Lue keskustelun säännöt.
Ns.hyvä ystävä käänsi selkänsä kun sairastuin syöpään,sattuu kamalasti
31.03.2018 |
Sairastuin syöpään noin 3,kk sitten.en tod.näk parane.se on sappiteistä levinnyt maksaan ja imusolmukkeisiin.
Ihminen jota luulin ystäväkseni lopetti yhteydenpidon,vaikka tukenut häntä monessa asiassa.ollut se kuunteleva osapuoli kun hän eronnut ja ollut valmis kuuntelemaan häntä ja keskustelemaan vaikka keskellä yötä.
En todennäköisesti parane tästä.mutta vielä enemmän sattuu kun ystäväni ulkoistanut minut elämästään kertaheitolla.en voi ymmärtää miksi ja nyt kun eniten tarvitsisin häntä.sattuu sydänjuurta myöten.miksi hän teki näin?
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Itse aina poistan työttömät ja sairaat ystävälistalta. En osaa sanoa, miksi. Jotenkin vaan tuntuu, että ei ole enää sanottavaa.
Ei huolta, joku päivä sinäkin olet vanha ja raihnainen tai. Muista silloin olla ymmärtäväinen lapsiasi ja muita tuttaviasi kohtaan kun he eivät halua enää tietää sinusta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko itse kokeillut aloittaa keskustelua? Aika usein kuulee että nämä "hylätyt" vaan odottavat että se kaveri ottaisi yhteyttä mutta itse eivät halua. Jos olet, niin kaverisi on paska.
Moni on varmaan oikeasti vain itsekäs ja välinpitämätön. Itse kyllä halutaan apua ja tukea mutta itse ei sitä anneta kun se on niin vaikeaa ja raskasta. Ystävä kelpaa vain silloin kun sillä menee hyvin ja jaksaa kuunnella ja auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä en oikeasti tietäisi mitä parantumattomasti sairaalle voi sanoa. Pelkäisin, että sanoisin jotain väärin ja loukkaisin. Suojelisin vain itseäni välttelemällä tilannetta. Anteeksi.
Voin kertoa vakavasti sairastuneen lähiomaisena, että riittää, kun olet paikalla. Ei tarvitse sanoa 'oikeita asioita', vaan voi kuunnella toista tai jutella ihan samoista asioista kuin ennenkin. Sairaudesta voi puhua, jos sairastunut niin haluaa, mutta tärkeintä hänelle on, ettei menetä ystäviään ja heidän kanssaan voi edelleen jutella niin kuin ennenkin kaikesta mahdollisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aina poistan työttömät ja sairaat ystävälistalta. En osaa sanoa, miksi. Jotenkin vaan tuntuu, että ei ole enää sanottavaa.
Ei huolta, joku päivä sinäkin olet vanha ja raihnainen tai. Muista silloin olla ymmärtäväinen lapsiasi ja muita tuttaviasi kohtaan kun he eivät halua enää tietää sinusta mitään.
Ei välttämättä ole. Minunkin isoäitini eli 95-vuotiaaksi eikä eläessään juuri tarvinnut muiden apua. Päinvastoinitse auttoi kaikkia muita niin kauan kuin vain toimintakykyä piisasi. Mutta mätäne sä vaan heikoilla geeneilläsi sängyn pohjalle.
t.eri
Oliko tuo ystäväsi? Ystävät eivät kaada kuormaansa toisten niskaan. Tuli mieleen maailman itsekkäin musiikkiesitys, "Ystävän laulu":
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt meni jollakin paskalla ystävällä tunteisiin. Kenet hylkäsit hädän hetkellä itsekkäästi kun pitää noin raivota ja toivottaa kuolemaa?
Pistääkö sydämeen? Heikko!
Vierailija kirjoitti:
Moni on varmaan oikeasti vain itsekäs ja välinpitämätön. Itse kyllä halutaan apua ja tukea mutta itse ei sitä anneta kun se on niin vaikeaa ja raskasta. Ystävä kelpaa vain silloin kun sillä menee hyvin ja jaksaa kuunnella ja auttaa.
Mutta miten tämmöinen olisi itsekkyyttä? Huonostiko sitä sitten pitäisi voida, kun on sinun ystäväsi, eli ei saa haluta ystävyyden helpottavan omaa oloa? Mutta miten se helpottaa omaa oloa, jos ei ole mitä pystyisi tekemään toiselle? Ei se, että osaa ja on itselle tärkeää vastaanottaa, tarkoita, että olisi mitä antaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt meni jollakin paskalla ystävällä tunteisiin. Kenet hylkäsit hädän hetkellä itsekkäästi kun pitää noin raivota ja toivottaa kuolemaa?
Pistääkö sydämeen? Heikko!
