Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset, jotka saavat kaiken helposti
31.03.2018 |
En haluaisi tuntea minkäänlaista kateutta tai katkeruutta, mutta väkisinkin sellaiset tunteet ovat nostaneet päätään. Miten olette itse käsitelleet muiden ihmisten onnea, jos itsellänne on ollut todella vaikeaa ja huonoa tuuria elämässä?
Minä en ole 37-vuotiaaksi mennessä saanut mitään helposti. En päässyt haluamalleni alalle, olen jumissa työssä jossa en viihdy (hyvä toki,että on työ), olin sinkkuna 10 vuotta löytämättä ketään sopivaa. Sairastuin vakavasti ja selvisin, tottakai se on hyvää tuuria, että selvisin. Mutta niin moni ei ole tähän ikään mennessä koskaan kärsinyt mistään,vaan kaikki on tullut tyyliin hopeavadilla eteen ja terveyskin on itsestäänselvyys. En voi välttämättä saada lapsia, ja se porttihan tulee tässä kohta muutenkin vastaan. Olen nyt seurustellut pari kuukautta mukavan miehen kanssa, mutten uskalla vielä ajatellakaan tästä mitään sen enempää.
Jokin aika sitten 8 vuotta nuorempi siskoni ilmoitti odottavansa lasta. Klassisesti häiden jälkeen. Hän oli myös juuri valmistunut toivealaltaan ja pääsi suoraan hyvään työpaikkaan. En ikinä haluaisi olla kateellinen omalle siskolleni, mutta tuntuu vain niin väärältä elämän epäoikeidenmukaisuus. Miksi yhdelle annetaan paljon enemmän kuin toiselle? Itse olen haaveillut kaikista näistä asioista saamatta mitään. Eikä kyse ole lahjattomuudesta vaan yksinkertaisesti huonosta onnesta.
Vanhempieni fokus on tietenkin nyt siskon vauvaonnessa. Muutenkin tuntuu, että vanhemmat elävät osin siskon "kunnollisen" elämän kautta. Minua taas voivotellaan, kun ei miestä löydy ja oletko ajatellut sitä tai tätä.
Miten ihmeessä saisin rauhan sisälleni? Tyyneyden ja tunteen siitä, että muiden onni ei ole minulta pois? Kiitos!
Kommentit (98)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen näitä, kaikki tuli kultalusikka suuhun.
Tein koulussa paljon töitä, teen edelleen, jotta pysyn kiinni alassa.
Halusin lääkäriksi, kävin lukion rinnalla iltalukiossa, kävin kaikki fysiikan ja matikan kurssit kahteen kertaan.
Opiskelin ihan yläasteelta alkaen latinaa kansalaisopistossa kaikki mahdolliset kurssit. Suunnitelmat olivat selvät.Olen perso makealle, mutta terveyden vuoksi syön makeannälkään esim rahkaa ja sekaan laitan marjoja, hunajaa jne. Liikun paljon, esim työmatkat fillaroin, hyötyliikuntaa ja kesät harrastan melomista.
Menin lukiossa sairaalaan laitosapulaiseksi. Yleisesti kerroin haluan lääkäriksi ja sain 2,5 v aikana paljon hyviä vinkkejä, samalla kun tein raskasta työtä koulun ohella.
Opiskelun aikana on pakko olla kunnianhimoinen, kaikki muutkin on, joten opiskelu meni mallikkaasti . Harjoittelupaikoissa otin just mitä sain ja tein pitkiä päivystyksiä, jotta sain hommat hoidettua.
Opintojen loppupuolella tapasin nykyisen mieheni ja menimme valmistumiseni aikaan naimisiin.Meillä kummallakin on kroppa kunnossa, saimme nopeasti 4 lasta. Nykyisellä palkkatasolla oli helppo palkata kotiin hoitaja, äitiyslomaa ei meidän alalla voi pitkää pitää.
Meillä oli juuri mieheni kanssa 15 v hääpäivä . Meillä on 4 kouluikäistä lasta, naapurissa asuu ns kodinhoitaja, joka laittaa lapset kouluun, on mahdollisesti sairaan kanssa kotona, tekee ruuan, siivoaa pintapuolisesti. Erikseen käy siivooja ja ruuat tulee kotiinkantona.
