Olen koukussa narsistiexän peleihin. Miten päästää irti?

Sinähän sen itse sanoit. Estää ex ja jatkaa eteenpäin täysin ilman häntä. Tottakai se kirpaisee mutta et sä tuosta koskaan pääse irti niin kauan kuin se kuuluu sun elämään. 

Sinä et halua ihmistä joka torjuu sinut.

Sinä haluat ihmisen joka haluaa juuri sinua.

Soittelu ja tekstailu koska on tylsää ei ole haluamista, se on ajanvietettä.

Sun loppuelämäsi ei ole ajanvietettä vaan sun elämäsi. Itse määräät miten sen vietät, mutta tuosta kuviosta kannattaa päästää irti ja pian.

*

Itsellä samanlainen kuvio, olen exän kanssa yhteyksissä koska meillä on yhteinen lapsi ja olen haikaillut miehen perään kun olisihan se nyt ihanaa, älykäs ja komea mies, ja helppo ja toimiva ydinperhearki tämän köyhäilyn sijaan.

Mutta ex ei halua minua, ja meillä ei koskaan sitä helppoa ja toimivaa arkea ollut. Asiat jatkuvat todennäköisimmin sellaisina kuin ennenkin, ja sitä helvettiä mikä meillä oli en halua itselleni ja lapselleni enää.

Siksi olen surullinen ja yksin. Se on terveempää kuin haaveilu sellaisesta jota haaveiden kohteella ei vain ole antaa.

Sinun on vain tehtävä valinta: elämä tai kuolema. Ajattele, että kysymys on todella elämästä tai kuolemasta. Minä päätin myös suhteen persoonallisuushäiriöisen miehen kanssa. Ymmärrän, että sydämeni on sairastunut, se ikävöi vielä miestä, jolta sai paljon pahaa niskaan. Mutta nyt en anna enää tunteitten pyörittää. Tein päätöksen järjellä ja tiedän, että sydän tulee perässä. 

Mua auttoi kun luin jostain että ihmiset rakastuvat tulenpalavimmin juuri niihin jotka satuttavat niin kuin lapsuudessa on satutettu. Oma isäni oli etäinen, ja päädyn suhteisiin miesten kanssa jotka lopulta vetäytyvät kun minä tarvitsisin läheisyyttä.

Ei se siihen kaipaukseen niin auta, mutta auttaa siihen kun on se olo että "tämä ihminen on SE, on haikailtava ja lähdettävä perään kaikin keinoin".

En enää jahtaa vaikka haikailisinkin. En välttämättä osaisi olla terveessä suhteessa, mutta ilman on parempi kuin sellaisissa suhteissa joissa olen ollut.

Vierailija kirjoitti:

Sinähän sen itse sanoit. Estää ex ja jatkaa eteenpäin täysin ilman häntä. Tottakai se kirpaisee mutta et sä tuosta koskaan pääse irti niin kauan kuin se kuuluu sun elämään. 

Joo, tiedän että tämä on ainoa tapa. Ja aionkin ottaa fyysisen irti oton, mutta se että miten ja milloin henkinen ote exästä heltiää on toinen asia.

Vierailija kirjoitti:

Sinä et halua ihmistä joka torjuu sinut.

Sinä haluat ihmisen joka haluaa juuri sinua.

Soittelu ja tekstailu koska on tylsää ei ole haluamista, se on ajanvietettä.

Sun loppuelämäsi ei ole ajanvietettä vaan sun elämäsi. Itse määräät miten sen vietät, mutta tuosta kuviosta kannattaa päästää irti ja pian.

*

Itsellä samanlainen kuvio, olen exän kanssa yhteyksissä koska meillä on yhteinen lapsi ja olen haikaillut miehen perään kun olisihan se nyt ihanaa, älykäs ja komea mies, ja helppo ja toimiva ydinperhearki tämän köyhäilyn sijaan.

Mutta ex ei halua minua, ja meillä ei koskaan sitä helppoa ja toimivaa arkea ollut. Asiat jatkuvat todennäköisimmin sellaisina kuin ennenkin, ja sitä helvettiä mikä meillä oli en halua itselleni ja lapselleni enää.

