Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Valtataistelu anopin kanssa. Loppuuko se koskaan?
01.04.2018 |
Minulla on hyvä, mutta hiukan jännitteinen suhde anoppiini. Lapset ovat vielä pieniä. Olen taitava väistelemään ristiriitatilanteita. Riitoja ei siis hirveästi ole, mutta varuillaan saa anopin seurassa olla.
Onko jollain täällä sellaista kokemusta, että tämä valtataistelu olisi loppunut johonkin? Esimerkiksi lasten kasvamiseen vähän vanhemmiksi yms.? Vai pitääkö minun asennoitua siten, että tälläisena tämä suhde anoppiin nyt näin lasten syntymän jälkeen tulee jatkumaan vuodesta toiseen?
Kommentit (500)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.
Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.
Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.
Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:
Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."
Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."
Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."
Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."
Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."
Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.
Ap
Siis minusta ap vaikuttaa ylläolevan esimerkin valossa siltä "hankalalta ihmiseltä". Mitä pahaa siinä on,että molemmat osapuolet (miniä/anoppi) menevät lasten kanssa johonkin tapahtumaan? Ei käsitä.
Kyllä se jotenkin kertoo molempien osapuolten kyvyistä luoda elämää suurempaa draamaa jostain noin triviaalista asiasta. Pitää lähteä vanhuksen kanssa hoploppiin. Kyynel.
Kukahan tässä loi draamaa? Aivan, äskeisen kommentin kirjoittaja. Hanki elämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi vastaa kirjoitti:
Sitten kun Sinusta tulee anoppi, niin varmaan olet sitten maailman mukautuvin ymmärtäväisin ja ihanin anoppi koskaan.
Kyllä me anopit joudutaan luovimaan, minä ainakin, kolmen niin erilaisen miniän seurassa.
En puutu mihinkään ja pidän etäisyyttä. Elän omaa elämää. Syötän ja juotan vimpan päälle kun tulevat kyläilemään. Neuvoja en jakele. Minulle riittää hyvin se, että tulen omien lasteni kanssa hyvin toimeen, ikinä ollu mitään ongelmaa. He kunnioittavat minua heidän äitinään, se huokuu kaikessa. Varmaan kun en ole puuttunut heidän elämäänsä ja valintoihin, vaan tukenut ja kannustanut.
Ovatpahan miniät aina tänne minun kotiin vierailulle tulleet, en ole huomannut, että olisi pakkopullaa. Ja on pyydetty vastavuoroin heille ja ihan asiallista on ollut.
Normaali ihminen ei puutu muiden elämään.
Totta, miniä ei ryhdy selittämään anopille, että siirrä tavarat pois lapsen ulottuvilta vaan hyväksyy sen, että normaali ihminen ei puutu muiden elämään.
Normaali anoppi tietenkin haluaa, että ympäristö on mahdollisimman turvallinen lapsenlapsellensa. Ei sitä tosiaan miniän tarvitse anopille selittää.
Normaali anoppi ajattelee, että kyläillessä vanhemmat vahtivat lapsiaan, ja samalla myös kasvattavat.
Joo, mutta sitten ei toki tarvitse ihmetellä miksi Pertti 1v:,n kanssa ei hirveästi jakseta kyläillä paikassa, jossa nuppineulat, sakset, puikot, kolikot, perintöposliinit ja anopin psyykelääkkeet ovat tv-tasoilla ja olohuoneen matalalla pöydällä. Alle parivuotiasta kun ei ihan yhden vierailun aikana välttämättä keretä kasvattaa siihen, että niihin ei saa koskea.
Ja en oleta että kukaan siirtelee tavaroita pois meidän lapsia varten. Mutta en kyläile sellaisissa paikoissa, missä esim. lääkkeitä tai saksia ei saa siirtää pois lapsen ulottuvilta.
Mutta eikö se normaali vanhempi joka tapauksessa kulje parivuotiaansa vierellä koko ajan opettamassa elämästä? Siinä on sakset, ne ovat terävät, niihin voi satuttaa itsensä. Niihin ei kosketa. Katso, hyllyssä on pieni nukke, sitä voidaan ihailla täältä vierestä jne.
