Valtataistelu anopin kanssa. Loppuuko se koskaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

Siis minusta ap vaikuttaa ylläolevan esimerkin valossa siltä "hankalalta ihmiseltä". Mitä pahaa siinä on,että molemmat osapuolet (miniä/anoppi) menevät lasten kanssa johonkin tapahtumaan? Ei käsitä.

Et käsitä, ettei kyse ole siitä. Vaan siitä, ettei anoppi kuuntele.

Kyllähän se kuuntelee, mutta toimii eri tavoin mitä ap odottaa. Miksi sitten kertoo kaikesta anopille, jos tietää ettei sen toiminta miellytä? Ongelma ratkaistu.

Kuuntelemisessa ja puheen ymmärtämisessä on eroa kuulemiseen. Ehkä anoppi ei kuule kunnolla, tai ymmärrä puhetta. Ehkä tuollaiset toistuvat tilanteet ajautuvat siihen, että anopille pitää puhua kovempaa.

Anopillani ei ole ongelmia kuulon kanssa. En kehtaa kylässä pitää mykkäkoulua, varsinkin kun vain harvoin mukana vierailemassa olen.

Ap

Mun anopillakaan ei ole kuulo-ongelmaa. Hän vaan tulkitsee kaiken mitä toinen sanoo täysin omien tarpeidensa mukaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopin kanssa välit on näennäisesti kunnossa mutta en tule ikinä unohtamaan kuinka on loukannut minua mieheni ja minun ensimmäisen lapsen synnyttyä. Yritti kyykyttää minua ja omia vauvan, se klassinen kutsui-itseään-äidiksi jne., no ne perus jutut, kyllä te tiedätte. Miehen ja lasten vuoksi aion tulla toimeen anopin kanssa jatkossakin, mutta luottamus ei palaa koskaan.

Huh meitä on enemmänkin. Mä olen ajatellut, että tilanteeni on harvinainen! Anoppi kutsui ensimmäistä lastamme koko vauvavuoden minun tytöksi, äidin tytöksi (viitaten itseensä) ja ylipäätään itseään äidiksi n. 10 kertaa joka tapaamisen aikana. Oli muutenkin tosi omiva, yritti jyrätä ristiäisissä jne. Minä vielä olen luonteeltani tosi kiltti, enkä oikein osaa sanoa vastaan.

Hetkeäkään en kyllä jaksa uskoa että tuo äidittely oli vahinko. Ei tuossa mittakaavassa voi olla, mitä anoppini harrasti.

Huh, tuosta tulee lähinä mieleen, että anoppi pitää miniää jonain siitos tammana, joka synnyttää miehen suvulle vauvan jonka mummo saa ikiomaksi lapsekseen.

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa lukea koko ketjua, mutta korvaan särähti sana "valtataistelu". Erikoinen sananvalinta.

Anoppini korosti yhteen aikaan hyvin paljon joka välissä sitä, että kuinka hän osaa ja ymmärtää lapsista niin paljon enemmän kuin lasten äiti... neuvoja sateli aivan taukoamatta vaikkei niitä olisi kyselty. Ja suututtiin jos kaikkia ohjeita ei aina otettu innolla vastaan.

Aikamme yritimme käyttäytyä kohteliaasti, mutta välit kärjistyivät tuon jatkuvan neuvomisen takia aika tavalla yhdessä vaiheessa. Mieskin mietti silloin tosissaan kannattaako vanhempiin pitää yhteyttä. Piti silti, mutta kuormittui aivan älyttömän paljon, kun anoppi rupesi suoltamaan neuvoja pelkästään hänelle minun sijastani.

Nyt tilanne on vähän rauhoittunut, mutta itse koen tämän silti jonkinlaiseksi valtataisteluksi, koska anoppi yrittää välillä edelleen turhankin hanakasti äidin rooliin itseään tunkea. Hän on hyvin innoissaan lapsenlapsista eikä välillä aina oikein ymmärrä sitä, että hänen roolinsa mummona on nyt toimia lastenlastensa vanhempien tukena. Pääasiallisen vastuun lasten kasvattamisesta ja arjen pyörittämisestä hoidamme minä ja puolisoni.