Miehelläni on 2 kuolemantapausta, joista on tehty valitus. Hän on hyvä lääkäri, mutta kaikki oireet eivät vaan näy ja virheitä tapahtuu. Vuosien varrella hän on vastaanottanut kymmeniä tuhansia potilaita ja nyt on pelko työt loppuu. Tästä muut eivät tiedä.
Ja kyllä meitä kadehditaan . Kaikki ovat tippuneet taivaalta. Näin se on.
Esimerkiksi tuo "menin laitosapulaiseksi". Sinnekö vain kuka vaan voi mennä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen näitä, kaikki tuli kultalusikka suuhun.
Tein koulussa paljon töitä, teen edelleen, jotta pysyn kiinni alassa.
Halusin lääkäriksi, kävin lukion rinnalla iltalukiossa, kävin kaikki fysiikan ja matikan kurssit kahteen kertaan.
Opiskelin ihan yläasteelta alkaen latinaa kansalaisopistossa kaikki mahdolliset kurssit. Suunnitelmat olivat selvät.Olen perso makealle, mutta terveyden vuoksi syön makeannälkään esim rahkaa ja sekaan laitan marjoja, hunajaa jne. Liikun paljon, esim työmatkat fillaroin, hyötyliikuntaa ja kesät harrastan melomista.
Menin lukiossa sairaalaan laitosapulaiseksi. Yleisesti kerroin haluan lääkäriksi ja sain 2,5 v aikana paljon hyviä vinkkejä, samalla kun tein raskasta työtä koulun ohella.
Opiskelun aikana on pakko olla kunnianhimoinen, kaikki muutkin on, joten opiskelu meni mallikkaasti . Harjoittelupaikoissa otin just mitä sain ja tein pitkiä päivystyksiä, jotta sain hommat hoidettua.
Opintojen loppupuolella tapasin nykyisen mieheni ja menimme valmistumiseni aikaan naimisiin.Meillä kummallakin on kroppa kunnossa, saimme nopeasti 4 lasta. Nykyisellä palkkatasolla oli helppo palkata kotiin hoitaja, äitiyslomaa ei meidän alalla voi pitkää pitää.
Meillä oli juuri mieheni kanssa 15 v hääpäivä . Meillä on 4 kouluikäistä lasta, naapurissa asuu ns kodinhoitaja, joka laittaa lapset kouluun, on mahdollisesti sairaan kanssa kotona, tekee ruuan, siivoaa pintapuolisesti. Erikseen käy siivooja ja ruuat tulee kotiinkantona.
Miehelläni on 2 kuolemantapausta, joista on tehty valitus. Hän on hyvä lääkäri, mutta kaikki oireet eivät vaan näy ja virheitä tapahtuu. Vuosien varrella hän on vastaanottanut kymmeniä tuhansia potilaita ja nyt on pelko työt loppuu. Tästä muut eivät tiedä.
Ja kyllä meitä kadehditaan . Kaikki ovat tippuneet taivaalta. Näin se on.
Esimerkiksi tuo "menin laitosapulaiseksi". Sinnekö vain kuka vaan voi mennä?
Olen eri, mutta myös laitosapulaisena v1999 toiminut. Lukion jälkeen välivuosi. Hain töihin sinne koska halusin lääkikseen. Täytin hakemuksen ja kävin haastattelussa. Työhän on sairaalasiivoojan hommaa, siivous, vaatehuolto, kahvinkeitto, suursiivoukset kesällä. Eli kyllä sinne pääsi tuolla taustalla ainakin silloin. Ja samoin tein myös terveyskeskussiivoojan töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen näitä, kaikki tuli kultalusikka suuhun.
Tein koulussa paljon töitä, teen edelleen, jotta pysyn kiinni alassa.
Halusin lääkäriksi, kävin lukion rinnalla iltalukiossa, kävin kaikki fysiikan ja matikan kurssit kahteen kertaan.