Ei kai kyläily ole mikään kupla, jonka ajaksi vanhemmat unohtavat olevansa vanhempia ja olettavat, että joku muu kasvattaa?
No en kyllö yhdenkään kaverin halua kävelevän 24/7 taaperonsa vierellä selittäen kuinka tässä on tuota ja tuohon ei saa koskea, mutta tähän saa jne. Mikä ihmeen järki sellaisessa kyläilyssä on, jossa ei voida edes parin lauseen verran vaihtaa kuulumisia?
Mä nostan ne sakset pois, näytän taaperolle kasan vanhoja lehtiä ja kortteja yms. ja sitten aletaan jutella kaverin kanssa juoden vieressä kahvia.
Oletan, että kaveri katsoo muksunsa perään niin ettei se mitään riko, mutta en todellakaan "tahallani" jätä perintöposliineja, lääkkeitä, myrkkyjä jne. lapsen ulottuville. Melko pieni vaiva nostaa ne ylemmäs siinä vaiheessa kun lapsi jonkin sellaisen huomaa jossain.
Mä en aina tajua teidän av-palstalaisten käytöstapoja.. jos ei halua siirtää saksia lasten ulottuvilta pois, niin sitten ei kutsu alle kolmivuotiata lapsiperheitä kylään. Koska ei siitä kahvittelusta mitään tule, kun äiti joutuu pelkäämään lapsensa hengen puolesta sillä välin kun kuuntelee vastauksen kysymykseen: mitä sulle kuuluu.
-lapseton
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.
Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.
Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.
Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:
Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."
Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."
Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."
Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."
Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."
Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.
Ap
Siis minusta ap vaikuttaa ylläolevan esimerkin valossa siltä "hankalalta ihmiseltä". Mitä pahaa siinä on,että molemmat osapuolet (miniä/anoppi) menevät lasten kanssa johonkin tapahtumaan? Ei käsitä.
Et käsitä, ettei kyse ole siitä. Vaan siitä, ettei anoppi kuuntele.
Kyllähän se kuuntelee, mutta toimii eri tavoin mitä ap odottaa. Miksi sitten kertoo kaikesta anopille, jos tietää ettei sen toiminta miellytä? Ongelma ratkaistu.
Kuuntelemisessa ja puheen ymmärtämisessä on eroa kuulemiseen. Ehkä anoppi ei kuule kunnolla, tai ymmärrä puhetta. Ehkä tuollaiset toistuvat tilanteet ajautuvat siihen, että anopille pitää puhua kovempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.
Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.
Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.
Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:
Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."
Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."
Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."
Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."
Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."
Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.
Ap
Siis minusta ap vaikuttaa ylläolevan esimerkin valossa siltä "hankalalta ihmiseltä". Mitä pahaa siinä on,että molemmat osapuolet (miniä/anoppi) menevät lasten kanssa johonkin tapahtumaan? Ei käsitä.
Et käsitä, ettei kyse ole siitä. Vaan siitä, ettei anoppi kuuntele.
Kyllähän se kuuntelee, mutta toimii eri tavoin mitä ap odottaa. Miksi sitten kertoo kaikesta anopille, jos tietää ettei sen toiminta miellytä? Ongelma ratkaistu.
Kuuntelemisessa ja puheen ymmärtämisessä on eroa kuulemiseen. Ehkä anoppi ei kuule kunnolla, tai ymmärrä puhetta. Ehkä tuollaiset toistuvat tilanteet ajautuvat siihen, että anopille pitää puhua kovempaa.
Anopillani ei ole ongelmia kuulon kanssa. En kehtaa kylässä pitää mykkäkoulua, varsinkin kun vain harvoin mukana vierailemassa olen.
Ap
Kaikkein eniten tahtoisin ettei anoppi menisi henkistä väkivaltaa miehen lapsiin, kai he kestävät paremmin kuin luulen, tästä aina kärsinyt.
Surullista kun pidän häntä pohjimmiltaan hyväluonteisena.
