Miksi äitini pelkää kaikkea ja yrittää suojella minuakin maailmalta?

Vierailija kirjoitti:

Lopetat sen äitisi tunteiden ajattelemisen joka käänteessä etkä  kerro hänelle kaikkea. Silleen se menee, aikuistuminen.

Tämä on todella hyvä neuvo.

Oma äitini on samanlainen kuin ap:n äiti, ja vasta kun sain hänet pois elämästäni pystyin aloittamaan oman elämän elämisen. Aikaisemmin äiti oli ollut aivan liian hallitsevassa roolissa, vain koska hän halusi suojella minua aivan kaikelta, ja koko ajan oli pelkäämässä että jotain kamalaa tapahtuu.

Oli aivan pakko vetää yhteydenpito aivan minimiin, sillä sitä rajojen ylittämistä mitä hän teki, ei saanut muuten aisoihin. Hän ei itse nähnyt toiminnassaa mitään väärää.

Ei edes siinä, että kohteli lapsiani kuin olisi heidän äitinsä, ja minä olisin vain joku lapsenvahti.

Vasta nelikymppinä pystyin ulkoistamaan hänet elämästäni. Ja vieläkin hän pyrkii takaisin huolineen ja murheineen. Kyllähän se pahalta tuntuu, varsinkin kun lehdistä saa lukea kuinka aikuiset lapset itsekkäästi hylkäävät omat vanhempansa.

Pahaa oloa äitini osaa taitavasti kyllä lisätä siten, että yrittää soitella jatkuvasti vaikka olen tehnyt selväksi että en vastaa puhelimeen. Puhelin on aina ollut hänelle ihan ykkönen hallitsemisvälineenä. Hän on soitellut minulle useita kertoja päivässä, joka päivä siitä lähtien kun muutin pois lapsuudenkodistani. Vaikka hänelle miten sanoi ettei sellainen soittelu ole asiallista niin silti hän jatkoi sitä. Ja sitten kun 20 vuotta soittelua siedettyäni lopetin puheluihin vastaamisen, tuli syyllistämistä ja haukkumista aivan hirveästi. Syy sille miksi vastasin, oli se, että ajattelin että hänellä voi olla oikeasti tärkeää asiaa, tai joku hätä ja pelko että hän pahoittaa mielensä jos en vastaa.

Läheisriippuvaiset sairastuttavat myös läheisensä läheisriippuvuuteen. Siksi olen aktiivisesti tehnyt töitä itseni kanssa tämän asian kanssa ja pyytänyt miestäni ja lapsiani sanomaan jos osoitan läheisriippuvuuden tai rajattomuuden merkkejä.

Oikeasti sillä soittelulla hän pystyi hallitsemaan koko elämääni. Niitä puheluita tuli jopa työpäivän aikana. useita. Ja tietenkin illalla myös. Ja hirveä tivaaminen aina että mitä olen tehnyt ja kenen kanssa, mistä on puhuttu ja mitä aion seuraavaksi tehdä. Ja suurieleistä mielensäpahoittamista jos en joskus vastannut tai kieltäydyin vastaamasta kysymyksiinsä. Silloin soitteli vaikka kenelle ja kyseli, että "oletko saanut yhteyttä xxx ... soitappa sille kun minä en saa yhteyttä..". Hyvä ettei poliisille soittanut vaikka olisi edellisen kerran jutellut puoli tuntia aiemmin.

Tuota samaa tekee siskollenikin.

Nyt on joka tapauksessa tilanne se, että en vastaa hänelle, ja vihdoin pystyn elämään omaa elämääni. Vastaajastakin olen luopunut, sillä se oli aina vaan täynnä viestejä "miksi et vastaa puhelimeen" "minä en tykkää siitä että sinä et vastaa" "soita, mulla on tärkeää asiaa".

Pari vuotta olen nyt pitänyt puhelinhiljaisuutta - ja päässyt siihen pisteeseen, että enää puhelimen soiminen ei ahdista.