Siksi olen surullinen ja yksin. Se on terveempää kuin haaveilu sellaisesta jota haaveiden kohteella ei vain ole antaa.

Kiitos viestistäsi. Tiedän että ex ei halua minua, vaan jotakin minulta. Tuskin itsekään ymmärtää niiden eroa.

On yllättävän rankkaa yrittää olla itselleen rehellinen ja vaikea päästää irti omista pinttymistään ja siitä pienestä jossittelevasta äänestä.

Mä pääsin yli vastaavasta tilanteesta, mut se vaati aktiivisia ponnisteluja ja aikaa kului kaksi vuotta. En silti oikein osaa neuvoa...

Viha ja sen salliminen itselle on avain. Samoin pettymyksen tunteiden läpikäyminen. Tunnetasolla noi oli avainasemassa.

Lopulta sen tajuaminen, että sekuntikin sitä elämää vielä olisi mulle niin totaalisen räjähtämisen paikka.

Vierailija kirjoitti:

Sinun on vain tehtävä valinta: elämä tai kuolema. Ajattele, että kysymys on todella elämästä tai kuolemasta. Minä päätin myös suhteen persoonallisuushäiriöisen miehen kanssa. Ymmärrän, että sydämeni on sairastunut, se ikävöi vielä miestä, jolta sai paljon pahaa niskaan. Mutta nyt en anna enää tunteitten pyörittää. Tein päätöksen järjellä ja tiedän, että sydän tulee perässä. 

Silloin erotessa tavallaan teinkin, sen päätöksen. Ja elämä on ollut kieltämättä paljon parempaa ja hetken ex olikin jo hieman taka-alalla ajatuksissa, mutta ei poissa.

Nyt ex taas dominoi tilaani. On ihan hölmöä edes pyöritellä päässään niin itsestään selvää asiaa kuin se, että valitseeko jatkaa elämää mahdollisimman laadukkaasti vai antaako typerien tunteiden hallita ja vaikuttaa elämänlaatua heikentävästi.

Kai se on sitten sitä mainitsemaasi sydämen sairautta.

Kiitos viestistä.

Niin kauan, kuin haluat olla mukana peleissä, olet

Kun et enää halua ja tarvitse noita pelejä, ne lakkaavat olemasta sinulle. So simple.

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan, kuin haluat olla mukana peleissä, olet

Kun et enää halua ja tarvitse noita pelejä, ne lakkaavat olemasta sinulle. So simple.

Jälkimmäinen vaatii vihan. Ja siihen pääsee käsiksi, kun kohtaa pettymyksen ja se on se duuni, mikä pitää tehdä.

Ulkopuolinen apu, psykologi, jos omat keinot ei riitä.

Vierailija kirjoitti:

Mua auttoi kun luin jostain että ihmiset rakastuvat tulenpalavimmin juuri niihin jotka satuttavat niin kuin lapsuudessa on satutettu. Oma isäni oli etäinen, ja päädyn suhteisiin miesten kanssa jotka lopulta vetäytyvät kun minä tarvitsisin läheisyyttä.

Ei se siihen kaipaukseen niin auta, mutta auttaa siihen kun on se olo että "tämä ihminen on SE, on haikailtava ja lähdettävä perään kaikin keinoin".

En enää jahtaa vaikka haikailisinkin. En välttämättä osaisi olla terveessä suhteessa, mutta ilman on parempi kuin sellaisissa suhteissa joissa olen ollut.

Kiitos tästä, on tuossa lapsuudessa kyllä jotain perää. Aluksi sitä oli vaikea havaita, koska exä oli aivan erilainen kuin mitä perheeseeni kuuluvat (tai kukaan kenet tunnen), jossain kohtaa kuitenkin havahduin siihen, että exän käyttämä henkinenväkivalta oli täysin samanlaista ja jatkuvaa kuin se oli perheessäni.

