Lue keskustelun säännöt.
Ns.hyvä ystävä käänsi selkänsä kun sairastuin syöpään,sattuu kamalasti
31.03.2018 |
Sairastuin syöpään noin 3,kk sitten.en tod.näk parane.se on sappiteistä levinnyt maksaan ja imusolmukkeisiin.
Ihminen jota luulin ystäväkseni lopetti yhteydenpidon,vaikka tukenut häntä monessa asiassa.ollut se kuunteleva osapuoli kun hän eronnut ja ollut valmis kuuntelemaan häntä ja keskustelemaan vaikka keskellä yötä.
En todennäköisesti parane tästä.mutta vielä enemmän sattuu kun ystäväni ulkoistanut minut elämästään kertaheitolla.en voi ymmärtää miksi ja nyt kun eniten tarvitsisin häntä.sattuu sydänjuurta myöten.miksi hän teki näin?
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aina poistan työttömät ja sairaat ystävälistalta. En osaa sanoa, miksi. Jotenkin vaan tuntuu, että ei ole enää sanottavaa.
Ei huolta, joku päivä sinäkin olet vanha ja raihnainen tai. Muista silloin olla ymmärtäväinen lapsiasi ja muita tuttaviasi kohtaan kun he eivät halua enää tietää sinusta mitään.
Ei välttämättä ole. Minunkin isoäitini eli 95-vuotiaaksi eikä eläessään juuri tarvinnut muiden apua. Päinvastoinitse auttoi kaikkia muita niin kauan kuin vain toimintakykyä piisasi. Mutta mätäne sä vaan heikoilla geeneilläsi sängyn pohjalle.
t.eriEli isoäitisi apu kelpasi kyllä mutta jos sinun olisi pitänyt auttaa puolestasi häntä, olisitko tehnyt niin? Vai olisitko vain todennyt ylimielisesti, että kaipa isoäidin geenit eivät sitten olleet niin hyvät, olkoot siellä sängyn pohjalla, evvk?
Miksi olisin? Eihän hän ollut tuollainen uliseva pask@ kuin te.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kulkenut kahden syöpää sairastaneen ystäväni rinnalla. Rankkaa, aina ei edes löydy sanoja mutta tärkeintä on olla läsnä. Minun mielestäni todellinen ystävyys punnitaan juuri elämän vaikeimmissa hetkissä. Voimia sinulle ap.
No, voit tulla auttamaan minuakin. Mäkin tarviin apua, ja mulla on ilman sitä vaikeaa koko elämä.
Vierailija kirjoitti:
Sama kävi minulle. Sairaalassa ei käynyt "ystävistäni ketään vaikka luulin ystävä piirini olevan laaja ja lojaali. Yksi ystävä jäi loppujen lopuksi jäljelle syövän jälkeen. Parempi näin, nyt tiedän että tämä jäljelle jäänyt on ainoa tosi ystävä muut olivat vain kavereita ja nykyään eivät enää sitäkään.
Kyllä se on hienoa kun on niitä ystäviä kuitenkin, ja voi uhriutua sairaana, ja saada kokea, miten JOKU edes välittää. Ja valittaa, ettei ENEMMÄN ihmisiä välittänyt. Toisilla ei ole ketään, vaikkei ois sairauttakaan. Miettikääpä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin pahoillani minäkin! Isku vasten kasvoja! Noin ne vaan jotkut kylmänrauhallisesti lyövät jo lyötyä ilman tunnontuskia. Raadollisesti ja itsestään selvyytenä otti vastaan ensin sinun apusi ja tukesi. Mätäpaise.
Kohtasin työssäni syöpään sairastuneen rouvan, jonka mies lähti matkalaukkujensa kanssa ovesta ulos heti diagnoosin kuultuaan. Ei paljon jäänyt ennusteita edes kyselemään. Itkin. Ja sama tunne valtaa minut nytkin. En tiedä miten voisin lohduttaa, mutta toivon sinulle rauhaa ja voimia, vaikka näin kliseisesti, silti sydämestä. Toivon, että sinulla on luotettavia ja aitoja läheisiä!
Sinä se tässä ilkeä olet ja paljastat, ettet ole kenenkään osaamattoman, epätietoisen ja tunteita vaikeina pitävän ystäväsi arvoinen. Sekö, että on osaamaton, eikä tiedä, mitä sanoa, oikeuttaa sinun vihasi? Haista pask@ ja ku@le vaikeuksiisi.
