Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset, jotka saavat kaiken helposti
31.03.2018 |
En haluaisi tuntea minkäänlaista kateutta tai katkeruutta, mutta väkisinkin sellaiset tunteet ovat nostaneet päätään. Miten olette itse käsitelleet muiden ihmisten onnea, jos itsellänne on ollut todella vaikeaa ja huonoa tuuria elämässä?
Minä en ole 37-vuotiaaksi mennessä saanut mitään helposti. En päässyt haluamalleni alalle, olen jumissa työssä jossa en viihdy (hyvä toki,että on työ), olin sinkkuna 10 vuotta löytämättä ketään sopivaa. Sairastuin vakavasti ja selvisin, tottakai se on hyvää tuuria, että selvisin. Mutta niin moni ei ole tähän ikään mennessä koskaan kärsinyt mistään,vaan kaikki on tullut tyyliin hopeavadilla eteen ja terveyskin on itsestäänselvyys. En voi välttämättä saada lapsia, ja se porttihan tulee tässä kohta muutenkin vastaan. Olen nyt seurustellut pari kuukautta mukavan miehen kanssa, mutten uskalla vielä ajatellakaan tästä mitään sen enempää.
Jokin aika sitten 8 vuotta nuorempi siskoni ilmoitti odottavansa lasta. Klassisesti häiden jälkeen. Hän oli myös juuri valmistunut toivealaltaan ja pääsi suoraan hyvään työpaikkaan. En ikinä haluaisi olla kateellinen omalle siskolleni, mutta tuntuu vain niin väärältä elämän epäoikeidenmukaisuus. Miksi yhdelle annetaan paljon enemmän kuin toiselle? Itse olen haaveillut kaikista näistä asioista saamatta mitään. Eikä kyse ole lahjattomuudesta vaan yksinkertaisesti huonosta onnesta.
Vanhempieni fokus on tietenkin nyt siskon vauvaonnessa. Muutenkin tuntuu, että vanhemmat elävät osin siskon "kunnollisen" elämän kautta. Minua taas voivotellaan, kun ei miestä löydy ja oletko ajatellut sitä tai tätä.
Miten ihmeessä saisin rauhan sisälleni? Tyyneyden ja tunteen siitä, että muiden onni ei ole minulta pois? Kiitos!
Kommentit (98)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa että aina kun joku erehtyy julkisesti murehtimaan vaikeuksiaan, tälläkin palstalla joukko ns.positiivisia ja elämässä menestyneitä ryntää paikalle hokemaan, kuinka kaikki on itsestä ja omasta asenteesta kiinni jne. Kaikki eivät vaan jaksa olla positiivisia ja kiitollisia, kun elämässä tulee tarpeeksi kovia vastoinkäymisiä vastaan. Eikä terapia ja lääkityskään kaikkia pelasta. T.itsemurhaa vakavasti harkitseva
Sinä asenteessa juuri nimenomaan on se ero miksi toinen onnistuu. Asioiden näkeminen hankalina ja mahdottomina estää niiden saavuttamisen.
Miksi tätä on vaikea hyväksyä?
"Luuseri, masennus on oma vikasi! Olisit menestyjä kuten minäkin, niin ei sinuakaan masentaisi!"
d
"Minä olen niin masentunut, että tämä ei koskaan mene ohi. Siksi mikään ei voi koskaan onnistua, enkä voi mitään saavuttaa."[/quote
"Ehei, vaan näin: Olen masentunut ja siksi hoidan masennustani. Nyt yritän kerätä itseni kokoon jaksaakseni päivästä päivään. Jonain päivänä voin taas paremmin ja jaksan tehdä enemmän kaikenlaista. Nyt teen sen, mitä tällä hetkellä jaksan."[/
Menestyjä: " Kohta paranen. Haluan tehdä mielenkiintoisia asioita ja nauttia elämästä."
Ei saa ajatella masennuksen olevan osa identiteettiä. Olen masentunut on vaarallinen ja itseään toteuttava hokema.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa että aina kun joku erehtyy julkisesti murehtimaan vaikeuksiaan, tälläkin palstalla joukko ns.positiivisia ja elämässä menestyneitä ryntää paikalle hokemaan, kuinka kaikki on itsestä ja omasta asenteesta kiinni jne. Kaikki eivät vaan jaksa olla positiivisia ja kiitollisia, kun elämässä tulee tarpeeksi kovia vastoinkäymisiä vastaan. Eikä terapia ja lääkityskään kaikkia pelasta. T.itsemurhaa vakavasti harkitseva
Sinä asenteessa juuri nimenomaan on se ero miksi toinen onnistuu. Asioiden näkeminen hankalina ja mahdottomina estää niiden saavuttamisen.
Miksi tätä on vaikea hyväksyä?
"Luuseri, masennus on oma vikasi! Olisit menestyjä kuten minäkin, niin ei sinuakaan masentaisi!"
d
"Minä olen niin masentunut, että tämä ei koskaan mene ohi. Siksi mikään ei voi koskaan onnistua, enkä voi mitään saavuttaa."[/quote
"Ehei, vaan näin: Olen masentunut ja siksi hoidan masennustani. Nyt yritän kerätä itseni kokoon jaksaakseni päivästä päivään. Jonain päivänä voin taas paremmin ja jaksan tehdä enemmän kaikenlaista. Nyt teen sen, mitä tällä hetkellä jaksan."[/
Menestyjä: " Kohta paranen. Haluan tehdä mielenkiintoisia asioita ja nauttia elämästä."