Sinun täytyy muuttaa kauemmas.

Ei välejä tarvitse kokonaan katkaista. Eikä tarvitse olla vihamielinen. Mutta olisi syytä ottaa etäisyyttä äitiin, eikä vain ihan vähän, vaan reilumminkin.

Kuolemanpelko. Menettämisenpelko. MOlemmat varsin inhimillisiä vaivoja, ja täällä leimataan narsistiksi..

Vierailija kirjoitti:

Tiedätkö miksi lapset alkavat nuoruudessa viettämään enemmän aikaa kodin ulkopuolella? Ja miksi nuoret lähtevät toiseen kaupunkiin opiskelemaan? Ja miksi opiskeluaikana lähdetään ulkomaille vaihtoon tai harjoitteluun?

Fyysinen etäisyys on yksi askel siinä, että nuori itsenäistyy. Fyysistä etäisyyttä seuraa henkinen etääntyminen. Ja sitä kautta edetään kokonaisvaltaisempaan itsenäistymiseen.

Edes ulkomaille muuttaminen ei hirveästi auta näiden läheisriippuvaisten äitien kanssa :(

Minä luulin päässeeni eroon ankkurina perässäni roikkuvasta äidistä kun lähdin vaihto-oppilaaksi. No, sen vaihto-oppilasvuoden ajan oli aika rauhallista, sillä ulkomaille soittaminen oli äidille liian kallista. Vaan sama roikkuminen alkoi heti kun palasin Suomeen.

Sitten muutin töihin ulkomaille, kolmeksi vuodeksi. Ja sain elää rauhassa elämääni sen 3 vuotta. Suomeen palattuani sama roikkuminen ja takertuminen alko uudestaan.

Ja sitten kun sain lapsia, paheni se aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Vauva- ja pikkulapsivuosista raskaimpana asiana muistan äitini käytöksen, hänen taketuvuutensa, sen että mikään määrä yhteydenpitoa ei hänelle riittänyt.

Eipä tuommoisen takertuvan äidin kanssa auta muu kuin välien jäädyttäminen, niin kurjaa kuin se onkin.

Se on hänen mielenterveysongelma, ei sinun. Pidä itsesi kiireisenä, tee omia juttuja raportoimatta hänelle. Pidä yhteyttä esim pari kertaa viikossa. Pidä lämpimät mutta sellaiset välit ettei hän päätä asioistasi ja puutu liikaa. Tee reissuja, ole ystävien kanssa, elä! Tuollaisen kontrolloijan piirissä jää elämä elämättä.

Vierailija kirjoitti:

Kuolemanpelko. Menettämisenpelko. MOlemmat varsin inhimillisiä vaivoja, ja täällä leimataan narsistiksi..

Tunteet ovat normaaleja. Se että niiden takia oma elämä kapeutuu ja että niillä aletaan kontrolloida toisen ihmisen elämää ei ole tervettä käytöstä.

Tuskin äitisi niistä vesihanoista on huolestunut, vaan kustannuksista, joita voi tulla. Hän voi joutua maksajaksi, jos sinulla on pienet tulot. Yleensä rakkaudeksikin puettu asia on itserakkautta. Hän voi olla turhautunut, kun et asu enää kotona. Kehoita häntä hankkimaan oma elämä.

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Joo. Eräs fiksuimmista sukulaisistamme onkin sanonut että äitini on läheisriippuvainen, siis äidilleni suoraan on sanonut näin. Äitihän suuttui. Hän ei koskaan voisi myöntää että hänessä on jotain ' vialla '. Toki joskus hän sanoo itse itseään epäonnistuneeksi äidiksi mutta silloinhan ei kuulija voi yhtyä tuohon mielipiteeseen, vaan äitini hakee sillä lauseita ' etkä ole, olet maailman paras äiti!' Hän on saanut minut riippuvaiseksi hänestä...tuntuu että en pysty itsenäistymään ellen katkaise kylmästi välejäni häneen. Mutta sitäkään en haluaisi tehdä. Äitini silmät vettyy ja kurkkua alkaa kuristaa jos puhun hänelle siitä että haluaisin itsenäistyä ja ottaa vähän etäisyyttä häneen.