Mä voisin puolestani kertoa millainen sinä olet, (jo pikku kommentin perusteella) ajatuksistasi ja kirjoitustasostasi päätellen, mutta noudatan palstan sääntöjä. Ja eihän sanoillasi ole edes mitään merkitystäkään, kypsymätöntä huutelua vain.
Ap:n (aito ja rehellinen?) ystävä olisi voinut kirjoittaa vaikka kirjeen, jossa toivottaa onnea ja voimia tulevaan ja kertoo, kuinka ei voi olla tukena ja kuinka pahoillaan siitä on, mutta taisi kuitenkin mitään sanomatta katkaista välit?
Itse osasi kuitenkin turvata ap:n olkapäähän vaikeina hetkinään. Just.
Sinulle voimia ja nauti ajasta, mikä sinulla vielä on. Meidän kaikkien pitäisi ajatella niin, koska ei tiedetä, kuka huomenna lähtee. Mutta ihmiset on itsekkäitä kyyliä. Ei hyväksytä sairaita, työttömiä, vanhuksia, mutta kun se aika omalle kohdalle tulee, kyllä silloin varmaan mieli muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt meni jollakin paskalla ystävällä tunteisiin. Kenet hylkäsit hädän hetkellä itsekkäästi kun pitää noin raivota ja toivottaa kuolemaa?
Pistääkö sydämeen? Heikko!
En ol hylännyt ketään, mutta voin sanoa, etten osaisi auttaa, enkä jaksaisi ketään, joka on kohta kuolemassa. Ja jos sinun tekee mieli haukkua ihmisiä, jotka EI JAKSA kuolevia, niin sinä se paskiaihnen tässä olet. Jos sulla on sellainen elämä ja henkisiä saantoja, että jaksat. Niin hauku itse vaan heikompiasi, luuseri.
Vastuksesi meni nyt väärälle kommentoijalle. Mä olen se, jolle kuolemaa toivoit. Kiitos. Mä puolestani toivon, että kasvat ja vartut vielä psyykkisesti, ja tulet sen jälkeen palstalle fiksun ihmisen tavoin keskustelemaan asiallisesti jos vaan mahdollista, jookos?
Isäni sairastuttua vaikeaan aivokasvaimeen, eivät isän useat veljet ja sisaret halunneet olla juuri missään tekemisissä isäni kanssa. Eivätkä he isäni kuoltua tarjonneet apuaan yksinhuoltajaksi jääneelle äidilleni.
Lisäksi isäni kuoltua, uskovainen tätini sanoi äidilleni että oli minun äitini vika että isä kuoli, koska äitini ei ollut rukoillut isäni puolesta. Molemmat vanhempani ovat / olivat siis "nimikristittyjä", eli mitään varsinaista uskonnollista vakaumusta heillä ei ole ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eihän se sitten mikään todellinen ystävä ollut. Suurin osa ihmisistä ei ole, suojelevat poloiset vain itseään pahalta mieleltä. No, elämä on... Toivon sinulle siitä huolimatta voimaa ja mielenrauhaa hyväksyä kohtalosi. Nauti vielä jäljellä olevasta ajasta niin hyvin kuin pystyt, tee jotain millä on merkitystä, jätä jälkesi tähän maailmaan, ja käsittele kaikki kokemasi vääryydet ja mielipahat, jotta voisit kuolla rauhallisesti. Älä pelkää kuolemaa, se tulee meille jokaiselle. Saamme vihdoin levätä tämän väsyttävän maanpäällisen taivalluksen jälkeen. Nukut vain syvempää ja täydellisen levollista unta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin pahoillani minäkin! Isku vasten kasvoja! Noin ne vaan jotkut kylmänrauhallisesti lyövät jo lyötyä ilman tunnontuskia. Raadollisesti ja itsestään selvyytenä otti vastaan ensin sinun apusi ja tukesi. Mätäpaise.
Kohtasin työssäni syöpään sairastuneen rouvan, jonka mies lähti matkalaukkujensa kanssa ovesta ulos heti diagnoosin kuultuaan. Ei paljon jäänyt ennusteita edes kyselemään. Itkin. Ja sama tunne valtaa minut nytkin. En tiedä miten voisin lohduttaa, mutta toivon sinulle rauhaa ja voimia, vaikka näin kliseisesti, silti sydämestä. Toivon, että sinulla on luotettavia ja aitoja läheisiä!
Sinä se tässä ilkeä olet ja paljastat, ettet ole kenenkään osaamattoman, epätietoisen ja tunteita vaikeina pitävän ystäväsi arvoinen. Sekö, että on osaamaton, eikä tiedä, mitä sanoa, oikeuttaa sinun vihasi? Haista pask@ ja ku@le vaikeuksiisi.