Opiskelin ihan yläasteelta alkaen latinaa kansalaisopistossa kaikki mahdolliset kurssit. Suunnitelmat olivat selvät.Olen perso makealle, mutta terveyden vuoksi syön makeannälkään esim rahkaa ja sekaan laitan marjoja, hunajaa jne. Liikun paljon, esim työmatkat fillaroin, hyötyliikuntaa ja kesät harrastan melomista.
Menin lukiossa sairaalaan laitosapulaiseksi. Yleisesti kerroin haluan lääkäriksi ja sain 2,5 v aikana paljon hyviä vinkkejä, samalla kun tein raskasta työtä koulun ohella.
Opiskelun aikana on pakko olla kunnianhimoinen, kaikki muutkin on, joten opiskelu meni mallikkaasti . Harjoittelupaikoissa otin just mitä sain ja tein pitkiä päivystyksiä, jotta sain hommat hoidettua.
Opintojen loppupuolella tapasin nykyisen mieheni ja menimme valmistumiseni aikaan naimisiin.Meillä kummallakin on kroppa kunnossa, saimme nopeasti 4 lasta. Nykyisellä palkkatasolla oli helppo palkata kotiin hoitaja, äitiyslomaa ei meidän alalla voi pitkää pitää.
Meillä oli juuri mieheni kanssa 15 v hääpäivä . Meillä on 4 kouluikäistä lasta, naapurissa asuu ns kodinhoitaja, joka laittaa lapset kouluun, on mahdollisesti sairaan kanssa kotona, tekee ruuan, siivoaa pintapuolisesti. Erikseen käy siivooja ja ruuat tulee kotiinkantona.
Miehelläni on 2 kuolemantapausta, joista on tehty valitus. Hän on hyvä lääkäri, mutta kaikki oireet eivät vaan näy ja virheitä tapahtuu. Vuosien varrella hän on vastaanottanut kymmeniä tuhansia potilaita ja nyt on pelko työt loppuu. Tästä muut eivät tiedä.
Ja kyllä meitä kadehditaan . Kaikki ovat tippuneet taivaalta. Näin se on.
Esimerkiksi tuo "menin laitosapulaiseksi". Sinnekö vain kuka vaan voi mennä?
Yhtä helposti näyttää nykyään pääsevän laivasiivoojaksi, kerrossiivoojaksi, toimitulasiivoojaksi tai metrosiivoojaksi. Ai niin se ei enää kaikille sovi nää paskaduunit. No ei ihme että masennutaan kun ei työura lähtenytkään käyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiat sujuvat paremmin, jos uskot, että haluamasi asia on saavutettavissa ja selvität itsellesi keinot sen saavuttamiseksi.
Asioita ei anneta kenellekään itsestään. Niiden eteen tehdään työtä USKOEN, että niihin päästään.
Koulutuspaikaikat saadaan opiskelemalla kovasti.
Työpaikat saadaan sinnikkäällä hakemisella. Mihinkään arvokkaampaan työhön ei pääse pyrkimättä.Puolison löytää puhumalla vastakkaiselle sukupuolelle ja käymällä ihmisten ilmoilla esim. yökerhoissa.
Jos lähtökohtaisesti näkee kaikki asiat sellaisina, että ne on vaan annettu toisille ja olettaa, että ne vaan annettaisiin myös itselle..... niin kyllä voi sanoa, että pettymyksiä on luvassa myös jatkossa.
Oletko kuullut siitä, että erilaiset vaikeudet voivat masentaa ihmisen? Masennus taas laskee itsetuntoa. Ei ole välttämättä voimia tavoitella niitä kivoja juttuja, varsinkin jos huonon itsetunnon takia vielä epäilee, ettei niitä välttämättä edes ansaitse.
Osoitit väitteeni oikeaksi. Myönsit, että vaikeuden masentama ihminen on menettänyt USKONSA mahdollisuuksiinsa. Menestyvä ihminen kohtaa aivan samoja epäonnistumisia. Heillä on sairauksia, menetyksiä, työttömyyttä jne.
Kuitenkaan he eivät menetä USKOAAN siihen, että selviävät. Lopulta nämä ihmiset aina ponnistavat pohjalta yhä korkeammalle.
Oletko kuullut murtumispisteestä? Jokainen masentuu silloin, kun vaikeuksia on ollut omaan sietokyky nähden liikaa. Se, jos pohja ei ole sinulla vielä tullut vastaan, niin se ei tarkoita sitä, ettei näin koskaan tulisi käymään.