Ei uskoisi että aikuisia ihmisiä pidetään vankeina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä loppui anopin yritykset hallinnoida poikansa perheen elämää siihen, että ollaan otettu anoppiin etäisyyttä. Paljon etäisyyttä. Nähdään enää max. neljä kertaa vuodessa. Edelleen anoppi yrittää määrätä meidän kodista, lasten kasvatuksesta, lomakohteista.... mutta yritykseksi jää.
Tästä mielipiteestä ei varmaankaan tykätä, mutta sanon sen silti. Nimittäin veikkaan, että aika monessa tapauksessa nämä "anoppi yrittää määrätä"-jutut on miniän omassa päässä sellaisiksi kääntämiä. Mullakin on anoppi, joka suorastaan pursuaa hyviä ehdotuksia siitä, mitä kaikessa kotona pitää tehdä ja miten - liedentauksen ja kaapinpäällisten putsaamisesta alushousujen silitykseen ja kukkien nyppimiseen. En silti koe, että anoppi yrittää määrätä. Hän vaan haluaa jakaa tietämystään. Olen saanut häneltä paljon erinomaisen toimivia vinkkejä vauvanhoitoon, mutta muu hössötys lähinnä ärsyttää/huvittaa. Koska mieheni suhtautuu niihen samalla tavoin, tilanteeni on onneksi ollut helppo kestää näiden vuosikymmenten aikana.
Mä taas teen sun vastauksesta sen johtopäätöksen, että et ole ikinä ollut täysin rajattoman narsistisen henkilön kanssa tekemisissä.
Anopin kanssa on pitänyt todella tiukasti tehdä rajat ja pitää niistä kiinni. Ja kun itse määrittelee rajat ja pitää niistä kiinni, niin sitten siitäkin saa saavillisia pskaa niskaan. En halua anoppia kotiini monta kertaa päivässä, haluan itse päättää kotinsa sisustuksesta, lasteni nimistä, ja esim siitä, missä lapset ovat päivähoidossa. Ihan joka asiasta pitää vängätä, ja vielä mahdollisimman mitätöivästi ja pilkallisesti. Tuo mun anopin toiminta on pikkuisen höpsähtäneen mummun "tiedon jakamisesta" todella kaukana.
Itse asiassa olen kyllä, nimittäin oma äitini on just sellainen. Ei puhettakaan jotta voisimme asua niin lähekkäin, että hän kävisi vaivattomasti monta kertaa päivässä. Puistattaa ajatellakin...
Kuten varmaan huomasit, kirjoitinkin, että "aika monessa tapauksessa", mikä tarkoittaa "aika monessa tapauksessa".
Nykyisin meillä anopeilla on muutakin tekemistä, kuin vahtia ja kyylätä ja puuttua lasten perheiden elämää. Neuvotaan, jos kysytään ja otetaan avosylin vastaan silloin, kun haluavat tulla mummolaan käymään. Vaikka näenkin epäkohtia lasteni perheiden elämäntavassa, en puutu niihin. Esim. jotkut lapsenlapseni roikkuvat liian paljon kännykällä, josta tekisi mieli huomauttaa, mutta en uskalla.
Katson, ettei se ole minun tehtäväni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tohon lemmikkien tappamiseen liittyen tuli mieleeni kun äitini sai lapsen uuden miehensä kanssa, tämän uuden miehen äiti ehdotti meidän kissasta eroon hankkiutumista. Kissat kun kuulemma voivat mennä vauvan naaman päälle nukkumaan ja näin ollen tukehduttaa sen...
Nykyinen anoppini tulee olemaan sekopää kun meille tulee vauva, sen näki jo silloin kun ostimme omakotitalon. Kaikki sisustusratkaisut kommentoitiin ja uudelle talolle vain ilmestyttiin kunnes tehtiin selväksi että jatkossa kysytään ennen tuloa voiko tulla. Olemme kuulemma todella törkeitä ihmisiä kun emme avaa ovea jos ei ilmoita etukäteen tulostaan. Vieläkin olen vähän katkera sisustuksen kommentoinnista ja joka kerta heille mennessään hykertelen miten muka sanon "eikö tämä teidän lattia olekin ihan väärän värinen" tietenkään mitään oikeasti sanomatta.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein eniten tahtoisin ettei anoppi menisi henkistä väkivaltaa miehen lapsiin, kai he kestävät paremmin kuin luulen, tästä aina kärsinyt.