Ap

Siis v*ttu sulla on joku susta välittää aidosti, ja  on ehkä  vähän liian ''huolehtivainen'' ja mietit jo välien katkaisua!?

 Maailmalla tapahtuu tietyissä maissa paljon pahaa ja äitisi on vain välittävä kun kertoo  mitä maita kannattaa karttaa. Tai miten ehkäistä vaaratilanteita. Sinulle se voi kuulostaa neuroottiselta , mutta äitisi selvästi haluaa ennaltaehkäistä (hänen mielestään) vaaralliset tilanteet. Vaikka se susta tyhmältä tuntuisikin.

Olet jo itsenäistynyt, mutta sua vaan ärsyttää äitisi huolenpito? 

Joo, ärsyttävää, mutta tuskin on estänyt sinua elämästä tai muuttamasta pois kotoa. 

Tuskin joka päivä soittaa paahtimista yms vaarallisista asioista. Joka tapauksessa kaikilla ei ole välittävää äitiä, ja mua ottaa päähän lukea tällaista pskaa. Sori vaan.

Tajuatte sitten, kun saatte omia lapsia. Siitä alkaa ikuinen huolehtiminen, joka joilla voi mennä överiksi.

On ihanaa, kun on välittävä äiti, ja kyllä, tajuan itse, olen itsekin kahden aikuisen lapsen äiti. Mutta rajansa kaikella, mitkään ääriliikkeet eivät ole hyviä, ei se että on täysin välinpitämätön, mutta ei todellakaan myös liiallinen huolehtiminen, joka estää toista suorastaan elämästä omansa näköistä elämää.  Ap:n tapauskin, niinkuin monen muutkin täällä kirjoitelleet, menee ihan toiseen äärilaitaan, eikä ole kyllä enää tervettä.

Ja uskokaa pois, kyllä se huolenpito ärsyttää, jos se on ihan jatkuvaa soittelua, tai sitä että "kerrotaan mitä maita kannattaa karttaa" - eiköhän aikuinen ihminen tiedä tällaiset asiat ihan itsekin.

Ap, nyt kun olet tiedostanut tilanteen, niin jos yksin tuntuu hankalalta, niin hae apua, eli terapiaa, jossa voit käsitellä tunteitasi. Usko pois, se kannattaa, saat oman elämän:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Joo. Eräs fiksuimmista sukulaisistamme onkin sanonut että äitini on läheisriippuvainen, siis äidilleni suoraan on sanonut näin. Äitihän suuttui. Hän ei koskaan voisi myöntää että hänessä on jotain ' vialla '. Toki joskus hän sanoo itse itseään epäonnistuneeksi äidiksi mutta silloinhan ei kuulija voi yhtyä tuohon mielipiteeseen, vaan äitini hakee sillä lauseita ' etkä ole, olet maailman paras äiti!' Hän on saanut minut riippuvaiseksi hänestä...tuntuu että en pysty itsenäistymään ellen katkaise kylmästi välejäni häneen. Mutta sitäkään en haluaisi tehdä. Äitini silmät vettyy ja kurkkua alkaa kuristaa jos puhun hänelle siitä että haluaisin itsenäistyä ja ottaa vähän etäisyyttä häneen.

Ap

Siis v*ttu sulla on joku susta välittää aidosti, ja  on ehkä  vähän liian ''huolehtivainen'' ja mietit jo välien katkaisua!?

 Maailmalla tapahtuu tietyissä maissa paljon pahaa ja äitisi on vain välittävä kun kertoo  mitä maita kannattaa karttaa. Tai miten ehkäistä vaaratilanteita. Sinulle se voi kuulostaa neuroottiselta , mutta äitisi selvästi haluaa ennaltaehkäistä (hänen mielestään) vaaralliset tilanteet. Vaikka se susta tyhmältä tuntuisikin.