Murtumispisteen on myös kokeneet ne jotka ovat menestyneet, kyllä se tulee kun ei enäö jaksa viittä sataa ulkoapäin asetettu deadlinea, tenttitehtävää ja/tai muuta kombinaatiota. Pettymyksiä kun ei saanutkaan sitä mitä tavoitteli ja jonka eteen teki töitä yöt/päivät, lapsrttomuushoidot päättyvät negatiiviseen testiin, tai pohja muutoin vain murenee. Ne asiat mihin ei voikaqn vaikuttaa kuin vain tiettyyn pisteeseen saakka. Silloin itketään silmät päästä vuorokausi tai kaksi, vihataan ja itketään lisää, säälitään ja mietitään luovuttamista. Mutta silti sieltä noustaan ja pyyhitään räät poskilta ja jatketaan eteenpäin koska ON PAKKO. Jos kun on saavuttanut jotain/riittävästi/tietyn tason yli, ei henkilöllä todellakaan ole varaa masentua. Tuolloin edes yhteiskunta ei kannattele.
Eiköhän jokainen näennäisesti menestynyt ihminen ole käynyt läpi jonkunlaisen pohjan. Vanhempien tai oma avioero, potkut töistä, keskenmeno, vanhempien kuolema nuorena, loppuun palaminen töissä, kumppanin pettäminen, sairastuminen jne. Niistä on noustu ja jatkettu.
Sitten, jos kaikki lyödään pöytään yhtä toisen jälkeen, voi vahvempikin alkaa murentua. Etenkin, jos mukana on lapsuuden traumaa joka on luonut heikon perususkon elämään.
Tämä! Hyvin sanottu. Tässä on kirjoittajalla inhimillinen asenne elämään ja kanssaihmisiinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku voi olla kateellinen omalle siskolle? Minullakin on sisko, jolla menee "aina" "kaikki" putkeen, mutta en ikimaailmassa haluaisi ottaa sitä kaikkea häneltä pois. Meillä on erilaiset luonteet ja erilaiset elämät, mutta kateellinen en kyllä ole. En myöskään hyville ystäville.
Kateellisuuden ei tarvitse tarkoittaa, että haluaa jotain toiselta pois vaan että toivoisi itselleen samaa. Minä ainakin toivon, että kaikki maailmassa olisivat terveitä, menestyneitä ja onnellisia.
Kateus on juurikin sitä. Se on negatiivinen tunne ja aiheuttaa vihaisuutta. Eräs entinen kaverini oli aina tosi töykeä minulle ihan vaikka poikaystävästäni (olimme kaikki teinejä.) Hän näki minut aina parempana ja vihoitteli siitä. Noh, olihan minulla kaikenlaista toki...
Silti en toivonut sitä v*ttuilua osakseni.
Kateutta on kahdenlaista. Mustaa kateutta, kun henkilö tahtoo kadehtimansa asian toiselta pois ja valkoista kateutta, kun halutaan sama asia myös omaan elämään, muttei haluta toiselle mitään harmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämässä ei mene karkit tasan. Ihmisillä on erilaiset lähtökohdat ja taustat, kaikki ei pysty saavuttamaan kaikkea, ainakaan yhtä helposti. Meillä kaikilla on eri geenit, eri temperamentti, eri perhetausta, eri kasvatus ja vanhempien mallintaminen, eri terveys ja todennäköisyydet sairastua tiettyihin sairauksiin, eri älykkyysosamäärä, eri lahjakkuudet, erilainen stressisietokyky, eri varat... Jotkut syö niin paljon kuin tahtoo ja pysyy hoikkina, toiset joutuvat tekemään töitä sen eteen. Jotkut pärjää koulussa luonnonlahjakkuuksien voimalla, toiset lukee päivät yöt ja stressaa. Jotkut näyttää niin hyvältä, että vetää kiinnostuneita ihmisiä puoleensa, toisia kukaan ei huomaa. Joku elää suht hyvällä terveydellä koko nuoruutensa pitäen sitä itsestäänselvyytenä, toinen sairastuu skitsofreniaan tai syöpään. Joku saa lapsia heti ekalla yrityksellä, toinen maksaa tonneja hoidoista eikä raskaus siltikään ala välttämättä koskaan. Joku saa rahallista apua vanhemmilta ja isot perinnöt, toiset ei mitään. Joku voittaa lotossa, toiselta varastetaan omaisuus.