Ei saa ajatella masennuksen olevan osa identiteettiä. Olen masentunut on vaarallinen ja itseään toteuttava hokema.No, tällä hetkellä menee nyt näin. Turha jokaisena päivänä ottaa paineita siitä, että pitäisi jo voida paremmin. Liian korkeat odotukset tuottavat pettymyksiä ja pahentavat omaa olotilaa. Joskus olo todennäköisesti on tätä parempi, mutta etukäteen ei voi tietää milloin. Nyt yritän tehdä jotain pieniä kivoja juttuja silloin, kun jaksan. Vointi on jo parempi kuin jokin aika sitten, niin jaksan jo monesti tehdä enemmän kaikenlaista kuin vielä äskettäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa että aina kun joku erehtyy julkisesti murehtimaan vaikeuksiaan, tälläkin palstalla joukko ns.positiivisia ja elämässä menestyneitä ryntää paikalle hokemaan, kuinka kaikki on itsestä ja omasta asenteesta kiinni jne. Kaikki eivät vaan jaksa olla positiivisia ja kiitollisia, kun elämässä tulee tarpeeksi kovia vastoinkäymisiä vastaan. Eikä terapia ja lääkityskään kaikkia pelasta. T.itsemurhaa vakavasti harkitseva
Sinä asenteessa juuri nimenomaan on se ero miksi toinen onnistuu. Asioiden näkeminen hankalina ja mahdottomina estää niiden saavuttamisen.
Miksi tätä on vaikea hyväksyä?
"Luuseri, masennus on oma vikasi! Olisit menestyjä kuten minäkin, niin ei sinuakaan masentaisi!"
d
"Minä olen niin masentunut, että tämä ei koskaan mene ohi. Siksi mikään ei voi koskaan onnistua, enkä voi mitään saavuttaa."
"Ehei, vaan näin: Olen masentunut ja siksi hoidan masennustani. Nyt yritän kerätä itseni kokoon jaksaakseni päivästä päivään. Jonain päivänä voin taas paremmin ja jaksan tehdä enemmän kaikenlaista. Nyt teen sen, mitä tällä hetkellä jaksan."
Noin voi tehdä jos masennus ei ole vakava ja lähipiiri ja viranomaiset ymmärtää tuon ja antavat sinulle toipumisrauhan. Vaihtoehtona kun on liian usein kommentit, että ihminen ei näytä masentuneelta tai että ei täällä ole muillakaan varaa sohvalla maata jne. Ja Kela patistaa työnhakuun tukileikkausten uhalla vaikka todisteena useampi lääkärin titkimus ja lausunto! Tiedät ettet pysty, mutta sut ajetaan nurkkaan. Tuon jälkeen olet entistä masentuneempi ja ahdistuneempi! Ainakaan minä en ole koskaan saanut empatiaa ja rauhaa toipua, en koskaan eikä olo helpotakaan.
Olen pahoillani puolestasi. Minullakin on läheisten suhtautuminen vaihdellut aika paljon. Tiedän, että olen ollut oikeasti todella onnekas saadessani masennukseeni pääosin erittäin hyvää hoitoa.
Mielestäni ei voi verrata siihen että suomalaisen tulisi olla onnellinen siitä mitä on kun vertaa tilanteeseen mitä afrikkalaisella ei ole. Ihan eri ympäristö, vaatimukset, odotukset, tuet ja kulttuuri, näin muutaman asian luetellakseni.
Mutta, joo, moni varmasti pitää minua kaiken saaneena; ihan hyvä menestys peruskoulussa (päättötodistuksen ka 9,5), lukio, opiskellut kolme korkeakoulututkintoa, työpaikka/tehtävät ja palkkakin ihan ok, asutaan pk-seudulla, ollut yhdessä mieheni kanssa parikymppisestä (nyt 37), omistusasunto, sijoitusasunto, 1 lapsi. Mutta ei ne ilmaiseksi ole tulleet, eikä takana ole perintöjä. Vanhemmat kannusti opiskelemaan mutta sen enempää eivät siinä tukemaan tai ohjaamaan kyenneet kun isänkin neuvo oli että hae kotitalouskouluun.. Jepjep. Olen opiskellut ihan älyttömästi jo peruskouluaikana, lukenut öitä ja vkoloppuja, niin pääsykokeisiin kuin tentteihin. Kirjoittanut esseitä ja harjoitustöitä öisin, nukkunut pari tuntia. Tehnyt myös töitä koko ajan, joko opiskelujen sivussa (1 tutkinto) tai opiskellut työn ohessa (seuraavat tutkinnot). Se on tarkoittanut paljon kieltäytymistä, ja nyt kun on lapsi tuo kieltäytyminen on alkanut tuntua pahalta. Kohta saan siis viimeisen tutkinnon valmiiksi.
Töitä on tehty myös samalla intensiteetillä, pitkää päivää, aikaisia aamuja koska homnat pitää olla tehty tiettyyn mennessä. Minulle ei makseta ylitöistä tai vkoloppulisiä, ne on tunti tunnista jos löydät sopivan ajankohdan pitää ylimääräiset tunnit pois. Sillä kukaan muu ei tee töitäni, jos pidän ylitöistä päivän vapaata, joudun tekemään ko.päivän työt etu/jälkikäteen. En voi valittaa sillä seuraavissa yt:ssä tulee kenkää. Työpaikat on vakituisia aina seuraavaan yt saakka, jos olen hoitanut tonttini oikein (vakuuttanut oikeat ihmiset) jatkuu työni senkin jälkeen taas seuraavaan kierroksen. Olen siis myös kaikesta huolimatta saanut kenkää yt-kierroksissa kerran. Yhteensä oken ollut mukana 5 yt kierroksessa.
Lapsen uskaltauduin tekemään vasta reilusti 30v jälkeen. Osittain syynä se että tahdoin itsekkäästi elää itselleni, tehdä töitä, matkustella, sijoittaa, miettiä haluanko ikinä lapsia. Tietysti myös tilanteet vaikuttivat.
Nyt on kovasti yritetty toista lasta tuloksetta 2vuotta. Kunnes maksoin 8 000euroa lapsettomuusklinikalle niin nyt näyttää siltä että se toinen lapsi vielä syntyy ensi vuonna. Ei ole ollut tasaista piikittää hormonia ja käydä punktioissa, myös henkisesti on ollut parisuhde ja ihan kaikki kortilla.
Nyt sitten odottelen että syksyllä toteutuu uudet yt:t. Todennäköisesti tulee kenkää koska vastuualueeni budjettia leikattiin.