Olet jo itsenäistynyt, mutta sua vaan ärsyttää äitisi huolenpito? 

Joo, ärsyttävää, mutta tuskin on estänyt sinua elämästä tai muuttamasta pois kotoa. 

Tuskin joka päivä soittaa paahtimista yms vaarallisista asioista. Joka tapauksessa kaikilla ei ole välittävää äitiä, ja mua ottaa päähän lukea tällaista pskaa. Sori vaan.

Sain lähes identtisen vastauksen, kun kerran tein samankaltaisen aloituksen omasta tilanteestani. Kirjoitin silloin ahdistavasta tilanteesta: molemmat vanhempani suoraan sanoen uhkailivat ja nimittivät kiittämättömäksi, kun sanoin, että olen aikuinen ihminen, joka saa lähteä yksin Sri Lankaan reissulle naispuolisen ystävänsä kanssa jos haluaa. He vaativat että mieheni ON lähdettävä mukaan. Piste. Koska kuvittele kuinka pahalta äidistä tuntuu jos ! Ja mieti miten paljon me olemme sinua auttaneet koko elämäsi ajan, ja tämänkö me saamme vastineeksi! Se syyllisyyden määrä oli ihan kamala. 

Ei pointti ole se, että on ihan kamalaa olla reissussa niin että mieheni on mukana. Ei todellakaan. Ei se olisi ollut hassumpaa. Ikävää siinä sen sijaan oli se, että vanhemmat olettavat, että päätös olisi heidän käsissään, eikä minun. Ikävää on se, että annetaan sellaista viestiä, että et ole itsenäinen, kaikki vähänkin "rohkeampi" mitä teet on aina jollain tavalla sidoksissa vanhempaasi ja hänen pelkoonsa. Se saa aikaan kurkkua puristavan, ahdistavan tunteen, jota ei voi kuvitella, jos ei ole sitä kokenut. 

Olemme jopa istuneet perheterapiassa. Psykiatri on äidille sanonutkin, että tämä todennäköisesti on läheisriippuvainen. Ei se tarkoita että äiti olisi tilanteeseen tyytyväinen itsekään. Hän kovasti haluaisi uskaltaa luottaa lapseensa ja päästää irti, mutta koska hän itse ei koe olevansa itsenäinen, erillinen, pystyvä aikuinen, niin miten hän osaisi kohdella muitakaan sellaisina? Varsinkaan omaa lastaan?

Ymmärrän todella hyvin, jos tilanne jatkuu ja jossain vaiheessa alkaa leikitellä myös sillä ajatuksella, että katkaisee välit. Ei se ole automaattisesti kiittämättömyyttä, vaan myöhäinen yritys itsenäistyä, jos tuo elintärkeä prosessi on aikaisemmin jäänyt syystä tai toisesta kesken. 

Tällaisista kommenteista kuin sinun tulee väkisinkin mieleen (voin olla toki väärässä), että kirjoittajana on itse vanhempi, joka kipuilee sen kanssa, paljonko omalle jälkikasvulleen voi antaa liikkumavapautta kokematta itse pelkoa ja toisaalta kuinka paljon voi pitää kiinni ja huolehtia kokematta syyllisyyttä. 

Jos et kuitenkaan kiitos laittaisi sanoja toisen suuhun ja itse syyllistäisi. Kuten joku sanoikin, aloittajan äiti kyllä on välittävä ja huolehtiva, sitä ei kukaan täällä ole edes yrittänyt kiistää. Mutta hänen huolenpitonsa EI OLE tervettä ja lasta kunnioittavaa. 

t. viesti nro 13

Minä olen nelikymppinen ylihuolehtiva äiti, lapset pieniä alakouluikäisiä. Jotenkin sitä vain alkoi huolehtia kaikesta heti lasten synnyttyä ja alkoi pelottamaankin maailman vaarallisuus. En tiedä, helpottaako tämä huolehtiminen ja murehtiminen. Olen lukenut jonkin verran aiheesta ja tällainen murehtiminen ja ylihuolehtiminen on melko yleistä, ei harvinaista.