1. et vastaa puheluihin ja et lue viestejä (laita esto päälle jos et halua yhteydenottoja)

2. Jos vastaat ja luet teet sen vain, kun sinulle sopii. Eli anna exän elää epävarmuudessa.

3. Jos puhut exän kanssa et kerro hänelle mitään henkilökohtaista tietoa vaan korkeintaan juttelet säästä. Lisäksi voit toki mainita että olet juuri lähdössä treffeille jos sellaiset on tiedossa.

4. Voit tietysti myös sanoa exälle että et näe mitään syytä jatkaa yhteydenpitoa joten tämä oli tässä.

Mies

En usko, että aidosti edes kaipaat exääsi. Hän ei ollut se ihminen, jollaiseksi hänet toivoit. Ehkä on vaikeampaa päästää irti omasta haaveesta, rakkauden illuusiosta, jota ei ollutkaan. Sen myöntäminen, että kaikki oli "huijausta". Mielestäni typerä ajatus on, että persoonaltaan häiriintyneen ihmisen voi jotenkin voittaa tai hallita häntä hänen omissa peleissään. Siinä on sinulla oikeasti vaan hävittävää, koska he vetävät ihmisen siihen omaan sairaaseen maailmaansa, mitä enemmän olet tekemisissä, sitä enemmän altistut. Oikeasti sulla ei ole mitään saavutettavaa siinä.. Ja kokemuksesta puhun, en ylemmyydellä..

Vierailija kirjoitti:

Erosin kaksi vuotta sitten tavalla, jota en koskaan osannut edes kuvitella.

Jouduin myöntämään itselleni, että suhde tulisi tuhoamaan minut lopullisesti, jos en lähtisi, siitä huolimatta, että rakastin edelleen exääni.

Kävin aika syvissä vesissä eron jälkeen, enkä ole oikein vieläkään selvinnyt henkisesti väkivaltaisesta suhteesta. Jaksoinpa jopa toivoa vielä eron jälkeenkin, että ex ottaisi jotain vastuuta käytöksestään, joskus.

Elämänlaatu ja voimavarat ovat parantuneet eron jälkeen huomattavasti, mutta en koskaan ole kuitenkaan päässyt oikein yli exästä.

Nyt kahden vuoden jälkeen ex otti yhteyttä. Vastasin uteliaisuuttaani puheluun ja sen jälkeen ex on ottanut yhteyttä epäsäännöllisen säännölllisesti.

Aluksi tämä oli ihan viihdyttävää ja on osittain vieläkin. Siksi vastaan edelleen.

Kyseessä on tylsistyneen lapsen peli, jossa ex määrää säännöt ja testailee valtaansa minuun. Aluksi en nähnyt tässä ongelmaa, koska olen jatkuvasti tiennyt missä mennään.

Nyt olen huomannut, että exän pelit eivät olekaan niin harmittomia mitä halusin uskoa. Voin selvästi huonommin, kuin ennen exän ensimmäistä yhteydenottoa. Mm. Selittämätön ahdistus ja epävarmuus ovat kasvaneet. Toisin sanoen, tässä ei ole mitään harmitonta.

En kuitenkaan osaa päästää irti, vaikka tiedän itsekkin miten koko kuvio tuhoaa mielenterveyttäni.

Tiedän, miten pitäisi toimia. Estää ex ja jatkaa eteenpäin, mutta olen itsekkin kuin lapsi, joka odottaa jotakin tulevaa palkintoa, kunhan vain jaksaa odottaa, että toinen tekee ratkaisevan siirtonsa. Täysin naurettava ja epärealistinen odotus, tiedän.

Olisiko kenelläkään jakaa jotain vinkkejä, miten päästä tästä kuviosta henkisesti irti?

On toimiva vinkki: Uusi salainen puhelinnumero, totaalinen radiohiljaisuus ja tunnekoukusta irtautuminen. Ainoa mikä  auttaa.

Vierailija kirjoitti:

1. et vastaa puheluihin ja et lue viestejä (laita esto päälle jos et halua yhteydenottoja)

2. Jos vastaat ja luet teet sen vain, kun sinulle sopii. Eli anna exän elää epävarmuudessa.

3. Jos puhut exän kanssa et kerro hänelle mitään henkilökohtaista tietoa vaan korkeintaan juttelet säästä. Lisäksi voit toki mainita että olet juuri lähdössä treffeille jos sellaiset on tiedossa.