Mä voisin puolestani kertoa millainen sinä olet, (jo pikku kommentin perusteella) ajatuksistasi ja kirjoitustasostasi päätellen, mutta noudatan palstan sääntöjä. Ja eihän sanoillasi ole edes mitään merkitystäkään, kypsymätöntä huutelua vain.
Ap:n (aito ja rehellinen?) ystävä olisi voinut kirjoittaa vaikka kirjeen, jossa toivottaa onnea ja voimia tulevaan ja kertoo, kuinka ei voi olla tukena ja kuinka pahoillaan siitä on, mutta taisi kuitenkin mitään sanomatta katkaista välit?
Itse osasi kuitenkin turvata ap:n olkapäähän vaikeina hetkinään. Just.
Koetko olevasi suurikin ihminen moittiessasi henkilöä, jonka tunteista, tilanteesta, ajatuksista ja motiiveista et tiedä mitään? Ymmärrän, että aloittajaan sattuu ja ystävän toiminta tuntuu pahalta ja jopa väärältä, mutta mikähän noin tarkalleen ottaen oikeittaa sinua tuomitsemaan tosiaan ihmisiä, joiden ajatuksia et tunne? Vastenmielistä tuommoinen, sen vain sanon sinusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt meni jollakin paskalla ystävällä tunteisiin. Kenet hylkäsit hädän hetkellä itsekkäästi kun pitää noin raivota ja toivottaa kuolemaa?
Pistääkö sydämeen? Heikko!
En ol hylännyt ketään, mutta voin sanoa, etten osaisi auttaa, enkä jaksaisi ketään, joka on kohta kuolemassa. Ja jos sinun tekee mieli haukkua ihmisiä, jotka EI JAKSA kuolevia, niin sinä se paskiaihnen tässä olet. Jos sulla on sellainen elämä ja henkisiä saantoja, että jaksat. Niin hauku itse vaan heikompiasi, luuseri.
Vastuksesi meni nyt väärälle kommentoijalle. Mä olen se, jolle kuolemaa toivoit. Kiitos. Mä puolestani toivon, että kasvat ja vartut vielä psyykkisesti, ja tulet sen jälkeen palstalle fiksun ihmisen tavoin keskustelemaan asiallisesti jos vaan mahdollista, jookos?
Kasva itse kypsemmäksi ja lakkaa arvostelemasta ihmisten toimintaa, joiden ajatuksia ja tuntoja et tunne. Se kertoo sinusta, että olet vastenmielinen ja ansaitsetkin jäädä yksin.
Kiitos Teille kun olette ottaneet kantaa,olen tämän ketjun aloittaja.
Hirveästi jo helpotti kun tajusi että vielä ihmisiä joilla arvot kohdallaan.
Ja tuo Hädässä ystävä punnitaan on taivaan tosi.en ole liittynyt mihinkään syöpäjärjestöön,nyt alkanut miettiä kannattaisiko kysellä sieltä vaikka tukihenkilöä,koska ystäväpiirini aika suppea.kun sairaalan potilashuoneessa muilla potilailla käy vieraita jo silloin tuntunut pahalta kun parin viikon sisällä vain 1 henkilö käynyt kysymässä vointiani,katsomassa minua.
sairaanhoitajat yleisesti ottaen ihania niin kuin lääkäritkin,enkä nyt välttämättä sydänystävää tarvitse koska en jaksa tämän elämäntilanteeni vuoksi panostaa tasapuolisesti ystävyyssuhteeseen.lähinnä vierellä kulkijaa.
Onko kellään kokemusta tai näkemystä miten tällainen vertaistuki/tukihenkilö syöpäsairaalle tai yleensäkin pitkäaikaisssairaalle järjestynyt?
Tai oletko itse ollut tukihenkilönä tällaisessa elämäntilanteessa olevalle kuin itse olen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syitä voi olla vaikka kuinka. Jotkut esimerkiksi pelkäävät, että vakava sairaus "tarttuu", eli siis irrationaalisia pelkoja. Osa voi olla kykenemättömiä käsittelemään asiaa millään tavalla koska ovat aiemmin kokeneet menetyksiä, ja osa taas ei halua kohdata elämässään mitään vaikeaa.
Olen kovin pahoillani puolestasi. Älä käytä enää energiaasi tämän ihmisen ajattelemiseen, vaan keskity nyt itseesi. Toivottavasti sinulla on muita läheisiä?