Huolehtiminen alkaa siis siitä lapsen syntymästä. Tai jo ennen syntymää huolehtii, kuinka raskaus sujuu jne.

Sitten sitä hoitaa lapsia vauvasta asti ja on jatkuvasti on huolia mm. sairauksista, kaverisuhteista yms.

"Ylihuolehtiminen on silti ymmärrettävää. Lapsi on vanhemmille rakas ja kallis, joten hänelle halutaan parasta ja häntä halutaan suojella kolhuilta. Vanhemmasta voi tuntua, että jokaisen nurkan takana odottaa uusi vaara, joka pitää hoitaa ja ottaa hallintaan. Altistaako konttaaminen liikaa bakteereille? Entä kuopat, terävät esineet ja reunat? Kuinkahan se lapsi pärjää päiväkodissa? Onhan sillä hyvä mieli?

Päivittäinen arki muuttuu helposti riskienhallinnaksi, jossa kamppaillaan normaalia elämän sisältämää epävarmuutta vastaan. Erilaiset kasvatusoppaat ja -vinkit ovat huippusuosittuja, kun vanhemmuudessa halutaan onnistua joskus liiankin kiihkeästi."

Ylihuolehtimisen taustalla voi olla paitsi vanhemman pelko tai halu tarjota lapselleen parasta, myös vanhemman omat mallit. Omassa lapsuudessa saadut vanhemmuuden mallit vaikuttavat, ja joskus huomaa tiedostamattaan toimivansa samoin kuin omat vanhemmat ovat toimineet.

"Tieto voi lisätä vanhemman tuskaa. Mediassa esillä olevat varoitukset, joita liittyy erilaisiin ruoka-aineisiin, ympäristöihin tai sairauksiin voivat huolettaa. Uutiset lapsille sattuneista onnettomuuksista tai katoamisista saattavat myös vaivata. Vanhempi joutuu pohtimaan, missä määrin haluaa ottaa huomioon tällaiset asiat lasta rajoittaessaan, ja minkälaiset tunteet vaikuttavat hänen päätöksentekoonsa lapsen suhteen."

Tuosta se lähtee ja siitä on vaikeaa päästää irti, siitä huolehtimisesta. Eli se siis voi jatkua silloinkin, kun lapsi on aikuinen ja muuttanut pois kotoa.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/25/ylihuolehtiva-vanhempi-tarkoit…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Joo. Eräs fiksuimmista sukulaisistamme onkin sanonut että äitini on läheisriippuvainen, siis äidilleni suoraan on sanonut näin. Äitihän suuttui. Hän ei koskaan voisi myöntää että hänessä on jotain ' vialla '. Toki joskus hän sanoo itse itseään epäonnistuneeksi äidiksi mutta silloinhan ei kuulija voi yhtyä tuohon mielipiteeseen, vaan äitini hakee sillä lauseita ' etkä ole, olet maailman paras äiti!' Hän on saanut minut riippuvaiseksi hänestä...tuntuu että en pysty itsenäistymään ellen katkaise kylmästi välejäni häneen. Mutta sitäkään en haluaisi tehdä. Äitini silmät vettyy ja kurkkua alkaa kuristaa jos puhun hänelle siitä että haluaisin itsenäistyä ja ottaa vähän etäisyyttä häneen.

Ap

Siis v*ttu sulla on joku susta välittää aidosti, ja  on ehkä  vähän liian ''huolehtivainen'' ja mietit jo välien katkaisua!?