Surullista kun pidän häntä pohjimmiltaan hyväluonteisena.
Ei uskoisi että aikuisia ihmisiä pidetään vankeina.
Niin mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.
Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.
Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.
Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:
Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."
Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."
Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."
Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."
Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."
Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.
Ap
Siis minusta ap vaikuttaa ylläolevan esimerkin valossa siltä "hankalalta ihmiseltä". Mitä pahaa siinä on,että molemmat osapuolet (miniä/anoppi) menevät lasten kanssa johonkin tapahtumaan? Ei käsitä.
Kyllä se jotenkin kertoo molempien osapuolten kyvyistä luoda elämää suurempaa draamaa jostain noin triviaalista asiasta. Pitää lähteä vanhuksen kanssa hoploppiin. Kyynel.
Kukahan tässä loi draamaa? Aivan, äskeisen kommentin kirjoittaja. Hanki elämä!
No en vaan oikein ymmärrä sitä sidoksellisuutta, joka vallitsee näissä anoppi-miniä suhteissa. Tosiasiassa se anoppi on varmasti hurjan tärkeä ihminen, sillä hän lukeutuu niihin harvoihin tässä maailmassa, joka jaksaa samanlaisella paatoksella ihastella niiden teidän räkänokkienne edesottamuksia, kun suurimmalle osalle ihmiskunnasta teidän kersanne ovat aivan yhdentekeviä jopa rasittaviakin. Siksi nämä miniät ja muut aina uudestaan ja uudestaan menevät sinne anoppilaan saamaan vahvistusta ja hössötystä omien kakaroiden suhteen. Sidoksellisuus voi olla myös taloudellista - halutaan saada jotain rahanarvoista lahjaa muksujen kautta tai käyttää anoppia ilmaisena lastenvahtina. Moni anoppi suostuu ihan mukisematta tähän graaviin hyväksikäyttöön, koska on niin höpsönä niihin tenaviin. Siksi onkin ihmeellistä, että jos se anoppi on niin KAMALA, niin sen kanssa on jatkuvasti oltava jossain ihmissuhteessa ja väännettävä näitä valtataisteluja.
Naisena voi tietysti voisi olla myös kaukaa viisas ja tuumata, että jonakin päivänä sinä saatat olla se halveksittava anoppi, jota on jostain kumman syystä ihan luvallista haukkua selän takana jossain keskustelupalstalla kun palvelu pelaa huonosti tai prinsessaminiä haluaa piipittää rankkaa kritiikkiään..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.
Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.
Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.
Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:
Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."
Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."
Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."
Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."
Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."
Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.
Ap
Siis minusta ap vaikuttaa ylläolevan esimerkin valossa siltä "hankalalta ihmiseltä". Mitä pahaa siinä on,että molemmat osapuolet (miniä/anoppi) menevät lasten kanssa johonkin tapahtumaan? Ei käsitä.
Kyllä se jotenkin kertoo molempien osapuolten kyvyistä luoda elämää suurempaa draamaa jostain noin triviaalista asiasta. Pitää lähteä vanhuksen kanssa hoploppiin. Kyynel.
Kukahan tässä loi draamaa? Aivan, äskeisen kommentin kirjoittaja. Hanki elämä!