Lils kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin varmaan niin alhainen, että näpyttelisin viestin tyyliin ”Tämä sinun hiljaisuutesi sattuu enemmän kuin syöpä. Toivottavasti et kadu sitä että käänsit selkäsi, kun on jo liian myöhäistä”. Saisipa ainakin ajateltavaa.
Ehkä pitäisi tehdäkin niin,olen kai liian kiltti ihminen,ja tullut vain hyväksikäytetyksi kusitolppana mille voi tarvittaessa oksentaa hänen pahan olonsa.
Minä en olisi noin ankara. Kyseessä on mitä todennäköisimmin niin heikko ihminen, ettei kestä toisen sairautta ja kärsimystä ja/tai panikoi sitä, että mitä sanoa tai miten toimia oikein. Minun äitini on mitä herttaisin ja sydämellisin ihminen ja aina auttamassa muita, mutta niinpä vaan hän ei mennyt tapaamaan hyvää, syöpään kuolevaa ystäväänsä terveyskeskuksen vuodeosastolle. Hän ei koskaan "ehtinyt". Äitini ei ole huono ja ilkeä ihminen, mutta hän ei vaan pystynyt tuohon. Uskon että äiti kantaa häpeää toiminnastaan ja uskon että sinun ystäväsi myös. Ei sinun tarvitse muistuttaa siitä. Jos olisin sinun tilanteessasi, varmistaisin jollain lailla, että ystävä tietää tilanteen (jos laitat esim. sähköpostia tai tekstarin, se voi ehkä hukkua muihin viesteihin) ja jos hän lopettaa yhteydenpidon siihen, niin antaisin hänen olla. Poistaisin ehkä hänet somesta, ettei saa mitään tietoja, ellei itse kysy. Sen verran pikkumainen itse olen.
Ihmetyttää, jos jollain on tosiaan siitä kiinni, ettei tiedä mitä sanoa. Oletteko te tosiaan mieluummin valmiita elämään loppuelämän siinä häpeässä, että olette hylänneet ystävän kuin mahdollisesti sanotte jotain kömpelöä? Vaikeassa tilanteessa voi vaikka sanoa: "Tämä on tosi vaikeaa minulle, en tiedä mitä sanoisin", "Olen tosi pahoillani sinun puolestasi", "Olen ihan paniikissa", "Kävipä sulle paska mäihä, on vaikea uskoa tätä", "Onko jotain, mitä haluaisit minun tekevän?" jne. Jos on vaikea puhua, voi laittaa vaikka whatsup-viestiä.
Jos ei ylipäänsä kestä vaikeita asioita elämässä, taustalla on luultavasti silloin jotain omia vaikeuksia ja silloin kannattaisi hakeutua terapiaan. Yksi tuttu hakeutui terapiaan vasta sen jälkeen, kun hänen oma, todella läheinen isänsä sairastui syöpään ja kuoli ja tuo tuttu oli laittanut kokonaan välit poikki isäänsä, kun ei kestänyt tilannetta. Se oli sitten vähän liian myöhään hakeutua terapiaan jälkikäteen. Hän joutuu elämään sen surun ja häpeän kanssa loppuikänsä.
Tämä ei nyt liity ap:n tilanteeseen, mutta voin sanoa, että osa sairastuneista ottaa loukkauksena suunnilleen kaiken, mitä heille sanoo. Esimerkiksi juuri tuon, että sanoo ettei osaa sanoa mitään. Mikä on sinänsä ymmärrettävää, koska diagnoosi traumatisoi ihmisen pahasti. Mutta useimmat torjutut sitten vetäytyvät tuossa vaiheessa ja solmu on valmis.
Terapiasta olen sitä mieltä, että sillä on paikkansa, mutta on olemassa myös niin vaikeita asioita, ettei niistä voi koskaan täysin päästä terapiassa vaikka käyttäisi siihen ihmisiän. Terapia on aina rankkaa, ja pitää punnita siihen käytettyjen resurssien hyödyt. Ei se mikään ihmelääke ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin pahoillani minäkin! Isku vasten kasvoja! Noin ne vaan jotkut kylmänrauhallisesti lyövät jo lyötyä ilman tunnontuskia. Raadollisesti ja itsestään selvyytenä otti vastaan ensin sinun apusi ja tukesi. Mätäpaise.
Kohtasin työssäni syöpään sairastuneen rouvan, jonka mies lähti matkalaukkujensa kanssa ovesta ulos heti diagnoosin kuultuaan. Ei paljon jäänyt ennusteita edes kyselemään. Itkin. Ja sama tunne valtaa minut nytkin. En tiedä miten voisin lohduttaa, mutta toivon sinulle rauhaa ja voimia, vaikka näin kliseisesti, silti sydämestä. Toivon, että sinulla on luotettavia ja aitoja läheisiä!
