Työpaikan ilmapiiri muuttui kylmäksi ja etäiseksi #metoo-kampanjan jälkeen.
Meillä oli ja on hyvä työyhteisö, jossa on sekä naisia että miehiä. Olemme säännöllisesti käyneet läpi työhyvinvointiasioita ja esimiesten kanssa on keskusteltu hyvästä työympäristöstä puolivuosittain. Kiusaamista tai häirintää ei ole ollut ja pienenpienetkin erimielisyydet on keskusteltu välittömästi.
Metoo-kampanjan jälkeen miehet yhtäkkiä alkoivat etääntyä ja käyttäytyä kylmästi. Ei mitään hauskaa tai huumoria enää. Ja painotan: aiemminkaan täällä ei flirttailtu tai heitetty kaksimielistä juttua. Nyt on vain täysin kylmää asiapitoista asiaa, ei kysellä kuulumisia tai vahingossakaan kehuta tai huomata mitään.
Lämmin ja mukava työyhteisö muuttui etäiseksi ja koko ajan on sellainen olo, että kaikki (miehet) ovat jatkuvasti varpaillaan.
Onko muissa työyhteisöissä samaa?
Kommentit (90)
Kyllähän sitä itsekin on nähnyt joidenkin miesten ja naisten läpän heittoa (yleensä vanhempia ihmisiä) ja hieman ihmetellyt rohkeutta haastaa huumorin varjolla nykystandartit, jotka ovat hyvin selkeitä. Mutta se heille suotakoon. (ei kaksimielisiä vitsejä)
Kyllähän sitä kannattaa olla varovainen ja suojata itseään mahdollisuudelta joutua "false executionin" kohteeksi, jossain tulevaisuudessa. Kaksin ei kannata jäädä naisoletuskollegan kanssa, varsinkaan työpäivän jälkeen. Silloin erityisesti kun kyseessä on mahdollinen tulevaisuuden kilpakumppani, eli molemmat hakee samaa positiota organisaatiossa. Toinen vaara on yhteiset automatkat, joita on vaikea joskus välttää, eli aina porukalla ja muistaa pitää turpansa kiinni ajomatkan aikana, jos jotain kysyttävää, niin kysyy sitä kyydissä olevan naisen lähisuvun miehen/aviomiehen/poikakaverin kautta - parasta olisi tietysti jos se mies tulisi mukaan autoon.
Jos mies ja naisryhmiä tuleen, ja pikkujouluissa on pakko käydä, niin juo pelkästään ne kahvit ja syö hätäiset tortut ja sitten häipyy pois. Tai ottaa oman vaimon/tyttöystävän mukaan esiliinaksi - ja vannottaa tämän olevan selvinpäin - jos pomo pakottaa työpaikan ilmapiirin vapautumisen takia näissä pippaloissa viettämään aikaa, siis joissain firmoissa on pakko osallistua pikkujouluihin. Kuulemma parantaa yhteenkuuluvuuden tuntua.
On myös totta, että töissä ollaan pelkästään työssä, joten pulinat pois kahvitunnilta ja takaisin duuniin. Pari puujalkavitsiä voi heittää jos aihealueena on nykyhallitus ja verotuksen keventäminen. Toisaalta miesten kanssa voi juttuja heittää, mutta kun tilaan astuu nainen niin suu pitää pitää kiinni, tai vaihtaa puheenaihe heti neutraaliin aiheeseen - kuten johonkin harmaaseen työongelmaan tms.. Siis tutkimuksen mukaan naiset kokivat suurimpana haittana kaksimieliset vitsit, joten sellaista ei nyt kannata heittää.
Toisaalta ihmiset ovat oikeutettuja olemaan omassa rauhassa. Eikä työpaikka ole mikään seurustelupaikka, joten nyt on hyvä paikka keskittyä vain työhön ja omaan itseensä ja jättää kaikki tyky-, saunailta,- ja pikkujoulupuuhastelu suosiolla pois - paitsi jos sinne ei mennä muuta kuin jätkäporukalla.
Vierailija kirjoitti:
Voiko halaus olla ahdistelua? Itsellä tämä ei olisi tullut mieleenkään. On itselle niin luontainen ja lämmin tapa kertoa välittävänsä.
Kyllä minä muistan, miten työpaikan miehet halailivat mielellään juuri niitä nuoria ja kauniita työntekijöitä. Vanhemmille naisille huikattiin ”hyvät lomat” oven raosta. Eli kyllä se voi olla myös tekosyy päästä lähelle. Harmi sinänsä, koska itsekin tykkään halaamisesta.
Miettimisen aihetta naisillakin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lassukan valitusfantasia ei nyt oikein lähde lentoon
On kyllä nyt kampanjan-hengessä vähän ristiriitaista kohdistaa eniten suoraa haukkumista ,pilkkaa, vähättelyä ym. mielipiteiden nollaamista ja henkilön mollaamista juuri niihin miehiin, jotka vähiten kannattavat mitään sellaista ns. 'perinteistä macho-kulttuuria', sovinismia ym. niihin liittyvää kukkoilua ja eniten ovat sukupuolten tasa-arvon kannalla yhteiskunnassamme ja yrittävät myös siinä hengessä jatkuvasti vaikuttaa siihen .