4. Voit tietysti myös sanoa exälle että et näe mitään syytä jatkaa yhteydenpitoa joten tämä oli tässä.

Mies

Näin olen toiminut nelosta lukuunottamatta.

Mönkään on kuitenkin mennyt, koska en ole onnistunut pitämään etäisyyttä tunnetasolla. Tosin exä ei tästä voi tietää varmuudella, korkeintaan arvailla.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että aidosti edes kaipaat exääsi. Hän ei ollut se ihminen, jollaiseksi hänet toivoit. Ehkä on vaikeampaa päästää irti omasta haaveesta, rakkauden illuusiosta, jota ei ollutkaan. Sen myöntäminen, että kaikki oli "huijausta". Mielestäni typerä ajatus on, että persoonaltaan häiriintyneen ihmisen voi jotenkin voittaa tai hallita häntä hänen omissa peleissään. Siinä on sinulla oikeasti vaan hävittävää, koska he vetävät ihmisen siihen omaan sairaaseen maailmaansa, mitä enemmän olet tekemisissä, sitä enemmän altistut. Oikeasti sulla ei ole mitään saavutettavaa siinä.. Ja kokemuksesta puhun, en ylemmyydellä..

Ensimmäisestä en ole varma, ainakin uskon kaipaavani.

Mutta mitä peleihin tulee, olet oikeassa. Aluksi kai pelaaminen toi jonkinlaista tyydytystä ja kontrollin tunnetta. Se että tavallaan oli ja on kokoajan tilanteen tasalla. Ehkä tässä oli mukana myös tiettyä kostomentaliteettia, sellaista että kokee tuntevansa toisen paremmin, mitä toinen tuntee itsensä, eikä enää suostu antamaan toiselle sitä tyydytystä, että antaisi sen tietää olevan niskan päällä.

Joka tapauksessa niinhän siinä kävi, että ainoa joka tästä pelistä kärsii olen minä itse, tiesi se toinen varmaksi sitä tai ei.

Hanki uusi koukku tilalle, mut vaan siksiaikaa, et pääset exästä. Käytä mielikuvitustasi. Joku tosi koukuttava, mut harmiton asia tilalle. Joku mikä herättää intohimoa, muttei vahingoita sua mitenkään. En tarkoita toista ihmistä. Mieti mikä se vois olla.

Vierailija kirjoitti:

Hanki uusi koukku tilalle, mut vaan siksiaikaa, et pääset exästä. Käytä mielikuvitustasi. Joku tosi koukuttava, mut harmiton asia tilalle. Joku mikä herättää intohimoa, muttei vahingoita sua mitenkään. En tarkoita toista ihmistä. Mieti mikä se vois olla.

Ihan hyvä vinkki sinänsä. Olen vain näihin päiviin asti joutunut/tottunut asettamaan muiden tarpeet itseni edelle, joten en edes tiedä mistä pidän, saati että intohimon kohdetta :D

Olen kyllä yrittänyt kokeilla kaikkea ja miettiä mistä pidän, mutta kaikki tuntuu jotenkin vaivalloiselta ja turhalta tyydyttävyyden sijaan. En sitten tiedä löytyisikö tähän ongemaan jotain teosta, josta löytyisi käytännönvinkkejä miten asiassa voisi edetä.

Muhun koskee tietysti se miten huonosti ex mua kohteli, mutta vielä enemmän koskee se, että annoin itse kohdella itseäni niin. Eli en pitänyt itseäni minkään arvoisena.

Vierailija kirjoitti:

Muhun koskee tietysti se miten huonosti ex mua kohteli, mutta vielä enemmän koskee se, että annoin itse kohdella itseäni niin. Eli en pitänyt itseäni minkään arvoisena.

Ala toimia. Kaikilla on jotain mitä on "aina halunnut", joten alat vaan nyt tavoitella "sitä jotain".