 Maailmalla tapahtuu tietyissä maissa paljon pahaa ja äitisi on vain välittävä kun kertoo  mitä maita kannattaa karttaa. Tai miten ehkäistä vaaratilanteita. Sinulle se voi kuulostaa neuroottiselta , mutta äitisi selvästi haluaa ennaltaehkäistä (hänen mielestään) vaaralliset tilanteet. Vaikka se susta tyhmältä tuntuisikin.

Olet jo itsenäistynyt, mutta sua vaan ärsyttää äitisi huolenpito? 

Joo, ärsyttävää, mutta tuskin on estänyt sinua elämästä tai muuttamasta pois kotoa. 

Tuskin joka päivä soittaa paahtimista yms vaarallisista asioista. Joka tapauksessa kaikilla ei ole välittävää äitiä, ja mua ottaa päähän lukea tällaista pskaa. Sori vaan.

Huolehtiminenkin voi lyödä yli, eikä pelkästään ärsyttävällä tavalla vaan jopa vahingollisella. Voi aiheuttaa lapselle omia mt-ongelmia, vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa, eristäytyneisyyttä jne, riippuen muun muassa siitä kuinka varhain ja paljon se ylihuolehtiminen rajoittaa lapsen elämää. Ja joissain tapauksissa se ylihuolehtiminen voi todellakin olla päivittäistä soittelua (jopa monta kertaa päivässä), väkisin luokse tunkemista, asioihin puuttumista jne, sellaista ettei auta mikään puhe. Huolestuttavat vaaratilanteet voivat olla esimerkiksi uimarannalla käynti (sinilevää), lenkkeily pururadalla (raiskaaja vaanii) tai simpukoiden syöminen (niistä voisairastua). Näistä sitten varoitellaan, yritetään estää ja ylipuhua, soitellaan perään että onhan kaikki ok, harkitse nyt vielä...

En tiedä onko ap:n äiti millainen, mutta tällaisiakin tapauksia on. Usein puuttuvat myös lastensa parisuhteisiin ja etenkin lastenlasten kasvatukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Joo. Eräs fiksuimmista sukulaisistamme onkin sanonut että äitini on läheisriippuvainen, siis äidilleni suoraan on sanonut näin. Äitihän suuttui. Hän ei koskaan voisi myöntää että hänessä on jotain ' vialla '. Toki joskus hän sanoo itse itseään epäonnistuneeksi äidiksi mutta silloinhan ei kuulija voi yhtyä tuohon mielipiteeseen, vaan äitini hakee sillä lauseita ' etkä ole, olet maailman paras äiti!' Hän on saanut minut riippuvaiseksi hänestä...tuntuu että en pysty itsenäistymään ellen katkaise kylmästi välejäni häneen. Mutta sitäkään en haluaisi tehdä. Äitini silmät vettyy ja kurkkua alkaa kuristaa jos puhun hänelle siitä että haluaisin itsenäistyä ja ottaa vähän etäisyyttä häneen.

Ap

Siis v*ttu sulla on joku susta välittää aidosti, ja  on ehkä  vähän liian ''huolehtivainen'' ja mietit jo välien katkaisua!?

 Maailmalla tapahtuu tietyissä maissa paljon pahaa ja äitisi on vain välittävä kun kertoo  mitä maita kannattaa karttaa. Tai miten ehkäistä vaaratilanteita. Sinulle se voi kuulostaa neuroottiselta , mutta äitisi selvästi haluaa ennaltaehkäistä (hänen mielestään) vaaralliset tilanteet. Vaikka se susta tyhmältä tuntuisikin.

Olet jo itsenäistynyt, mutta sua vaan ärsyttää äitisi huolenpito? 

Joo, ärsyttävää, mutta tuskin on estänyt sinua elämästä tai muuttamasta pois kotoa. 

Tuskin joka päivä soittaa paahtimista yms vaarallisista asioista. Joka tapauksessa kaikilla ei ole välittävää äitiä, ja mua ottaa päähän lukea tällaista pskaa. Sori vaan.