Macho-miehet pilkaavat ja naureskelevat heitä ja heidän
'joutavaa, epämiehekästä ruikutustaan muka mieheyden taakasta'
ja, yllätys, yllätys: tietty ( se juntein ) osa naisista nauraa heidän mukanaan.
En kyllä kuitenkaan vielä ole kuullut, että yksikään julkisuudessamme ns. miesasiamiehenä tunnettu mies olisi missään syyllistynyt mihinkään naisten seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai ahdisteluun .
Nyt aika paljon aihetta sivuten, olen ihmettelyt miten vääristynyt käsitys suomalaisilla (tai ainakin av-mammoilla) on machoilusta. Ihan kuin se olisi kirosana Suomessa. Miksi? Eikö täällä tunneta machokulttuuria?
Even if there was a hand, it was the hand of God -Diego Maradona
Hohhoijaa, trollailepa muualla.
#metoo ei vaikuta sun normaaliin elämään mitenkään, ellet käyttäydy huonosti eli ahdistele ja heitä pervoläppää sopimattomissa tilanteissa.
Ihmisiä saa edelleen kehua ja halata, jos tilanne on molemmille osapuolille luontainen ja tuntuu mukavalta. Rasvaiset kommentit ja kehut sopiikin jättää sanomatta, mutta en rehellisesti tunne ketään naista enkä miestä, joka vetäisi kurpitsan nenään asialisesta kehusta "onpa sinulla kivannäköinen paita".
C'mon, kyllä normaali ihminen osaa erottaa nämä asiat. Kaikki tietävät kumpi vaihtoehto on se limainen näistä kahdesta:
"Kylläpä nuo uudet silmälasit sopivat sinulle" vai "kylläpä tuo nahkahame korostaa mukavasti piukkaa per*ettäsi".
Kuten äitini sanoo: Tyhmä ei tarvitse olla.
sttst kirjoitti:
Asiaan vaikuttaa uskoakseni naisten perättömät syytökset raiskauksesta/ahdistelusta. Ei kauaakaan aikaa kun Helsingissä yliopistossa opiskelevan pojan elämä pilattiin kun samassa koulussa opiskeleva tyttö päätti keksiä tarinan raiskauksesta. Itselläni on henkilökohtainen kokemus siitä, että on melkein syyllistetty seksuaalisesta ahdistelusta koska ilmeisesti naama ei miellytä. Kerran kysyessäni että voiko tarjota neidille juoman, oli vastauksena ensin nenänvartta pitkin kengistä hiuksiin mittaava katse ja tuhahdus. Kysäsin vielä että minkälaisen juoman neiti voisi haluta ja siihen sainkin jo vastauksena että jos en lähde pian pois niin saan löytää itseni internetistä pääroolissa yhdestä metoo kampanjan tarinoista. Tarina ei ole edes millään tavalla ainoa laatuaan, koska kavereilta ja heidän kavereiltaan on kuulunut vastaavanlaisia tarinoita. Kerran olen kai myös seksuaalisesti ahdistellut. Tämän sain kerran kuulla (oletettavasti feministiltä) kun taisin jäädä tuijottamaan kahdeksi sekunniksi liian pitkään naikkosen sateenkaareksi värjättyjä hiuksia. Tuijottaminen kuulemma on seksuaalista ahdistelua. Ei toisaalta mikään ihme jos ap:n työpaikalla on miehet ottaneet etäisyyttä. Mutta toivottavasti tämä on nyt sitten sitä mitä te halusitte, koska sen saitte. -M24
Tämä on juuri sitä, mitä minä halusin. Sinun kaltaiset tuppautujat pysyvät kaukana, aikaa ja hermoja säästyy, kumpikaan ei traumatisoidu (minun ei tarvitse pelätä, että saan tuppautujasta aggressiivisen stalkkaajan, ja sinun ei tarvitse katkeroitua, kun sait taaaaas pakit). Erittäin hyvä, että miehet ovat edes vähän joutuneet miettimään käyttäytymistään - motiivejaan tai mitään syvällisempää pohdintaan ei ilmeisesti kannata edes yrittää heissä herätellä, ja ne törpöimmät pidättäytyvät hupsuttelemaan ja hömpöttämään poikaporukoissa. Siellä ei kukaan hermostu persiille taputtelemisista, tuopin tarjoamisista (odotusarvona, viihdytä sinä sitten minua, ota vaikka suihin), ulkonäön arvostelemisesta, rintalihasten kehumisesta tai kakkosen vonkaamisesta. Toverillisesti myhäillen ymmärretään huumoria ja läppäistään kamua olkapäälle.