Ap

Olen nelikymppinen, nuorin lapsi on 9 vuotta ja olen edelleen aivan epätoivoinen anopin kanssa joka haluaisi omia lapset, vaatii että hänen luonaan käydään säännöllisesti kerran viikossa. Tulee meille nuuskimaan kun vain lapset kotona ja haukkuu siivouksiani lapsille. On hän ollut suoraankin ilkeä, arvostellut työni, pukeutumiseni, persoonani, ulkonäköni ja sukulaiseni. En tajua miten hän kuvittelee olevansa oikeutettu moiseen. Kyllä hänestäkin ruodittavaa löytyisi. Valtataistelu on oikea sana tälle väännölle hänen kanssaan. Kaiken pitäisi mennä juuri kuin hän haluaisi, on kauhean itsekäs. Keinot ovat vähissä, on pidetty etäisyyttä( tällöin vaatii lapsia yhä tiiviimmin), on sanottu suoraan( totaalinen välirikko hänen kanssaan aiheutti riitoja miehen kanssa) , olen yrittänyt käydä kahvilla ja kaveerata( oli kahta ilkeämpi). Olen väsynyt ja yritän paeta kotikaupungista( miehen kotiseutu, ei minun) anopin takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopin kanssa välit on näennäisesti kunnossa mutta en tule ikinä unohtamaan kuinka on loukannut minua mieheni ja minun ensimmäisen lapsen synnyttyä. Yritti kyykyttää minua ja omia vauvan, se klassinen kutsui-itseään-äidiksi jne., no ne perus jutut, kyllä te tiedätte. Miehen ja lasten vuoksi aion tulla toimeen anopin kanssa jatkossakin, mutta luottamus ei palaa koskaan.

Huh meitä on enemmänkin. Mä olen ajatellut, että tilanteeni on harvinainen! Anoppi kutsui ensimmäistä lastamme koko vauvavuoden minun tytöksi, äidin tytöksi (viitaten itseensä) ja ylipäätään itseään äidiksi n. 10 kertaa joka tapaamisen aikana. Oli muutenkin tosi omiva, yritti jyrätä ristiäisissä jne. Minä vielä olen luonteeltani tosi kiltti, enkä oikein osaa sanoa vastaan.

Hetkeäkään en kyllä jaksa uskoa että tuo äidittely oli vahinko. Ei tuossa mittakaavassa voi olla, mitä anoppini harrasti.

Huh, tuosta tulee lähinä mieleen, että anoppi pitää miniää jonain siitos tammana, joka synnyttää miehen suvulle vauvan jonka mummo saa ikiomaksi lapsekseen.

Nyt kun sen sanoit, niin niinpä se taisi jollain oudolla tavalla mennäkin. Siis anopin kuvitelmissa, ei todellisuudessa. Olen iloinen siitä, ettei annettu lasta hoitoon anopille, vaikka hän olisi jo kovin pienenä halunnut hoitaa. Kukapa tietää mikä nyt olisi tilanne, jos olisimme jättäneet vauvan jo kuukauden ikäisenä hänelle. Ensimmäisen kerran meni hoitoon vasta leikki-ikäisenä kun halusin, että pystyy kertomaan miten on mennyt siellä.

Voi kuulostaa radikaalilta tuo hoitoasia, mutta kyllä se vaan äitiin jättää isot jäljet, kun joku muu systemaattisesti nimittää itseään äidiksi omalle lapselle. Ainakin tosi suuri epäluottamus jäi vaivaamaan välejä.

Ei ihme, että maailmassa on sotia.  Ei tule ihmiset keskenään toimeen, ei edes saman perheen jäsenet eikä suvun jäsenet eikä sinne naidut.  Mistä ihmeen valtataistelusta täällä kirjoitetaan?