No en vaan oikein ymmärrä sitä sidoksellisuutta, joka vallitsee näissä anoppi-miniä suhteissa. Tosiasiassa se anoppi on varmasti hurjan tärkeä ihminen, sillä hän lukeutuu niihin harvoihin tässä maailmassa, joka jaksaa samanlaisella paatoksella ihastella niiden teidän räkänokkienne edesottamuksia, kun suurimmalle osalle ihmiskunnasta teidän kersanne ovat aivan yhdentekeviä jopa rasittaviakin. Siksi nämä miniät ja muut aina uudestaan ja uudestaan menevät sinne anoppilaan saamaan vahvistusta ja hössötystä omien kakaroiden suhteen. Sidoksellisuus voi olla myös taloudellista - halutaan saada jotain rahanarvoista lahjaa muksujen kautta tai käyttää anoppia ilmaisena lastenvahtina. Moni anoppi suostuu ihan mukisematta tähän graaviin hyväksikäyttöön, koska on niin höpsönä niihin tenaviin. Siksi onkin ihmeellistä, että jos se anoppi on niin KAMALA, niin sen kanssa on jatkuvasti oltava jossain ihmissuhteessa ja väännettävä näitä valtataisteluja.
Naisena voi tietysti voisi olla myös kaukaa viisas ja tuumata, että jonakin päivänä sinä saatat olla se halveksittava anoppi, jota on jostain kumman syystä ihan luvallista haukkua selän takana jossain keskustelupalstalla kun palvelu pelaa huonosti tai prinsessaminiä haluaa piipittää rankkaa kritiikkiään..
Tämän kommentin kirjoittaminen taisi olla päivän kohokohta ilkeän ihmisen elämässä? 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taaperoiden kyläilystä: en ole kenenkään anoppi, mutta muuten vanhempi henkilö, jonka luona käy lapsiperheitä. (Suomeksi: miehelläni on aikuisia lapsia ja niillä lapsia.)
Edellytän, että vanhemmat valvovat lapsiaan kun tulevat kylään.
Katson kyllä vähän huusholliani kun tiedän heidän tulevan kylään, eli siivoan näkyvimmät tulitikut, sytyttimet, sakset, neulat, lääkkeet yms. pois. Tietenkin, kun tämä koti on minun ja itseäni vielä 14 vuotta vanhemman puolisoni koti, niin kaikenlaistahan täällä on, enkä ehkä kaikkea huomaa. Ja, jos tulevat ilmoittavatta, kuten usein tulevat, niin sitten meillä on semmoista mitä meillä on.
Kyllä mä olen kiintynyt noihin miehen lapsenlapsiin, mutta en ole valmis menemään mutkille ja hankaloittamaan elämääni heidän takia. Tämä ei ole valtataistelua, vaan oman elämäni ja sen rajojen vaalimista. Meille saa tulla, saa olla yötä, otan lapsia hoitoon, vien heitä tapahtumiin. Mutta en suostu tekemään mitään omien rajojeni yli: suojelen jaksamistani, vointiani, työkykyäni, aikaa omien lasteni kanssa. Jopa kotini turvallisuutta ja ulkonäköä (sohvanpäällisiä myöten, kivittäkää rauhassa.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.
Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.
Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.
Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:
Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."
Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."
Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."
Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."
Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."
Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.
Ap
Siis minusta ap vaikuttaa ylläolevan esimerkin valossa siltä "hankalalta ihmiseltä". Mitä pahaa siinä on,että molemmat osapuolet (miniä/anoppi) menevät lasten kanssa johonkin tapahtumaan? Ei käsitä.
Kyllä se jotenkin kertoo molempien osapuolten kyvyistä luoda elämää suurempaa draamaa jostain noin triviaalista asiasta. Pitää lähteä vanhuksen kanssa hoploppiin. Kyynel.
Kukahan tässä loi draamaa? Aivan, äskeisen kommentin kirjoittaja. Hanki elämä!