Että ei se nyt niin helppoa ole meillä muillakaan. Parasta on kun jokainen keskittyy vain omaan henkiseen hyvinvointiinsa ja siihen hyvään mitä on, koska kaikki muu on niin liipaisimella vaikka olisit SILTI tehnyt niiden eteen kaikkesi.
Vierailija kirjoitti:
Miten joku voi olla kateellinen omalle siskolle? Minullakin on sisko, jolla menee "aina" "kaikki" putkeen, mutta en ikimaailmassa haluaisi ottaa sitä kaikkea häneltä pois. Meillä on erilaiset luonteet ja erilaiset elämät, mutta kateellinen en kyllä ole. En myöskään hyville ystäville.
Ahaa... no, minä olen kateellinen siskoni vanhemmilta saamasta runsaasta taloudellisesta avusta. Minulle sanottiin aikanaan samassa tilanteessa opiskelijana, ettei kotoa pystytä minua tukemaan mitenkään. Eikä ole haluttu tukea missään myöhemminkään vanhempien taloudellisen aseman parantuessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän osittain ap:ta ja muita, jotka eivät useista vastoinkäymisistä selviä "niin kuin pitäisi".
Silti ottaa päähän, että kun joku toinen kertoo selvinneensä, eivät näemmä vastoinkäymisetkään ole olleet "oikeita" ja "tarpeeksi pahoja" (vrt. "no onko SUT raiskattu nuorena, hä? jos ei niin älä avaa suutas")
Vierailija kirjoitti:
Miten joku voi olla kateellinen omalle siskolle? Minullakin on sisko, jolla menee "aina" "kaikki" putkeen, mutta en ikimaailmassa haluaisi ottaa sitä kaikkea häneltä pois. Meillä on erilaiset luonteet ja erilaiset elämät, mutta kateellinen en kyllä ole. En myöskään hyville ystäville.
Kateellisuuden ei tarvitse tarkoittaa, että haluaa jotain toiselta pois vaan että toivoisi itselleen samaa. Minä ainakin toivon, että kaikki maailmassa olisivat terveitä, menestyneitä ja onnellisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valittajat valittaa vaikka elämä menisi juuri niin kuin on suunnitellut ja toivonut. Positiivisesti ajattelevat ihmiset jaksavat hymyillä ja olla muiden puolesta onnellisia vaikka itsellä ei sillä hetkellä menisikään kovinkaan hyvin.
Tämän ilmiön näkee hyvin vuodeodastolla työskennellessä. Jotkut vanhukset jaksavat sairauksistaan huolimatta hymyillä ja pitävät positiivisen elämänmyönteisen asenteen. He ovat olleet sellaisia koko elämänsä. Toiset taas pelkäävät ja purkavat pahaa oloaan ympärillä oleviin ihmisiin kovaäänisellä valituksellaan. He ovat myös olleet tuollaisia koko elämänsä. Kun tarkkailen lähipiiriäni, voin päätellä ketkä heistä tulevat olemaan ns. katkeria vanhuksia ja ketkä taas positiivisia.
Usein tämä asenne ei korreloi mitenkään sen kanssa kuinka hyvin tai huonosti ihminen on pärjännyt elämässään. Tunnen erään leskirouvan, joka on saanut elää koko elämänsä parikymppisestä asti rikkaan miehensä kanssa matkustellen ja eläen huoletonta elämää. Tällä naisella on oma iso asunto hienolta alueelta, lapsia ja lapsenlapsia, on mökkiä ja autoa eikä rahasta ole ollut pulaa koskaan. Silti tämä ihminen on katkera ja hapan. Hän sairastui hiljattain vakavasti ja lähipiiri on entistä voimskkaammin saanut osakseen vuodatudya ja pahan olon purkua.
Jotkut ihmiset eivät koskaan ole onnellisia. Jotkut taas ovat liiankin onnellisia niin etteivät välttämättä edes välitä huonosta tilanteestaan johon olisi löydettävissä ratkaisu vaan he vain tyytyvät tilanteeseensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiat sujuvat paremmin, jos uskot, että haluamasi asia on saavutettavissa ja selvität itsellesi keinot sen saavuttamiseksi.
Asioita ei anneta kenellekään itsestään. Niiden eteen tehdään työtä USKOEN, että niihin päästään.
Koulutuspaikaikat saadaan opiskelemalla kovasti.
Työpaikat saadaan sinnikkäällä hakemisella. Mihinkään arvokkaampaan työhön ei pääse pyrkimättä.Puolison löytää puhumalla vastakkaiselle sukupuolelle ja käymällä ihmisten ilmoilla esim. yökerhoissa.
Jos lähtökohtaisesti näkee kaikki asiat sellaisina, että ne on vaan annettu toisille ja olettaa, että ne vaan annettaisiin myös itselle..... niin kyllä voi sanoa, että pettymyksiä on luvassa myös jatkossa.
Oletko kuullut siitä, että erilaiset vaikeudet voivat masentaa ihmisen? Masennus taas laskee itsetuntoa. Ei ole välttämättä voimia tavoitella niitä kivoja juttuja, varsinkin jos huonon itsetunnon takia vielä epäilee, ettei niitä välttämättä edes ansaitse.
Osoitit väitteeni oikeaksi. Myönsit, että vaikeuden masentama ihminen on menettänyt USKONSA mahdollisuuksiinsa. Menestyvä ihminen kohtaa aivan samoja epäonnistumisia. Heillä on sairauksia, menetyksiä, työttömyyttä jne.
Kuitenkaan he eivät menetä USKOAAN siihen, että selviävät. Lopulta nämä ihmiset aina ponnistavat pohjalta yhä korkeammalle.
Oletko kuullut murtumispisteestä? Jokainen masentuu silloin, kun vaikeuksia on ollut omaan sietokyky nähden liikaa. Se, jos pohja ei ole sinulla vielä tullut vastaan, niin se ei tarkoita sitä, ettei näin koskaan tulisi käymään.