Joku kirjoitti äidistään, että kun tämä ei ole hoitanut hänen lapsiaan, niin hänpä ei sitten hoida äitiään, kun tämä tulee vanhaksi.  Sujuvasti unohti sen, että hänen äitinsä on kyllä hoitanut hänet itsensä, eli yhden lapsenhoitourakan kuitenkin läpi käynyt.  Kaikista ei vaan ole enää lapsenhoitajiksi toiseen kertaan ja muutaman kymmenen vuotta vanhempina.  Jaksavuus on jo ihan eri luokkaa kuin nuorena.

Luojan kiitos, minulla ei ole miniää!  Onpahan vain kaksi vävyä ja kummankaan kanssa ei ole pienintäkään epäsovun murua ollut ikinä.  Eikä ole tytärtenkään kanssa, enää sen jälkeen, kun aikuisiksi tulivat.  Asioista pitää voida puhua ihan normaalisti.  Kyllä on kummallisia anoppeja ja miniöitä täällä.  Ja outoja poikia näillä anopeilla.  Anopit muka omii lapsenlapsiaan, vai niin.   Sen voi hyvin estää selvittämällä asian anopin kanssa ja toisaalta, mitäs pahaa siinä on, jos anoppi lapsenlastaan rakastaa ja tälle mielellään aikaansa antaisi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataisteluun tarvitaan kaksi

Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.

Ei juma. Etkö voi vaan jättää lautaselle? Olla ottamatta? Sanoa ei kiitos ja toistaa vain sitä sanoipa anoppi mitä tahansa? Jos ei usko ni kävelet roskiksen luo ja laitat sinne?

Ethän sä voi opettaa lapsellekaan että totta kai syödään kaikki mitä toinen käskee?

Meillä kävi niin että anoppiin samanlainen, laittaa ruokaa ihan ylimäärin ja sitten kaikkien pitäisi syödä padat tyhjäksi ettei jää yli. No kerran vietiin perunasalaattia (semmoista kaupan perusmajoneesi..) niin sitä jäi yli ja sitä olisi kauhonut minunkin lautaselle, kieltäydyin monesti mutta edelleen jauhoi samaa ja lopulta sanoin että heitä roskiin niin sen jälkeen oli hiljaa. Joo loukkaantui varmaan mutta se ei enää minua jaksanut kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

Siis minusta ap vaikuttaa ylläolevan esimerkin valossa siltä "hankalalta ihmiseltä". Mitä pahaa siinä on,että molemmat osapuolet (miniä/anoppi) menevät lasten kanssa johonkin tapahtumaan? Ei käsitä.

Kyllä se jotenkin kertoo molempien osapuolten kyvyistä luoda elämää suurempaa draamaa jostain noin triviaalista asiasta.  Pitää lähteä vanhuksen kanssa hoploppiin. Kyynel.

Kukahan tässä loi draamaa? Aivan, äskeisen kommentin kirjoittaja. Hanki elämä!

No en vaan oikein ymmärrä sitä sidoksellisuutta, joka vallitsee näissä anoppi-miniä suhteissa. Tosiasiassa se anoppi on varmasti hurjan tärkeä ihminen, sillä hän lukeutuu niihin harvoihin tässä maailmassa, joka jaksaa samanlaisella paatoksella ihastella niiden teidän räkänokkienne edesottamuksia, kun suurimmalle osalle ihmiskunnasta teidän kersanne ovat aivan yhdentekeviä jopa rasittaviakin. Siksi nämä miniät ja muut aina uudestaan ja uudestaan menevät sinne anoppilaan saamaan vahvistusta ja hössötystä omien kakaroiden suhteen. Sidoksellisuus voi olla myös taloudellista - halutaan saada jotain rahanarvoista lahjaa muksujen kautta tai käyttää anoppia ilmaisena lastenvahtina. Moni anoppi suostuu ihan mukisematta tähän graaviin hyväksikäyttöön, koska on niin höpsönä niihin tenaviin. Siksi onkin ihmeellistä, että jos se anoppi on niin KAMALA, niin sen kanssa on jatkuvasti oltava jossain ihmissuhteessa ja väännettävä näitä valtataisteluja.

Naisena voi tietysti voisi olla myös kaukaa viisas ja tuumata, että jonakin päivänä sinä saatat olla se halveksittava anoppi, jota on jostain kumman syystä ihan luvallista haukkua selän takana jossain keskustelupalstalla kun palvelu pelaa huonosti tai prinsessaminiä haluaa piipittää rankkaa kritiikkiään..