No en vaan oikein ymmärrä sitä sidoksellisuutta, joka vallitsee näissä anoppi-miniä suhteissa. Tosiasiassa se anoppi on varmasti hurjan tärkeä ihminen, sillä hän lukeutuu niihin harvoihin tässä maailmassa, joka jaksaa samanlaisella paatoksella ihastella niiden teidän räkänokkienne edesottamuksia, kun suurimmalle osalle ihmiskunnasta teidän kersanne ovat aivan yhdentekeviä jopa rasittaviakin. Siksi nämä miniät ja muut aina uudestaan ja uudestaan menevät sinne anoppilaan saamaan vahvistusta ja hössötystä omien kakaroiden suhteen. Sidoksellisuus voi olla myös taloudellista - halutaan saada jotain rahanarvoista lahjaa muksujen kautta tai käyttää anoppia ilmaisena lastenvahtina. Moni anoppi suostuu ihan mukisematta tähän graaviin hyväksikäyttöön, koska on niin höpsönä niihin tenaviin. Siksi onkin ihmeellistä, että jos se anoppi on niin KAMALA, niin sen kanssa on jatkuvasti oltava jossain ihmissuhteessa ja väännettävä näitä valtataisteluja.
Naisena voi tietysti voisi olla myös kaukaa viisas ja tuumata, että jonakin päivänä sinä saatat olla se halveksittava anoppi, jota on jostain kumman syystä ihan luvallista haukkua selän takana jossain keskustelupalstalla kun palvelu pelaa huonosti tai prinsessaminiä haluaa piipittää rankkaa kritiikkiään..
Tämän kommentin kirjoittaminen taisi olla päivän kohokohta ilkeän ihmisen elämässä? 🤔
Miten se on ilkeää, jos kyseenalaistaa sitä omahyväistä itsekeskeisyyttä, joka näyttää vallitsevan näillä mielensäpahoittajaminiöillä? Ja loppukappaleessa oli ihan realiteetti: joskus sinäkin saatat olla se HIRVEÄ anoppi? Ja siihen karmeuteen riittää jo se, että olet eri mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma anoppini osaa olla oikeasti ilkeä ja hankala ihminen. Mm. Teki aikoinaan hyvin selväksi ettei olisi halunnut meidän menevän naimisiin (ei osallistunut millään tavalla häiden järjestelyihin ja kehtasi kuitenkin pari viikkoa ennen häitä alkaa kyselemään onko mitä ohjelmaa häissä ja mitä hänen mielestään häissä pitäisi olla jne)..oltiin kyllä jo siihen mennessä järjestetty kaikki eli vähän liian myöhään heräsi neuvomaan :D onneksi omat vanhempani auttoivat meitä mielellään..Samaa käytöstä oli kun esikoista odotin..oma äitini oli ihan onnesta sekaisin ensimmäisestä lapsenlapsensa,mutta anoppia ei kiinnostanut juuri ollenkaan.Miehen piti olla sinä kesänä paljon anoppilassa apuna yhdessä rakennus hommassa,mutta minua anoppi kohteli kuin ilmaa kuin menin kylään. Lapsen synnyttyä kyllä kiinnostus tuntui heräävän, mutta oli justiin tuota monien täällä kuvailemaa neuvojen jakamista (ja ne neuvot sieltä 80-luvulta).
Me on tunnettu anopin kanssa nyt jo yli 10v,mutta edelleenkään meillä ei hirveästi yhteistä juteltavaa ole ja usein edelleen tulee tunne etten kovin tervetullut heille ole...tämä harmillista siitäkin syystä että appi ukon kanssa tulen hyvin toimeen. Tulee tunne kuin anoppi luulisi että yritän heistä jotenkin hyötyä he kun aika varakkaita ovat..näin ei kyllä ole,kun meille on tärkeää että pärjätään omillaan. Mieskin on monta kertaa sanonut että äitinsä on hankala ihminen..varoitteli jo ennen kuin ensimmäisen kerran menin heillä käymään. Anoppi on aikoinaan ollut hyvin hankala myös miehen edellisille naisystäville..minä siis vissiin olin sitten se sitkein joka on antanut niiden juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
En käy anoppilassa kovin usein ja nekin on yleensä lyhyitä visiittejä..ja omaa elämää eletään miten halutaan 😀..anoppikin on varmasti jo tämän huomannut kun nykyään vähän siedettävämmin käyttäytyy!