Kaikki mitä voimme tehdä on yrittää parhaansa ja pyrkiä mahdollisimman hyvään elämään omien mahdollisuuksiemme rajoissa. Älkää syyllistäkö itseänne jatkuvasti. Asiat voidaan nähdä usein useista eri näkökulmista. Et ole heikko luuseri, koska olet masentunut (mikä tahansa muu asia tilalle) tällä hetkellä. Olet vahva, koska olet selvinnyt kaikista vastoinkäymisistä huolimatta tähän päivään asti.
Vierailija kirjoitti:
Elämässä ei mene karkit tasan. Ihmisillä on erilaiset lähtökohdat ja taustat, kaikki ei pysty saavuttamaan kaikkea, ainakaan yhtä helposti. Meillä kaikilla on eri geenit, eri temperamentti, eri perhetausta, eri kasvatus ja vanhempien mallintaminen, eri terveys ja todennäköisyydet sairastua tiettyihin sairauksiin, eri älykkyysosamäärä, eri lahjakkuudet, erilainen stressisietokyky, eri varat... Jotkut syö niin paljon kuin tahtoo ja pysyy hoikkina, toiset joutuvat tekemään töitä sen eteen. Jotkut pärjää koulussa luonnonlahjakkuuksien voimalla, toiset lukee päivät yöt ja stressaa. Jotkut näyttää niin hyvältä, että vetää kiinnostuneita ihmisiä puoleensa, toisia kukaan ei huomaa. Joku elää suht hyvällä terveydellä koko nuoruutensa pitäen sitä itsestäänselvyytenä, toinen sairastuu skitsofreniaan tai syöpään. Joku saa lapsia heti ekalla yrityksellä, toinen maksaa tonneja hoidoista eikä raskaus siltikään ala välttämättä koskaan. Joku saa rahallista apua vanhemmilta ja isot perinnöt, toiset ei mitään. Joku voittaa lotossa, toiselta varastetaan omaisuus.
Kaikki mitä voimme tehdä on yrittää parhaansa ja pyrkiä mahdollisimman hyvään elämään omien mahdollisuuksiemme rajoissa. Älkää syyllistäkö itseänne jatkuvasti. Asiat voidaan nähdä usein useista eri näkökulmista. Et ole heikko luuseri, koska olet masentunut (mikä tahansa muu asia tilalle) tällä hetkellä. Olet vahva, koska olet selvinnyt kaikista vastoinkäymisistä huolimatta tähän päivään asti.
Tämän tekstin lukeminen tuntui hyvältä. Kiitos tämän kirjoittajalle! ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ei vain voida myöntää, että joillakin nyt vain on parempi onni kuin toisilla?
Ei se kaikki ole omasta tekemisestä kiinni vaikka kuinka niin vakuuttelee... Tietysti sitä haluaa maalailla omaa erinomaisuuttaan kun ei uskalleta nähdä miten pienestä kaikki voi olla kiinni
Joskus olen miettinyt miten elämä on sujunut helposti. Opinnot menivät hyvin, sain todella hyvän työpaikan ja nyt saan ylennyksiä säännöllisin väliajoin. Olen kuitenkin aina ollut erittäin ahkera ja tunnollinen opiskelija ja työntekijä. Lisäksi olen hyvä siinä, mitä teen. Olen vain löytänyt sen juuri minulle sopivan alan. Puolisokin löytyi kahvilan terassilta eikä sitäkään tarvinnut etsiä ja metsästää. Tuli samaan pöytään istumaan, kun muualla ei ollut tilaa. Siitä se juttu lähti luistamaan.
Olen tehnyt paljon töitä, mutta kyllä tuota onneakin on ollut mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei vain voida myöntää, että joillakin nyt vain on parempi onni kuin toisilla?