Tämän kommentin kirjoittaminen taisi olla päivän kohokohta ilkeän ihmisen elämässä? 🤔

Tai sitten tervejärkinen ja suorapuheisen ihmisen.

Sivusta näkee usein selvimmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummonmummo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten on vielä näitä äiti-poika suhteita, joissa napanuora ei ole katkennut kuten meillä. Miehelle on sisäänrakennettu kotona joku malli, että äidin mieltä ei saa pahoittaa. Sen sijaan vaimon mielen voi pahoittaa, jos vaimon ja äidin ajatukset asioista eriävät. 8 vuotta on yritetty vääntää asiaa ratakiskosta. Välillä väsyttää aika helvetisti ja eroakin on tullut mietittyä. Tämäkään ei ole saanut miestä heräämään!

Ei ole olemassa napanuoraa. Voit ajatella itsesi kohdalle saman. Haluatko miehesi loukkaavan äitiäsi. Miehen äiti on äiti myös. Mitä paremmat välisi ovat anopin kanssa sen paremmat ne ovat mieheesi. Kyllä se anoppi ymmärtää puhetta, kunhan se ei ole vihaista ja loukkaavaa. Itsekin anoppina yritän olla mahdollisimman paljon pois tieltä. Mieli ei kyllä pahoitu jos asioista sovitaan ja mieluiten porukalla, kaikki osalliset läsnä. Päivä kerrallaan.

Sinun mielestäsi on siis normaalia perhedynamiikkaa, jos mies ei pysty sanomaan äidilleen ei esim. olemme ajatelleet viettää tämän illan oman perheen kesken.

Minäkin olen anoppi, tosin  miniää minulla ei ole, koska molemmat lapseni ovat heteronaisia. Eli kaksi vävyä on.

Mutta kuinka se onkaan vaikeaa olla aikuisen lapsen äiti. Kun tuntuu että joka sanan puolikaskin tulee tulkituksi ja jyrisee aikuisen lapseni mielessä. Tahdon oikeasti lapseni olevan onnellinen, mutta tottakai ikävöin häntä ja haluaisin häntä tavata.

Tyypillistä viestintää: 

M: Ootteko tulossa pääsiäisenä meille? Siis ihan ok jos ette tuu, jos vaikka haluutte keskenänne viettää aikaa.

tytär: niinko haluuks sä meidät teille tai et? Teillä on siis jotain muuta menoa?

M: No ei oo vielä mitään suunnitelmia, ihan miten teille sopii, mut nyt kun on siihen viikonloppuun vielä puoltoista viikkoa niin aattelin vähän tiedustella, että mitkä on teidän suunnitelmat.

tytär: no mä en osaa yhtään sanoo, katotaan nyt sitten... 

Ja viikon kuluttua edellisestä:

M: niin ootteko tulossa jonain päivänä syömään?

Tytär: No ko ei me sitte oltu tervetulleita niin ollaan varattu nyt jo matka.

M: Herranjestas tottakai olette tervetulleita ja haluan teitä nähdä. Mimmonen matka?

Tytär: Risteilylle mennään (pv -pv)

M: No haluutteko sitte maanantaina tulla meille syömään ja nähtäis muutenkin?

Tytär: No kyl me kuule halutaan myös sitä omaa juhlaa viettää joten ei me nyt tulla teille

Jippii. Oon täysin epäonnistunut äiti. 

Mainittakoon, että koska vaan jossain on joku ongelma tyttären elämässä, niin apuni on tarpeellinen ja välttämätön siinä siunaaman hetkessä.

Etkö osaa sanoa, että on ikävä tytärtäsi ja olisi kiva nähdä? Hämmentyisin itsekin noista viesteistä.