Sinä se tässä ilkeä olet ja paljastat, ettet ole kenenkään osaamattoman, epätietoisen ja tunteita vaikeina pitävän ystäväsi arvoinen. Sekö, että on osaamaton, eikä tiedä, mitä sanoa, oikeuttaa sinun vihasi? Haista pask@ ja ku@le vaikeuksiisi.
Mä voisin puolestani kertoa millainen sinä olet, (jo pikku kommentin perusteella) ajatuksistasi ja kirjoitustasostasi päätellen, mutta noudatan palstan sääntöjä. Ja eihän sanoillasi ole edes mitään merkitystäkään, kypsymätöntä huutelua vain.
Ap:n (aito ja rehellinen?) ystävä olisi voinut kirjoittaa vaikka kirjeen, jossa toivottaa onnea ja voimia tulevaan ja kertoo, kuinka ei voi olla tukena ja kuinka pahoillaan siitä on, mutta taisi kuitenkin mitään sanomatta katkaista välit?
Itse osasi kuitenkin turvata ap:n olkapäähän vaikeina hetkinään. Just.
Koetko olevasi suurikin ihminen moittiessasi henkilöä, jonka tunteista, tilanteesta, ajatuksista ja motiiveista et tiedä mitään? Ymmärrän, että aloittajaan sattuu ja ystävän toiminta tuntuu pahalta ja jopa väärältä, mutta mikähän noin tarkalleen ottaen oikeittaa sinua tuomitsemaan tosiaan ihmisiä, joiden ajatuksia et tunne? Vastenmielistä tuommoinen, sen vain sanon sinusta.
En hyväksy sirkkelillä poikki leikattua "ystävyyttä". Jokainen kykenee ihan varmasti jotenkin kertomaan, jos ei "pysty" olemaan tukena tai läheinen toisen surun hetkellä. Ihan varmasti! Sen voi tehdä tekstarilla tai pyytää vaikka sitä kolmatta ystävää viemään viestin ja pahoittelut! Täysin ystävänsä lokaan heittävä on tunteeton mätäpaise. Ei sellainen mikään ystävä ole koskaan ollutkaan. Piste.Ja arvostelisit sinäkin vaikka tuota "kuolemaa muille toivottavaa" riehujaa ennemmin.
Mä olen töissäni tavannut niin tunnekylmiä ihmisiä, ettei mitään määrää. Poikkeuksetta haluavat säilyttää pokerin ja hyvän maineensa juuri kertomalla hennolla äänellä, "Kuinka en pysty, en vaan pysty, olemaan ystävä", juuri silloin kun läheinen tarvitsisi (vaikka ennen kuolemaansa) edes pienen kädenpuristuksen. Sanoja ei tarvitakaan.
Ei ole ihmisellä mitään merkitystä, jos ei jollain tavoin uskalla sanoa/ilmaista, että "Olen heikko, pakko jättää sinut nyt ilman tukea". Pelkkää itsepuolustusta ja teeskentelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin pahoillani minäkin! Isku vasten kasvoja! Noin ne vaan jotkut kylmänrauhallisesti lyövät jo lyötyä ilman tunnontuskia. Raadollisesti ja itsestään selvyytenä otti vastaan ensin sinun apusi ja tukesi. Mätäpaise.
Kohtasin työssäni syöpään sairastuneen rouvan, jonka mies lähti matkalaukkujensa kanssa ovesta ulos heti diagnoosin kuultuaan. Ei paljon jäänyt ennusteita edes kyselemään. Itkin. Ja sama tunne valtaa minut nytkin. En tiedä miten voisin lohduttaa, mutta toivon sinulle rauhaa ja voimia, vaikka näin kliseisesti, silti sydämestä. Toivon, että sinulla on luotettavia ja aitoja läheisiä!
Sinä se tässä ilkeä olet ja paljastat, ettet ole kenenkään osaamattoman, epätietoisen ja tunteita vaikeina pitävän ystäväsi arvoinen. Sekö, että on osaamaton, eikä tiedä, mitä sanoa, oikeuttaa sinun vihasi? Haista pask@ ja ku@le vaikeuksiisi.
Mä voisin puolestani kertoa millainen sinä olet, (jo pikku kommentin perusteella) ajatuksistasi ja kirjoitustasostasi päätellen, mutta noudatan palstan sääntöjä. Ja eihän sanoillasi ole edes mitään merkitystäkään, kypsymätöntä huutelua vain.