Murtumispisteen on myös kokeneet ne jotka ovat menestyneet, kyllä se tulee kun ei enäö jaksa viittä sataa ulkoapäin asetettu deadlinea, tenttitehtävää ja/tai muuta kombinaatiota. Pettymyksiä kun ei saanutkaan sitä mitä tavoitteli ja jonka eteen teki töitä yöt/päivät, lapsrttomuushoidot päättyvät negatiiviseen testiin, tai pohja muutoin vain murenee. Ne asiat mihin ei voikaqn vaikuttaa kuin vain tiettyyn pisteeseen saakka. Silloin itketään silmät päästä vuorokausi tai kaksi, vihataan ja itketään lisää, säälitään ja mietitään luovuttamista. Mutta silti sieltä noustaan ja pyyhitään räät poskilta ja jatketaan eteenpäin koska ON PAKKO. Jos kun on saavuttanut jotain/riittävästi/tietyn tason yli, ei henkilöllä todellakaan ole varaa masentua. Tuolloin edes yhteiskunta ei kannattele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiat sujuvat paremmin, jos uskot, että haluamasi asia on saavutettavissa ja selvität itsellesi keinot sen saavuttamiseksi.
Asioita ei anneta kenellekään itsestään. Niiden eteen tehdään työtä USKOEN, että niihin päästään.
Koulutuspaikaikat saadaan opiskelemalla kovasti.
Työpaikat saadaan sinnikkäällä hakemisella. Mihinkään arvokkaampaan työhön ei pääse pyrkimättä.Puolison löytää puhumalla vastakkaiselle sukupuolelle ja käymällä ihmisten ilmoilla esim. yökerhoissa.
Jos lähtökohtaisesti näkee kaikki asiat sellaisina, että ne on vaan annettu toisille ja olettaa, että ne vaan annettaisiin myös itselle..... niin kyllä voi sanoa, että pettymyksiä on luvassa myös jatkossa.
Oletko kuullut siitä, että erilaiset vaikeudet voivat masentaa ihmisen? Masennus taas laskee itsetuntoa. Ei ole välttämättä voimia tavoitella niitä kivoja juttuja, varsinkin jos huonon itsetunnon takia vielä epäilee, ettei niitä välttämättä edes ansaitse.
Osoitit väitteeni oikeaksi. Myönsit, että vaikeuden masentama ihminen on menettänyt USKONSA mahdollisuuksiinsa. Menestyvä ihminen kohtaa aivan samoja epäonnistumisia. Heillä on sairauksia, menetyksiä, työttömyyttä jne.
Kuitenkaan he eivät menetä USKOAAN siihen, että selviävät. Lopulta nämä ihmiset aina ponnistavat pohjalta yhä korkeammalle.
Oletko kuullut murtumispisteestä? Jokainen masentuu silloin, kun vaikeuksia on ollut omaan sietokyky nähden liikaa. Se, jos pohja ei ole sinulla vielä tullut vastaan, niin se ei tarkoita sitä, ettei näin koskaan tulisi käymään.
Murtumispisteen on myös kokeneet ne jotka ovat menestyneet, kyllä se tulee kun ei enäö jaksa viittä sataa ulkoapäin asetettu deadlinea, tenttitehtävää ja/tai muuta kombinaatiota. Pettymyksiä kun ei saanutkaan sitä mitä tavoitteli ja jonka eteen teki töitä yöt/päivät, lapsrttomuushoidot päättyvät negatiiviseen testiin, tai pohja muutoin vain murenee. Ne asiat mihin ei voikaqn vaikuttaa kuin vain tiettyyn pisteeseen saakka. Silloin itketään silmät päästä vuorokausi tai kaksi, vihataan ja itketään lisää, säälitään ja mietitään luovuttamista. Mutta silti sieltä noustaan ja pyyhitään räät poskilta ja jatketaan eteenpäin koska ON PAKKO. Jos kun on saavuttanut jotain/riittävästi/tietyn tason yli, ei henkilöllä todellakaan ole varaa masentua. Tuolloin edes yhteiskunta ei kannattele.
Paskapuhetta! Milloin sinä olet kerralla menettänyt puolisosi, rahasi ja asuntosi? Minä olen. Tällaisesta tilanteesta ei noin vain parin päivän itkemisen jälkeen nousta.
Vierailija kirjoitti:
Suomi ei ole sivistys- ja oikeusvaltio kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen näitä, kaikki tuli kultalusikka suuhun.
Tein koulussa paljon töitä, teen edelleen, jotta pysyn kiinni alassa.
Halusin lääkäriksi, kävin lukion rinnalla iltalukiossa, kävin kaikki fysiikan ja matikan kurssit kahteen kertaan.
Opiskelin ihan yläasteelta alkaen latinaa kansalaisopistossa kaikki mahdolliset kurssit. Suunnitelmat olivat selvät.Olen perso makealle, mutta terveyden vuoksi syön makeannälkään esim rahkaa ja sekaan laitan marjoja, hunajaa jne. Liikun paljon, esim työmatkat fillaroin, hyötyliikuntaa ja kesät harrastan melomista.
Menin lukiossa sairaalaan laitosapulaiseksi. Yleisesti kerroin haluan lääkäriksi ja sain 2,5 v aikana paljon hyviä vinkkejä, samalla kun tein raskasta työtä koulun ohella.
Opiskelun aikana on pakko olla kunnianhimoinen, kaikki muutkin on, joten opiskelu meni mallikkaasti . Harjoittelupaikoissa otin just mitä sain ja tein pitkiä päivystyksiä, jotta sain hommat hoidettua.
Opintojen loppupuolella tapasin nykyisen mieheni ja menimme valmistumiseni aikaan naimisiin.Meillä kummallakin on kroppa kunnossa, saimme nopeasti 4 lasta. Nykyisellä palkkatasolla oli helppo palkata kotiin hoitaja, äitiyslomaa ei meidän alalla voi pitkää pitää.