Siihen saisi vastauksen, että meillä on kuule omakin elämä,ei me voida aina hyppiä sun vaihdevuosimielitekojen mukaan. Ei  näillä näkymin  olla tulossa pääsiäisenä. - Ja viikon kuluttua tästä tulee soitto, että hei,me tullaan huomenna, kun sulla oli ikävä. Sano siinä sitten, että ollaan lähdetty mökillä käymään, kun lapset ei ensin halunneet tulla pääsiäiskylään...

Tuossa on kyllä pitempi monimutkainen historia takana, tytär vaikuttaa katkeralta/syyllisyydentuntoiselta - hankalaa kommunikointia. Niin kuin kumpikaan ei osaisi / uskaltaisi selvästi sanoa, mitä itse toivoo, vaan "luteilee" toisen päässä, että mitä toinen mahdollisesti haluaa. Ja pelkää, että toinen ärsyyntyy / pahoittaa mielensä. Niin kuin tekeekin. Sitten seuraa syyllisyyttä jne. Vai mitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

Siis minusta ap vaikuttaa ylläolevan esimerkin valossa siltä "hankalalta ihmiseltä". Mitä pahaa siinä on,että molemmat osapuolet (miniä/anoppi) menevät lasten kanssa johonkin tapahtumaan? Ei käsitä.

No koska on ihan mukavaa tehdä asioita välillä kokoonpanolla äiti, isä ja lapsi. Mummon kanssa voi erikseen sopia jotain vastaavaa.

Ja anoppihan halusi tuossa viedä ilman vanhempia lapsen tapahtumaan. Siis tapahtumaan, johon äiti ja isä olivat jo viemässä lasta, josta anoppi kuuli ekan kerran kun lapsen äiti mainitsi että ovat menossa sinne perheen kesken. Ja kaiken lisäksi anoppi vain ilmoitti, että ei, minä vien lapsen, ei kysynyt voiko viedä tai muuta vastaavaa.

Normaali tilanne normaalin mummon kanssa menisi näin:

M: Mennään ensi viikolla tapahtumaan x

A: Onpa kivan kuuloista. Mummokin voisi joku kerta lähteä matkaan tuollaiseen

M: Joo, minäpä laitan korvan taakse, niin voidaan joskus mennä isommallakin porukalla

Tai:

A: Kuulostaapa kivalta, mahtuisinkohan minäkin matkaan?

M: Nyt ollaan päätetty viettää perheaikaa ja mennään keskenään. Joku toinen kerta sitten.

A: Okei, joku toinen kerta.

Ei tuo ap:n kuvaana tilanne ollut mitenkään normaali, ja kyllä nimenomaan anoppi oli siinä se hankala osapuoli

Kyllähän se ajatusmaailma näköään tulee esille sanojen läpi.

"M: Joo, minäpä laitan korvan taakse, niin voidaan joskus mennä isommallakin porukalla"

Korvan taakse, joskus mennä, on epämääräistä ja halutonta, eipä taideta mennä mihinkään tämän kommentin perusteella.

"M: Nyt ollaan päätetty viettää perheaikaa ja mennään keskenään. Joku toinen kerta sitten."

Päätetty, tästä on puhuttu ja tehty oikein päätös ettei mummo ole perheaikaan kuuluva. Joku toinen kerta sitten, on epämääräistä ja halutonta, eipä taideta mennä mihinkään tämänkään kommentin perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi vastaa kirjoitti:

Sitten kun Sinusta tulee anoppi, niin varmaan olet sitten maailman mukautuvin ymmärtäväisin ja ihanin anoppi koskaan.

Kyllä me anopit joudutaan luovimaan, minä ainakin, kolmen niin erilaisen miniän seurassa.

En puutu mihinkään ja pidän etäisyyttä. Elän omaa elämää. Syötän ja juotan vimpan päälle kun tulevat kyläilemään. Neuvoja en jakele. Minulle riittää hyvin se, että tulen omien lasteni kanssa hyvin toimeen, ikinä ollu mitään ongelmaa. He kunnioittavat minua heidän äitinään, se huokuu kaikessa. Varmaan kun en ole puuttunut heidän elämäänsä ja valintoihin, vaan tukenut ja kannustanut.