Ap:n (aito ja rehellinen?) ystävä olisi voinut kirjoittaa vaikka kirjeen, jossa toivottaa onnea ja voimia tulevaan ja kertoo, kuinka ei voi olla tukena ja kuinka pahoillaan siitä on, mutta taisi kuitenkin mitään sanomatta katkaista välit?
Itse osasi kuitenkin turvata ap:n olkapäähän vaikeina hetkinään. Just.
Koetko olevasi suurikin ihminen moittiessasi henkilöä, jonka tunteista, tilanteesta, ajatuksista ja motiiveista et tiedä mitään? Ymmärrän, että aloittajaan sattuu ja ystävän toiminta tuntuu pahalta ja jopa väärältä, mutta mikähän noin tarkalleen ottaen oikeittaa sinua tuomitsemaan tosiaan ihmisiä, joiden ajatuksia et tunne? Vastenmielistä tuommoinen, sen vain sanon sinusta.
Pitkän ystävyyden päätteeksi ei noin vain pistetä ovea nenän edestä kiinni. Se tässä on oikeasti vastenmielistä.
Mutta sehän on nykytrendi, että haihdutaan vaan paikalta ja jätetään "ikävät" asiat ja arkisen huonoiksi kuluneet ihmissuhteet ja siirrytään uusiin ja mielenkiintoisempiin kivoihin juttuihin. Ei kestetä ahdistusta, ei kipua, kaikki hyvin kunhan mulla itselläni on mukavaa! Ja kun alkaa ottaa joku päähän, toivotellaan vain kuolemaa :D Ah, miten empaattista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin pahoillani minäkin! Isku vasten kasvoja! Noin ne vaan jotkut kylmänrauhallisesti lyövät jo lyötyä ilman tunnontuskia. Raadollisesti ja itsestään selvyytenä otti vastaan ensin sinun apusi ja tukesi. Mätäpaise.
Kohtasin työssäni syöpään sairastuneen rouvan, jonka mies lähti matkalaukkujensa kanssa ovesta ulos heti diagnoosin kuultuaan. Ei paljon jäänyt ennusteita edes kyselemään. Itkin. Ja sama tunne valtaa minut nytkin. En tiedä miten voisin lohduttaa, mutta toivon sinulle rauhaa ja voimia, vaikka näin kliseisesti, silti sydämestä. Toivon, että sinulla on luotettavia ja aitoja läheisiä!
Sinä se tässä ilkeä olet ja paljastat, ettet ole kenenkään osaamattoman, epätietoisen ja tunteita vaikeina pitävän ystäväsi arvoinen. Sekö, että on osaamaton, eikä tiedä, mitä sanoa, oikeuttaa sinun vihasi? Haista pask@ ja ku@le vaikeuksiisi.
Mä voisin puolestani kertoa millainen sinä olet, (jo pikku kommentin perusteella) ajatuksistasi ja kirjoitustasostasi päätellen, mutta noudatan palstan sääntöjä. Ja eihän sanoillasi ole edes mitään merkitystäkään, kypsymätöntä huutelua vain.
Ap:n (aito ja rehellinen?) ystävä olisi voinut kirjoittaa vaikka kirjeen, jossa toivottaa onnea ja voimia tulevaan ja kertoo, kuinka ei voi olla tukena ja kuinka pahoillaan siitä on, mutta taisi kuitenkin mitään sanomatta katkaista välit?
Itse osasi kuitenkin turvata ap:n olkapäähän vaikeina hetkinään. Just.
Koetko olevasi suurikin ihminen moittiessasi henkilöä, jonka tunteista, tilanteesta, ajatuksista ja motiiveista et tiedä mitään? Ymmärrän, että aloittajaan sattuu ja ystävän toiminta tuntuu pahalta ja jopa väärältä, mutta mikähän noin tarkalleen ottaen oikeittaa sinua tuomitsemaan tosiaan ihmisiä, joiden ajatuksia et tunne? Vastenmielistä tuommoinen, sen vain sanon sinusta.
En hyväksy sirkkelillä poikki leikattua "ystävyyttä". Jokainen kykenee ihan varmasti jotenkin kertomaan, jos ei "pysty" olemaan tukena tai läheinen toisen surun hetkellä. Ihan varmasti! Sen voi tehdä tekstarilla tai pyytää vaikka sitä kolmatta ystävää viemään viestin ja pahoittelut! Täysin ystävänsä lokaan heittävä on tunteeton mätäpaise. Ei sellainen mikään ystävä ole koskaan ollutkaan. Piste.Ja arvostelisit sinäkin vaikka tuota "kuolemaa muille toivottavaa" riehujaa ennemmin.