Meillä oli juuri mieheni kanssa 15 v hääpäivä . Meillä on 4 kouluikäistä lasta, naapurissa asuu ns kodinhoitaja, joka laittaa lapset kouluun, on mahdollisesti sairaan kanssa kotona, tekee ruuan, siivoaa pintapuolisesti. Erikseen käy siivooja ja ruuat tulee kotiinkantona.
Miehelläni on 2 kuolemantapausta, joista on tehty valitus. Hän on hyvä lääkäri, mutta kaikki oireet eivät vaan näy ja virheitä tapahtuu. Vuosien varrella hän on vastaanottanut kymmeniä tuhansia potilaita ja nyt on pelko työt loppuu. Tästä muut eivät tiedä.
Ja kyllä meitä kadehditaan . Kaikki ovat tippuneet taivaalta. Näin se on.
Ehkä sinua ei ole kiusattu ja raiskattu? Ehkä et ole kokenut muutakaan rajua ja pitkäkestoista väkivaltaa apua saamatta? Silloin onkin helppo keskittyä opiskeluihin ym. Onnea.
En ole tuo ketä kommentoit. Mutta itseäni kiusattiin rankasti koko kouluaikani. Vasta lukiossa löysin ystävän.
Ajattelin kuitenkin, että tämä loppuu ja näin ja tiesin millainen halua olla ja mitä haluan tehdä.
Nyt itselläni on yliopistokoulutus. Olen koulutustani vastaavassa työssä. Mieheni on juristi. Asumme tilavassa omakotitalossa ja meillä on 2 ihanaa lasta. Kadehdittavaa?
:D Miksi kuvittelet että miehesi ammatti tekee sinusta jotenkin hienomman? Tarkoitan vain, että miksi tulee edes mieleen mainita se?
Ainiin, toinen vanhemmistani on juristi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiat sujuvat paremmin, jos uskot, että haluamasi asia on saavutettavissa ja selvität itsellesi keinot sen saavuttamiseksi.
Asioita ei anneta kenellekään itsestään. Niiden eteen tehdään työtä USKOEN, että niihin päästään.
Koulutuspaikaikat saadaan opiskelemalla kovasti.
Työpaikat saadaan sinnikkäällä hakemisella. Mihinkään arvokkaampaan työhön ei pääse pyrkimättä.Puolison löytää puhumalla vastakkaiselle sukupuolelle ja käymällä ihmisten ilmoilla esim. yökerhoissa.
Jos lähtökohtaisesti näkee kaikki asiat sellaisina, että ne on vaan annettu toisille ja olettaa, että ne vaan annettaisiin myös itselle..... niin kyllä voi sanoa, että pettymyksiä on luvassa myös jatkossa.
Oletko kuullut siitä, että erilaiset vaikeudet voivat masentaa ihmisen? Masennus taas laskee itsetuntoa. Ei ole välttämättä voimia tavoitella niitä kivoja juttuja, varsinkin jos huonon itsetunnon takia vielä epäilee, ettei niitä välttämättä edes ansaitse.
Osoitit väitteeni oikeaksi. Myönsit, että vaikeuden masentama ihminen on menettänyt USKONSA mahdollisuuksiinsa. Menestyvä ihminen kohtaa aivan samoja epäonnistumisia. Heillä on sairauksia, menetyksiä, työttömyyttä jne.
Kuitenkaan he eivät menetä USKOAAN siihen, että selviävät. Lopulta nämä ihmiset aina ponnistavat pohjalta yhä korkeammalle.
Oletko kuullut murtumispisteestä? Jokainen masentuu silloin, kun vaikeuksia on ollut omaan sietokyky nähden liikaa. Se, jos pohja ei ole sinulla vielä tullut vastaan, niin se ei tarkoita sitä, ettei näin koskaan tulisi käymään.
Murtumispisteen on myös kokeneet ne jotka ovat menestyneet, kyllä se tulee kun ei enäö jaksa viittä sataa ulkoapäin asetettu deadlinea, tenttitehtävää ja/tai muuta kombinaatiota. Pettymyksiä kun ei saanutkaan sitä mitä tavoitteli ja jonka eteen teki töitä yöt/päivät, lapsrttomuushoidot päättyvät negatiiviseen testiin, tai pohja muutoin vain murenee. Ne asiat mihin ei voikaqn vaikuttaa kuin vain tiettyyn pisteeseen saakka. Silloin itketään silmät päästä vuorokausi tai kaksi, vihataan ja itketään lisää, säälitään ja mietitään luovuttamista. Mutta silti sieltä noustaan ja pyyhitään räät poskilta ja jatketaan eteenpäin koska ON PAKKO. Jos kun on saavuttanut jotain/riittävästi/tietyn tason yli, ei henkilöllä todellakaan ole varaa masentua. Tuolloin edes yhteiskunta ei kannattele.
Eiköhän jokainen näennäisesti menestynyt ihminen ole käynyt läpi jonkunlaisen pohjan. Vanhempien tai oma avioero, potkut töistä, keskenmeno, vanhempien kuolema nuorena, loppuun palaminen töissä, kumppanin pettäminen, sairastuminen jne. Niistä on noustu ja jatkettu.
Sitten, jos kaikki lyödään pöytään yhtä toisen jälkeen, voi vahvempikin alkaa murentua. Etenkin, jos mukana on lapsuuden traumaa joka on luonut heikon perususkon elämään.
Itselläni eteenpäin luotsaava voimavara on aina ollut vahva visio, jota olen noudattanut - tunteista viis. Isoja valintoja ei ole tehty vain fiilispohjalta vaan noudattaen itselle asetettua visiota. Ulospäin on ehkä pitänyt näyttää, että elämä vaan soljuu. Että niitä kymppejä tuli koulussa lukematta. Todellisuudessa työtä on tehty tosi paljon läpi elämän. Jääty iltaisin ja viikonloppuisin kotiin, koska koeviikko. Kokonainen kevät aamusta iltaan pääsykokeita lukiessa, siinä meni omat synttärit, vaput yms. juhlimatta. Opiskelijabileet väliin kerta toisensa jälkeen, koska yhdistin työt ja opinnot alusta alkaen. En lähtenyt reppureissaamaan etsimään itseäni, koska se olisi tuhlannut vuoden. En seurustellut niiden kanssa, joiden visiot erosivat omistani - vaikka tunteita olikin. Kun lapsia alettiin yrittämään, sitäkään ei jätetty odottamaan sitä hetkeä kun "100% tuntuu siltä" vaan kun oli järkevää. Ja toisaalta ei tehty sitä kolmatta kun tuntui siltä, vaan sen verran mitä kokonaiskuvio aidosti mahdollistaa. Jne.