En ol hylännyt ketään, mutta voin sanoa, etten osaisi auttaa, enkä jaksaisi ketään, joka on kohta kuolemassa. Ja jos sinun tekee mieli haukkua ihmisiä, jotka EI JAKSA kuolevia, niin sinä se paskiaihnen tässä olet. Jos sulla on sellainen elämä ja henkisiä saantoja, että jaksat. Niin hauku itse vaan heikompiasi, luuseri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aina poistan työttömät ja sairaat ystävälistalta. En osaa sanoa, miksi. Jotenkin vaan tuntuu, että ei ole enää sanottavaa.
Ei huolta, joku päivä sinäkin olet vanha ja raihnainen tai. Muista silloin olla ymmärtäväinen lapsiasi ja muita tuttaviasi kohtaan kun he eivät halua enää tietää sinusta mitään.
Ei välttämättä ole. Minunkin isoäitini eli 95-vuotiaaksi eikä eläessään juuri tarvinnut muiden apua. Päinvastoinitse auttoi kaikkia muita niin kauan kuin vain toimintakykyä piisasi. Mutta mätäne sä vaan heikoilla geeneilläsi sängyn pohjalle.
t.eri
Eli isoäitisi apu kelpasi kyllä mutta jos sinun olisi pitänyt auttaa puolestasi häntä, olisitko tehnyt niin? Vai olisitko vain todennyt ylimielisesti, että kaipa isoäidin geenit eivät sitten olleet niin hyvät, olkoot siellä sängyn pohjalla, evvk?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin varmaan niin alhainen, että näpyttelisin viestin tyyliin ”Tämä sinun hiljaisuutesi sattuu enemmän kuin syöpä. Toivottavasti et kadu sitä että käänsit selkäsi, kun on jo liian myöhäistä”. Saisipa ainakin ajateltavaa.
Ehkä pitäisi tehdäkin niin,olen kai liian kiltti ihminen,ja tullut vain hyväksikäytetyksi kusitolppana mille voi tarvittaessa oksentaa hänen pahan olonsa.
Minä en olisi noin ankara. Kyseessä on mitä todennäköisimmin niin heikko ihminen, ettei kestä toisen sairautta ja kärsimystä ja/tai panikoi sitä, että mitä sanoa tai miten toimia oikein. Minun äitini on mitä herttaisin ja sydämellisin ihminen ja aina auttamassa muita, mutta niinpä vaan hän ei mennyt tapaamaan hyvää, syöpään kuolevaa ystäväänsä terveyskeskuksen vuodeosastolle. Hän ei koskaan "ehtinyt". Äitini ei ole huono ja ilkeä ihminen, mutta hän ei vaan pystynyt tuohon. Uskon että äiti kantaa häpeää toiminnastaan ja uskon että sinun ystäväsi myös. Ei sinun tarvitse muistuttaa siitä. Jos olisin sinun tilanteessasi, varmistaisin jollain lailla, että ystävä tietää tilanteen (jos laitat esim. sähköpostia tai tekstarin, se voi ehkä hukkua muihin viesteihin) ja jos hän lopettaa yhteydenpidon siihen, niin antaisin hänen olla. Poistaisin ehkä hänet somesta, ettei saa mitään tietoja, ellei itse kysy. Sen verran pikkumainen itse olen.
Ihmetyttää, jos jollain on tosiaan siitä kiinni, ettei tiedä mitä sanoa. Oletteko te tosiaan mieluummin valmiita elämään loppuelämän siinä häpeässä, että olette hylänneet ystävän kuin mahdollisesti sanotte jotain kömpelöä? Vaikeassa tilanteessa voi vaikka sanoa: "Tämä on tosi vaikeaa minulle, en tiedä mitä sanoisin", "Olen tosi pahoillani sinun puolestasi", "Olen ihan paniikissa", "Kävipä sulle paska mäihä, on vaikea uskoa tätä", "Onko jotain, mitä haluaisit minun tekevän?" jne. Jos on vaikea puhua, voi laittaa vaikka whatsup-viestiä.
Jos ei ylipäänsä kestä vaikeita asioita elämässä, taustalla on luultavasti silloin jotain omia vaikeuksia ja silloin kannattaisi hakeutua terapiaan. Yksi tuttu hakeutui terapiaan vasta sen jälkeen, kun hänen oma, todella läheinen isänsä sairastui syöpään ja kuoli ja tuo tuttu oli laittanut kokonaan välit poikki isäänsä, kun ei kestänyt tilannetta. Se oli sitten vähän liian myöhään hakeutua terapiaan jälkikäteen. Hän joutuu elämään sen surun ja häpeän kanssa loppuikänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt meni jollakin paskalla ystävällä tunteisiin. Kenet hylkäsit hädän hetkellä itsekkäästi kun pitää noin raivota ja toivottaa kuolemaa?