Ovatpahan miniät aina tänne minun kotiin vierailulle tulleet, en ole huomannut, että olisi pakkopullaa. Ja on pyydetty vastavuoroin heille ja ihan asiallista on ollut.

Normaali ihminen ei puutu muiden elämään.

Totta, miniä ei ryhdy selittämään anopille, että siirrä tavarat pois lapsen ulottuvilta vaan hyväksyy sen, että normaali ihminen ei puutu muiden elämään.

Normaali anoppi tietenkin haluaa, että ympäristö on mahdollisimman turvallinen lapsenlapsellensa. Ei sitä tosiaan miniän tarvitse anopille selittää.

Normaali anoppi ajattelee, että kyläillessä vanhemmat vahtivat lapsiaan, ja samalla myös kasvattavat.

Joo, mutta sitten ei toki tarvitse ihmetellä miksi Pertti 1v:,n kanssa ei hirveästi jakseta kyläillä paikassa, jossa nuppineulat, sakset, puikot, kolikot, perintöposliinit ja anopin psyykelääkkeet ovat tv-tasoilla ja olohuoneen matalalla pöydällä. Alle parivuotiasta kun ei ihan yhden vierailun aikana välttämättä keretä kasvattaa siihen, että niihin ei saa koskea.

Ja en oleta että kukaan siirtelee tavaroita pois meidän lapsia varten. Mutta en kyläile sellaisissa paikoissa, missä esim. lääkkeitä tai saksia ei saa siirtää pois lapsen ulottuvilta.

Et sitten kyläile. Mutta miniällä on ihan yhtä vähän oikeutta kommentoida anopin sisustusta kuin anopilla miniän.

En ole noiden kommenttien kirjoittaja mutta selittäkääpä näitä alapeukkuja.

Voisko johtua siitä, että useimpien mielestä sakset ja psyykelääkkeet eivät kuulu sisustusjuttuihin. Normaalit ihmiset ottaa tuollaiset pois alle metrin korkeudelta, jos on pieniä lapsia tulossa kylään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

Siis minusta ap vaikuttaa ylläolevan esimerkin valossa siltä "hankalalta ihmiseltä". Mitä pahaa siinä on,että molemmat osapuolet (miniä/anoppi) menevät lasten kanssa johonkin tapahtumaan? Ei käsitä.

No koska on ihan mukavaa tehdä asioita välillä kokoonpanolla äiti, isä ja lapsi. Mummon kanssa voi erikseen sopia jotain vastaavaa.

Ja anoppihan halusi tuossa viedä ilman vanhempia lapsen tapahtumaan. Siis tapahtumaan, johon äiti ja isä olivat jo viemässä lasta, josta anoppi kuuli ekan kerran kun lapsen äiti mainitsi että ovat menossa sinne perheen kesken. Ja kaiken lisäksi anoppi vain ilmoitti, että ei, minä vien lapsen, ei kysynyt voiko viedä tai muuta vastaavaa.

Normaali tilanne normaalin mummon kanssa menisi näin:

M: Mennään ensi viikolla tapahtumaan x

A: Onpa kivan kuuloista. Mummokin voisi joku kerta lähteä matkaan tuollaiseen

M: Joo, minäpä laitan korvan taakse, niin voidaan joskus mennä isommallakin porukalla

Tai:

A: Kuulostaapa kivalta, mahtuisinkohan minäkin matkaan?

M: Nyt ollaan päätetty viettää perheaikaa ja mennään keskenään. Joku toinen kerta sitten.

A: Okei, joku toinen kerta.

Ei tuo ap:n kuvaana tilanne ollut mitenkään normaali, ja kyllä nimenomaan anoppi oli siinä se hankala osapuoli

Kyllähän se ajatusmaailma näköään tulee esille sanojen läpi.

"M: Joo, minäpä laitan korvan taakse, niin voidaan joskus mennä isommallakin porukalla"

Korvan taakse, joskus mennä, on epämääräistä ja halutonta, eipä taideta mennä mihinkään tämän kommentin perusteella.

"M: Nyt ollaan päätetty viettää perheaikaa ja mennään keskenään. Joku toinen kerta sitten."