Mutta eihän tällaisia voi laukoa ääneen, koska ihanne on se, että elämää eletään hetkessä, carpe diem, omaa sisäistä ääntä kuunnellen, tunteet edellä, lapsia tehdään jos ja kun tuntuu siltä ja just se määrä kuin tuntuu hyvältä. :)
Omaa visiota ei muuten esim. tuo yllä mainittu raiskatuksi tuleminen estänyt, se vain vahvisti sitä. Toki tiedostan, että eri ihmisillä on erilaiset sietokyvyt myös vastoinkäymisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiat sujuvat paremmin, jos uskot, että haluamasi asia on saavutettavissa ja selvität itsellesi keinot sen saavuttamiseksi.
Asioita ei anneta kenellekään itsestään. Niiden eteen tehdään työtä USKOEN, että niihin päästään.
Koulutuspaikaikat saadaan opiskelemalla kovasti.
Työpaikat saadaan sinnikkäällä hakemisella. Mihinkään arvokkaampaan työhön ei pääse pyrkimättä.Puolison löytää puhumalla vastakkaiselle sukupuolelle ja käymällä ihmisten ilmoilla esim. yökerhoissa.
Jos lähtökohtaisesti näkee kaikki asiat sellaisina, että ne on vaan annettu toisille ja olettaa, että ne vaan annettaisiin myös itselle..... niin kyllä voi sanoa, että pettymyksiä on luvassa myös jatkossa.
Oletko kuullut siitä, että erilaiset vaikeudet voivat masentaa ihmisen? Masennus taas laskee itsetuntoa. Ei ole välttämättä voimia tavoitella niitä kivoja juttuja, varsinkin jos huonon itsetunnon takia vielä epäilee, ettei niitä välttämättä edes ansaitse.
Osoitit väitteeni oikeaksi. Myönsit, että vaikeuden masentama ihminen on menettänyt USKONSA mahdollisuuksiinsa. Menestyvä ihminen kohtaa aivan samoja epäonnistumisia. Heillä on sairauksia, menetyksiä, työttömyyttä jne.
Kuitenkaan he eivät menetä USKOAAN siihen, että selviävät. Lopulta nämä ihmiset aina ponnistavat pohjalta yhä korkeammalle.
Oletko kuullut murtumispisteestä? Jokainen masentuu silloin, kun vaikeuksia on ollut omaan sietokyky nähden liikaa. Se, jos pohja ei ole sinulla vielä tullut vastaan, niin se ei tarkoita sitä, ettei näin koskaan tulisi käymään.
Murtumispisteen on myös kokeneet ne jotka ovat menestyneet, kyllä se tulee kun ei enäö jaksa viittä sataa ulkoapäin asetettu deadlinea, tenttitehtävää ja/tai muuta kombinaatiota. Pettymyksiä kun ei saanutkaan sitä mitä tavoitteli ja jonka eteen teki töitä yöt/päivät, lapsrttomuushoidot päättyvät negatiiviseen testiin, tai pohja muutoin vain murenee. Ne asiat mihin ei voikaqn vaikuttaa kuin vain tiettyyn pisteeseen saakka. Silloin itketään silmät päästä vuorokausi tai kaksi, vihataan ja itketään lisää, säälitään ja mietitään luovuttamista. Mutta silti sieltä noustaan ja pyyhitään räät poskilta ja jatketaan eteenpäin koska ON PAKKO. Jos kun on saavuttanut jotain/riittävästi/tietyn tason yli, ei henkilöllä todellakaan ole varaa masentua. Tuolloin edes yhteiskunta ei kannattele.
Paskapuhetta! Milloin sinä olet kerralla menettänyt puolisosi, rahasi ja asuntosi? Minä olen. Tällaisesta tilanteesta ei noin vain parin päivän itkemisen jälkeen nousta.
Ne jotka tuosta nousee nopeasti, ovat yleensä varautuneet siihen. Vakuutukset kuoleman varalle, säästöjä/sijoituksia avioeron tai työttömyyden varalle, asunto omien varojen mukaan eikä siihen kiinnytä henkisesti liikaa eli lihoiksi heti, jos sellainen tilanne tulee jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku voi olla kateellinen omalle siskolle? Minullakin on sisko, jolla menee "aina" "kaikki" putkeen, mutta en ikimaailmassa haluaisi ottaa sitä kaikkea häneltä pois. Meillä on erilaiset luonteet ja erilaiset elämät, mutta kateellinen en kyllä ole. En myöskään hyville ystäville.
Kateellisuuden ei tarvitse tarkoittaa, että haluaa jotain toiselta pois vaan että toivoisi itselleen samaa. Minä ainakin toivon, että kaikki maailmassa olisivat terveitä, menestyneitä ja onnellisia.
Kateus on juurikin sitä. Se on negatiivinen tunne ja aiheuttaa vihaisuutta. Eräs entinen kaverini oli aina tosi töykeä minulle ihan vaikka poikaystävästäni (olimme kaikki teinejä.) Hän näki minut aina parempana ja vihoitteli siitä. Noh, olihan minulla kaikenlaista toki...
Silti en toivonut sitä v*ttuilua osakseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiat sujuvat paremmin, jos uskot, että haluamasi asia on saavutettavissa ja selvität itsellesi keinot sen saavuttamiseksi.
Asioita ei anneta kenellekään itsestään. Niiden eteen tehdään työtä USKOEN, että niihin päästään.