Pistääkö sydämeen? Heikko!
En ol hylännyt ketään, mutta voin sanoa, etten osaisi auttaa, enkä jaksaisi ketään, joka on kohta kuolemassa. Ja jos sinun tekee mieli haukkua ihmisiä, jotka EI JAKSA kuolevia, niin sinä se paskiaihnen tässä olet. Jos sulla on sellainen elämä ja henkisiä saantoja, että jaksat. Niin hauku itse vaan heikompiasi, luuseri.
Hädässä ystävä tunnetaan.
Muista sitten olla valittamatta, kun sairastut vakavasti ja teet kuolemaa, kun kukaan ei ole sinua auttamassa ja tukemassa tai edes juttelemassa kanssasi. Et sinäkään ole kuolematon. Tokihan silloin ymmärrät, ettei tuttavasi jaksa kuolevia ja sinä olet ainoa paskiainen siinä tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama kävi minulle. Sairaalassa ei käynyt "ystävistäni ketään vaikka luulin ystävä piirini olevan laaja ja lojaali. Yksi ystävä jäi loppujen lopuksi jäljelle syövän jälkeen. Parempi näin, nyt tiedän että tämä jäljelle jäänyt on ainoa tosi ystävä muut olivat vain kavereita ja nykyään eivät enää sitäkään.
Sairastuin 20vuotiaana syöpään. Jäin todella yksin sairauden kanssa, vaikka laaja ystävä- ja kaveripiiri onkin. Ainoana tukena oli silloinen poikaystäväni, nykyinen mieheni, ja vanhemmat. Edes sisarukset eivät tulleet katsomaan minua sairaalaan. Olin ensimmäinen vakavasti sairastunut lähipiiristäni. Nykyisin 10 vuotta myöhemmin koen, että tämä on pysyvästi vaikuttanut suhtautumiseeni ystäviin ja sisaruksiin. Olisivat edes sanoneet, että ”en tiedä mitä sanoa, tämä on minulle todella vaikeaa, mutta olet paljon mielessä” tai vaikka rehellisesti sanoneet että ” tämä on minulle liian raskasta, en pysty nyt pitämään yhteyttä” Se olisi ollut huomattavasti parempi kuin täydellinen hiljaisuus ja hylkäämisen kokemus.
Yks kaveri kyseli viestil (ei siis mikään superläheinen), et nähtäiskö pitkästä aikaa. Ja ajotus oli aika paska koska mun äiti oli muutana päivä sitten kuollut syöpään. Sanoin tyyliin et mullon nyt aika rankkaa koska mun äiti on kuollut, niin tällä hetkellä en usko olevani hyvää seuraa, niin hän ei oo tähän päivään mennesäkään vastannut mitään ja tästä on jo kaks vuotta. 🤔 Ei siinä tarvi sen kummempaa sanoa, kuin että oon tosi pahoillani tai osanottoni. Toki meitä on erilaisia ja ei tiedä mitä sanoa, mutta mua kyllä loukkaa enemmän olla sanomatta mitään.. jotenkin tosi tylyä.
Vierailija kirjoitti:
Koen olevani aika yksin,varmaan vielä sokissa.
Muutama läheinen ystävä on,mutta tuntuu heidänkin vaikea käsitellä tätä asiaa ja keskustelut jotenkin väkinäisiä.
Niiniin... Eli jos joku pitää yhteyttä vaikkei oikein osaa sanoa mitään niin sekään ei kelpaa?
Olen kulkenut kahden syöpää sairastaneen ystäväni rinnalla. Rankkaa, aina ei edes löydy sanoja mutta tärkeintä on olla läsnä. Minun mielestäni todellinen ystävyys punnitaan juuri elämän vaikeimmissa hetkissä. Voimia sinulle ap.
Vierailija kirjoitti:
Olen kulkenut kahden syöpää sairastaneen ystäväni rinnalla. Rankkaa, aina ei edes löydy sanoja mutta tärkeintä on olla läsnä. Minun mielestäni todellinen ystävyys punnitaan juuri elämän vaikeimmissa hetkissä. Voimia sinulle ap.
Varmasti on rankkaa, mutta tuskin kukaan selviytyy elämästä ilman vaikeita aikoja. Olet ollut todellinen aarre sairastuneille ystävillesi. He varmasti ovat arvostaneet läsnäoloasi.
Millälailla hän olisi tässä itsekäs? Mitä vikaa pitää ihmisessä olla, että olettaa toisen ihan itsekkyyttään vaan toimivan noin? Oletko siis itsekin niin itsekäs, että kykenisit kuvittelemaan, miksi hylkäisit ystäväsi, jolla olisi syöpä?