Ja lisätään tähän vielä että minä olen sosiaalinen,kiltti ja nöyrä luonne..semmoinen joka yleensä tulee erittäin hyvin kaikkien kanssa toimeen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtataisteluun tarvitaan kaksi
Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.
Älä syö herranjumala! Mitä siinä tapahtuu jos et syö? Tiedät itsekin, ettei mitään.
Näin minäkin sanoisin jos joku tällaista kertoisi mutta ne tilanteet on niin painostavia. Anoppi sanoo että tuossa on jokaiselle munkki, syökää, on tosi hyviä. Sanon kohteliaasti että kiitos mutta on niin runsaat tarjottavat että joudun jättämään väliin. Anoppi aloittaa saarnan siitä miten älyttömän, spesiaalin hyviä munkit on, kieltäydyn ystävällisesti toisen kerran, tuputus jatkuu, kolmas kerta, lisää tuputusta. Sitä haluais vain viettää normaalin kahvihetken mutta jos en myönny, anoppi menettää kasvonsa.
Oletko ihan terve? Mun ei kiitos, on ei kiitos, piste. Menetti anoppi sitten kätensä tai kasvonsa, eipähän tuputa toiste yli mun rajojen.
Vierailija kirjoitti:
Kunnes kuolema erottaa...
Ooh! Tätä pelkään. Naimakaupan kaupanpäälliset eivät aina ole pelkästään mieluisia.
Ap
En nyt jaksa lukea koko ketjua, mutta korvaan särähti sana "valtataistelu". Erikoinen sananvalinta.
Vierailija kirjoitti:
Taaperoiden kyläilystä: en ole kenenkään anoppi, mutta muuten vanhempi henkilö, jonka luona käy lapsiperheitä. (Suomeksi: miehelläni on aikuisia lapsia ja niillä lapsia.)
Edellytän, että vanhemmat valvovat lapsiaan kun tulevat kylään.
Katson kyllä vähän huusholliani kun tiedän heidän tulevan kylään, eli siivoan näkyvimmät tulitikut, sytyttimet, sakset, neulat, lääkkeet yms. pois. Tietenkin, kun tämä koti on minun ja itseäni vielä 14 vuotta vanhemman puolisoni koti, niin kaikenlaistahan täällä on, enkä ehkä kaikkea huomaa. Ja, jos tulevat ilmoittavatta, kuten usein tulevat, niin sitten meillä on semmoista mitä meillä on.
Kyllä mä olen kiintynyt noihin miehen lapsenlapsiin, mutta en ole valmis menemään mutkille ja hankaloittamaan elämääni heidän takia. Tämä ei ole valtataistelua, vaan oman elämäni ja sen rajojen vaalimista. Meille saa tulla, saa olla yötä, otan lapsia hoitoon, vien heitä tapahtumiin. Mutta en suostu tekemään mitään omien rajojeni yli: suojelen jaksamistani, vointiani, työkykyäni, aikaa omien lasteni kanssa. Jopa kotini turvallisuutta ja ulkonäköä (sohvanpäällisiä myöten, kivittäkää rauhassa.)
Näinhän se pitää ollakin. Omista rajoistaan on pidettävä kiinni ja kunnioitettava toisten rajoja.
Alue: Aihe vapaa
No jokainen jolla on lapsia, tietää, että jos koko vierailun ajan olet kauhusta kankeana kieltämässä ja vahtaamassa, ettei kapsi vaan pääse nielemään nuppineuloja, joita parveilee matalilla pöydillä, syömään lääkkeitä, joita lojuu siellä ja täällä jne niin vierailu on mieletöntä tressiä. Ja se jatkuva kieltäminen on kurjaa kaikille osapuolille. Johan siinä lapsikin hermostuu, kun mihinkään ei saa koskea ja itse et pysty juttelemaan kenenkään kanssa, kun koko aika menee lapsen kieltämiseen. En ymmärrä mitä iloa kenellekään on tälläisesta vierailusta? Ei todellakaan tarkoita, että ei itse ottaisi vastuuta lapsen kasvattamisesta jos valitsee kyläpaikat lapsillekin turvallisena.