Koulutuspaikaikat saadaan opiskelemalla kovasti.
Työpaikat saadaan sinnikkäällä hakemisella. Mihinkään arvokkaampaan työhön ei pääse pyrkimättä.Puolison löytää puhumalla vastakkaiselle sukupuolelle ja käymällä ihmisten ilmoilla esim. yökerhoissa.
Jos lähtökohtaisesti näkee kaikki asiat sellaisina, että ne on vaan annettu toisille ja olettaa, että ne vaan annettaisiin myös itselle..... niin kyllä voi sanoa, että pettymyksiä on luvassa myös jatkossa.
Oletko kuullut siitä, että erilaiset vaikeudet voivat masentaa ihmisen? Masennus taas laskee itsetuntoa. Ei ole välttämättä voimia tavoitella niitä kivoja juttuja, varsinkin jos huonon itsetunnon takia vielä epäilee, ettei niitä välttämättä edes ansaitse.
Osoitit väitteeni oikeaksi. Myönsit, että vaikeuden masentama ihminen on menettänyt USKONSA mahdollisuuksiinsa. Menestyvä ihminen kohtaa aivan samoja epäonnistumisia. Heillä on sairauksia, menetyksiä, työttömyyttä jne.
Kuitenkaan he eivät menetä USKOAAN siihen, että selviävät. Lopulta nämä ihmiset aina ponnistavat pohjalta yhä korkeammalle.
Oletko kuullut murtumispisteestä? Jokainen masentuu silloin, kun vaikeuksia on ollut omaan sietokyky nähden liikaa. Se, jos pohja ei ole sinulla vielä tullut vastaan, niin se ei tarkoita sitä, ettei näin koskaan tulisi käymään.
Murtumispisteen on myös kokeneet ne jotka ovat menestyneet, kyllä se tulee kun ei enäö jaksa viittä sataa ulkoapäin asetettu deadlinea, tenttitehtävää ja/tai muuta kombinaatiota. Pettymyksiä kun ei saanutkaan sitä mitä tavoitteli ja jonka eteen teki töitä yöt/päivät, lapsrttomuushoidot päättyvät negatiiviseen testiin, tai pohja muutoin vain murenee. Ne asiat mihin ei voikaqn vaikuttaa kuin vain tiettyyn pisteeseen saakka. Silloin itketään silmät päästä vuorokausi tai kaksi, vihataan ja itketään lisää, säälitään ja mietitään luovuttamista. Mutta silti sieltä noustaan ja pyyhitään räät poskilta ja jatketaan eteenpäin koska ON PAKKO. Jos kun on saavuttanut jotain/riittävästi/tietyn tason yli, ei henkilöllä todellakaan ole varaa masentua. Tuolloin edes yhteiskunta ei kannattele.
Paskapuhetta! Milloin sinä olet kerralla menettänyt puolisosi, rahasi ja asuntosi? Minä olen. Tällaisesta tilanteesta ei noin vain parin päivän itkemisen jälkeen nousta.
Niin että vain sulla on oikeus sanoa elämäsi olevan rankkaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiat sujuvat paremmin, jos uskot, että haluamasi asia on saavutettavissa ja selvität itsellesi keinot sen saavuttamiseksi.
Asioita ei anneta kenellekään itsestään. Niiden eteen tehdään työtä USKOEN, että niihin päästään.
Koulutuspaikaikat saadaan opiskelemalla kovasti.
Työpaikat saadaan sinnikkäällä hakemisella. Mihinkään arvokkaampaan työhön ei pääse pyrkimättä.Puolison löytää puhumalla vastakkaiselle sukupuolelle ja käymällä ihmisten ilmoilla esim. yökerhoissa.
Jos lähtökohtaisesti näkee kaikki asiat sellaisina, että ne on vaan annettu toisille ja olettaa, että ne vaan annettaisiin myös itselle..... niin kyllä voi sanoa, että pettymyksiä on luvassa myös jatkossa.
Oletko kuullut siitä, että erilaiset vaikeudet voivat masentaa ihmisen? Masennus taas laskee itsetuntoa. Ei ole välttämättä voimia tavoitella niitä kivoja juttuja, varsinkin jos huonon itsetunnon takia vielä epäilee, ettei niitä välttämättä edes ansaitse.
Osoitit väitteeni oikeaksi. Myönsit, että vaikeuden masentama ihminen on menettänyt USKONSA mahdollisuuksiinsa. Menestyvä ihminen kohtaa aivan samoja epäonnistumisia. Heillä on sairauksia, menetyksiä, työttömyyttä jne.
Kuitenkaan he eivät menetä USKOAAN siihen, että selviävät. Lopulta nämä ihmiset aina ponnistavat pohjalta yhä korkeammalle.
Oletko kuullut murtumispisteestä? Jokainen masentuu silloin, kun vaikeuksia on ollut omaan sietokyky nähden liikaa. Se, jos pohja ei ole sinulla vielä tullut vastaan, niin se ei tarkoita sitä, ettei näin koskaan tulisi käymään.
Murtumispisteen on myös kokeneet ne jotka ovat menestyneet, kyllä se tulee kun ei enäö jaksa viittä sataa ulkoapäin asetettu deadlinea, tenttitehtävää ja/tai muuta kombinaatiota. Pettymyksiä kun ei saanutkaan sitä mitä tavoitteli ja jonka eteen teki töitä yöt/päivät, lapsrttomuushoidot päättyvät negatiiviseen testiin, tai pohja muutoin vain murenee. Ne asiat mihin ei voikaqn vaikuttaa kuin vain tiettyyn pisteeseen saakka. Silloin itketään silmät päästä vuorokausi tai kaksi, vihataan ja itketään lisää, säälitään ja mietitään luovuttamista. Mutta silti sieltä noustaan ja pyyhitään räät poskilta ja jatketaan eteenpäin koska ON PAKKO. Jos kun on saavuttanut jotain/riittävästi/tietyn tason yli, ei henkilöllä todellakaan ole varaa masentua. Tuolloin edes yhteiskunta ei kannattele.