Sain lähes identtisen vastauksen, kun kerran tein samankaltaisen aloituksen omasta tilanteestani. Kirjoitin silloin ahdistavasta tilanteesta: molemmat vanhempani suoraan sanoen uhkailivat ja nimittivät kiittämättömäksi, kun sanoin, että olen aikuinen ihminen, joka saa lähteä yksin Sri Lankaan reissulle naispuolisen ystävänsä kanssa jos haluaa. He vaativat että mieheni ON lähdettävä mukaan. Piste. Koska kuvittele kuinka pahalta äidistä tuntuu jos ! Ja mieti miten paljon me olemme sinua auttaneet koko elämäsi ajan, ja tämänkö me saamme vastineeksi! Se syyllisyyden määrä oli ihan kamala. 

Ei pointti ole se, että on ihan kamalaa olla reissussa niin että mieheni on mukana. Ei todellakaan. Ei se olisi ollut hassumpaa. Ikävää siinä sen sijaan oli se, että vanhemmat olettavat, että päätös olisi heidän käsissään, eikä minun. Ikävää on se, että annetaan sellaista viestiä, että et ole itsenäinen, kaikki vähänkin "rohkeampi" mitä teet on aina jollain tavalla sidoksissa vanhempaasi ja hänen pelkoonsa. Se saa aikaan kurkkua puristavan, ahdistavan tunteen, jota ei voi kuvitella, jos ei ole sitä kokenut. 

Olemme jopa istuneet perheterapiassa. Psykiatri on äidille sanonutkin, että tämä todennäköisesti on läheisriippuvainen. Ei se tarkoita että äiti olisi tilanteeseen tyytyväinen itsekään. Hän kovasti haluaisi uskaltaa luottaa lapseensa ja päästää irti, mutta koska hän itse ei koe olevansa itsenäinen, erillinen, pystyvä aikuinen, niin miten hän osaisi kohdella muitakaan sellaisina? Varsinkaan omaa lastaan?

Ymmärrän todella hyvin, jos tilanne jatkuu ja jossain vaiheessa alkaa leikitellä myös sillä ajatuksella, että katkaisee välit. Ei se ole automaattisesti kiittämättömyyttä, vaan myöhäinen yritys itsenäistyä, jos tuo elintärkeä prosessi on aikaisemmin jäänyt syystä tai toisesta kesken. 

Tällaisista kommenteista kuin sinun tulee väkisinkin mieleen (voin olla toki väärässä), että kirjoittajana on itse vanhempi, joka kipuilee sen kanssa, paljonko omalle jälkikasvulleen voi antaa liikkumavapautta kokematta itse pelkoa ja toisaalta kuinka paljon voi pitää kiinni ja huolehtia kokematta syyllisyyttä. 

Jos et kuitenkaan kiitos laittaisi sanoja toisen suuhun ja itse syyllistäisi. Kuten joku sanoikin, aloittajan äiti kyllä on välittävä ja huolehtiva, sitä ei kukaan täällä ole edes yrittänyt kiistää. Mutta hänen huolenpitonsa EI OLE tervettä ja lasta kunnioittavaa. 

t. viesti nro 13

Mä siis ymmärrän kyllä että ylihuolehtiminen voi ahdistaa siinä vaiheessa kun vanhemmat ottavat otteen lapsensa elämästä ja yrittävät tehdä päätöksiä lapsen puolesta sekä syyllistävät jos ei toimi niinkuin vanhempi haluaa. Eikä anna elää omannäköistä elämää.

Sinun tapauksessa ymmärrän hyvin että tuntuu pahalta jos vanhemmat yrittävät pakottaa että otat miehesi mukaan ja sitten vielä syyllistävät jos et tee niin. Eri asia olis jos vain suosittelisivat omaa mielipidettään ja antavat olla jos et halua. 