Mä olen töissäni tavannut niin tunnekylmiä ihmisiä, ettei mitään määrää. Poikkeuksetta haluavat säilyttää pokerin ja hyvän maineensa juuri kertomalla hennolla äänellä, "Kuinka en pysty, en vaan pysty, olemaan ystävä", juuri silloin kun läheinen tarvitsisi (vaikka ennen kuolemaansa) edes pienen kädenpuristuksen. Sanoja ei tarvitakaan.
Ei ole ihmisellä mitään merkitystä, jos ei jollain tavoin uskalla sanoa/ilmaista, että "Olen heikko, pakko jättää sinut nyt ilman tukea". Pelkkää itsepuolustusta ja teeskentelyä.
Eli haluat toisen ystävänä katsella kun hän on polvillaan edessäsi sinua pienempänä ihmisenä? Sitähän toi on, itsekin varmaan tajuat muuten, että syy on tuossa, miksi se pitää tulla sinulle erikseen ilmoittamaan, ellei siksi, että voit tuntea itsesi suureksi sen avulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin pahoillani minäkin! Isku vasten kasvoja! Noin ne vaan jotkut kylmänrauhallisesti lyövät jo lyötyä ilman tunnontuskia. Raadollisesti ja itsestään selvyytenä otti vastaan ensin sinun apusi ja tukesi. Mätäpaise.
Kohtasin työssäni syöpään sairastuneen rouvan, jonka mies lähti matkalaukkujensa kanssa ovesta ulos heti diagnoosin kuultuaan. Ei paljon jäänyt ennusteita edes kyselemään. Itkin. Ja sama tunne valtaa minut nytkin. En tiedä miten voisin lohduttaa, mutta toivon sinulle rauhaa ja voimia, vaikka näin kliseisesti, silti sydämestä. Toivon, että sinulla on luotettavia ja aitoja läheisiä!
Sinä se tässä ilkeä olet ja paljastat, ettet ole kenenkään osaamattoman, epätietoisen ja tunteita vaikeina pitävän ystäväsi arvoinen. Sekö, että on osaamaton, eikä tiedä, mitä sanoa, oikeuttaa sinun vihasi? Haista pask@ ja ku@le vaikeuksiisi.
Mä voisin puolestani kertoa millainen sinä olet, (jo pikku kommentin perusteella) ajatuksistasi ja kirjoitustasostasi päätellen, mutta noudatan palstan sääntöjä. Ja eihän sanoillasi ole edes mitään merkitystäkään, kypsymätöntä huutelua vain.
Ap:n (aito ja rehellinen?) ystävä olisi voinut kirjoittaa vaikka kirjeen, jossa toivottaa onnea ja voimia tulevaan ja kertoo, kuinka ei voi olla tukena ja kuinka pahoillaan siitä on, mutta taisi kuitenkin mitään sanomatta katkaista välit?
Itse osasi kuitenkin turvata ap:n olkapäähän vaikeina hetkinään. Just.
Koetko olevasi suurikin ihminen moittiessasi henkilöä, jonka tunteista, tilanteesta, ajatuksista ja motiiveista et tiedä mitään? Ymmärrän, että aloittajaan sattuu ja ystävän toiminta tuntuu pahalta ja jopa väärältä, mutta mikähän noin tarkalleen ottaen oikeittaa sinua tuomitsemaan tosiaan ihmisiä, joiden ajatuksia et tunne? Vastenmielistä tuommoinen, sen vain sanon sinusta.
Pitkän ystävyyden päätteeksi ei noin vain pistetä ovea nenän edestä kiinni. Se tässä on oikeasti vastenmielistä.
Mutta sehän on nykytrendi, että haihdutaan vaan paikalta ja jätetään "ikävät" asiat ja arkisen huonoiksi kuluneet ihmissuhteet ja siirrytään uusiin ja mielenkiintoisempiin kivoihin juttuihin. Ei kestetä ahdistusta, ei kipua, kaikki hyvin kunhan mulla itselläni on mukavaa! Ja kun alkaa ottaa joku päähän, toivotellaan vain kuolemaa :D Ah, miten empaattista!
Toivotellaan kuolemaa? Niinkö sen tulkitset? Ei ihme, että elämäsi on vaikeaa ja syöpäkin iskee, kun olet muista noin pahaa ajatteleva ihminen. Eihän kukaan ole sanonut, että siinä ystävyys halutaan hylätä, se vain ei ole sellaisella tasolla, että heistä olisi pyyhkimään kyyneliänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin pahoillani minäkin! Isku vasten kasvoja! Noin ne vaan jotkut kylmänrauhallisesti lyövät jo lyötyä ilman tunnontuskia. Raadollisesti ja itsestään selvyytenä otti vastaan ensin sinun apusi ja tukesi. Mätäpaise.