Päätetty, tästä on puhuttu ja tehty oikein päätös ettei mummo ole perheaikaan kuuluva. Joku toinen kerta sitten, on epämääräistä ja halutonta, eipä taideta mennä mihinkään tämänkään kommentin perusteella.

Jos tämän kirjoittaja on mummo, niin siihen voi olla syynsä ettet kovin haluttua seuraa ole.

Vierailija kirjoitti:

Ei ihme, että maailmassa on sotia.  Ei tule ihmiset keskenään toimeen, ei edes saman perheen jäsenet eikä suvun jäsenet eikä sinne naidut.  Mistä ihmeen valtataistelusta täällä kirjoitetaan?

Joku kirjoitti äidistään, että kun tämä ei ole hoitanut hänen lapsiaan, niin hänpä ei sitten hoida äitiään, kun tämä tulee vanhaksi.  Sujuvasti unohti sen, että hänen äitinsä on kyllä hoitanut hänet itsensä, eli yhden lapsenhoitourakan kuitenkin läpi käynyt.  Kaikista ei vaan ole enää lapsenhoitajiksi toiseen kertaan ja muutaman kymmenen vuotta vanhempina.  Jaksavuus on jo ihan eri luokkaa kuin nuorena.

Luojan kiitos, minulla ei ole miniää!  Onpahan vain kaksi vävyä ja kummankaan kanssa ei ole pienintäkään epäsovun murua ollut ikinä.  Eikä ole tytärtenkään kanssa, enää sen jälkeen, kun aikuisiksi tulivat.  Asioista pitää voida puhua ihan normaalisti.  Kyllä on kummallisia anoppeja ja miniöitä täällä.  Ja outoja poikia näillä anopeilla.  Anopit muka omii lapsenlapsiaan, vai niin.   Sen voi hyvin estää selvittämällä asian anopin kanssa ja toisaalta, mitäs pahaa siinä on, jos anoppi lapsenlastaan rakastaa ja tälle mielellään aikaansa antaisi? 

Tosi outoa on kyllä, en ole ennen kuullut, että mummo nimittää itseään lapselle äidiksi, ei se ole tervettä isoäidin rakkautta. Johan lapsikin siitä hämmentyy. Mutta kaikenlaista voi olla, taisi olla täällä toinenkin sellainen tapaus. Ja kyllähän minunkin äitini kertoi, että hänen lapsettomat tätinsä yrittivät jotenkin omia meitä, hänen lapsiaan. Järkyttävää nuorelle äidille. Ei hemmetti, tiukat rajat sellaisille sukulaisille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataisteluun tarvitaan kaksi

Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.

Älä syö herranjumala! Mitä siinä tapahtuu jos et syö? Tiedät itsekin, ettei mitään.

Näin minäkin sanoisin jos joku tällaista kertoisi mutta ne tilanteet on niin painostavia. Anoppi sanoo että tuossa on jokaiselle munkki, syökää, on tosi hyviä. Sanon kohteliaasti että kiitos mutta on niin runsaat tarjottavat että joudun jättämään väliin. Anoppi aloittaa saarnan siitä miten älyttömän, spesiaalin hyviä munkit on, kieltäydyn ystävällisesti toisen kerran, tuputus jatkuu, kolmas kerta, lisää tuputusta. Sitä haluais vain viettää normaalin kahvihetken mutta jos en myönny, anoppi menettää kasvonsa.

Minulla myös vähän tuollainen anoppi.

Monet vanhuksethan ihan oikeasti loukkaantuvat kovasti jos ei oteta ja vielä mielellään monesti santsata.

Mutta lapselliselta kuulostaa tuollainen jankkaus!

Pitäisi anopin ymmärtää mitä ei kiitos tarkoittaa..

Omani on pikkuhiljaa oppinut että ihan oikeasti nautin kahvini mieluummin pelkiltään. Mutta joskus jos alkaa tuputtaa,sanon vain hymyillen että "juu, kiitos kiitos" puheenaiheesta vaihtuu eikä anoppi ota enää puheeksi asiaa tai ei ehkä edes huomaa että en ottanutkaan.