Paskapuhetta! Milloin sinä olet kerralla menettänyt puolisosi, rahasi ja asuntosi? Minä olen. Tällaisesta tilanteesta ei noin vain parin päivän itkemisen jälkeen nousta.
Ne jotka tuosta nousee nopeasti, ovat yleensä varautuneet siihen. Vakuutukset kuoleman varalle, säästöjä/sijoituksia avioeron tai työttömyyden varalle, asunto omien varojen mukaan eikä siihen kiinnytä henkisesti liikaa eli lihoiksi heti, jos sellainen tilanne tulee jne.
Näin juuri. Ja tähän kykenee jokainen siinä vaiheessa kun hankki asunnon/omaisuuden/miehen. Myös ihan avioeron myötä voi menettää nuo kaikki! Ja sekö on oikeus masentua? Tai vähätellä ettei muilla ole siihen oikeutta kun sun äitisi ei kohdellut kaltoin, isä ryypännyt, eno raiskannut, työnantaja potki pihalle, ja mies petti ja joi rahat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiat sujuvat paremmin, jos uskot, että haluamasi asia on saavutettavissa ja selvität itsellesi keinot sen saavuttamiseksi.
Asioita ei anneta kenellekään itsestään. Niiden eteen tehdään työtä USKOEN, että niihin päästään.
Koulutuspaikaikat saadaan opiskelemalla kovasti.
Työpaikat saadaan sinnikkäällä hakemisella. Mihinkään arvokkaampaan työhön ei pääse pyrkimättä.Puolison löytää puhumalla vastakkaiselle sukupuolelle ja käymällä ihmisten ilmoilla esim. yökerhoissa.
Jos lähtökohtaisesti näkee kaikki asiat sellaisina, että ne on vaan annettu toisille ja olettaa, että ne vaan annettaisiin myös itselle..... niin kyllä voi sanoa, että pettymyksiä on luvassa myös jatkossa.
Oletko kuullut siitä, että erilaiset vaikeudet voivat masentaa ihmisen? Masennus taas laskee itsetuntoa. Ei ole välttämättä voimia tavoitella niitä kivoja juttuja, varsinkin jos huonon itsetunnon takia vielä epäilee, ettei niitä välttämättä edes ansaitse.
Osoitit väitteeni oikeaksi. Myönsit, että vaikeuden masentama ihminen on menettänyt USKONSA mahdollisuuksiinsa. Menestyvä ihminen kohtaa aivan samoja epäonnistumisia. Heillä on sairauksia, menetyksiä, työttömyyttä jne.
Kuitenkaan he eivät menetä USKOAAN siihen, että selviävät. Lopulta nämä ihmiset aina ponnistavat pohjalta yhä korkeammalle.
Oletko kuullut murtumispisteestä? Jokainen masentuu silloin, kun vaikeuksia on ollut omaan sietokyky nähden liikaa. Se, jos pohja ei ole sinulla vielä tullut vastaan, niin se ei tarkoita sitä, ettei näin koskaan tulisi käymään.
Murtumispisteen on myös kokeneet ne jotka ovat menestyneet, kyllä se tulee kun ei enäö jaksa viittä sataa ulkoapäin asetettu deadlinea, tenttitehtävää ja/tai muuta kombinaatiota. Pettymyksiä kun ei saanutkaan sitä mitä tavoitteli ja jonka eteen teki töitä yöt/päivät, lapsrttomuushoidot päättyvät negatiiviseen testiin, tai pohja muutoin vain murenee. Ne asiat mihin ei voikaqn vaikuttaa kuin vain tiettyyn pisteeseen saakka. Silloin itketään silmät päästä vuorokausi tai kaksi, vihataan ja itketään lisää, säälitään ja mietitään luovuttamista. Mutta silti sieltä noustaan ja pyyhitään räät poskilta ja jatketaan eteenpäin koska ON PAKKO. Jos kun on saavuttanut jotain/riittävästi/tietyn tason yli, ei henkilöllä todellakaan ole varaa masentua. Tuolloin edes yhteiskunta ei kannattele.
Paskapuhetta! Milloin sinä olet kerralla menettänyt puolisosi, rahasi ja asuntosi? Minä olen. Tällaisesta tilanteesta ei noin vain parin päivän itkemisen jälkeen nousta.
Sulla on selkeästi kriisi, hakeudu hoitoon hyvä nainen.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ehkä vähän eri mieltä kuin ap. On totta, että toiset tuntuvat selviävän elämästä helpommin kuin toiset, mutta uskon että tämä on ainakin osittain myös asennekysymys. Ei jäädä vellomaan niihin ikäviin asioihin, ne kuitenkin kuuluvat elämään, vaan mennään eteenpäin, ollaan iloisia siitä mikä on hyvin.
Joku mainitsi läheisen kuoleman. Kuolema on sekin osa elämää, on aika luonnollista että joku läheinen on kuollut. Toki surra ja ikävöidä saa, mutta on outoa ajatella että elämä nyt kohtelee juuri minua kaltoin.
Tämä on varmasti totta, mutta asenteeseen vaikuttaa henkilön geenit ja biologia muutenkin. Joillain keho toimii esim. aivokemian puolesta niin, että on helpompi suhtautua asioihin positiivisesti.
Noin voi tehdä jos masennus ei ole vakava ja lähipiiri ja viranomaiset ymmärtää tuon ja antavat sinulle toipumisrauhan. Vaihtoehtona kun on liian usein kommentit, että ihminen ei näytä masentuneelta tai että ei täällä ole muillakaan varaa sohvalla maata jne. Ja Kela patistaa työnhakuun tukileikkausten uhalla vaikka todisteena useampi lääkärin titkimus ja lausunto! Tiedät ettet pysty, mutta sut ajetaan nurkkaan. Tuon jälkeen olet entistä masentuneempi ja ahdistuneempi! Ainakaan minä en ole koskaan saanut empatiaa ja rauhaa toipua, en koskaan eikä olo helpotakaan.