koittaako vapaus" vasta sitten, kun muuttaa omilleen. Muistan mä vieläkin ensimmäisen yön, kun tytär ei enää tullutkaan kotiini vaan meni omaan kotiinsa. Heräsin joskus kahden aikaan yöllä ja mieli teki soittaa ja kysyä, että onhan tyttö varmasti turvallisesti kotona ja kaikki hyvin. Noh, en soittanut ja herättänyt :D 

Meillä on tapana edelleenkin ilmoitella, jos esim lähdetään ulkomaille tms. Tytär on onnistunut maailmalla reissatessaan osumaan kerran keskelle maanjäristystä ja kerran hurrikaanin keskelle. Tietenkin silloin tuntui kuin sydän olisi kääntynyt ympäri, kun lapseensa ei saa muutamaan päivään yhteyttä millään viestintävälineellä ja tapahtumia alueella voi seurata ainoastaan uutisista ja netistä. Olen mä sen verran huolestunut vieläkin (lapseni ovat jo kolmekymppisiä), että kun lapset ovat jossain maailmalla, seuraan sen maan ja alueen paikallisuutisia. 

upp

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Joo. Eräs fiksuimmista sukulaisistamme onkin sanonut että äitini on läheisriippuvainen, siis äidilleni suoraan on sanonut näin. Äitihän suuttui. Hän ei koskaan voisi myöntää että hänessä on jotain ' vialla '. Toki joskus hän sanoo itse itseään epäonnistuneeksi äidiksi mutta silloinhan ei kuulija voi yhtyä tuohon mielipiteeseen, vaan äitini hakee sillä lauseita ' etkä ole, olet maailman paras äiti!' Hän on saanut minut riippuvaiseksi hänestä...tuntuu että en pysty itsenäistymään ellen katkaise kylmästi välejäni häneen. Mutta sitäkään en haluaisi tehdä. Äitini silmät vettyy ja kurkkua alkaa kuristaa jos puhun hänelle siitä että haluaisin itsenäistyä ja ottaa vähän etäisyyttä häneen.

Ap

Siis v*ttu sulla on joku susta välittää aidosti, ja  on ehkä  vähän liian ''huolehtivainen'' ja mietit jo välien katkaisua!?

 Maailmalla tapahtuu tietyissä maissa paljon pahaa ja äitisi on vain välittävä kun kertoo  mitä maita kannattaa karttaa. Tai miten ehkäistä vaaratilanteita. Sinulle se voi kuulostaa neuroottiselta , mutta äitisi selvästi haluaa ennaltaehkäistä (hänen mielestään) vaaralliset tilanteet. Vaikka se susta tyhmältä tuntuisikin.

Olet jo itsenäistynyt, mutta sua vaan ärsyttää äitisi huolenpito? 

Joo, ärsyttävää, mutta tuskin on estänyt sinua elämästä tai muuttamasta pois kotoa. 

Tuskin joka päivä soittaa paahtimista yms vaarallisista asioista. Joka tapauksessa kaikilla ei ole välittävää äitiä, ja mua ottaa päähän lukea tällaista pskaa. Sori vaan.

Mullakaan ei ole huolehtivaa äitiä, mutta en todellakaan ymmärrä. Lapsen tukehduttaminen on ihan yhtä paha kuin välinpitämättömyys. Vähän nyt kykyä ajatella muusta kuin omasta näkökulmastasi...

Isäni mielestä kaikki on vaarallista, mitään ei kannata kokeilla, koska ei voi koskaan tietää miten(huonosti) käy. Ei ole itse päässyt hirveän pitkälle juuri tuon asenteen takia. Mielestäni tuo on juurikin enemmän asenne, kuin joku narsistinen tai läheisriippuvainen piirre, toki en ole psykologi, mutta minusta tuo suhtautuminen asioihin kertoo enemmän huonosta itsetunnosta ja kenties siitä että hän on itse kokenut menneisyydessän jotain traumatisoivaa joka on saanut pelkäämään jokaista asiaa. Myös masennuksella saattaa olla osuutta asiaan.