Joskus on myös kipattu perunoita tms lautaselleni,loput kattilanpohjalta,että kyllähän sinä vielä nämä syöt. Jos kysyessä vastaus on ollut ei toivottu,jos on edes kysytty. Tällöinkin voi vain jättää syömättä.En usko että siihen kuolee.

Kunpa olisikin anoppi, jonka kanssa voisi keskustella nämä asiat kuten normaalit aikuiset mutta se vain ei onnistu. Sitä täällä eivät ne kirjoittajat ymmärrä, joilla ei ole omakohtaista kokemusta tilanteesta. Monet anopit kirjoittavat tänne miten heillä ei ole ollut ongelmia miniöiden eikä vävyjen kanssa ja uskon sen, koska teillä on normaalit käytöstavat. Näillä hankalalla persoonallisuushäiriöisillä ihmisillä niitä ei ole. Omallekin anopilla on välit poikki miehen isän sukulaisten ja oman siskonsa kanssa. Kai sekin jo jotain kertoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi muuttui vasta kun sairastui vakavasti. Lopussa oli jo hyvinkin lämpimät välit.

En nyt tarkoita pahalla, mutta voi helvetti että tällainen on ärsyttävää. Ensin ollaan hankalia vuosikymmeniä, mutta kun sairastutaan ja loppu lähestyy, aletaankin mielistelemään ja odotetaan palvelua. Ei ne ihmisen tekemiset ja tekemättä jättämiset mihinkään enää muutu, vaikka kuinka olisi sen viimeisen sairasvuotensa kuinka ystävällinen tahansa. 

Totta tuokin, mutta itse näkisin asian ihan siltä kantilta että mikä saa oman olon hyväksi.  Itseäni  ainakin vihanpito muita kohtaan masentaa joten mieluiten antaisin menneiden olla ja ottaisin kiinni positiivisista tunteista kun niitä tarjotaan.

Vierailija kirjoitti:

Kunpa olisikin anoppi, jonka kanssa voisi keskustella nämä asiat kuten normaalit aikuiset mutta se vain ei onnistu. Sitä täällä eivät ne kirjoittajat ymmärrä, joilla ei ole omakohtaista kokemusta tilanteesta. Monet anopit kirjoittavat tänne miten heillä ei ole ollut ongelmia miniöiden eikä vävyjen kanssa ja uskon sen, koska teillä on normaalit käytöstavat. Näillä hankalalla persoonallisuushäiriöisillä ihmisillä niitä ei ole. Omallekin anopilla on välit poikki miehen isän sukulaisten ja oman siskonsa kanssa. Kai sekin jo jotain kertoo.

Juuri näin! Tiettyjen ihmisten kanssa keskustelu on kuin seinille puhuisi. Viesti ei mene perille, vaikka miten eri tavoin ajatuksesi esittäisit.

Ap

Äitini ei ole edes oman äitinsä kanssa koskaan ollut missään hyvissä väleissä. Tämä mummuni aiheuttaa vielä vanhanakin paljon ikävää ja on aina ollut todella ilkeä ja välinpitämätön ihminen. Ei tarvitse sitten ihmetellä, ettei koskaan ole isäni kanssa toimeen. Tappelee jatkuvasti kaikkien kanssa ja minua ei kuuntele yhtään.

Valtataistelu loppuu heti kun suljet anoppisi kokonaan pois perheenne elämästä. Ei häntä ole pakko sietää vaikka kuinka olisi miehesi sukulainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

En ymmärrä mikä vika asioissa on tässä esimerkissä. Miksi ao on näin mustasukkainen. Eikö keksi muuta tekemistä lapsen kanssa. Tai miksi tapahtumaan ei voi mennä kahta kertaa.

Tai jopa antaa anopin ja lapsen mennä ja jäädä itse lepäämään. Iloita sitten lapsen kanssa kivasta päivästä mummin kanssa.

Itse olen teinien äiti. Seuraavaksi kai jonkun anoppi. En muista olleeni lapsista tai anopin kanssa tehdyistä asioista mustasukkainen. Perheenä saa kyllä olla jokainen riittävästi.