AP:n tapauksessahan on ymmärtääkseni äiti , joka varoittaa ja ennaltaehkäisee omasta mielestään vaaratilanteita. Ei tietääkseni ole pakottanut olemaan menemättä ja elämättä tai syyllistänyt. Itse en koe pahana jos laittaa vaikka välillä viestiä tai soittelee ja kuulumisten yhteydessä varoittelee jostain omasta mielestään vaarallisesta asiasta. On voinut vaikka lukea uutisia missä on tapahtunut onnettomuus jonkun laitteen kanssa, ja sitä sitten heti haluaa varoitella omaa lastaan. Maailmassa myös tapahtuu paljon pahaa ja äidit ovat sellaisia että haluaa antaa niin paljon huolenpitoa kuin voi.

Minä en ole äiti, minulla ei ole lapsia, mutta mulla on hyvät välit vanhempiini. Ovat juuri tuollaisia jotka varoittelevat ja valistavat vielä aikuisenakin. En ikinä ole pitänyt pahana tai osannut ahdistua vaikka jotkut asiat tuntuvatkin ihan liian ylihuolehtimiselta. He välittävät ja näyttävät sen. Eri asia oliskin kontrolli tai jos vanhemmat rupeaisi joka asiasta tulittamaan varoituksia ja vaatisi etten toimi niin tai näin.

Kuitenkin olen pahoillani jos muotoilin viestini ihan liian huonosti.

Ylihuolehtiminen on äärimmäisen vahingollista lapsen kasvulle. Pahempaa kuin laiminlyönti.

Voi rakastaa ja huolehtia, mutta kun huolehtiminen menee yli sairaaksi kontrolloimiseksi eikä katso lapsen iän tuomaa kehitystasoa, se on huono juttu. Ei parikymppistä tai kolmekymppistä paapota, valvota ja kontrolloida enää kuin alakoululaista. On sairasta, jos vanhemmat estävät lapsensa normaalin kehityksen, aikuistumisen ja itsenäistymisen. Jos kärsii jostain ahdistuneisuushäiriöstä, siihen on apua saatavilla. Ei kannata lapsensa elämää pilata.

Ja mitä lapsi eli siis vaikka nuori aikuinen voi tehdä: Ota fyysistä ja henkistä etäisyyttä. Toki välit voi pitää ja rakastaa ja kunnioittaa vanhempiaan, mutta määräysvalta omaan elämään on itsellä. Ei tarvitse kertoa jokaista suunnitelmaa ja elämänkäännettä. 

Äirisi on vain ylihuolehtivainen, ja hänellä on kova menettämisen pelko. Olet niin rakas, ettei kestä edes ajatusta, että sinulle kävisi jotain.

Olen samanlainen äiti. Tosin en estele lastani, mutta varoittelen jatkuvasti.

Mitä tulee sitten tulipalopelkoon yms. Niin ne tulee elämän aikana koetuista jutuista. Itse pelkään tulipaloa laitteiden syttymisen kautta, koska lelen nähnyt esim. Kun kahvinkeittimen kutkin sulaa.

Vierailija kirjoitti:

Äirisi on vain ylihuolehtivainen, ja hänellä on kova menettämisen pelko. Olet niin rakas, ettei kestä edes ajatusta, että sinulle kävisi jotain.

Olen samanlainen äiti. Tosin en estele lastani, mutta varoittelen jatkuvasti.

Mitä tulee sitten tulipalopelkoon yms. Niin ne tulee elämän aikana koetuista jutuista. Itse pelkään tulipaloa laitteiden syttymisen kautta, koska lelen nähnyt esim. Kun kahvinkeittimen kutkin sulaa.

Sinun kuuluu hakea traumoihisi apua, eikä pilata niillä muiden elämää.

Minun äitini on sotaorpo ja oma lapsuuteni ja nuoruuteni oli täydellistä painajaista sen takia. Aikuisena en ole enää vuosikymmeniin ollut hänen kanssaan tekemisissä, koska hänen kanssaan ei vaan voi elää normaalia elämää.