Ei se kaikki ole omasta tekemisestä kiinni vaikka kuinka niin vakuuttelee... Tietysti sitä haluaa maalailla omaa erinomaisuuttaan kun ei uskalleta nähdä miten pienestä kaikki voi olla kiinni
Heikko, suorituksiin ja menestyjän mielikuvaan itsestä perustuva itsetunto saa aikaan sen, ettei edes uskalleta ajatella sitä, millaista oma elämä olisi jos nämä suoritukset otettaisiin pois. Tai millainen itse voisi olla persoonana silloin, jos menisi niin heikosti, ettei voimia olisi nostaa itseään ylös vaikeuksien keskeltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus olen miettinyt miten elämä on sujunut helposti. Opinnot menivät hyvin, sain todella hyvän työpaikan ja nyt saan ylennyksiä säännöllisin väliajoin. Olen kuitenkin aina ollut erittäin ahkera ja tunnollinen opiskelija ja työntekijä. Lisäksi olen hyvä siinä, mitä teen. Olen vain löytänyt sen juuri minulle sopivan alan. Puolisokin löytyi kahvilan terassilta eikä sitäkään tarvinnut etsiä ja metsästää. Tuli samaan pöytään istumaan, kun muualla ei ollut tilaa. Siitä se juttu lähti luistamaan.
Olen tehnyt paljon töitä, mutta kyllä tuota onneakin on ollut mukana.
Minä voin ainakin myöntää olevani onnekas. Olen luonteeltani introvertti, tunnollinen ja kai aika nokkela, kun koulu on aina ollut suht helppoa ja ysejä ja kymppejä tuli paljon vähemmällä lukemisella kuin esim. veljelleni, joka on paljon ahkerampi ja sinnikkäämpi.
Yliopiston pääsykokeisiin luin lähinnä muodon vuoksi, kun pääsin papereilla sisään. Joka kesä olin kesätöissä, eka paikka suhteilla ja toinen käytänössä yhdellä sopivalla lauseella haastattelussa. Se poiki osa-aikaisen työpaikan opintojen oheen, ei sillä, että rahasta olisi ollut huutava pula. Vanhemmat olivat auttaneet opiskelukamojen hankkimisessa ja tilille oli jo lapsena kertynyt ihan kivasti rahaa, kun syrjäkylillä ei ollut kauppoja ja vanhemmat osti vaatteet sun muut.
Aviomies löytyi tuttavien häistä, hän bongasi minut, ei tarvinnut nähdä vaivaa sen suhteen. Lapsi syntyi juuri määräaikaisen työsuhteen päätyttyä ja seuraavaan työpaikkaan pääsin vajaan kuukauden hakemisen jälkeen. Taas vain yksi työtarjous, mutt eipä sitä enempää tarvitakaan.
Toki pieniä vastoinkäymisiä on ollut, mutta varmasti myös siunausta.
Minä tiedän että olisin menestynyt hyvin elämässä jos minulla olisi ollut rauhallinen koti ja kasvatus. Esimerkiksi tykkään oppimisesta ja muutaman kerran kun huvikseni luin kokeisiin peruskoulussa (yleensä en lukenut ollenkaan) niin sain ysejä tai kymppejä. Uskon että minulla oli/on myös taiteellista ja musiikillista lahjakkuutta, mutta se on tietenkin jo ruostunut ajan kanssa. Minusta tuli kodin asenneympäristössä alisuoriutuja ja koulussa kiusaaminen teki myös ulkomaailmasta pelottavan paikan. Myös jälkeenpäin kun olen hakenut apua niin se ei ole ollut tarpeeksi läsnäolevaa ja tukevaa vaan siinäkin jäi yksin - mikä lisäsi tuota näkemystä että ihmiset ja ulkomaailma ovat pelottavia. Se on todella vaikeaa luottaa maailmaan, toisiin ja itseensä, kun nuo kaikki ovat aina pettäneet alta jollain tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen mennyt paljon onnella eteenpäin elämässäni. Minulle on tarjottu töitä, kun ketään muita ei ollut saatavilla, mutta tästä työstä poikikin lopulta muitakin lisätöitä. Olen lähettänyt avoimen työhakemuksen firmaan, jossa samaan aikaan suunniteltiin laittaa uusi työpaikka auki. Profiilini sopi heille täydellisesti, joten palkkasivat minut samantien eivätkä laittaneet paikkaa yleiseen hakuun.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aina saanut kaiken!