En usko että suomalaisissa firmoissa Metoon tuomia ongelmia tule paljoa esille kun kulttuurimme on tuppisuista muutenkin ja työetiikka luokkaa "pulinat pois ja duuniin.". Jenkeissä kun on tapana halailla ja käydä kollegoiden kanssa baarissa työpäivän jälkeen niin ihmekös kun alkaa sekä lähentelyt että väärinkäsitykset yleistyä.
Surullinen todellisuus silti on että vaikka Metoo on saanut noita Weinsteinin sikoja kiinni niin väistämättä se jenkkilässä meinaa myös sitä että naisten työnsaanti- ja ylennysmahdollisuudet pienenee kun miestyöntekijät lakkaa kohtelemasta naista "yhtenä jätkänä muiden joukossa" ja enemmän kuin herkkää posliiniastiaa. Näin on käynyt Israelissa missä tuli lakimuutos missä valheellisista ahdistelu- ja raiskaussyytöksistä ei joudu rikosvastuuseen, sivuvaikutuksena väärät syytökset räjähti käsiin ja naiset eivät löydä enää töitä yhtä hyvin kuin ennen. Ilmapiirin pilannut mädät omenat kummaltakin puolelta.
Omalla kokemuksella suomalaisfirmoissa ihmisillä on kuitenkin sen verran järkeä päässä ettei tarvi niin pelätä ahdistelijoita tai vääriä syytöksiä. Mieleen tulee kun taannoin työkollega ja sihteeri molemmat joutuivat ahtautumaan komeroon hakemaan tavaraa ja siellä selätysten törmäsivät toisiinsa takaraivoa ja takamusta myöten. Kaveri laukoi siihen että "Pylly vasten pyllyä, pump pump!", sai naurut aikaan ja molemmat jatkoi hommiaan. Raksoilla ja tehtaissa jutut on härskejä mutta siihen jäävät, tuntuu nuo Metoon esilletuomat sikailut olla kulttuurialan ja muiden hienompien toimistotöiden ongelma.
Hyvin todennäköistä että nämä fiksut ja filmaattiset miehet ovat näin varpaillaan koska he tietävät ahdistelleensa naisia. Eivät välttämättä siellä töissä, mutta kun silmät aukeaa omalle käytökselle niin onhan se järkytys nähdä mitä vastapuoli on joutunut kokemaan. Tilanne saatta raueta itsestään kun pääsevät omasta syyllisyydestä eroon ja työstävät asiaa. Teidän pitäisi suoda se työrauha heille eikä ainakaan heille ihmetellä miksi ei enää kehuta ja halailla.
Hyvin todennäköistä että nämä fiksut ja filmaattiset miehet ovat näin varpaillaan koska he tietävät ahdistelleensa naisia. Eivät välttämättä siellä töissä, mutta kun silmät aukeaa omalle käytökselle niin onhan se järkytys nähdä mitä vastapuoli on joutunut kokemaan. Tilanne saatta raueta itsestään kun pääsevät omasta syyllisyydestä eroon ja työstävät asiaa. Teidän pitäisi suoda se työrauha heille eikä ainakaan heille ihmetellä miksi ei enää kehuta ja halailla.
Meillä seksististen läppien lentäminen ei ole hävinnyt mihinkään, lisäksi on tullut vain se, että miehet pyytävät huonoa huumorintajuaan anteeksi. Mulle on sikäli ihan sama, hyvä puoli se ettei kukaan ole (toivottavasti) ahdistunut tästä kampanijasta tai ennen sitäkään. Itse häivyn paikalta kun en jaksa kuunnella. Konttorilla on enemmän varovaisuutta, mutta ollaan puhuttu miesten kannalta tätä asiaa. Ja naistenki. Ja jopa vitsailtu tällä koko jutulla. Aika paljon tähän liittyy (ainakin mun työkavereiden keskuudessa) väärinymmärrystä, että ihmiset ei tunnu tajuavan mikä koko jutussa oli pointti.
On kyllä nyt kampanjan-hengessä vähän ristiriitaista kohdistaa eniten suoraa haukkumista ,pilkkaa, vähättelyä ym. mielipiteiden nollaamista ja henkilön mollaamista juuri niihin miehiin, jotka vähiten kannattavat mitään sellaista ns. 'perinteistä macho-kulttuuria', sovinismia ym. niihin liittyvää kukkoilua ja eniten ovat sukupuolten tasa-arvon kannalla yhteiskunnassamme ja yrittävät myös siinä hengessä jatkuvasti vaikuttaa siihen .
Macho-miehet pilkaavat ja naureskelevat heitä ja heidän
'joutavaa, epämiehekästä ruikutustaan muka mieheyden taakasta'
ja, yllätys, yllätys: tietty ( se juntein ) osa naisista nauraa heidän mukanaan.
En kyllä kuitenkaan vielä ole kuullut, että yksikään julkisuudessamme ns. miesasiamiehenä tunnettu mies olisi missään syyllistynyt mihinkään naisten seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai ahdisteluun .