Yritti hänkin aikoinaan kun olin nuori, estää minua lähtemästä ulkomaanmatkalle, mutta olihan se vaan lähdettävä. Lähdin lopulta niin etten kertonut hänelle asiasta vasta kun olin palannut. Sitten oli hän ihan että miten ihmeessä sinä pärjäsit, eikö sinua ryöstettykään, eikö kone tippunutkaan alas? jne. jne.

Kiinnitä vähemmän huomiota äitiisi ja elä itse omaa elämääsi, muuten huomaat myöhemmin että se jäi elämättä.

Uppp

Omassa lapsuudessa ollut jotain turvattomuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Tajuatte sitten, kun saatte omia lapsia. Siitä alkaa ikuinen huolehtiminen, joka joilla voi mennä överiksi.

Mä tajusin vasta omien lasteni myötä kuinka pielessä kaikki olikaan oman äitini kanssa.

Itseä myös ärsyttää vanhempien tyyli olla kiskomassa kahvinkeitintä aina irti pistorasiasta joka hemmetin välissä kun sitä ei käytetä. Pistorasiassa on jo musta jälki kun se on kai tästä jatkuvasta nykimisestä kulunut jo puhki ja siellä on joku oikari tai kosketushäiriö iskenyt.

Olen jo 60. Äidilläni on tuota samaa sillä lisäyksellä, että äitini on ollut vakavasti masentunut vuosikymmeniä. 

Kunnollinen itsenäistyminen on jäänyt mulla tapahtumatta, kun äitini on tavallaan tarvinnut minua ollakseen tarpeellinen tässä maailmassa. 

Tällä hetkellä äitini muisti on heikkenemässä. Muutin perheineni lähelle muutama vuosi sitten. Isäni kuoli. Äitini ei kestä olla yksin eikä hyväksy kuolemaa. Ei moneen kuukauteen myöntänyt itselleen puolisonsa kuolleen. 

Oma äitini taas vanhemmiten yrittää myrkyttää minua syöttämällä kaikkea sokerista ja makeaa täyteen ja pakastimesta tuputtaa vanhoja ruokia.

Vierailija kirjoitti:

Olen jo 60. Äidilläni on tuota samaa sillä lisäyksellä, että äitini on ollut vakavasti masentunut vuosikymmeniä. 

Kunnollinen itsenäistyminen on jäänyt mulla tapahtumatta, kun äitini on tavallaan tarvinnut minua ollakseen tarpeellinen tässä maailmassa. 

Tällä hetkellä äitini muisti on heikkenemässä. Muutin perheineni lähelle muutama vuosi sitten. Isäni kuoli. Äitini ei kestä olla yksin eikä hyväksy kuolemaa. Ei moneen kuukauteen myöntänyt itselleen puolisonsa kuolleen. 

Munkin äitini oli matkustajana kolarissa, kun olin ihan pieni. Samoin kuin edellä kirjoittaneen äiti. Voi olla perää. 

Tilanne ei muutu, ellet muuta kauemmas. Mitä pikemmin, sen parempi.

Vierailija kirjoitti:

Itseä myös ärsyttää vanhempien tyyli olla kiskomassa kahvinkeitintä aina irti pistorasiasta joka hemmetin välissä kun sitä ei käytetä. Pistorasiassa on jo musta jälki kun se on kai tästä jatkuvasta nykimisestä kulunut jo puhki ja siellä on joku oikari tai kosketushäiriö iskenyt.

Ohis: meilläkin vanhemmilla on yksi pistorasia mustunut. Kokeilin sitä ja se on täysin löysä. 

Kielsin käyttämästä. Se ei ole turvallinen. 

Valitettavasti monet iäkkäät ihmiset on täysin aivopesty koronapropagandalla ja heti perään loputon sotapropagandan vyörytys joka on jatkunut jo vuosia, on tehnyt heistä kroonisessa pelossa eläviä.