Tein lukiossa ahkerasti töitä, luin ja sain hyvän todistuksen. Tosin en siinä sivussa ehtinyt bilettämään ja käymään elämäm koulua.
Pääsin opiskelemaan unelma-alaani. Ei siksi, että oli hyvä tuuri vaan siksi, että luin pääsykokeisiin tosissani. En kuitenkaan ennättänyt 3 kuukauteen tekemään muuta kuten juhlimaan kunnolla tai viettämään mökkiviikonloppuja.
Opiskelin ahkerasti, sain hyviä arvosanoja ja niiden ansiosta sain oman alan harjoittelupaikkoja. En ehtinyt kaikkiin opiskelijabileisiin eli elämähän se siellä lipui ohi.
Valmistuttuani sain työpaikan, kiitos opiskeluaikaisten töiden ja työpaikalta löytyi se nössö poikakaverikin, jolla oli kanssani samanlaiset elämänarvot. Todella tylsä tyyppi, ei ikinä olisi kelvannut ap:lle!
Oli häät ja asuntolaina ja lopulta pari yhteistä lasta.
Ulopuolisten silmin minä sain ihan kaiken, omasta mielestä tuli tehtyä vähän itsekin muutamia asioita, jotka ovat mahdollistaneet nykytilanteen.
Saa olla kateellinen!
Luetun ymmärtämistä et sitten saanut. Tyypillinen pänttääjä olet. Luet nenä kiinni kirjassa, mutten ymmärrä lukemaasi.
Vierailija kirjoitti:
Minä tiedän että olisin menestynyt hyvin elämässä jos minulla olisi ollut rauhallinen koti ja kasvatus. Esimerkiksi tykkään oppimisesta ja muutaman kerran kun huvikseni luin kokeisiin peruskoulussa (yleensä en lukenut ollenkaan) niin sain ysejä tai kymppejä. Uskon että minulla oli/on myös taiteellista ja musiikillista lahjakkuutta, mutta se on tietenkin jo ruostunut ajan kanssa. Minusta tuli kodin asenneympäristössä alisuoriutuja ja koulussa kiusaaminen teki myös ulkomaailmasta pelottavan paikan. Myös jälkeenpäin kun olen hakenut apua niin se ei ole ollut tarpeeksi läsnäolevaa ja tukevaa vaan siinäkin jäi yksin - mikä lisäsi tuota näkemystä että ihmiset ja ulkomaailma ovat pelottavia. Se on todella vaikeaa luottaa maailmaan, toisiin ja itseensä, kun nuo kaikki ovat aina pettäneet alta jollain tavalla.
On raskasta, kun perusturvallisuuden tunne puuttuu. Eteenpäin voi päästä siitä huolimatta, mutta pieniäkin juttuja varten joutuu psyykkaamaan itseään älyttömästi. Silloin on vaikea tavoitella sitä korkeinta huippua, jos saavutus on ylipäätään se, että pääsi edes liikkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ehkä vähän eri mieltä kuin ap. On totta, että toiset tuntuvat selviävän elämästä helpommin kuin toiset, mutta uskon että tämä on ainakin osittain myös asennekysymys. Ei jäädä vellomaan niihin ikäviin asioihin, ne kuitenkin kuuluvat elämään, vaan mennään eteenpäin, ollaan iloisia siitä mikä on hyvin.
Jos ikäviä asioita tapahtuu yksi toisensa perään eikä välissä oikein ole hyviä asioita, on hankala olla "vellomatta" yhtään. Kokeile itse.
Olin pitkään aika optimistinen huonoista kokemuksista huolimatta ja menin eteenpäin miten pystyin. Asiat kuitenkin alkoivat kasaantua, masennukseen ei saanut oikein hoitoa ja lapsuudessa olin oppinut sulkeutumaan, mikä myöhemmin oli erittäin haitallista mielenterveydelle. Hyviä asioita ei enää tullut, voimat loppui. Kyllä se asennekin siinä jo muuttui, en ole enää kovin optimistinen tai usko asioiden parantumiseen kaikkien vuosien jälkeen. Yritän kyllä räpiköidä edelleen ja yritän uskoa johonkin parempaan, mutta se tuntuu esittämiseltä kun ei oikeasti usko.