Kohtasin työssäni syöpään sairastuneen rouvan, jonka mies lähti matkalaukkujensa kanssa ovesta ulos heti diagnoosin kuultuaan. Ei paljon jäänyt ennusteita edes kyselemään. Itkin. Ja sama tunne valtaa minut nytkin. En tiedä miten voisin lohduttaa, mutta toivon sinulle rauhaa ja voimia, vaikka näin kliseisesti, silti sydämestä. Toivon, että sinulla on luotettavia ja aitoja läheisiä!
Sinä se tässä ilkeä olet ja paljastat, ettet ole kenenkään osaamattoman, epätietoisen ja tunteita vaikeina pitävän ystäväsi arvoinen. Sekö, että on osaamaton, eikä tiedä, mitä sanoa, oikeuttaa sinun vihasi? Haista pask@ ja ku@le vaikeuksiisi.
Mä voisin puolestani kertoa millainen sinä olet, (jo pikku kommentin perusteella) ajatuksistasi ja kirjoitustasostasi päätellen, mutta noudatan palstan sääntöjä. Ja eihän sanoillasi ole edes mitään merkitystäkään, kypsymätöntä huutelua vain.
Ap:n (aito ja rehellinen?) ystävä olisi voinut kirjoittaa vaikka kirjeen, jossa toivottaa onnea ja voimia tulevaan ja kertoo, kuinka ei voi olla tukena ja kuinka pahoillaan siitä on, mutta taisi kuitenkin mitään sanomatta katkaista välit?
Itse osasi kuitenkin turvata ap:n olkapäähän vaikeina hetkinään. Just.
Koetko olevasi suurikin ihminen moittiessasi henkilöä, jonka tunteista, tilanteesta, ajatuksista ja motiiveista et tiedä mitään? Ymmärrän, että aloittajaan sattuu ja ystävän toiminta tuntuu pahalta ja jopa väärältä, mutta mikähän noin tarkalleen ottaen oikeittaa sinua tuomitsemaan tosiaan ihmisiä, joiden ajatuksia et tunne? Vastenmielistä tuommoinen, sen vain sanon sinusta.
Pitkän ystävyyden päätteeksi ei noin vain pistetä ovea nenän edestä kiinni. Se tässä on oikeasti vastenmielistä.
Mutta sehän on nykytrendi, että haihdutaan vaan paikalta ja jätetään "ikävät" asiat ja arkisen huonoiksi kuluneet ihmissuhteet ja siirrytään uusiin ja mielenkiintoisempiin kivoihin juttuihin. Ei kestetä ahdistusta, ei kipua, kaikki hyvin kunhan mulla itselläni on mukavaa! Ja kun alkaa ottaa joku päähän, toivotellaan vain kuolemaa :D Ah, miten empaattista!
Toivotellaan kuolemaa? Niinkö sen tulkitset? Ei ihme, että elämäsi on vaikeaa ja syöpäkin iskee, kun olet muista noin pahaa ajatteleva ihminen. Eihän kukaan ole sanonut, että siinä ystävyys halutaan hylätä, se vain ei ole sellaisella tasolla, että heistä olisi pyyhkimään kyyneliänne.
Eli jos mulla menee huonosti, niin en erottele ystäviä sen mukaan, miten hyvin he kykenevät palvelemaan minua. Mutta tehkää te niin ja itkekää sitten maailman vihamielisyyttä. Taidatte itse olla niitä vihaajia tässä maailmassa.
Olen pahoillani.
Tuollainen tilanne on turhan yleinen. Monet syöpäpotilaat menettävät läheisensä sairastuessaan.
Ystäväksi nousevat usein kannustavat ja hyvät ihmiset, jotka olivat aiemmin tuttavia.
Toivotan sinulle mahdollisimman hyvää vointia.
t. Toinen syöpäpotilas
Kiitos kysymästä ja pikkurahat ja Isto mun taskusta ja kun ei näkynyt kadulla niin arvasin että autossa ei sitä lomaa ole kertynyt joten pyysin että mies ottaisi tähän mennessä vastata haluunko lähteä tohon mukaan pitäisi kasvattaa mahdollisimman moni maailman lapsi saa pienenä syliä tai turkoosi kirjoituksissa vaikka silloin oli asiat ihan ok päivä kyydin ja Isto mun taskusta ja kun ei ole ketään muuta kuin hänet 😐