Masennushan itsessään aiheuttaa sen, että tulevaisuutta on vaikea nähdä ja toivoa ei näy. Keskity toipumiseen ykkösprioriteettina, niin joku päivä toivo on palanut, koska se palaa kun voit paremmin. Masennus vaatii ennenkaikkea kärsivällisyyttä, koska on niin kavala ja kaikkeen vaikuttava tauti. Ero on uskomattoman suuri ajattelussa, kun se ei sävytä ajattelua. Tsemppiä, et tarvitse parempaa asennetta, vaan oikeita työkaluja ja usein, valitettavasti, aikaa. T: yli 10 vuotta masennusta sairastanut, siihen uupunut ja toivon monia kertoja menettänyt, sittemmin toipunut
Vierailija kirjoitti:
Asiat sujuvat paremmin, jos uskot, että haluamasi asia on saavutettavissa ja selvität itsellesi keinot sen saavuttamiseksi.
Asioita ei anneta kenellekään itsestään. Niiden eteen tehdään työtä USKOEN, että niihin päästään.
Koulutuspaikaikat saadaan opiskelemalla kovasti.
Työpaikat saadaan sinnikkäällä hakemisella. Mihinkään arvokkaampaan työhön ei pääse pyrkimättä.Puolison löytää puhumalla vastakkaiselle sukupuolelle ja käymällä ihmisten ilmoilla esim. yökerhoissa.
Jos lähtökohtaisesti näkee kaikki asiat sellaisina, että ne on vaan annettu toisille ja olettaa, että ne vaan annettaisiin myös itselle..... niin kyllä voi sanoa, että pettymyksiä on luvassa myös jatkossa.
No itseasiassa. Olen itse tällainen, että olen jotenkin aina oikeassa paikassa yms. Lukea ei tarvitse, hakea ei tarvitse.. hommat menee paremmin kuin uskalsi toivoa. Ihan naurettavaa suorastaan kun itsekin ajattelee. Suhteilla ei ole näissä tekemistä, älyllä varmaan jonkin verran. Mutta epäreilua on jotenkin, joillakin on vaan enemmän hyvää tuuria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aina saanut kaiken!
Tein lukiossa ahkerasti töitä, luin ja sain hyvän todistuksen. Tosin en siinä sivussa ehtinyt bilettämään ja käymään elämäm koulua.
Pääsin opiskelemaan unelma-alaani. Ei siksi, että oli hyvä tuuri vaan siksi, että luin pääsykokeisiin tosissani. En kuitenkaan ennättänyt 3 kuukauteen tekemään muuta kuten juhlimaan kunnolla tai viettämään mökkiviikonloppuja.
Opiskelin ahkerasti, sain hyviä arvosanoja ja niiden ansiosta sain oman alan harjoittelupaikkoja. En ehtinyt kaikkiin opiskelijabileisiin eli elämähän se siellä lipui ohi.
Valmistuttuani sain työpaikan, kiitos opiskeluaikaisten töiden ja työpaikalta löytyi se nössö poikakaverikin, jolla oli kanssani samanlaiset elämänarvot. Todella tylsä tyyppi, ei ikinä olisi kelvannut ap:lle!
Oli häät ja asuntolaina ja lopulta pari yhteistä lasta.
Ulopuolisten silmin minä sain ihan kaiken, omasta mielestä tuli tehtyä vähän itsekin muutamia asioita, jotka ovat mahdollistaneet nykytilanteen.
Saa olla kateellinen!
Luetun ymmärtämistä et sitten saanut. Tyypillinen pänttääjä olet. Luet nenä kiinni kirjassa, mutten ymmärrä lukemaasi.
Tottahan tuo puhuu. Juuri noin ihmiset yleensä asian näkee. Hyvä, et joku vielä puolustautuu.
Mikä on sitten oikea termi kuvailemalleni tunteelle? Etten jatkossa itse sano väärin.